Uutiskirje 1:14 Palkisvaara

U U T I S K I R J E 1 / 2 014
P A L K I S V A A R A - K A N N U S V A A R A
T UUL IKOL M IO
U
u
t
i
s
k
i
r
j
e
Kuva: Vestas Wind Systems A/S
Myötätuulessa vuoteen 2014
Vuosi 2013 oli suomalaiselle tuulivoimalle monin tavoin edistyksellinen.
Tuulivoimaloita rakennettiin ennätysmäärä, ja uusia hankkeita tuli vireille
tasaiseen tahtiin.
Lokakuussa koettiin historiallinen hetki, kun maamme tuulivoimatuotanto ylsi
ensimmäistä kertaa historiassa yhden prosenttiyksikön osuuteen sähkön
kokonaistuotannosta. Joulukuussa osuus oli jo 1,7 prosenttia. Koko vuoden
keskiarvolla laskettuna tuulivoimalla tuotettiin vuonna 2013 0,9 prosenttia
sähkön kokonaiskulutuksesta.
Joulun tienoilla Suupohjan ammatti-instituutista valmistuivat Suomen
ensimmäiset tutkinnon suorittaneet tuulivoima-asentajat. Heille tulevaisuus
vaikuttaa työntäyteiseltä: vuoden lopussa Suomessa oli 211 tuulivoimalaa,
joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 448 megawattia. Tuulivoiman kuuden
terawattitunnin tuotantotavoite vuonna 2020 edellyttää noin 800 – 1000
uuden tuulivoimalan rakentamista. Tutkakompensaation mahdollistanut
lakiuudistus avasi uutta tilaa rakentamiselle, ja varsinkin PohjoisPohjanmaalla useat hankkeet ovat ottaneet tuulta alleen.
Vaikka mennyt vuosi toi mukanaan helpotuksia
tuulivoimahankkeiden etenemiseen, on
viranomaismenettelyjen ruuhkaisuus yhä ongelma
monilla alueilla. Tähän pyritään tänä vuonna
saamaan selvyyttä muun muassa meluun liittyviä
ohjeita tarkentamalla.
Tuulikolmio Oy P L 5 2 0 2101 E s p o o [email protected]
PalkisvaaraKannusvaaran hanke
etenee kohti kaavoitusta
Kannusvaara-Palkisvaaran
tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely päättyi joulukuussa, kun ELY-keskus antoi
lausuntonsa hankkeen YVAselostuksesta. ELY-keskus
totesi selostuksen kuvaavan
ympäristövaikutuksia
selkeästi ja riittävästi.
Kaavoituksessa edetään
viranomaisneuvotteluun ja
kunnalliseen päätöksentekoon kevään ja kesän
kuluessa. Kaavoituksen
rinnalla alueella tehdään
kuitenkin vielä tarkentavia
linnustoselvityksiä, jotta
voidaan varmistaa
hankealueen soveltuvan
kokonaisuudessaan
tuulivoimarakentamiseen.
Selvitysten tulokset
esitetään viranomaisille
kaavoitusprosessin
yhteydessä.
p . 0 2 0 7 7 8 913 6
U U T I S K I R J E 1 / 2 014
P A L K I S V A A R A - K A N N U S V A A R A
Työryhmä kartoitti tuulivoimarakentamisen haasteita
Miten käy TV- ja
radiosignaalin?
Ympäristövaikutusten arviointiselostuksen kommenteissa nousi
esiin kysymys siitä, miten
tuulivoimalat tulevat
vaikuttamaan Kelujärven alueen
tv- ja radiosignaaliin, joka monin
paikon on jo valmiiksi heikko.
Lähin radio- ja TV-asema sijaitsee
Pyhätunturilla - Pittiövaarassa ja
Tanhuassa on täytelähettimet,
mutta niiden kantama ei aivan
yllä Kelujärvelle asti.
Digitan mukaan tuulivoimaloiden
aiheuttamista näkyvyysongelmat
ovat Suomessa vielä uusi asia.
Mahdolliset riskialueet pyritään
tutkimaan etukäteen tekemällä
mm. referenssimittauksia. Jos
signaali heikkenee, voidaan
tilannetta korjata uudella
täytelähettimellä tai
parantamalla olemassa olevien
lähetinten signaalia. Täytelähetin
on aina osa Digitan jakeluverkkoa, ja sen toimiluvasta
päättää valtioneuvosto.
Työ- ja elinkeinoministeriön
Joissakin viime vuosien
asettama työryhmä tutki
kannanotoissa on vaadittu
tuulivoimarakentamiseen
kilometrimääräisten minimiliittyviä vaikeuksia ja esteitä.
Vuodesta 2012 tuulivoimarakentamisen etenemistä
Suomessa tutkinut työryhmä
luovutti raporttinsa työ- ja
elinkeinoministeri Jan
Vapaavuorelle viime
joulukuussa. Työryhmän
tehtävänä oli vähentää
tuulivoimarakentamisen esteitä
ja rajoitteita sekä sovittaa
yhteen eri ministeriöiden
hallinnonalojen tavoitteita.
Työryhmän mukaan rakentamista koskevat käytännöt
ovat selkeytyneet monilta osin
viime vuosina, mutta erityisiä
haasteita liittyy vielä
kaavoitus-, yva- ja lupamenettelyjen tehokkuuteen
sekä niiden sujuvaan yhteensovittamiseen.
Raportissa kiinnitettiin paljon
huomiota myös meluun. Tuulivoiman äänet ovat nousseet
keskeiseen asemaan
tuulivoimasta käytävässä
keskustelussa, ja selkeyden
vuoksi tuulivoimarakentamisen
ulkomelutasoa koskevista
suunnitteluohjearvoista on
tarkoitus antaa valtioneuvoston
asetus kevään 2014 aikana.
etäisyyksien määrittelemistä
tuulivoiman ja asutuksen välille.
Työryhmän raportissa minimietäisyyden määrittelemistä ei
kuitenkaan nähdä toimivana
vaihtoehtona.
Äänen leviämiseen vaikuttavat
muun muassa maaston muodot,
tuulivoimalan ominaisuudet
sekä tuuliolosuhteet. Tästä
johtuen erilaisissa olosuhteissa
yleispätevästi toimivaa etäisyyttä ei työryhmän mukaan
ole tarkoituksenmukaista tai
edes mahdollista määrittää.
Työryhmän loppuraportti on
luettavissa osoitteessa:
tem.fi/files/38386/
Tuulivoiman_edistamistyoryhman_
loppuraportti.pdf
Tuulikolmio vastaa mielellään
erilaisiin tuulivoimaa koskeviin
kysymyksiin ja tiedusteluihin
sähköpostitse:
[email protected] tai
puhelimitse:
020 778 9136
Kuva: Vestas Wind Systems A/S
Tuulikolmio Oy P L 5 2 0 2101 E s p o o [email protected]
p . 0 2 0 7 7 8 913 6