Edellisen vuoden toimintakertomus

PIETARI WALDIN KILTA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.1.–31.12.2013
YLEISTÄ
Pietari Waldin Kilta ry. päätti syyskokouksessaan 8.10.2013 pitkäaikaisen kehityksen tuloksena
(pääsyinä alati vähenevä maksavien jäsenten määrä sekä vuosia jatkunut koko jäsenmäärän
lasku liittotasolla ja siten heikkenevä vaikutusvalta edunvalvonnassa) yksimielisesti hakea
Ammattiliitto Pro ry:n jäsenyyttä 1.1.2014 alkaen.
Ammattiliitto Pron hallitus totesi kokouksessaan 13.11.2013, että Mediaunioni MDU:n kaikki
jäsenosastot ovat hakeneet Ammattiliitto Pron jäsenyyttä aiemmin solmitun aiesopimuksen
mukaisesti. Pron hallitus hyväksyi kaikki jäsenyyttä hakeneet jäsenosastot – mukana siis myös
Pietari Waldin Kilta ry. – 1.1.2014 alkaen Ammattiliitto Pron jäseniksi.
Yhdistymisen tavoitteena on, että graafisen alan toimihenkilöiden edunvalvonta vahvistuu, kun
työehtoja voidaan kehittää yhteistoimin osana suurempaa ammattiliittoa.
Mediaunioni MDU jatkaa toimintaansa ammatillis-aatteellisena yhdistyksenä. Sen suoriksi
henkilöjäseniksi otetaan kaikki nykyiset mediaunionilaiset, noin 2200 henkilöä.
Pietari Waldin Kilta ry:n nimi muuttuu 1.1.2014 alkaen muotoon Pietari Waldin Kilta Pro ry.
Käytännössä paikallistasolla liittyminen tarkoittaa sitä, että nykyisen Pietari Waldin Killan
jäsenistöön tulee uusien sääntöjen mukaan muutos: Pietari Waldin Kilta Pro ry:n jäseneksi
voidaan hyväksyä vain työmarkkinoiden käytettävissä oleva henkilö ja nykyisen yhdistyksen
eläkeläisjäsenet voivat halutessaan liittyä Pron Senioriyhdistykseen. Paikallistasolla yhteistyötä
eläkeläisten kanssa tullaan jatkamaan nykyiseen tapaan.
Täten alla on summattuna nykymuotoisen Pietari Waldin Kilta ry:n viimeinen toimintavuosi.
Osaston toiminta jatkuu keskeytyksettä vuoden 2014 alusta uuden nimen ja sääntöjen alla.
HALLINTO
Johtokunta
Jukka Aaltonen
Leena Ala-Nissilä
Anssi Kankare
Teppo Kosonen
Vesa Laaksonen
Tiia Nummi
Ari Rantanen
Jukka Rautavaara
Marko Silanterä
Vesa Tuominen
1. yleisvarajäsen
taloudenhoitaja
klubimestari
lomaosakeisäntä
jäsen
2. yleisvarajäsen
varapuheenjohtaja
puheenjohtaja
jäsen
sihteeri, tiedottaja
Lisäksi kutsuttuna
Kari Eskola
Hopeasiipien yhteyshenkilö
Johtokunta kokoontui toimintakauden aikana 10 kertaa. Lisäksi vuoden 2014 johtokunta kokoontui 8.10.2013
järjestäytymiskokoukseensa.
Toiminnantarkastajat
Asiamies
Tiedottajat
Kunniapuheenjohtajat
varsinaiset toiminnantarkastajat Teuvo Blomqvist ja Raimo Warinowski
varatoiminnantarkastajat Reijo Kirjonen ja Seppo Salminen
Anssi Kankare
Vesa Tuominen
Kari Eskola (Hopeasiivet-eläkeläiskerho)
Kaino Ahlroos
Edustajat osaston ulkopuolisissa toimielimissä
Mediaunionin liittovaltuusto
varsinaiset jäsenet
Ari Johansson, Jukka Naavalinna ja Harri
Papinsaari 23.5.2013 asti, siitä eteenpäin Jari
Louhi, Jukka Naavalinna, Jorma Suomi ja Jukka
Aaltonen
yleisvarajäsenet
Leena Ala-Nissilä, Kunto Koivulanaho, Jari Louhi
ja Tommi Rosenberg 23.5.2013 asti, siitä
eteenpäin Leena Ala-Nissilä, Teppo Kosonen, Tiia
Nummi ja Marko Silanterä
Mediaunionin liittohallitus (läntisen piirin varsinainen jäsen) Jukka Rautavaara 23.5.2013 asti, siitä eteenpäin
Ari Rantanen
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n aluetoimikunta
Ari Rantanen
Turun Ammatti-Instituutin Painoviestintäalan ammatillinen
neuvottelukunta
Ari Rantanen
OSASTON KOKOUKSET
Vuosikokous pidettiin 20.3.2013 Turun Upseerikerholla. Puheenjohtajana toimi Ari Rantanen ja
sihteerinä Vesa Tuominen. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Lisäksi
Mediaunionin toiminnanjohtaja Pekka Teinilä esitti liiton ajankohtaiskatsauksen. Paikalla oli 26
jäsentä.
Syyskokous pidettiin 8.10.2013 ravintolalaiva M/S Rudolfinalla sen risteillessä Turun edustalla.
Puheenjohtajana toimi Jorma Suomi ja sihteerinä Vesa Tuominen. Kokouksessa käsiteltiin
sääntömääräiset asiat. Lisäksi Mediaunionin toiminnanjohtaja Pekka Teinilä kertoi mm. liiton
ajankohtaisista asioista sekä tulevaisuuden näkymistä ja alusti kokousta tiedoillaan
Ammattiliitto Pro:n jäsenyyden hakemisesta. Paikalla oli myös Ammattiliitto Pro:n Turun
aluekeskuksen sopimusala-asiamies Heidi Laiho esittämässä katsauksen Pron
paikallistoiminnasta ja jäsenyhdistysten roolista siinä. Kokouksen kauaskantoisin päätös oli
keskustelun jälkeen yksimielisesti tehty päätös, että Pietari Waldin Kilta ry. hakee
jäsenyhdistyksenä Ammattiliitto Pro ry:n jäsenyyttä 1.1.2014 alkaen.
Paikalla keskustelemassa ja päätöksiä tekemässä oli 38 jäsentä.
MUUT KOKOUKSET
Mediaunionin liittovaltuuston vuosikokous pidettiin 22.5.2013. Osastoa edusti Jukka Naavalinna
Mediaunionin liittovaltuuston järjestäytymiskokous pidettiin 23.5.2013. Osastoa edustivat Jukka
Aaltonen, Jari Louhi, Jukka Naavalinna ja Jorma Suomi.
Mediaunionin liittovaltuuston ylimääräinen kokous pidettiin 29.10.2013. Pääasiana oli
työehtosopimuksen neuvottelutuloksen hyväksyminen/hylkääminen. Kokous päätti
hyväksymisen puolesta. Osastoa edustivat Jukka Aaltonen, Jari Louhi, Jukka Naavalinna,
Jorma Suomi.
Mediaunionin liittovaltuuston syyskokous pidettiin 10.12.2013. Osastoa edustivat Jukka
Aaltonen, Jari Louhi, Jukka Naavalinna, Jorma Suomi.
Mediaunionin liittohallituksen kokouksissa edusti läntistä piiriä 23.5.2013 asti Jukka Rautavaara
ja siitä eteenpäin Ari Rantanen.
Läntisen piirin piirikokousta ei vuonna 2013 pidetty.
MDU:n osastojen puheenjohtajien kokoukset pidettiin 4.5.2013 ja 14.9.2013 Hotelli Pinjassa
Tampereella. Osastoa edusti Jukka Rautavaara.
Turun Ammatti-Instituutin Painoviestintäalan ammatillisen neuvottelukunnan kokoukseen
25.4.2013 osallistui Ari Rantanen.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n aluetoimikunnan kokouksiin osallistui Ari Rantanen.
Saaristolaisairiston varsinainen yhtiökokous pidettiin 24.5.2013. Osastoa edusti Anssi Kankare.
Kokouksessa keskusteltiin Koy Saaristolaisairiston vesihuollosta ja jätevedenpuhdistuksen
kapasiteetista.
JÄSENET, JÄSENYYDET JA JÄSENMAKSUT
31.12.2013
31.12.2012
31.12.2011
yhteensä
209
209
217
maksavat
89
90
97
vapaajäsenet + eläkeläiset
108
107
110
muut
12
12
10
31.12.2010
31.12.2009
30.12.2008
31.12.2007
31.12.2006
31.12.2005
223
232
231
229
223
226
102
115
123
126
127
132
111
106
99
87
84
87
10
11
9
16
12
7
Osasto oli Mediaunioni MDU ry:n jäsen.
Jäsenmaksun suuruus oli 1,4 % ennakonpidätyksen alaisesta tulosta luontoisetuineen, myös
työnantajan maksamasta äitiys- ja sairausloman palkasta. Jäsenmaksua ei maksettu
eläkkeestä eikä Kelan maksamasta päivärahasta. Jäsenmaksu sisälsi myös Maa-, meri- ja
metsäalojen työttömyyskassan 0,22 %:n jäsenmaksun.
Kannatusjäsenmaksu oli 100 euroa. Kannatusjäseniä oli 2 kpl.
Osasto ei perinyt toimintavuonna 2013 erillistä osastojäsenmaksua.
Teppo Kososelle myönnettiin Mediaunionin ansiomerkki liittohallituksen kokouksessa
17.10.2013. Jukka Rautavaaralle myönnettiin Mediaunionin kunniajäsenyys liittovaltuuston
kokouksessa 10.12.2013.
TALOUS
Osastolla oli Turun Seudun Osuuspankissa OP-Tuottohakuinen A-yhdistelmärahasto, käyttötili
ja Pohjolan tulevaisuus III/2010 Neutraali –indeksilaina, jossa pääoma on turvattu. Indeksilaina
erääntyy 24.4.2015.
Osaston taloudellinen tilanne oli hyvä.
VAKUUTUKSET
Vakuutusyhtiö If oli Kiinteistö Oy Saaristolaisairiston mökin irtaimiston vakuuttaja. Kiinteistö Oy
Alppihimoksen mökin irtaimisto ja Kiinteistö Oy Sirkan Raition mökin irtaimisto oli vakuutettu
LähiTapiolassa ja Kiinteistö Oy Lomailevin mökin irtaimisto Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Turvassa.
Osaston alle 65-vuotiailla jäsenillä oli Mediaunionin kustantama vapaa-ajan matkustaja- ja
tapaturmavakuutus sekä työssä käyvillä jäsenillä ammatillinen ryhmävastuu- ja
oikeusturvavakuutus Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvassa. Jäsenet oli lisäksi vakuutettu
järjestötehtävissä ja -tilaisuuksissa sekä näihin liittyvillä matkoilla Mediaunionin
virkamatkavakuutuksella.
Osaston edunvalvontaan liittyvä irtaimisto kuului Mediaunionin Liittoturvavakuutuksen piiriin.
MATKAT
Johtokunta teki Levin-mökkien tarkastusmatkan 26.-29.1.2013.
TYÖEHTOSOPIMUSASIAT
Keskusjärjestöt allekirjoittivat maan yleisestä talous- ja työllisyystilanteesta johtuen 30.8.2013
työllisyys- ja kasvusopimuksen vuosille 2013 - 2016/2017.
Mediaunionin ja Viestinnän Keskusliiton välinen työehtosopimus on voimassa 31.10.2014 asti.
VKL ja Mediaunioni MDU allekirjoittivat 23.10.2013 työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaisen
neuvottelutuloksen sopimuskaudeksi 1.11.2014 - 31.1.2017. Liittovaltuusto hyväksyi
neuvottelutuloksen ylimääräisessä kokouksessaan 29.10.2013.
Sopimuskausi jakautuu kahteen jaksoon, joista ensimmäinen kestää 1.11.2014 – 31.8.2016 (22
kuukautta) ja toinen 1.9.2016 – 31.1.2017 (5 kuukautta). Ensimmäisellä jaksolla
henkilökohtaisia kuukausipalkkoja luontoisetuineen korotetaan 1.3.2015 alkavalla
palkanmaksukaudella 20 euroa ja ohjelukuja korotetaan 20 euroa kutakin. Lisäksi korotetaan
1.3.2016 alkavalla palkanmaksukaudella henkilökohtaisia palkkoja luontoisetuineen sekä
ohjelukuja 0,4 %:lla. Vuorolisiä korotetaan 1 %:lla.
Toisen jakson palkankorotusten määrittelyä varten keskusjärjestöt kokoontuvat vuoden 2015
kesäkuussa.
Lisäksi tehtiin muutama tekstimuutos nyt voimassa olevaan sopimukseen.
LOMAOSAKKEET
Kiinteistö Oy Alppihimos (3/13-osaomistus)
Mökin viikkovuokrauksia oli 6. Vuokraamattomia viikkoja oli 6.
Yhtiön toimesta mökin edustaa on siivottu kaatamalla muutama kuusi mökin läheisyydestä.
Kiinteistö Oy Saaristolaisairisto (1/1-omistus)
Mökin viikko- ja viikonloppuvuokrauksia oli yhteensä 25, joista oli 16 viikkoja, 6 viikonloppuja ja
3 muita vuokrauksia. Kokonaan vuokraamattomia viikkoja oli 27.
Kunnostus- ja ylläpitohankintoja: terassille asennettiin talven ajaksi alimpien hirsien suojaksi
vesivanerit. Lisäksi hankittiin uusi venevinssi.
Kiinteistö Oy Sirkan Raitio (1/6-osaomistus)
Mökin viikkovuokrauksia oli 2. Vuokraamattomia viikkoja oli 7.
Yhtiön toimesta on keittiötä uudistettu ikkunaverhoilla, jenkkikaapilla, astianpesukoneella,
työtasolla, pesualtaalla ja hanalla. Myös jenkkikaapille on tehty oma kaappi. Hankittu uudet
sängyt (4 kpl).
Kiinteistö Oy Lomailevin Mediamaja (1/2-osaomistus)
Mökin viikkovuokrauksia oli 14. Vuokraamattomia viikkoja oli 13.
Mökin huoltopalvelusopimus solmittiin Mökkitiimi Ajot Oy:n kanssa 28.2.2013 alkaen.
Kunnostus- ja ylläpitohankintoja: uusittiin liesi ja jääkaappi. Hankittiin HDMI-liitin televisioon.
HUOMIONOSOITUKSET JA LAHJAT
Seuraavia henkilöitä muistettiin merkkipäivän johdosta:
80 vuotta Heikki Nyman
70 vuotta Markku Askola, Martti Hanski, Atte Jalava, Kimmo Kankare, Keijo Karlsson, Jukka
Larjava, Tommi Lindholm, Pekka Petäinen, Jukka Punkka
60 vuotta Ari Johansson, Tanja Lagerqvist, Seppo Nousiainen, Jarmo Parkkila, Matti Rauvola,
Raimo Rouvinen, Reima Tapaninen
50 vuotta Mika Järvinen, Pertti Laveri, Markku Molenius, Seppo Salminen
50 vuotta täyttäneelle annettiin lahjaksi Oiva Toikan suunnittelema lasilintu. Muille lähetettiin
osaston onnitteluadressi.
TIEDOTTAMINEN
Toimintakauden aikana lähetettiin postitse kaksi jäsentiedotetta. Lisäksi lähetettiin tiedotteita
sähköpostitse yhdysmiehille ja muille sähköpostiosoitteensa ilmoittaneille.
Jäsentiedotteen postitusta varten osastolla oli Suomen Posti Oyj:n kanssa asiakas-, tuote- ja
Postin extranetin käyttöönotto -sopimus.
Osaston nettisivut toimivat myös tiedotuskanavana, jonka ylläpidosta vastasi Teppo Kosonen.
Nettisivuilla oli myös Hopeasiivet-eläkeläiskerholle oma tiedotuslinkki, jonka sisällöstä vastasi
Kari Eskola.
KOULUTUSTOIMINTA
MDU:n yhteisseminaari järjestettiin Hotelli Aulangolla Hämeenlinnassa 21.-22.3.2013. Mukana
olivat Jukka Rautavaara, Jorma Suomi ja Jari Louhi.
STTK:n ja jäsenliittojen luottamusmies –seminaari järjestettiin Helsingissä 11.4.2013. Mukana
olivat Jari Louhi ja Jukka Rautavaara.
Mediaunioni MDU järjesti yhdysmieskurssin Helsinki/Tallinna 11.-12.4.2013. Mukana oli Jukka
Rautavaara.
Ammattiliitto Pro järjesti 27.-28.10.2013 ProFiilis-risteilyn, jolle osallistuivat Jukka Aaltonen, Ari
Rantanen ja Jorma Suomi.
Mediaunioni MDU:n järjestämälle Yhdysmieskurssille 29.10.2013 osallistuivat Jukka Aaltonen,
Jari Louhi, Ari Rantanen (ei yhdysmiehen ominaisuudessa), Kari Saarinen ja Jorma Suomi.
VIRKISTYSTOIMINTA
Golf
Kirjapainogolf käytiin Naantalissa Kultarannan golfkentällä 24.8.2013. Teppo Kosonen edusti
osastoa ja sijoittui MDU:n kisassa kolmanneksi.
Läntisen piirin tapaaminen syksyllä 2013 jouduttiin perumaan liian vähäisen ennakkoilmoittaumisen takia
ELÄKELÄISTOIMINTA
Hopeasiivet kokoontuivat kaikkiaan 10 kertaa, joista kuusi oli kaffemööttejä. Niistä pidettiin
Kahvila Kisällissä neljä, Ravintola Fontissa yksi ja Turun linnan Leivintuvassa yksi. Sen lisäksi
oli huhtikuussa ulkoilupäivä Ruissalossa, johon liittyi yhteinen lounas Honkapirtillä.
Toukokuussa oli vuorossa kevätlounas Ravintola Fontisssa ja lokakuussa tutustuminen TS:n
toimitukseen Artukaisissa. Joulukuussa oli Kupittaan Paviljongissa yhteinen lounas, jota
nauttimassa oli 21 Hopeasiipeä.
Keskimäärin tapahtumissa oli paikalla 20 Hopeasiipeä. Seitsemän oli mukana kaikissa
tapahtumissa ja kaikkiaan 28 jäsentä osallistui johonkin tapahtumaan.
MUU TOIMINTA
Osaston vuonna 1940 lahjoittaman Uudenmaankatu 5:ssä sijaitsevan Pietari Waldin
muistolaatan hoitovastaavana toimi Kari Eskola.
Satakunnan Graafinen Kilta ry. juhli 60-vuotistaivaltaan 19.10.2013. Osastoa tilaisuudessa
edusti Jukka Rautavaara.
Turussa 21.1.2014
Pietari Waldin Kilta ry:n johtokunta 2013
LIITE
Leena Ala-Nissilä
Anssi Kankare
Vesa Laaksonen
Teppo Kosonen
Ari Rantanen
Jukka Rautavaara
Marko Silanterä
Vesa Tuominen
Tilinpäätös 2013