Suburb2072-loppuraportti - Lähiöprojekti

Hyvän elämän keidas.
KE
TALVI
E V ÄT
2072
SYKSY
Mellunkylä
SÄ
K
JOHDANTO
Esikaupungit risteyskohdassa
Syksy-ryhmä esittelee ideoitaan Mellunkylän tulevaisuudesta mellunkyläläisille,
kaupungin virkamiehille ja tutkijoille projektin tukikohdassa Kontulankujalla.
Piirros kuvaa erilaisia asuntokuntia – enää ei voi suunnitella lähiöitä ainoastaan
ydinperheiden tarpeisiin.
2
Muotoilu loi myönteisen
tulevaisuuskuvan Mellunkylälle
"Kaupunkirakenteen kehittämisen
lisäksi myös kaupunginosan
urbaaneja, toiminnallisia ja sosiaalisia
rakenteita tulee tukea. Suburb 2072
-projektissa tartutaan tähän uudella
tavalla korostaen palvelumuotoilun ja
käyttäjän roolia."
Tero Santaoja, Helsingin kaupungin lähiöprojektin
projektipäällikkö
Monien mielessä muotoilu on puhelimien,
designmekkojen tai hanojen luovaa suunnittelua, mutta mitä ihmettä muotoilulla on tekemistä itähelsinkiläisen suurlähiön kanssa?
Vuoden 2012 tammikuussa Aalto-yliopiston ja
Helsingin kaupungin lähiö- ja täydennysrakentamisprojektien yhteinen designpääkaupunkivuoden Suburb 2072 -projekti jalkautti joukon
kansainvälisiä muotoiluopiskelijoita Mellunkylän kaduille, ostareille, metsiin, asukastiloihin ja
pubeihin. Opiskelijat viettivät kahdeksan viikkoa
Kontulan metroaseman kupeessa sijaitsevassa
tukikohdassa, josta käsin he tutustuivat paikallisiin ihmisiin ja toimintaan sekä alueen palveluihin ja rakennuskantaan.
Yhteistyön tuloksena syntyi Mellunkylä 2072
-tulevaisuuskuva, jonka mukaan lähiöstä muodostuu hyvän elämän keidas, joka kutsuu asukkaitaan toimintaan. Mellunkylässä paikalliset,
yrittäjät ja kaupunki puhaltavat yhteen hiileen.
Vuoteen 2072 mennessä he ovat kääntäneet
Itä-Helsingin erinomaiset liikuntatilat vetovoimaiseksi matkailuvaltiksi. Alueen erikoispiirteisiin kuuluu myös arkkitehtien, muusikoiden ja
asukkaiden luoma harmoninen äänimaisema.
Kontulan metroasemasta on tullut asukkaiden
toinen olohuone, jossa voi rentoutua kaupunkiviljelyn avulla. Omavarainen yhteisö tuottaa itse
ruokansa ja lämmitysenergiansa. Ennen kaikkea
yhteisö välittää ihmisistään: jokaisen mellunkyläläisen elämällä on merkitystä, sillä jokaisella
on tehtävänsä.
Mikä tässä on muotoilua?
Muotoilu on läsnä arjessa, jota se kuuntelee ja
tulkitsee uteliaasti, sekä luo parempaa maailmaa yhteistyössä ihmisten kanssa. Muotoilu ei
kuitenkaan korvaa arkkitehtejä, rakenna taloja tai
tuota palveluita, vaan se visioi ja tuo uusia näkökulmia lähiökehittämiseen. Muotoilija on paikallisuuden puolestapuhuja, joka pyrkii ihmistä lähelle
ymmärtääkseen, mistä parempi maailma muodostuu.
Juuri tästä Suburb 2072 -projektissa oli kysymys.
Muotoilu jalkautui Mellunkylään, epämuodollisesti ja uteliaana, ymmärtääkseen mitä on mellunkyläläisyys ja mikä voisi olla sille paras tulevaisuus.
Tässä raportissa esittelemme Mellunkylä 2072
-tulevaisuuskuvan, joka on kokoelma myönteisiä
ehdotuksia lähiön kehittämiselle.
Haluamme korostaa, että lopullista tai oikeaa
ratkaisua ei ole. On vain me ihmiset, jotka voimme
päättää toimia yhdessä paremman arjen hyväksi.
Tämän projektin tärkein viesti on, että asuinalueen
kehittäminen on luonnollisinta tehdä paikan
päällä, yhteistyössä kaikkien jalat Mellunkylän
kamaralla ja katseet kohti tulevaisuutta. Omalta
osaltani voin sanoa, että muotoilu on jatkossakin
enemmän kuin mielellään mukana tässä kaupunkilaisten, kaupungin ja yritysten yhteistyössä
luomassa hyvää elämää lähiöihin.
Katja Soinin alkuperäinen kolumni: Kartalla –
kiinteistöviraston henkilöstölehti, 2/2012, 11.
3
5
Raportin kirjoittajat: Katja Soini, Heidi Paavilainen ja Niamh Ni Mhorain
Raportin taitto: Katja Soini
Raportin kuvat: Sakari Castrén, Pihla Mäkinen ja Avesta Omar (talvi-ryhmä),
Carmen Brecheis, Camilla Mitts ja Elina Määttänen (kevät-ryhmä), Maria Maattola,
Justus Reinikainen ja Xaviera Sánchez de la Barquera (kesä-ryhmä), Alexandra
Ketzler, Roosa Lehtinen, Alisa Närvänen ja Olli Poutanen (syksy-ryhmä), Tero
Heikkinen, Janos Honkonen, Heidi Majander, Niamh Ni Mhorain, Valtteri Mäkinen,
Tiina Nuto, Heidi Paavilainen, Kimmo Rönkä ja Katja Soini
Raportin toimittaminen: Janos Honkonen
Raportti on saatavissa sähköisessä muodossa http://www.issuu.com/suburb2072
4
Sisällysluettelo
Suburb 2072 -projektiraportti
Johdanto
Esikaupungit risteyskohdassa
2
Sisällysluettelo
5
Yhteenveto
Mellunkylä 1500-luvulta vuoteen 2072
Menetelmä
Katse tulevaisuuteen ja jalat Mellunkylän kamaralla
Mellunkylä 2072 -tulevaisuuskuva
Vuonna 2072 Mellunkylä on hyvän elämän keidas
Kooste kehittämisideoista
Yhteistyössä kohti tulevaisuutta
Näkyvyys
Paikalliset, pressi ja netti
Lisää aiheesta
Olemassa olevien asuinympäristöjen muotoilu
6
8
14
26
28
30
5
YHTEENVETO
Mellunkylä 1500-luvulta
vuoteen 2072
Kivikkoon
kerrostaloja
alk. 1990-luvulta
Mellunkylä rakennettiin vastauksena asuntopulaan 1960-luvulla, jolloin
muuttoliike veti ihmisiä työn perässä kaupunkiin. Aluetta kutsutaankin
Duunarien Tapiolaksi. Kontula leimautui 1990-luvun laman myötä työttömyysasteen noustua yli Helsingin keskiarvon. Mellunkylän nykyisistä
asukkaista noin neljäsosa on vieraskielisiä. Alueen maine on nousussa.
Vesalaan
kerrostaloja
alk. 1980-luvulta
Kurkimäkeen
kerrostaloja
alk. 1980-luvulta
Mellunmäkeen
kerrostaloja
alk. v.1968
Kontulaan
kerrostaloja
alk. v.1964
1500
1900
1930
1940
Mellunkylän historia alkaa
1500-luvulla, jolloin kylän nimi
esiintyy muodoissa Medlungsby, Medlunxby ja Melunxby.
1900-luvun alussa
suomenkielinen nimi
Mellunkylä otetaan
käyttöön.
1930-luvulla Porvoontie tulee
käyttöön. Tien varrelle
rakentuu esikaupunkimaista
pientaloasutusta.
1950
1946 Mellunkylä
liitetään Helsinkiin.
1960
1970
1959 kaupunginosan
nimeksi vahvistetaan
Mellunkylä – Mellungsby.
1980
1990
1986 Helsingin
metro laajenee
Itäkeskuksesta
Kontulaan.
1989 metro
laajenee Mellunmäkeen.
6
Mellunkylän historia
Mellunkylä 2012
Mellunkylä 2072
Helsingin kaupungin 47. kaupunginosa Mellunkylä on
asukasluvultaan Suomen suurin kaupunginosa. Se koostuu viidestä osa-alueesta: Kivikko, Kontula, Kurkimäki,
Mellunmäki ja Vesala. Kontulassa ja Mellunkylässä
sijaitsevat itäisimmät metroasemat.
Onko tulevaisuuden Mellunkylä hyvän elämän
keidas? Mellunkylä 2072 -tulevaisuukuvan
mukaan sata vuotta aiemmin rakennettu suurlähiö on vakiintunut monimuotoiseksi ja
leppoisasti sykkiväksi kotiseuduksi, jossa
paikalliset, vapaaehtoiset, yrittäjät ja kaupunki
puhaltavat yhteen hiileen. Mellunkylä on
kohtauspaikka, jossa kukin voi toteuttaa
elämäntapaansa yhdessä samanmielisten
kanssa.
9,9 neliökilometrin alueella elää 36 000 asukasta ja
siellä on 4200 työpaikkaa (2009). Kolmasosa alueen
kerrostaloista on rakennettu 1960-luvulla ja viidesosa
1970-luvulla. Noin puolet näistä on vuokra-asuntoja.
Alla Mellunkylän osa-alueet asukasluvuittain.
2000
Lue lisää sivuilta 18-19.
KE
Itä-Helsingin erinomaiset
liikuntapuitteet ovat maailmankuulut.
Mellunkylän on autoton alue,
joka on kuuluisa rauhallisesta
äänimaailmastaan.
Lue lisää sivuilta 22-23.
Lue lisää sivuilta 20-21.
TALVI
K
SÄ
Mellunmäki
8 104
2010
Lue lisää sivuilta 24-25.
E V ÄT
SYKSY
Vesala
7 241
Kurkimäki
3 104
Kontulan metroasema on
mellunkyläläisten yhteinen
olohuone.
Lue lisää sivuilta 14-25.
Kivikko
5 060
Kontula
13 254
Mellunkylä on omavarainen
kylä, jossa jokainen kantaa
vastuuta yhteisestä hyvästä.
2020
2012 Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoden projekti
Suburb 2072 Mellunkylässä.
Metropolia-kampus päätetään rakentaa Myllypuroon.
2030
2040
2050
2060
2070
2080
2020-luvulla käynnistyvät korjaushankkeet,
1960-70-luvuilla rakennetuissa kerrostaloissa. Ne tarjoavat mahdollisuuden nostaa
lähiöt uuteen loistoon.
7
MENETELMÄ
Katse tulevaisuuteen ja jalat
Mellunkylän kamaralla
Projektin kivijalka oli opiskelijajoukon jalkautuminen Kontulaan.
Muotoilijat yhdistivät paikalliseen elämään herkistymisen ja laajat kansainväliset kehitystrendit, ja loivat tulevaisuuden visioita, joissa yhdistyvät
radikaalius, raikkaus, inhimillisyys ja juurevuus.
Kuva tukikohdassa järjestetystä työpajasta, johon osallistui muotoiluopiskelijoita, mellunkyläläisiä,
kaupungin virkamiehiä, yritysedustajia, professoreita ja tutkijoita.
8
Tulevaisuuden ennakointi
Tulevaisuutta ei voi ennustaa tarkasti ainakaan
muotoilun avulla. Muotoilijat voivat kuitenkin
ennakoida tulevia trendejä ja ilmiöitä, jolloin
niihin voi ryhtyä varautumaan hyvissä ajoin.
Voimme katsoa menneisyyteen, oppia miten
maailma on kehittynyt ja pohtia, mihin suuntaan
se saattaisi olla menossa. Voimme tutkia nykyajan ilmiöitä ja kuvitella, mihin suuntaan ne ovat
kehittymässä, sekä ideoida parempaa tulevaisuutta ja alkaa toteuttamaan sitä jo nyt. Trendien ennakointi on apuväline, jonka avulla
voidaan määrittää mitä tulevaisuudelta halutaan ja tehdä päätöksiä siitä, mihin kannattaa
nykyhetkessä panostaa.
Minkä ikäinen olet vuonna 2072? Kuva auttaa laskemisessa.
Vuonna 2072 projektiryhmäläiset ovat
81–104 -vuotiaita. Heidän nuorimmat
lapsensa voivat olla vasta parikymppisiä
kun vanhimmat jo lähestyvät seniori-ikää.
Mellunkylän tulevaisuutta ennakoitiin Suburb
2072 -projektissa, joka perustuu Aaltoyliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa (ent. Taideteollinen korkeakoulu) vuodesta
1994 järjestettyyn Trend forecasting -kurssiin. Se
on yksi harvoista, kenties ainoa, yliopistotasoinen trendien ennakoinnin kurssi Suomessa.
Kurssilla opetellaan tarkastelemaan kulttuuria
trendien näkökulmasta ja keväällä 2012 kurssi
järjestettiin yhteistyössä Helsingin kaupungin
kanssa.
Kurssin tavoitteina oli oppia trendiennakoinnin
menetelmiä ja samalla avata Helsingin kaupungille uusia näkökulmia Mellunkylän tulevaisuuteen vuonna 2072. Mellunkylän tulevaisuuskuvi-
en rakentaminen tarinoiksi, skenaarioiksi,
valikoitui nopeasti parhaaksi tavaksi tuottaa
Helsingille materiaalia.
Opiskelijoiden kannalta kyse oli pitkän aikavälin
ennakoinnin opiskelusta. Oppimisen tueksi
avasimme runsaan Helsinkiin ja tulevaisuuteen
liittyvän aineistopankin sekä rakensimme
Helsinki 2072 -taustatarinan, jonka pohjalta
opiskelijaryhmät hankkivat aineistoa Mellunkylässä ja valmistivat skenaariot (ks. sivu 30).
Lisäksi kukin työryhmä keskittyi yhteen vuodenaikaan, jotta heillä olisi alusta pitäen jotain
tuttua, johon kiinnittää oma työskentelynsä.
Pedagogisesti kurssi hyödynsi luentoja, asiantuntijavierailuja sekä runsasta ja jatkuvaa ohjausta ja palautetta opettajilta, Helsingin kaupungin edustajilta, Mellunkylän toimijoilta ja asukkailta, sekä toisilta opiskelijoilta. Skenaariotyöskentelyn kannalta Kontulaan jalkautuminen oli
oleellista, sillä positiiviset tulevaisuuskuvat
luotiin siitä, mikä on hyvin tämän päivän
Mellunkylässä, ja ratkaisuista niihin alueen
piirteisiin, joita paikalliset toimijat pitävät tällä
hetkellä ongelmallisina.
Kurssilla opiskeltiin myös lyhyen aikavälin ennakointia ja kukin opiskelija valmisti trendiennusteen valitsemastaan aiheesta. Lyhyen aikavälin
ennusteiden aiheita olivat älytekstiilit (Carmen
Brecheis), internet-kauppapaikat (Alisa Närvänen), matkailuinformaatio-alustat (Avesta
Omar), nomadismi (Camilla Mitts), hyvinvointi-
9
5
tekniikat (Elina Määttänen), terveydentilan
tarkkailu (Justus Reinikainen), neulonta
(Alexandra Ketzler), urheilu- ja ulkoiluvaatemuoti (Maria Maattola), tuotteiden ja palveluiden äärimmäistyminen (Olli Poutanen), kullan
käyttö koruissa (Sakari Castrén) sekä ekologisuuden designkonsultointi (Xaviera Sánchez de la
Barquera).
Lyhyen aikavälin yksilöllinen ennakointityö
ruokki ilahduttavan paljon varsinaista skenaariotyöskentelyä. Tästä parhaita esimerkkejä ovat
teollisen muotoilun opiskelija Pihla Mäkisen
(talvi-ryhmä) ja tekstiilisuunnittelun opiskelija
Roosa Lehtisen (syksy-ryhmä) ennusteet. Pihlan
ennuste käsittelee tulevaisuuden sateista
Helsinkiä ja sitä, millaista muotoiltua tarvitaan,
jotta Helsinki olisi sateellakin kaunis ja käytettävä kaupunki. Roosan ennusteen aiheena on
kirjaston lähitulevaisuus ja ennusteessa korostuu kirjaston tuleva tai entisestään voimistuva
rooli kansalaisyhteiskunnan hyvinvointia edistävänä toimijana.
Co-design
Trendien ennakoinnin lisäksi Suburb 2072
-projektissa hyödynnettiin Aalto-yliopiston maailmanluokan co-designin osaamista. Englanninkielinen termi collaborative design tarkoittaa
yhteissuunnittelua muotoilun keinoin. Käytännössä tämä tarkoittaa käyttäjälähtöisyyttä, eli
mellunkyläläisten kuulemista, sekä osallistuvaa
10
12
suunnittelua, eli yhteistyötä tärkeimpien kumppanien kanssa. Tällainen muotoilu perustuu
yhdessä tekemiseen, innostumiseen ja oppimiseen. Muotoilija, joka kutsuu itseään
co-designeriksi, ei tee työtään yksin tai ammattilaisten kesken. Suburb 2072 -projektin
co-designereiden “työkaverit” kattoivat laajan
ihmisjoukon. Projektiin osallistui noin 400
paikallista asukasta, aktiivia, yrittäjää, kaupungin virkamiestä, poliitikkoa, asiantuntijaa,
palveluntuottajaa, yritystä ja projektia. Näistä
neljäsosa oli aktiivisesti mukana projektissa,
esimerkiksi auttamalla muotoilijoita muuttamaan Kontulankujalle, ideoimassa Mellunkylän
tulevaisuutta
designpääkaupunkiviikonlopun
tapahtumassa tai uutisoimassa projektista.
Projektiin mahtui monta pientä ja suurta tehtävää.
Suburb 2072 -projekti on osa Aalto-yliopiston
designpääkaupunkivuoden 365 Wellbeing -hanketta, johon kuuluu yhteensä 12 projektia.
Tärkeä osa projektia oli myös julkinen näkyvyys.
Suburb 2072:n tiimoilta järjestettiin neljä tapahtumaa, joissa kohtasimme paikallisia ihmisiä ja
saimme jakaa projektin aikana syntyneitä ideoita. Lisäksi projekti ja sen tulokset olivat esillä
seminaareissa, printtimediassa, nettijulkaisuissa, radiossa ja sosiaalisessa mediassa. Tästä voit
lukea lisää sivuilta 28-29.
Kuva Pihla Mäkisen ennakointityöstä ‘Rainy Attractive
City’, joka ehdottaa uutta asennetta: sade voi innostaa
leikkimään, sateisena talvena voi pyöräillä ja sade voi
jäähdyttää lämminta ilmastoa. Lisäksi värit näyttävät
hyvältä harmaalla taustalla! Kuvan vaatteet ja vihreä
luonto suorastaan hehkuvat harmaassa maisemassa.
Kuva Roosa Lehtisen ennakointityöstä ‘Library’. Ennakoinnin mukaan materiaalisen ja digitaalisen kokemuksen jakautuminen vaikuttaa tulevaisuuden kirjastoon.
Kirjasto ei vain tarjoa tietoa vaan tukee aktiivista
kansalaisuutta. Kirjastossa paikan päällä oleminen ja
kehollinen kokemus tilassa tulevat tärkeämmiksi.
Suburb 2072 -projekti kokosi yhteen noin 400 henkilöä, projektia
ja instituutiota kahden kuukauden aikana. Näistä neljäsosa oli
aktiivisesti mukana projektin toiminnassa. Lämmin kiitos kaikille
projektiin osallistuneille opiskelijoille, mellunkyläläisille, Helsingin virkamiehille, aaltolaisille, WDC-henkilöstölle ja palveluntuottajille!
Mellunkylän
asukkaat, aktiivit,
yhdistykset ja
yrittäjät
130
WDC
365wellbeing
45
Aalto
45
22
Vasemmalla Suburb 2072 -projektin kohdanneet tahot ryhmittäin.
13 Palveluntuottajaa
Trendiennakoijaa
Helsingin kaupungin
virkamiehet ja
kehittämisverkostot
150
MUOTOILUOPISKELIJAT
KONTUPISTEESSÄ
Keskiviikkoisin klo 12-18
8.-29.2.2012 välisenä aikana
SUBURB 2072 -TYÖPAJA
2.3.2012 klo 9-16
29 osallistujaa
AVOIMET OVET KONTULANKUJALLA
designpääkaupunkiviikonloppu
3.-5.2.2012 klo 12-18
~30 osallistujaa
MEDIA-AAMIAINEN
LAITURILLA 14.3.2012
8 median edustajaa
Kuvat Suburb 2072 -projektin järjestämistä
tapahtumista vasemmalta oikealle:
2012 vko3
1. Maria Maattola ikuisti designpääkaupunkiviikonlopun vieraat polaroidkameralla ja liitti heidät seinän verkostoon.
vko4
vko5
vko6
vko7
vko8
vko9
vko10
2. Kesä-ryhmä Kontupisteessä.
3. Työpajassa käytettiin tulevaisuuden
kuvittelemisen apuna arkipäiväisiä tarvikkeita. Pallo kuvan etualalla esittää ammattilaismuusikkoa, joka miksaa musiikkia
metroaseman äänistä.
4. Hyvä ja terveellinen ruoka pitää ajatukset kirkkaina. Kaikissa tilaisuuksissa, kuten
media-aamiaisella oli tarjolla hedelmiä.
1.
2.
3.
4.
Muutto Mellunkylään
Innovatiivinen menetelmäyhdistelmä, eli
trendiennakointi yhdistettynä co-designiin,
edellytti uusia työtapoja, joiden avulla sukellettiin paikalliseen arkeen. Projektin alussa,
tammikuussa 2012, kansainvälinen opiskelijaryhmä muutti liiketilaan Mellunkylän
Kontulaan, Kontulankujalle. Jokainen ryhmä
sai oman huoneensa, jonka he saivat sisustaa
mieleisekseen. Maisteriopiskelijat työskentelivät tukikohdassa kahden kuukauden ajan
ja pääsivät näin sisään mellunkyläläiseen
elämänmenoon sisältä käsin. Tästä oli suuri
apu työskentelyssä paikallisten asukkaiden
kanssa. Opiskelijoiden oli luontevaa piipahtaa laajan asuinalueen ostareilla, kirjastossa,
pubeissa, nuorisotaloilla ja metsissä hiljaisilla kävelyillä. Kylmimpinä päivinä opiskelijat
istuivat tukikohdan lämmössä pakkasta
pitämässä ja katselivat pihan tapahtumia ja
Kontulantien liikennettä.
Yhdeksänrappuisen kerrostalon asukastoimikunnan jäsen oli aluksi huolissaan mahdollisista häiriöistä, mutta jo pian hyväntahtoiset
naapurit toivoivat meidän jatkavan tukikohdassa pidempäänkin. Liiketilan vuokraus oli
myös sikäli hyvä vaihtoehto, ettei projekti
varannut kaupungin vuokra-asuntoa sitä
tarvitsevilta.
Vasemmalla: Suburb 2072 -projektin tukikohta
sijaitsi kerrostalon kivijalassa.
12
Oikealla: Kesä-ryhmä maalaa ja sisustaa
tukikohdan huonetta viihtyisäksi.
Läsnäolo kivijalassa loi spontaaneja kohtaamisia mellunkyläläisten kanssa ja synnytti
luottamusta Mellunkylän aktiiveissa. Kahden
kuukauden projektin tuloksena alkoi uusi
kumppanuus Vetoa ja Voimaa Mellunkylään
-yhteistoimintaryhmän
kanssa
Tekesrahoitteisessa yhteishankkeessa nimeltään
Lähiö 2072 – Matka kaupunginosan radikaaliin kehittämiseen. Jalkautuminen lähiöön
vahvisti Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoden teemaa, joka on parempien elinympäristöjen luominen kestävän kehityksen
hengessä.
Lisätietoja:
Ennusteet ja kurssin pedagogia
heidi.paavilainen@aalto.fi
Co-design ja tukikohta
katja.soini@aalto.fi
Helsinki
Kontulantie
Kontulan ostari 500 m
Metro Kontula 500 m
1. talvi
oh
wc
et
aula
p
et
2. syksy
1.
kk
Mellunkylä
3. kevät
4. kesä
wc
v
v
2.
Tukikohta sijaitsi taloyhtiön liiketilassa,
Mellunkylän Kontulassa, Helsingissä.
5h+kk+2wc+varastot, 115 m2
Osoite: Kontulankuja 3 G, 00940 Helsinki
Vuokra-aika: 15.1.-31.3.2012
Tukikohta oli muotoiluopiskelijoiden
työtila sekä tapahtumapaikka Mellunkylässä työpajan ja designpääkaupunkiviikonlopun ajan.
Kuvat oikealla ylhäältä alas:
1. Talvi-ryhmän huone oli avara ja ilmava.
Seinällä on kontulalaisten nuorten graffiti
kertomassa alueen luonteesta.
2. Syksy-ryhmä kietoi itsensä lämpimän
oransseihin tekstiileihin nauttiessaan kupposen
teetä. Täällä ideat kirjattiin suoraan seinään.
3. Kevät-ryhmän huoneessa oli lempeä tunnelma. Tulppaanit kukkivat vaikka ikkunan takana
pyrytti lunta.
3.
4. Kesäryhmän turkoosin ja punaisen hehkuvassa huoneessa lapsetkin viihtyivät piirtämässä.
4.
Mellunkylä 2072 -tulevaisuuskuva
perustuu tiiviiseen yhteistyöhön
mellunkyläläisten kanssa. Kuvassa
yhdistyvät kohtaamisten herättämä
paikallinen herkistyminen ja kansainväliset pitkän aikavälin kehitystrendit.
Kuvan pariskunta hiihti designpääkaupunkiviikonlopun tapahtumaan kertomaan mielipiteitään aktiivisesta ikääntymisestä.
14
Mellunkylä 2072 -tulevaisuuskuva koostuu
kolmesta päällekkäisestä ulottuvuudesta:
Helsinki, Mellunkylä ja vuodenajat.
HELSINKI on
vuonna 2072
maailman
arvostetuimpia
kaupunkeja.
Tutustu lisää sivulla 16.
MELLUNKYLÄ on
hyvän elämän
keidas vuoteen
2072 mennessä.
E V ÄT
SYKSY
KE
TALVI
SÄ
K
Kaikki VUODENAJAT
ovat erinomaisia
Mellunkylässä
vuonna 2072.
Tutustu lisää sivuilla 18-25.
Tutustu lisää sivulla 17.
Seuraavilla sivuilla kerromme Mellunkylän
tulevaisuuden tarinan. Se ei ole ainoa, oikea tai
väistämätön. Tarina on luotu vuoden 2012
alussa yhteistyössä Aalto-yliopiston muotoiluopiskelijoiden, tutkijoiden ja professorien,
mellunkylän asukkaiden sekä Helsingin kaupungin lähiö- ja täydennysrakennusprojektin
kanssa. Haluamme kertoa tarinan, joka on
myönteinen ja innostaa rakentamaan parempaa
huomista.
Toivomme, että innostuttuasi jostain ideasta
käärit hihasi ylös ja ryhdyt toimeen. Noin vain,
muitta mutkitta luomaan tulevaisuutta. Moni
idea on toteutettavissa jo nyt, eikä vasta vuonna
2072, eivätkä ne kaipaa suurta rahoitusta tai
virallista siunausta. Tulevaisuutta luodaan teke-
mällä - pää pilvissä ja kädet savessa!
Mellunkylä 2072 -tulevaisuuskuva on kolmiulotteinen. Ensimmäinen ulottuvuus on tulevaisuuskuvan taustatarina, eli projektin vetäjän kirjoittama tarina Helsingin tulevaisuudesta vuonna
2072. Siinä sovelletaan nk. Global City -kriteeristöä. Toinen ulottuvuus maalaa kokonaiskuvan
Mellunkylän tulevaisuudesta, eli kokoaa yhteen
opiskelijoiden tekemät trendiennakoinnit.
Kolmannessa ulottuvuudessa opiskelijat esittelevät, miltä tulevaisuus näyttää eri vuodenaikoina.
Todellisessa elämässä maailma on toki paljon
moniulotteisempi, mutta tästä on hyvä aloittaa!
15
Vuonna 2072 Helsinki on yksi maailman arvostetuimmista suurkaupungeista, koska Mellunkylän kaltaiset
lähiöt ovat suunnannäyttäjiä yhteiskunnallisessa
innovoinnissa. Kuvassa on ryhmätyö, joka päätyi
kuvaamaan tulevaisuuden Mellunkylän verkostona.
Katso lisää sivuilta 22-23.
Vuonna 2072 Helsinki on yksi maailman arvostetuimmista suurkaupungeista. Se on saanut
Alpha+ Global City -arvon, koska pääkaupunkimme talous, politiikka, kulttuuri ja infrastruktuuri ovat esimerkillisiä.
Vuonna 2072 Helsinki on yksi
maailman arvostetuimmista
suurkaupungeista
- Helsinki tunnetaan nimeltä (vrt. New York,
Lontoo, Pariisi)
Helsingin kansainvälisestä arvostuksesta kertovat mm. seuraavat seikat:
- Helsingin erottavat muista kaupungeista
erinomaiset esikaupungit, kuten Mellunkylä,
joka tunnetaan maailmalla nimeltä
- Helsingissä sijaitsee useita kansainvälisesti
merkittäviä pääkonttoreita, kulttuuri- ja
koulutusinstituutioita ja kaupungissa järjestetään vuosittain useita merkittäviä politiikan,
kulttuurin, koulutuksen ja kaupan tapahtumia.
16
- Pääkaupunkiseudun väkiluku on 6-10 miljoonaa asukasta.
Tämän Helsingin ja helsinkiläisten kannalta
suotuisan kehityksen taustalla on globaali
muutos. Pohjoisten alueiden toimijat ovat liittyneet yhteen ja luoneet perinteisten kuluttamisen ja tuotannon rinnalle jätteiden käsittelyyn
erikoistuneen elinvoimaisen liiketoiminnan,
joka tuottaa mm. suuren osan pohjoisen pallonpuoliskon energiasta jätteitä hävittämällä.
Pohjoisalueiden asiakkaina on koko muu maailma. Yhteisellä päätöksellä Pohjoisalueet ovat
sijoittaneet merenkulun ja biokemian teollisuuden keskeisiä yksiköitä Helsinkiin.
Teknologioiden ohella Pohjoisalueet ovat
panostaneet yhteiskunnalliseen innovointiin.
Näistä tärkeimpiä ovat maahanmuuttajien
kotouttamiseen liittyvät menettelytavat, jotka
ovat mahdollistaneet Helsingillekin miljoonien
maahanmuuttajien sujuvan asuttamisen.
Lisää: http://en.wikipedia.org/wiki/Global_city
KE
TALVI
E V ÄT
SYKSY
Vuonna 2072 Mellunkylä on
Helsingin paras kaupunginosa
K
SÄ
Vuonna 2072 Mellunkylä on Helsingin paras
kaupunginosa, kaikkina vuodenaikoina.
Vuonna 2072 Helsinki on maailman arvostetuimpia
kaupunkeja ja Mellunkylä on hyvän elämän keidas
vuodenaikaan katsomatta. Sata vuotta aiemmin
rakennettu Mellunkylän suurlähiö on vakiintunut
monimuotoiseksi ja leppoisasti sykkiväksi kotiseuduksi, missä paikalliset, vapaa-ehtoiset, yrittäjät ja
kaupunki puhaltavat yhteen hiileen. Kaikenlainen
eriytyminen ja erottelu ovat historiaa. Jokainen
mellukyläläinen osallistuu oman yhteisönsä sosiaalisen tuen, energian, ruoan ja muiden elämän
hyödykkeiden tuottamiseen. Mellunkylä on ihmisten kohtaamispaikka, jossa kukin voi toteuttaa
omaa elämäntapaansa yhdessä muiden samanmielisten kanssa.
MAAILMAN
KOTOISIN
METROASEMA
SUOMEN
SOPUSOINTUISIN
ÄÄNIMAISEMA
EUROOPAN
SUOSITUIN
LIIKUNTATURISMI
HELSINGIN
OMAVARAISIN
YHTEISÖ
TALVI: elämä siirtyy sisätiloihin
KEVÄT: luonto ja yhteisö
heräävät
KESÄ: yhdessäolo kesäfiiliksellä
SYKSY: sadonkorjuu ja luonnon
kiertokulku
MAHDOLLISUUS: metroasemat
TRENDI: suvereeni, itseään
toteuttava asukas
Tutustu sivuilla 18-19.
MAHDOLLISUUS: monikulttuurinen väestö
MAHDOLLISUUS: Euroopan
tihein liikuntakeskittymä
TRENDI: kotoisa suvaitsevaisuus
TRENDI: itseorganisoituva
verkosto
Tutustu sivuilla 20-21.
Tutustu sivuilla 22-23.
MAHDOLLISUUS: elämäntapojen monimuotoisuus
TRENDI: ikääntyminen
Tutustu sivuilla 24-25.
17
MAAILMAN
KOTOISIN
METROASEMA
Vuonna 2072 talvi on sateinen ja pimeä.
Kontulan metroasema on Mellunkylän
valoisa, sykkivä sydän. Vielä vuosituhannen alussa metroasema oli tavallinen
julkisen liikenteen asema, läpikulkupaikka. Nyt se on monen helsinkiläisen avoin
kohtauspaikka - olohuone, jonne on
vapaus tulla ja mennä. Kulttuurikeitaassa
jokaisella on puitteet toteuttaa itseään.
Yhteiset tilat pienentävät omistamisen ja
yksityisen tilan tarvetta kotona.
Ajattele eloisia paikkoja, joissa ihmiset voivat
hyvin ja toteuttavat itseään. Sateinen talvi ei
heitä lannista. Valo ja elämä houkuttelevat
Kontulan metroasemalle.
Mellunkylä on tunnettu katutaiteestaan.
Värikäs alue on suosittu kokoontumispaikka.
Metroasemalla ulkoillaan yli sukupolvirajojen. Tauolla kuuma juoma lämmittää.
Kyläjuhlilla tapahtuu! Kontulan aseman
kirjastolla tehdään töitä ja harrastetaan
hyvässä seurassa.
KE
VÄT
SYKSY
Mellunkyl
ä
talvi 207 n
2
KE
18
SÄ
Talvi-ryhmä Sakari
Castrén, Pihla Mäkinen
ja Avesta Omar.
Kontulan metroaseman laiturilla kuulee
äänisuunnittelijoiden rentouttavia teoksia.
Laiturin yläpuolella vihertävä kasvihuone on
lämmin. Siellä voi nauttia hiljaisuudesta.
Metroasema on Mellunkylän sydän.
Oikealla talvi-ryhmän Avesta Omar esittelee
kuvitteellisia postikortteja vuoden 2072
Mellunkylästä. Designpääkaupunkiviikonlopun aikana talvi-ryhmä pyrki
selvittämään millaisia tapahtumia ihmiset
haluaisivat asuinalueelleen, tai miten jo
olemassa olevia harrastusmahdollisuuksia,
kerhoja tai vastaavia voisi parantaa.
Vierailijat saivat lähettää postikortin
ystävälleen kuvitteellisesta tulevaisuuden
Mellunkylästä.
Tätä on jo tehty Helsingin päärautatieasemalla! ”Astu Ihmepuutarhaan Helsingin
päärautatieasemalla ja koe itse miten
kauniimpi ympäristö saa hyvälle mielelle”,
houkutteli puutarha-alan opiskelijoiden
kanssa yhteistyössä toteutettu vihertempaus. Junalaitureille levittäytyvän Ihmepuutarhan erikoisuuksia olivat puiset “kivimies”
-toteemit, höyryävät lähteet ja leijuvat
kastelukannut. Kasvilajeja oli yli 30.
Puutarhan ilmestyminen rautatieasemalle
ilahdutti kaupunkilaisia ja sai heidät
harmittelemaan, että tempaus kesti vain
kuukauden. Kuva alla puutarhasta, joka oli
osa VR:n 150-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.
Lisää: http://ihmepuutarha.fi/#/
Katso talviryhmän videoita!
Jälkiä Kontulassa:
http://youtu.be/jtNmOiEhUm0
Vetävä Mellunkylä:
http://youtu.be/99kZg36Z_uM
Elämää Kontulan asemalla 2072:
http://youtu.be/h32yvBJSxmA
19
Mellunkylä on Helsingin puutarhakaupunginosa, jossa silmä lepää kauniissa
ympäristössä ja korvaan kantautuu
onnellisia ääniä.
Espanjalaissyntyinen opiskelija Anna saavuttaa helposti kaikki tarvitsemansa
päivittäispalvelut 10 minuutin pyöräilymatkan säteellä. Nopea ja luotettava
metro takaa vapaan liikkumisen koko pääkaupunkiseudulla.
Annalla on kotoisa olo vilkkaassa
monikansallisessa yhteisömeiningissä
vaikka hän asuu kaukana pohjolassa.
KE
V ÄT
SYKSY
TALVI
KE
20
SÄ
Kevät-ryhmä Carmen
Brecheis, Camilla Mitts
ja Elina Määttänen.
el
ke l u n k y l ä n
vät
2072
SUOMEN
SOPUSOINTUISIN
ÄÄNIMAISEMA
M
Monikulttuurisuus kääntyi Mellunkylän valtiksi kun sen kerrostalot uudistettiin ja alueelle
luotiin harmoninen äänimaisema. Luonnonläheinen ja autoton kylä on hyvän elämän
keidas. Erikielisten asukkaiden yhteenkuuluvuuden tunne on puhuttu ilmiö.
Vuoden 2072 maaliskuussa Kontulankujan asukkaiden talvi on takana ja kevät herää lintujen
lauluun. Mellunkylä on Helsingin kaunis puutarhakaupunginosa, joka tarjoaa viihtyisän ja luonnonläheisen urbaanin kodin. Monet maailman
kaupungit ovat ylikansoitettuja, turvattomia ja
niiden ympäristöolosuhteet ovat epäinhimilliset. Mellunkylä puolestaan houkuttelee ihmisiä
ympäri maailman.
Anna on yksi alueelle muuttaneista. Espanjalaissyntyinen nuori nainen tuli opiskelemaan
Metropolia-kampukselle Helsingin Myllypuroon. ”Täällä elämä merkitsee paljon enemmän.
Meillä on upea luonnonympäristö ja suomalainen koulutussysteemi on tietysti erinomainen”,
kertoo Anna uudesta elämästään. Kontulankujalla Anna tuntee olonsa kotoisaksi ja kiittelee
siitä ainutlaatuista asukas- ja ympäristökeskeistä asuntosuunnittelua.
Annan naapurit ovat kotoisin eri puolilta maailmaa. Annan alapuolella asuva iäkäs saksalainen
rouva muutti Suomeen 20 vuotta sitten ja vetää
talon
puutarhatoimikuntaa.
Suomalainen
naapuri opettaa Annalle suomen kieltä, kun taas
Anna auttaa naapuria parantamaan espanjan
kielen taitojaan. Anna viihtyy erinomaisesti
vilkkaassa monenkirjavassa porukassa. Monikansallisen yhteisömeininki tuo hänelle kotoisan olon kaukana pohjolassa. Juuri nyt Anna
odottaa suosittua Kontulanpuistossa järjestettävää Kevätfestivaalia, mistä hän luki monikielisestä paikallislehdestä.
Ei pidä unohtaa tärkeintä seikkaa: alue on autoton. Kaupungin tiheä kävely-, pyöräily- ja polku-
pyörien huoltoverkosto takaavat, että liikkuminen pysyy sujuvana. Anna saavuttaa helposti
kaikki tarvitsemansa päivittäispalvelut 10
minuutin pyöräilymatkan säteellä. Nopea ja
luotettava metro takaa hänelle vapaan liikkumisen koko pääkaupunkiseudulla.
Mikä tekee Annan ja muut mellunkyläläiset niin
onnellisiksi? Täällä ihmiset arvostavat erilaisuutta, jokainen saa olla omanlaisensa. Viihtyisä ja
luonnonläheinen koti sai jo Annan päättämään:
”Täällä on minun elämäni, haluan jäädä tänne!”
Entä sinä?
Tätä on jo tehty Lounais-Saksan Freiburgissa!
Kuva oikealla ylhäällä on Freiburgin Vaubanista,
asuinalueesta, joka rakennettiin entiselle kasarmialueelle. Monimuotoiseen luontoympäristöön
kuuluvat niin luonnon kasvit kuin vapaana juoksevat
kukot. Vielä 30 vuotta sitten alue kärsi huonosta
maineesta, mutta 2000-luvun alussa Vauban
muutettiin 5000 asukkaan esimerkilliseksi kaupunginosaksi. Uusia tavoitteita olivat muiden muassa
yhteisöllisyys, ekologinen rakentaminen ja asuminen
sekä perinteinen niittymaiseman biodiversiteetti.
Autottomalla alueella ei kuulu autojen ääntä.
Katso kevät-ryhmän videoita!
Kontula Expedition:
http://youtu.be/C09CI6BEa-I
Designpääkaupunkiviikonloppu:
http://youtu.be/6_2A1dbWNY0
Mellunkylän kevät vuonna 2072:
http://youtu.be/sKCzdH0bmY4
Lisää: http://www.vauban.de/
Kevät-ryhmä tutustui Mellunkylän luontoon ja pohti
tukikohdan vierailijoiden kanssa, miten tehdä
ihmisistä iloisia ja onnellisia. Ryhmä oli kiinnostunut
kuulemaan paikallisilta mikä alueella on tällä
hetkellä hyvää – kun lähdetään uudistamaan
asuinaluetta, jo toimivia ja mukavia asioita ei toki
pidä vahingossa tuhota. Viereisessä kuvassa ryhmän
kokoama “suvaitsevaisuuden puu”.
21
Sepon lempilaji on
edelleen jalkapallo.
Rosa haluaa
oppia uuden
kielen.
22
TALVI
el
ke l u n k y l ä n
sä 2
072
M
Kaikilla näillä verkostossa olevilla ihmisillä on omat toiveensa
ja unelmansa. Kuka ne voisi täyttää? Mistä löytyy kivaa
tekemistä? Kaupungit ovat pullollaan mahdollisia kansalaisjournalisteja levittämään uutisia paikallisille, lähikaupunkeihin
ja ulkomaille. Kun kansalaiset itse ovat tulevaisuuden media,
tarjolla on mahdollisuus uudenlaiselle paikallisyrittäjyydelle ja
samalla keino kertoa alueen todellisista luonteenpiirteistä.
Tulevaisuuden teknologia on mahdollisuus kertoa rehellisemmin Mellunkylän todellisista luonteenpiirteistä!
Maine Euroopan monipuolisimmista liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksista on kiirinyt
ympäri maailman ja houkuttelee turisteja
Meksikosta ja Kiinasta asti. Paikalliset kansalaisjournalistit ovat jo vuosikymmeniä hyödyntäneet uusimpia keinoja jakaakseen
omia kokemuksiaan Mellunkylän aidoista
luonteenpiirteistä: Mellunkylässä on ympäri
vuoden leppeä kesäfiilis! Mellunkylä on
2070-luvun kansainvälisen matkailijan unelmakohde ja usein mieleenpainuvin huipennus yöttömän yön matkalla.
VÄT
Abri on synnynnäinen
tarinankertoja.
EUROOPAN
SUOSITUIN
LIIKUNTATURISMI
KE
Aatos rakastaa hiihtämistä.
Pientä ystäväämme kiinnostaa
myös puutarhaviljely.
SYKSY
Henna rakastaa puutarhanhoitoa. Hän työllistää itsensä
kirjoittamalla harrastuksestaan.
Kesä-ryhmä Maria
Maattola, Justus
Reinikainen ja Xaviera
Sánchez de la Barquera.
Kun kesä-ryhmä jalkautui Mellunkylään, suomalaiset ja meksikolaiset opiskelijat tekivät yhdessä muutaman tärkeän huomion. Mellunkylässä
on noin 4 200 työpaikkaa, joka on melko vähän
36 000 asukkaalle. Mellunkylän pihojen väljyys
ja luonnonympäristö on vaikuttava. MyllypuroKontula-Kivikko -linjalla on eurooppalaisessakin
mittakaavassa ainutlaatuinen tarjonta harrastuspaikkoja.
Liikuntakeskittymästä
löytyy
esimerkiksi Liikuntamylly, Kontulan skeittihalli ja
retkiluistelurata. Ryhmää kiinnosti, miten voisi
yhtä aikaa vahvistaa näitä olemassa olevia mahdollisuuksia ja samalla luoda paikallisille lisää
työpaikkoja. Näistä lähtökohdista kesä-ryhmä
pohti Mellunkylän tulevaisuutta ja haastoi itsensä seuraavilla kysymyksillä:
Kuinka tukea verkostoitumista ja yrittäjyyttä
Mellunkylässä?
ten ihmisten verkostot ja uudet yrittäjyyden
muodot jakavat maailmalle. Yksityiset kansalaisjournalistit kertovat rehellisesti paikan aidoista
luonteenpiirteistä. Kun kertojilla on erilaiset
kulttuuritaustat ja mielenkiinnon kohteet, he
kertovat paikallisista luonteenpiirteistä erilaisia
asioita ja maalaavat yhdessä värikkään kuvan
Mellunkylästä.
Tulevaisuudessa yrittäjyys tulee olemaan
helpompaa, kun käytetään uusia teknologioita
ja ihmisten uusia tapoja verkostoitua. Silloin
kuka tahansa voi työllistyä kertomalla omista
mieliharrastuksistaan, vaikkapa musiikista,
liikunnasta, ruoasta tai luonnosta. Tämä uusi
sosiaalisen järjestäytymisen tapa auttaa paikallisten ihmisten yhteistyötä.
Teollisen muotoilun opiskelijalle Xaviera Sánchez de la
Barqueralle on selvää, millä houkuttelisi ystäviä kotikaupungistaan Méxicosta Kontulaan, mikäli hänen vaihtooppilaskautensa jatkuisi: ”Olen kokenut Kontulassa sadunomaisen ihanan talven, jollaista ei ole Helsingin keskustassa
eikä Meksikossa. Pyytäisin heidät katsomaan sitä. Kävelisimme ympärillä olevassa luonnossa. Söisimme ostarin arabialaisessa tai suomalaisessa ravintolassa."
Lähde: Helsingin Uutiset, 2.5.2012, Lähiöprojektin teemasivut,
keskiaukeama
Kuinka kertoa Mellunkylän aidoista luonteenpiirteistä rehellisesti niin paikallisille kuin
muille ihmisille maailmanlaajuisesti?
Voisiko tämä lisätä alueen vetovoimaa Helsingin, naapurikaupunkien ja mikseipä México
Cityn asukkaiden silmissä?
Verkostoituminen (engl. Network Organizing)
on kasvava megatrendi. Erilaisia uusia yhteistyön muotoja on kehittymässä. Tulevaisuudessa
on myös odotettavissa teknologista kehitystä,
joka voisi tukea yrittäjyyttä ja yhteistyötä. Kesäryhmä kehitteli ideaansa edelleen ja syventyi
tarkemmin mellunkyläläisyyteen ja megatrendeihin.
Työnsä päätteeksi ryhmä esitteli ajatuksensa
nimeltään “Mellunkylä-kokemus”, jota paikallis-
“By the mid-2050s, traditional
Western news corporations no
longer exist. News gathering,
analysis and distribution has
fragmented - shifting to millions
of creative individuals, bloggers,
citizen journalists and smallscale enterprises.”
Katso kesä-ryhmän videoita!
Mellunkylä Portrait:
http://youtu.be/2moVf5jOwHU
Mellunkylän kesä vuonna 2072:
http://youtu.be/5MddMgh47Oos
Lähde: http://www.futuretimeline.net/
23
Yllä: Monimuotoinen koralliriutta tulevaisuuden
naapuruston esikuvana.
Alla: Kolme yhteisötaloa yhteispelissä: kullakin on
oma tehtävänsä - lämmityksen ja kasvisten
tuotanto sekä sosiaalipalvelut - ja kaikki saavat
nauttia yhteistyön hedelmistä.
24
Jos koralliriutta olisi naapuruston
esikuva, Mellunkylä olisi monimuotoinen ekosysteemi, joka tukee kaupunkilaisten elämäntapaa. Hyvä
elämä perustuisi aktiiviseen tekemiseen yhteisössä ja mahdollisimman
yksinkertaisiin ratkaisuihin. Jokaisella
mellunkyläläisellä olisi tehtävä ja
jokaisen elämällä olisi merkitys joka
päivä. Alueen hyvinvointi näkyisi
monimuotoisuutena ja elämänvoimana.
VÄT
TALVI
KE
Mellunkyl
ä
syksy 207 n
HELSINGIN
OMAVARAISIN
KAUPUNGINOSA
2
Syksy-ryhmä Alexandra
Ketzler, Roosa Lehtinen, Alisa
Närvänen ja Olli Poutanen.
KE
SÄ
Koralliriutta on esimerkki yhteisöstä, jossa on
rinta rinnan moninaisia elämänmuotoja. Entä
jos tulevaisuuden yhteiskunta olisi kuin koralliriutta? Entä jos asuttamasi kaupunginosa suunniteltaisiin tukemaan sinun elämäntyyliäsi?
Mitä se voisi olla? Asuisitko kodissa, jonka alla
olisi eläinfarmi? Eläimet lämmittäisivät taloa ja
saisivat samalla suojan, kuten muinoin Mesopotamiassa. Lapsille eläinten hoito olisi mieluisin
päivän askare. Vai valitsisitko talon, jossa viljellään kasviksia? Ruokakaupasta ei saisi vihanneksia, koska poimisit ne mieluiten tuoreena talosi
katolta. Tietäisit tarkkaan, kuka naapureistasi
olisi hoitanut kasveja aina satokauteen asti.
Kotisi voisi olla myös uudenlaisessa yhteisötalossa, jossa asukkaat tarjoaisivat toisilleen
jokapäiväiset sosiaalipalvelut.
Voisit asua missä vain näistä kolmesta talosta ja
saada kaikki tarvitsemasi, sillä nämä erilaisiin
elämäntyyleihin perustuvat yhteisötalot pelaavat yhteispeliä. Paikallisten ihmisten arki,
kulttuuri, asuintalot, infrastruktuuri ja energian
kiertokulku ovat luontevasti yhtä ja tuotetaan
eri taloissa siten, että kaikki saavat nauttia
yhteistyön hedelmistä.
Lailan unelma, tulevaisuuden
mellunkyläisen tavallinen tarina
Lailan, 68-vuotta, intohimo on taide. Hänen
unelmanaan on asua taiteilijaresidenssissä,
jossa hän voisi jakaa ateljeen ja gallerian samanmielisten kanssa.
Laila menee Mellunkylä-hubiin ja lähettää
videoblogin, jossa hän selittää ideansa taiteilijaresidenssistä. Viikon kuluttua hubin toiminnanvetäjä pyytää Lailaa tapaamiseen ja kertoo
idean saaneen runsaasti kannatusta.
Pian Laila saa alulle uuden yhteisön, jonka
projektina on rakentaa kulttuuritalo ikääntyneille. Hubin kautta idea esitetään myös sopiville
julkisille ja yksityisille tahoille, joista projekti
löytää tarvittavat kumppanit. Lailan yhteisöasumisen projekti, kuten muutkin paikallisprojektit,
toteutetaan paikallisin voimin, mutta valtion,
kaupungin, yritysten ja kolmannen sektorin
kanssa yhteistyössä.
Lailan idea toteutetaan muokkaamalla Kontulan
kuutta 1960-70-luvuilla rakennettua kerrostaloa. Taiteilijaresidenssi on monen kerrostalon
yhdistelmä, joissa taiteilijasielut asuvat lähekkäin, mutta omissa kodeissaan. Yksittäiset talot
on yhdistetty yhteistiloilla, joissa voi harrastaa
taiteita, järjestää kulttuuritapahtumia tai vaikka
juoda lasin viiniä ja puhua taiteen uusimmista
tuulista.
1.
2.
Kuva 1. Mellunkylä-hub on paikallisten kokoontumispaikka, jossa ihmiset tapaavat ja saavat projekteihinsa neuvontaa. Projektit ovat luonteva keino toteuttaa
itseään ja samalla rakentaa paikallista yhteisöllisyyttä. Tämä edistää yksittäisten ihmisten ja koko alueen
hyvinvointia. Hubissa on tarjolla yksityisiä ja julkisia
resursseja projektien toteuttamiseen. Toiminnan
peruspilarit ovat luottamus, vuorovaikutus ja yhteistyö, joiden pohjalta paikalliset ajatukset toteutetaan.
Katso syksy-ryhmän videoita!
Impressions - Kontula:
http://youtu.be/is4hQqr3Y6Y
Designpääkaupunkiviikonloppu:
http://youtu.be/bSuTQaZL-Cg
Kuva 2. Tulevaisuuden Mellunkylän kaavoitus perustuu yhteisöhankkeisiin, jotka kokoavat samankaltaista
elämäntyyliä elävät ihmiset yhteen. Joukko samanmielisiä lisää kysyntää kunkin elämäntyylin tarvitsemille palveluille, jotka muuten olisivat erikoisuuksia.
Suorakaiteet esittävät olemassa olevia kerrostaloja ja
raidoitetut alueet ovat uusia yhteistiloja.
Kuva 3. Tätä on jo tehty Helsingin Kannelmäessä!
Vanhemmat organisoivat kävelybussin Kannelmäen
peruskoulun ekaluokkaisille. Aikuiset kulkivat lasten
kanssa koululta iltapäiväkerhoon ensimmäisen
koulukuukauden ajan. Turvaliivit saatiin lainaksi
Kannelmäessä pääkonttoriaan pitävästä Liikenneturvasta. Aikuiset toimivat myös suojatiepäivystäjinä
aamu- ja iltapäiväisin ja varmistivat, että autoilijat
huomaisivat koulun alkaneen. Viikon sisällä autoilijat
huomioivat 30 km/h:n nopeusrajoituksen ja uudet
koululaiset liikenteessä.
Mellunkylän syksy vuonna 2072:
http://youtu.be/PiiC5w5KZjg
3.
Lisää kävelybusseista:
http://en.wikipedia.org/wiki/Walking_bus
25
HELSINKI on vuonna
2072 maailman arvostetuimpia kaupunkeja.
KE
TALVI
E V ÄT
SYKSY
MELLUNKYLÄ on hyvän
elämän keidas vuoteen
2072 mennessä.
SÄ
K
Kaikki VUODENAJAT ovat
erinomaisia Mellunkylässä vuonna 2072.
Vuonna 2072 Mellunkylä
on Helsingin paras
KAUPUNGINOSA.
KOOSTE KEHITTÄMISIDEOISTA
Opiskelijoiden tulevaisuuskuvien on tarkoitus toimia raikkaina tuulahduksina ja uusina
avauksina olemassa olevien asuinympäristöjen ihmislähtöiseen kehittämiseen.
Yhteistyössä tulevaisuuteen
Projektissa yhteistyössä luodut tulevaisuudenkuvat on suunnattu Helsingin kaupungin lähiöprojektin ja täydennysrakentamisprojektien käyttöön.
Projektin tärkein anti syntyi paikallisiin tutustumisen ja alueella oleskelun
myötä. Mellunkylä 2072 -tulevaisuuskuva on yhdessä luotu myönteinen kuvaus
alueen mahdollisuuksista. Myös tulevaisuus toteutuu parhaimmillaan yhteistyössä. Poimi tältä aukeamalta yhteistyön siemenet.
26
Kuvassa projektiryhmäläisen perhe lähdössä iloisena kotiin Lastenkulttuurikeskus Musikanttien järjestämästä
isäinpäivän balalaika-konsertista.
Tämän lisäksi niitä hyödynnetään 2,5 vuotta
kestävässä Tekes-rahoitteisessa yhteishankkeessa Lähiö 2072 – Matka kaupunginosan
radikaaliin kehittämiseen.
http://www.lahioprojekti.hel.fi/
blogs.aalto.fi/lahio2072
KE
SÄ
M
2
EUROOPAN
SUOSITUIN
LIIKUNTATURISMI
HELSINGIN
OMAVARAISIN
YHTEISÖ
TALVI: elämä siirtyy sisätiloihin
KEVÄT: luonto ja yhteisö heräävät
KESÄ: yhdessäolo kesäfiiliksellä
SYKSY: luonnon kiertokulku
MAHDOLLISUUS: metroasemat
MAHDOLLISUUS: monikulttuurinen
väestö
MAHDOLLISUUS: Euroopan tihein
liikuntakeskittymä
MAHDOLLISUUS: elämäntapojen
monimuotoisuus
TRENDI: kotoisa suvaitsevaisuus
TRENDI: itseorganisoituva verkosto
TRENDI: ikääntyminen
Tutustu sivuilla 20-21.
Tutustu sivuilla 22-23.
Tutustu sivuilla 24-25.
Kontulan metroasema on Mellunkylän
valoisa, sykkivä sydän. Vielä vuosituhannen alussa metroasema oli tavallinen julkisen liikenteen asema, läpikulkupaikka. Nyt se on monen helsinkiläisen avoin kohtauspaikka, olohuone,
jonne on vapaus tulla ja mennä.
Kulttuurikeitaassa
jokaiselle
on
puitteet toteuttaa itseään. Yhteiset
tilat pienentävät omistamisen ja
yksityisen tilan tarvetta kotona.
Metroaseman yhteydessä voi olla mm.
palstaviljelyä, katutaidetta, digitaalista
taidetta, muusikoiden miksaamaa
äänimaisemaa, luistinkenttä, tunnettu
kohtauspaikka (vrt. Stockan kello),
kirjasto tai talvikyläjuhlat.
VÄT
SÄ
M
SUOMEN
SOPUSOINTUISIN
ÄÄNIMAISEMA
Tutustu sivuilla 18-19.
KE
el
ke l u n k y l ä n
sä 2
072
MAAILMAN
KOTOISIN
METROASEMA
TRENDI: suvereeni, itseään
toteuttava asukas
TALVI
KE
VÄT
SYKSY
KE
KE
SÄ
TALVI
el
ke l u n k y l ä n
vät
2072
SYKSY
KE
VÄT
SYKSY
TALVI
Mellunkyl
ä
syksy 207 n
Mellunkyl
ä
talvi 207 n
2
Monikulttuurisuus kääntyi Mellunkylän vetovoimatekijäksi, kun sen kerrostalot uudistettiin ja alueelle luotiin
harmoninen äänimaisema. Luonnonläheinen ja autoton Mellunkylä on
hyvän elämän keidas. Erikielisten
asukkaiden yhteenkuuluvuuden tunne
on puhuttu ilmiö.
Paikalliset kansalaisjournalistit ovat jo
vuosikymmeniä hyödyntäneet uusimpia keinoja jakaakseen omia kokemuksiaan Mellunkylän aidoista luonteenpiirteistä: Mellunkylässä on ympäri
vuoden leppeä kesäfiilis! Mellunkylä
on 2070-luvun kansainvälisen matkailijan unelmakohde.
Mellunkylä voisi olla autoton alue,
jossa tuetaan pyöräilyä mm. tiheällä
huoltoverkostolla, julkaistaan monikielistä paikallislehteä, laadukas kerrostalojen äänieristys edistää naapurisopua, ja jonka julkisissa tiloissa on
harkittu äänimaisema (esim. ei ylimääräistä musiikkia).
Mellunkylässä on käytettävissä paikallisia resursseja kuten liikuntamahdollisuudet (Liikuntamylly, Kontulan skeittihalli ja retkiluistelurata), paikalliset
tarinat erilaisten ihmisten kertomana,
kansalaisjournalismi imagon kehittäjänä, työttömät ja muut aikarikkaat
ihmiset.
Jos koralliriutta olisi naapuruston
esikuva, Mellunkylä olisi monimuotoinen ekosysteemi, joka tukisi kaupunkilaisten elämäntapaa. Hyvä elämä
perustuisi aktiiviseen tekemiseen ja
mahdollisimman yksinkertaisiin ratkaisuihin. Jokaisella mellunkyläläisellä
olisi tehtävä ja jokaisen elämällä olisi
merkitys joka päivä.
Mellunkylän kehittäminen voisi saada
ideoita tutuista vertauskuvista, kuten
koralliriutta ja sen monimuotoinen
ekosysteemi. Alue voisi myös ottaa
oppia kyläyhteisöjen ja paimentolaisten perinteistä, tai kävelybussin kaltaisista uuskäytännöistä.
27
NÄKYVYYS
Paikalliset, pressi ja netti
Suburb 2072 -projekti järjesti neljä tapahtumaa, joissa kohtasimme paikallisia ihmisiä ja saimme
jakaa projektin aikana syntyneitä ideoita. Lisäksi projekti ja sen tulokset olivat esillä seminaareissa,
printtimediassa, nettijulkaisuissa, radiossa ja sosiaalisessa mediassa.
Kuvassa Vartti-lehden jutun ‘Tällainen on Mellunkylä vuonna 2072’ herättämää keskustelua. “Kaupunki on päättäjille kuin iso hiekkalaatikko missä voi melskata mielinmäärin. Ja kukaan ei kuitenkaan ota vastuuta tekemisistään”, kirjoittaa nimimerkki Liika on liikaa...
28
Suburb 2072 -projekti ja sen tulokset esillä
Ennen projektia
Esite: ‘Mellunkylä jälleen Helsingin paras kaupunginosa!’, jaettu <1000 kpl alkaen
11.1.2012
Artikkeli: ‘Designpääkaupunki: muotoilijaopiskelijoita tulossa tammikuussa Mellunkylään’, Mellunkylä-lehti, 2/2011, s. 8
“Tässä voisi lukea Mellunkylä 2022
-tulevaisuuskuva. Me olemme tehneet jo vuosia töitä ja moni näistä
asioista on melkein totta!”
Larri Helminen, KontuKeskus Ry toiminnanjohtaja
Mellunkylän aluefoorumi, 12.1.2012, Mikaelin kirkko
“Näin myönteisestä tulevaisuuskuvasta täytyy seurata jotain hyvää.”
Projektin aikana
Martti Häkkänen, Mikaelin seurakunnan kirkkoherra
Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -yhteistoimintaryhmän kokous, 11.1.2012, Luuppi
Designpääkaupunkiviikonlopun pressitilaisuus, 24.1.2012, Korjaamo
Helsingin tutkimushankeseminaari, 1.2.2012, Kiinteistövirasto
Haastattelu: YLEn aikainen, 2.2.2012, suora radiolähetys Kontulankuja 3 tukikohdasta,
Alueportaali: ‘Designpääkaupunkihanke: Millainen on Mellunkylä vuonna 2072?’,
2.2.2012, http://www.mellunkyla.fi
Helsingin lähiöprojektin johtoryhmän kokous, 23.2.2012, Kaupunkisuunnitteluvirasto
Millenium Prize International Selection Committee Meeting, 24.2.2012, Aaltoyliopisto, Arabian kampus
365wellbeing-projektikatsaus, 1.3.2012, Designmuseo
Tulokset projektin jälkeen
Tiedote: ‘Asukkaiden ääni kuuluviin Mellunkylän visiossa’, 14.3.2012, Lähiöprojekti
Media-aamiainen: ‘Mellunkylä jälleen Helsingin paras kaupunginosa!’, 14.3.2012,
Laituri
Artikkeli: ‘Mellunkylästä sorvataan Helsingin parasta kaupunginosaa’, 14.3.2012,
YLE Uutiset Helsinki
Haastattelu: YLEn aikainen, 14.3.2012, suora radiolähetys Laiturilta
Artikkeli: ‘Kontulaan ideoidaan viherhuonetta’, 15.3.2012, Metro-lehti
Artikkeli: ‘Tällainen on Mellunkylä vuonna 2072’, 15.3.2012, Vartti-lehti
Artikkeli: ‘Opiskelijat paljastivat Kontulan kahdet kasvot’, 18.3.2012, Helsingin
Uutiset
NettiTV: ‘Meksikolainen Mellunkylässä’, 19.3.2012, Voima-TV
Keskusteluohjelma: Radio Kontula, 19.3.2012, Kaupunginosaradio, 100.3 MHz
Alueportaali: ‘Millainen on Mellunkylä vuonna 2072?’, 20.3.2012,
http://www.mellunkyla.fi
Esite: ’Mellunkylä 2072. Hyvän elämän keidas.”, jaettu useita satoja alkaen
27.3.2012
Työpaja: Lähiötrendit – yhteisöllisyys ja energiatehokkuus, 27.3.2012, Yhteishanke
Lähiö 2072 – Matka kaupunginosan radikaaliin kehittämiseen, Kontulankuja 3
tukikohta
Vetoa ja Voimaa Mellunkylään –yhteistoimintaryhmän kokous, 17.4.2012, Mellari
Artikkeli: ‘Aalto-yliopisto vieraili Mellunkylässä – ja palaa uusin voimin!’,
Mellunkylä-lehti, 1/2012, s.9
Kolumni, Katja Soini: ‘Muotoilu ratkaisee lähiöongelman’, Kartalla - kiinteistöviraston henkilöstölehti, 2/2012, s. 11
Artikkeli: ‘Kontulassa parasta on luonto’, 2.5.2012, Helsingin Uutiset, Lähiöprojektin
teemasivut, keskiaukeama
365wellbeing -näyttely, Cumulus-designkonferenssi , 24.5.2012, Aalto-yliopisto,
Arabian kampus
Steady Go!Finland -keskustelutilaisuus, 20.6.2012, WDC Paviljonki
29
LISÄÄ AIHEESTA
Olemassa olevien
asuinympäristöjen
muotoilu
Tulevaisuuden ennakointi, muotoilu, rakennettu ympäristö ja Mellunkylä ovat laajoja kokonaisuuksia. Tälle aukeamalle olemme koonneet
vinkkejä, jotta voit halutessasi
tutustua aiheeseen lisää.
30
Kokosimme oppimisen tueksi runsaan Helsinkiin ja tulevaisuuteen liittyvän
aineistopankin, joka on kuvassa koottu teemakartaksi. Teemakartan värikoodit:
Teema
Ihmiset
Toiminta
Paikka
Teknologia
Kirjallisuus
Mellunkylä, Helsinki
Astikainen, R., Heiskanen, R., Kaikkonen, R. 1997. Elämää lähiössä. Helsinki:
Sanoma Oy/Helsingin Sanomat
Hernberg, H. (toim.) .2012. Helsinki Beyond Dreams. Helsinki: Urban Dream
Management
Kokkonen, J. (toim.) 2002. Kontula. Elämää lähiössä. Helsinki: SKS
Markkanen, A. 2005. Albumit auki Kontulaan. Helsinki: Lasipalatsin Mediakeskus Oy
Nupponen, T., Broman, E-L., Korhonen, E., Laine, M. 2008. Myönteisiä muutoksia ja
kasvavia haasteita. Kokemuksia Helsingin lähiöprojektin v. 2004-2007 ja Urban
II-yhteisöaloiteohjelman v. 2001-2006 toiminnasta. Tutkimuksia 2008/6. Helsinki:
Helsingin kaupungin tietokeskus
Muotoilu
Brown, T. 2009. Change by design. New York: HarperCollins
Casti, John L. 2010. Mood matters. From rising skirt lengths to the collapse of world
powers. New York: Copernicus books
Halse, J., Brandt, E., Clark, B., Binder, T. (toim.) 2010. Rehearsing the future.
Kööpenhamina: The Danish Design School Press
Koskinen, I., Battarbee, K., Mattelmäki, T. (toim.) 2003. Empathic Design: User
Experience in Product Design. Helsinki: IT Press
Kalliala, M. (toim.) 2011. Solution 239-246. Finland: The Welfare Game. New York:
Sternberg Press
Soini, K., Keinonen, T. 2011. Value of co-design. Innovation consequences at
housing renovation industry. Endless End, the 9th International EAD Conference.
Porto: University of Portugal
Smith, L.C. 2011. Uusi pohjoinen. Maailma vuonna 2050. Helsinki: Ursa
Juntto, A. (toim.) 2010. Asumisen unelmat ja arki. Suomalainen asuminen muutoksessa. Helsinki: Gaudeamus
Kopomaa, T. 2011. Lähiö 2.0. - utopiaa ja totta. Helsinki: KaKe
Kortteinen, M. 1982. Lähiö: tutkimus elämäntapojen muutoksesta. Helsinki: Otava
Korjausrakentamisen strategia. Linjauksia olemassa olevan rakennuskannan ylläpitoon
ja korjaamiseen. 3.7.2007. Helsinki: Ympäristöministeriö
Linkit
Mellunkylä
Albumit auki -valokuvatietokanta http://albumit.lasipalatsi.fi/suomi/
Kontulan juuret -historiikki http://kontula.com/kontulan_juuret.html
Kontupiste http://www.kontu.la/
Mellunkylän alueportaali http://www.mellunkyla.fi/
Mellunkylän kansalaisakatemia http://www.mekans.fi/
Ennusteet ja ratkaisut
10 megatrendia vuoteen 2020 asti http://www.cifs.dk/scripts/artikel.asp?id=1469
Ennuste 21. vuosisadalle http://www.futuretimeline.net/21stcentury/21stcentury.htm
Global City http://en.wikipedia.org/wiki/Global_city
Ihmepuutarha, VR, Helsinki http://ihmepuutarha.fi/#/
Kävelybussi http://en.wikipedia.org/wiki/Walking_bus
Vauban, Freiburg, Saksa http://www.vauban.de/info/abstract.html
Projektit
Thackara, J. 2005. In the bubble: Designing for a complex world. Cambridge: The
MIT Press
Helsingin lähiöprojekti http://lahioprojekti.hel.fi/
Vejlgaard, H. 2008. Anatomy of a trend. New York: McGraw-Hill
Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuosi http://living.aalto.fi/fi/
Rakennettu ympäristö
Suburb 2072 http://365wellbeing.aalto.fi/projektit/suburb-2072/
Airaksinen, M., Hietanen, O., Manninen, A-P., Reijula, K., Vainio, T. 2011. Rakennetun ympäristön roadmap. Helsinki: Tekesin loppuraportti 5/2011
Suburb 2072 Facebookissa http://www.facebook.com/suburb2072
Knuuti, L. (toim.) 2005. Asumisen monet kasvot. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimusja koulutuskeskuksen julkaisuja C60. Espoo: Teknillinen korkeakoulu
World Design Capital Helsinki 2012 http://wdchelsinki2012.fi/
365wellbeing http://365wellbeing.aalto.fi/
Lähiö 2072 –yhteishanke https://blogs.aalto.fi/lahio2072/
31
Suburb 2072 toteutettiin Aalto-yliopiston kansainvälisenä opiskelijaprojektina yhteistyössä
Helsingin Lähiöprojektin, täydennysrakentamisprojektin sekä Vetoa ja Voimaa Mellunkylään
-yhteistoimintaryhmän kanssa. Projekti loi myönteisen Mellunkylä 2072 -tulevaisuuskuvan,
jonka mukaan lähiö on tulevaisuudessa hyvän elämän keidas, jossa jokaisen mellunkyläläisen
elämällä on merkitys. Matkailu työllistää, ulkomaiset opiskelijat kotiutuvat pysyäkseen ja
paikalliset kohtaavat metroaseman kotoisassa olohuoneessa.
Muotoilijaopiskelijat muuttivat projektin ajaksi Kontulassa sijaitsevaan tukikohtaan. Projektiin
osallistui noin 400 paikallista asukasta, aktiivia, yrittäjää, kaupungin virkamiestä, poliitikkoa,
asiantuntijaa ja palveluntuottajaa, jotka seurasivat, kommentoivat ja tekivät projektia yhdessä. Suburb 2072 on osa Aalto-yliopiston 365 Wellbeing -hanketta, johon kuuluu yhteensä 12
projektia. 365 Wellbeing kuuluu World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaan.
365wellbeing.aalto.fi/
facebook.com/suburb2072