TOIMINTAKERTOMUS 2012 - TEA Työpaikkaurheilu Espoo ry

TOIMINTAKERTOMUS 2012
TEA TYÖPAIKKAURHEILU ESPOO
TEA AIKUISEN IÄSSÄ
PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2012
Vuosi 2012 oli järjestömme 50 v juhlavuosi, jonka puitteissa järjestimme useita tilaisuuksia ja palkitsimme
pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita ja toimijoita.
Toukokuun lopulla kokoonnuimme kotiluolaamme Tapiolan keilahalliin 50 v juhlan merkeissä
samanaikaisesti TEA:n keilajaoston Grande Finalen kanssa.
Espoon kaupungin tervehdyksen ja avustuksen toivat juhlaamme Markku Sistonen ja Martti Merra luvaten
samalla TEA:lle uuden luokituksen koskien Espoon kaupungin myöntämiä sali- ym vuoroja.
Markku Laineelle myönnettiin opetusministeriön ansiomitali pitkäaikaisesta urheilutoiminnasta.
Juhlavuoden TEA-SLOGAN kilpailun voitti Jouko Aarninsalo ehdotuksella ”Terveen Elämän Asialla”.
Vuoden liikuttajaksi palkittiin juhlassa myös 50 v juhliaan viettävä ESPOON KUNTO.
Länsiväylä lehdessä oli juttu kuvin ja sanoin juhlistamme.
Kilpailutoiminta
Talvella 25.2 järjestettiin ensimmäisen kerran sisä jalkapalloturnaus. Mukana oli 9 joukkuetta. Jalkapallo
on muutenkin kasvava laji. Kesäsarjoihin osallistuneiden joukkueiden määrä kasvoi 22:sta 26
joukkueeseen.
Golf saatiin uutena lajina käynnistettyä 19.6. Kokemukset olivat hyvät ja seuraava turnaus järjestetään
kesällä 2013.
Suunnistus on palaamassa notkahduksen jälkeen suosioon ja se näkyy myös TEA:n järjestämissä kilpailuissa.
Pehmolentopallossa osanottajamäärä on vakiintunut 12 – 15 pelaajaan käyntikertaa kohden. Harrastajien
kokonaismäärä oli 18 henkilöä toiminnan syksyllä uudelleen käynnistyttyä.
Koripallo- ja salibandysarjat pyörivät noin 10 joukkueen voimin.
Post festum
Juhlan jälkeen koittaa arki, mikä tarkoittaa entistä tiukempaa työn tekoa, mutta myös yhä tarkempaa
pelaajien ja yritysten kuulemista tulevaisuuden lajikirjoa valittaessa.
Toivotan kaikille kiitosten kera liikunnallista vuotta 2013.
[email protected] TEA:n puheenjohtaja
HALLITUS
Pekka Lönnberg
Pekka Heinonen
Erkki Jokela
puheenjohtaja
salibandy
Raimo Kalliokoski
koripallo
Ali Karjalainen
keilailu
Kalevi Nieminen
pehmolentopallo
Kari Ollikainen
futsal
hiihto/suunnistus
Hannu Lehto
tennis
Kauko Salopuro
taloudenhoitaja
Marjatta Sneck
sihteeri/toiminnanjohtaja
Pentti Sneck
jalkapallo/kaukalopallo
Seppo Sonkeri
koripallo
GOLF
Viidenkymmenen vuoden kunniaksi TEA:n lajivalikoimaan lanseerattiin uusi laji, Golf.
Turnaus pelattiin TEA 50 vuotta golfturnauksena. Pelipaikka oli Espoon Ringside Golf. Pelimuoto
oli pistepogey kahden hengen joukkueilla. Turnaukseen osallistui 6 joukkuetta. TEA:n historian
ensimmäisen golfturnauksen voitti A-Link (Vanhatalo/Haapaniemi), toiseksi tuli Pohjola
(Järvinen/Jortikka) ja kolmas oli GTK (Ojala/Hämäläinen)
Tulokset:
Sij. Firma
Nimi
HCP
PHCP
Reijät
Yht
1
A-Link Vanhatalo/Haapaniemi
58,1
60
F
44
2
Pohjola Järvinen/Jortikka
21,8
20
F
41
3
GTK
Ojala/Hämäläinen
16,1
13
F
40
4
Kopijyvä Silvennoinen/Hottinen
18,9
17
F
37
5
Ericsson Arvonen/Mäkelä
14,7
12
F
36
6
VTT
Sääski/Saarinen
43,7
44
F
34
Ohessa on kuva mitalisteista. Vasemmalla Pohjolan hopeajoukkue (Järvinen/Jortikka). Voittajajoukkuetta,
A-Linkiä, edustaa Atte Vanhatalo. Kuvasta puuttuu toinen edustaja Janne Haapaniemi. Oikealla
pronssijoukkue GTK (Ojala/Hämäläinen)
HIIHTO
TEA 50 vuotta juhlahiihdot järjestettiin 13.03.2012 Leppävaarassa.
Vaikka lumi- ja keliolosuhteet olivat loistavat, osanottajien määrä oli vaatimaton. Laatu sitäkin
parempi. Niin monena vuonna mukana olleet reippaat hiihtäjät tekivät kilpailusta hyväntuulisen
tapahtuman. Mukana oli 7 hiihtäjää.
Jatkossa joudutaan kuitenkin miettimään miten osanottajamäärää voitaisiin kasvattaa.
Hiihdettävä matka oli kaikissa sarjoissa 2,7 km
Tulokset:
Miehet
1. Petri Stranden
Kunto
6,51
5 pistettä
2. Pekka Pikkarainen
Kunto
7,50
3
”
3. Seppo Suntio
Kunto
8,02
2
”
1. Seppo Väätäinen
VTT
7,49
5 pistettä
2. Pasi Lehti
Kunto
9,06
3
1. Marja Suomalainen
Kunto
9,07
5 pistettä
2. Sirkka Hoffman
Kunto
17,20
Miehet 50 vuotta
”
Naiset 50 vuotta
3
”
Joukkuekilpailu
1. Espoon Kunto
2. VTT
21 pistettä
5 pistettä
Sprinttiviesti 4 osuutta
Hiihdettävä matka 600m
1. Espoon Kunto 7,31
1. osuus Marja Suomalainen 2,09
2. osuus Pekka Pikkarainen 1,49
3. osuus Seppo Suntio
1,58
4. osuus Petri Stranden
1,35
Käytännön järjestelyistä vastasivat Leppävaaran Sisun Sakari Taskila ja
Erkki Jokela. Huoltopuolen hyvästä toimivuudesta vastasivat Marjatta
ja Pentti Sneck.
Erkki Jokela onnittelee Espoon Kunnon hiihtojoukkuetta
Palkitut hiihtäjät yhteiskuvassa
Innostunut veteraanihiihtäjä Seppo Väätäinen VTT
Juhlatunnelmaa TEA:n vuotuisissa hiihtokilpailuissa
Leppävaaran stadionia kiertävä latu näyttää hyväkuntoiselta ja luistavalta. Sää on leppoisan
puolipilvinen, mutta tuuli on äitynyt melko navakaksi. Tarjolla on talviurheilutapahtumille ominaisesti
lämmintä mehua. Kilpailun osallistujat ryhmittyvät lähtölinjalle parin minuutin kuluttua tapahtuvaa
yhteislähtöä varten. Lähettäjän merkistä seitsemän kilpailuun mukaan ilmoittautunutta hiihtäjää
ampaisee matkaan.
Edellä kuvaillut tapahtumat sijoittuvat Espoon työpaikkaliikunnan hyväksi toimivan ja
vapaaehtoistyöhön toimintansa perustavan TEA:n (Työpaikkaurheilu Espoo ry) vuotuisiin
hiihtokilpailuihin. Tapahtuma on hyvällä perusteella nimetty juhlahiihdoksi, sillä yhdistys viettää tänä
vuonna 50-vuotispäiviään.
Espoon kaupungin liikuntatoimen ulkoiluosastolla työskentelevä Erkki Jokela toimii yhdistyksen
hiihto- ja suunnistuspuolen vastuuhenkilönä ja näin ollen myös juhlahiihtojen vastaavana järjestäjänä.
-Olosuhteet ovat tänään erittäin hyvät hiihtokilpailulle. Osallistujia voisi toki olla enemmänkin. 1970luvulla meillä oli stadionin täydeltä hiihtäjiä ja vielä pari vuotta sittenkin osanottajia oli 20-30, toteaa
Jokela.
TEA:n lajivalikoimaan kuuluu tällä hetkellä 11 eri urheilulajia. Vuosien saatossa lajit ja
osallistujamäärät ovat vaihdelleet tilanteen ja suuntausten mukaan. Eläkeläispariskunta Pentti ja
Marjatta Sneck on ollut mukana yhdistyksen toiminnassa 1970-luvulta lähtien.
-Lajeja on ollut mukana laidasta laitaan, aina pilkkimisestä pellehyppyihin, kertoo TEA:n
toiminnanjohtaja Marjatta Sneck.
-Suurin laji on tällä hetkellä kaukalopallo. Seuraavina tulevat sitten jalkapallo ja salibandy, jatkaa
yhdistyksen jalkapallosta ja kaukalopallosta vastaava Pentti Sneck.
-Tunnetuimpana toimintaamme osallistuneena mainittakoon eräs Teemu Selänne, joka pelasi nuorena
poikana kaukalopalloa TEA:n sarjassa.
Lähtö suoritetaan kaikkien sarjojen hiihtäjien yhteislähtönä ja tyyli on vapaa. Hiihtäjät aloittavat 2,7
kilometrin matkan yhtenä ryppäänä, mutta matkan aikana erojakin syntyy ja voittajat saadaan selville.
Miesten sarjan voittajaksi hiihtää Petri Strandén, miesten yli 50-vuotiaiden sarjan Pasi Lehti ja naisten
yli 50-vuotiaiden sarjan Marja Suomalainen. Naisten varsinaisessa sarjassa osallistujia ei ole lainkaan.
joten mitalit jäävät jakamatta.
Naisten yli 50-vuotiaiden sarjan mestari Marja Suomalainen työskentelee Espoon kaupungin
taloushallinnossa. Hänellä on kokemusta tiukoista kilpailuista entuudestaan, sillä hän sijoittui vuonna
1980 Ruotsin Avestassa järjestetyissä hiihtosuunnistuksen maailmanmestaruuskilpailuissa
yhdeksänneksi ja voitti saman lajin veteraanien maailmanmestaruuden 2011.
-Hiihto sujui hyvin ja olosuhteet olivat varsin mainiot. Kilpailijoita olisi voinut olla enemmänkin.
Hiihto vaikuttaa lajina kyllä piristyneen, mutta ihmisillä tuntuu olevan kynnystä tulla hiihtämään
numerolappu rinnassa, kommentoi Suomalainen kilpailun jälkeen.
teksti: Juho Talja
kuvat: Jaakko Sandqvist
Artikkelin ovat kirjoittaneet Laajasalon opiston urheilutoimittajalinjan opiskelijat
( alla kuvassa )
Juhlatunnelmaa TEA:n vuotuisissa hiihtokilpailuissa
Leppävaaran stadionia kiertävä latu näyttää hyväkuntoiselta ja luistavalta. Sää on leppoisan
puolipilvinen, mutta tuuli on äitynyt melko navakaksi. Tarjolla on talviurheilutapahtumille ominaisesti
lämmintä mehua. Kilpailun osallistujat ryhmittyvät lähtölinjalle parin minuutin kuluttua tapahtuvaa
yhteislähtöä varten. Lähettäjän merkistä seitsemän kilpailuun mukaan ilmoittautunutta hiihtäjää
ampaisee matkaan.
Edellä kuvaillut tapahtumat sijoittuvat Espoon työpaikkaliikunnan hyväksi toimivan ja
vapaaehtoistyöhön toimintansa perustavan TEA:n (Työpaikkaurheilu Espoo – Esbo arbetsplatsidrott
ry) vuotuisiin hiihtokilpailuihin. Tapahtuma on hyvällä perusteella nimetty juhlahiihdoksi, sillä yhdistys
viettää tänä vuonna 50-vuotispäiviään.
Espoon kaupungin liikuntatoimen ulkoiluosastolla työskentelevä Erkki Jokela toimii yhdistyksen
hiihto- ja suunnistuspuolen vastuuhenkilönä ja näin ollen myös juhlahiihtojen vastaavana järjestäjänä.
-Olosuhteet ovat tänään erittäin hyvät hiihtokilpailulle. Osallistujia voisi toki olla enemmänkin. 1970luvulla meillä oli stadionin täydeltä hiihtäjiä ja vielä pari vuotta sittenkin osanottajia oli 20-30, toteaa
Jokela.
TEA:n lajivalikoimaan kuuluu tällä hetkellä 11 eri urheilulajia. Vuosien saatossa lajit ja
osallistujamäärät ovat vaihdelleet tilanteen ja suuntausten mukaan. Eläkeläispariskunta Pentti ja
Marjatta Sneck on ollut mukana yhdistyksen toiminnassa 1970-luvulta lähtien.
-Lajeja on ollut mukana laidasta laitaan, aina pilkkimisestä pellehyppyihin, kertoo TEA:n
toiminnanjohtaja Marjatta Sneck.
-Suurin laji on tällä hetkellä kaukalopallo. Seuraavina tulevat sitten jalkapallo ja salibandy, jatkaa
yhdistyksen jalkapallosta ja kaukalopallosta vastaava Pentti Sneck.
-Tunnetuimpana toimintaamme osallistuneena mainittakoon eräs Teemu Selänne, joka pelasi nuorena
poikana kaukalopalloa TEA:n sarjassa.
Lähtö suoritetaan kaikkien sarjojen hiihtäjien yhteislähtönä ja tyyli on vapaa. Hiihtäjät aloittavat 2,7
kilometrin matkan yhtenä ryppäänä, mutta matkan aikana erojakin syntyy ja voittajat saadaan selville.
Miesten sarjan voittajaksi hiihtää Petri Strandén, miesten yli 50-vuotiaiden sarjan Pasi Lehti ja naisten
yli 50-vuotiaiden sarjan Marja Suomalainen. Naisten varsinaisessa sarjassa osallistujia ei ole lainkaan.
joten mitalit jäävät jakamatta.
Naisten yli 50-vuotiaiden sarjan mestari Marja Suomalainen työskentelee Espoon kaupungin
taloushallinnolla. Hänellä on kokemusta tiukoista kilpailuista entuudestaan, sillä hän sijoittui vuonna
1980 Ruotsin Avestassa järjestetyissä hiihtosuunnistuksen maailmanmestaruuskilpailuissa
yhdeksänneksi ja voitti saman lajin veteraanien maailmanmestaruuden 2011.
-Hiihto sujui hyvin ja olosuhteet olivat varsin mainiot. Kilpailijota olisi voinut olla enemmänkin. Hiihto
vaikuttaa lajina kyllä piristyneen, mutta ihmisillä tuntuu olevan kynnystä tulla hiihtämään
numerolappu rinnassa, kommentoi Suomalainen kilpailun jälkeen.
teksti: Juho Talja
kuvat: Jaakko Sandqvist
Artikkelin ovat kirjoittaneet Laajasalon opiston urheilutoimittajalinjan opiskelijat
( alla kuvassa )
JALKAPALLO
TEA:n 50- vuotis taipaleen kunniaksi jalkapallossa siirryttiin myös sisähalliin.
Sarjat:
Halli liiga
10 joukkuetta
Halli kunto
9
Halli CUP
8
”
Ulkosarjaa jatkettiin tiistaisin Mankkaan koulun kentällä. Mukana oli 6 joukkuetta.
Kausi alkoi 8.5 ja päättyi 26.9. Pelattiin yhteensä 135 ottelua 26 joukkueen voimin. Edellisellä
kaudella joukkueita oli sarjoissa 22 ja ja cupissa 8. Vuonna 2012 sarjoissa oli 25 joukkuetta ja cupissa 8.
Uuusia sarjajoukkueita olivat SAS, TARE, ITELLA ja ORION. Toppi tuli mukaan cupiin ja vahvistamaan LME:tä
syyskauden sarjapeleissä. Edellisen kauden joukkueista jäi pois ainoastaan NOF.
Pentti Sneck toimi TEA:n vastuuhenkilönä. Turnauspalvelu piti huolta tulospalvelusta. A-Link Arena tarjosi
hyvät puitteet. Tuomareina toimivat Kari Kokko, Tony Lindström, Juha Pursiainen, Pekka Pettersson,
Markku Harjula ja Pentti Sneck.
Kulunutta kautta ehkä kaikkein parhaiten kuvaa yhdeltä joukkueelta kauden jälkeen tullut sähköpostiviesti:
”Kiitos, on ollut todella hauskaa” !
TULOKSET
Halliliiga
Pelattiin yksinkertainen alkusarja sekä ylimääräinen kierros. Joka joukkueelle tuli näin ollen 10 ottelua.
Otteluita kertyi yhteensä 50.
Liigan pelimiehet
1. KOPIJYVÄ
24
Mika Luukkainen
2. NOBINA
21
Gjergs Begai
3. PELASTUSLAITOS
20
Toni Simpanen
4. SIEMENS
20
Foad Norouzi
5. NA
16
Ardo Jukham
6. ESLI
12
Jari Jokinen
7. VTT
12
Olli Nissilä
8. SÄLÄ
7
Jani Rouvinen
9. RAINBOW
7
Jesse Pitkänen
10. A- LINK
5
Jouni Raki
KOPIJYVÄ TEA:n mestari
Halli kunto
Pelattiin yksinkertainen alkusarja sekä neljän parhaan joukkueen mitalisarja. Sijoille 5 – 8 sijoittuneet
taistelivat
alemman loppusarjan pokaalista. Pelattiin yhteensä 48 ottelua.
Tulokset
1. DEAL FLOW
5. SAMSPORT Alemman loppusarjan voittaja
2. PROCESS VISION
6. HONEYWELL
3. TAKSIT
7. LME - TOPPI
4. TARE
8. SAS
9. HP
Kuntopelimiehet
Hannu Takala
DEAL FLOW
Yevgeniy Polkhovski
PROSESS VISION
Marko Vaitonen
TAKSIT
Roni Zein
TARE
Pekka Suurnäkki
SAMSPORT
Eimar Hunt
HONEYWELL
Edgar Ramos
LME
Ari Haavisto
TOPPI
Esa Mikkola
SAS
Mika Pasanen
HP
Kuntosarjan voittaja DEAL FLOW
Kuntosarjan hopeaa PROCESS VISION
Pronssia TAKSIT
ULKOSARJA
Mukana oli 6 joukkuetta. Pelattiin kaksinkertainen sarja. Yhteensä 30 ottelua.
1. SEVEN
3. ITELLA
5. INEX
Pelimiehet:
Hugo Bayati
Sebastian Heimberg
Simo Hakala
2. LÄPPÄ
4. TIETO
6. ORION
SEVEN
LÄPPÄ
ITELLA
Per Bäck
Timo Kerkkänen
Seppo Rakkola
SEVEN ulkosarjan mestari
CUP
Mukana 8 joukkuetta. Pelattiin 7 ottelua.
Tulokset:
TOPPI -ITELLA
SAS – ORION
PV – KOPIJYVÄ
A-LINK – SEVEN
Pelimiehet:
Mikko Ahokas
Hugo Bayati
5 – 12
0–4
1–2
3–8
ITELLA
SEVEN
TIETO
INEX
ORION
LÄPPÄ ulkosarjan hopeaa
Välierät:
ITELLA – KOPIJYVÄ
ORION – SEVEN
Loppuottelu:
ITELLA – SEVEN
5–1
0–6
3–1
ITELLA Cupmestari
INEXIN joukkue
TEA 50- VUOTTA JALKAPALLON HALLITURNAUS
Turnaus järjestettiin 25.2.3012 A-Link Arenalla Espoossa. Pelit aloitettiin kello 17.00 ja palkinnot oli jaettu
22.00 mennessä. Ajankohta oli ihan hyvä ja osanottajilta saatiin hyvää palautetta. Niinpä vastaava
tapahtuma päätettiin järjestää myös 2013. Mukana oli yhteensä 9 joukkuetta. Pelattiin yhteensä 22 ottelua.
Erotuomareina toimivat Espoon Erotuomarikerho ry:stä Kari Kokko, Pekka Pettersson, Tony Lindström ja
Juha Pursiainen.
Turnauspalvelu hoiti tulospalvelun ja live-näyttöpäätteen paikanpäälle.
Pentti Sneck toimi turnausvastaavana.
TULOKSET
Alkulohko A
1. NOBINA
2. DELOITTE
3. EPU
4. TARE
5. ORION
Välierät:
NOBINA – NA
DELOITTE – SIEMENS
Sijat
7–8
5–6
3–4
Maalit
19 - 4
14 - 3
14 – 8
2 - 13
2 - 23
2–4
0–0
pist.
9
9
9
3
0
Alkulohko B
1. SIEMENS
2. NA
3. LME
4. VTT
Maalit
7–3
10 – 4
2–5
3 - 10
( rp 3 – 2 )
TARE – VTT
EPU – LME
NOBINA – SIEMENS
0–2
0–5
2–1
pist.
9
6
3
0
1–2
NA – DELOITTE
1–1
( rp 2-3 )
Lopullinen järjestys:
1. DELOITTE
4. SIEMENS
7. VTT
2. NA
5. LME
8. TARE
3. NOBINA
6. EPU
9. ORION
Turnauksen pelimiehet:
DELOITTE
Janne Uusinarkaus
NA
Ardo Jukham
Palkinnot:
Kolme parasta joukkuetta palkittiin pokaalilla ja TEA:n juhlamitaleilla. Pelimiehet ja joukkueet ( 4 – 9
sijat )
saivat TEA 50 – vuotta plakaatit.
Turnauksen voittaja DELOITTE ja hopeajoukkue NA yhteiskuvassa
NOBINA pronssijoukkue
SIEMENS
VTT
KAUKALOPALLO
Espoon kaupunki jatkoi menestysputkeaan. Mestaruus tuli sekä sarjassa että cupissa. Sarjavoitto oli jo
kahdeksas peräkkäin. Joukkueita oli mukana sarjassa edellisen kauden tapaan 19. pois jäi Tellabs ja tilalle
tuli Sisäilma-insinöörit. Otteluita pelattiin 169 kappaletta.
Joukkueiden pyynnöstä sarjatasoja oli nyt vain kaksi: Kilpa ja Kunto. Molemmissa pelattiin kaksinkertaiset
sarjat ilman pudotuspelejä. Ottelut pelattiin Espoonlahden, Laaksolahden ja Kauniaisten jäähalleissa. Lisäksi
muutama ottelu Matinkylän harjoitushallissa ja Barona Areenalla.
Sarjat alkoivat 28.9.2011 ja päättyivät 29.3.2012. Tuomareina toimivat Juha Pursiainen, Miikka Bäckström,
Alpo Naukkarinen, Markku Harjula ja Tony Lindström. Vastuuhenkilönä Pentti Sneck ja tulospalvelun hoiti
Turnauspalvelu/Raimo Kalliokoski.
Tulokset:
Kilpasarja ( 9 joukkuetta )
1. ESLI
6. LME
2. NESTEOIL
7. VTT
3. NSN
8. TIETO
4. SITOWSP
9. ORION
Kuntosarja ( 10 joukkuetta )
1. SISÄILMAINSINÖÖRIT
6. HP
2. OUTOTEC
7. HEDOY
3. ESKA
8. NSN 2
4. RAMBOLL
9. TEC
5. PÖYRY
5. HONEYWELL
10. SÄLÄ
Pelimiehet:
Marko Halonen
Tuomas Honkala
Timo Kivinen
ESLI
NESTEOIL
NSN
Pelimiehet:
Erkka Ansala
Jari-Pekka Tiesmäki
Mikael Westerholm
SISÄILMA
OUTOTEC
ESKA
Reilun pelin joukkue NSN
Taistelijan maljat:
ORION
Kilpasarja
SÄLÄ
Kuntosarja
Pitkän ajan uurastajat: TEA 50- vuotta plaketti
TIETO
Kari Knutsson
Kilpasarja
HONEYWELL Ari Haavisto
Kuntosarja
CUP ( 8 Joukkuetta )
1. ESLI
2. NESTE OIL
3.-4.TELLABS JA VTT
Pelimiehet:
Pekka Viita
Markus Hallberg
ESLI
NESTEOIL
ORION kilpasarjan taistelija
SISÄILMAINSINÖÖRIT Kuntosarjan voittaja
ESLI Kilpasarjan ja Cupin voittaja
NESTEOIL Kilpasarjan ja Cupin hopeaa
OUTOTEC Kuntosarjan hopeaa
NSN Kilpasarjan pronssia ja
Reilun pelin joukkue
SÄLÄ Taistelijan malja kuntosarjassa
KEILAILU
Keilailujaoston toimesta on Tapiolan keilahallissa pyöritetty firmakeilausta. Kaudella 2011-2012
pelattiin kaksimiesjoukkueilla ja kolmiesjoukkueilla. Kaksimiesjoukkueita oli kaikkiaan 14 joukkuetta
ja kolmimiesjoukkueita oli viisi joukkuetta.
Kaudella 2012-2013 pelataan ainoastaan kaksimiesjoukkueilla, joita on mukana 16 joukkuetta.
Peli-illat ovat pääsääntöisesti olleet maanantai-illat.
Keilailussa toimintakausi on 1.7.-30.6, joten toimintavuoteen mahtuu kahden eri keilailukauden
tapahtumia.
Kaksimiesjoukkueet pelaavat kauden aikana kaksoiskierroksen, eli kaksi ottelua jokaista joukkuetta
vastaan. Pelitapana on kolmen sarjan kilpailu. Voitetusta sarjasta saa kaksi pistettä, tasapelistä
yhden pisteen ja häviöstä nolla pistettä. Lisäksi sarjojen yhteistuloksen voittanut saa kaksi pistettä.
Kolmimiesjoukkueet ovat pelanneet samoin kauden aikana kaksoiskierroksen eli kaksi ottelua
jokaista joukkuetta vastaan. Pelatun sarjan pisteet ovat jakautuneet siten, että voitetusta erästä on
saanut kaksi pistettä, tasapelistä yhden pisteen ja hävitystä nolla pistettä. Lisäksi yhteistuloksesta
voittaja on saanut kaksi pistettä. Neljän sarjan pelissä on pisteitä ollut jaossa yhteensä kymmenen
pistettä.
Kaikki uudet firmat ovat tervetulleita pelaamaan seuraavalla kaudella firmaliigaa. Keilaajien
osaaminen ei aseta esteitä, koska pelit pelataan luokkatasoituksilla. Aloitteleva keilaaja kuuluu Dluokkaan ja hänen tasoituksensa on sarjaa kohti 35 pistettä. Jo pitemmälle ehtineet keilaajat,
joiden keskiarvo on vähintään 155 mutta alle 175, kuuluvat C-luokaan. C-luokassa tasoitus on 20
pistettä/sarja. B-luokkaan kuuluvat keilaajat, joiden keskiarvo on alle 190, mutta vähintään 175. Bluokassa tasoitus on 12 pistettä/sarja. a-luokassa tasoitus on 5 pistettä/sarja . Keskiarvo Aluokassa on alle 200, mutta vähintään 190. M-luokkaan kuuluvat keilaajat, joiden keskiarvo on yli
200. M-luokassa keilaavat ei saa luokkatasoituksia.
TEA 50-vuotta juhlaturnaus käynnissä
TEA:n keilaliigojen 2011 - 2012 henkilökohtaiset ranking -finaalit
Naiset, alkukilpailu
1
2
3
4
5
Pitkänen Eila
Kaikkonen suvi
Ylijoki Liisa
Vainikka Tytti
Tuovinen ritva
Kirkkonummen kunta
Orion
OverRivers
Vuokraava
MuruSet
1067
1054
938
929
900
6
Pennanen Tarja
PennaSet
811
Pudotuspelit 3 parhaalle:
Kaikkonen Suvi - Ylijoki Liisa
Pitkänen Eila - Kaikkonen Suvi
215
190
-
191
180
-
175
183
Lopullinen järjestys
1
2
3
Pitkänen Eila
Kaikkonen Suvi
Ylijoki Liisa
Miehet, alkukilpailu
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
Parviainen Kauko
Lindström jon-Peter
Helin Tuomas
Pennanen Markku
Hämäläinen Jyrki
Raita Rauli
Malkki Jussi
Kallinen Valtteri
Laine Markku
Valoluoto Veikko
Lydman Aleksi
Jokinen Simo
MuruSet
Fortum
VTT
PennaSet
GTK
Esasähkö
Orion
BoltsiBoys
Espoo
Fortum
Angry Birds
Aleksanterinteatteri
1070
1068
1045
1044
1035
985
977
957
885
850
0
0
Helin Tuomas - Lindström Jon-Peter
Helin Tuomas - Parviainen Kauko
272
197
Pudotuspelit 3 parhaalle:
Lopullinen järjestys
1
Helin Tuomas
2
Parviainen Kauko
3
Lindströn Jon-Peter
Haasteottelu TEA ry - Espoon kaupunki - Boltsi 72 Juniors
1
TEA ry
3796
Heiniemi Mirja, Saarinen Jarmo,
Karjalainen Ali, Raita Rauli
2
Boltsi - 72 Juniors
3716
Sucksdorff Jennika, Aaltonen Venla,
Paldanius jonne, Strömberg Emil
3
Espoon kaupunki
3704
Silvenius Risto, Vauhkonen Kaija,
Laurikainen Tuomo, Laine Markku
TEA 3m-liiga 2011 - 2012
Lopputulokset
Kaadetut
Ott.
Voitot
Tas.
Tappiot
keilat
pist
1
Fortum
40
28
1
11
18806
57
2
Orion
40
21
1
18
18466
43
3
Aleksanterin teatteri
40
21
1
18
18358
43
4
Kirkkonummi
40
16
0
24
17836
32
5
Espoo
40
12
1
27
17755
25
KORIPALLO
Koripallokausi pelattiin ajalla 10.10.2011 – 1.3.2012. Pelipaikkoina olivat Kasavuoren ja Mäntymäen koulut
Kauniaisissa.
Joukkueita oli mukana 11. Otteluja pelattiin 71 kappaletta.
Laji järjestettiin edellisten vuosien tapaan TEA:n ja UPI:n yhteistyössä.
Lajin vetovastuu on jaettu seuraavasti:
Sulo Savanderi
UPI
tuomarit
Seppo Sonkeri
TEA
kentät
Raimo Kalliokoski
TEA
yleisjärjestelyt
Tuomareina toimivat:
Raimo Alanko, Sulo Savander, Seppo Sonkeri ja Pentti Tele.
Tulospalvelun hoiti Turnauspalvelu.
Espoon Työpaikkaurheilu 2011 koripallo
1. Kakola 2. Tapiola 3. Otaniemi Marketing 4. SITO/ACANDO 5. Helen (Helsingin Energia) 6. Elisa 7. IBM 8.
Nokia NRC 9. Canon 10. OP-Pohjola 11. Ericsson
Pääset lohkon otteluohjelmaan klikkaamalla haluamaasi lohkoa.
Mitali sarja
Kunnia sarja
Joukkue
O
V
H
LJoukkue
Korit
Tapiola (Alkusarja/III)
4
4
0
Kakola (Alkusarja/I)
4
2
Pist
O
V
H
L
Korit
0Elisa (Alkusarja/VI)
215-163
8
5
5
0
0
211-9
2
0IBM (Alkusarja/VII)
245-206
6
5
4
1
0
219-18
5
2
3
0
231-21
Otaniemi Marketing (Alkusarja/IV)
4
2
2
NRC (Kunnia
0Nokia 249-203
6 sarja/6)
SITO/ACANDO (Alkusarja/II)
4
1
3
(Alkusarja/IX)
0Canon167-260
5
5
2
2
1
102-13
Helen (Helsingin Energia) (Alkusarja/V) 4
1
3
(Alkusarja/X)
0OP-Pohjola
199-243
5
5
2
2
1
140-17
Ericsson (Alkusarja/VIII)
5
0
1
4
32-14
Loppuottelu
Tapiola (Mitali sarja/I)
401 46-50 sija 1/2
Kakola (Mitali sarja/II)
alkusarja
Kuvassa Raimo Kalliokoski vas. ja Seppo Sonkeri
Joukkue
O
V
H
L
Korit
Pist
Kakola
9
9
0
0
524-307
18
SITO/ACANDO
9
7
2
0
411-393
16
Tapiola
9
7
2
0
500-385
16
Otaniemi Marketing
9
6
2
1
546-402
14
Helen (Helsingin Energia)
9
5
4
0
482-379
14
Elisa
9
4
5
0
361-352
13
IBM
9
3
5
1
387-412
11
Ericsson
9
3
5
1
295-421
11
Canon
9
1
7
1
272-526
9
OP-Pohjola
9
0
1
8
54-255
1
Kakola voittajajoukkue
Tapiola hopejoukkue
PEHMOLENTOPALLO
Yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa pehmolentopallon pelaaminen aloitettiin koemielessä vuonna 2008.
Laji on saanut hyvin ”tuulta” siipiensä alle. Viikottain kokoontuu reipas ja sitoutunut peliporukka. Laji sopii
hyvin kaikenikäisille ja kuntoisille. Mukaan on tullutkin pelaajia joilla ei ole paljon aikaisempaa
pelikokemusta. Maanantai-illoista on tullut monelle mukava peli-ilta ja hauska sosiaalinen yhdessäolohetki.
Pehmistä pelataan talvella maanantaisin Ymmerstan koululla ja kesäisin Aarnivalkean koulun kentällä
Tapiolassa. Lajin vetäjinä toimivat Kalevi Nieminen ja Kauko Salopuro.
Pelaajien määrä on vaihdellut 15- 18 henkilön välillä. Osanottajamäärä on kasvava.
Kiitos Espoon kaupungille liikuntavuorojen järjestämisestä ja avustuksesta. Se on mahdollistanut lajin
ylläpidon ja jatkuvuuden.
Iloinen joukkue koolla ennen pelin alkamista
Mari Nieminen on mukana toista
kautta jatkamassa jo nuoruudessaan
opittua lentopalloharrastusta.
”Tosi mukava tulla maanantaisin
pelailemaan. Viikko aukeaa hyvin.
Porukka ja vetäjät ovat innostavia.
Myös kesällä Aarivalkean koulun kentällä
on hauska ja erilainen pelata. Kesäisin
vaan on paljon muutakin tekemistä. Talvella
jää paremmin aikaa harrastaa tätä lajia”.
Marita Sandberg on innokkaasti ollut mukana
alusta asti. ”Jo teini-iässä opittua harrastusta on
hieno jatkaa täällä mukavassa porukassa.
Niemisen Kalevi houkutteli mukaan pelailemaan.
Pehmolentopallo tuo vastapainoa jokapäiväiselle
koiran kanssa lenkkeilylle”
SALIBANDY
Salibandyn TEAn mestaruus kaudelle 2011-2012 ratkaistiin perjantai-iltaisin kello 19.15-21.45
Kauklahdessa THT-Centerissä alkaen 7. lokakuuta 2011 ja päättyen 3. helmikuuta 2012.
Sarjaan lähti 10 joukuetta. Pelasimme yksinkertaisen sarjan (45 ottelua). Tänäkin vuonna sarja oli
varsin tasainen ja jännitys säilyi viimeiseen iltaan asti. RB Yön Timot (Inex) selvisi voittajaksi
keskinäisen ottelun perusteella.
Hopealle jäi toistamiseen Benellan joukkue ja EPU (palolaitos), viime vuoden mestarin oli
tyytyminen pronssimitaleihin vain pisteen perässä kulta ja hopeamitalijoukkueista. Keskinäinen
ottelu ratkaisi myös sijat yhdeksän ja kymmenen.
Tulostaulukko;
1. RB Yön Timot, 9 ottelua 7 voittoa 0 tasapeliä 2 häviötä 14 pistettä
2. Benella
9
7
0
2
14
3. EPU
9
6
1
2
13
4. OSB
9
5
2
2
12
5. Neste Oil
9
4
1
4
9
6. Tare
7. SB Doro
8. Gyproc
9. RB
10. E325
9
9
9
9
9
3
2
1
5
1
0
1
1
1
1
6
6
7
3
7
6
5
3
11
3.
Tarkemmat tulokset pitäisi löytyä arkistosivuiltamme.
Jokaisesta joukkueesta palkittiin joukkueen tsemppari pikku pystillä.
Yön Timot – Ari seppälä
Benella – Jussi Sutinen
EPU – Juha Rolig
OSB – Ville Mäkelä
RB Team – Sebastian Risko
Neste – Sebastian Heimberg
Tare – Kimmo Kapio
SB Doro – Teuvo Rusanen
Gyproc – Niko Heiskanen
E325 – Jouni Tolsa.
Kaikissa otteluissa oikeutta jakoi kaksi Suomen Salibandyliiton hyväksymää virallista erotuomaria.
Tuomareina toimivat Jan_Erik Nordlund, Markku Sorvisto, Pasi Heinonen ja allekirjoittanut.
Lajin vetäjänä on toiminut Pekka Heinonen.
RB Yön Timot nappasi
mestaruuden
Benella hopeamitalistit
EPU pronssia
SUUNNISTUS
Suunnistus on yksi niistä lajeista jonka suosio on taas nousussa kuten julkisuudestakin olemme
saaneet kuulla. TEA:n kilpailujen osalta voidaan todeta samaa. On todella ilahduttavaa että konkareiden
lisäksi myös nuoret ovat alkaneet kiinnostua suunnistuksesta ja kilpailijat ovat tuoneet mukanaan oman
perheen jäseniä tutustumaan tähän hienoon lajiin.
TEA järjesti Länsirastien ja Espoorastien yhteydessä kuusi kilpailua.
31.5
Länsirastit Kiimasuolla
joukkuekilpailu
7.6
Länsirastit Karhusuolla
joukkuekilpailu
14.6
Länsirastit Siikajärvellä
joukkuekilpailu
4.9
Espoorastit Olarissa
joukkuekilpailu
11.9
Espoorastit Korpilammella
joukkuekilpailu
18.9
Espoorastit Mikkelässä
joukkuekisa ja henkilökohtainen mest.kilp.
Suunnistajia oli kauden aikana 138. Työpaikoittain suoritukset jakaantuivat seuraavasti:
Espoon kunto
Tieto
Ericsson
VTT
70
41
16
9
Kaksi kilpailijaa oli mukana ilman työpaikkamerkintää.
Tulokset: Voden 2012 joukkuekilpailun yhteenveto
5 parasta kilpailua yhteistuloksissa
Naiset
1. kisa
2.kisa 3.kisa
4. kisa
5. kisa
6. kisa
yhteispisteet
1.
Kunto 1
16p
18
18
18
-16
18
88
2..
Kunto 2
4
8
6
5
-2
9
32
3.
Ericsson
6
0
2
4
5
17
4.
Tieto
5
2
5
0
4
0
16
5.
Kunto 3
0
0
0
0
0
1
1
1.
2.
3.
4.
5.
Tieto 1
Kunto 1.
Ericsson 1
Tieto 2
VTT
41
28
23
0
0
40
-10
33
21
14
Miehet
37
23
32
16
8
-14,5
36,5
13
0
11
40
29
-7
12
25
Naiset: Henkilökohtainen mestaruuskilpailu ( kolme ensimmäistä)
D2 1
D50
1. Jenni Mettälä
Kunto
1. Marita Kokkila
2. Soila Saarnio
Kunto
2. Tarja Rantonen
3. Jaana Marjoniemi
Kunto
3. Pirjo Valkonen
Miehet:
H21
H50
1. Juha Malinen
Tieto
1. Seppo Lamminmäki
2. Jukka Laaksonen
Tieto
2. Erkki Jokela
3. Petri Vainio
Kunto
3. Seppo Vänttinen
41
31
10
20
1
199
147,5
111
69
59
Kunto
Kunto
Kunto
Tieto
Kunto
Kunto
Joukkuekilpailu naiset
1. Kunto 1 Oili Juutila, Marita Kokkila, Salla Lehto, Jaana Marjoniemi, Jenni Mettälä, Tarja
Rantonen, .
Soila Saarnio.
2. Kunto Tiina Aalto, Eeva Ahonen, Anna-Liisa Jyvälahti, Maija Mähönen, Pirjo Valkonen
3. Ericsson Riikka Susitaival
Joukkuekilpailu miehet
1. Tieto 1 Simo Helkkula, Lauri Keltikangas, Jukka Laaksonen, Seppo Lamminmäki, Juha
Malinen, Tuomo Pulli
2. Kunto 1 Erkki Jokela, Arpad Sailio, Carls Slätis, Kari Tyrylahti, Kalevi Utukka, Petri Vainio,
Ilari Vehviläinen, Seppo Vänttinen
3. Ericsson 1 Heikki Halmetoja, Varga.Jari Huoppila, Pekka Larmala, Jussi Rämö, Ari Stigell,
Istvan Stanzo, Levente
Kuvia Espoorasteilta Korpilammelta 11.9.2012
TENNIS
Espoon työpaikkaurheilun tenniksen yleisessä sarjassa oli viisi joukkuetta. Ottelut pelattiin yhdessä
lohkossa kaikki kaikkia vastaan. Kierroksia pelattiin viisi, otteluita kertyi 30 kahdenkymmenen
viiden eri pelaajan voimin.
Mestaruuden voitti monen vuoden sitkeän yrittämisen jälkeen Oldboys, toiseksi tuli Aditro ja
kolmas oli Outotec. Alla vuoden 2012 lopullinen sarjatilanne ja pisteet
Ottelut pelattiin kesän ja syksyn 2012 aikana.
TEA-tennis 2012
Sarjatilanne
Sija Joukkue
1
Oldboys
Pisteet Pelit
15
121
2
Aditro
14
110
3
4
Outotec
Ericson
13
11
101
104
83
5
Orion
7
Edellisen vuoden mestarijoukkue ORION sai luovuttaa paikkansa.
TEA:N 50- VUOTISJUHLAT
Tapiolan Keilahallissa järjestettiin vastaanotto 28.5.2012 TEA:n 50- juhlavuoden kunniaksi. Tilaisuudessa
palkittiin
Vuoden Liikuttaja Espoon Kunto ja jaettiin ansiomitalit. Samalla käytiin keilailun TEA:n 50-vuotis
juhlaturnaus jota
juhlayleisö seurasi. Tilaisuus oli leppoisa ja tavattiin ystäviä ja yhteistyökumppaneita vuosien varrelta.
Kiitos Tapiolan Keilahallille hyvästä yhteistyöstä juhlan suunnittelussa ja käytännön järjestelyissä.
Päivi Siren Tapiolan Lämpö Oy
Pasi Toppi kesk. ja Ari Haavisto vas. Toppi Oy
FORTUM Oyj:n keilailujaoksen edustajat
kaupunki
Martti Merra ja Markku Sistonen Espoon
Eva Fredriksson STPU
Kalervo Järvi toinen oik. Olavi Holla kesk. TUPI ry Turku
Mikko Haramo STPU
Esko Virtanen toinen oik. UPI ry Helsinki
Martti Mölsä ja Heimo Keskisaari TEA:n ” konkareita.”
Keilailujaos
Paavo Valkonen Espoon Kunto
TEA:N JUHLAVUODEN PLAKAATTIEN JAKO
Liisa Kivekäs TEA:n pitkäaikainen toimija
Markku Sistonen
Markku Laine. Markulle myönnettiin myös
Opetusministeriön ansioristi mittavasta työstä urheilun
hyväksi.
Jarmo Saarinen
Eino Styrman
Markku Harjula
TEA:N HALLITUS JA NAISTOIMIKUNTA JUHLATUNNELMISSA
Ali Karjalainen
Urheilu LÄNSIVÄYLÄ
6.6.2012 17:00 Kuva ja teksti Sirpa Repo
Espoon Kunnon puheenjohtaja Paavo Valkonen tuuletti Vuoden liikuttaja -pytyn kunniaksi.
Puheenjohtaja Pekka Lönnberg, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Martti Merra, toinen
varapuheenjohtaja Markku Sistonen ja TEAn varapuheenjohtaja Kauko Salopuro.
Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä tekee pitkää työpäivää. Hänen omien sanojensa mukaan
päivät venyvät tuhottoman pitkiksi. Siksi juoksuharjoittelulle ei tahdo löytyä riittävästi aikaa. Silti
hän tähtää syksyn Rantamaratonille.” Olen juossut sen ennenkin. Viime vuonna juoksin puolikkaan
ja se oli erinomainen kokemus. Tapahtumassa oli tosi hyvä henki ja kauniit maisemat, Mäkelä
hehkuttaa”. Jos hän ehtii harjoitella riittävästi, hän lupaa lähteä vähän reilun 42 kilometrin reitille.
”Ehkä kuitenkin asetan realistisemmin tavoitteekseni puolikkaan”. Mäkelä toivoo, että
mahdollisimman moni muukin kaupungin työntekijöistä lähtisi 22. ja 23. syyskuuta järjestettäviin
juoksutapahtumiin. Ensimmäisenä päivänä matkaksi voi ottaa kympin, sunnuntaina on maraton ja
puolikas. On myönteinen asia, että väki olisi mukana ja valmistautuisi tapahtumaan eli harrastaisi
liikuntaa arjessaan.
TEA eli Työpaikkaurheilu Espoo täyttää 50 vuotta. Se on muutamien viime vuosien aikana
palkinnut Vuoden liikuttajan, joka on yksi heidän jäsenistään. Tänä vuonna pokaali ja kiitokset
menevät Espoon Kunnolle. Se on kaupungin henkilöstön liikuntayhdistys. Sekin täyttää 50 vuotta.
Siihen liittyen kaupunginjohtaja keksi, että Kunnolle annetaan liikuttava lahja.
”Olemme tehneet Rantamaraton organisaation kanssa yhteisyösopimuksen, jonka mukaan
kaupungin henkilöstö pääsee ilmaiseksi Rantamaratonin viikonlopun juoksuihin. Tätä asiaa
organisoi käytännössä eteenpäin Kunto”, tietää Mäkelä.
Kun Rantamaraton järjestettiin ensi kertaa, sai kaupungin väki osallistua ilmaiseksi. Kunnon
puheenjohtaja Paavo Valkonen muistelee sen houkutelleen matkaan parisataa juoksijaa.
Lajien suosio vaihtelee melkoisesti.”Silloin ei ollut kymppiä, joten nyt toivottavasti väkeä saadaan mukaan
reilummin, kun on tarjolla lyhyempikin matka. Satoja ainakin tavoitellaan mukaan, miettii Valkonen”.Hän
itse on lupautunut puolikkaalle maratonille.
Espoon Kunto on ollut mukana TEA:n toiminnassa alusta asti. Nyt Kunnolla on touhua kahdeksassa
jaostossa tanssista, hiihtoon ja suunnistukseen.Lajien suosio vaihtelee melkoisesti. Esimerkiksi
pilates on viime aikoina ollut hyvin suosiossa. Kaiken kaikkiaan porukkaa eli liikkujia saisi olla
enemmän. Turhan paljon on niitä, jotka eivät lähde mukaan liikkumaan ja pitämään itsestään huolta.
TEA:n puheenjohtaja Pekka Lönnberg kertoo, että laskusuunta TEA:n toiminnassa on saatu
pysäytettyä. ”Tämä on ikuista kokeilua siitä, mitkä lajit vetävät. Kaikkiaan meillä on ollut reilun 20
lajin kirjo vuosikymmenten saatossa. Nyt lajeja on kymmenkunta.” Lönnberg hymähtää, että moni
tarvitsisi jonkun, joka ottaa kädestä kiinni ja taluttaa paikalle, jotta tulisi lähdettyä liikkumaan.
TEAN JAOSTOT 2012
Laji
Ottelupaikka
Joukkueita
Osanottajia Otteluita
Pelimuod
Kilpailuja
Ei tänä vuonna
turnausta
Futsal
Espoonlahden urheiluh.
Golf
Ringside Golf
6
Hiihto
Leppävaaran urheilupuisto
2
Jalkapallo
Mankkaan koulun kenttä
6
30 Ulkosarja
Jalkapallo
A-Link Arena
A-Link Arena
26
9
135 Hallisarja/c
22 Halliturnau
Kaukalopallo
Matinkylän-, Espoonlahden-,
Laaksolahden ja Kauniaisten
jäähallit sekä Barona Areena.
19
169 Sarja
Cup
19
364 2 x 3 sarja
3 x 4 sarja
Tapiolan
Keilahalli
Keilailu
Kasavuoren koulu,
Kauniainen
Mäntymäen
koulu
Koripallo
Turnaus
Ymmerstan koulu talvi
Aarnivalkean koulu kesä
Salibandy
THT-Center, Kauklahti
10
Suunnistus
Hanikka,Vaakkoi,Karhusuo
Petikko,Puolarmaari,Uusimäki
15
Tennis
Oma kenttä
Tuomaantie 12 B 02180 ESPOO
Nettisivut www.tea-espoo.fi
7
11
Pehmolentopallo
TEAN YHTEYSTIEDOT
1
71 Sarja
20
8
1 Sprinttivies
Kilpailusar
Harraste
45 Sarja
138
6 Henkilökoh
Joukkue
30 Sarja
Puheenjohtaja : Pekka Lönnberg,
Pietiläntie 8 D 4, 03100 Nummela
GSM 040 722 9194, sähköposti [email protected]
Varapuheenjohtaja/Taloudenhoitaja
Kauko Salopuro, Myllypadontie 1 F 45 00920 Helsinki
GSM 040 525 3175, sähköposti [email protected]
Sihteeri/toiminnanjohtaja: Marjatta Sneck Tuomaantie 12 B 02180 Espoo
GSM 040 5533438, sähköposti [email protected]
Futsal: Kari Ollikainen, Komeetankatu 1 02210 Espoo, Kopijyvä Oy
GSM 0400274084, sähköposti [email protected]
Golf: Hannu Lehto Adantpolku 17 02460 Kantvik
GSM 0400-977011, sähköposti [email protected]
Hiihto: Erkki Jokela, GSM 0500 939 929
sähköposti [email protected]
Jalkapallo: Pentti Sneck kts. kaukalopallo
Kaukalopallo: Pentti Sneck, Tuomaantie 12 B, 02180 Espoo, GSM 040 514 0072
sähköposti [email protected]
Keilailu: Ali Karjalainen GSM 050 582 8003
sähköposti, [email protected]
Koripallo: Raimo Kalliokoski,
GSM 045 673 1121, [email protected]
Koripallo: Seppo Sonkeri, Kauniaisten lukio. Kasavuorentie 1 02270 Kauniainen,
GSM 040 588 8770, sähköposti [email protected].
Pehmolentopallo: Kalevi Nieminen,
GSM 050 330 6086, sähköposti [email protected]
Pehmolentopallo:Kauko Salopuro, Myllypadontie 1 F 45 00920 Helsinki
GSM 040 525 3175, sähköposti [email protected]
Salibandy: Pekka Heinonen , Vilkkupoiju 9 P, 02320 Espoo
GSM 040 531 8686, sähköposti [email protected]
Suunnistus: Erkki Jokela, GSM 0500 939 929
sähköposti [email protected]
Tennis: Hannu Lehto Adantpolku 17 02460 Kantvik
GSM 0400-977011, sähköposti [email protected]