KARJALOHJAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Kunnanhallitus 9/2012

KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
PÖYTÄKIRJA
9/2012
KOKOUSAIKA JA -PAIKKA
Maanantai 18.06.2012 klo 18.00 – 20.30 kunnantalolla
SAAPUVILLA OLLEET
JÄSENET
(ja merkintä siitä, kuka toimi
puheenjohtajana)
Lehervo Teija
Helenius Annukka
Jussila Marko
Partanen Jarmo
Oinonen Rolf
puheenjohtaja
Varalla:
Erola Matti
POISSAOLLEET JÄSENET
MUUT SAAPUVILLA
OLLEET
(ja läsnäolon peruste)
Heljävaara Tapio
Kerko-Ervasto Tuula
Lehtonen Markku
Flink Tarmo
Lehtilä Mervi
kunnanvaltuuston puheenjohtaja
kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja
kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja
Partanen Henri
Ylinen Riina
kunnanjohtaja, esittelijä
vs. kunnansihteeri, pöytäkirjanpitäjä
ASIAT
§§ 93 - 115
LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJAN
TARKASTUSTAPA
Kunnantalolla to 21.06.2012 klo 8.00 – 14.00
(tarkastuspaikka ja -aika sekä
tarkastajien valinta taikka merkintä
edellisen kokouksen
pöytäkirjan tarkastamisesta)
PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS
Pykälä §115 tarkistettiin kokouksessa.
Puheenjohtaja
Pöytäkirjanpitäjä
Teija Lehervo
Riina Ylinen
PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS
Tarkastusaika
Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu
kokouksen kulun mukaiseksi.
Pöytäkirjan käsittelylehdet ovat samalla
varustettu nimikirjaimillamme.
Karjalohjan 21.06.2012 kunnantalolla
Allekirjoitukset
Annukka Helenius
PÖYTÄKIRJA ON PIDETTY
YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ
Matti Erola
Paikka ja pvm
Kunnantoimisto ma 25.06.2012 klo 10.00 – 17.45
Virka-asema
Ilmoitustaulunhoitaja
Allekirjoitus
Jaana Perheentupa
KARJALOHJAN KUNTA
KARJALOHJAN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
ASIALISTA
Kunnanhallitus
18.06.2012
*********************************************************************************************************
§ 93
§ 94
§ 95
§ 96
§ 97
§ 98
§ 99
§ 100
§ 101
§ 102
§ 103
§ 104
§ 105
§ 106
§ 107
§ 108
§ 109
§ 110
§ 111
§ 112
§ 113
§ 114
§ 115
POIKKEAMISHAKEMUS, KIVITASKU, 223-406-1-33
POIKKEAMISHAKEMUS, BERGÅSA, 223-413-3-51
POIKKEAMISHAKEMUS, KIVIKKORANTA, 223-413-3-159
POIKKEAMISHAKEMUS, PÄIVÄRANTA, 223-413-1-32
SUUNNITTELUTARVEHAKEMUS, METSÄLAMPI I, 223-411-1-65
SUUNNITTELUTARVEHAKEMUS, METSÄLAMPI II, 223-411-1-66
MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖLTÄ KORPI-HEIMOLA RN:O2:122/
IRIS PESSA
KOULUN AIDAN UUSIMINEN
LÄNSI-UUDENMAAN YRITYSTEN TYÖVOIMAN REKRYTOINNIN TUKIHANKE
LÄNSI-UUDENMAAN YHTEISEN MATKAILUN MYYNTI- JA
MARKKINOINTIPALVELUJEN HANKINTA
LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE TEHTYYN VALITUKSEEN
KOSKIEN KUNNANHALLITUKSEN MYÖNTÄMÄÄ POIKKEAMISTA 16.4.2012 §
52
TEILINUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN
KARJALOHJAN PALOASEMAN RAKENTAMISEN RAKENNUSTEKNISTEN
TÖIDEN/ PÄÄURAKAN KILPAILUTUS
KARJALOHJAN PALOASEMAN RAKENTAMISEN PUTKITÖIDEN KILPAILUTUS
KARJALOHJAN PALOASEMAN RAKENTAMISEN SÄHKÖTÖIDEN KILPAILUTUS
KARJALOHJAN PALOASEMAN RAKENTAMISEN ILMANVAIHTOTÖIDEN
KILPAILUTUS
KARJALOHJAN PALOASEMAN RAKENTAMISEN
RAKENNUSAUTOMAATIOTÖIDEN KILPAILUTUS
LAUSUNTO UUDENMAAN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN EHDOTUKSESTA
VUOKRALAISVALINNAT/ ei julkinen
ETUOSTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMINEN
VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET
TIEDOKSI
YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOON MYÖNNETTÄVÄT AVUSTUKSET
VUONNA 2012
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 33
Kunnanhallitus
§ 93
Ympltk
§ 33
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
174
68
POIKKEAMISHAKEMUS, KIVITASKU, 223-406-1-33
Luvan hakija
Kimmo Silvennoinen
Rakennuspaikka
Katteluksen kylä, Kivitasku , 223-406-1-33, pinta-ala 2400 m2
Rakennustoimenpide:
Uuden vapaa-ajan asuinrakennuksen rakentaminen sekä vanhan olemassa olevan
vapaa-ajan asuinrakennuksen muuttaminen talousrakennukseksi.
Käytetty rakennusoikeus:
Vanha vapaa-ajan asuinrakennus 30 m2, valmistumisvuosi n.1965
talousrakennus 15 m2,
talousrakennus 9,7 m2, rakennusvuosi n 1999, ei lupaa
Rakennusoikeus
Otteita Karjalohjan kunnan rakennusjärjestyksestä:
5.3 Rakentamisen määrä
Saunarakennuksen kerrosala saa olla enintään 40 m2.
6.1 Rakentamisen sijoittuminen ja sopeuttaminen ympäristöön ranta-alueella
Rakennuksen etäisyys keskiveden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vähintään:
Saunarakennus enintään 30 m2
15 m
Saunarakennus suurempi kuin 30 m2
30 m
Loma-asunto enintään 150 m2
30 m
6.2 Rakentamisen määrä ranta-alueella
Ranta-alueella rakennuspaikalla saa olla enintään yksi yksiasuntoinen enintään
kaksikerroksinen loma-asunto, jonka kerrosala saa olla enintään 200 m2.
Talousrakennusten kerrosala saa olla yhteensä enintään 120 m2. Eri rakennuksia saa
rakennuspaikalla olla 5 kappaletta. Vakituisen asunnon ollessa kysymyksessä saa
asuinrakennuksen kerrosala olla enintään 300 m².
Maakuntakaava:
Ei aluevarauksia.
Kunnan kaavoitustilanne:
Tallaan oikeusvaikutukseton rantaosayleiskaava
Kiinteistö sijaitsee RA-2 Loma-asutusalueella.
RA-2 Loma-asutusalue
"Alueelle ei tule sijoittaa uusia loma-asuntoja.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 33
Kunnanhallitus
§ 93
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
175
Olemassa olevia rakennuksia voidaan kunnostaa, laajentaa tai rakentaa uusi lomaasunto vanhan tilalle. Olemassa olevan rakennuksen käyttöön voidaan rakentaa
sauna tai talousrakennus.
Uusien lomarakennusten on sijaittava vähintään 30 m ja saunarakennusten 15 m
etäisyydellä rantaviivasta, ellei ranta-alueen pinnanmuodostus, kasvillisuus tai jokin
muu seikka edellytä maisemallisten arvojen kannalta muunlaista sijoittamista."
Lausunnot:
Hakijan perustelut:
Naapurien kuuleminen:
223-406-1-32 Suviranta, ei huomautettavaa
223-406-1-51 Holkkeri, ei huomautettavaa
223-406-1-35 Rapuranta, ei huomautettavaa.
Luontoarvot:
Ratkaisut ja lähtökohdat ja syyt:
Poikkeamista haetaan, koska ei ole voimassaolevaa kaavaa.
Kiinteistölle rakennetaan uusi n 100 k-m2 kokoinen vapaa-ajan asunto.
Vanha olemassa olevan vapaa-ajan asuinrakennus muutetaan talousrakennukseksi.
Poikkeamisluvan myöntäminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan
toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.
SOVELLETUT OIKEUSOHJEET:
Poikkeamisvalta, MRL 171 §
Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen tässä laissa säädetyistä tai sen
nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä,
määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista.
Kunta ei kuitenkaan saa myöntää poikkeusta, kun kysymys on:
1) uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1
momentissa tarkoitettua kaavaa, ellei kyse ole olemassa olevan
asuinrakennuksen laajentamisesta tai korvaamisesta; (11.2.2011/134)
2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta tontti- tai
rakennuspaikkakohtaisesta kokonaisrakennusoikeudesta taikka vähäistä
suuremman rakennusoikeuden osoittamisesta alueelle, jolle asemakaavassa ei
ole osoitettu rakennusoikeutta; (30.12.2008/1129)
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 33
Kunnanhallitus
§ 93
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
176
70
3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai
4) poikkeamisesta 53 §:n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväksymisestä
johtuvasta rakennuskiellosta.
Poikkeamisen 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa voi myöntää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus. Jos rakentaminen tai muu toimenpide edellyttää
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimivaltaan kuuluvan poikkeamisen
lisäksi kunnan toimivaltaan 1 momentin mukaan kuuluvaa poikkeamista, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi ratkaista asian koko laajuudessaan, jos ratkaisu on
kunnan kannan mukainen. (22.12.2009/1589)
Poikkeus voidaan myöntää kunnalle laajempaa kuin yhden rakennuspaikan
käsittävää aluetta koskevana (alueellinen poikkeaminen), kun kysymys on
asemakaava-alueella olemassa olevan asuinrakennuksen tilojen muuttamisesta
asuinkäyttöön tai muuhun ympäristöhäiriötä aiheuttamattomaan käyttöön.
(30.12.2008/1129)
Oikeusvaikutteisen pääkaupunkiseudun yleiskaavan alueella poikkeuksen
myöntäminen kuuluu 2 ja 3 momenteissa säädetystä poiketen kunnalle.
(30.12.2008/1129)
Tämän pykälän mukaista poikkeusta ei voida myöntää maisematyölupaa koskevista
säännöksistä eikä 137 §:ssä säädetyistä rakennusluvan erityisistä edellytyksistä
suunnittelutarvealueella.
Poikkeamisen edellytykset, MRL 172 §
Poikkeaminen ei saa:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön
muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden
saavuttamista.
Poikkeusta ei saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen
tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Edellä 171 §:n 4 momentissa tarkoitetun alueellisen poikkeamisen edellytyksenä on
lisäksi, että poikkeamisella edistetään olemassa olevien rakennusten käyttöä,
kehittämistä ja ylläpitoa. (30.12.2008/1129)
Erikseen jaettavat asiakirjat
- peruskartta
- Tallaan oikeusvaikutukseton rantaosayleiskaava
- kiinteistörekisterikartta
- asemapiirros.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 33
Kunnanhallitus
§ 93
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
177
71
Vt. rakennustarkastajan päätösehdotus:
Lausuntonaan Karjalohjan kunnanhallitukselle ympäristölautakunta toteaa seuraavaa:
Ympäristölautakunta katsoo, että tilalle Kivitasku, 223-406-1-33, rakennettava uusi
rakennusjärjestyksen mukaisesti sallittu enintään 200 k-m2 kokoinen vapaa-ajan
asunto, ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön
muulle järjestämiselle, eivätkä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden
saavuttamista, joten lupa tulee myöntää seuravilla ehdoilla:
1) kiinteistölle ei asenneta vesivessaa,
2) lisäksi vanha asuinrakennus on muutettava talousrakennukseksi hakemalla sille
toimenpidelupa sekä poistamalla rakennuksesta keittiö
3) ennen minkäänlaiseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä, hakijan on saatava
rakennusvalvontaviranomaiselta rakennus- ja toimenpidelupa/-luvat,
asemapiirroksessa rakennettavaksi esitetylle/ esitetyille rakennukselle sekä
vanhan vapaa-ajan asuinrakennuksen käyttötarkoituksen muutokselle
Päätös:
Hyväksyttiin.
Khall
§ 93
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää myöntää poikkeamisen edellä mainituilla ehdoilla.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Päätös annetaan julkipanon jälkeen 28.6.2012.
Hinta on 250 euroa.
Päätös on voimassa 2 vuotta ja ennen minkäänlaiseen toimenpiteeseen ryhtymistä on
haettava rakennuslupa kunnan rakennusvalvonta viranomaiselta.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 34
Kunnanhallitus
§ 94
Ympltk
§ 34
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
178
72
POIKKEAMISHAKEMUS, BERGÅSA, 223-413-3-51
Luvan hakija
Yrjö Mensola
Rakennuspaikka
Mailan kylä, Bergåsa 223-413-3-51, pinta-ala 3530 m2
Rakennustoimenpide:
Saunarakennuksen laajentaminen
Käytetty rakennusoikeus:
Vapaa-ajan asuinrakennus 81 m2,
sauna 10,4m2
Rakennusoikeus
Otteita Karjalohjan kunnan rakennusjärjestyksestä
5.3 Rakentamisen määrä
Saunarakennuksen kerrosala saa olla enintään 40 m2.
6.1 Rakentamisen sijoittuminen ja sopeuttaminen ympäristöön ranta-alueella
Rakennuksen etäisyys keskiveden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vähintään:
Saunarakennus enintään 30 m2
15 m
Saunarakennus suurempi kuin 30 m2
30 m
6.2 Rakentamisen määrä ranta-alueella
Ranta-alueella rakennuspaikalla saa olla enintään yksi yksiasuntoinen enintään
kaksikerroksinen loma-asunto, jonka kerrosala saa olla enintään 200 m2.
Talousrakennusten kerrosala saa olla yhteensä enintään 120 m2. Eri rakennuksia saa
rakennuspaikalla olla 5 kappaletta. Vakituisen asunnon ollessa kysymyksessä saa
asuinrakennuksen kerrosala olla enintään 300 m².
Maakuntakaava:
Ei aluevarauksia.
Kunnan kaavoitustilanne:
Saaren oikeusvaikutukseton rantaosayleiskaava
Kiinteistö sijaitsee RA-2 Loma-asutusalueella.
RA-2 Loma-asutusalue
"Alueelle ei tule sijoittaa uusia loma-asuntoja.
Olemassa olevia rakennuksia voidaan kunnostaa, laajentaa tai rakentaa uusi lomaasunto vanhan tilalle. Olemassa olevan rakennuksen käyttöön voidaan rakentaa
sauna tai talousrakennus.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 34
Kunnanhallitus
§ 94
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
179
73
Uusien lomarakennusten on sijaittava vähintään 30 m ja saunarakennusten 15 m
etäisyydellä rantaviivasta, ellei ranta-alueen pinnanmuodostus, kasvillisuus tai jokin
muu seikka edellytä maisemallisten arvojen kannalta muunlaista sijoittamista."
Hakijan perustelut:
Sijainti jyrkällä rantatöyräällä heti takana lähes pystysuora kallioseinä.
Naapurien kuuleminen:
223-413-3-160 Rantamäki, ei huomautettavaa
223-413-3-76 Yläpihla, ei huomautettavaa
223-413-3-54 Karhunpää, ei huomautettavaa.
Luontoarvot:
Ei merkittäviä luontoarvoja.
Ratkaisut ja lähtökohdat ja syyt:
Poikkeamista haetaan, koska laajennettava rakennus sijaitsee vain 6 m rantaviivasta.
Lisäksi on kyseessä laajennustoimenpide, joka ei voi suuntautua olemassa olevan
rakennuksen taakse, vaan maastollisten olosuhteiden vuoksi joudutaan laajentamaan
rakennuksen julkisivua..
Kiinteistöllä olevaa saunaa laajennetaan 10,4 m2 => 19.1 m2
Poikkeamisluvan myöntäminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan
toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.
SOVELLETUT OIKEUSOHJEET:
Poikkeamisvalta, MRL 171 §
Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen tässä laissa säädetyistä tai sen
nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä,
määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista.
Kunta ei kuitenkaan saa myöntää poikkeusta, kun kysymys on:
1) uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1
momentissa tarkoitettua kaavaa, ellei kyse ole olemassa olevan
asuinrakennuksen laajentamisesta tai korvaamisesta; (11.2.2011/134)
2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta tontti- tai
rakennuspaikkakohtaisesta kokonaisrakennusoikeudesta taikka vähäistä
suuremman rakennusoikeuden osoittamisesta alueelle, jolle asemakaavassa ei
ole osoitettu rakennusoikeutta; (30.12.2008/1129)
3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai
4) poikkeamisesta 53 §:n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväksymisestä
johtuvasta rakennuskiellosta.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 34
Kunnanhallitus
§ 94
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
180
74
Poikkeamisen 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa voi myöntää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus. Jos rakentaminen tai muu toimenpide edellyttää
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimivaltaan kuuluvan poikkeamisen
lisäksi kunnan toimivaltaan 1 momentin mukaan kuuluvaa poikkeamista, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi ratkaista asian koko laajuudessaan, jos ratkaisu on
kunnan kannan mukainen. (22.12.2009/1589)
Poikkeus voidaan myöntää kunnalle laajempaa kuin yhden rakennuspaikan
käsittävää aluetta koskevana (alueellinen poikkeaminen), kun kysymys on
asemakaava-alueella olemassa olevan asuinrakennuksen tilojen muuttamisesta
asuinkäyttöön tai muuhun ympäristöhäiriötä aiheuttamattomaan käyttöön.
(30.12.2008/1129)
Oikeusvaikutteisen pääkaupunkiseudun yleiskaavan alueella poikkeuksen
myöntäminen kuuluu 2 ja 3 momenteissa säädetystä poiketen kunnalle.
(30.12.2008/1129)
Tämän pykälän mukaista poikkeusta ei voida myöntää maisematyölupaa koskevista
säännöksistä eikä 137 §:ssä säädetyistä rakennusluvan erityisistä edellytyksistä
suunnittelutarvealueella.
Poikkeamisen edellytykset, MRL 172 §
Poikkeaminen ei saa:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön
muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden
saavuttamista.
Poikkeusta ei saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen
tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Edellä 171 §:n 4 momentissa tarkoitetun alueellisen poikkeamisen edellytyksenä on
lisäksi, että poikkeamisella edistetään olemassa olevien rakennusten käyttöä,
kehittämistä ja ylläpitoa. (30.12.2008/1129)
Erikseen jaettavat asiakirjat
- peruskartta
- Saaren oikeusvaikutukseton rantaosayleiskaava
- kiinteistörekisterikartta
- asemapiirros.
Vt. rakennustarkastajan päätösehdotus:
Lausuntonaan Karjalohjan kunnanhallitukselle ympäristölautakunta toteaa seuraavaa:
Ympäristölautakunta katsoo, että tilalla Bergåsa 223-413-3-51 laajennettava sauna, ei
aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 94
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
181
järjestämiselle, eivätkä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä
vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista,
joten lupa tulee myöntää seuravilla ehdoilla:
-
ennen minkäänlaiseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä, hakijan on saatava
rakennusvalvontaviranomaiselta rakennus- ja toimenpidelupa.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Khall
§ 94
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää myöntää poikkeamisen edellä mainituilla ehdoilla.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Päätös annetaan julkipanon jälkeen 28.6.2012.
Hinta on 250 euroa.
Päätös on voimassa 2 vuotta ja ennen minkäänlaiseen toimenpiteeseen ryhtymistä on
haettava rakennuslupa kunnan rakennusvalvonta viranomaiselta.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 35
Kunnanhallitus
§ 95
Ympltk
§ 35
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
182
75
POIKKEAMISHAKEMUS, KIVIKKORANTA, 223-413-3-159
Luvan hakija
Risto Haapoja ja Ritva Sukuvaara
Rakennuspaikka
Mailan kylä, Kivikkoranta 223-413-3-159, pinta-ala 3000 m2
Rakennustoimenpide:
Vapaa-ajan asuinrakennuksen laajentaminen lasitetulla terassilla 17 m2
Käytetty rakennusoikeus:
Vapaa-ajan asuinrakennus 57 m2,
Sauna 16,5 m2
Talousrakennus 13 m2
Rakennusoikeus
Otteita Karjalohjan kunnan rakennusjärjestyksestä
6.1 Rakentamisen sijoittuminen ja sopeuttaminen ympäristöön ranta-alueella
Rakennuksen etäisyys keskiveden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vähintään:
Loma-asunto enintään 150 m2
30 m
6.2 Rakentamisen määrä ranta-alueella
Ranta-alueella rakennuspaikalla saa olla enintään yksi yksiasuntoinen enintään
kaksikerroksinen loma-asunto, jonka kerrosala saa olla enintään 200 m2.
Talousrakennusten kerrosala saa olla yhteensä enintään 120 m2. Eri rakennuksia saa
rakennuspaikalla olla 5 kappaletta. Vakituisen asunnon ollessa kysymyksessä saa
asuinrakennuksen kerrosala olla enintään 300 m².
Maakuntakaava:
Ei aluevarauksia.
Kunnan kaavoitustilanne:
Saaren oikeusvaikutukseton rantaosayleiskaava
Kiinteistö sijaitsee RA-2 Loma-asutusalueella.
RA-2 Loma-asutusalue
"Alueelle ei tule sijoittaa uusia loma-asuntoja.
Olemassa olevia rakennuksia voidaan kunnostaa, laajentaa tai rakentaa uusi lomaasunto vanhan tilalle. Olemassa olevan rakennuksen käyttöön voidaan rakentaa
sauna tai talousrakennus.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 35
Kunnanhallitus
§ 95
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
183
76
Uusien lomarakennusten on sijaittava vähintään 30 m ja saunarakennusten 15 m
etäisyydellä rantaviivasta, ellei ranta-alueen pinnanmuodostus, kasvillisuus tai jokin
muu seikka edellytä maisemallisten arvojen kannalta muunlaista sijoittamista."
Hakijan perustelut:
-.
Naapurien kuuleminen:
223-413-3-52, Pihlamäki, ei huomautettavaa
223-413-3-120, Tuuliranta, ei huomautettavaa
223-413-3-160, Rantamäki, ei huomautettavaa
Luontoarvot:
Ei merkittäviä luontoarvoja.
Ratkaisut ja lähtökohdat ja syyt:
Poikkeamista haetaan, koska laajennettava rakennus sijaitsee vain 16,7 m
rantaviivasta.
Lisäksi on kyseessä laajennustoimenpide, joka ei voi suuntautua olemassa olevan
rakennuksen taakse, vaan maastollisten olosuhteiden vuoksi joudutaan laajentamaan
rakennuksen julkisivua.
Kiinteistöllä olevaa vapaa-ajan asuinrakennusta laajennetaan lasitetulla terassilla 57
m2 => 74 m2
Poikkeamisluvan myöntäminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan
toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.
SOVELLETUT OIKEUSOHJEET:
Poikkeamisvalta, MRL 171 §
Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen tässä laissa säädetyistä tai sen
nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä,
määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista.
Kunta ei kuitenkaan saa myöntää poikkeusta, kun kysymys on:
1) uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1
momentissa tarkoitettua kaavaa, ellei kyse ole olemassa olevan
asuinrakennuksen laajentamisesta tai korvaamisesta; (11.2.2011/134)
2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta tontti- tai
rakennuspaikkakohtaisesta kokonaisrakennusoikeudesta taikka vähäistä
suuremman rakennusoikeuden osoittamisesta alueelle, jolle asemakaavassa ei
ole osoitettu rakennusoikeutta; (30.12.2008/1129)
3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai
4) poikkeamisesta 53 §:n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväksymisestä
johtuvasta rakennuskiellosta.
Poikkeamisen 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa voi myöntää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus. Jos rakentaminen tai muu toimenpide edellyttää
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 35
Kunnanhallitus
§ 95
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
184
77
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimivaltaan kuuluvan poikkeamisen
lisäksi kunnan toimivaltaan 1 momentin mukaan kuuluvaa poikkeamista, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi ratkaista asian koko laajuudessaan, jos ratkaisu on
kunnan kannan mukainen. (22.12.2009/1589)
Poikkeus voidaan myöntää kunnalle laajempaa kuin yhden rakennuspaikan
käsittävää aluetta koskevana (alueellinen poikkeaminen), kun kysymys on
asemakaava-alueella olemassa olevan asuinrakennuksen tilojen muuttamisesta
asuinkäyttöön tai muuhun ympäristöhäiriötä aiheuttamattomaan käyttöön.
(30.12.2008/1129)
Oikeusvaikutteisen pääkaupunkiseudun yleiskaavan alueella poikkeuksen
myöntäminen kuuluu 2 ja 3 momenteissa säädetystä poiketen kunnalle.
(30.12.2008/1129)
Tämän pykälän mukaista poikkeusta ei voida myöntää maisematyölupaa koskevista
säännöksistä eikä 137 §:ssä säädetyistä rakennusluvan erityisistä edellytyksistä
suunnittelutarvealueella.
Poikkeamisen edellytykset, MRL 172 §
Poikkeaminen ei saa:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön
muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden
saavuttamista.
Poikkeusta ei saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen
tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Edellä 171 §:n 4 momentissa tarkoitetun alueellisen poikkeamisen edellytyksenä on
lisäksi, että poikkeamisella edistetään olemassa olevien rakennusten käyttöä,
kehittämistä ja ylläpitoa. (30.12.2008/1129)
Erikseen jaettavat asiakirjat
- peruskartta
- Saaren oikeusvaikutukseton rantaosayleiskaava
- kiinteistörekisterikartta
- asemapiirros.
Vt. rakennustarkastajan päätösehdotus:
Lausuntonaan Karjalohjan kunnanhallitukselle ympäristölautakunta toteaa seuraavaa:
Ympäristölautakunta katsoo, että tilalla, Kivikkoranta 223-413-3-159, laajennettava
päärakennus, ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden
käytön muulle järjestämiselle, eivätkä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 35
Kunnanhallitus
§ 95
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
185
saavuttamista; eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien
tavoitteiden saavuttamista, joten lupa tulee myöntää seuravilla ehdoilla:
-
ennen minkäänlaiseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä, hakijan on saatava
rakennusvalvontaviranomaiselta rakennuslupa.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Khall
§ 95
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää myöntää poikkeamisen edellä mainituilla ehdoilla.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Päätös annetaan julkipanon jälkeen 28.6.2012.
Hinta on 250 euroa.
Päätös on voimassa 2 vuotta ja ennen minkäänlaiseen toimenpiteeseen ryhtymistä on
haettava rakennuslupa kunnan rakennusvalvonta viranomaiselta.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 36
Kunnanhallitus
§ 96
Ympltk
§ 36
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
186
78
POIKKEAMISHAKEMUS, PÄIVÄRANTA, 223-413-1-32
Luvan hakija
Janne ja Sanna Kalliola
Rakennuspaikka
Pyölin kylä, Päiväranta, 223-413-1-32, pinta-ala 4000 m2
Rakennustoimenpide:
Uuden vapaa-asuinrakennuksen ja talousrakennuksen rakentaminen vanhan vapaaajan asuinrakennuksen sekä talousrakennuksen tilalle.
Käytetty rakennusoikeus:
Vapaa-ajan asuinrakennus 48 m2, valmistumisvuosi 1956
Talousrakennus 25 m2
Rakennusoikeus
Otteita Karjalohjan kunnan rakennusjärjestyksestä
5.3 Rakentamisen määrä
Saunarakennuksen kerrosala saa olla enintään 40 m2.
6.1 Rakentamisen sijoittuminen ja sopeuttaminen ympäristöön ranta-alueella
Rakennuksen etäisyys keskiveden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vähintään:
Saunarakennus enintään 30 m2
15 m
Saunarakennus suurempi kuin 30 m2
30 m
6.2 Rakentamisen määrä ranta-alueella
Ranta-alueella rakennuspaikalla saa olla enintään yksi yksiasuntoinen enintään
kaksikerroksinen loma-asunto, jonka kerrosala saa olla enintään 200 m2.
Talousrakennusten kerrosala saa olla yhteensä enintään 120 m2. Eri rakennuksia saa
rakennuspaikalla olla 5 kappaletta. Vakituisen asunnon ollessa kysymyksessä saa
asuinrakennuksen kerrosala olla enintään 300 m².
Maakuntakaava:
Ei aluevarauksia.
Kunnan kaavoitustilanne:
Saaren oikeusvaikutukseton rantaosayleiskaava
Kiinteistö sijaitsee RA-2 Loma-asutusalueella.
RA-2 Loma-asutusalue
"Alueelle ei tule sijoittaa uusia loma-asuntoja.
Olemassa olevia rakennuksia voidaan kunnostaa, laajentaa tai rakentaa uusi lomaasunto vanhan tilalle. Olemassa olevan rakennuksen käyttöön voidaan rakentaa
sauna tai talousrakennus.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 36
Kunnanhallitus
§ 96
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
187
79
Uusien lomarakennusten on sijaittava vähintään 30 m ja saunarakennusten 15 m
etäisyydellä rantaviivasta, ellei ranta-alueen pinnanmuodostus, kasvillisuus tai jokin
muu seikka edellytä maisemallisten arvojen kannalta muunlaista sijoittamista."
Hakijan perustelut:
Naapurien kuuleminen:
223-422-1-88 Hongikko, ei huomautettavaa
223-422-1-89 Niku, ei huomautettavaa
223-422-1-31 Mäntyrinne, ei huomautettavaa
Luontoarvot:
Ei merkittäviä luontoarvoja.
Ratkaisut ja lähtökohdat ja syyt:
Poikkeamista haetaan, koska alueella ei ole voimassa olevaa kaavaa.
Poikkeamisluvan myöntäminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan
toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.
SOVELLETUT OIKEUSOHJEET:
Poikkeamisvalta, MRL 171 §
Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen tässä laissa säädetyistä tai sen
nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä,
määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista.
Kunta ei kuitenkaan saa myöntää poikkeusta, kun kysymys on:
1) uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1
momentissa tarkoitettua kaavaa, ellei kyse ole olemassa olevan
asuinrakennuksen laajentamisesta tai korvaamisesta; (11.2.2011/134)
2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta tontti- tai
rakennuspaikkakohtaisesta kokonaisrakennusoikeudesta taikka vähäistä
suuremman rakennusoikeuden osoittamisesta alueelle, jolle asemakaavassa ei
ole osoitettu rakennusoikeutta; (30.12.2008/1129)
3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai
4) poikkeamisesta 53 §:n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväksymisestä
johtuvasta rakennuskiellosta.
Poikkeamisen 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa voi myöntää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus. Jos rakentaminen tai muu toimenpide edellyttää
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimivaltaan kuuluvan poikkeamisen
lisäksi kunnan toimivaltaan 1 momentin mukaan kuuluvaa poikkeamista, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi ratkaista asian koko laajuudessaan, jos ratkaisu on
kunnan kannan mukainen. (22.12.2009/1589)
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 36
Kunnanhallitus
§ 96
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
188
80
Poikkeus voidaan myöntää kunnalle laajempaa kuin yhden rakennuspaikan
käsittävää aluetta koskevana (alueellinen poikkeaminen), kun kysymys on
asemakaava-alueella olemassa olevan asuinrakennuksen tilojen muuttamisesta
asuinkäyttöön tai muuhun ympäristöhäiriötä aiheuttamattomaan käyttöön.
(30.12.2008/1129)
Oikeusvaikutteisen pääkaupunkiseudun yleiskaavan alueella poikkeuksen
myöntäminen kuuluu 2 ja 3 momenteissa säädetystä poiketen kunnalle.
(30.12.2008/1129)
Tämän pykälän mukaista poikkeusta ei voida myöntää maisematyölupaa koskevista
säännöksistä eikä 137 §:ssä säädetyistä rakennusluvan erityisistä edellytyksistä
suunnittelutarvealueella.
Poikkeamisen edellytykset, MRL 172 §
Poikkeaminen ei saa:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön
muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden
saavuttamista.
Poikkeusta ei saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen
tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Edellä 171 §:n 4 momentissa tarkoitetun alueellisen poikkeamisen edellytyksenä on
lisäksi, että poikkeamisella edistetään olemassa olevien rakennusten käyttöä,
kehittämistä ja ylläpitoa. (30.12.2008/1129)
Erikseen jaettavat asiakirjat
- peruskartta
- Saaren oikeusvaikutukseton rantaosayleiskaava
- kiinteistörekisterikartta
- asemapiirros.
Vt. rakennustarkastajan päätösehdotus:
Lausuntonaan Karjalohjan kunnanhallitukselle ympäristölautakunta toteaa seuraavaa:
Ympäristölautakunta katsoo, että tilalle Päiväranta, 223-413-1-32, rakennettava uusi
rakennusjärjestyksen mukaisesti sallittu enintään 200 k-m2 kokoinen vapaa-ajan
asunto, ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön
muulle järjestämiselle, eivätkä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden
saavuttamista, joten lupa tulee myöntää seuravilla ehdoilla:
1) kiinteistölle ei asenneta vesivessaa,
2) ennen minkäänlaiseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä, hakijan on saatava
rakennusvalvontaviranomaiselta rakennus- ja toimenpidelupa/-luvat,
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 96
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
189
3) asemapiirroksessa rakennettavaksi esitetylle/esitetyille rakennukselle sekä
vanhan vapaa-ajan asuinrakennuksen käyttötarkoituksen muutokselle
Päätös:
Hyväksyttiin.
Khall
§ 96
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää myöntää poikkeamisen edellä mainituilla ehdoilla.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Päätös annetaan julkipanon jälkeen 28.6.2012.
Hinta on 250 euroa.
Päätös on voimassa 2 vuotta ja ennen minkäänlaiseen toimenpiteeseen ryhtymistä on
haettava rakennuslupa kunnan rakennusvalvonta viranomaiselta.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 37
Kunnanhallitus
§ 97
Ympltk
§ 37
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
190
81
SUUNNITTELUTARVEHAKEMUS, METSÄLAMPI I, 223-411-1-65
Luvan hakija
Jorma Nyman
Rakennuspaikka
Pitkälahden kylä, Metsälampi I, 223-411-1-65, pinta-ala 5389 m2
Käytetty rakennusoikeus:
Määräala on rakentamaton
Kantatilan käytetty rakennusoikeus:
Kantatila on muodostunut useista pienistä tiloista, joita on lohkottu sekä yhdistetty
useampaan kertaan.
Kantatila 19.6.1958 223-411-1-18, Juhanila pinta-ala 100,25 ha
Lohkottu 12 osaan, joista 9 rakennettuja.
Käytetty tehokkuus 0,09 rakennuspaikkaa/ha.
Rakennustoimenpide:
Vapaa-ajan asuinrakennus 200 m2, 1½ kerrosta
Maakuntakaava:
Ei aluevarauksia
Kunnan kaavoitustilanne:
Ei kaavaa.
Alueella Tallaan oikeusvaikutukseton rantaosayleiskaava.
Rakennuspaikka sijaitsee M-2 alueella.
M-2, maa- ja metsätalousalue:
Alueelle saa rakentaa haja-asutusta. Pelloille rakentamista tulisi välttää muutoin kun
olemassa olevien rakennusten yhteyteen tai tiehen, metsäsaarekkeeseen tai muuhun
sopivaan maisemakohtaan tukeutuen.
Lausunnot:
Hakijan perustelut:
Naapurien kuuleminen:
223-411-1-44, Skeppars, ei huomautettavaa
223-411-1-66, Metsälampi II, sama maanomistaja
223-411-1-59, Tavia, ei huomautettavaa
Luontoarvot:
Ei mainittavia luontoarvoja.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 37
Kunnanhallitus
§ 97
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
191
82
Ratkaisut ja lähtökohdat ja syyt:
Rakennuspaikka täyttää suunnittelutarvealueen tunnusmerkit, vaikka aluetta ei
erikseen ole nimetty kunnassa suunnittelutarvealueeksi. MRL 16§.
Kantatilalla on käyttämätöntä kuivanmaan rakennusoikeutta.
Rakennuspaikka on tekolammen äärellä.
Sovelletut oikeusohjeet:
MRL 16 §, Suunnittelutarvealue
Suunnittelutarvealueella tarkoitetaan aluetta, jonka käyttöön liittyvien tarpeiden
tyydyttämiseksi on syytä ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohdon tai
viemärin rakentamiseen taikka vapaa-alueiden järjestämiseen.
Suunnittelutarvealuetta koskevia säännöksiä sovelletaan myös sellaiseen
rakentamiseen, joka ympäristövaikutusten merkittävyyden vuoksi edellyttää
tavanomaista lupamenettelyä laajempaa harkintaa.
Kunta voi oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa tai rakennusjärjestyksessä osoittaa
suunnittelutarvealueeksi myös alueen, jolla sen sijainnin vuoksi on odotettavissa
suunnittelua edellyttävää yhdyskuntakehitystä tai jolla erityisten ympäristöarvojen tai
ympäristöhaittojen vuoksi on tarpeen suunnitella maankäyttöä. Yleiskaavan tai
rakennusjärjestyksen määräys alueen osoittamisesta suunnittelutarvealueeksi on
voimassa enintään 10 vuotta kerrallaan.
Rakennusluvan erityisistä edellytyksistä tässä pykälässä tarkoitetulla
suunnittelutarvealueella säädetään 137 §:ssä.
Suunnittelutarpeesta ranta-alueella säädetään 72 §:ssä.
MRL 116 §, Rakennuspaikkaa koskevat vaatimukset
Asemakaava-alueella rakennuspaikan sopivuus ratkaistaan asemakaavassa.
Rakennuspaikan tulee asemakaava-alueen ulkopuolella olla tarkoitukseen sovelias,
rakentamiseen kelvollinen ja riittävän suuri, kuitenkin vähintään 2 000 neliömetriä.
Rakennuspaikan soveliaisuutta ja kelvollisuutta harkittaessa on muun muassa
otettava huomioon, ettei rakennuspaikalla ole tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa.
Lisäksi rakennukset on voitava sijoittaa riittävälle etäisyydelle kiinteistön rajoista,
yleisistä teistä ja naapurin maasta.
Rakennuksen etäisyydestä asemakaava-alueen ulkopuolella toisen omistamaan tai
hallitsemaan maahan ja sillä olevaan rakennukseen säädetään asetuksella.
137 §, Rakennusluvan erityiset edellytykset suunnittelutarvealueella
Sen lisäksi, mitä rakennusluvan edellytyksistä muutoin säädetään, rakennusluvan
myöntäminen 16 §:ssä tarkoitetulla suunnittelutarvealueella, jolle ei ole hyväksytty
asemakaavaa, edellyttää, että rakentaminen:
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 37
Kunnanhallitus
§ 97
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
192
83
1) ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) ei aiheuta haitallista yhdyskuntakehitystä; ja
3) on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai
kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, saa rakentaa jo olevaan asuntoon tai
maatilaan kuuluvan talousrakennuksen. Rakennuslupa voidaan 1 momentin
estämättä myöntää myös rakennuksen korjaamiseen tai asuinrakennuksen vähäiseen
laajentamiseen. (11.6.2004/476)
3 momentti on kumottu L:lla 30.12.2008/1129.
Rakentaminen suunnittelutarvealueella ei myöskään saa johtaa vaikutuksiltaan
merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita
vaikutuksia.
Edellä 1 momentissa säädettyjen edellytysten olemassaolon ratkaisee
rakennuslupamenettelyn yhteydessä tai erillisessä menettelyssä kunnan päättämä
viranomainen.
Rakennuslupaa suunnittelutarvealueelle tai suunnittelutarveasiaa muutoin
ratkaistaessa noudatetaan asianosaisten ja viranomaisten kuulemisessa sekä
päätöksessä ja siitä ilmoittamisessa soveltuvin osin, mitä 173 ja 174 §:ssä säädetään
poikkeamismenettelystä. (11.6.2004/476)
MRL 172 §, Poikkeamisen edellytykset
Poikkeaminen ei saa:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle
järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden
saavuttamista.
Poikkeusta ei saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen
tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Edellä 171 §:n 4 momentissa tarkoitetun alueellisen poikkeamisen edellytyksenä on
lisäksi, että poikkeamisella edistetään olemassa olevien rakennusten käyttöä,
kehittämistä ja ylläpitoa. (30.12.2008/1129)
Erikseen jaettavat asiakirjat:
- peruskartta,
- Tallaan oikeusvaikutukseton osayleiskaavakartta
- kiinteistörekisterikartta
- asemapiirros
Vt. rakennustarkastajan päätösehdotus:
Lausuntonaan Karjalohjan kunnanhallitukselle ympäristölautakunta toteaa seuraavaa:
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 97
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
193
Ympäristölautakunta katsoo, että rakennuspaikkaoikeuksien myöntäminen tilalle
Metsälampi I, 223-411-1-65, ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle
tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.
Rakennuspaikkaoikeus tulee siis myöntää.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Khall
§ 97
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää myöntää poikkeamisen edellä mainituilla ehdoilla.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Päätös annetaan julkipanon jälkeen 28.6.2012.
Hinta on 250 euroa.
Päätös on voimassa 2 vuotta ja ennen minkäänlaiseen toimenpiteeseen ryhtymistä on
haettava rakennuslupa kunnan rakennusvalvonta viranomaiselta.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 38
Kunnanhallitus
§ 98
Ympltk
§ 38
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
194
84
SUUNNITTELUTARVEHAKEMUS, METSÄLAMPI II, 223-411-1-66
Luvan hakija
Jorma Nyman
Rakennuspaikka
Pitkälahden kylä, Metsälampi II, 223-411-1-66, pinta-ala 5507 m2
Käytetty rakennusoikeus:
Määräala on rakentamaton
Kantatilan käytetty rakennusoikeus:
Kantatila on muodostunut useista pienistä tiloista, joita on lohkottu sekä yhdistetty
useampaan kertaan.
Kantatila 19.6.1958 233-411-1-18, Juhanila pinta-ala 100,25 ha
Lohkottu 12 osaan, joista 9 rakennettuja.
Käytetty tehokkuus 0,09 rakennuspaikkaa/ha.
Rakennustoimenpide:
Vapaa-ajan asuinrakennus 200 m2, 1½ kerrosta
Maakuntakaava:
Ei aluevarauksia
Kunnan kaavoitustilanne:
Ei kaavaa.
Alueella Tallaan oikeusvaikutukseton rantaosayleiskaava.
Rakennuspaikka sijaitsee M-2 alueella.
M-2, maa- ja metsätalousalue:
Alueelle saa rakentaa haja-asutusta. Pelloille rakentamista tulisi välttää muutoin kun
olemassa olevien rakennusten yhteyteen tai tiehen, metsäsaarekkeeseen tai muuhun
sopivaan maisemakohtaan tukeutuen.
Lausunnot:
Hakijan perustelut:
Naapurien kuuleminen:
223-411-1-44, Skeppars, ei huomautettavaa
223-411-1-65, Metsälampi I, sama maanomistaja
223-411-1-59, Tavia, ei huomautettavaa
Luontoarvot:
Ei mainittavia luontoarvoja.
Ratkaisut ja lähtökohdat ja syyt:
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 38
Kunnanhallitus
§ 98
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
195
85
Rakennuspaikka täyttää suunnittelutarvealueen tunnusmerkit, vaikka aluetta ei
erikseen ole nimetty kunnassa suunnittelutarvealueeksi. MRL 16§.
Kantatilalla on käyttämätöntä kuivanmaan rakennusoikeutta.
Rakennuspaikka on tekolammen äärellä.
Sovelletut oikeusohjeet:
MRL 16 §, Suunnittelutarvealue
Suunnittelutarvealueella tarkoitetaan aluetta, jonka käyttöön liittyvien tarpeiden
tyydyttämiseksi on syytä ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohdon tai
viemärin rakentamiseen taikka vapaa-alueiden järjestämiseen.
Suunnittelutarvealuetta koskevia säännöksiä sovelletaan myös sellaiseen
rakentamiseen, joka ympäristövaikutusten merkittävyyden vuoksi edellyttää
tavanomaista lupamenettelyä laajempaa harkintaa.
Kunta voi oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa tai rakennusjärjestyksessä osoittaa
suunnittelutarvealueeksi myös alueen, jolla sen sijainnin vuoksi on odotettavissa
suunnittelua edellyttävää yhdyskuntakehitystä tai jolla erityisten ympäristöarvojen tai
ympäristöhaittojen vuoksi on tarpeen suunnitella maankäyttöä. Yleiskaavan tai
rakennusjärjestyksen määräys alueen osoittamisesta suunnittelutarvealueeksi on
voimassa enintään 10 vuotta kerrallaan.
Rakennusluvan erityisistä edellytyksistä tässä pykälässä tarkoitetulla
suunnittelutarvealueella säädetään 137 §:ssä.
Suunnittelutarpeesta ranta-alueella säädetään 72 §:ssä.
MRL 116 §, Rakennuspaikkaa koskevat vaatimukset
Asemakaava-alueella rakennuspaikan sopivuus ratkaistaan asemakaavassa.
Rakennuspaikan tulee asemakaava-alueen ulkopuolella olla tarkoitukseen sovelias,
rakentamiseen kelvollinen ja riittävän suuri, kuitenkin vähintään 2 000 neliömetriä.
Rakennuspaikan soveliaisuutta ja kelvollisuutta harkittaessa on muun muassa
otettava huomioon, ettei rakennuspaikalla ole tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa.
Lisäksi rakennukset on voitava sijoittaa riittävälle etäisyydelle kiinteistön rajoista,
yleisistä teistä ja naapurin maasta.
Rakennuksen etäisyydestä asemakaava-alueen ulkopuolella toisen omistamaan tai
hallitsemaan maahan ja sillä olevaan rakennukseen säädetään asetuksella.
137 §, Rakennusluvan erityiset edellytykset suunnittelutarvealueella
Sen lisäksi, mitä rakennusluvan edellytyksistä muutoin säädetään, rakennusluvan
myöntäminen 16 §:ssä tarkoitetulla suunnittelutarvealueella, jolle ei ole hyväksytty
asemakaavaa, edellyttää, että rakentaminen:
1) ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) ei aiheuta haitallista yhdyskuntakehitystä; ja
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 38
Kunnanhallitus
§ 98
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
196
86
3) on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai
kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, saa rakentaa jo olevaan asuntoon tai
maatilaan kuuluvan talousrakennuksen. Rakennuslupa voidaan 1 momentin
estämättä myöntää myös rakennuksen korjaamiseen tai asuinrakennuksen vähäiseen
laajentamiseen. (11.6.2004/476)
3 momentti on kumottu L:lla 30.12.2008/1129.
Rakentaminen suunnittelutarvealueella ei myöskään saa johtaa vaikutuksiltaan
merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita
vaikutuksia.
Edellä 1 momentissa säädettyjen edellytysten olemassaolon ratkaisee
rakennuslupamenettelyn yhteydessä tai erillisessä menettelyssä kunnan päättämä
viranomainen.
Rakennuslupaa suunnittelutarvealueelle tai suunnittelutarveasiaa muutoin
ratkaistaessa noudatetaan asianosaisten ja viranomaisten kuulemisessa sekä
päätöksessä ja siitä ilmoittamisessa soveltuvin osin, mitä 173 ja 174 §:ssä säädetään
poikkeamismenettelystä. (11.6.2004/476)
MRL 172 §, Poikkeamisen edellytykset
Poikkeaminen ei saa:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle
järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden
saavuttamista.
Poikkeusta ei saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen
tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Edellä 171 §:n 4 momentissa tarkoitetun alueellisen poikkeamisen edellytyksenä on
lisäksi, että poikkeamisella edistetään olemassa olevien rakennusten käyttöä,
kehittämistä ja ylläpitoa. (30.12.2008/1129)
Erikseen jaettavat asiakirjat:
- peruskartta
- Tallaan oikeusvaikutukseton osayleiskaavakartta
- kiinteistörekisterikartta
- asemapiirros
Vt. rakennustarkastajan päätösehdotus:
Lausuntonaan Karjalohjan kunnanhallitukselle ympäristölautakunta toteaa seuraavaa:
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 38
Kunnanhallitus
§ 98
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
197
Ympäristölautakunta katsoo, että rakennuspaikkaoikeuksien myöntäminen tilalle
Metsälampi II 223-411-1-66, ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle
tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.
Rakennuspaikkaoikeus tulee siis myöntää.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Khall
§ 98
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää myöntää poikkeamisen edellä mainituilla ehdoilla.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Päätös annetaan julkipanon jälkeen 28.6.2012.
Hinta on 250 euroa.
Päätös on voimassa 2 vuotta ja ennen minkäänlaiseen toimenpiteeseen ryhtymistä on
haettava rakennuslupa kunnan rakennusvalvonta viranomaiselta.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 99
Khall
§ 99
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
198
MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖLTÄ VAPPULA RN:O 3:138/
IRIS PESSA
Iris Pessa on jättänyt ostotarjouksen 26.5.2012 Karjalohjan kunnalle
määräalan ostamisesta Särkijärven kylässä sijaitsevasta Vappula RN:o 3:138
nimisestä tilasta. Määräala sijaitsee Honkamäentien varressa ja rajoittuu ostajan
tonttiin.
Myytävän määräalan pinta-ala on 2550 m2.
Alueelle on laadinnassa Särkijärven oikeusvaikutteinen osayleiskaava, jossa
määräala on merkitty merkinnällä M maa- ja metsätalousvaltainen alue.
Kunnanvaltuusto ei ole vahvistanut alueelle erillistä myyntihintaa.
Erikseen jaettavana asiakirjana on kartta.
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle liitteenä olevan karttaliitteen mukaisen n.
m2 määräalan myyntiä Särkijärven kylässä sijaitsevalta kiinteistöltä Vappula R:no
3:138, kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin 1.2 €/m2 yhteensä 3060 euron
kauppahinnasta.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 100
Khall
§ 100
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
199
KOULUN AIDAN UUSIMINEN
Karjalohjan kunnanvaltuusto hyväksyi 14.6.2012 § vuodelle 2012 talousarvion, jonka
investointi osassa on varattu 15 000 euron määräraha Koulun aidan uusimiseen.
Koulun piha-aluetta ympäröivä aita on noin 100 metriä pitkä ja metallirakenteinen.
Aita on heikossa kunnossa ja sen tilalle on suunniteltu metallinen elementtiaita.
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää valtuuttaa kunnanjohtajan hankkimaan koulun aidan sekä
tarvittaessa kilpailuttamaan hankinta.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 101
Khall
§ 101
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
200
LÄNSI-UUDENMAAN YRITYSTEN TYÖVOIMAN REKRYTOINNIN TUKIHANKE
Länsi-Uudenmaan KOKO:n toiminta- ja ohjausryhmä ovat kokouksissaan käsitelleet
toistuvasti alueen kuntien työttömyyttä ja sen vaikutuksia alueella. Valtioneuvosto on
linjannut, että vastuu pitkäaikaistyöttömyyden hoidosta siirtyy tulevaisuudessa yhä
enemmän kuntien vastuulle. Työllisyystilanteen paranemisesta huolimatta
pitkäaikaistyöttömien määrä alueella on jatkanut kasvuaan.
Novago Yrityskehitys Oy:n KOKO:n työllisyystyöryhmässä on suunniteltu hanke,
johon on saatu 70 %:n rahoitusta Uudenmaan ELY-keskuksen ESR-rahoitusta.
Kuntien rahoitusosuudeksi jää siten loput 30 % hankkeen kuluista.
Hankkeen tavoitteena on etsiä yrityksistä työpaikkoja ja motivoida ja rohkaista yrittäjiä
työllistämään pitkään työttöminä olleita. Hankkeessa hyödynnetään työhallinnon ja
välityömarkkinoiden aikaisempaa kokemusta pitkään työttöminä olleita ja etsitään sen
avulla sopivia henkilöitä. Projektijakso voi koostua erilaisista työhallinnon
toimenpiteistä kuten työelämävalmennus, työharjoittelu, työkokeilu ja
tukityöllistäminen. Projektin aikana on mahdollisuus täydentää henkilön osaamista ja
motivoida häntä työpaikan vaatimusten ja tavoitteiden mukaisesti esimerkiksi
lyhytkoulutuksilla tai työelämäkorteilla. Projektijakso voi olla myös pelkästään
projektityöntekijän rekrytointituki yrityksille.
Hankkeen vaikuttavuutta voidaan tarkastella kolmelta näkökulmalta:
- Työllistyvän näkökulmasta: Hanke luo edellytyksiä viimeisimmän
työllistymiskynnyksen ylittämiseen, eli työpaikkaan yrityksessä.
- Yrityksen näkökulma: Hanke tarjoaa helpon palvelumallin tutustua ja hyödyntää
työllistämisen monipuolisia mahdollisuuksia yritykselle osana yrityspalvelua.
- Järjestäville kunnille: Hanke tarjoaa tärkeän palveluprosessin jatkeen siten, että
asiakkaille kyetään rakentamaan polku aidosti myös avoimelle sektorille.
Hankkeen kestoaika on 1.8.2012 – 30.6.2014. Projektin kohderyhmään kuuluvat
yritykset, jotka toimivat Novago Yrityskehitys Oy:n alueella ja lisäksi Karkkilassa.
Kohderyhmään kuuluvat lisäksi henkilöt, jotka asuvat Länsi-Uudenmaan seuraavien
kuntien alueella: Hanko, Inkoo, Karjalohja, Lohja, Nummi-Pusula, Raasepori ja
Siuntio ja jotka ovat olleet työttöminä yli 500 päivää ja 180 – 499 päivää olleista
tietyin perustein (esim. vajaakuntoisuus ko. työhön). Suunnitelman mukaan
työllistettävien määrä on 320 henkilöä projektijakson aikana ja uusia työpaikkoja
syntyisi yhteensä 160.
Suoritemäärä tarkistetaan, mikäli Raaseporin kaupunki jää pois hankkeesta.
Karkkilan kaupunki ei osallistu hankkeeseen, koska se on hakenut mahdollisuutta
päästä osalliseksi erillisestä työllistämisen kuntakokeilusta. Raaseporin kaupunki ei
ole toistaiseksi vahvistanut osallistumistaan. Hanko, Nummi-Pusula ja Siuntio ovat
tehneet myönteisen päätöksen.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 101
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
201
Jos Raaseporin kaupunki osallistuu hankkeeseen, Lohjan kaupungin osuus
kuntarahoituksen määrästä on 41 %: vuonna 2012 osuus on tällöin 12 480 euroa ja
koko hankkeen ajalta 57 090 euroa. Mikäli Raaseporin kaupunki ei osallistu
hankkeeseen, Lohjan kaupungin osuus kuntarahoituksen määrästä on 58 %: vuonna
2012 osuus on 12 304 euroa ja koko hankkeen ajalta 56 144 euroa. Tilanne on
huomioitu hankehenkilöstön määrässä, joka jälkimmäisessä vaihtoehdossa supistuu
kolmesta kahteen.
Uudenmaan ELY-keskus pitää myöntämänsä määrärahavarauksen voimassa
toistaiseksi, mutta vaatii ehdottomasti kuntien varmistuksen osallistumisestaan
kesäkuun puoleen väliin mennessä.
Suunnitelman mukaan kuntarahoitus on projektin osalta:
Ilman Raaseporin kaupunkia:
Kustannukset täsmentyvät toteutuneiden työllistyneiden toimenpiteiden mukaisesti.
Projektissa haetaan rekrytointitoimenpiteisiin kunnille edullisin vaihtoehto. Hankkeen
tulokset raportoidaan.
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä osallistumisen Länsi-Uudenmaan yritysten
työvoiman rekrytoinnin tukihankkeeseen
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
Khall
§ 102
§ 102
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
202
LÄNSI-UUDENMAAN YHTEISEN MATKAILUN MYYNTI- JA
MARKKINOINTIPALVELUJEN HANKINTA
Työ- ja elinkeinoministeriön 2010 julkaiseman Suomen matkailustrategia 2020
mukaan matkailualaa on syytä kehittää voimakkaasti, koska matkailu on
kansantaloudellisilta kerrannaisvaikutuksiltaan merkittävä toimiala, voimakkaasti
työllistävä ja alueille vaurautta ja hyvinvointia tuova ala. Länsi-Uudenmaan alueen
suora matkailutulo vuonna 2007 oli 193,7 milj. €.
Hyvinvoiva Länsi-Uusimaa kärkihankkeeseen sisältyvä matkailutoimialaa on kehitetty
elinkeinojen kärkiklusterina aluekeskusohjelmatoiminnan ajan vuodesta 2004 lähtien
erilaisin toimenpitein sekä yrityselämän että kuntatoimijoiden tarpeisiin pohjautuen.
Kuntien yhteisenä tavoitteena on kehittää Länsi-Uudenmaan alueesta matkailullisesti
yhtenäinen alue, edistää matkailutoimialan kehittymistä ja alueellisen matkailutulon
kasvua, edistää matkailutoimialan tuotekehitystä ja palveluiden tuotteistamista sekä
tehostaa matkailupalveluiden markkinointia, myyntiä ja jakelua kehittävien
toimintamallien avulla. KOKO Länsi-Uusimaan matkailutyöryhmä on esittänyt
matkailutoimialan jatkokehittämiseksi yhteisen myynti- ja markkinointiyhteistyön
aloittamista ja pohjana on alueelle laadittu Länsi-Uudenmaan matkailuvisio, jossa on
mm.:
Länsi-Uusimaa näyttäytyy kiinnostavana matkailukohteena kärkikohteidensa
ja runsaan oheistarjonnan sekä monipuolisten tapahtumien kautta.
Länsi-Uudenmaan keskeisiä vahvuuksia ovat myös 2011 toteutetun
vetovoimaselvityksen mukaan luonnon ja kulttuurin monimuotoisuus.
Yhteistyö tuottaa alueelle myös matkailun imagomarkkinointia kuntien
kehittämisyhtiön toimeksiannosta.
Matkailu on merkittävä toimiala ja yksi keskeisistä kehitettävistä elinkeinoista
myös 2012 tehdyn kilpailukykyohjelmatyön yhteydessä tehdyn kyselyn
perusteella.
Matkailu tukee voimakkaasti alueella tarvittavan palveluelinkeinon
kehittymistä.
Matkailupalvelujen keskitetty myynti tuo tehokkaasti matkailijoita seudulle, luo
työpaikkoja ja auttaa koko seudun palvelualaa kasvuun. Onnistuneet esimerkit
muualta Suomesta osoittavat, että kasvu ja menestyminen vaativat julkisen sektorin
ja yritysten tavoitteellista yhteistyötä.
Alueen makailutulon kasvu perustuen yhteiseen myynti- ja markkinointityöhön on
arvioitu olevan 15 kertainen panostukseen nähden jo kolmen ensimmäisen vuoden
aikana. Laskelma on liitteessä 1.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 102
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
203
Suunnitellun matkailun yritys- ja kuntayhteistyön kuntarahoitusosuuksiksi muodostuu
seuraavan taulukon 31.12.2011 olleen asukasluvun 134 689 mukaisesti:
KUNTA
Hanko
Inkoo
Karjalohja
Kirkkonummi
Lohja
Nummi-Pusula
Raasepori
Siuntio
Yhteensä
ASUKASLUKU
31.12.2011
OSUUS €
1,60
/asukas
9 418
5 561
1 491
37 203
39 732
6 158
28 978
6 148
134 689
15 069 €
8 898 €
2 386 €
59 525 €
63 571 €
9 853 €
46 365 €
9 837 €
215 502 €
Alueellinen matkailun brändimarkkinointi tulee sisältämään mm.
1. Mainoskampanjat mediassa -> ajankohtaiset nostot, artikkelit mediaan, sähköiset
sivustot
2. Tapahtumamarkkinointi -> messut ja alueella järjestettävät
myynninedistämistilaisuudet
3. Sähköinen sivusto, joka esittelee aluetta ja sen palveluja -> kokoaa aineistot
kuntien sivuilta kiinnostavasti ja myyvästi – hakusanaoptimointi, sisällöntuotanto,
linkitykset
4. Viestintä ja mainonta sosiaalisessa mediassa -> sisällön tuotanto ja linkitykset
5. Aktiivinen tiedotustoiminta -> artikkelien saaminen massamedioihinja toteutetaan
laatimalla yhdessä kuntien palvelusopimus –toimintamalli valitun yhtiön kanssa.
Kuntajohtajat kokouksessaan 25.4.2012 käsittelivät matkailuyhteistyön
käynnistämistä ja päättivät esittää, että kuntien 100 % omistama Novago
Yrityskehitys Oy kilpailuttaa matkailumyynti- ja markkinointipalvelun tarjoajat
palveluna omistajilleen ja yhteistyökumppaneilleen seuraavan kolmen vuoden
jaksolle.
Liitteet
Laskelma alueen myynti- ja markkinointiyhteistyön arvioidusta taloudellisesta
vaikuttavuudesta matkailutuloon kunnittain vuosina 2012 – 2014 ja vuoteen 2020 asti.
Kilpailutusasiakirja, matkailun myynnin ja markkinoinnin toteuttaminen LänsiUudellamaalla
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 102
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
204
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää hankkia Novago Yrityskehitys Oy:n kilpailuttamalta
palveluntarjoajalta matkailun myynti- ja markkinointipalveluita 36 kk ajalle 1,6 euroa
per asukas per vuosi, yht. 2386 /vuosi
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 103
Khall
§ 103
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
205
LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE TEHTYYN VALITUKSEEN
KOSKIEN KUNNANHALLITUKSEN MYÖNTÄMÄÄ POIKKEAMISTA 16.4.2012 §
52
Helsingin hallinto-oikeus on pyytänyt Karjalohjan kunnan lausuntoa 29.05.2012
saapuneella kirjeellä koskien valitusta kunnanhallituksen 16.4.2012 § 52 tekemästä
päätöksestä. Päätöksellä kunnanhallitus myönsi poikkeamisen teollisuushallin
henkilöstötilojen ja toimiston muuttamiseksi asunnoksi. .
Valituksen tekijä Uudenmaan ELY-keskus katsoo, ettei kunnan olisi tullut
myöntää ko. poikkeamista.
Perusteluinaan ympäristökeskus katsoo mm, että poikkeaminen aiheuttaa MRL:n 172
§:n 1. mom. 1. mukaista haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden
käytön muulle järjestämiselle.
Lausunto tulee antaa hallinto-oikeudelle 6.7.2012 mennessä.
Erikseen jaettavina asiakirjoina valitus.
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää antaa seuraavan lausunnon:
Karjalohjan kunta katsoo että valitus tulee kumota perusteettomana, koska
poikkeaminen on tehty noudattaen voimassa olevaa lainsäädäntöä.
olemassa olevaan rakennuskantaan upotettu asunto, ei aiheuta haittaa
kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle,
eivätkä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä vaikeuta
rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista, koska
poikkeaminen myönnettiin mm. seuraavilla ehdoilla:
1) kiinteistö liitetään kunnallistekniikkaan, heti kun se on mahdollista, siirtymä
aikana kaikki jätevedet tulee johtaa umpisäiliöön.
2) Pohjavesialueella öljy- ja polttoainesäiliöt sekä muut vaarallistenaineiden
säiliöt ja varastot tulee sijoittaa maanpäälle ja varustaa suoja-altaalla.
3) Teollisuudenlastaus ja purkualueet sekä ajoneuvoliikenteeseen ja pysäköintiin
käytettävät alueet on päällystettävä vettä läpäisemättömällä materiaalilla.
Lastaus ja purku-alueelta kertyvät sade- ja sulamisvedet on johdettava
öljynerotuskaivojenkautta viemärissä pohjavesialueen ulkopuolelle.
Karjalohjan kunta toteaa, ettei päätöksellä ole Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen väittämää MRL:n 172 §:n 1. mom.1. kohdan mukaista haittaa,
kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 103
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
206
Päätös:
Hyväksyttiin.
Rolf Oinonen jätti suullisen eriävän mielipiteen seuraavasti: Poikkeamishakemus olisi
tullut käsitellä vasta kaavamuutoksen hyväksymisen jälkeen.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 21
Kunnanhallitus
§ 51
Kunnanhallitus
§ 104
Ympltk
§ 21
PÖYTÄKIRJA
03.04.2012
16.04.2012
18.06.2012
207
42
TEILINUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN
Teilinummen asemakaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa 8.12.2008 § 64.
Teilinummen teollisuusalueelle on useille kiinteistöille rakennettu / on rakenteilla
asuintiloja ilman asianmukaisia lupia.
Teilinummen nykyiset kaavamääräykset eivät kuitenkaan mahdollista
asuinrakentamista alueelle.
TY
Teollisuus rakennusten korttelialue, jolla ympäristö aiheuttaa toiminnan laadulle
erityisiä vaatimuksia.
Teilinummen kaava-alueelle kunnallistekniikka on jo tulossa.
Nyt olemassa olevaan rakennuskantaan upotettu asunto, ei tule aiheuttamaan haittaa
kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle,
eivätkä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä vaikeuta
rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.
Erikseen jaettavat asiakirjat:
- peruskartta
- Teilinummen asemakaava ja kaavamääräykset
Vt. rakennustarkastajan päätösehdotus:
Karjalohjan ympäristölautakunta esittää Karjalohjan kunnanhallitukselle, että
Teilinummen teollisuusrakennusten korttelialueen (TY) määräyksiä muutetaan siten,
että alueelle sallitaan asuntojen rakentaminen seuraavin ehdoin:
1) Asunnot upotetaan olemassa olevaan rakennuskantaan.
2) Asuinrakentaminen sallitaan muutosrakentamisena vain ennen Teilinummen
kaavan valmistumista (8.12.2008) rakennus- tai toimenpideluvalla
myönnetyille rakennuksille.
3) Asuntoja ei sallita uudisrakennuksiin.
4) Asuintilojen suurin sallittu kerrosala on 150 m2.
5) Kiinteistöjen kokonaisrakennusoikeus ei muutu.
6) Kiinteistö liitetään kunnallistekniikkaan heti kun se on mahdollista, siirtymä
aikana kaikki jätevedet tulee johtaa umpisäiliöön.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 21
Kunnanhallitus
§ 51
Kunnanhallitus
§ 104
PÖYTÄKIRJA
03.04.2012
16.04.2012
18.06.2012
208
43
Päätös:
Karjalohjan ympäristölautakunta esittää Karjalohjan kunnanhallitukselle, että
Teilinummen teollisuusrakennusten korttelialueen (TY) määräyksiä muutetaan siten,
että alueelle sallitaan asuntojen rakentaminen seuraavin ehdoin:
1)
2)
3)
4)
5)
6)
7)
Asunnot upotetaan olemassa olevaan rakennuskantaan.
Asuinrakentaminen sallitaan muutosrakentamisena vain ennen Teilinummen
kaavan valmistumista (8.12.2008) rakennus- tai toimenpideluvalla
myönnetyille rakennuksille.
Asuntoja ei sallita uudisrakennuksiin.
Asuintilojen suurin sallittu kerrosala on 150 m2.
Asuntoja sallitaan vain yksi (1) per kiinteistö.
Kiinteistöjen kokonaisrakennusoikeus ei muutu.
Kiinteistö liitetään kunnallistekniikkaan heti kun se on mahdollista, siirtymä
aikana kaikki jätevedet tulee johtaa umpisäiliöön.
Puheenjohtaja Tauno Wägg ilmoitti olevansa esteellinen tämän pykälän osalta ja
poistui kokouksesta, eikä täten osallistunut asiasta käytyyn keskusteluun eikä
päätöksentekoon.
Puheenjohtajana tämän pykälän ajan toimi varapuheenjohtaja Markku Lehtonen.
Veikko Lackman jätti päätöksestä eriävän mielipiteen:
Asunnot eivät kuulu teollisuusalueelle. Asuinrakentamisesta on haittaa alueen
teollisuusrakentamiselle sekä teollisuustoiminnalle.
Khall
§ 51
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Karjalohjan ympäristölautakunta esittää Karjalohjan kunnanhallitukselle, että
Teilinummen teollisuusrakennusten korttelialueen (TY) määräyksiä muutetaan siten,
että alueelle sallitaan asuntojen rakentaminen seuraavin ehdoin:
1. Asunnot upotetaan olemassa olevaan rakennuskantaan.
2. Asuinrakentaminen sallitaan muutosrakentamisena vain ennen Teilinummen
kaavan valmistumista (8.12.2008) rakennus- tai toimenpideluvalla
myönnetyille rakennuksille.
3. Asuntoja ei sallita uudisrakennuksiin.
4. Asuintilojen suurin sallittu kerrosala on 150 m2.
5. Asuntoja sallitaan vain yksi (1) per kiinteistö.
6. Kiinteistöjen kokonaisrakennusoikeus ei muutu.
7. Kiinteistö liitetään kunnallistekniikkaan heti kun se on mahdollista, siirtymä
aikana kaikki jätevedet tulee johtaa umpisäiliöön.
Päätös:
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 51
Kunnanhallitus
§ 104
PÖYTÄKIRJA
16.04.2012
18.06.2012
209
Hyväksyttiin.
Rolf Oinonen jätti asiasta eriävän mielipiteen, joka on pöytäkirjan liitteenä.
Khall
§ 104
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tehnyt 23.5.2012 oikaisuvaatimuksen
päätöksestä.
ELY-keskus katsoo muun muassa, että yleiskaava ei ole ollut ohjeena Teilinummen
teollisuusalueen asemakaavaa muutettaessa, asemakaavan muutos ei perustu riittäviin
tutkimuksiin ja selvityksiin, ja että asemakaavaehdotus ei ole ollut nähtävillä ennen
päätöksentekoa.
Liitteenä: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen oikaisuvaatimus 23.5.2012.
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä oikaisuvaatimuksen ja palauttaa asian uudelleen
valmisteltavaksi.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 105
Khall
§ 105
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
210
KARJALOHJAN PALOASEMAN RAKENTAMISEN RAKENNUSTEKNISTEN
TÖIDEN/ PÄÄURAKAN KILPAILUTUS
Karjalohjan kunta on julkisen hankintalain mukaisella rajoitetulla menettelyllä pyytänyt
osallistumishakemuksia karjalohjan paloaseman rakentamisen rakennusteknisten
töiden/ pääurakan tarjouskilpailuun.
Ilmoitus hankinnasta on julkaistu 4.4.2012. osoitteessa
http:www.hankintailmoitukset.fi. Ilmoituksessa on todettu, että tarjous tullaan
lähettämään 5-10 ilmoittautuneelle.
Määräaikaan mennessä 2.5.2012 klo 12.00 saapui 8 osallistumishakemusta:
Mårbackan Rakennusliike Oy, Rakennus Tammi Oy, Hartela Oy, Kerroskivi Oy,
Ojarannan Rakennus Oy, NCC Rakennus Oy, Rkl Veljekset Nieminen Oy sekä LänsiUudenmaan Rakennuspalvelu.
Kaikista ilmoittautuneista ehdokkaista on laadittu julkisen hankintailmoituksen
mukainen pisteytys.
Rakentamisen rakennusteknisten töiden/ pääurakan tarjouspyynnöt saivat
viranhaltijapäätöksen mukaan Mårbackan Rakennusliike Oy, Rakennus Tammi Oy,
Hartela Oy, Kerroskivi Oy, Ojarannan Rakennus Oy, NCC Rakennus Oy, Rkl
Veljekset Nieminen Oy sek Länsi-Uudemaan Rakennuspalvelu.
Urakkatarjoukset tuli jättää Karjalohjan kunnalle 11.6.2012 klo 12.00 mennessä.
Tarjouksen jättivät seuraavat yritykset: Mårbackan Rakennusliike Oy, Kerroskivi Oy ja
Ojarannan Rakennus Oy.
Avauspöytäkirja liitteenä.
Liitteenä ilmoitus Rakennusliike Kerroskivi Oy:n urakkatarjouksen poisvetämisestä.
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää valita Karjalohjan paloaseman rakentamisen
rakennusteknisten töiden/ pääurakan tekijäksi Ojarannan Rakennus Oy 1 188 500
euron kokonaisurakkahintaan kokonaistaloudellisesti halvimpana tarjouksena.
Lisäksi kunnanhallitus päättää, että valmistelevat rakennustyöt voidaan aloittaa
ennen päätöksen lainvoimaisuutta.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
Khall
§ 106
§ 106
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
211
KARJALOHJAN PALOASEMAN RAKENTAMISEN PUTKITÖIDEN KILPAILUTUS
Karjalohjan kunta on julkisen hankintalain mukaisella rajoitetulla menettelyllä pyytänyt
osallistumishakemuksia karjalohjan paloaseman rakentamisen putkitöiden
tarjouskilpailuun.
Ilmoitus hankinnasta on julkaistu 4.4.2012. osoitteessa
http:www.hankintailmoitukset.fi. Ilmoituksessa on todettu, että tarjous tullaan
lähettämään 5-10 ilmoittautuneelle.
Määräaikaan mennessä 2.5.2012 klo 12.00 saapui 3 osallistumishakemusta: LVIParviainen Oy, Ilmastointi C Johnsson Oy sekä Lemminkäinen Talotekniikka Oy.
Kaikista ilmoittautuneista ehdokkaista on laadittu julkisen hankintailmoituksen
mukainen pisteytys.
Rakentamisen putkitöiden tarjouspyynnöt saivat viranhaltijapäätöksen mukaan LVIParviainen Oy, Ilmastointi C Johnsson Oy sekä Lemminkäinen Talotekniikka Oy.
Urakkatarjoukset tuli jättää Karjalohjan kunnalle 11.6.2012 klo 12.00 mennessä.
Tarjouksen jättivät seuraavat yritykset: LVI-Parviainen Oy, Ilmastointi C Johnsson Oy
sekä Lemminkäinen Talotekniikka Oy.
Avauspöytäkirja liitteenä.
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää valita Karjalohjan paloaseman rakentamisen putkitöiden
tekijäksi LVI-Parviainen Oy:n 171 340 euron kokonaisurakkahintaan
kokonaistaloudellisesti halvimpana tarjouksena.
Lisäksi kunnanhallitus päättää, että valmistelevat rakennustyöt voidaan aloittaa
ennen päätöksen lainvoimaisuutta.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 107
Khall
§ 107
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
212
KARJALOHJAN PALOASEMAN RAKENTAMISEN SÄHKÖTÖIDEN KILPAILUTUS
Karjalohjan kunta on julkisen hankintalain mukaisella rajoitetulla menettelyllä pyytänyt
osallistumishakemuksia karjalohjan paloaseman rakentamisen sähkötöiden
tarjouskilpailuun.
Ilmoitus hankinnasta on julkaistu 4.4.2012. osoitteessa
http:www.hankintailmoitukset.fi. Ilmoituksessa on todettu, että tarjous tullaan
lähettämään 5-10 ilmoittautuneelle.
Määräaikaan mennessä 2.5.2012 klo 12.00 saapui 3 osallistumishakemusta: SähköSinssi Oy, Top-Unit Oy sekä Lemminkäinen Talotekniikka Oy.
Kaikista ilmoittautuneista ehdokkaista on laadittu julkisen hankintailmoituksen
mukainen pisteytys.
Rakentamisen sähkötöiden tarjouspyynnöt saivat viranhaltijapäätöksen mukaan
Sähkö-Sinssi Oy, Top-Unit Oy sekä Lemminkäinen Talotekniikka Oy.
Urakkatarjoukset tuli jättää Karjalohjan kunnalle 11.6.2012 klo 12.00 mennessä.
Tarjouksen jättivät seuraavat yritykset: Sähkö-Sinssi Oy, Top-Unit Oy sekä
Lemminkäinen Talotekniikka Oy.
Avauspöytäkirja liitteenä.
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää valita Karjalohjan paloaseman rakentamisen sähkötöiden
tekijäksi Sähkö-Sinssi Oy:n 117 500 euron kokonaisurakkahintaan
kokonaistaloudellisesti halvimpana tarjouksena.
Lisäksi kunnanhallitus päättää, että valmistelevat rakennustyöt voidaan aloittaa
ennen päätöksen lainvoimaisuutta.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 108
Khall
§ 108
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
213
KARJALOHJAN PALOASEMAN RAKENTAMISEN ILMANVAIHTOTÖIDEN
KILPAILUTUS
Karjalohjan kunta on julkisen hankintalain mukaisella rajoitetulla menettelyllä pyytänyt
osallistumishakemuksia karjalohjan paloaseman rakentamisen ilmanvaihtotöiden
tarjouskilpailuun.
Ilmoitus hankinnasta on julkaistu 4.4.2012. osoitteessa
http:www.hankintailmoitukset.fi. Ilmoituksessa on todettu, että tarjous tullaan
lähettämään 5-10 ilmoittautuneelle.
Määräaikaan mennessä 2.5.2012 klo 12.00 saapui 5 osallistumishakemusta:
Ilmastointi Mellin Oy, Ilmastointi C Johnsson Oy, Ilmavoima Oy, Uudenmaan
Ilmastointitekniikka Oy sekä Lemminkäinen Talotekniikka Oy.
Kaikista ilmoittautuneista ehdokkaista on laadittu julkisen hankintailmoituksen
mukainen pisteytys.
Rakentamisen ilmanvaihtotöiden tarjouspyynnöt saivat viranhaltijapäätöksen mukaan
Ilmastointi Mellin Oy, Ilmastointi C Johnsson Oy, Ilmavoima Oy, Uudenmaan
Ilmastointitekniikka Oy sekä Lemminkäinen Talotekniikka Oy.
Urakkatarjoukset tuli jättää Karjalohjan kunnalle 11.6.2012 klo 12.00 mennessä.
Tarjouksen jättivät seuraavat yritykset: Ilmastointi Mellin Oy, Ilmastointi C Johnsson
Oy, Ilmavoima Oy, Uudenmaan Ilmastointitekniikka Oy sekä Lemminkäinen
Talotekniikka Oy.
Avauspöytäkirja liitteenä
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää valita Karjalohjan paloaseman rakentamisen
ilmanvaihtotöiden tekijäksi Ilmastointi C Johansson Oy:n 73 300 euron
kokonaisurakkahintaan kokonaistaloudellisesti halvimpana tarjouksena.
Lisäksi kunnanhallitus päättää, että valmistelevat rakennustyöt voidaan aloittaa
ennen päätöksen lainvoimaisuutta.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 109
Khall
§ 109
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
214
KARJALOHJAN PALOASEMAN RAKENTAMISEN
RAKENNUSAUTOMAATIOTÖIDEN KILPAILUTUS
Karjalohjan kunta on julkisen hankintalain mukaisella rajoitetulla menettelyllä pyytänyt
osallistumishakemuksia karjalohjan paloaseman rakentamisen
rakennusautomaatiotöiden tarjouskilpailuun.
Ilmoitus hankinnasta on julkaistu 4.4.2012. osoitteessa
http:www.hankintailmoitukset.fi. Ilmoituksessa on todettu, että tarjous tullaan
lähettämään 5-10 ilmoittautuneelle.
Määräaikaan mennessä 2.5.2012 klo 12.00 saapui 2 osallistumishakemusta: Medel
Oy sekä Fidelix Oy.
Kaikista ilmoittautuneista ehdokkaista on laadittu julkisen hankintailmoituksen
mukainen pisteytys.
Rakentamisen rakennusautomaatiotöiden tarjouspyynnöt saivat viranhaltijapäätöksen
mukaan Medel Oy sekä Fidelix Oy.
Urakkatarjoukset tuli jättää Karjalohjan kunnalle 11.6.2012 klo 12.00 mennessä.
Tarjouksen jättivät seuraavat yritykset: Medel Oy sekä Fidelix Oy.
Avauspöytäkirja liitteenä
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää valita Karjalohjan paloaseman rakentamisen
rakennusautomaatiotöiden tekijäksi Fidelix Oy:n 12 800 euron kokonaisurakkahintaan
kokonaistaloudellisesti halvimpana tarjouksena.
Lisäksi kunnanhallitus päättää, että valmistelevat rakennustyöt voidaan aloittaa
ennen päätöksen lainvoimaisuutta.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 110
Khall
§ 110
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
215
LAUSUNTO UUDENMAAN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN EHDOTUKSESTA
Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan ehdotus on nähtävillä .2012 - .2012. Kunnilta
on pyydetty lausunto 30.06.2012 mennessä.
Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava on ensimmäinen koko alueen kattava
maakuntakaava laajentuneen Uudenmaan maakunnan alueella. Maakuntakaavan
uudistamisessa eli 2. vaihemaakuntakaavassa on kyse vahvistettujen Uudenmaan
maakuntakaavan ja 1. vaihemaakuntakaavan sekä Itä-Uudenmaan
kokonaismaakuntakaavan uudelleen tarkastelusta. Kaavan sisällön merkittävyyden
vuoksi käytetään nimitystä maakuntakaavan uudistaminen.
Maakuntakaavan uudistaminen on neljä vuotta kestävä prosessi. Kaava tuli vireille
2009 ja tavoitteen on, että maakuntavaltuusto hyväksyy kaavan vuoden 2012
loppuun mennessä.
Kaavan perusrakenne muodostuu neljästä pääperiaatteesta:
alue- ja yhdyskuntarakenteen eheyttäminen
metropolimaakunnan kilpailukyvyn vahvistaminen
kaupan palveluverkko suunnitellaan osaksi alue- ja yhdyskuntarakennetta
kylien ja muun hajarakentamisen ohjaaminen.
Valmistelun keskeisenä lähtökohtana on ollut joulukuussa 2010 hyväksytty
perusrakenne.
Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan luonnos mahdollistaa 430 000 uutta asukasta
vuoteen 2035 mennessä. Uusi väestönkasvu ohjataan ensisijaisesti hyvien
joukkoliikenneyhteyksien varteen. Ratojen asemanseutuja sekä taajamia hyvien linjaautoliikenneyhteyksien varrella tiivistetään.
Taajama-alueiden ulkopuolella kasvu keskitetään suurehkoihin kyliin, joissa on
edellytyksiä vastaanottaa asukkaita. Kyliä on esitetty vähemmän kuin aiemmissa
maakuntakaavoissa.
Kylien merkinnällä on osoitettu maakunnallisesti merkittävät kylät, joihin halutaan
ensisijaisesti osoittaa uutta asumista.
Maakunnallisesti merkittävien kylien valinnassa on sovellettu seuraavia kriteereitä:
vähintään 300 asukasta, maakunnan reuna-alueilla, kuten saaristossa, riittää
pienempikin asukasmäärä
kylä on kasvanut viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana ja sillä on edelleen
kasvun edellytykset
edullinen sijainti suhteessa liikenneverkkoon sekä taajamiin ja niiden
palveluverkkoon (kylä ei voi kuitenkaan sijaita taajaman lievealueella).
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 110
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
216
Haja-asutuksen osalta on suunnittelusuositus, jossa painotetaan ohjata haja-asutusta
taajamiin ja kyliin.
Taajamien osalta on poistettu laajennussuuntia osoittavat nuolet.
Kokouksessa nähtävillä olevana materiaalina maakuntakaavaluonnoskarta, merkinnät sekä –määräykset.
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää antaa seuraavan lausunnon:
Maakuntakaavaluonnoksessa ei tule esittää vaiheistusta taajamatoimintojen alueiden
toteuttamiselle myös sellaisilla alueilla, joissa asemakaava-alueen laajentuminen ei
edellytä ylikunnallisia investointeja infrastruktuuriin vaan toteutuu kunnan omilla
toimillaan.
Paikalliset olosuhteet tulee myös ottaa huomioon tarkemmin
maakuntakaavaluonnoksessa, varsinkin maaseudulla. Maakuntakaava, joka rajoittaa
maaseudun taajamienkin kasvuedellytyksiä, ei edistä liikennesuoritteen
vähentämiseen tähtääviä pyrkimyksiä. Kuntien asemakaavoitusta
maaseututaajamissa rajoittava maakuntakaava päinvastoin lisää liikennöinnin
tarvetta laajemmalle kaupallisten palveluiden kadotessa asiakaspohjaltaan
vähenevistä kirkonkylistä.
Kaavaluonnoksesta ei löydy perusteita kylämerkinnöille kahden kilometrin säteellä
asetetulle 300 asukkaan kriteerille.
Karjalohjalla tulee säilyttää kylämerkinnät Härjänvatsan ja Särkijärven kylissä.
Kylämuotoinen asutus mahdollistaa mm. omaehtoisen vesihuoltoverkoston
kehittymisen, asukaslähtöisen kylätoiminnan merkitys maakunnan kehityksen
kannalta. Mahdollisuus historiallisten kylien kehittämiseen halutaan säilyttää
Karjalohjalla.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 111
Khall
§ 111
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
VUOKRALAISVALINNAT/ ei julkinen
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
217
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 112
Khall
§ 112
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
218
ETUOSTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMINEN
Etuostolain (608/77 sekä 1.8.2005 voimaan astunut muutos 23.6.2005) mukaan
kunnalla on etuosto-oikeus kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa. Etuostooikeutta voidaan käyttää maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistysja suojelutarkoituksia varten.
Etuosto-oikeutta ei ole, milloin
1) kiinteistö käsittää tai, jos samalla luovutuskirjalla tai muutoin luovutuksin, jotka on
katsottava samaksi kaupaksi, myydään eri kiinteistöjä, nämä yhdessä käsittävät
5.000 m2 tai sitä vähemmän;
2) ostaja on myyjän puoliso tai henkilö, joka perintökaaren (40/65) 2 ja 4 luvun
säännösten mukaan voisi periä myyjän, taikka tällaisen henkilön puoliso;
3) ostajana on valtio tai sen laitos;
4) myynti tapahtuu pakkohuutokaupalla; tai
5) valtio, valtion liikelaitos tai muu valtion laitos myy kiinteistön eduskunnan kaupalle
antamassa suostumuksessa nimeämälle luovutuksensaajalle tai sellaiselle yhtiölle,
jossa valtiolla on määräysvalta, valtion rahastolle tai julkisoikeudellista tehtävää
hoitavalle säätiölle niiden omaa käyttöä varten.
Etuosto-oikeutta ei ole, milloin sen käyttämistä, huomioon ottaen ostajan ja myyjän
välinen suhde, luovutuksen ehdot tai muut olosuhteet, on pidettävä ilmeisen
kohtuuttomana.
Jos kunta päättää käyttää etuosto-oikeuttaan myytyyn kiinteistöön, sen tulee
kirjallisesti ilmoittaa tästä ostajalle, myyjälle ja sille kirjaamisviranomaiselle, jonka
tuomiopiirissä kiinteistö on. Päätös on tehtävä ja siitä ilmoitettava
kirjaamisviranomaiselle kolmen kuukauden kuluessa luovutuskirjan oikeaksi
todistamisesta. Päätös on annettava viivytyksettä todisteellisena tiedoksiantona
tiedoksi ostajalle ja myyjälle siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
Kunta voi antaa todistuksen, ettei se käytä etuosto-oikeuttaan. Viranhaltijan
päätökseen ei sovelleta, mitä kuntalain (365/1995) 51 §:ssä (asian ottaminen
ylemmän toimielimen käsiteltäväksi) säädetään. Päätökseen, jolla kunta on päättänyt,
ettei se käytä etuosto-oikeuttaan, ei sovelleta, mitä kuntalain 92 §:ssä
(oikaisuvaatimus- ja valitusoikeus) säädetään. Kunnan etuosto-oikeuden
käyttämispäätökseen saavat ostaja ja myyjä hakea muutosta valittamalla hallintooikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Etuostolain mukaan kunnalle kuuluvat tehtävät hoitaa kunnanhallitus, ellei
kunnanhallitus ole siirtänyt määräämänsä viranhaltijan tehtäväksi sen ratkaisemisen,
ettei kunta käytä etuosto-oikeuttaan.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 112
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
Kunta voi käyttää etuosto-oikeuttaan seuraavissa kaupoissa:
Myyjä:
Ostaja:
Kohteet:
Pinta-ala
Käyttöt.:
Rak.tiedot.:
Kaavatied.
Hinta:
Salminen Eija
Virkkunen Jani
223-426-2-106, Särkijärvi
5531m2
asuinrakennuspaikka
asuinrakennuksia, talousrakennuksia
ei kaavaa
68 000,00 euroa
Myyjä:
Ostaja:
Kohteet:
Pinta-ala
Käyttöt.:
Rak.tiedot.:
Kaavatied.
Hinta:
Finngulf yachts Oy:n konkurssipesä
FG Topsail Oy
223-426-2-113, Särkijärvi
5370m2
muu rakennuspaikka
liike- ja teollisuusrakennuksia
asemakaava
170 000,00 euroa
Myyjä:
Ostaja:
Kohteet:
Pinta-ala
Käyttöt.:
Rak.tiedot.:
Kaavatied.
Hinta:
Kuusisto Anna ja Olavi, kuolinpesien osakkaat
Annaniemi Virpi ja Markku
223-404-1-127, Immola
15000m2
asuinrakennuspaikka
ei rakennuksia, rajoittuu rantaan
asemakaava
225 000,00 euroa
Myyjä:
Ostaja:
Kohteet:
Pinta-ala
Käyttöt.:
Rak.tiedot.:
Kaavatied.
Hinta:
Koskimies Erkki
OCR-Invest Oy
223-402-5-64, Härjänvatsa
30000m2
lomarakennuspaikka
lomarakennuksia, talousrakennuksia
ei kaavaa
275 000,00 euroa
Myyjä:
Ostaja:
Kohteet:
Pinta-ala
Käyttöt.:
Rak.tiedot.:
Kaavatied.
Hinta:
Virtanen Jorma
Virtanen Sinikka
223-427-1-210, Tallaa
6119m2
lomarakennuspaikka
ei rakennuksia
yleiskaava
15 000,00 euroa
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
219
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 112
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus ei käytä etuosto-oikeutta kyseisiin kauppoihin.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
220
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 113
Khall
§ 113
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
221
VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET
Kuntalain 51 §:ssä säädetyssä tarkoituksessa kunnanhallitukselle esitellään
18.6.2012 mennessä tehdyt vs. kunnansihteerin ja kunnanjohtajan
viranhaltijapäätökset erikseen jaettavissa asiakirjoissa.
Erikseen kokouksessa jaettavat asiakirjat:
Kunnanjohtajan päätösluettelo
Vs. kunnansihteerin päätösluettelo
29.5.2012 - 18.6.2012
29.5.2012 - 18.6.2012
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää merkitä edellä esitetyt päätösluettelot tiedoksi ja todeta, ettei
käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Kunnanhallitus
§ 114
Khall
§ 114
PÖYTÄKIRJA
18.06.2012
222
TIEDOKSI
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
Yhdistymishallituksen esityslista 31.5.2012
Lohjan kaupunginvaltuuston pöytäkirjanote 23.5.2012 § 37
Lohjan kaupunginvaltuuston pöytäkirjanote 23.5.2012 § 41
Väestörekisterikeskuksen kirje koskien vuoden 2012 kunnallisvaaleja
Lohjan kaupungin kaupunkisuunnittelujohtajan viranhaltijapäätös koskien
ostoliikennesopimusta Lohjan kaupungin, Karjalohjan kunnan ja Siuntion kunnan
kanssa
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin terveyden tutkimuksen
tutkimustoimikunnan ohje koskien yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen
hankehakemuksen tekemistä HYKS:n erityisvastuualueen tutkimustoimikunnalle
Uudenmaan liiton maakuntahallituksen pöytäkirja 5/2012 21.5.2012
Ykkösakselin kirje koskien LEADER-toiminnan kuntarahaa 2012
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallituksen 7.5.2012
pöytäkirja
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Merkitään tiedoksi.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 44
Kunnanhallitus
§ 115
Ympltk
§ 44
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
223
YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOON MYÖNNETTÄVÄT AVUSTUKSET
VUONNA 2012
Kunnan varoista yksityisteiden kunnossapitoon myönnettävät avustukset vuodelle
2012 oli julistettu haettaviksi 30.4.2012 mennessä. Avustusten hakemisesta
kuulutettiin Länsi-Uusimaassa 11.4.2012, kunnan julkisten kuulutusten
ilmoitustaululla 10.4.- 30.4.2012. Kuulutus, ohjeet ja hakemuslomakkeet olivat myös
kunnan kotisivuilta tulostettavissa.
Tämän lisäksi avustushakemuskaavakkeet oli postitettu niille tiekunnille, jotka olivat
saaneet vuonna 2011 kunnossapitoon avustusta.
Määräaikaan mennessä saapui 30 tiekunnan avustushakemus.
Kuluvan vuoden talousarviossa on yksityisteiden kunnossapitoavustuksiin varattu
19.000 € määräraha.
Erikseen jaettavat asiakirjat:
- yhteenveto vuoden 2012 avustushakemuksista
- yksityisteiden kunnossapitoon kunnan varoista myönnettävien avustusten
jakoperiaatteet, (KV 18.12.1989 § 139, täydennetty ympltk. 1.3.2004 § 17)
***
Ympäristölautakunnan esityksestä päätetään hallintosäännön 33 §:n mukaisesti
puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.
Puheenjohtajan ehdotus:
Ympäristölautakunta päättää kokouksessa vuoden 2012 yksityisteiden
kunnossapitoon myönnettävistä avustuksista koska puheenjohtaja on hallintolain 28
§:n 5.kohdan mukaan esteellinen tämän pykälän käsittelyssä ja että tämän pykälän
ajaksi valitaan kokoukselle tilapäinen puheenjohtaja.
Esteellisyyden peruste; yhteisöjäävi, Jänesjärven yksityistien hoitokunnan
puheenjohtaja.
Päätös:
Kyrön- ja Ropakonnokan yks.tie, Torhola-Karkalin tiekunta ja ÄijäniemenPyhälammen tien tiekunta eivät enää täytä avustuksen saamiseksi vaadittavan
kolmen vakituisen asukkaan ehtoa. Ko. tiekunnat eivät tänä vuonna saa avustusta.
Avustukset jaettiin liitteen 1 mukaisesti.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
KARJALOHJAN KUNTA
Ympäristölautakunta
§ 44
Kunnanhallitus
§ 115
PÖYTÄKIRJA
5.6.2012
18.06.2012
Tauno Wägg, Markku Lehtonen ja Tiina Ali-Alha poistuivat kokouksesta klo 19:40,
eivätkä näin ollen ottaneet osaa asiasta käytyyn keskusteluun eivätkä
päätöksentekoon.
Esteellisyyden peruste;
Wägg : yhteisöjäävi, Jänesjärven yksityistien hoitokunnan puheenjohtaja.
Lehtonen: yksityistiekunnan osakas
Ali-Alha: yksityistiekunnan osakas
Kokouksen puheenjohtajana tämän pykälän ajan toimi Veikko Lackman.
Pykälä tarkistettiin kokouksessa.
Khall
§ 115
Kunnanjohtaja on käyttänyt kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeuttaan
ympäristölautakunnan päätökseen 5.6.2012 § 44, perustelunaan tiekuntien
tasapuolinen kohtelu sekä tulevien Lohjan kaupungin kriteerien huomioiminen
päätöksen teossa mahdollisuuksien mukaan.
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi
ympäristölautakuntaan.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Tämä pykälä tarkistettiin kokouksessa.
Matti Erola poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Otteen pöytäkirjasta oikeaksi todistaa
Karjalohja / . 20
pöytäkirjanpitäjä/arkistonhoitaja
224