Maasotakoulu vahvistaa asemaansa

YHDYSMIES
Nro
1
2012
57. vuosikerta
ETELÄ-KARJALAN MAANPUOLUSTUSVÄEN LEHTI
Rakuunaeskadroonassa vuoden ensimmäisessä saapumiserässä palvelevat varusmiehet harjoittelevat valatilaisuutta varten.
Maasotakoulu vahvistaa asemaansa
Puolustusvoimauudistus tuo Maasotakoululle lisää valtaa ja vastuuta kun mm. RUK siirtyy Maasotakoulun alaisuuteen. Jo kuusi vuotta sitten esitetty Maasotakoulun
visio olla vuoteen 2015 mennessä
”arvostettu maavoimien osaamiskeskus, joka tunnetaan koulutuksensa ja tutkimuksensa korkeasta tasosta” nosti Maasotakoulun
voittajien joukkoon.
Vuonna 2015 Puolustusvoimat on uudessa asemassa, isot
muutokset tapahtuvat vuosien 2013 ja 2014 loppuun, pieniä
muutoksia tehdään koko ajan,
summaa Maasotakoulun johtaja
everstiluutnantti Kimmo Lehto.
Mikä muuttuu?
Maasotakoulu on vuonna
2015 Maavoimien puolustus-
- Avoimuus on lisääntynyt,
kun käsillä on esitys ja nyt jo
kerrotaan, totesi Maasotakoulun johtaja evl Kimmo
Lehto tiedotustilaisuudessa.
haarakoulu, joka vastaa sekä
palkatun henkilökunnan että reservin upseerien koulutuksesta.
Pioneeri- ja suojelukoulu Keuruulta lopetetaan vuoden 2014
lopussa ja koulutus siirtyy Maasotakoululle. Haminasta Reserviupseerikoulu RUK itsenäisenä joukko-osastona lakkaa
ja siirtyy Maasotakoulun alaisuuteen. Maasotakoululla tulee
olemaan toimintoja Lappeenrannan ja Haminan lisäksi myös
Riihimäellä, Hattulassa ja Niinisalossa.
Aselaji- ja toimialakoulujen
tutkimus ja kehittäminen on
Lappeenrannassa ja toimeenpanoa johdetaan Maasotakoulusta.
tään.
Toiminnalle saadaan myös lisää joustavuutta ja varmuutta
esim. sairauksien varalta,. Lisäksi iso soittokunta on myös helppo jakaa kahtia, perusteli Puolustusvoimain komentaja ken-
raali Ari Puheloinen ratkaisua
Yleisradion haastattelussa
.. poistuu
Ei pelkkää hyvää ollut tarjolla, vaan Aluetoimisto, mikä
täällä ei montaa vuotta vielä
ollutkaan lakkautetaan ja toiminnot siirretään Kouvolaan.
Menetys on ikävää, mutta olisihan sitä voinut huonomminkin käydä.
.. kasvaa
Rakuunasoittokunnan koko
tuplaantuu, kun nykyinen kuudentoista hengen soittokunta
kasvaa 34 hengen soittokunnaksi, mukaan lukien kaksi kapellimestaria. Soittokunnan tärkeyttä kuvaa myös uusi nimi Maavoimien soittokunta.
Suuri haaste on löytää soittokunnalle harjoitustilat, sanoo
Kimmo Lehto. Muuten tilat ovat
riittävät.
Rakuunasoittokunta on tähänkin asti ahkerasti keikkaillut, mutta uudistuksen myötä
toiminta-alue kasvaa entises- Soitto kajahtaa entistä komeammin kun soittajien määrä tuplaantuu.
Kuvaaja Heta Toiskallio
Yhdysmies
2
Pääkirjoitus
Puheenjohtajilta
Hyvät Yhdysmiehen lukijat,
Raha ei riitä
kaikkeen
Olipa päivä! Jymyuutisia, jotka kiertyivät enemmän tai vähemmän rahaan. Nokian jätti-irtisanominen Salossa ja hartaasti odotetut kuntauudistuskartta ja Puolustusvoimauudistuksen ratkaisumalli tulivat kaikki julkisuuteen samana päivänä.
Yksikään kansalainen ei näiden vaikutuksilta
välty, mikäli kaikki näin toteutuvat. Salon kohtalohan on jo selvä, samoin pitkälti Puolustusvoimauudistus, joka nyt lähtee suunnitteluun ja toteutukseen.
Kuntauudistuksesta voidaankin olla montaa
mieltä. Valtio voisi ottaa oppia Puolustusvoimista, jonka ratkaisumalli oli huolellisesti valmisteltu, hyvin perusteltu ja avoimesti esitetty. Toimenpiteet, joista osa on kipeitä, ovat kuitenkin tarkan
käsittelyn tuloksena syntyneet päämääränä Suomen sotilaallisen puolustuksen turvaaminen kattaen koko Suomen. Paitsi, että Pohjois-Karjalan
Prikaatin lopetus jättää ison aukon itäisen Suomen puolustukselle, mutta takana taisivat ollakin
muut syyt.
Kuntauudistuksessa ensisijaisena päämääränä
on tuntunut olevan kuntien määrän vähentäminen eikä niinkään huolehtiminen kuntien perustehtävien eli palvelujen tuottamisen turvaamisesta vaikka näinhän se esitetään.
Perustelut kyllä ontuvat pahasti, kun palvelut
esim. Etelä-Karjalassa turvataan parhaiten tekemällä koko maakunnasta yksi kunta.
E-K:n Piirin Pistooliampumajuoksu
Järjestetään Solkeissa 10.5 klo 18.00.
Järjestäjänä TaiRU ja TaiRes
Parhaimmat kiitoksemme
meitä muistaneille yhteisöille ja
juhlassa esiintyneille henkilöille
viettäessämme 50 vuotta kestäneen toimintamme
kunniaksi juhlapäivää 09.12.2011.
Lemin Reserviupseerikerho ry
Lemin Reserviläiset
Luumäen Reserviupseerikerho ry:n
ja Luumäen Reserviläiset ry:n
Luumäen
Reserviupseerikerho ry
vuosikokoukset
ti 20.3.2012 klo 19
Nro 1 / 2012
Luumäen
Reserviläiset ry
Koneraudan alakerrassa,
käsitellään kevätkokoukselle kuuluvat asiat.
Molempien yhdistysten hallitukset kokoontuvat klo 18.30.
Tervetuloa mukaan, kahvitarjoilu.
Simpeleen Reserviupseerikerhon
kevätkokouS
28.3.2012 Junkkarikämpällä
Kaikille avoin kerhoilta alkaen klo 18.
Esitelmä Pentti Pylkkö, Vapaussodan tapahtumia Etelä-Karjalassa
1918.
Esitelmän jälkeen kerhojen kevätkokoukset, Simrun sääntömuutosesitys
2. käsittelyssä.
Tervetuloa.
kaksi asiaa on varmaa lukiessanne tätä kirjoitusta, talvi on
saapunut maakuntaamme eikä kertausharjoituskutsua tänä
vuonna tipahda postiluukusta.
Meidän reserviläisten kannalta varsinkin jälkimmäinen tosiasia on valitettava, mutta tuleen ei jäädä makaamaan.
Oman
kenttäkelpoisuuden ylläpidon ja kohottamisen kannalta talvi ja sen myötä talviurheilulajit, hiihto tärkeimpänä tuovat vaihtelua
liikuntaharrastuksien lajikirjoon. Jos ja kun kertausharjoitukset palaavat normaalitasolle, on yhtenä kriteerinä
sa-sijoituksen saamiseksi riittävä fyysinen kunto. Liittomme on asettanut meille yhdeksi toiminnalliseksi tavoitteeksi
sähköisen kuntokortin käyttäjämäärän kasvattamisen. Etelä-Karjalan reserviupseeripiirin hallituksen jäsenet ovat
lupautuneet toimimaan suunnannäyttäjinä ottamalla kuntokortin aktiiviseen käyttöön.
Oman kuntotason mittaamiseen on mahdollisuus Imatran
reserviupseerikerhon järjestämässä reserviläisten kuntotestissä torstaina 3. toukokuuta.
Kertausharjoitusten ”loppumista” ei voi täysin korvata millään käytettävissä olevalla mahdollisuudella mutta koulutusjärjestömme MPK
on keskeisessä roolissa sotilaallisten tietojen ja taitojen ylläpitämiseksi. Maakuntamme koulutus- ja tukiyksikkö on omalta osaltaan madaltanut kynnystä prosenttiammunnan suorittamiseksi.
Muukon pistooliampumaradalla on useana iltana kesän
aikana mahdollisuus johdettuun ammuntaan joko omalla tai järjestäjien pistoolilla.
MPK on myös hoitanut osallistujien vakuutusturvan, joten ainoastaan ilmoittautuminen tapahtumaan ja ampumaradalle saapuminen jäävät
kurssilaisen vastuulle. Johtamistaitojen syventämiseen on
mahdollisuus syksyn reserviläisjohtajakurssilla, jonka toinen osio on Imatralla ja toinen
Lappeenrannassa.
Toukokuussa on nuorilla
upseereilla mahdollisuus päivittää tietonsa puolustusvoimien muutoksista sekä suorittaa rynnäkkökivääriammunta Immolan varuskunnassa.
Vaimoväelle MPK tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden harjoitella turvallisesti heikoilla
jäillä liikkumista. Tutustumalla heidän kotisivuihinsa, www.
mpk.fi, löydät lisää mahdollisuuksia sekä ilmoittautumislinkin. Vuoden 2013 koulutuksen suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa, mikäli sinulla
on mielessäsi kurssiaihe tai aihepiiri, ota rohkeasti yhteyttä
piiripäällikkö Esa Hirvoseen.
Etelä-Karjalan aluetoimisto järjestää kevään aikana tiedotustilaisuuden reserviläisille, tapahtumasta saat lisää tietoa oman kerhosi puheenjohtajalta. Tilaisuuden pääaiheina tulevat varmasti olemaan
muutokset Puolustusvoimissa
sekä katsaus uuden taistelutavan kehitysvaiheisiin.
Kevätterveisin!
Jyrki Kosonen
Terveisiä Jormalta
Pakkanen nipistelee poskipäitä ja aurinko paistaa, voisiko
talvisää enää tästä parantua.
Reserviläispiirin
vuosi
käynnistyi piirikierroksella
26.1. Upseerikerholla.
Paikalla oli Reserviläisliitosta 1. varapuheenjohtaja Osmo Suominen ja jäsensihteeri
Suvi Tuomanen. He kertoivat meille yhdistysten edustajille liiton nykytilanteesta, reserviläisten edunvalvonnasta
ja liiton taloudellisesta tilasta.
Liiton edustajille oli mahdollisuus esittää myös kysymyksiä ja jotkin aiheet herättivät vilkasta keskustelua.
Ilokseni voin ilmoittaa että kotisivuprojektimme viime
syksynä onnistui ja kaikille
Etelä-Karjalan yhdistyksille
avattiin kotisivu Reserviläisliiton sivuille. Kiitos kaikille
Reserviläisyhdistysten toimijoille, me teimme sen.
Helmikuussa järjestämme
yhdistysten edustajille koulutuspäivän, missä jäsensihteeri
tulee opastamaan meitä kotisivujen hyödyntämisessä.
Vasta sitten kun sivut päivittyvät säännöllisesti ja jäsenistö, sekä satunnainen kävijä löytää niistä jotain mikä herättää mielenkiinnon ne palvelevat tarkoitustaan.
Reserviläisliiton ja samalla kaikkien Reserviläisten ta-
voitteena on saada julkisuutta ja kansalaisten tietoon se
arvokas työ, mitä teemme kokonaismaanpuolustuksen hyväksi.
Nuoren sukupolven edustajia tavoittaa internet sivujen avulla parhaiten. Ei kuitenkaan pidä unohtaa myöskään varttuneempaa jäsenistöä, myös heidät on pidettävä
mukana yhteisössä ja piirilehti Yhdysmies on hyvä tiedotuskanava, saada toimintaa ihmisten tietoisuuteen.
Meillä Reserviläisten ikärakenne on painottunut varttuneempaan väkeen joten kaikin tavoin meidän tulee tehdä
itseämme tykö nuorille aikuisille. Oletko kysynyt naapuriltasi, tuttaviltasi tai työkavereiltasi ovatko he kiinnostuneet tulemaan toimintaan
mukaan. Usein ihmiset lähtevät mukaan kun joku pyytää. Toinen asia on myös yhdistysten säännöt jotka rajoittavat liikaa.
Keskustelkaa yhdistyksissä
olisiko aika muutokseen. Matalan kynnyksen yli on huomattavasti helpompi tulla sisään.
Tätä kirjoittaessa on presidentinvaalikamppailu kuumimmillaan. Paitsi että valitsemme maalle valtion päämiestä, valitaan samalla puo-
lustusvoimille ylipäällikkö.
Ottamatta sen paremmin
kantaa kummankaan ehdokkaan puolesta toivoisin Reserviläisenä sellaista ylipäällikköä joka pitäisi mielessä
puolustusvoimien tärkeimmän tehtävän, Kotimaan ja
sen kansalaisten puolustamisen, sekä ottaisi kantaa asian
puolesta. Nyt kun tiukasti pitäisi säästää puolustusmenoista kummastuttaa että 65000
Reserviläisen vuosittaiseen
kertausharjoitukseen ei löydy 20 miljoonaa euroa varoja, mutta parin komppanian
ylläpitämiseen kansainvälisissä tehtävissä löytyy kyllä 120
miljoonaa euroa.
Herää väkisin kysymys
kumpi palvelee kotimaan
puolustusta tehokkaammin.
Kaikille piirilehden lukijoille: Toiminnan täyteistä talvea
ja kevättä.
Jorma Mällinen
Yhdysmies
Nro 1 / 2012
Sähköinen kuntokortti kannustaa
Hannu Kilpeläistä liikkumaan
Polvivaivat eivät ole mikään este liikunnalle. Kannustava esimerkki on Lauritsalan Reserviupseerien Hannu Kilpeläinen,
joka on kahtena viime vuotena
ollut piirin ahkerin liikkuja.
Ainakin sähköisen kuntokortin perusteella.
-Sähköinen kuntokortti on
helppo täyttää ja kun näkee heti
tulokset, niin se kannustaa liikkumaan. sanoo Kilpeläinen, joka on täyttänyt sähköistä korttia
vasta tuon kaksi vuotta.
– Loppuvuodesta piti oikein
pinnistää, että saa 7000 km täyteen ja tuli vielä 100 km päälle,
Sähköisen kuntokortin myötä
kilometrit ovat lisääntyneet aiemmasta 5000 kilometristä. Välillä tulee oikein pakko liikkua,
vaikkei se niin saisi ollakaan.
Kilpeläinen myöntää, että hänen on helppo kerätä kilometrejä
ja pisteitä, kun työt eivät rajoita.
Lajiharrastus on runsas. Polvivaivat lopettivat pitkänmatkan
juoksut mm. maratonin, mutta kuntopyöräilyä, metsästystä,
sienestystä voi edelleen harrastaa. Hiihtoakin jos aurinko paistaa ja ilma on leppoisa. Pyöräily taitaa olla harrastuksista rakkain, kertyyhän siinä kilometrejäkin eniten.
– Minimi pyöräilyssä on 20
km, sen lyhyemmälle ei kannata lähteä, sanoo Kilpeläinen.
Mieluisa reitti kiertää Konnunsuon baarin kautta. Talvella-
Etelä-Karjalan Maanpuolustuksen Tuki ry
Etelä-Karjalan Reserviupseeripiiri ry
Etelä-Karjalan Reserviläispiiri ry
Etelä-Karjalan Maanpuolustuksen Tuki ry:n,
Etelä-Karjalan Maanpuolustuksen Tuki ry:n, Etelä-Karjalan Reserviupseeripiiri r
Etelä-Karjalan
Reserviupseeripiiri
ry:n ja
Etelä-Karjalan Reserviläispiiri
ry:n
Etelä-Karjalan Reserviläispiiri ry:n
Jäsenet kutsutaan sääntömääräisiin syysvuosikokouksiin tiistaina 18.10.2011 Imatralle
Jäsenet
kutsutaan sääntömääräisiin kevätvuosikokouksiin
Kaakkois-Suomen Rajavartioston raja- ja merivartiokoululle.
tiistaina
20.03.2012
Lappeenrannan
Piirien syyskokoukset
alkavat
klo 17:30 ja Tuen klo 18:15. Kokouksissa käsitellään yhd
Keskussotilaskotiin
Rakuunamäelle.
kevätkokouksääntöjen mukaiset syysvuosikokousasiat. Piirien
Kokouskahvit
juodaan syyskokouksien jälkee
setesitelmää.
alkavat klo 17:30 sotilaskodin eri tiloissa,
Tuen
kevätkokous
18:15
sotilaskodin
Kahvien
jälkeen alkaenalkaa
noin kloklo
19:00
rajakoulun
auditoriossa on yhteinen esitelmä ai
Ajankohtaista reserviläistoiminnassa.
Esitelmänsotilaskodissa
pitää RESERVILÄISLIITON (RES) puhee
järjestötilassa.
Kahvit ja palkitsemiset
Markku
noin
klo Pakkanen.
18:45-19:10. Kokouksissa käsitellään yhdistyknoin 3 tuntia.
sienTilaisuuksien
sääntöjenkokokestoksi
mukaisetarvioidaan
kevätvuosikokousasiat.
Piirien virallisilla edustajilla tulee olla valtakirjat omista
Tervetuloa
Hallitukset
yhdistyksistään.
Kokouksien jälkeen alkaen noin klo 19:15 Maasotakoulun auditoriossa on yhteinen vapaa esitelmätilaisuus,
jonka pitää koulunjohtaja eversti Kimmo Lehto
aiheenaan puolustusvoimien rakenneuudistus.
Tilaisuuksien kokokestoksi arvioidaan noin 2,5-3 tuntia.
Tervetuloa
Hallitukset
Lappeenrannan
Maanpuolustusnaiset ry:n
hallitus 2012
Pakkanenkaan ei estä Hannu Kilpeläisen ulkoilua, liikkumaan
on päästävä säällä kuin säällä.
kaan ei pyörä jouda lepäämään
varsinkaan kun tänä talvena on
ensimmäistä kertaa nastarenkaat alla.
– Oikein pöpperöiset kelit niin
kuin joulun alla oli, ovat kyllä aivan hirveitä ja joutui vähän pyöräilyä rajoittamaan.
Kilpeläiselle liikkuminen on
polvienkin takia elinehto. Jos
liike loppuu, niin loppuu kaikki
muukin, sanoo hän.
Omasta kunnosta huolehtiminen on kaikille aiheellista, mutta erityisesti mitattaessa kenttäkelpoisuutta.
”Kaikki syyt, jotka estävät
meitä liikkumasta, ovat tekosyitä” Presidentti Urho Kaleva
Kekkonen.
Maasotakoulu tiedottaa
Puolustusvoimien tulevaisuutta koskevat suunnitelmat tulivat julki 8.2.2012. Jos suunnitelmat toteutuvat, Maasotakoulun
osalta puolustusvoimien ratkaisumallissa on positiivinen vire.
Maasotakoulun asema maavoimien puolustushaarakouluna
on vahvistumassa eri aselaji- ja
toimialakoulujen koulutuksen
keskittyessä Maasotakoulun
hallinnon alle. Maasotakoulun
rooli maavoimien tutkimus- ja
kehittämistyössä kasvaa aselaji- ja toimialakoulujen tutkimustehtävien siirtyessä Maasotakouluun. Pioneeri- ja suojelukoulu siirtyvät myös Lappeenrantaan. Suurin muutos tulee
olemaan Reserviupseerikoulun lakkauttaminen itsenäisenä joukko-osastona ja liittäminen joukkoyksikkönä Maasotakouluun. Koulutusta Reserviupseerikoulussa ei olla lakkauttamassa.
Maasotakoulussa toimivan
Rakuunasoittokunnan tulevaisuus näyttää valoisalta. Soittokunnan rungon ympärille ollaan muodostamassa suurempaa maavoimien puolustushaaran omaa soittokuntaa. Rakuu-
3
nasoittokunnan nimi muuttuisi
näin ollen jo vuoden 2014 alussa Maavoimien Soittokunnaksi.
Ilman tappioita ei Maasotakoulukaan uudistussuunnitelmissa säästy: Maasotakoulussa
toimiva Etelä-Karjalan aluetoimisto lakkautetaan. Tulevaisuudessa Kaakonkulman asevelvollisuusasioita hoidetaan Kouvolasta käsin.
Kaikki yllä kirjoitetut suunnitelmat ovat kuitenkin vielä
avoinna. Vaikka Maasotakoululla luonnostellaankin jo tulevien muutosten toteuttamista vuoden 2015 alkuun mennessä, täyteen vauhtiin puolustusvoimauudistuksen toteuttamisessa päästään vasta uudistuksen hyväksyvien poliittisten
päätösten jälkeen. Ovat lopulliset uudistustoimenpiteet mitä
hyvänsä, Maasotakoulu haluaa
kehittää toimintaansa aktiivisesti yhteistyössä myös reserviläisten kanssa. Tästä yhtenä esimerkkinä on paikallispataljoonan valmistelutyö.
Vaikka muutosvalmisteluihin menee paljon Maasotakoulun resursseja, vuodelle 2012
suunniteltuja koulutuksia ja
harjoituksia toteutetaan toimintakäskyn mukaisesti. Esimerkiksi maaliskuun lopulla
Maasotakoulu johtaa yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Etelä-Karjalan
koulutus- ja tukiyksikön kanssa maakuntakomppanian viranomaisyhteistoimintaharjoituksen. Harjoituksen tavoitteena on kehittää maakuntakomppanian virka-apuvalmiuksia sekä kouluttautua ja harjoitella
yhteistoimintaa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin, poliisin ja pelastusviranomaisten
kesken. Kriisitilanteisiin ei voi
koskaan varautua liikaa ja tällaiset harjoitukset ovat erittäin
tärkeitä eri viranomaisten toimintavalmiuksien ja yhteistoimintakyvyn ylläpitämiseksi.
Puolustusvoimien uudistamissuunnitelmat aiheuttavat
paljon epätietoisuutta ja kysymyksiä. Maasotakoulu haluaa
rohkaista kaikkia toiminnastamme ja tulevaisuudestamme kiinnostuneita reserviläisiä ottamaan rohkeasti yhteyttä, jos esille nousee mikä tahansa mieltä askarruttava kysymys.
Puheenjohtaja
Varapuheenjohtaja
Sihteeri
Varaedustajat:
Liiton2.varapj
SannaArtell
IrmaRasa
MinnaVärtö,TuulaHirvonen,Päivi
Latvala,InkeriPajarijaSatuSuoknuuti
Marja-SiskoHartikkajaMirjaHyttinen
MPK:N KOULUTUSTARJONTA 2012
SOTILAALLINEN KOULUTUS
Rajahiihto
Rautjärvi
3.3.
Vääpelikurssi
Lappeenranta
10.–11.3.
Saapumiseräninfo
Lappeenranta
10.5.
Vänrikkipäivä(VEH)
Immola
12.5.
Jukajärvenjotos
Jukajärvi
11.–12.8.
Syksy12:Ampumaharjoitus
Taipalsaari
8.9.
Syksy12:Inttitutuksinaisille
Taipalsaari
8.9.–9.9.
Syksy12:Linnoittaminen
Savitaipale
8.-9.9.
Reserviläisenreppumarssi
Lappeenranta
15.9.
VääpelikurssiIII
Taipalsaari
21.–23.9.
Turvallisuus-japuolustusmessut
Lahti
29.9.
Meripuolustustutuksi
Lappeenranta
13.10.
Reserviläisjohtaja1,1.jakso
Imatra
20.–21.10.
Reserviläisjohtaja1,2.jakso
Lappeenranta
27.–28.10.
Saapumiseräninfo
Lappeenranta
13.12.
VARAUTUMIS- JA TURVALLISUUSKOULUTUS
Johtamisenperuskurssi
Lappeenranta
25.–26.2.
Sähkötpoikki
Lappeenranta
17.–18.3.
Ampumakorttikoulutus
Lappeenranta
27.3.ja10.4.
Jäistäpelastautuminen(naisille)
Lappeenranta
31.3.
Pistooliammunnat
Muukko
17.4.
Pistooliammunnat
Muukko
8.5.
Inttitutuksikehitysvammaisille
Lappeenranta
1.-2.6.
Pistooliammunnat
Muukko
7.8.
Pistooliammunnat
Muukko
28.8.
Arkiturvalliseksilukiolaisille
Lappeenranta
Elo-syyskuu
Pistooliammunnat
Muukko
11.9.
Ampumakorttikoul:kertausjakoe
Lappeenranta
20.10.
Johto13
Lappeenranta
17.11.
Luetteloon voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot löydät verkkosivuiltamme www.mpk.fi, (tutustu kursseihin, etelä-karjala).
Yhdysmies
4
Nro 1 / 2012
MPK:n kursseja kaikelle kansalle
Johtamistaidon
peruskurssi
Jäistä pelastautuminen
reserviläisnaisille
Johda itseäsi
– johdat muita
Miten toimia, jos putoaa jäihin? Miten tilanteeseen voi varautua? Miten voi suojautua hypotermialta? Reserviläisnaisten
Tuoko sana johtaminen mieleesi väjohtamiseen Johtamistaidon avannosta pelastautumispäiväsyritysjohtajan tai vaikkapa kau- kouluttajakoulutuskurssilla.
sä opetellaan avannosta pelaspunginjohtajan eli jotakin hie– Kaiken pohjana on halu ke- tautumiseen liittyviä turvallinoa ja tärkeää. Johtamistaitoja hittyä. Erittäin tärkeä ja pidetty suustekijöitä ja pelastautumista
voi kuitenkin tarvita normaalis- osuus on johtamisharjoitus, jos- käytännössä. Päivä muodostuu
sa arkielämässäkin. Taidot eivät sa itse saa kokeilla ja saa myös teorialuennoista ja käytännön
synny itsestään, mutta niitä voi arvokasta palautetta. Kurssilla pelastautumisharjoituksista
jokainen opetella, vieläpä edul- saa täysipainoisen tiiviin pake- avantouintipaikalla pelastaulisesti MPK:n kurssilla.
tin, josta on hyvä jatkaa itsen- tumispukua käyttäen. Kurssin
– Hinta on suorastaan nauret- sä kanssa, kannustaa Meuronen. kouluttajat ovat Suomen Metavan halpa. Tällä hinnalla saisi
Viime vuonna järjestettiin ensim- ripelastusseura Etelä-Saimaa
ostetulla johtamiskoulutuksella mäistä kertaa tämä kaikille avoin ry:stä.
kokouskahvit, sanoo pääkoulut- johtamistaidon perusteet – kurssi.
Koulutus järjestetään 31.maatajana toimiva Ari-Pekka MeuToinen tällainen kurssi järjes- liskuuta Lappeenrannan Maaronen.
tetään tämän kuun viimeisenä sotakoululla (Väinö ValveenkaMeuronen sai herätyksen, jos viikonloppuna ja sille voi vielä tu 4, 53900 Lappeenranta). Ilmoitniin voi sanoa, tutustuttuaan evl ilmoittautua.
tautuminen suoraan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kotisivuilVesa Nissisen kehittämään syKehity ja kehitä!
la (https://www.mpk.fi)11.3 mennessä.
Kurssimaksu 25 euroa lähetetään osallistujille kotiin. Kurssimaksu sisältää tulokahvin, lounaan, päätöskahvin ja opetuksen. Maasotakoululla on mahdollisuus yöpyä ilmaiseksi. Majoittujat voivat käydä aamupalalla Rakuunaravintolassa
hintaan 3,50 €.
Lisätietoja:
Suvi Tuomanen, gsm 0400
930625, [email protected]
Esa Hirvonen, gsm 040 0954
552, [email protected]
Alustava ohjelma
09.00 Päivän avaus
09.15 Teoriaa, Suomen MeriKurssin johtaja Ari-Pekka Meuronen kehottaa jokaista kehit- pelastusseura ja Suomen Meritämään itseään.
pelastusseura Etelä-Saimaa ry
- Turvallinen jäällä liikkuminen
- Pelastuminen / pelastajana
oleminen, harjoitus ryhmiin jako.
12.00–13.00 Lounas ja harjoi-
tukseen valmistautuminen
- avannosta pelastautuminen
käytännössä
- hypotermia ja siltä suojautuminen
15.00 - Päätöskahvit
Reserviläisliiton naisjäsenille suunnatun kurssin järjestää
Maanpuolustuskoulutusyhdistys ja koulutuksesta vastaa
Suomen Meripelastusseura Etelä-Saimaa Ry.
Kuva: Suomen Meripelastusseura Etelä-Saimaa ry
Sähköt poikki – miten varaudut sähköttömyyteen
– Missä onkaan taskulamppu? Onko meillä kynttilöitä?
Apua, ei tule vettä.
Sähkökatkoihin olemme ilmastonmuutoksen myötä saaneet varautua entistä useammin. Ne tuovat nykyaikana
muassaan paljon ongelmia,
kun arkipäivän normaalit toiminnot eivät suju totutulla tavalla.
Puu-uunit ja pihakaivo pelastavat pahimmalta, mutta
niitähän ei kaikilla ole. Monilta harmeilta voi välttyä, kun
harjoittelee selviytymistä säh-
köttä.
Tähänkin voi varautua
maaliskuisella MPK:n kurssilla.
Näille kursseille voit ilmoittautua www.mpk.fi tai [email protected] tai puh. Esa
Hirvonen 040 0954 522.
Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Päällikkö
Esa Hirvonen
0400 95 4552
[email protected]
Koulutuspäällikkö
Eino Laulainen
0400 40 5701
[email protected]
Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiiri
Etelä-Karjalan koulutus- ja tukiyksikkö (KOTU)
Väinö Valveen katu 4, 53900 LAPPEENRANTA
Varapäällikkö
Petri Kukkonen
0403 32 5851
[email protected]
Kotisivut: www.mpk.fi/etela-karjala, Sähköposti: [email protected]
Yhdysmies
Nro 1 / 2012
5
Maanpuolustuskoulutus on kuihtunut maaseutukunnista,
mutta Lappeenrannassa toiminta on vilkasta
Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta astui voimaan
vuonna 2008. Siitä aiheutuneen
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) rakenneuudistuksen myötä hävisivät paikallisosastot maaseutukunnista. Toiminta on sittemmin keskittynyt
Lappeenrantaan. Ilmiö on pitkälti sama muuallakin Suomessa, kertoo MPK:n Etelä-Karjalan koulutus- ja tukiyksikön
päällikkö Esa Hirvonen.
– Vaikka paikallisosastot on
lopetettu, toimintaa ja koulutusta on tarjolla maanpuolustushenkisille Lappeenrannassa varsin mukavasti, Esa Hirvonen sanoo.
Hänen mukaansa yhteys maaseutukuntiin ei ole täysin loppunut, vaikka paikallisosastotoimintaa ei enää ole. Kuntiin jäivät paikallisosastojen päälliköt.
Heidän tehtävänsä on nykyisin
olla lähinnä koulutus- ja tukiyksikön päällikön ”tuntosarvina”
koulutustoiveiden esiin saamiseksi.
– Kyllä näitä toiveita on jonkin verran tullut. Henkilökohtaisesti tosin olen pettynyt paikallisosastojen lopettamisesta,
sillä se on merkinnyt toiminnan
hiipumista reunakunnissa ja se
on minusta huono asia, Hirvonen sanoo.
Hän toivoisi, että MPK:n
kursseille tulisi enemmän väkeä
myös Lappeenrannan ulkopuolelta.
Vuoden 2011 alusta MPK:n
piirijako muuttui, ja entiset
MPK Etelä-Karjalan, MPK
Kymenlaakson ja MPK EteläSavon piirit yhdistyivät MPK
Kaakkois-Suomen piiriksi. Sen
piiripäällikkönä toimii Mikkelistä käsin Ari Kuikka. Entiset
piirit muuttuivat koulutus- ja
tukiyksiköiksi, KOTU:iksi. Esa
Hirvonen toimii Etelä-Karjalan
KOTU:n päällikkönä.
Muutoksen myötä toimistosta saneerattiin sihteeri pois. Hirvosen lisäksi toimistossa työskentelee koulutuspäällikkö Eino Laulainen.
– Työthän tässä minulla lisääntyivät, Hirvonen naurahtaa.
– Toinen syy työmäärän lisääntymiseen on se, että Puolustusvoimat tilaa meiltä entistä enemmän koulutusta, jota ei
voi jättää pelkästään vapaaehtoisten varaan. Puolustusvoimien tilaama koulutus on koulutuspäällikön harteilla.
Koulutustarjonta onkin varsin
runsasta. Alkaneen vuoden 2012
kursseja on lähes 50, josta noin
viidesosa on Puolustusvoimien
tilaamaa. Esa Hirvosen mukaan
Puolustusvoimien tilaamat kurssit ovat kaksinkertaistuneet viime vuodesta, joten pv-joukkoihin, kuten maakuntakomppaniaan, sijoitetuille reserviläisille on toimintaa tarjolla. Maakuntakomppanian eräs tehtävä
on virka-avun antaminen, jonka koulutus alkoi toissa vuonna.
Tänä vuonna koulutusyhteistyöhön kytkeytyy myös Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri.
– Koulutustarjontaamme kuuluu puolustusvoimien tilaama
sotilaallinen koulutus, muu reserviläisille tarkoitettu sotilaallinen koulutus ja kaikille avoin
varautumis- ja turvallisuuskoulutus.
– Myös naisille on tarjolla koulutustoimintaa, ja heitä onkin
melko mukavasti mukana. Naisethan ovat jo pitkään päässeet
vapaaehtoiseen asepalvelukseen, jonka jälkeen heille on tarjolla MPK:n reserviläiskoulutusta. Varautumis- ja turvallisuuskoulutuksesta voidaan mainita
vaikkapa jäistä pelastautuminen
naisille maaliskuun lopulla tai
Kuva Esa Hirvonen
Ampumakoulutus kiinnostaa
– myös naisilla on mahdollisuus osallistua tietyin edellytyksin.
sähköt poikki 17.–18.3.
Tulossa olevasta puolustusvoimauudistuksesta Esa Hirvonen
sanoo, että on vielä tässä vaiheessa arvoitus mitä siitä seuraa
MPK:n toimintaan.
– Se on kuitenkin arvattavissa, että pv:n määrärahojen tiukentuessa MPK:n antamalle sotilaalliselle koulutukselle tullee
lisää kysyntää.
– MPK:lla on julkistehtävä
juuri sotilaallisen koulutuksen
osalta. Toinen tehtävä on parantaa naisten mahdollisuuksia
osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen, jonka
kautta naisille avautuu myös tukitehtäviä.
– olisi toivottavaa, että koulutustoiveita tulisi myös reunakunnista, mutta sieltä ei valitettavasti ole tullut esityksiä.
– Tällä hetkellä meillä on
käynnissä vuoden 2013 koulutussuunnittelu, ja siihen toivoisin esityksiä kattavammin reserviläisyhdistyksiltä. Nyt koulutus pyrkii liiaksi keskittymään
Lappeenrantaan myös siksi, että
täällä ovat parhaimmat resurssit.
MPK:n koulutukseen on osallistunut viime vuonna noin 1200
henkilöä, jonka määrän Esa
Hirvonen ennakoi kasvavan tänä vuonna. Koulutusvuorokausia kertyi viime vuonna yli 2100,
jonka hän arvioi kasvavan tänä
vuonna noin 2300 vuorokauteen.
– Koulutusmäärien kasvu tulee lähes kokonaan puolustusvoimien tilaamasta koulutuksesta, Esa Hirvonen arvioi.
Juhani Partanen
Yhdysmies
6
Nro 1 / 2012
ETELÄ-KARJALAN
SOTILASMARSSI 2012
Ajankohta: 27.–28.4.2012
Paikka: Lappeenranta/Joutseno
Sarjat: 43 km maantiemarssi, 43 km maastomarssi
Maantiemarssi lauantaina 28.4. klo 08:00 alkaen
Maastomarssi alkaa perjantaina 27.4. klo 19:00
Osallistujien yleiset vaatimukset:
– Sitouduttava noudattamaan marssin sääntöjä.
(Sääntörikkomuksista seuraa hylkäys.)
– Marssille ei voi osallistua yksin.
(Partion koko on oltava 2–4 henkeä.)
– Osallistujien on maksettava osallistumismaksu
eräpäivään mennessä.
Peruutustapauksissa maksuja ei palauteta 10.4.2012 jälkeen.
Tätä ennen maksut palautetaan kaikissa tapauksissa.
Osallistumismaksut 1.4.2012 mennessä tilille: 562026-40014655
saaja: Lauritsalan reserviläiset ry
viesti: Sotilasmarssi+partion nimi
Osallistumismaksu on 20 E/osallistuja.
Maksut mielellään kootusti partioiden toimesta.
Maantiemarssin yleiset vaatimukset:
– 10 kg minimitaakka repun kaltaisessa kantolaitteessa.
(Tämä sulkee pos mm. painoliivit!)
– Maantiemarssin maksimisuoritusaika on 12 tuntia.
(Ajan ylityksestä seuraa hylkäys.)
Marssilla EI ole rastitehtäviä tms. suoritteita. Paremmuus
ratkeaa vain marssiajan perusteella. Marssireitti voi kulkea
myös poluilla ja vastaavilla urilla, joten kilpailijat vastaavat
itse mm. jalkineiden sopivuudesta erilaisissa olosuhteissa.
Maastomarssin yleiset vaatimukset:
– Partion on kannettava mukanaan vuorokauden maastossa
oloon tarvittava varustus, mukaan lukien PAKOLLISEN
huolto/yöpymistauon aikana tarvitsemansa varustus.
– Tauon kesto on vähintään kolme tuntia.
Tauon pituuden partio ratkaisee itse.
– Marssin maksimisuoritusaika on 24 tuntia.
(Ajan ylityksestä seuraa hylkäys.)
Maastomarssi sisältää muutamia toimintarasteja, jotka
vaikuttavat lopulliseen tulokseen. Rasteilla vaadittavat taidot
ovat perussotilastaitoja, joita voi oppia myös siviilissä.
Maastomarssilla on vastatoimintaa, joka partioiden tulee
huomioida koko marssin ajan.
Maastomarssin todellinen pituus voi helposti
olla 50 kilometristä ylöspäin,
riippuen partion valitsemasta reitistä.
Järjestäjien puolesta marssijoille tarjotaan maalissa ruoka ja
sauna. Maastomarssilla on mahdollisuus tulentekoon ja
vesivarojen täydentämiseen jollain tarkastuspisteillä.
Kilpailijat on vastuuvakuutettu. Voittajat saavat vuodeksi haltuunsa
kiertopalkinnon, jonka lisäksi jaamme runsaasti tavarapalkintoja
myös mitalisijojen ulkopuolelle sijoittuneille.
Marssille ovat tervetulleita kaikki, jotka tuntevat haluavansa testata
omaa fysiikkaansa. Emme vaadi minkään kerhon tms. jäsenyyttä.
Sotilasmarssi nimitys tulee pakollisesta mukana kannettavasta
taakasta. Marssi ei siis edellytä mitään sotilaskoulutusta.
Marssin järjestävät Lauritsalan ja Joutsenon Reserviläiset
yhteistyökumppaneineen. Marssin tukijoina toimivat Kerberos
Turvallisuuspalvelut, Suomen Sotilas-lehti, Urheilu Koskimies
ja armeijatavaran erikoisliike Varusteleka.
Osallistujille toimitetaan tarkempi informaatio ilmoittautumisajan
päätyttyä. Ilmoittautumiset ja lisätiedot 1.4.2012
mennessä s.postiin: [email protected]
Hulkonmäentie 130,
54190 Konnunsuo
vaihde p. 010 841 1800
jätteen vastaanotto p. 010 841 1813
Avoinna kaikille jätteentuojille ma–pe klo 7.00–20.00
www.ekjh.fi
OSAOMISTUSASUNTO
SIENIMÄENRANNASSA
2h+k+s 54,5 m2 15% 24.589,20 € Vapautuu 1.3.2012
Kari Ahonen 05-235 2820
Johanna Nevalainen 05-235 2835
VUOKRA-ASUNTOJA
SUOSITUILLA
ALUEILLA
Vuoksen rannalle,
Sienimäenrannan
asuntoalueelle rakennetaan uusia
588,51 €/kk
Karhumäki
2h+k
65 m2
OSAOMISTUSASUNTOJA
2
770,04 €/kk
Karhumäki
4h+k+s
90
m
2
2h+k+s 54,5 m
Harakka
4h+k
83 mm2 2 609,60 €/kk
3h+k+s 82,0
2
850,99
€/kk
Paajala
5h+k
99 muuteen
15%:n alkupääomalla
kiinni
asuntoon
Vakuusmaksu huoneiston koon mukaan.
PERUSKORJATTUJA VUOKRA-ASUNTOJA
kysytyillä alueilla esim:
Arja Repka-Behm
05-235
2822
2h+k
55,5 m2
437,49
€/kk
2
533,01 €/kk
3h+k 72,5 m
Vakuusmaksu huoneiston koon mukaan.
Jo 60 vuotta koteja Imatralla:
Esterinkatu 10 Puh. 05- 235 2800
www.imatran-yh.fi
Evälahti Oy:n luotettavaa
asuntotuotantoa ja -kauppaa
yli kuuden vuosikymmenen
kokemuksella.
EVÄLAHTI OY:N LUOTETTAVAA
ASUNTOTUOTANTOA
UUSIA KERROSTALOASUNTOJA
RUOKOLAHDELLE
ASUNTO OY RUOKOLAHDEN ÄIJÄNKOTI
Liisanpolku 4 C
PMS 200 C
Rakennusliike Evälahti Oy
toteuttaa Ruokolahden
Rasilaan Liisanpolulle osittain
5-kerroksisen hissillisen
kerrostalon.
Talo tulee keskeiselle paikalle
Rasilan keskustaan palvelujen
lähelle ja toteutetaan pääosin
samanlaisena kuin aiemmin
valmistunut As Oy Eukonkoti.
Vapaana seuraavat
asuntotyypit:
51,5 m2
63 m2
83,5 m2
98,5 m2
2h+kk+s 2 kpl
2h+k+s 1 kpl
3h+k+s 2 kpl
3h+k+s 2 kpl
Rakentaminen, myynti ja esittely:
TAINIONKOSKENTIE 22
• 55100 IMATRA
• PUH (05) 6353 700
• www.evalahti.com
• [email protected]
Rakentaminen on käynnissä ja
asunnot valmistuvat
helmikuussa 2012.
Tilaa esite meiltä ja varaa oma
asuntosi!
Yhdysmies
Nro 1 / 2012
Naisten toivotaan
hakeutuvan rajavartijan
peruskurssille
Rajavartijoiden rekrytointijärjestelmään tehdään muutoksia,
joiden tavoitteena on saada entistä useampia naisia hakeutumaan rajavartijan peruskurssille.
Naiset voivat jatkossa hakeutua rajavartijan peruskurssille jo
ennen vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamista. Valinta on
tässä tapauksessa ehdollinen ja
edellyttää asepalveluksen suorittamista ennen kurssin aloittamista. Ehdollisesti valituille naisille järjestetään mahdollisuus
suorittaa asepalvelus ennen peruskurssin alkua.
Samalla tarkistetaan valintamenettelyn pisteytystä. Uudesta pisteytysjärjestelmästä tiedotetaan tarkemmin myöhemmin
Rajavartiolaitoksen Internet-si-
vuilla. Uudistusten tavoitteena
on rekrytoida naisia rajavartiomiehen työhön.
Vuoden 2014 alusta voimaan
tuleva pakkokeinolaki asettaa
Rajavartiolaitokselle haasteita,
koska vain harvat rajavartijat
ovat naisia. Sen mukaan henkilöntarkastusta, jossa tarkastettavan kehoa kosketetaan käsin tai hänen ruumiilliseen koskemattomuuteensa puututaan
muulla vastaavalla tavalla, ei saa
toimittaa tutkittavan kanssa eri
sukupuolta oleva muu kuin terveydenhuollon ammattihenkilö.
Uusi valintaprosessi astuu
voimaan jo nyt käynnissä olevalla hakukaudella. Ensi vuoden tammikuussa alkavan rajavartijan peruskurssin hakuaika
päättyy 31.3.2012.
Lisätietoa: Henkilöstöupseeri
Heikki Ojala Puh. 071 872 9034
[email protected]
Rajavartijan peruskurssin järjestää Raja- ja merivartiokoulu. Raja- ja merivartiokoulu on
kansallisesti ja kansainvälisesti verkottunut, sisäasiainministeriön alainen rajaturvallisuuden ja meripelastusalan opetusja tutkimuslaitos. Raja- ja merivartiokoulu antaa perus-, jatkoja täydennyskoulutusta Rajavartiolaitoksen henkilökunnalle
sekä täydennyskoulutusta yhteistoimintaviranomaisille, järjestää upseerikoulutukseen liittyvää rajavartioalan opetusta
sekä vastaa Rajavartiolaitoksen
varusmiehille annettavasta erikoisrajajääkärikoulutuksesta.
www.raja.fi/rmvk
Kokeneet reserviläiset
paikallispataljooniin
Tammikuussa 2012 Maanpuolustuskurssin avajaisissa puhunut
kenraali Puheloinen totesi Puolustusvoimauudistuksen päämääränä olevan ympäristöön suhteutetun puolustuskyvyn ylläpito.
Vaikka puolustusvoimien verkosto harvenee, pyritään läsnäolo koko maassa sekä tiivis yhteys kansalaisiin ja reserviin varmistamaan mahdollisimman hyvin. Se
on tärkeää maanpuolustustah-
donkin kannalta”, Puheloinen toteaa.
Uudistuksen myötä käyttöön
otetaan uudistettu taktinen taistelutapa ja vahvennetaan paikallispuolustusta. Paikallispuolustuksen vahventamiseksi perustetaan
omana sodan ajan joukkotyyppinään operatiivisten ja alueellisten joukkojen lisäksi paikallisjoukot, joiden tehtävät ovat rajatummat. Näin voidaan hyödyntää
kokeneemman reservin henkilöstön monipuolinen käyttö. Paikallispataljoonien yhteyteen on
myös mahdollista kanavoida vapaaehtoisen maanpuolustuksen
sekä kokonaisturvallisuuden toimintoja, kuten esimerkiksi eri viranomaisten välisiä harjoituksia.
Reserviläisten kertausharjoitukset oat jälleen kerran olleet
minimissään, mutta tavoite vuonna 2015 on 18 000 vrk.
7
kan,
i
a
p
n työ ön,
a
m
r
o va eisen ty sen ja
k
t
a
Halu nnönläh oulutuk a?
k
n
ä
käyt uolisen keluaika
s
ip
mon aa jo opi
k
palk
Haemme uusia, innokaita henkilöitä koulutettavaksi rajatai merivartijan tehtäviin. Haluaika tammikuussa 2013
alkavalle rajavartijan peruskurssille päättyy 31.3.2012.
Naiset voivat hakeutua jo ennen vapaaehtoista
asepalvelusta.
MAHDOLLISUUKSIEN RAJA – WWW.RAJA.FI
Rakuunoita kotiutui ja
uusia varusmiehiä aloitti
Maasotakoululla saapumiserissä
1/2011 (360 vrk) ja 2/11 (180 vrk) palvelleet varusmiehet kotiutuvat perjantaina 6.1.2012. Rakuunaeskadroonasta kotiutui yhteensä 64 varusmiestä, joista osa on saanut joukkueen- ja ryhmänjohtajan koulutuksen
ja osa miehistön erikoiskoulutuksen
(esim. sotilaspoliisimies, lääkintämies, sotilaskuljettaja). Koko maassa reserviin siirtyi n. 8 800 varusmiestä. Uudet varusmiehet aloittivat palveluksensa Rakuunaeskadroonassa
maanantaina 9.1.2012. Rakuunaeskadroonassa palvelukseen astui 134
varusmiestä. Koko maassa varusmiespalveluksensa aloitti n. 13 400
alokasta, joista lähes 11 000 palvelee
maavoimien joukko-osastoissa. Naisia palveluksensa aloittavissa on 180.
Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haku
Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy torstaina 1.
maaliskuuta. Hakemus liitteineen
on oltava silloin perillä siinä aluetoimistossa, jonka alueella kotikunta sijaitsee.
Hakeutua voi vuoden 2013 molempiin saapumiseriin ja 2012 heinäkuun saapumiserään, jossa paikkoja
on rajoitetusti. Naiset voivat hakeutua myös erikoisjoukkoihin.
Vuoden 2011 haussa vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki yhteensä
682 naista.
Tasokkaat vuokrahuvilat
nyt kampanjahintaan
Sijainti erämaajärven rannalla 35 km Imatralta.
Huvilat soveltuvat ympärivuotiseen käyttöön.
Hinnat alkaen
90€
190
490€
390
790€
arki-vrk
viikonloppu
viikko
Hinta per huvila (1-8 hlö)
www.patalaiska.fi [email protected]
puh. 050 441 1094
Yhdysmies
8
Nro 1 / 2012
Salpavaellus tallentaa tajuntaan lujan
maanpuolustustahdon ja työn
Viime sotien aikana rakennettu
uuden itärajan linnoitus, Salpaasema, on suomalaisen maanpuolustustahdon ja työn huikea näyttö. Salpavaellus viikko
jälkeen juhannuksen esittelee
ja näyttää ikimuistettavasti, mitä suomalaiset tekivät sotavuosina maansa hyväksi. Paikallisten reserviläisjärjestöjen oppaat
saavat korsut ja estekivet kertomaan tarinansa.
Kaikille avoin vaellustapahtuma järjestetään jo 19. kerran.
Vaelluksen lähtö- ja päättymispisteenä on Miehikkälän Salpalinja-museo.
Veteraanisukupolvien rakentamaan linnoitukseen pääsee
perehtymään kolmella eri reitillä. Pisin, kahden yön yli kestävä
reitti, Luumäen linja, tutustuttaa osanottajia Salpalinjan kohteisiin niin Luumäellä, Ylämaalla kuin Miehikkälässäkin.
Yhden yön reitti, Mereltä maalle, tutkailee linnoitusta Suomenlahden rantamaisemissa ja sieltä Ravijoen Harjun
kautta kohti Miehikkälää.
Uusin reittivaihtoehto on vain
kolmen tunnin ”Pätkä Miehikkälää”. Se pyörii Salpalinja-museon lähimaastossa ja antaa todella helpon tavan osallistua
vaellukseen ja sen päättävään
juhlaan.
Vaellus huipentuu 1.7. klo 13.
TOIMINTAKALENTERI
VUODELLE2012
Helmikuu
24.02.
alkavaan maanpuolustusjuhlaan, johon vaeltajat marssivat
komeasti Sillanpään marssilaulun tahdissa. Tilaisuus on avoin
myös kaikelle kansalle. Vaellustapahtuman suojelijajoukkoosasto RUK esittelee juhlan yhteydessä jalkaväkiryhmän uuttaa taistelutapaa ja varustusta.
Kymenlaakson aluetoimisto on
mukana järjestelyissä.
Lisätietoja
vaelluksesta,
muun muassa reittiselostukset,
löytyy netistä www.salpavaellus.net.
Salpavaellus-organisaatio laajensi viime vuonna (2011) toimintaansa myös perinteisen yhden viikonlopun yli. Tapahtuman oppaat esittelivät Salpalinjaa kesäkuussa suunnistuksen
Salpa-Jukolassa Virolahdella yli
tuhannelle kisavieraalle.
Edellistäkin suurempi operaatio oli lähes koko RUK:n reserviupseerikurssin perehdyttäminen marraskuussa Salpalinjaan
niin ikään Virolahden Harjussa.
Viime talvena järjestetty opaskoulutus mahdollisti, että vaellusorganisaatiolla oli käytettävissä opastuksiin viiden päivän
aikana liki 20 opasta, joista yhtä aikaa oli rivissä enimmillään
17 opasta. Opastusten kesto oli
kolme tuntia.
- RUK:n kanssa on sovittu, että myös kuluvana vuonna opastukset jatkuvat, nyt molemmilla ru-kursseilla. Se tarkoittaa,
että liki 1500 upseerioppilasta
tutustuu juurta jaksain Salpaasemaan. Hyöty on molemmin
puolinen. Oppilaat saavat tietää veteraanisukupolvien kunnioitettavista teoista ja oppaat
saavat lisää tuiki tärkeää opastuskokemusta, Salpavaelluksen
johtaja Risto Sivula kertoo.
Lisätietoja:
Risto Sivula
Vaelluksen johtaja
044 080 4616
Terho Ahonen
Vaelluksen tiedottaja
040 504 0293
[email protected]
Etelä-Karjalanaluetoimistonvuosipäivä
Maasotakoulu
Maaliskuu
04.03.
10.03
13.03.
20.03.
21.03.
30.03.
Piirienpilkkikilpailut
ParRes
Veteraanikeräyksentempauspäivä
yhdistykset
Talvisodanpäättymisenmuistotilaisuudet
yhdistykset
Oltermanninhiihto
Pohjois-Savo
KevätkokouksetLappeenrannassa
piirijayhdistykset
Rajavartiolaitoksenvuosipäivä
K-SR
RES.ylennysehdotuksetpiiriin
Yhdistykset
Huhtikuu
Tiedotustilaisuuspv:nmuutoksista
27–28.04 Sotilasmarssi
27.04.
Kansallinenveteraanipäivä,lippulinnat
Aluetoimisto
LauRes/Jou
yhdistykset
Toukokuu
03.05.
10.05.
15.05.
20.05.
22.05.
????
25.05.
27.05
Kuntotesti
Piirienpistooliampumajuoksu
Kaatuneidenmuistopäivä,lippulinnat
RES.ansiomitaliesityksetpiiriin
Teemapäivä–RULtoimintatapahtumat
Piirienruutiasekilpailut
Kesäyönmarssi
Yhdysmies-lehdenaineistopäivä
ImRu
TaiRes,TaiRu
yhdistykset
yhdistykset
yhdistykset
???
Vantaa
Kuvaaja Terho Ahonen
Prikaatikenraali evp. Antti Lankinen Luumäeltä kertoi marraskuussa upseerioppilaille näkemyksiään Salpa-asemasta.
Kesäkuu
04.06.
Puolustusvoimienlippujuhlapäivä,lippulinnat
yhdistykset
vko23
Yhdysmies-lehtiilmestyy
29.06.–01.07.Salpavaellus
Luumäki-Miehikkälä
Heinäkuu
Elokuu
01.08.
11.–13.08.
????
17.–19.08.
17.–19.08.
21.08.
Upseerienylennysehdotuksetaluetoimistoon
Jukajärvenjotos
Piirienhaulikkomestaruus
RULampumamestaruuskilpailut
RES.ampumamestaruuskilpailu
Piiriensuunnistuskilpailut
Syyskuu
09.09
Yhdysmies-lehdenaineistopäivä
????
Sotilaspistooliammunta
14.–16.09.RESULsyysjotos
vko38
Yhdysmies-lehtiilmestyy
yhdistykset
ImRu
LauRes
Halikko
Kontiolahti
ImRu
????
Jurva
Lokakuu
19.10.
Syyskokoukset
Maasotakoulunvuosipäivä
piiritjayhdistykset
Maasotakoulu
Marraskuu
Seminaari
29.11.
30.11.
MPKK,Helsinki
Yhdysmies-lehdenaineistopäivä
Yhteistoimintailta
Maasotakoulu
Talvisodanalkamispäivänhartaustilaisuudet,piirienkirkkoilta
Joulukuu
05.12.
06.12.
vko50
24.12.
Itsenäisyyspäivänaatoniltajuhlat
Itsenäisyyspäivä,lippulinnat
Yhdysmies-lehtiilmestyy
Jouluaatonkunniavartiotjasoihtukulkueet
31.12.
Prosenttiammunnatpäättyvät
ImatrajaLpr
Pelkolan Terminaali Oy
Pilarikuusenkatu 4, 55610 Imatra
puh. (05) 436 3017
gsm 0400 316 138
Yhdysmies
Nro 1 / 2012
9
Vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta
Etelä-Karjalassa
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) Etelä-Karjalan
koulutus- ja tukiyksikkö on osa
Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiiriä, johon kuuluu lisäksi Kymenlaakso ja Etelä-Savo.
Massa on kaikkiaan seitsemän
maanpuolustuspiiriä. Piiriin kuuluu 2-4 koulutus- ja tukiyksikköä
(KOTU). Lisäksi on valtakunnallinen ilmapuolustuspiiri ja rannikkoalueella toimiva Meripuolustuspiiri. MPK on läsnä ja kouluttaa jokaisessa maakunnassa.
Koska MPK antaa vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta, koulutukseen hakeudutaan
vapaaehtoisesti ja myös kouluttajat ovat vapaaehtoisia. EteläKarjalan koulutus- ja tukiyksikössä on lähes kuusikymmentä
vapaaehtoisesti toimintaan hakeutunutta henkilöä. He ovat sitoutuneet toimimaan kouluttajina tai tukitehtävissä. Sitoutuessaan toimintaan henkilö saa omien kykyjensä ja halunsa mukaisia
tehtäviä ja maksuttoman koulutuksen niihin. Koulutuksen lisäksi hänelle annetaan asema kouluttajana tai vääpelinä, varusteita
haltuun, kulkuoikeuksia ja muita toimintaan liittyviä kannusteita. Vapaaehtoistoimijoita toimistossa ohjaa kirjoittajan lisäksi osa-aikaisena koulutuspäällikkö Eino Laulainen.
Maanpuolustuskoulutus tar-
Jukajärven jotokselle osallistuvat harjoittelevat monenlaisia tehtäviä. Kuvassa partio saa lähtökäskyn jotoksen johtajalta Mikko Huolmanilta. (Kuva Esa Hirvonen)
joaa mielenkiintoisen harrastuksen ja nousujohteisen reserviläisuran. Oleellista on se, että
toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen: tehtäviä annetaan juuri
sen verran kuin haluaa ja mistä
itse arvelee suoriutuvansa.
Koulutustarjonta jakautuu
kahteen pääosaan: reserviläisille
ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneille tarkoitettuun sotilaalliseen koulutukseen
sekä kaikille avoimeen varautumis- ja turvallisuuskoulutukseen.
Osa sotilaallisesta koulutuksesta
on Puolustusvoimien omille sodanajan joukoilleen tilaamaa. Varautumis- ja turvallisuuskoulutus
Sähköinen kuntokortti
Sähköinen kuntokortti perustuu
käytössä olevaan kuntoliikuntajärjestelmään. Jokainen Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton jäsen voi merkitä omat
liikunta- ja ammuntasuorituksensa hänen omalle henkilökohtaiselle sivulle. Etuna sähköisestä sovellutuksesta on mm. liikuntasuoritusten automaattinen yhteenlaskeminen ts. jokainen järjestelmän
käyttäjä voi nähdä koko vuoden
kumulatiivisen liikuntakertymän.
Lähtökohtana on, että perus-
kuntoa kehitetään suorittamalla
vähintään puolen tunnin kuntosuoritus.
Puolen tunnin suoritus antaa yhden pisteen, puolentoista tunnin suoritus kaksi pistettä
ja yli kolmen tunnin liikuntasuoritus päiväkohtaisen maksimipistemäärän kolme pistettä. Sopivia
liikuntalajeja on lähes rajattomasti, esimerkiksi hiihto, kävely, juoksu, suunnistus, kuntosaliharjoittelu, luistelu, soutu, eri palloilulajit
ja ammunta.
Ampumasuorituksista kuntokortin avulla saa helposti tulostettua myös erillisen ampumapäiväkirjan. Lisäksi nettisivuilta löytyy runsaasti hyödyllistä tietoa
harjoittelusta ja ravinnosta. Kuntokortin käyttö on jäsenille maksutonta.
Tarkempaa tietoa peruskuntoluokkapisteistä, testipisteistä,
erikoistesteistä ja kuntoluokkajärjestelmästä laajemminkin on
osoitteessa www.resul.fi/kuntokortti.
Myös Salpavaellus lisää kuntoa. Luumäen Reserviupseerikerhon puheenjohtaja majuri Kari Tahvanainen perehdyttämässä RUK:n upseerioppilaita Salpalinjaan. Tahvanainen toimii myös Salpavaelluksen Luumäen linjan reittipäällikkönä.
on avointa kaikille. Osallistumalla siihen koulutettava voi kohentaa arjen turvallisuustaitojaan tai
lisätä omaa valmiuttaan toimia
yhteiskunnan häiriötilanteissa.
Varautumis- ja turvallisuuskoulutus antaa myös naisille laajemman mahdollisuuden osallistua vapaaehtoiseen maanpuo-
lustustoimintaan. Sähköt poikki koulutus 17.–18.3. on tästä hyvä esimerkki. Pelkästään naisille
on tarkoitettu jäistä pelastautumisen kurssi 31.3. Näihin tapahtumiin ehtii vielä mukaan (ilmoittautuminen www.mpk.fi tai
p. 040 0954 552). Intti tutuksi kehitysvammaisille on erityisryhmälle järjestettävää varautumisja turvallisuuskoulutusta.
Koulutus tapahtuu pääosin viikonloppuisin. Tyypillisin kurssi
on lauantaista sunnuntaihin, se
voi olla myös yksipäiväinen tai
alkaa jo perjantai-iltana. Lyhyempiä koulutustilaisuuksia järjestetään myös arki-iltaisin. Viime vuonna Etelä-Karjalan koulutus- ja tukiyksikön 46 koulutustapahtumaan osallistui lähes
1200 henkilöä ja koulutusvuorokausia kertyi noin 2200. Tänä
vuonna järjestetään koulutusta
suunnilleen saman verran, osallistujien ja koulutusvuorokausien määrien arvellaan hieman
kasvavan.
Toimistomme sijaitsee Maasotakoulun esikunnan alakerrassa.
Sisään toimistoon pääsee Sotilaskodin puoleisesta ovesta. Kaikki
yhteystiedot löytyvät tässä lehdessä toisaalla olevasta ilmoituksesta. Tervetuloa tutustumaan!
Esa Hirvonen
Koulutus- ja tukiyksikön
päällikkö
Yhdysmies
10
KILPAILUKUTSU
Etelä-Karjalan Reserviläisjärjestöjen.
RES , RESUPS, MAANPUOLUSTUSNAISTEN, SINIBARETTIEN.
PIIRIMESTARUUS
PILKKIKILPAILUT
Loma- ja kokoushotelli
MARJOLASSA 4.3.2012 klo 10-13
Ilmoittautuminen paikan päällä 9.30 alk.
Joukkuekilpailu 3 parhaan / yhdistys
Ennakkoilmoittautuminen suotava
järjestelyjen takia 1.3.mennessä
sähköp. [email protected]
Ajo ohje: Lappeenrannan Lauritsalan
Luukkaansalmen sillan yli ja
opasteet MARJOLA
HUOM. JÄÄVARAUS
tiedustelut 0400979654 Asko
Tervetuloa
Etelä-Lappeen Reserviläiset
Etelä-Karjalan reserviläispiirien
ilma-asekilpailut 14.1.2012
Lappeenrannan urheilutalolla
Kilpailun järjestelyistä vastasivat jo kolmannen kerran peräkkäin Lappeenrannan Reserviupseerikerho ja Etelä-Saimaan Ampujat ry. Osallistujia
oli tällä kertaa 24 ja kilpailusuorituksia tuli 25 kappaletta Jyrki
Inkisen osallistuessa molempiin
lajeihin. Etelä-Saimaan Ampujat olivat järjestäneet paikalle muutamia laina-aseita jotka
mahdollistivat muutamien ”uusien” ampujien osallistumisen
tapahtumaan. Aikataulu pysyi
suunnitelmassa siten että kaksi tuntia kilpailun alkamisesta tulokset olivat valmiit ja palkinnot jaettu kilpailijoille. Tästä
kiitos toimitsijoille ja erityisesti Etelä-Saimaan Ampujien Jorma Hyrkkäselle jonka asiantuntemuksella kisojen ennakkovalmistelut, laina-aseet käyttökoulutuksineen ja tuloslaskenta sujui jällen kerran erittäin mallikkaasti.
Ville Lindqvist
kilpailun johtaja
Tulokset
10m Ilmakivääri 40 ls sarja M:
1) Jyrki Inkinen ImRes 314, 2)
Jussi Sopanen LemRU 303.
10m Ilmakivääri 40 ls sarja M50:
1) Kari Taurama EtLapRes 349,
2) Pekka Hulkkonen 340, 3)
Heikki Santajärvi LapRau 291,
4) Jorma Ojansuu LauRes 116.
10m Ilmakivääri 40 ls sarja M60:
1) Pekka Valtonen JouRes 375,
2) Ismo Kärmeniemi JouRes
369, 3) Markku Mäyränen ParRes 366.
10m Ilmapistooli 40 ls sarja M:
1) Olli Ryösö LauRes 352, 2)
Jyrki Inkinen ImRes 322, 3) Tapio Suhonen LauRes 308.
10m Ilmapistooli 40 ls sarja M50:
1) Jouko Lehikoinen JouRes
361, 2) Sauli Kosonen ParRes
354, 3) Jarmo Tölski LemRU 307.
10m Ilmapistooli 40 ls sarja M60:
1) Kauko Ekman LauRes 351, 2)
Ossi Markku LapRau 319, 3) Olli Lehtimäki ImRes 278.
10m Ilmapistooli 40 ls sarja N:
1) Pia Henttonen ImRes 326.
10m Ilmapistooli 40 ls sarja
M70:
Leevi Ryhänen LapRau 335, 2)
Heikki Kettunen LauRU 326,
3) Taisto Nikku LapRau 311, 4)
Jaakko Tukia ParRU 287, 5) Simo Suo-Anttila LauRU 273.
Nro 1 / 2012
Jukajärven Jotos XX
järjestetään Jukajärven
Hympyrän maastossa
Perinteinen Jukajärven Jotos
järjestetään poikkeuksellisesti
tänä vuonna Jukajärven Hympyrän harjoitusalueen maastossa 11–12. elokuuta. Alue tarjoaa
erinomaiset maastot erä-, suunnistus- sekä sotilastaitojen kertaamiseen ja kouluttamiseen,
joista muodostuu jotoksen painopistealueet.
Jotokselle voit ilmoittautua MPK:n nettisivujen kautta
osoitteessa www.mpky.fi, EteläKarjala, Jukajärven Jotos, josta
löytyy tarkempia tietoja kurssista. Erillinen kurssikirje lähetetään ilmoittautuneille noin 2
viikkoa ennen jotosta.
Jotoksen Johtaja
Mikko Huolman
kuva Mikko Huolman
Reserviläisliiton piirikierros Lappeenrannassa
Upseerikerhon rakuunapäässä 26.1.2012
Reserviläisliitosta olivat paikalla 1. Varapuheenjohtaja Osmo Suominen (vasemmalla) ja jäsensihteeri Suvi Tuomanen.
He kertoivat meille piirin väelle Reserviläisliiton nykytilasta ja tulevaisuuden tavoitteista.
Samalla piirimme jäsenistöllä oli oiva tilaisuus tuoda esille omia ajatuksia ja kannanottoja
Reserviläisliiton edustajille.
SRA-ampujan kurssi
Lappeenrannassa
Kurssi alkaa 4.4.2012. Viimeinen ilmoittautumispäivä 27.3.
Päivitetty kurssi-info ja ilmoittautumisohjeet:
www.imatranreserviläiset.net/
Nro 1 / 2012
Yhdysmies
MERKKIPÄIVÄT maalis-kesäkuu 2012
Henkilön nimi
Sot.arvo Paikkakunta
Maaliskuu
Pulkkinen Jarmo Kauko K Vääp Saimaanharju
Turunen Kauko A
Kapt Saimaanharju
Tossavainen Sakari
Ltn
Imatra
Piironen Teuvo Johannes Ltn
Lappeenranta
Liimatainen Kauko Juhani Ltn
Simpele
Talka Risto Antti Juhana Ltn
Lappeenranta
Kaljunen Eino Juhani Ltn
Särkisalmi
Permi Eero Jaakko
Evl
Vehkataipale
Makkonen Erkki Einari Ltn
Imatra
Nupponen Jouni Kari Ylik Imatra
Kapiainen Aimo
Kers Lappeenranta
Lääti Toivo
Kers Joutseno
Inkilä Erkki
Alik Lappeenranta
Kuukka Matti
Kapt Taavetti
Valpas Olli
Vänr Saimaanharju
Anttonen Harri Antero Jääk Simpele
Kekki Jari Ensio
Alik Savitaipale
Huhtikuu
Rämä Kaarina
Tirva
Toivanen Kari
Ylil
Imatra
Kojo Petter Juhani
Kers Lappeenranta
Korpela Jouni Antero Korpr Lappeenranta
Nurminen Janne Petteri Korpr Luumäki
Tiainen Arto
Ylil
Parikkala
Tunturi Teppo
Ltn
Taavetti
Kokkonen Pertti
Ylil
Lappeenranta
Inkiläinen Heikki
Korpr Joutseno
Högbacka Kimmo
Tykkim Imatra
Toivonen Jorma Kalevi Ltn
Lappeenranta
Koskenhely Jyrki
Kers Lappeenranta
Helminen Yrjö
Ltn
Kirjavala
Meuronen Ari-Pekka
Maj Lappeenranta
Muukka Lauri Johannes Ylik Taavetti
Toukokuu
Vainikka Henry
Ylik Heituinlahti
Kiero Lauri
Ylik Vainikkala
Rannanvaara Reino Valder Alik Imatra
Gerdt Tuomas
Kapt Lappeenranta
Oittinen Jukka-Pekka Kers Nuijamaa
Kesäkuu
Tyster Raimo Einari
Ltn
Lappeenranta
Tiainen Jari Tapio
Alik Lemi
Kiljunen Risto
Ylil
Lappeenranta
Rautio Jorma Juhani
Korpr Imatra
Juopperi Esko Juhani Ylil
Lappeenranta
Suomalainen Erkki
Alik Lappeenranta
Kurikka Kalevi
Ylik Ruokolahti
Välimäki Kari Martti
Ylik Imatra
Koiranen Esko
Ltn
Ruokolahti
Metso Pentti Olavi
Kapt Lappeenranta
Varis Arvo Sakari
Alik Imatra
Malaska Martti
Ltn
Lappeenranta
Tikkanen Paavo Johannes Alik Simpele
Leppälä Esa
Kapt Lappeenranta
Petro Olavi
Vänr Lappeenranta
Pykäläinen Juha Pekka Korpr Lappeenranta
Täyttää Päivämäärä
50
90
75
50
60
70
60
80
70
60
75
90
70
50
75
50
50
02.3.
03.3.
07.3.
13.3.
15.3.
15.3.
17.3.
17.3.
19.3.
19.3.
21.3.
21.3.
22.3.
23.3.
23.3.
26.3.
27.3.
70
50
50
50
50
60
70
75
70
60
60
60
90
50
90
01.4.
02.4.
03.4.
03.4.
05.4.
06.4.
06.4.
10.4.
11.4.
13.4.
13.4.
18.4.
23.4.
04.5.
30.4.
60
80
75
90
50
07.5.
08.5.
23.5.
28.5.
28.5.
80
50
60
50
70
85
75
70
80
70
80
75
70
80
80
60
02.6.
08.6.
09.6.
09.6.
12.6.
14.6.
15.6.
20.6.
22.6.
22.6.
22.6.
24.6.
24.6.
26.6.
26.6.
29.6.
Yhdysmies onnittelee
merkkipäiväänsä
viettäviä!
11
www.ekres.net
Etelä-Karjalan Maanpuolustuksen Tuki ry
Liittymislomake:
Henkilön, yrityksen tai yhdistyksen nimi
Katuosoite
Postinumero ja – paikka
Puhelimet
Faksi
Sähköposti ja www-sivusto
Yhteyshenkilö (vain yritykseltä ja yhdistykseltä)
Allekirjoitus ja nimen selvennös
HENKILÖJÄSENET:
YHDISTYSJÄSENET:
JÄSENMAKSUT
2012,
liittyminen
rastitetaan
JÄSENMAKSUT 2010,
liittyminen
rastitetaan
vuosijäsen
ainaisjäsen
vuosijäsen, pieni yhdistys
vuosijäsen, iso yhdistys
ainaisjäsen, pieni yhdistys
ainaisjäsen, iso yhdistys
YRITYS/YHTEISÖJÄSENET:
vuosijäsen
ainaisjäsen
Lomakkeen palautus:
10,00 E/
¤/vuosi
60,00 E/
¤/liittyminen
10,00E/¤/vuosi
20,00E/¤/vuosi
90,00E/¤/liittyminen
200,00E/¤/liittyminen
30,00E/¤/vuosi
300,00E/¤/liittyminen
Etelä-Karjalan Maanpuolustuksen Tuki ry
Taloudenhoitaja Juhani Pylkkänen puh. (05) 4120 363 tai 0400-552 307
Faksi (05) 4120 363
Rantakatu 8 A 19, 53900 Lappeenranta
Sähköposti: [email protected]
Liittymisen jäsenmaksuumme kuuluu Etelä-Karjalan maakunnan ainoa maapuolustusaiheinen lehti, joka
ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Saat mielenkiintoista maanpuolustusasiaa hyvin pienellä jäsenmaksulla.
Oikaisuja
Yhdysmies-lehden 4/2011 olleessa artikkelista
Ylennyksistä puuttui kersantiksi ylennetty Ijäs
.lemiläisten 50-vuotisjuhlasta oli mainittu Lemin Esko Olavi, Ruokolahti
Reserviläisten puheenjohtajaksi Teuvo Värtö. Puheenjohtaja oli vuonna 2011 Matti Vilhu.
Toimittaja pahoittelee virheitä
Kerhot ja yhdistykset
Yhdysmies-lehti
Uudet jäsenet ja osoitteen muutokset suoraan:
Maanpuolustusyhtiö MPY Oy Jäsenrekisteri
Aineistopäivät vuonna 2012:
Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki
tai mieluimmin internetin osoitteessa:
http://www.rul.fi
(Reserviupseeriliitto ry)
http://www.reservilaisliitto.fi
(Reserviläisliitto ry)
http://www.ekres.net
(Etelä-Karjalan
Reserviupseeri- ja Reserviläispiirit)
Liittojen yhteystiedot
osoite kaikilla
Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki
• RUL:n toimisto puh. 09-4056 2050
• RES:n toimisto puh. 09-4056 2020
• Maanpuolustuksen Tuki ry puh. 09-4056 2000
• Reserviläisurheiluliitto ry puh. 09-4056 2000
• Maanpuolustusnaisten Liitto ry
puh. 09-4056 2094
Nro 1
Nro 2
Nro 3
Nro 4
su 5.2.
su 27.05
su 9.9.
su 25.11.
ilmestyy viikolla 7
ilmestyy viikolla 24
ilmestyy viikolla 38
ilmestyy viikolla 50
Julkaisija:
Etelä-Karjalan Maanpuolustuksen Tuki ry
Päätoimittaja:
Raili Leino, puh. 0400 251 740
[email protected]
Sivunvalmistus: Mediasepät Oy, Pieksämäki
Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Yhdysmies
12
Nro 1 / 2012
HYVÄ
ETELÄ-KARJALAINEN
MAANPUOLUSTUKSEN
YSTÄVÄ
Sinulla hyvä maanpuolustuksen ystävä on merkkipäiväsi
viettoa suunnitellessasi oiva mahdollisuus tukea EteläKarjalan maakunnassa tapahtuvaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä avaamalla onnittelutili omassa pankissasi
ja ohjaamalla sen tuotto sopien Etelä-Karjalan Maanpuolustuksen Tuki ry:lle. Tuki ottaa sääntöjensä mukaisesti
vastaan lahjasitoumuksia, lahjoituksia ja testamentteja.
Sovi asiasta Tuen taloudenhoitajan kanssa:
(05) 4120 363 tai 0400-552 307
juhani.pylkkä[email protected]
KIITÄMME TUESTASI
Erikoismatkojen asiantuntija
JaPi - Matkat Oy
Karjalan Kannas - Taipaleenjoki 16.-18.7. ........380 €
Aunus-Maaselkä 5.-8.7. ...................................495 €
Tuntemattoman sotilaan sotatie 26.-29.7. ..485 €
Mannerheim Pietarissa 13.-15.5....................399 €
Terijoki –Pietarhovi 20.-22.7. .........................359 €
Viikonloppu Pietarissa 6.-8.4.................. alk. 149 €
Venäjän vuoden viisumit 4...................... alk. 150 €
Esittelemme mm. Kannaksen sotahistorian
oppaan johdolla, tilannekarttoja käyttäen,
maittavat kenttäruokailut maastossa
l Lähde Mannerheimin jalanjäljille Pietariin,
ruokailu Pietarin Upseerikerholla
l Vietä päivä Itäisellä Suomenlahdella ystävien
tai työporukan kanssa MY Charlotella
l

Kaivokatu 10
49400 Hamina
Kelloista ja kultakoruista TARJOUKsiA!
• Kello- ja kultasepäntyöt
• Kaiverrukset
Vuoksenniskantie 78 B
P. 040 505 3501
Avoinna ma-pe 9-16



JANNE PIILI

Puh 05 3559365
[email protected]
Hyvä valikoima 
HOPEAKORUJA
ja -KETJUJA

Katso lisää www.japi-matkat.fi

Ruokolahden
Työkonepalvelu Ky
• Maansiirtotyöt
• Metsäkonetyöt
• Konekuljetukset
• Rakentamispalvelut
Jari Vento 0400-156 852
[email protected].fi, tyokonepalvelu.com