All to Otaniemi

All to Otaniemi
2
MIKSI OTANIEMEEN?
Otaniemellä on useita erityisiä piirteitä,
esimerkiksi keskittymä Suomen 1900-luvun
arkkitehtuurin klassikoita (erityisesti Aallon
kampus).
Luonnonläheisyys yhdistettynä suhteellisen
keskeiseen sijaintiin Helsingin metropolialueella
voi houkutella myös kansainvälistä osaamista.
Otaniemessä on paljon tilaa lisärakentamiselle.
Alueen läheisyydessä on jo valmiiksi useita
suurten teknologiayritysten toimitiloja, kuten
esimerkiksi Nokian pääkonttori.
HANNU LOUNA
1
3
1
UUSI ALKU
Uudenlaisen yliopiston tulo alueelle voi toimia
urbaanin kehityksen liikkeellepanijana, kehittäen
Otaniemestä ekologisen, monipuolisen, tiiviin,
urbaanin ja houkuttelevan alueen.
klusteri
1 Rakeisuus - olemassaoleva 2 Rakeisuus - suunnitelma 3 Havainnekuva keskuksesta
4 Liikennejärjestelyt
5 Rakennusten käyttötarkoitukset
1:40 000
1:40 000
1:20 000
KAKSI AKSELIA
Urbaani
viherakseli
yhdistää
Otaniemen
koillisosan uuden venesataman Tapiolaan.
Suurin osa uusista asuinrakennuksista sijaitsee
tämän akselin varrella.
Urbaani katuakseli kulkee Pohjois-Tapiolan
liikealueelta Keilaniemen yrityspuistoon. Tämän
urbaanin katutilan varrelle sijoitetaan suurin
osa uusista liiketiloista ja toimistoista.
MERKKIEN SELITYS
4
UUSI KESKUS
Akselit kohtaavat Otaniemen sydämessä, jossa
sijaitsevat mm. yliopiston uusi Oppimiskeskus,
metroasema
(pääasiallinen
sisääntuloreitti
alueelle), asuntoja sekä suurin osa kaupoista ja
julkisista palveluista. Tarkoitus on saada aikaan
eri toimintoja sekoittamalla elävä ja urbaani
ympäristö.
5
RAKENNUSTEN
KÄYTTÖTARKOITUS
asuminen
liiketilat
mixed use /
public services
yliopiston keskus
yliopisto
muut
LIIKENNEJÄRJESTELYT
kevyenliikenteen
akseli ja -reitit
ajoneuvoille sallitut kadut
metro
00
klusteri
MERKKEN SELITYS, KUVA 1:10 000
-Pääviherakseli venesatamasta Tapiolaan, Otaniemen ja yliopiston kautta
-Pääkatuakseli Keilaniemestä Otaniemen ja yliopiston kautta Pohjois-Tapiolaan
-Urbaani aukio
-Suojeltu Aallon kampus sekä Tapiolan ‘metsäkaupunki’
-Luonnonsuojelualue
-Yliopiston keskusrakennukset
-Yliopiston keskuksia ‘yhdistäviä’
rakennuksia (ts. kahviloita, oleskelutiloja)
TOIMINTOJA
Pohjois-Tapiolan toimistoalue
Venesatama ja aukio, jota ympäröi tiivis
asutus
Ekologinen
puisto,
jolla
pyritään
lisäämään biodiversiteettiä ja tarjoamaan
miellyttävä,
tiivis
reheväkasvuinen
puisto, joka toimii samalla laboratoriona
bioinformaatiotekniikan tutkimukselle.
Keskusaukio:
Uusi
metroasema
on
pääsaapumisreitti
Otaniemeen.
Eri
toiminnot sekoittuvat aukiolla, jonka
ympäriltä löytyy kauppoja, kahviloita,
baareja ja asumista sekä yliopiston keskus.
Yliopiston Oppimiskeskus toimii instituution
päärakennuksena, sisältäen mm. kirjaston,
työ- ja opetustiloja, auditorioita sekä
yleisönäyttelytiloja maantasossa.
Virkistysalue,
joka
palvelee
sekä
lähistön asuinkortteleita että yliopiston
henkilökuntaa ja opiskelijoita. Pienelle
alueelle
on
sijoitettu
puutarhoja,
oleskeluryhmiä, tennistä, katukorista...
Katutilaa, jossa alimmissa kerroksissa on
pieniä kauppoja; ylempänä toimistoja ja
asumista. Näin yritetään houkutella pkyrityksiä Otaniemeen hyötymään yliopiston
läsnäolosta (ja toisinpäin).
Ekologinen asuinalue, jossa harjoitetaan
mm. kaupunkiviljelystä.
Keilaniemen yrityspuisto
Tapiolan keskus
00
klusteri
00
klusteri
UUSI YLIOPISTO
TKK, HSE ja TAIK yhdistyvät yhdeksi
kokonaisuudeksi, jolla on oma identiteettinsä.
Vanha kolmijako hylätään vähitellen.
YLIOPISTON KESKUKSET
Oppimiskeskus
on
uusi
käyntikortti
ja
päärakennus Innovaatioyliopistolle.
TKK:n päärakennus säilyttää nykyisen roolinsa,
sisältäen paljon opetustiloja.
Dipoli toimii yliopiston konferenssikeskuksena.
VIHREÄ TULEVAISUUS...
Yliopiston tulee näyttää tietä etsittäessä
uusia tapoja elää vähäpäästöisesti ja pienellä
kulutuksella
maailmassa
ilman
fossiilisia
polttoaineita.
Ihmiskunnan elintapojen ja teknologian täytyy
sulautua tasapainoisemmin luontoon. Yliopiston
täytyy muokata yleisiä toimintamalleja ja
tutkimustyön painotuksia tämän tavoitteen
tukemiseksi.
2
00
1
URBAANIN VIHERAKSELIN LUONNE
Ilmakuva
lännestä
viherakselia
Oppimiskeskusta ja Aallon kampusta.
pitkin
kohti
Viherakselille on istutettu puita ja istutuksia.
Asukkaiden,
työntekijöiden
ja
opiskelijoiden
käyttöön on rakennettu tenniskenttiä ja muita
urheilumahdollisuuksia. Oleskeluryhmiä on runsaasti.
Ympäröivissä rakennuksissa sijaitsevat katutason
kahvilat, käsityöläisten työtilat sekä yliopiston Design
factoryt (työpajat) avautuvat puistoon.
2
JULKISESTA YKSITYISEEN
SEKOITTAMINEN
/
TOIMINTOJEN
Läpileikkaus viherakselin varrelta näyttää miten eri
toiminnot sijaitsevat yksittäisen korttelin alueella
alueen keskuksessa.
klusteri
1
00
Keskusta
Yliopisto
AUVO LINDROOS
Innovaatioyliopisto on ihmisten ja tiedon kosketuspinta. 2000-luvulla kun lähes kaikki tieto
on saatavana missä tahansa, yliopiston rooli on
muuttunut. Kysymys ei ole enää kenellä kaikki
tieto on, vaan mitä, miten ja kenen kanssa tietoa käytetään.
KESKEINEN SIJAINTI
Innovaatioyliopisto on erinomainen mahdollisuus kehittää kansainvälistyvää, monimuotoista, elävää ja urbaania Helsinkiä. Yhtä lailla
kuin muista mahdollisista Innovaatioyliopiston
sijaintivaihtoehdoista, myös Helsingin keskustasta löytyy vapautuvia kiinteistöjä ja tilaa
uudisrakennuksille. Tämä tarkoittaa, että Innovaatioyliopisto voidaan sijoittaa strategiselle
paikalle keskelle ihmisten, kulttuurin, pääomien
ja information virtauksia.
YHTEYDET
Nykyiset ja kehitteillä olevat julkisen raideliikenteen linjat takaavat helpon saavutettavuuden joka puolelta Helsingin metropolialuetta,
mutta myös muualta Suomesta, Euroopasta ja
Aasiasta. Länsimetro valmistuu vuonna 2012 ja
uusi metrolinja Kampista Lentokentälle lähitulevaisuudessa. Tulevaisuudessa Helsingin-Tallinna-Berliini -raiteen nopeat junat lähtevät myös
Kampin terminaalista.
Loistavat julkisenliikenteen yhteydet mahdollistavat täysin autottoman yliopiston kehittämisen.
SATAMARATAKUILU:YLIOPISTOYHDISTÄJÄNÄ
Yliopiston uudisrakentaminen keskittyy ratakuilun ympäristöön, jolloin Innovaatioyliopisto saadaan kytkettyä voimakkaasti aktiiviseksi
osaksi ydinkeskustan palveluita, täydentämään
yksityistyvää ja kaupallistuvaa pääkaupunkia.
Kampusalue yhdistää Ruoholahden, Mariansairaalan puutarhakampuksen, Etu-Töölön,
Kampin terminaalialueineen ja Töölönlahden;
se luo lukuisia vaihtoehtoisia julkisia kulkureittejä keskustaan.
KOLMIULOTTEINEN KAUPUNKITILA
Nostamalla rakennus ilmaan saadaan säilytettyä Rautatiekatujen alueen ominainen pitkittäinen väljyys ja muodostettua Ratakuilusta
kevyen- ja ratikkaliikenteen väylä Ruoholahdesta Töölönlahdelle. Alueen tärkeimmät uudet julkiset kaupunkitilat sijaitsevat kolmessa
tasossa; ratakuilu kulkureittinä ja toiminnallisena vapaa-ajan ympäristönä, Rautatiekatujen taso katettuina aukioina sekä Innovaatioyliopiston katto kaupunkilaisten puutarhana.
SOSIAALINEN ROOLI
Keskeinen sijainti mahdollistaa yliopiston julkisten käyttöliittymien radikaalin kehittämisen
kaikkien kaupunkilaisten sivistyssupermarketiksi. Avoimet luentosarjat, näyttelyt, kaikille
avoimet factoryt, kirjasto, vuokrattavat kokous- ja työtilat, asiantuntijapalvelut muuttavat
yliopiston luonteen eliitin suljetusta kohtauspaikasta aktiiviseksi osaksi kaupunkia ja kaupunkilaisten elämää.
JULKINEN KATTOPUUTARHA YLIOPISTON KATOLLA
klusteri
INNOVAATIOYLIOPISTO JA MUUT YLIOPISTOT PÄÄKAUPUNKISEUDULLA
INNOVAATIOYLIOPISTO HELSINGIN
KAUPUNKIRAKENTEESSA
Innovaatioyliopisto sijaitsee kävelyetäisyydellä
kaikkista Helsingin seudun yliopistoista, joka
mahdollistaa erinomaiset läheiset yhteistyöpuitteet
yliopistojen kesken
Innovaatioyliopisto sijaitsee strategisella paikalla
keskellä Helsingin keskustaa. Se muodostuu aktiiviseksi osaksi ydinkeskustan toimitoja ja täydentää
yksityistyvää ja kaupallistuvaa Helsinkiä.
INNOVAATIOYLIOPISTO YHDISTÄÄ ALUEITA
JULKINEN RAIDELIIKENNE INNOVAATIOYLIOPISTOLLE
virkistys- ja
kulttuurialue
asuntoja
uimaranta ja
virkistysalue
kaupallisia
palveluita ja
työpaikkoja
merenranta
Innovaatioyliopisto yhdistää teollisuuden käytössä
olleen satamaratakuilun erottamat kaupunginosat
yhdeksi monimuotoiseksi kokonaisuudeksi
?
Suomen pääraide Metro Uusi Kamppi-Lentokenttä metrolinja Uusi Helsingin ranta-aluita
kiertävä Ratakuilun läpimenevä raitiolinja Uusi
Helsinki-Tallinna-Berliini junaraide
Satamaratakuilu
Pitkä muurimainen rakennus tukkii kulkureitit muodostaa
huonoja näkymiä yliopiston tiloista..
..Jakamalla pitkittäinen massa vaakasuuntaisesti kahtia ja
nostamalla osa rakennuksesta ilmaan säilytetään ratakuilun
alueelle ominainen katutilan poikittainen ja pitkittäinen
väljyys. Innovaatioyliopistolle saadaan inspiroivat työskentelytilat halutuimmilla pitkillä näköalaoilla yli kaupungin..
Kytketään Innovaatioyliopisto osaksi Helsingin
aktiivista katuverkkoa ja tarjotaan kaupunkilaisille uusi kattopuutarha parhaimmilla näkymillä yli
kaupugin kattojen ja katettuja urbaaneja aukioita
katutasolla.
Sijoitetaan katolle julkinen kattopuutarha, joka toimii myös
kulkureittinä Marian sairaalalta Töölönlahdelle. Muutetaan
ratakuilu kevyen- ja ratikkaliikenteen väyläksi yhdistämään
keskusta ja läntiset ranta-alueet. Ratakuilua aktivoimaan on
sijoitettu Rautatiekatujen alle Innovaatioyliopiston tiloja.
JULKISIVU KUILUUN ETELÄÄN
JULKISIVU KUILUUN ETELÄÄN
Cluster Scenario
MARIAN
SAIRAALAN
MARIAN
SAIRAALAN
SISÄÄNKÄYNTI
1SISÄÄNKÄYNTI
INNOVAATIOAUKION
INNOVAATIOAUKION
SISÄÄNKÄYTI
SISÄÄNKÄYTI
2
ASEMAPIIRROS
KADUN
TASOLTA
ASEMAPIIRROS
KADUN
TASOLTA
ROMANTTINEN VANHA KAMPUS
ROMANTTINEN
VANHA
KAMPUS
Etu-Töölön
sydämessä
boheemien
Etu-Töölön sydämessä
boheemien
ravintoloiravintoloiden
ja pienten
kauppoden ja pienten kauppojen
jen ympäristössä
olevatympäristössä
Kauppa- olevat
Kauppakorkeakoulun
rakennukset
korkeakoulun
vanhat vanhat
rakennukset
nykyaikaistetaan
tämän
nykyaikaistetaan tämän
päivänpäivän
vaatimusten
vaatimusten
mukaisiksi.
Entisen
mukaisiksi. Entisen
päärekennuksen
ja Chpäärekennuksen
ja puiston
Chedenian
edenian välisen uuden
hyvin hoidetut
välisen
uuden puiston
hyvin
hoidenurmialueet
huokuttelevat
piknikille
romanttut nurmialueet
huokuttelevat pitiseen miljööseen
knikille romanttiseen miljööseen
KÄ
S
EY
S
HT
-Y
EY
LY
HT
VE
-Y
KÄ
LY
PORTAITA JA HISSEJÄ
PORTAITA
JA HISSEJÄ
Tarkennusalue C
Tarkennusalue C
VE
A
e
alualue A
s
u s
Ta
n u
en nn
rk arke
T
U
ILLU
KU
UI
A
K
AT TA
ARARA
AM
AM
T
T
A
SA S
SATAMARATAKUILUN
SATAMARATAKUILUN
ALUEALUE
Innovaatioyliopistotuo
tuo aluelle
tuntuvasti
Innovaatioyliopisto
aluelle
tun- lisää
kolmessa ulottuvutuvastijulkisia
lisääkaupunkitiloja
julkisia kaupunkitiloja
udessa.
Katutasossa täydennetään
Helsingin
kolmessa
ulottuvuudessa.
Katutasossa kantakaupungille
täydennetääntyypillisten
Helsingin
kanpienten
aktiivisten
takaupungille
tyypillisten
pienten
aukoiden sarjaa
monilla uusilla
erityyppisillä
aktiivisten
aukoiden
sarjaa
monilla
aukioilla. Fredrikinkatu rauhoitetaan Tenuusillanispalatsin
erityyppisillä
aukioilla.
Freja Autotalon
väliseltä osuudelta
drikinkatu rauhoitetaan Tennispaljoukkoliikennekaduksi.
atsin ja Autotalon väliseltä osuudelta joukkoliikennekaduksi.
AUKIOITA
AUKIOITA
Tarkennusalue
Tarkennusalue B B
PUUTARHAKAMPUS
Sairaalatoimintojen
siirtyessä
PUUTARHAKAMPUS
Meilahteen
Marian sairaalan alSairaalatoimintojen
siirtyessä
Meilahteen
ueesta muokataan perinteinen
Marian sairaalan alueesta jonka
muokataan
puutarhakampusalue,
pitperinteinen puutarhakampusalue,
jonka
toreskissa
miljöössä on hyvä
pittoreskissa
miljöössä
on hyvä syventyä
syventyä
tieteen
tekemiseen
ja
rauhoittumiseen.
tieteen tekemiseen ja rauhoittumiseen.
Hyvin
hoidetusta
puutarhasta
Hyvin hoidetusta puutarhasta löytyy
löytyy
rauhallisia
paikkoja ulkorauhallisia
paikkoja ulko-opiskeluun,
mutta
opiskeluun,
mutta myös lukuisia
myös lukuisia vapaa-ajan aktiviteetteja.
vapaa-ajan aktiviteetteja.
Näkymä Runeberginkadulta
Näkymä Runeberginkadulta
KANSAINVÄLINEN
KANSAINVÄLINENJA
JAKANSALLINEN
KANSALLINEN HOUKUTTELEVUUS
HOUKUTTELEVUUS
4
4
Puutarhakampus
Puutarhakampus
Nopeat
Kauppakeskuksia
Erinomainen
julkinenliikenne Kauppakeskuksia
Nopeat
junat junat
Erinomainen
julkinenliikenne
Hallintorakennuksia
Hallintorakennuksia
Raitiovaunulinj
Raitiovaunulinjoja
1
2
3
4
TÖÖLÖNLAHDEN
5
TÖÖLÖNLAHDEN
SISÄÄNKÄYNTI
SISÄÄNKÄYNTI
Kattopuutarha
1. Kattopuutarha
Innovaatioyliopisto
2. Innovaatioyliopiston eteläjulkis
Rautatiekatu
3. Rautatiekatu
4. Ratakuilun eteläjulkisivu
Ratakuilu
Maa
5. Maa
UUSI KATETTU AUKIO
UUSI
KATETTU AUKIO yksi sisäänkäynInnovaatioyliopiston
neistä on Innovaatioaukiolta. Helsinki
Innovaatioyliopiston yksi sisäänkäynsaa on
vihdoinkin
katetun aukion keskelle
neistä
Innovaatioaukiolta.
Helsykettä. Dynaaminen
aukio
sinkikaupungin
saa vihdoinkin
katetun aukion
keskelle
kaupungin
sykettä.
Dymuodostuu
leveiden siltojen
muodosnaaminen
aukio muodostuu
leveitamsta verkosta.
Aukiolta voi seurata
den siltojen muodostamsta verkosta.
innovaatioyliopiston
ratakuilun sykettä
Aukiolta
voi seurata jainnovaatioyliopiston
ja ratakuilun
lasikatteiden
lävitse.sykettä lasikatteiden lävitse.
RAVINTOLA
RAVINTOLA
n
n
joja
TÖÖLÖNLAHD
URBAANI
URBAANI
KATTOPUUTARHA
KATTOPUUTARHA
Innovaatioyliopiston
Innovaatioyliopiston
katolle
tehdään uusi
kaikkien
kaiupunkkatolle tehdään
uusi
ilaisten
olohuone
kaikkien kaiupunkilaisten
spektakkelimaisina
olohuone spektakkelinäkymineen
yli kaumaisina
näkymineen yli
pungin
kattojen.
kaupungin kattojen.
Puutarhassa on mm.
ulkoelokuvateatPuutarhassa
on mm.
teri,
ulkouima-allas,
baareja,
ravintoloita,
ulkoelokuvateatteri,
e s ulkouima-allas,
iintymislavo
ja,
baareja,
ravintoloita
ravintoloita, esiintymislavoja, ravintoloita
MAANALAISET
TILAT
MAANALAISET
TILAT
Katujen alle on sijoitettu
yliopiston
Katujen alle
on sijoitettu
yhteisiä
tiloja,
joihin
yliopiston
yhteisiä
tiloja,
tarvitaan hyvät lojoihin tarvitaan
hyvät logistiset
yhteydet,
gistisetluentosaleja,
yhteydet, mm. lumm.
laboratoroita,
kirjasentosaleja, laboratoroita,
to kirjasto
yms. yms.
ASEMAPIIRROS KATTOTASOLTA
ASEMAPIIRROS KATTOTASOLTA
SISÄÄNKÄYNTI
SISÄÄNKÄYNT
TÖÖLÖNLAHTI
KORISKENTTÄ
KORISKENTTÄ
ULKO
ELOKUVAULKO
ELOKUVATEATTERI
TEATTERI
KAHVILA
KAHVILA
UIMA-ALLAS
UIMA-ALLAS
ESIINTYMISLAVA
ESIINTYMISLAVA
TENNISKENTTÄ
TENNISKENTTÄ
-
A
OPISKELIJALIJ
ASUNTOJA PISKE OJA
NT
O U
AS
TYÖTILOJA
RAVINTOLA
RAVINTOLA
RAVINTOLA
RATAKUILU
RATAKUILU
IL
ÖT
TY
A
OJ
LABARATORIOITA
LABARATORIOITA
KOKOUSTILOJA
KOKOUSTILOJA
AUDITORIOITA
AUDITORIOITA
TENNISPALATSI
TENNISPALATSI
A
L
TO
VIN
RA
KAMPPI
KAMPIN
KAUPPAKESKU
RATIKKALINJA
RATIKKALINJA
INNOVAATIOYLIOPISTON
KAMPUSKIRJASTO
INNOVAATIOYLIOPISTO KIRJASTO
FACTORY
FACTORY
MAAN ALAINEN ASEMAPIIRROS
(Espoon bussiterminaali,
Autotalon
ja RautatiekatujenAutotalon
alapuoliset ja
tilat)
MAANALAINEN
ASEMAPIIRROS
(Bussiterminaali,
Rautatiekatujen alapuoliset tilat)
Idyllisia
puistoja
Idyllisia
puistoja
Turisteja
Turisteja
Kaupunkipyöriä
Kaupunkipyöriä
Terminaaleja
Terminaaleja
Ulkouima-allas
Ulkouima-allas
TARKENNUSALUE A
INNOVAATIOAUKIO
Kattopuutarha
+42.0
Näkymä Tennispalatsinaukiolta
4.krs
+38.0
3.krs
+34.0
2.krs
+30.0
1.krs
+26.0
TERASSI KAHVILA SISKÄYNTI
Katutaso
+12.1
LASIA, JONKA LÄPI NÄKYY
KAMPUSKIRJASTOON
PERIAATEPOHJAPIIROKSET INNOVAATIOAUKION KOHDALTA
6
Museoita
Itä-meren laivoja
Uimarantoja
Juhlia
ETELÄINENRAUTATIEKATU
POHJOINENRAUTATIEKATU
KATTOPUUTARHA
INNOVAATIO
AUTOTALO
SISÄÄNKÄYNTI INNOVAATIOAUKIOLTA
Cluster Scenerio
SILTA
INNOVAATIOYLIOPISTON KAMPUSKIRJASTO
BAARI
RATAKUILU
METROASEMA (KAMPPI-TÖÖLÖ-LENTOASEMA)
Näkymä Innovaatioaukion alta autotalon vierestä (Lasikatto ja sillat)
AUDITORIOPORTAAT KATTOPUUTARHAAN
MECHELININKATU
RATA
KUIL
U
TARKENNUSALUE B
SISÄÄNKÄYNTI MARIAN SAIRAALALTA
Näkymä Lapinlahdenkadulta
7
Vesiurheilua
Urheilua
Julkinen Kattopuutarha
Portti Aasiaan ja Venäjälle
TARKENNUSALUE C
TÖÖLÖNLAHDEN SISÄÄNKÄYNTI
TÖÖLÖNLAHTI
INNOVAATIOYLIOPISTON TILOJA POHJOISEN
RAUTATIEKADUN
JA MANNERHEIMINTIEN ALLA
KA
TIK
RA
KI
ÄK
S
PY
NYKYTAITEEN MUSEO
KIASMA
EDUSKUNTATALO
IM
HE
ER
NN
MA
TIE
EN
IN
U
AT
K
E
I
AT
T
U
RA
ISTUSKELUPORTAAT
/ ULKOAUDITORIO
IN
JO
H
PO
U
IL
U
AK
T
RA
RAMPPI MANNERHEIMINTIELLE
EDUSKUNTATALON LISÄRAKENNUS
Muotiliikeitä
Arkkitehtuuria
Uimahalli
Teknologia
INNOVAATIOYLIOPISTO FACTORY 24/7
Aikana, jolloin lähes kaikki tieto on saatavissa verkosta missä tahansa, factorien
suurin potentiaali on suurissa määrissä
erilaisia ihmisiä, jotka voivat käyttää
kattavaa kokoelmaa erilaisia medioita
ammattilaisten ohjauksessa. Factory on
suunniteltu maksimoimaan kokoelmien,
käyttäjien ja ammattilaisten valiset ja
sisäiset kohtauspinnat ja vuorovaikutuspaikat. Samalla factory toimii Innovaatioyliopiston näyteikkunana kaupunkilaislle, mahdollisuutena nähdä ja
osallistua tutkimusprojekteihin.
KAUPALLISET
PALVELUT
MEDIA
KÄYTTÄJÄT
AMMATTILAISOHJAUS
Factoryt ovat herkkiä sosiaalisiin muutoksiin ja pystyvät reagoimaan nopeasti
kaupunkilaisten muuttuviin tarpeisiin.
Pysyäkseen virkeänä ja virikkeellisenä
Innovaatioyliopisto houkutelee osaamista ja osaajia myös sen ydin- toimitojen
(opetus ja tutkimus) ulkopuolelta.
TENNISPALATSI
ELOKUVATEATTEREITA
Kaupalliset palvelut, kuten kirjakauppa,
kahvila, vuorattavat neuvottelutilat,
baari, matkatoimisto yms. houkuttelevat
ainutlaatuiselle tieteen koekentäälle.
Länsimetron
valmistuessa
käytöstä
poistuva Espoon bussiterminaali on
erinomainen
mahdollisuus
Factoryn
paikaksi. Kampin kauppakeskuksessa
ja sen metroasemien ja kotimaan bussiterminaalien yhteydessä liikkuu ytv:n
mukaan n. 170 000 ihmistä päivässä.
NÄYTTELYTILA
AUTOTALO
LABORATORIOITA
WORKSHOPS
BAARI
TERRACE
MEETING BOOK
ROOMS SHOP
GRANIITTITALO
KAMPPI
MALL
TERRACE
LIBRARY
NARINKKATORI
DOMESTIC BUS TERMINAL
METRO STATION
LEHDET
INNOVAATIOYLIOPISTON KAMPUSKIRJASTO
Rauhallisuus
TENNISPALATSI
ENTRANCE
PAVILLION
NEUVOTTELUTILOJA
PORTAAT TENNISPALATSIN AUKIOLLE
Yhteisöllisyys
SISÄÄNKÄYNTI
TENNISPALATSIN AUKIOLTA
ANNANKATU
THINK TANK
FREDRIKINKATU
NARINKKA, KAMPIN
TAPAHTUMA-AUKIO
Kansainvälisyys
170 000
PASSENGERS
PER DAY
Saaristo