Hiipakka-kalustekatalogi 2013

KODIN
KALUSTEET
Home Furniture
TASTE
4
Hiipakka
Kodin kalustekatalogi
Hiipakan kuvasto on uudistunut. Koko mallistomme on nyt yksissä kansissa lukuun ottamatta makuuhuoneen kalusteita, joista on tehty oma julkaisunsa. Näin
sänkykuvastot voidaan sijoittaa oikealle paikalle myymälässä.
Tastea on uudistettu siten, että olemme tehneet suosituimmat yhdistelmät valmiiksi koonpanoiksi, jotta ostaminen olisi vaivatonta. Moduloitavuuden ansiosta lukuisia muita yhdistelmiä on myös mahdollista toteuttaa. Vain mielikuvitus on rajana!
Myös Black lipastot on nyt helppo tilata uuden tuotenumeroinnin johdosta.
Black työpisteeseen on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Nyt omannäköisen työpisteen suunnittelu on helppoa! Lisäksi vetimen voi valita kahdesta vaihtoehdosta.
Esittelemme tässä kuvastossa myös uuden sohvapöytäsarjan, jota on meiltä odotettu jo jonkin aikaa. Toivomme, että löydät makuusi sopivan pöydän mallistostamme.
Uusi Eazy-komero on sinulle, joka haet kevyttä ja edullista komeroa. Tarjolla on
useita kokoja valkoisella rungolla ja oviin on valittavissa värit valkoinen, musta
ja tumma pähkinä.
Toivomme mukavia hetkiä ja sisustamisen iloa kuvastomme parissa. Mallistomme ovat esillä hyvin varustetuissa huonekaluliikkeissä, joissa asiantuntevat myyjät auttavat suunnittelussa ja ostopäätöksen teossa. Suora palaute tulee meille
parhaiten kotisivujen kautta. Siellä esittelemme myös tuoteuutuudet, jotka eivät
kuvastoon ehtineet.
Jurvassa 1.3.2013
Asta Kentta,
toimitusjohtaja
REGEE
10
BLACK
12
OLOHUONE
LIVING ROOM
KOTITOIMISTO
HOME OFFICE
Hyllyt / Shelving
Kirjoituspöydät / Desks
Taste
Regee
Black
Tähti
4
10
12
22
Black
Tähti
12
22
Kulmapöydät / Corner tables
Lipastot ja TV-tasot
Drawers and TV stands
Omega
Taste
Regee
Black
Tähti
Tango
Solo
SÄILYTYSJÄRJESTELMÄT
STORAGE SYSTEMS
4
10
12
22
28
29
Moduloitavat kalusteet
Modular furniture
Taste
Regee
Black
Tähti
4
10
12
22
Sohvapöydät
Coffee tables
Taste
Regee
Luna
4
10
32
Vitriinit / Display cabinets
Taste
Black
Tähti
4
12
22
Atlas
Store
Eazy
30
34
37
38
TÄHTI
22
HIIPAKKA
Furniture catalogue 2013
Hiipakka’s catalogue has been updated.
Our entire range is now in one publication,
apart from the bedroom furniture, which
has its own separate catalogue. This means
that the bed catalogues can be displayed in
the appropriate part of the store. We hope
you enjoy browsing our catalogue and designing your perfect furniture solution.
Our range is on display at well-stocked furniture retailers where expert sales staff will
be able to help you plan and reach a purchasing decision. The best way to give us
direct feedback is via our website. Here you
can also see our latest products that didn’t
make it into the catalogue.
3
TASTE
4
1.
LUONNONLÄHEISTÄ
musta
Taste-modulihyllysarja muuntuu omistajansa tarpeisiin. Moduleita on helppo rakentaa sekä vaaka- että
pystysuuntaan. Eri kokoonpanoilla voi yksilöllisiin
tarpeisiin rakentaa mediakeskuksen, astiakaapin tai
vaikkapa toimistohyllykön. Moduloitavuuden ansiosta käyttötarkoitusta on myöhemmin helppo muuttaa
hankkimalla esim. laatikoita, hyllyjä tai ovia olemassa
olevaan runkoon.
black
Taste saatavilla nyt myös korkeamilla jaloilla, jotka voit
valita sokkelin sijaan. Jalan korkeus on 15 cm. Korkealaatuiset alumiinijalat myydään lisävarusteena. Kansilevy
viimeistelee kokonaisuuden! Taste kansilevyn kiinnität
helposti kaksipuolisella tarralla.
ja ajatonta tyyliä
saarni ash patina
patina
2.
Our Taste modular shelving can be customised any
way you like. The modules fit together easily horizontally and vertically. Use different combinations to create a media centre, a sideboard or even office shelving
to suit your own individual needs. The modular design
makes it easy to alter later on as your requirements
change, buying new drawers, shelves or drawers to add
to an existing frame.
Our Taste range is now available with longer legs
which can be selected in place of a base. In superior
aluminium, the legs are 15 cm long and come as an optional extra. The top panel is the finishing touch, easy
to secure in place using double-sided adhesive tape.
3.
Close to nature
in timeless style
1.
Taste kokoonpano K12 / combination K12 1775 EUR
180 cm x 171 cm x 45 / 35 cm
2.
Taste kokoonpano / combination 523 EUR
120 cm x 59 cm x 45 cm
Modulit: T23, 2 x laatikko, 2 x ovi 2, sokkeli 2 Modules: T23, 2 x drawer, 2 x door 2, base 2
3.
Taste kokoonpano K4 (maitolasi)
combination K4 (frosted glass) 744 EUR
180 cm x 54 cm x 45 cm
5
TASTE
6
Sohvapöydän kannen alla on kaksi säilytystilaa, jonne voit sijoittaa esim. lehtiä ja kaukosäätimiä. Huippulaadukkaat materiaalit
yhdistettynä viimeisteltyihin metallijalkoihin sekä Ferrari-nostomekanismiin antavat miellyttävän käyttökokemuksen. Yhdistele värejä
mielesi mukaan!
There are two storage sections under the top of the coffee table,
perfect for newspapers and remote controls. The combination of
top quality materials, beautiful metal legs and a lifting mechanism
by Ferrari makes this coffee table a delight to use. Mix and match
colours to taste!
1.
musta / black
Taste sohvapöytä / coffee table 585 EUR
105 cm x 42/55 cm x 62 cm
patina
saarni / ash
7
TASTE MODULIT
saarni
patina
musta
ash
patina
black
Taste modules
KANSILEVY / TOP PANEL
Leveys
Width
1) 24 EUR
Laatikko / DRAWER
60 / 120 / 180 cm
2) 37 EUR
Width
1) 23 EUR
Width
Width
120 / 180 cm
Korkeus Height
37 cm
Syvyys
45 cm
Depth
IRTOHYLLY / SHELF
60 / 120 / 180 cm
2) 35 EUR
26 EUR
3) 47 EUR
HYLLY / SHELVING
Leveys
Leveys
73 EUR
3) 49 EUR
VITRIININ JA HYLLYN KANSILEVY /
TOP PANEL FOR SHELF AND DISPLAY CABINET
Leveys
AVOHYLLY / BOX SHELF
60 cm
T22) 175 EUR
VITRIINI / DISPLAY CABINET
AVOHYLLY / BOX SHELF
Leveys
60 cm
Leveys
Width
Width
60 / 120 / 180 cm
Korkeus Height 150 cm
Korkeus Height
112 cm
Korkeus Height
56 cm
Syvyys
Depth
35 cm
Syvyys
45 cm
Depth
35 cm
Depth
Depth
T32) 246 EUR
VITRIININ
HYLLYLEVY /
Shelving for
display cabinet
26 EUR
209 EUR
SOKKELI / BASE
Leveys
Width
60 / 120 / 180 cm
Korkeus Height 3 cm
Syvyys
Depth
1) 50 EUR
Width
8
Depth
OVI / DOOR
Leveys
60 cm
Leveys
111 cm
Korkeus Height
Width
Width
T23) 196 EUR
T33) 279 EUR
60 cm
Leveys
37 cm
Korkeus Height
Width
60 cm
56 cm
44 cm
2) 65 EUR
3) 84 EUR
60 cm
Korkeus Height 3 cm
Syvyys
T13) 110 EUR
ALUMIINIKEHYSOVI / DOOR WITH ALUMINIUM FRAME
Korkeus Height
VITRIININ JA HYLLYN SOKKELI
BASE FOR SHELVING AND DISPLAY CABINET
Leveys
194 EUR
34 cm
50 EUR
KIRKAS LASI / CLEAR GLASS 153 EUR
MAITOLASI / FROSTED GLASS 171 EUR
JALKASARJA / LEG KIT
T1) 73 EUR
T2) and T3) 77 EUR
OVI / DOOR 2)
58 EUR
KIRKAS LASI / 109 EUR
CLEAR GLASS
MAITOLASI / 113 EUR
FROSTED GLASS
OVI / DOOR 3)
64 EUR
KIRKAS LASI / 122 EUR
CLEAR GLASS
MAITOLASI / 134 EUR
FROSTED GLASS
K1
T22, 2 x laatikko, ovi 2, sokkeli 2
T22, 2 x drawer, door 2, base 2
444 EUR
K4
T32, 2 x laatikko, 2 x ovi 2 (lasi), kansilevy 3, jalkasarja T3
T32, 2 x drawer, 2 x door 2 (glass), top panel 3, leg kit T3
KIRKAS LASI / clear glass 736 EUR
K2
T32, 3 x laatikko, 3 x avohylly, sokkeli 3
T32, 3 x drawer, 3 x box shelf, base 3
627 EUR
K5
T23, 2 x ovi 3, 2 x avohylly, sokkeli 2
T23, 2 x door 3, 2 x box shelf, base 2
441 EUR
K3
T32, 4 x laatikko, avohylly, sokkeli 3
T32, 4 x drawer, box shelf, base 3
648 EUR
K6
T23, 4 x laatikko, 2 x avohylly, sokkeli 2
T23, 4 x drawer, 2 x box shelf, base 2
605 EUR
MAITOLASI / frosted glass 744 EUR
K7
T33, 2 x laatikko, 2 x ovi 2, 3 x avohylly, sokkeli 3
T33, 2 x drawer, 2 x door 2, 3 x box shelf, base 3
703 EUR
K8
T33, 2 x ovi 3, 2 x avohylly, 3 x laatikko, sokkeli 3
T33, 2 x door 3, 2 x box shelf, 3 x drawer, base 3
762 EUR
K9
T33, 2 x ovi 3 (lasi), 4 x avohylly, kansilevy 3, jalkasarja T3
T33, 2 x door 3 (glass), 4 x box shelf, top panel 3, leg kit T3
KIRKAS LASI / clear glass 753 EUR
MAITOLASI / frosted glass 777 EUR
T22, 2 x ovi 2, sokkeli 2, 2 x vitriini, 2 x alumiinikehysovi
K10
K11
T22, 2 x door 2, base 2, 2 x display cabinet, 2 x door with aluminium frame
KIRKAS LASI / clear glass 1050 EUR
MAITOLASI / frosted glass 1086 EUR
T33, 2 x ovi 3, 2 x avohylly, 3 x laatikko, sokkeli 3,
vitriini, alumiinikehysovi
T33, 2 x door 3, 2 x box shelf, 3 x drawer, base 3,
display cabinet, door with aluminium frame
K12
T33, 2 x ovi 3, 2 x avohylly, 3 x laatikko, sokkeli 3, 3 x vitriini,
2 x alumiinikehysovi, 3 x vitriinin hyllylevy, kansilevy 3
T33, 2 x door 3, 2 x box shelf, 3 x drawer, base 3, 3 x display cabinet,
2 x door with aluminium frame, 3 x shelf for display cabinet, top panel 3
KIRKAS LASI / 1109 EUR
clear glass
KIRKAS LASI / 1775 EUR
clear glass
MAITOLASI / 1127 EUR
frosted glass
MAITOLASI / 1811 EUR
frosted glass
Uuden kokoonpanonumeroinnin ansiosta tilaaminen
on helppoa!
The new combination number makes ordering easy!
9
REGEE
10
YHDISTÄ REGEE JA TANGO!
Combined with Tango TV stand!
VÄRIT / COLOURS
KORKEAKIILTOMUSTA
TUMMA PÄHKINÄ
VALKOINEN
glossy BLACK
DARK WALNUT
WHITE
•
•
RUNGOT / FRAMES
LAATIKOT / DRAWERS
•
•
•
OVET / DOORS
•
•
•
LAATIKOT L1, L2 / DRAWERS L1, L 2
PÄHKINÄ, VALKOINEN
WALNUT, WHITE
51 EUR
TASOT / UNITS
Leveys
Width
67 / 134 cm
Korkeus Height 35 / 54 cm
Syvyys
Depth
45 cm
KORKEAKIILTOMUSTA
GLOSSY BLACK
59 EUR
T11 *93 EUR
T12 *124 EUR
T21 *135 EUR
T22 *167 EUR
VITRIINI / DISPLAY CABINET
SOHVAPÖYTÄ / COFFEE TABLE
SEINÄKAAPPI / WALL CABINET
HYLLYLEVY / WALL SHELF
Leveys
Leveys
Leveys
Leveys
Width
134 cm
Syvyys
Depth
25 cm
Width
39 cm
Width
105 cm
Width
134 cm
Korkeus Height 157 cm
Korkeus Height 42 cm
Korkeus Height 56 cm
Syvyys
Syvyys
Syvyys
Depth
30 cm
Depth
60 cm
Depth
SEINÄKAAPIN OVI
DOOR FOR WALL CABINET
PÄHKINÄ, VALKOINEN
WALNUT, WHITE 247 EUR
PÄHKINÄ, VALKOINEN
WALNUT, WHITE
40 EUR
KORKEAKIILTOMUSTA
GLOSSY BLACK 272 EUR
* Hinta ilman laatikoita/ovia
31 cm
*209 EUR
KIILTÄVÄLLÄ MUSTALLA LAATIKOLLA
WITH GLOSSY BLACK DRAWER
256 EUR
*152 EUR
62 EUR
KORKEAKIILTOMUSTA
GLOSSY BLACK 82 EUR
* Price without drawers/door
11
BLACK
1.
12
Moduulihylly Black on muotokieleltään selkeä ja
ajattoman tyylikäs tarjoten ratkaisuja monenlaisiin
sisustustarpeisiin. Levykuosiksi valitsimme eläväpintaisen Woodlinen, josta valo taittuu mielenkiintoisella ja kauniilla tavalla. Voit yhdistellä värejä mielesi
mukaan tai pitäytyä yhdessä värissä. Valinta on sinun.
The Black modular shelf unit has a clear and timelessly beautiful design and provides the solution to a
wide range of interior design needs. Here we chose
Woodline for the pattern on our panels, breaking up
the light in beautiful and fascinating ways. Combine
colours stick to just one. The choice is yours!
1.
Black kokoonpano / combination 722 EUR 240 cm x 79 cm x 35 cm Modulit / Modules: 1, 13, 2, 16, 1, 13, 52
13
BLACK
1.
14
Black on ratkaisu sinulle, joka haet helposti muunneltavaa ja yhdisteltävää lipastoa tai hyllyä. Black on selkeän tyylikäs ja hinta-laatusuhteeltaan vertaansa vailla! Tutustu ja ihastu! Valon leikki Woodlinekalustelevyssä tekee väristä mielenkiintoisen ja elävän. Black-sarjan
kevään uutuusväri on tammi!
Black is the ideal solution if you are looking for drawers or shelving
that is easy to mix and match. Our Black range is ultra stylish, with a
price to quality ratio that’s hard to match. Explore our Black range and
fall in love! The way the light plays across the Woodline surface brings
its colour to life. The new colour for the Black range this spring is oak!
1.
2.
Black kokoonpano / combination 777 EUR
202 cm x 185 cm x 35 cm Modulit / Modules: 1, 13, 3, 40, 51, 5, 41, 13
Black kokoonpano / combination 563 EUR
182 cm x 185 cm x 43 cm Modules: 20, laatikosto 32, 7, 14,15
Modules: 20, low drawer kit 32, 7, 14,15
2.
15
1.
16
2.
MUSTAA JA VALKOISTA
Black and white
Lasiovien taakse saat koriste-esineet suojaan pölyltä ja helpotat
arkea! Yhdistämällä edullisen valolaitteen vitriiniin saat luotua tunnelmaa ja levykuosin elävä pinta korostuu. Mustan ja valkoisen yhdistelmä on tyylikäs ja toimiva ratkaisu moderniin makuun. Ristikoilla
saat aikaan pieniä lokeroita ja mukavaa ilmettä tasoon.
Black-sarjan kevään uutuusväri on Dunte tammi!
Protect your ornaments from dust with glass doors and make your
life easier! Adding inexpensive lighting to your display cabinet creates atmosphere, highlighting the pattern on the panels. Combining black and white offers an elegant and functional solution to suit
modern tastes. Dividers allow you to design small compartments,
creating a beautiful piece of furniture! The new colour for the Black
range this spring is Dunte oak!
3.
1.
2.
3.
Black kokoonpano / combination 1073 EUR
282 cm x 185 cm x 35 cm
Modulit / Modules: 1, 13, 3, 40, 32, 1, 13, 52, 5, 41, 13, 51
Black kokoonpano / combination 1068 EUR
262 cm x 185 cm x 35 cm Modulit / Modules: 6, 18, 51, 20, 32, 8, 17, 51
Black kokoonpano / combination 795 EUR
202 cm x 79 cm x 35 cm
Modulit: 1, 3, 1, laatikosto 31, 32, 31, ristikko 41, 41, kansilevy
Modules: 1, 3, 1, drawer kit 31, 32, 31, shelving 41, 41, top panel
17
BLACK
LIPASTOT JA TYÖPÖYDÄT
Chest of drawers and desks
Black–lipastot ovat muuntuvia ja monikäyttöisiä. Voit vapaasti
valita rungon ja laatikoiden/ovien värit ja suunnitella näin itsellesi
sopivan huonekalun eteiseen, työhuoneeseen, ihan minne haluat!
Värit: valkoinen, musta ja rigoletto (ruskea). Valkoinen ja musta woodline–kuosi on himmeästi kiiltävä. Ruskea ja eläväpintainen uutuusväri
rigoletto löytyy myös Atlas komerosta.
Our Black drawers can be varied for a wide range of uses. Choose
whatever colour you like for the frame and drawers/doors, and design
your own furniture solution for your hallway, home office or wherever
you like! The range comes in white, black and rigoletto (brown). The
black and white Woodline pattern has a matt gloss surface while the
new brown shade, rigoletto, brings the surface to life and is also available for the Atlas wardrobe.
18
1.
Black kokoonpano / combination 186 EUR
76 cm x 71 cm x 38 cm
Modulit: T24, 2 x hylly, 2 x ovi 4 Modules: T24, 2 x shelf, 2 x door 4
2.
Black kokoonpano / combination B8 346 EUR
114 cm x 71 cm x 38 cm
3.
Black kokoonpano / combination 268 EUR
Modulit: B4 + työtaso 1150 mm x 400 mm + jalkapari Modules: B4 + desk top 1150 mm x 400 mm + pair of legs
3.
1.
2.
VALKOINEN, MUSTA JA RIGOLETTO!
White, black and rigoletto!
19
valkoinen
musta
rigoletto
Dunte tammi
BLACK MODULIT
UUTUUS – NEW!
Black modules
white AVOHYLLY / SHELVING
VITRIINI / DISPLAY CABINET
Leveys
Leveys
Width
Korkeus Height 79 / 185 cm
Width
Korkeus
Height 79 / 185 cm
Syvyys
Syvyys
Depth
Depth
80 / 42 cm
35 cm
1) 117 EUR
3) 82 EUR
OVI / DOOR
Leveys
Width
38 cm
Korkeus Height 37 / 72 / 178 cm
12) 32 EUR
14) 44 EUR
5) 207 EUR
7) 166 EUR
black
rigoletto
Dunte oak
80 / 42 cm
35 cm
2) 127 EUR
4) 87 EUR
6) 217 EUR
8) 176 EUR
LASIOVI / GLASS DOOR
OVIPARI / DOOR PAIR
Leveys
Width
Leveys
Width
76 cm
Leveys
Width
76 cm
Korkeus
Height 72 / 178 cm
Korkeus
Height
37 / 72 / 178 cm
Korkeus
Height
72 / 178 cm
38 cm
15) 62 EUR
27) 63 EUR
17) 97 EUR
LASIOVIPARI / GLASS DOOR PAIR
11) 97 EUR
13) 80 EUR
28) 110 EUR
16) 124 EUR
LAATIKOSTO / DRAWER KIT
RISTIKKO / DIVIDERS
TV-TASO / TV-STAND
KANSILEVY / TOP PANEL
Leveys
Leveys
Leveys
Leveys / Width 42/80/84/122/126 cm,
Syvyys / Depth 38 cm 47 EUR
Width
76 / 38 cm
Width
38 / 76 cm
Width
140 cm
Korkeus Height 35 cm
Korkeus Height 35 cm
Korkeus Height 44 cm
Syvyys
Syvyys
Syvyys
Depth
30 cm
Depth
30 cm
Depth
18) 193 EUR
43 cm
Width 160/164/202/240 cm, Depth 38 cm 77 EUR
LED LIGHTING
31) 100 EUR
20
32) 82 EUR
40) 44 EUR
41) 60 EUR
20) 209 EUR
15 EUR
TRANSFORMER
34 EUR
BLACK LIPASTOT JA TYÖPÖYDÄT
Leveys
Width
38 / 76 / 114 cm
Korkeus
Height
71 cm
Syvyys
Depth
38 cm
musta
rigoletto
white black
rigoletto
Valitse mieleisesi vedin!
You can choose between two handles!
Black drawers and desks
RUNKO / FRAME
valkoinen
TYÖTASO / DESK TOP
OVI / DOOR
1150 mm x 400 mm + jalkapari / pair of legs 71 EUR
Leveys
Width
1340 mm x 400 mm 46 EUR
Korkeus
Height
Syvyys Depth
LAATIKKO / DRAWER
38 cm
Leveys
Width
38 cm
33 / 50 / 76 cm
Korkeus Height 17 cm
35 cm
29 EUR
HYLLYLEVY / SHELF
Leveys
Width
35 cm
Korkeus Depth 36 cm
T14) 81 EUR
B1
T14, 3 x laatikko, hylly
T14, 3 x drawer, shelf
177 EUR
B8
B2
T14, ovi 2, 2 x hylly
T14, door 2, 2 x shelf
346 EUR
B3
127 EUR
T34, 2 x ovi 4, 2 x hylly, 4 x laatikko
T34, 2 x door 4, 2 x shelf, 4 x drawer
OVI / DOOR 2)
T34) 156 EUR
T24) 112 EUR
T14, 4 x laatikko
T14, 4 x drawer
197 EUR
B9
B4
28 EUR
T14, ovi 4, hylly
T14, door 4, shelf
118 EUR
T34, 3 x ovi 3, 3 x laatikko, 3 x hylly
T34, 3 x door 3, 3 x drawer, 3 x shelf
354 EUR
B5
OVI / DOOR 3)
28 EUR
T24, 2 x ovi 3, 4 x hylly
T24, 2 x door 3, 4 x shelf
B6
204 EUR
B10
T34, 2 x ovi 3, 3 x laatikko, 5 x hylly
T34, 2 x door 3, 3 x drawer, 5 x shelf
344 EUR
OVI /DOOR 4)
9 EUR
28 EUR
T24, 2 x ovi 2, 4 x laatikko
T24, 2 x door 2, 4 x drawer
284 EUR
B7
T24, 8 x laatikko
T24, 8 x drawer
344 EUR
B11
T14, ovi 3, 2 x hylly, työtaso + jalkapari
T14, door 3, 2 x shelf, desk top + pair of legs
198 EUR
21
TÄHTI
22
KLASSISTA TYYLIÄ
Räätälöi juuri tilaasi sopiva ja tarpeittesi mukainen lipasto tai hylly Tähti-moduleista. Helppokiinnitteinen
mittatilauskansi viimeistelee tyylikkään lipaston. Monipuoliset lipasto-modulit antavat tilaa joutuisammalle
arjelle ja juhlaville hetkille. Piilota laatikoihin käyttötarpeet pölyltä tai vaihtoehtoisesti tuo suosikkiesineesi
näytille vitriiniin.
Classic style
Put together the Tähti modules to customise a chest of drawers or a shelf unit to suit your space and your
needs. Top panels that are easy to fit make the perfect finishing touch. The versatile drawer modules make
the space more flexible for everyday use or special occasions. Hide your everyday items to protect them
from dust, or show off a few of your favourite things in a display cabinet.
1.
1.
Tähti kokoonpano / combination 1215 EUR
234 cm x 185 cm x 35 cm
Modulit / Modules: 17, 2, 40, 15, 1, 8, 27, 272, 40, 15, 17
2.
Tähti kokoonpano / combination 341 EUR
80 cm x 116 cm x 35 cm
Modulit / Modules: 3, 70, 27, kansilevy / top panel
3.
Tähti kokoonpano / combination 216 EUR
42 cm x 116 cm x 35 cm
Modulit / Modules: 4, 28, 40, kansilevy / top panel
2.
3.
23
24
Tähti–kirjoituspöytä on toimiva perustyöasema. Voit
vaihtaa laatikoston ja kaapin paikkoja oman makusi
mukaan ja myös oven kätisyys on vaihdettavissa.
The Tähti–desk is very traditional in design. The
drawers and the cupboard can be swapped around to
suit your own needs. The cupboard door can be hinged
on the right or left.
Tähti työpöytä / desk 314 EUR
136 cm x 73 cm x 60 cm
HYLLYT, LIPASTOT JA
TYÖPÖYDÄT
Shelves, drawers and desks
25
TÄHTI MODULIT
Tähti modules
LEVEÄ AVOHYLLY / WIDE BOX SHELF
KAPEA AVOHYLLY / NARROW BOX SHELF
Leveys
Leveys
Width
80 cm
Width
Korkeus Height 79 / 115 / 185 cm
Syvyys
Syvyys
35 cm
Depth
tumma
pähkinä
white dark walnut oak
beech tammi
42 cm
Korkeus Height 79 / 115 / 185 cm
Depth
valkoinen pyökki 35 cm
Tuotteeseen nro 38
sopivat ainoastaan
ovet nro 5 ja 6.
Only door pair no. 6
fits art no. 38.
51) 112 EUR
3) 127 EUR
1) 179 EUR
38) 197 EUR
52) 80 EUR
4) 97 EUR
ULKOKULMA
EXTERNAL CORNER SHELF
Leveys Width 35 cm
27 cm
Leveys
125 cm
Leveys
Korkeus Height 185 cm
185 cm
Korkeus Height
44 cm
Korkeus Height
123 cm
Syvyys
18/35 cm
Syvyys
43 cm
Syvyys
41 cm
Depth
35/35cm
CD SHELF
TV-TASO / TV STAND
Width
Depth
2) 131 EUR
YLÄOSA / UPPER SECTION
Avohylly Box shelf 47,2 x 15,8 x 43 cm
Width
Depth
39) 145 EUR
VEDIN / HANDLE
125 cm
Avohylly Box shelf 47,4 x 15,8 x 41 cm
VEGA 3 EUR
17) 147 EUR
26
24) 143 EUR
60) 194 EUR
61) 201 EUR
JUNO 3 EUR
OVI / DOOR
OVIPARI / DOOR PAIR
Leveys Width 38 cm
Leveys
Korkeus Height 37 / 72 / 107 / 178 cm
Korkeus Height
Ovi nro 15 madallettuna puolikorkean oven 7, 8, 13 ja 14 alle.
Madallettujen ovien numerot:
vasenkätinen 71 ja oikeakätinen 72. Ovi nro 36 sopii ainoastaan 79 cm korkeisiin osiin.
Door no. 15 is available in an
extra low design, (71 left and 72
right) is required if fitted below
door no. 7, 8, 13 or 14. Door no.
36 only fits sections which are
79 cm tall.
Width
76 cm
37 / 72 / 107 / 178 cm
Ovipari 9 madallettuna puolikorkean oven 7 ja 8
alle. Madallettu ovipari on numero 70.
Door pair no. 9 is available in an extra low design,
(door pair 70) is required if fitted below
door pair no. 7 or 8.
36) 30 EUR
15) 42 EUR
13) 49 EUR
11) 60 EUR
37) 55 EUR
9) 72 EUR
.
5) 105 EUR
7) 80 EUR
LASIOVI / GLASS DOOR
LASIOVIPARI / GLASS DOOR PAIR
LAATIKOT / DRAWERS
Leveys Width 40 cm
Leveys Width
76 cm
Leveys
38 / 76 cm
23 cm
Leveys
Korkeus Height 72 / 107 / 178 cm
Korkeus Height
72 / 107 / 178 cm
Korkeus Height
35 cm
15 cm
Korkeus Height
35 cm
Syvyys
30 cm
18 cm
Syvyys
30 cm
Width
Depth
28) 80 EUR
16) 60 EUR
14) 65 EUR
12) 84 EUR
LASIHYLLYPARI + KANNATTIMET
GLASS SHELF PAIR + BRACKETS
10) 101 EUR
8) 114 EUR
IRTOHYLLY + KANNATTIMET
SHELF + BRACKETS
27) 97 EUR
RISTIKKO / DIVIDER
26) 30 EUR
Width
Depth
40) 44 EUR
38 / 76 cm
41) 60 EUR
6) 152 EUR
LASIKON VALOLAITE
LIGHT FITTING FOR DISPLAY
CABINET
KANSILEVY / TOP PANEL
Kansilevy kiinnitetään kaksipuolisella tarralla.Toimitetaan halutun mittaisena, max. pituus 2700 mm.
Kannen syvyys on 38 cm.
HYLLY NRO 2 + 4
Shelf no. 2 + 4
30 EUR
HYLLY NRO 1 + 3
Shelf no. 1 + 3
33 EUR
40 cm
17 EUR
80 cm
26 EUR
70 EUR
to 135 cm 45 EUR
136-270 cm 74 EUR
The top panel is secured with double-sided adhesive tape and is available in all Tähti colours. This
panel is 38 cm wide and comes in the following
lengths up to 2700 mm.
27
TANGO
Tango TV-taso / Tango TV stand 332 EUR
162 cm x 52 cm x 40 cm
Värit: tumma pähkinä, valkoinen
Colours: dark walnut, white
28
SOLO
Solo TV-taso / TV stand 209 EUR
220 cm x 48,5 cm x 44,5 cm
Värit: valkoinen, musta
Colours: white, black
29
OMEGA
Choose the elements you
want in your home office.
Rakenna unelmiesi kotitoimisto laadukkaasti ja edullisesti! Työaseman voit varustaa tarvitsemallasi määrällä
laatikostoja, kaapistoja tai tasoja. Voit jatkaa sitä esimerkiksi Tähti- tai Black-tuotesarjan mappihyllyllä.
Build the stylish home office of your dreams without
breaking the bank! Add all the drawers, cupboards and
storage space your home office could possibly need and
extend it with shelving from our Tähti or Black ranges.
Omega kokoonpano K7 / combination 679 EUR
129/129 cm x 123/75 cm x 39 cm
Modulit / Modules: 1, 2, 3, 4, 2 x 5
Rungon värit: valkoinen, tumma pähkinä
Ovien ja laatikoiden värit: valkoinen, tumma pähkinä
Frame colours: white, dark walnut
Door and drawer colours: white, dark walnut
30
Valitse mieleisesi elementit kotitoimistoosi.
1
92 cm x 75 cm x 45 cm
2
197 EUR
5
37 cm x 49 cm x 26 cm
129/129 cm x 75 cm
505 EUR
3
92 EUR
K1
41 EUR
K4
92/92 cm x 49 cm x 26 cm
37 cm x 123 cm x 45/26 cm
129/129 cm x 123/75 cm
597 EUR
4
183 EUR
K2
224 EUR
K5
37 cm x 75 cm x 45 cm
129/92 cm x 75 cm
125 EUR
K3
322 EUR
K6
129/129 cm x 123/75 cm
638 EUR
37 cm x 75 cm x 45 cm
92/129 cm x 75 cm
380 EUR
K7
129/129 cm x 123/75 cm
679 EUR
31
LUNA
32
UUTUUS – NEW!
LUNA 1 (pyöreä/round) Ø 80 cm x 51 cm
LUNA 2 (ovaali/oval)
valkoinen, musta-valkoinen, musta 239 EUR
white, black and white, black
valkoinen, musta-valkoinen, musta 290 EUR
white, black and white, black
110 cm x 51 cm x 80 cm
Valitse SUOSIKKISI!
Choose your favorite!
Luna sohvapöytä on maalattua mdf-levyä. Värit valkoinen ja musta
tai väriyhdistelmä. Valitse mieleisesi!
The Luna coffee table is in painted MDF. Colours white and black or
a combination. Take your pick!
LUNA 3 (kolmio/triangular)
98 cm x 51 cm x 80 cm
valkoinen, musta-valkoinen, musta 269 EUR
white, black and white, black
LUNA 4 (kukka/flower)
110 cm x 47 cm x 110 cm
valkoinen, musta 290 EUR
white, black
33
ATLAS
34
Atlas-komerot kestävät elämää ja toimivat käytännöllisesti ja sisustuksellisesti. Komerosarjasta saat
kootuksi juuri tarpeittesi mukaisen kokonaisuuden.
Voit valita joko sarana- tai liukuoven. Komerot ovat
saatavissa myös valoilla, peileillä, hyllyillä ja lankakoreilla varustettuna. Peilit voi asentaa myös oven
sisäpuolelle.
Vakio kokoonpanot
1-osainen komero: tanko + kiintohylly
2-osainen komero: tanko + kaksi kiintohyllyä
3-osainen komero: kaksi tankoa + kolme kiintohyllyä
Kokoonpanon lisävarusteet:
hyllylevyt (3 kpl), lankakorisetti, housuripustin, kenkäteline ja valolippa.
Our practical Atlas wardrobes will last a lifetime and
fit in with your décor. Put together a storage solution
to suit your needs, choosing from doors with hinges
or sliding doors. Lighting, mirrors, shelves and wire
baskets are all additional options. Mirrors can also be
fitted on the inside of the door.
Standard combinations
Wardrobe, 1 part: rail + fixed shelf
Wardrobe, 2 parts: rail + two fixed shelves
Wardrobe, 3 parts: two rails + three fixed shelves
Optional extras for combination:
Shelves (3 x), wire basket set, trouser hanger,
shoe rack and lighting.
35
valkoinen
rigoletto
pyökki
white
rigoletto
beech
tammi
tumma
pähkinä
ATLAS MODULIT
Atlas modules
muut värit / * valkoinen
other colours * white
SARANAKOMEROT / WARDROBES WITH HINGES
Leveys
Width
100 / 149 cm
Leveys
190 cm
Korkeus Height 190 cm
Syvyys Depth 58 cm
58 cm
Syvyys Depth 58 cm
51 / 61 cm
1 PART
254 EUR / *224 EUR
420 EUR / *381 EUR
268 EUR / *227 EUR
100 / 149 cm
2 PART
578 EUR / *527 EUR
467 EUR / *442 EUR
100 / 149 cm
Leveys
45 cm
Korkeus Height 45 cm
Syvyys Depth 58 cm
58 cm
Syvyys Depth 58 cm
140 EUR / *126 EUR
1 PART
2 PART
145 EUR / *130 EUR
LANKAKORISETTI 4 kpl / WIRE BASKET SET 4 x
227 EUR / *202 EUR
HYLLYT 3 kpl / SHELVES 3 x
3 PART
650 EUR / *600 EUR
YLÄKOMEROT LIUKUOVILLA / TOP CUPBOARDS WITH SLIDING DOORS
Korkeus Height 45 cm
1 PART
51 / 61 cm
Width
3 PART
2 PART
1 PART
YLÄKOMEROT SARANOILLA / TOP CUPBOARDS WITH HINGED DOORS
Width
3 PART
100 / 149 cm
2 PART
*271 / 300 EUR
KENKÄTELINE / SHOE RACK
Width
3 PART
272 EUR / *256 EUR
HOUSURIPUSTIN / TROUSER HANGER
385 / *359 EUR
LED-VALOLAITE / LED LIGHT FITTING
100 cm 102 EUR
149 cm 133 EUR
OVIPEILI / DOOR MIRROR
50 cm 147 EUR
60 cm 163 EUR
36
dark
walnut
LIUKUOVIKOMEROT / WARDROBES WITH SLIDING DOORS
Korkeus Height 190 cm
Leveys
oak
42 EUR
79 EUR
56 EUR
71 EUR
HENKARITANKO JA KANNATTIMET
CLOTHES RAIL AND BRACKETS
50/60 cm 12 EUR
STORE
LISÄÄ SÄILYTYSTILAA!
More storage space!
1.
2.
Storessa on kodin säilytystarpeet mietitty toimivan ja
edullisen kokonaisuuden aikaansaamiseksi. Korkeasta
laadusta kertovat metallilaatikot sekä viimeistellyt
vetimet. Komeroiden korkeus on 220 cm – täyttäen
huonetilan ja antaen lisää säilytystilaa. Komerossa on
vakiona hyllysetti (5 kpl), hattuhylly, vaatetanko, ovipeili sekä laatikosto. Pakettiratkaisulla taataan toimivuus kodin säilytystarpeisiin edullisesti. Värit: valkoinen
ja vaalea pähkinä.
In the Store range, we have considered your home’s
storage needs and come up with this functional, valuefor-money solution. The metal drawers and beautifully
designed handles indicate the high quality of these
units. 220 cm high, they use the entire floor-to-ceiling
space, giving you more room for storage. They come
with shelves (5 x), a hat shelf, a clothes rail, a door mirror and two drawers as standard. A ready-made solution for all your home storage needs. Colours: white
and light walnut.
1.
2.
Store 456 EUR
100 cm x 220 cm x 58 cm
Store 529 EUR
150 cm x 220 cm x 58 cm
37
EAZY
UUTUUS – NEW
* Valkoinen runko ja valkoinen ovi
** Valkoinen runko ja musta tai tumma pähkinä ovi
* White frame and white door
** White frame and black or dark walnut door
Komero/ Cupboard
40 cm x 208 cm x 59 cm 50 cm x 208 cm x 59 cm 60 cm x 208 cm x 59 cm 80 cm x 208 cm x 59 cm 100 cm x 208 cm x 59 cm *156 EUR *167 EUR *177 EUR *217 EUR
*239 EUR
**166 EUR
**177 EUR
**191 EUR **236 EUR
**263 EUR
40 cm x 28 cm x 59 cm
50 cm x 28 cm x 59 cm
60 cm x 28 cm x 59 cm
*60 EUR
*64 EUR
*69 EUR
** 62 EUR
**66 EUR
**71 EUR
Hyllyt / Shelving 1 paketti/pack
5 paketti/pack
Yläkomomero / Upper cupboard
40 cm8 EUR38 EUR
50 cm10 EUR45 EUR
60 cm 11 EUR51 EUR
80 cm14 EUR64 EUR
100 cm17 EUR78 EUR
Lankakorisetti / Wire basket set
(sisältää 4 x 150 mm kori ja 1 x 325 mm kori
includes 4 x 150 mm basket and 1 x 325 mm basket) 400 mm x 500 mm 92 EUR
500 mm x 500 mm 109 EUR
600 mm x 500 mm 129 EUR
Vaatetanko / Clothes rail
40 / 50 / 60 cm13 EUR
80 / 100 cm15 EUR
Väliseinä + 4 x hylly 100 cm komeroon
Partition + 4 x shelf for 100 cm wardrobes
80 EUR
Kenkäteline / Shoe rack
79 EUR
Housuripustin / Trouser hanger
38
56 EUR
Kuvaston huonekalut valmistetaan Etelä-Pohjanmaalla Kurikan Jurvassa,
jossa on pitkät perinteet huonekaluvalmistuksessa. Työntekijämme ovat alan
ammattilaisia, joille asiakastyytyväisyys on kunnia-asia, kuin myös huonekalukauppiaallesi. Teemme kaikki työtä yhdessä, jotta sinä onnistuisit kalustehankinnoissa. Teemme tiivistä yhteistyötä jälleenmyyjiemme kanssa. Heidän
kauttaan saamme myös parhaat tuotekehitysideat ja asiakaspalautteen.
Laadukkaat kalusteemme toimitetaan ekologisesti osissa, jolloin maantiekuljetus on tehokasta ja ostajalle edullisempaa. Haluamme tarjota kotiisi
ratkaisuja, joissa sinä voit tehdä itsesi näköisiä valintoja ja jotka saavat sinut
nauttimaan elämästä. Koti elää ja Hiipakka-kalusteet ovat muunneltavuutensa ansiosta toimiva ratkaisu pitkään.
The furniture in this catalogue is all manufactured in Jurva, Kurikka, in
Southern Ostrobothnia in Finland, a region with a long tradition of furniture
production. Our staff are all specialists in the industry who see customer satisfaction as a matter of pride, as do our dealers. We all work together to ensure
that you make the best furniture choice for you. We enjoy a good working
relationship with our dealers. They come up with some of the best ideas for
product development and pass on customer feedback.
Klikkaa www.hiipakka.net
ja pysyt ajantasalla uutuuksista!
Take a look at www. hiipakka.net
for all our latest products
Our high-quality furniture is supplied disassembled, an eco-friendly solution
that means it can be transported efficiently and inexpensively by road. We
want to provide you with furniture solutions that suit your own personal lifestyle, helping you to enjoy life to the full. Thanks to its modular design, Hiipakka furniture is superbly adaptable, ensuring that it will stand the test of time.
Luettelon värit saattavat poiketa todellisista väreistä painoteknisistä syistä johtuen.
Jatkuvasta tuotekehityksestä johtuen varaamme oikeuden hinnan muutoksiin. Kaikki
ilmoitetut hinnat sisältävät ALV:n. Emme vastaa mahdollisista painovirheistä.
The colours in the catalogue may vary slightly from the actual product colours due to the
printing process. We reserve the right to alter prices due to our ongoing product development. All prices stated include VAT. We reserve the right to correct any printing errors.
Layout: printos.fi / 2013
39
Sisustamisen iloa yhdessä
kauppiaasi kanssa:
E J HIIPAKKA OY | Teollisuustie 1 | 66300 JURVA, FINLAND
Puh. +358 20 7689 520, Fax +358 20 7689 501
Furnish with flair in consultation with your retailer:
www.hiipakka.net