Tästä - Uusikaupunki

Hyvä lehden lukija
On jälleen tullut aika tutustua Kalannin Vankan toimintalehteen. Lehden sisältö on pitkälti samanlainen aikaisempiin vuosiin verrattuna, esittelemme teille seuramme jaostojen toimintaa sekä menestyneitä urheilijoita.
Tervetuloa lehtemme pariin.
Seuramme koki menetyksen maaliskuun alussa, kun pitkäaikainen puheenjohtajamme Erkko Leino menehtyi.
Otamme osaa omaisten suruun.
Menneellä kaudella urheilijoitamme edusti jälleen SM tasolla. Yleisurheilijat
Juho Hiivola ja Jarmo Hänninen edustivat omissa lajeissaan hyvällä menestyksellä. Hiihdossa Annemari Sandell-Hyvärinen sijoittui upeasti 10 parhaan joukkoon.
Kaikille onnea!
Urheilijamme ovat menestyneet myös piirinmestaruus tasolla erinomaisesti. Hiihdossa ja yleisurheilussa urheilijamme saavuttivat pm-mitaleita yhteensä peräti 34
kpl. Se on hieno saavutus. Ei pidä myöskään unohtaa taustajoukkojen, vetäjien ja
valmentajien uurastusta. He ovat tehneet vuosia työtä lasten ja nuorten liikunnan
ja menestymisen eteen. Heille kaikille kiitos arvokkaasta työstä. Kiitos myös seuramme muille toimijoille. Toivon tämän tärkeän työn jatkuvan edelleen.
Kiitokset myös eri yrityksille ja tahoille jotka olette tukeneet toimintaamme.
Yhteistyö muiden seurojen kanssa on käynnistynyt. Tämän toivon jatkuvan edelleen. Olemme kuitenkin pieniä toimijoita kaikki ja voimavaramme ovat rajalliset.
Hyvin mennyt kausi on mielestäni osoitus siitä, että olemme oikealla tiellä. Jatkukoon tämä kehitys.
Viihtykää lehtemme parissa. Nähdään Kalannin Vankan toiminnassa ja kilpailuissa jatkossakin.
Hyvää kevättä ja kesää kaikille!
Kalannin Vankka
Miika Puukki
Pj
JAOSTOT 2014
HIIHTOJAOSTO
PUFFETTIJAOSTO
Jaakko Saarinen pj 040 581 3621
Arvo Pietilä
Juha Pihanperä
Reino Kinnunen
Miika Vähätupa
Niina Maikola
Minna Karlund
Suvi Vähätupa pj 040 777 5454
Arja Hiivola
Seija Jussila (myös leikekirjan hoito)
Ida Puukki
Miika Puukki
Mia Laivo
YLEISURHEILUJAOSTO
SALIBANDYJAOSTO
Aki Hiivola pj. 0400 421 944
Niina Maikola
Anni Hiivola
Mia Laivo
Annemari Sandell-Hyvärinen
Juho Hiivola
Anniina Tättilä
Kati Saarinen
Merja Salmela
Miika Puukki
Peter Puukki pj 050 566 2992
Niko Arvonen
Lauri Leino
Teemu Hyytiä
Miika Puukki
Ville Lehmusvaara
KUNTOJAOSTO
Eerik Leino pj 040 5566 771
Timo Routi
Seppo Tamminen
Raimo Routi
Henna Routi
Hannele Leino
JOHTOKUNTA 2014
Miika Puukki pj.
puh. 0500 874 007
[email protected]
Eerik Leino varapj.
puh. 040 5566 771
[email protected]
Niina Maikola siht.
puh. 040 756 7561
[email protected]
Eveliina Hyytiä
rahastonhoitaja
puh. 0400 934 344 [email protected]
Suvi Vähätupa
puh. 040 777 5454
[email protected]
Anniina Tättilä
puh. 040 842 8730
[email protected]
Kati Saarinen
puh. 040 738 9938
[email protected]
Mia Laivo
puh. 040 749 6111
[email protected]
Juho Hiivola
puh. 040 718 2525
[email protected]
HIIHTO
Vankan hiihto sujui lumettomanakin talvena
Urheilukansa tietää, että hiihtäjät tehdään kesällä ja kesäurheilijat talvella!
Vankan hiihtäjien kesäharjoitteluun kuului aktiivinen yleisurheilu, juoksu ja
rullahiihto. Syksyllä osallistuttiin piirin hiihtoleirityksiin yhteensä viisi kertaa
ja omat sauvarinneharjoitukset alkoivat syyskuussa.
Kesäkaudella tehty aktiivinen lenkkitossujen ulkoiluttaminen kantoi hedelmää
talven hiihtokisoissa, Vankkalaiset menestyivät oman alueen lisäksi myös
kansallisella tasolla.
Luonnonlumien vähyyden vuoksi ulkokisat hiihdettiin tykkiladuilla eri
paikkakunnilla. Vankan hiihtäjiä matkasi ympäri Suomen, aina Vantaalta
Inariin ja Kalajoelta Lahteen. Seuran kotisivuilta löytyy kisakuulumisia
tarkemmin.
Vakka-Suomen Kuntoputki antoi loistavan harjoittelumahdollisuuden alueen
hiihtäjille. Erilaisia kisoja Vahterusringissä hiihdettiin ainakin 10. Suurin niistä
oli Pargas If:n järjestämä kansallinen kilpailu, jossa oli osallistujia kuudesta
eri maakunnasta, yhteensä lähes 200 hiihtäjää.
Iso kiitos kuntoputkelle ja sen henkilökunnalle!
Vankka kiittää kaudesta kaikkia toimintaan osallistuneita, hiihtäjiä, huoltajia
ja talkooväkeä.
Kesällä pidetään tossut liikenteessä!
Hiihtojaoston puolesta,
Jaakko Saarinen
Vankan Maakuntaviestjoukkue 2014
Vankalle hiihdon Vakka-Malja
Vakka-Malja pisteet kaudella 2013-2014
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Kalannin Vankka 329
Vehmaan Kiisto 154
Laitilan Jyske 99
Taivassalon Tahti 20
Nousiaisten Alku 8
Pyhärannan Myrsky 7
Vakka-Suomen Nuorisoviestit 25.2.:
1.
2.
3.
4.
Kalannin Vankka I
Kalannin Vankka II
Vehmaan Kiisto
Laitilan Jyske
Vakka-Suomen mestaruushiihdot (P) 5.3.:
Vankka: 11 kultaa, 3 hopeaa, 4 pronssia
Vakka-Suomen Sprinttimestaruushiihdot (V) 24.3.:
Vankka: 10 kultaa, 5 hopeaa, 2 pronssia
putkiliike
juha nurminen oy
ark
la
su
6
klo 9.00 - 19.00
klo 9.00 - 15.00
klo 12 .00 - 15.00
Hiihdon pm-mitalistit
pm (P), Pöytyä 22.2.:
pm (V), Pöytyä 23.2.:
N 7,5 km Annemari
Sandell-Hyvärinen 1.
N12 2,5 km Linnea Maikola 3.
N14 3 km Jasmin Karlund 2.
N15 4,5 km Elina Kinnunen 3.
N 4,5 km Annemari
Sandell-Hyvärinen 1.
N12 2,5 km Linnea Maikola 3.
N14 3 km Jasmin Karlund 3.
N15 4,5 km Elina Kinnunen 3.
pm-parisprint (V), Parainen 27.2.:
N10 2*2*1 km
Aino Saarinen/Jemina Karlund 2.
M12 2*2*1,3 km
Lauri Saarinen/Matias Karlund 3.
Pöytyä 23.2.: Kuvassa ylempänä Vankan pm-edustajia, alarivissä kisojen
yhteydessä järjestetyissä 8-10-v. pk-kilpailuissa palkittuja
Hiihdon SM-edustus
Annemari Sandell-Hyvärinen osallistui hiihdon SM-kilpailuihin Vantaalla
18.1. ja Jyväskylän Laajavuoressa 23.3. Perinteisen tyylin 20 km:n kilpailussa
Annemarin sijoitus oli 10.!
M13 Väinö Laivo, N14 Jasmin Karlund ja N15 Elina Kinnunen osallistuivat
nuorten valtakunnallisiin Hopeasompa-loppukilpailuihin Kalajoella 15.3.
Elina Kinnunen kilpaili Inarissa nuorten SM-sprinteissä ja KLL:n mestaruuskisoissa 29.-30.3.
Vankan Hopeasompa-edustajat: Väinö, Jasmin ja Elina
10
KUNTOJAOSTO
Kuntojaosto on vuosien varrella järjestänyt lukuisia pyöräily-ja hiihtotapahtumia. Viime syksynä uutena tuli mukaan patikointi, joka järjestettiin Sannaisten maastossa. Tapahtuma kiinnosti siinä määrin, että jatkoa on luvassa
tulevana syksynä.
Menneen vuoden tapahtumina oli keväällä
järjestetty pyöräilyretki
Kuuanvuorelle, joka sai
liikkeelle 70 reippailijaa.
Kuvassa vuoren valloittajia.
Syksyllä järjestetty patikointitapahtuma Sannaistentieltä
kolmen kunnan yhteiselle rajapyykille.Onnistuneen reitin
suunnittelusta vastasi Hanna
Helin-Luotonen.
Kuvassa patikkaretken paras
hetki, nuotiolla paistettu makkara kahvin kera.
11
Kallelan
Timpurit Oy
040 581 3621
12
SALIBANDY
Vankan salibandyä harjoiteltiin kuluneella kaudella kahdessa eri ryhmässä.
Niko Arvonen ja Peter Puukki ovat vetäneet vanhempien poikien 94-97 ryhmää. Teemu Hyytiä ja Lauri Leino ovat harjoittaneet nuorempien poikien 9801 syntyneitten poikien ryhmiä. Harjoituksia on ollut kerran viikossa. Pelaajat
ovat siirtymässä kesätauolle. Pelit käynnistyvät jälleen syksyllä jolloin vanhat
ja uudet pelaajat ovat taas tervetulleita toimintaan mukaan.
Poikien -98 -01 harjoitusryhmä.
Poikien -94 -97 harjoitusryhmä.
13
14
Poikien 98-01 harjoitusryhmä
Poikien 94-97 harjoitusryhmä
15
Alinenkatu 0, 00 Uusikaupunki
Puh. (0) www.kellojakultaonline.fi
Avoinna Ma-Pe - ja La -.0
6
PUFFETTIJAOSTO
Kalannin Vankan puffettijaosto huolehtii perinteisesti kioskitoiminnasta,
muonituksesta sekä arpajaisista eri kilpailu- ja kuntotapahtumissa. Toimimme
tiiviissä yhteistyössä muiden jaostojen kanssa.
KIRJAPAINOTYÖT
MAINOSKYNÄT
LEIMASIMET
Vakka-Suomen
Vakka-Suomen
Kirjapaino Oy
Rauhankatu 8, Uki
Timo Hämäläinen 050 5600 430
VS-Rauta Oy
Uusikaupunki
YLEISURHEILUN
ASIANTUNTIJALIIKKEESI!
18
YLEISURHEILU
Yu- puheenjohtajan terveiset
Tervehdys teille arvoisat Vankan toimintalehden lukijat. Olen aloittanut tämän vuoden alusta seuramme yu- jaoston puheenjohtajana. Haluan tässä yhteydessä kiittää Suvi Vähätupaa jaoston aikaisempien vuosien vetämisestä.
Urheilijamme ovat jälleen viime vuonna hienosti edustaneet seuraamme aluekilpailuista aina SM-tasolle asti. Saavutuksista lisää tämän lehden sivuilla.
Lisäksi Vakka-Suomen mestaruus- ja aluekilpailuissa tuli monia hienoja mitali- ja muita sijoituksia.
Vankka seurana sijoittui hienosti Vakkamaljan pisteissä toiseksi. Tästä ansio
kuuluu ahkerille urheilijoillemme. Ja tänä vuonna pistetään vielä pikkuisen
paremmaksi.
Tulevana keväänä ja kesänä seuramme järjestää useita kilpailuja. Kevät
aloitetaan Vakka-Suomen maastomestaruuskilpailuilla 28.4. Seuraavat meille
urheilun parissa toimiville tärkeät kisat ovat Säästöpankin Osmo- kilpailut
joista tämän lehden keskiaukeamalla lisätietoja. Näissä kisoissa se kipinä sytytetään urheilemiseen ja liikunnan pariin tuleville Tero Pitkämäille ja miksei
Usain Bolteillekin. Kesäkuun alussa ovat vuorossa Heittopörssin osakilpailu
ja Elokuussa Vattenfallin 2. osakilpailu.
Näihin kilpailuihin tarvitsemme runsaasti toimitsijoita eri tehtäviin. Otamme mukaan suurella kiitollisuudella vanhat ja uudet toimitsijat ja talkoolaiset. Jos tunnet pientäkin kiinnostusta, älä epäröi vaan tule rohkeasti mukaan
toimintaamme. Vankan toimintaan ja urheiluun pääsee mukaan jäsenmaksun
hinnalla.
Urheilijoille suosittelisin myös ehdottomasti yu- passin eli lisenssin ostamista.
Lisenssiin sisältyy edullinen vakuutus joka korvaa harjoituksissa ja kilpailuissa sattuneet tapaturmat. Lisätietoja allekirjoittaneelta ja seuran kotisivuilta.
Toivotan lukijoille lämmintä ja iloista kevään ja kesän jatkoa. Nähdään kentän laidalla.
Aki Hiivola
Yleisurheilujaoston pj
0400-421944
19
PYHÄMAAN
KYLÄKAUPPA
KENKÄSI
OVAT TÄÄLLÄ
Kenkä Laakso
Laitila
Puh. (0) 0 tai 00 06
PUUTA
LATTIASTA KATTOON
0
Vankan flik ja poik 2013
Aino Saarinen
1. Koska olet aloittanut urheilun?
Ehkä 4-vuotiaana.
2. Mikä oli ensimmäinen kilpailusi ja tuliko menestystä?
Nappulakisat, taisin olla viimeinen.
3. Mikä urheilussa on mukavinta?
Menestys ja harjoitukset.
4. Omasta mielestäsi paras lajisi ja paras menestys?
Talvella hiihto, kesällä pitkät juoksumatkat.
Hiihdossa on tullut palkintoja.
5. Esikuvasi urheilussa?
Kaikki minua paremmat eli tosi monet
Väinö Laivo
1. Koska olet aloittanut urheilun?
3-vuotiaana aloin käydä nappulakisoissa.
2. Mikä oli ensimmäinen kilpailusi ja tuliko menestystä?
Kalannin nappulakisoissa tuli mitali
juoksusta.
3. Mikä urheilussa on mukavinta?
Kaverit ja menestyminen.
4. Omasta mielestäsi paras lajisi ja paras menestys?
Moukari ja seiväs. Ensimmäinen pm kulta
moukarista viime kesänä.
5. Esikuvasi urheilussa?
Renaud Lavillenie.
21
SM-OSALLISTUJAT
Jarmo Hänninen M19
Keihäs 53,30
Juho Hiivola M19
7.
8.
10.
Seiväs 400
Kiekko 41,04
Kuula 13,57
Halli SM
4.
5.
7.
Seiväs 415
7-ottelu 4397 p.
Aidat 9,02
23
Kalannin
NLQ
Q
D
S
|
W
V
l
l
6
W
H
V
L
H
W
Q
L
U
H
S
T
A
S
I
K
OSMO
lOOl
W
Q
H
N
X
O
L
H
K
U
.DODQQLQX a 18.5.2014
n
sunnuntai NOR
Tervetuloa
mukaan vie
ttämään
mukavaa s
unnuntaipäivää kok
o
perheen vo
imin.
–
–
–
S
2
2
2
2
2
2
.$/$17,‡/$,7,/$‡886,.$8381
24
Lasten OSMOyleisurheilukisojen
ohjelma
su 1.5.201 klo 12.00 alkaen
Kalannin urheilukentällä.
–
16.00 mennessä
– ilmoittautumiset
ilmoittautumiset pe
pe 16.5.2014
17.5.2013 klo
mennessä
Kalannin
Kalannin Sp
Sp 010
010 841
841 5872
5872 tai
tai
[email protected]
PDUMRURVWHQ#VDDVWRSDQNNLÀ
–
– osanottovarmennus
osanottovarmennus urheilukentällä
urheilukentällä viimeistään
viimeistään 11.30.
11.30.
–
mehua
ja
makkaraa
osallistujille,
kahvia
vanhemmille
– mehua ja makkaraa osallistujille, kahvia vanhemmille
Sarjat
Sarjat erikseen
erikseen tytöille
tytöille ja
ja pojille
pojille seuraavasti:
seuraavasti:
2011
syntyneet
20
m
juoksu
2010
syntyneet
20 m juoksujajapallonheitto
pallonheitto
2010
syntyneet
2009
syntyneet 40
40mmjuoksu
juoksujajapallonheitto
pallonheitto
2009
syntyneet
2008
syntyneet 40
40mmjuoksu
juoksujajapallonheitto
pallonheitto
2008
syntyneet
2007
syntyneet 40
40mmjuoksu
juoksujajapituushyppy
pituushyppy
2007
syntyneet
40
m
juoksu
ja
pituushyppy
2006
syntyneet
60 m juoksu ja pituushyppy
2006
–
2005
syntyneet
60
2005 – 2004 syntyneet
60mmjuoksu
juoksujajakuulantyöntö
kuulantyöntö
Kisojen järjestely ja puffetti
Kalannin Vankka.
$8381.,‡7$,9$66$/2‡9(+0$$
25
Uusikaupunki - Kunnon kaupunki
Uusikaupunki - Kunnon kaupunki
Uimahallin aukioloajat
Uimahallin aukioloajat
Maanantai klo
klo 8.00
8.00––21.30
21.30
Maanantai
Tiistai klo 6.00
6.00––21.30
21.30
Tiistai
klo
Keskiviikko klo
klo11.00
11.00––21.30
21.30
Keskiviikko
Torstai
Torstai
Perjantai
Perjantai
Lauantai
Lauantai
Sunnuntai Sunnuntai
Nuorisovaltuuston järjestämänä jäähallissa
2013
pe Meref
16.5. Seesteillä
on Selvä! –tapahtuma
Nuorisovaltuuston
järjestämänä
menossa mukana
Uniikki
la 8.6. Bändiskaba ja Lord Est
klo 6.00 – 21.30
klo 6.00 – 21.30
klo 8.00 – 21.30
klo 8.00 – 21.30
klo 12.00 - 17.30
klo 12.00 - 17.30
klo 12.00 – 17.30
klo 12.00 – 17.30
Uimahalliin myös KESÄKUUSSA!
Uimahalliin myös KESÄKUUSSA!
KESÄTAUKO 20.6.-17.8.2014
KESÄTAUKO 21.6.-18.8.2013
31.5. alkaen kesäkuun viikonloput suljettu
kesäkuun viikonloput suljettu
RANTAUIMAKOULUT
Haimiossa ja Pyhämaassa 30.6.-11.7.
Lisää
tietoa Uudenkaupungin
kesämenosta:
www.uusikaupunki.fi
Lisää tietoa
Uudenkaupungin
kivasta kivasta
kesämenosta:
Nuorisoja liikuntapalvel ut
Nuoriso- ja liikuntapalvelut Koulupolku 5, puh. 050 - 383 5303
www.uusikaupunki.fi
Koulupolku 5, puh. 02 – 8451 5303
26
pm-menestyneet
Jarmo Hänninen M 19
pm 3. Keihäs 800 g
57,73
Juho Hiivola M19
pm 1. Seiväs 390
Halli
pm 1.
pm 2.
pm 2.
pm 3.
60m aidat
Kuula 7-ottelu
Seiväs 9.03
12,89
4310
4,05
Väinö Laivo, P12
pm 1. Moukari
pm 2. Kiekko pm 3. Seiväs 29,15
33,45
210
P13 halli
pm 1. Seiväs 235
27
28
Maria Vähätupa, T12
pm 1. Kuula 11,48
pm 2. Kiekko 34,36
pm 2. Moukari
31,89
KII 2. Keihäs 24,37
T13 halli
pm 1. Kuula 11,40
Suomentilasto:
2.
Kiekko 39,14
3.
Kuula 11,83
5.
Moukari
37,16
Heittopörssi 1. T13
Vakka-Suomen paras urheilija T12
Linnea Maikola, T11
pm 2. 1000 m
Kll 2. Kuula 3:34,93
7,71
T12 halli
pm 2. 1000 m
3:32,35
29
UGIN
TALOPUTKI OY
R. Silokivi
Julinintie 20
23500 Uusikaupunki
Puh. 040 509 6666
Hoitolastani saat Eko Pharma
ihonhoitotuotteet
Kotisivut osoitteessa:
www.uusikaupunki.fi/~vankka­
30
P9 Lauri Saarinen, Arttu Hyvärinen ja Otto Hiivola
pm3.maastojuoksunjoukkuekilpailu
TAITON TAKSI
32
PIIRINMESTARUUS- ja ALUEMESTARUUSKILPAILUT 2014
PVM
KILPAILU
JÄRJESTÄJÄ
3.5
15.5
21.5
24-25.5
25.5
25.5
24.6
28.6
10/27.7
10/27.7
15/17.7
29.7
31.7
9-10.8
13.8
17.8
19.8
3.9
7.9
21.9
21.9
am maastot
pm sisulisämaastot
pm sisulisämaastoviesti
am ottelut M/N, M/N19/17, P/T1513
am esteet M/N19
pm esteet M/N17,P/T15
am viestit
pm maraton M/N
pm M/N17
am M/N19
pm M/N
pm sisulisäottelut Pojat
pm sisulisäottelut Tytöt
pm sisulisähuipentuma
pm esteet M/N
pm sisulisäviestit
pm sisulisäottelut II P/T13
pm sisulisäratakävelyt
pm 10000m M/N
pm sisulisäottelut II P/T11/9
am maantiekävelyt
Lempäälä (alueelliset)
Kaarina
Perniö
Laitila (alueelliset)
Laitila (alueelliset)
Laitila
Tampere (alueelliset)
Turku
Raisio
Raisio (alueelliset)
Turku
Salo
Naantali
Turku
Turku
Mynämäki
Lieto
Naantali
Turku
Laitila
Huittinen (alueelliset)
Kansalliset ja piirikunnalliset kilpailut löytyvät osoitteesta:
www.kilpailukalenteri.fi
PUUTYÖLIIKE REIJO SALO
Kapteeninpolku 6, 23600 KALANTI
Puh. 02-874 839, 0500 773 778
www.rsalo.fi
[email protected]
33
KULJETUS ERVASTI
Puukuljetukset • nostotyöt
max koreus 10 m
Hakomäenkuja
90900 KIIMINKI
KALANNIN AUTOHUOLTO
SEO KALANTI
HUOLTAMO/KAHVIO
HUOLLOT/PESUT/RENKAAT
30v Kokemuksella
Vakkatie 1, 23600 KALANTI
0500294492
02-874127
[email protected]
Vuorikatu 3 B, 23500 Uusikaupunki
puh. 044 5450749
Koulutettu hieroja /
MST terapeutti
Minna Bergström
Haahkakuja 14
23500 Uusikaupunki
050 5472187
minna.bergström@ uusikaupunki.fi
34
VAKKA-SUOMEN ALUEEN KILPAILUJA 2014
PVM
KILPAILU
JÄRJESTÄJÄ
28.4
Vakka-maastot
KalVa
7.5
V-S maastoviesti
TaivTa
18.5
Osmo nappulakisat
KalVa
24.-25.5
25.5
29.5
2.6
Alueottelut
Vehmaan heittokisat
Nousiaisten moukarikisa
Lähitapiolan kisat
LaitJy
VehmKi
NouSu
LaitJy
12.6
Kalannin Vankan aluekilpailut
KalVa
17.6
23.6
2.7
7.7
12.7
19.7
20.7
26.7
4.8
Vattenfall I
Vakkaviestit
Vakka-ottelut
Heinäheitot
Albin Stenroosin muistojuoksu
Ikehölkkä
Vehmaan aluekilpailut
Crusell hölkkä
Hippo-kisat
MynIs
UKK
LaitJy
LaitJy
VehmKi
Lokalahti
VehmKi
Uusikaupunki
LaitJy
5.8
Vattenfall II
KalVa
7.8
24.8
26.8
20.-21.9
27.9
Piiriottelu
Susihölkkä
V-S mestaruuskisat
Syysmonioottelut
Heitto-ottelut
UKK/LaitJy
NouSu
MynIs
LaitJy
UKK
Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset osoitteessa: www.kilpailukalenteri.fi
www.uusikaupunki.fi/~vankka
35
PARTURI-KAMPAAMO
MARKE
Katinhännäntie 1, 23600 Kalanti
puh. 874 181
Hydrauliset laitteet
Hydraulisylinterit ja -tarvikkeet
UKIMET OY
Lahdentie 71, 23600 KALANTI
Eerik Leino, puh. 040 - 55 66 771
www.ukimet.fi
V D - VAKKA-DATA OY
36
Taitomerkkirajat 2014 →
Voimassa alkaen 1.1.2014
POJAT 15
100 m
300 m
800 m
2000 m
1500 m ej
100 m aj
300 m aj
korkeus
seiväs
pituus
3-loikka
kuula
kiekko
moukari
keihäs
5-ottelu
3000 m käv.
A
B
C
12,30
40,60
2.16,00
6.45,00
5.35,00
15,80
45,00
162
270
550
11,20
12,40
36,00
36,00
48,00
2200
18.30,00
12,85
43,00
2.26,00
7.10,00
6.00,00
16,80
47,00
150
245
500
10,30
10,50
32,00
31,00
42,00
1800
20.00,00
13,80
45,50
2.36,00
7.40,00
6.35,00
17,80
50,00
138
210
440
9,40
9,30
27,00
25,00
33,00
1300
22.00,00
POJAT 14
100 m
300 m
800 m
2000 m
1500 m ej
100 m aj
300 m aj
korkeus
seiväs
pituus
3-loikka
kuula
kiekko
moukari
keihäs
5-ottelu
3000 m käv.
100 m
300 m
800 m
2000 m
1500 m ej
80 m aj
300 m aj
korkeus
seiväs
pituus
3-loikka
kuula
kiekko
moukari
keihäs
5-ottelu
3000 m käv.
A
B
C
13,40
44,70
2.33,00
7.40,00
6.20,00
13,10
49,50
149
220
490
10,20
10,20
28,00
32,00
34,00
1900
19.30,00
13,95
14,80
46,80
49,50
2.43,00 2.53,00
8.10,00 8.40,00
6.45,00 7.20,00
13,95
14,90
52,00
54,50
139
126
195
160
450
390
9,50
8,60
9,40
8,40
24,00
19,00
26,00
21,00
29,00
23,00
1550
1100
21.00,00 23.00,00
13,55
45,50
2.34,00
7.45,00
6.30,00
13,35
50,00
147
210
480
9,90
9,80
26,00
30,00
32,00
1700
20.30,00
14,15
14,90
47,70
50,50
2.44,00 2.58,00
8.15,00 8.50,00
6.55,00 7.30,00
14,40
15,60
52,50
55,00
138
124
185
150
445
400
9,10
8,10
8,80
7,70
22,00
17,00
25,00
20,00
27,00
21,00
1400
1000
22.00,00 24.00,00
TYTÖT 14
12,70
42,00
2.21,00
7.00,00
5.50,00
16,60
46,00
156
260
515
10,20
11,20
33,00
33,00
42,00
1800
19.30,00
13,35
44,60
2.31,00
7.30,00
6.15,00
17,60
48,00
144
230
465
9,40
9,80
27,00
26,00
36,00
1500
21.00,00
14,40
47,30
2.43,00
8.10,00
6.50,00
18,80
51,00
131
190
410
8,50
8,60
21,00
20,00
30,00
1100
23.00,00
POJAT 13
60 m
200 m
1000 m
60 m aj
200 m aj
TYTÖT 15
100 m
300 m
800 m
2000 m
1500 m ej
80 m aj
300 m aj
korkeus
seiväs
pituus
3-loikka
kuula
kiekko
moukari
keihäs
5-ottelu
3000 m käv.
TYTÖT 13
8,50
28,50
3.14,00
10,65
33,60
8,90
30,30
3.30,00
11,70
36,00
9,40
32,30
3.48,00
12,90
39,00
60 m
200 m
1000 m
60 m aj
200 m aj
8,65
29,00
3.26,00
10,60
34,00
8,95
30,50
3.42,00
11,50
36,40
9,40
33,00
4.10,00
13,30
40,00
37
38
keihäs
5-ottelu
3000 m käv.
42,00
1800
19.30,00
36,00
1500
21.00,00
30,00
1100
23.00,00
POJAT 13
60 m
200 m
1000 m
60 m aj
korkeus
200 m aj
seiväs
korkeus
pituus
seiväs
3-loikka
pituus
kuula
3-loikka
kiekko
kuula
moukari
kiekko
keihäs
moukari
4-ottelu
keihäs
5-ottelu
4-ottelu
2000
m käv.
5-ottelu
2000 m käv.
POJAT 12
POJAT 12
60 m
200
60 mm
1000
200 mm
60
mm
aj
1000
200
60 mmajaj
korkeus
200 m aj
seiväs
korkeus
pituus
seiväs
3-loikka
pituus
kuula
3-loikka
kiekko
kuula
moukari
kiekko
keihäs
moukari
4-ottelu
keihäs
5-ottelu
4-ottelu
2000
m käv.
5-ottelu
2000 m käv.
POJAT 11
POJAT 11
60 m
1000
60 m m
60
mm
aj
1000
korkeus
60 m aj
seiväs
korkeus
pituus
seiväs
3-loikka
pituus
kuula
3-loikka
kiekko
kuula
moukari
kiekko
keihäs
moukari
3-ottelu
keihäs
4-ottelu
3-ottelu
1000
m käv.
4-ottelu
1000 m käv.
keihäs
5-ottelu
3000 m käv.
32,00
1700
20.30,00
27,00
21,00
1400
1000
22.00,00 24.00,00
TYTÖT 13
8,50
28,50
3.14,00
10,65
147
33,60
230
147
475
230
9,80
475
11,30
9,80
28,00
11,30
28,00
41,00
28,00
1600
41,00
1875
1600
13.00,00
1875
13.00,00
8,75
29,75
8,75
3.23,00
29,75
11,40
3.23,00
34,50
11,40
138
34,50
210
138
440
210
9,10
440
9,30
9,10
23,00
9,30
24,00
23,00
35,00
24,00
1200
35,00
1500
1200
13.30,00
1500
13.30,00
9,05
3.30,00
9,05
11,10
3.30,00
129
11,10
200
129
430
200
8,50
430
9,00
8,50
24,00
9,00
21,00
24,00
31,00
21,00
900
31,00
1275
900
6.40,00
1275
6.40,00
8,90
30,30
3.30,00
11,70
134
36,00
200
134
430
200
9,00
430
9,80
9,00
22,00
9,80
23,00
22,00
34,00
23,00
1200
34,00
1450
1200
14.30,00
1450
14.30,00
9,10
31,50
9,10
3.38,00
31,50
12,30
3.38,00
37,20
12,30
126
37,20
180
126
405
180
8,50
405
8,20
8,50
17,00
8,20
19,00
17,00
30,00
19,00
900
30,00
1175
900
15.00,00
1175
15.00,00
9,35
3.43,00
9,35
12,00
3.43,00
119
12,00
180
119
405
180
7,90
405
8,10
7,90
19,00
8,10
17,00
19,00
26,00
17,00
750
26,00
1075
750
7.15,00
1075
7.15,00
9,40
32,30
3.48,00
12,90
119
39,00
160
119
380
160
8,10
380
8,00
8,10
14,00
8,00
17,00
14,00
27,00
17,00
750
27,00
950
750
16.00,00
950
16.00,00
60 m
200 m
1000 m
60 m aj
korkeus
200 m aj
seiväs
korkeus
pituus
seiväs
3-loikka
pituus
kuula
3-loikka
kiekko
kuula
moukari
kiekko
keihäs
moukari
4-ottelu
keihäs
5-ottelu
4-ottelu
2000
m käv.
5-ottelu
2000 m käv.
8,65
29,00
3.26,00
10,60
143
34,00
205
143
455
205
9,40
455
9,80
9,40
27,00
9,80
27,00
29,00
27,00
1350
29,00
1750
1350
13.00,00
1750
13.00,00
8,95
9,40
30,50
33,00
3.42,00 4.10,00
11,50
13,30
134
119
36,40
40,00
180
145
134
119
430
380
180
145
9,00
7,80
430
380
8,90
7,50
9,00
7,80
22,00
16,00
8,90
7,50
22,00
16,00
24,00
17,50
22,00
16,00
1100
750
24,00
17,50
1425
1050
1100
750
14.50,00
1425 16.30,00
1050
14.50,00 16.30,00
9,50
34,50
9,50
3.56,00
34,50
13,60
3.56,00
41,00
13,60
113
41,00
140
113
360
140
7,80
360
6,80
7,80
10,00
6,80
13,00
10,00
24,00
13,00
550
24,00
750
550
16.30,00
750
16.30,00
TYTÖT 12
TYTÖT 12
60 m
200
60 mm
1000
200 mm
60
mm
aj
1000
200
60 mmajaj
korkeus
200 m aj
seiväs
korkeus
pituus
seiväs
3-loikka
pituus
kuula
3-loikka
kiekko
kuula
moukari
kiekko
keihäs
moukari
4-ottelu
keihäs
5-ottelu
4-ottelu
2000
m käv.
5-ottelu
2000 m käv.
8,85
30,00
8,85
3.33,00
30,00
11,40
3.33,00
35,50
11,40
134
35,50
200
134
435
200
8,90
435
8,80
8,90
23,50
8,80
24,00
23,50
26,00
24,00
1200
26,00
1500
1200
13.30,00
1500
13.30,00
9,10
9,40
31,50
33,40
9,10
9,40
3.45,00
31,50 4.04,00
33,40
12,30 4.04,00
13,60
3.45,00
38,00
42,00
12,30
13,60
126
113
38,00
42,00
175
140
126
113
405
360
175
140
8,20
7,30
405
360
7,90
6,80
8,20
7,30
19,00
13,00
7,90
6,80
18,00
13,00
19,00
21,00
14,00
18,00
13,00
950
600
21,00
14,00
1250
875
950
600
15.20,00
1250 17.00,00
875
15.20,00 17.00,00
9,70
4.00,00
9,70
13,20
4.00,00
113
13,20
140
113
375
140
7,10
375
7,00
7,10
13,00
7,00
12,00
13,00
19,00
12,00
550
19,00
800
550
8.00,00
800
8.00,00
TYTÖT 11
TYTÖT 11
60 m
1000
60 m m
60
mm
aj
1000
korkeus
60 m aj
seiväs
korkeus
pituus
seiväs
3-loikka
pituus
kuula
3-loikka
kiekko
kuula
moukari
kiekko
keihäs
moukari
3-ottelu
keihäs
4-ottelu
3-ottelu
1000
m käv.
4-ottelu
1000 m käv.
9,10
3.38,00
9,10
11,10
3.38,00
128
11,10
160
128
420
160
8,60
420
8,40
8,60
19,00
8,40
19,00
23,00
19,00
850
23,00
1200
850
6.45,00
1200
6.45,00
9,45
3.53,00
9,45
12,00
3.53,00
119
12,00
135
119
395
135
7,90
395
7,50
7,90
15,00
7,50
15,00
18,00
15,00
700
18,00
1000
700
7.25,00
1000
7.25,00
9,75
4.10,00
9,75
13,20
4.10,00
113
13,20
110
113
370
110
7,10
370
6,75
7,10
10,00
6,75
10,00
12,00
10,00
550
12,00
725
550
8.10,00
725
8.10,00
39
AUTOHUOLTO
JOPO”
Klassinen tuuman perusjopo on Suomen suosituin
polkupyörä, jonka suosio vain kasvaa vuosi vuodelta.
419,-
0
POJAT 10
60 m
1000 m
60 m aj
korkeus
seiväs
pituus
3-loikka
kuula
kiekko
moukari
keihäs
3-ottelu
4-ottelu
1000 m käv.
TYTÖT 10
9,35
3.40,00
11,90
119
180
400
8,00
7,50
19,00
19,00
26,00
775
1000
6.50,00
9,70
3.53,00
12,90
109
160
375
7,40
6,50
15,50
15,00
21,00
625
850
7.25,00
10,00
4.12,00
14,10
98
135
345
6,60
5,30
11,00
10,00
15,00
450
600
8.20,00
POJAT 9
40 m
1000 m
korkeus
seiväs
pituus
3-loikka
kuula
kiekko
moukari
keihäs
3-ottelu
4-ottelu
600 m käv.
60 m
1000 m
60 m aj
korkeus
seiväs
pituus
3-loikka
kuula
kiekko
moukari
keihäs
3-ottelu
4-ottelu
1000 m käv.
9,50
3.50,00
11,90
118
140
385
7,90
6,90
15,00
16,00
18,00
725
925
6.55,00
9,85
4.03,00
12,90
109
120
360
7,20
6,10
12,50
13,00
14,00
600
750
7.35,00
10,30
4.23,00
14,10
98
100
330
6,20
5,00
9,00
9,00
9,00
450
525
8.20,00
6,95
4.02,00
106
130
350
7,70
5,80
14,00
14,00
15,00
550
725
4.20,00
7,15
4.16,00
100
110
330
7,10
5,25
11,50
12,00
13,00
450
600
4.50,00
7,45
4.34,00
90
90
310
6,30
4,75
8,50
8,50
9,50
350
400
5.30,00
TYTÖT 9
6,85
3.48,00
109
160
370
8,00
7,25
18,00
16,00
22,00
650
850
4.15,00
7,05
4.00,00
102
140
350
7,40
6,40
15,00
13,00
18,00
525
700
4.45,00
7,35
4.15,00
89
110
325
6,60
5,40
11,00
9,00
13,00
350
450
5.20,00
40 m
1000 m
korkeus
seiväs
pituus
3-loikka
kuula
kiekko
moukari
keihäs
3-ottelu
4-ottelu
600 m käv.
41
Tilasi tuottavin investointi? – Oja.
-
Lisäojitukset takuutyönä
Kysy tarjousta:
-
Piennarmurskaukset
Arvo Pietilä
Merilän Tila
puh. 0400 874 646
[email protected]
RAKENNESUUNNITTELU
- uudis- ja korjauskohteet
ENERGIATODISTUKSET Varsinais-Suomen alueella:
- uudiskohteet alk. 100€
- olemassa olevat omakotitalo- ja paritalokohteet alk. 200€/kpl
- olemassa olevat rivitalokohteet alk. 250€/kpl
Kysy tarjousta:
42
Jaakko Pietilä
Rakennus&Suunnittelu Pietilä
puh. 040-8414555
[email protected]
10-ottelu
5000 m kävely
10000 m kävely
20 km kävely
5000
25.45,00
51.30,00
1.50.00
4500
26.45,00
55.00,00
2.00.00
3500
28.30,00
59.00,00
2.10.00
LUOKITTELUVAATIMUKSET VUODELLE 2014
MIEHET-19
100 m
200 m
400 m
800 m
1500 m
3000 m
5000 m
110 m aj (99,1 cm)
400 m aj (91,4 cm)
2000 m ej
3000 m ej
Korkeus
Seiväs
Pituus
3-loikka
Kuula (6 kg)
Kiekko (1,75 kg)
Moukari (6 kg)
Keihäs (800 g)
10-ottelu
5000 m kävely
10000 m kävely
20 km kävely
MIEHET-17
100 m
200 m
300 m
400 m
800 m
1500 m
3000 m
110 m aj (91,4 cm)
300 m aj (83,8 cm)
A
B
C
11,30
23,00
51,75
2.01,00
4.18,00
9.20,00
17.00,00
16,30
62,00
7.00,00
10.45,00
180
380
640
12.60
13.40
40.00
39.00
57.00
5000
26.30,00
54.00,00
1.55.00
11,65
23,80
54,25
2.08,00
4.30,00
9.55,00
18.00,00
17,60
65,50
7.45,00
11.15,00
170
330
590
11.90
12.00
35.00
34.00
48.00
4400
27.30,00
56.30,00
2.05.00
12,15
25,10
57,00
2.14,00
4.45,00
10.35,00
19.20,00
19,00
70,00
8.40,00
12.00,00
160
290
540
11.00
10.80
29.00
28.00
40.00
3500
29.00,00
60.00,00
2.15.00
A
11,40
23,40
37,00
53,00
2.02,50
4.24,00
9.35,00
15,40
42,25
Urheilua ja liikuntaa
tukemassa,
B
C
palvelua kaikissa yhteyksissä
11,75
12,10
24,30
25,20
38,20
40,00
55,00
57,50
2.09,00
2.16,00
4.40,00
4.55,00 43
10.15,00
11.00,00
17,00
18,50
45,00
47,20
Vankan urheilukoulut
Alle kouluikäisten
urheilukoulu-ryhmä.
Vetäjinä: Sofia Leino
ja Emilia Erholz
1.-3.luokkalaisten
urheilukoulu-ryhmä.
Vetäjinä: Sofia Leino
ja Emilia Erholz
Isompia
urheilukoululaisia.
Vetäjänä: Juho Hiivola
44
AITAJUOKSUT ULKORADOILLA
Voimassa alkaen 1.1.2014
Sarja
M
M22
M19
M17
P15
P14
P13
P12
P11
P10
N
N22
N19
N17
T15
T14
T13
T12
T11
T10
Matka
/m
Aitoja
/kpl
Alkusileä
/m
Välit
/m
Loppusileä /m
Korkeus
/cm
110
200
400
110
200
400
110
400
110
400
100
300
100
300
60
200
60
200
60
60
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
7
10
7
6
10
6
10
7
7
13,72
18,29
45,00
13,72
18,29
45,00
13,72
45,00
13,72
45,00
13,00
50,00
13,00
50,00
11,50
16,00
11,50
16,00
10,50
10,50
9,14
18,29
35,00
9,14
18,29
35,00
9,14
35,00
9,14
35,00
8,50
35,00
8,50
35,00
7,50
19,00
7,50
19,00
6,50
6,50
14,02
17,10
40,00
14,02
17,10
40,00
14,02
40,00
14,02
40,00
10,50
40,00
10,50
40,00
11,00
13,00
11,00
13,00
10,50
10,50
106,7
76,2
91,4
106,7
76,2
91,4
99,1
91,4
91,4
83,8
83,8
76,2
83,8
76,2
76,2
76,2
76,2
76,2
60
60
100
200
400
100
200
400
100
400
100
400
80
300
80
300
60
200
60
200
60
60
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
8
7
8
7
6
10
6
10
7
7
13,00
16,00
45,00
13,00
16,00
45,00
13,00
45,00
13,00
45,00
12,00
50,00
12,00
50,00
11,50
16,00
11,50
16,00
10,50
10,50
8,50
19,00
35,00
8,50
19,00
35,00
8,50
35,00
8,50
35
8,00
35,00
8,00
35,00
7,50
19,00
7,50
19,00
6,50
6,50
10,50
13,00
40,00
10,50
13,00
40,00
10,50
40,00
10,50
40,00
12,00
40,00
12,00
40,00
11,00
13,00
11,00
13,00
10,50
10,50
83,8
76,2
76,2
83,8
76,2
76,2
83,8
76,2
76,2
76,2
76,2
76,2
76,2
76,2
76,2
76,2
76,2
76,2
60
60
45
Annemarin juoksukoulu
Juoksukoululaisten harjoitukset järjestetään kerran viikossa,
keväästä syksyyn. Vetäjänä: Annemari Sandell-Hyvärinen
46
VIRALLISET HEITTOVÄLINEET
Voimassa alkaen 1.1.2014
sarja
kuula
/g
kiekko
/g
moukari
/g
keihäs
/g
M
M22
M19
M17
P15
P14
P13
P12
P11
P10
P9
7260
7260
6000
5000
4000
4000
3000
3000
2500
2500
2000
2000
2000
1750
1500
1000
1000
750
750
600
600
600
7260
7260
6000
5000
4000
4000
3000
3000
2500
2500
2500
800
800
800
700
600
600
400
400
400
400
400
N
N22
N19
N17
T15
T14
T13
T12
T11
T10
T9
4000
4000
4000
3000
3000
3000
2500
2500
2000
2000
2000
1000
1000
1000
1000
750
750
600
600
600
600
600
4000
4000
4000
3000
3000
3000
2500
2500
2500
2500
2500
600
600
600
500
400
400
400
400
400
400
400
47
Parhaat tulokseni 2014
48