Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle - Ylä

3.8.2011
31.8.2011
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle!
Ylä-Pirkanmaan rakennemuutosohjelma 2011–2012
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
Ylä-Pirkanmaan rakennemuutosohjelma 2011–2012
Valtioneuvosto nimesi Ylä-Pirkanmaan 5. toukokuuta 2011 äkillisen rakennemuutoksen alueeksi vuoden
2012 loppuun saakka. Seutukuntaan kuuluvat Mänttä-Vilppula, Virrat, Juupajoki ja Ruovesi. Päätöksen perusteena ovat Ylä-Pirkanmaan viimeaikaiset työpaikkavähennykset. Alueelta vähenee tämänkeväisten ytneuvottelujen seurauksena yhteensä 335 työpaikkaa. Tämä tulee koskettamaan noin 3 %:a seutukunnan
työvoimasta. Metsäliitto-konserniin kuuluva Metsä-Tissue irtisanoo Mäntän tehtailtaan 115 työntekijää
kaikkiaan 500 työntekijästä. Ruovedellä sijaitsevan Visuvesi Oy:n ja Visuveden sahan konkurssissa työttömäksi jää noin 150 henkilöä.
Työttömyyden lisääntyminen Ylä-Pirkanmaan rakennemuutosalueella tuo erityiset haasteet kunnille. TEtoimistot ovat jo organisoineet toimintaansa, jotta irtisanomistilanteisiin liittyvät muutosturvatoimet käynnistyisivät nopeasti. Yritystukien, yritysten kehittämisavustusten, toimintaympäristötukien, työllisyysperusteisten investointiavustusten ja Finnveran toimien sekä muiden elinkeinopoliittisten toimenpiteiden tavoitteena on saada syntymään mahdollisimman ripeästi uusia korvaavia työpaikkoja.
Yleinen huoli Suomen työllisyyskehityksen vaarantumisesta ja kuntien taloustilanteen heikentymisestä aiheuttaa alueellemme lisähaastetta. Osakemarkkinoiden parhaillaan heiketessä globaalisti ja Euroopan talousnäkymien synkistyessä entisestään joutuvat yritykset miettimään yhä tarkemmin investointejaan ja henkilöstöratkaisujaan. Talouskehityksen epävarmuus heijastuu voimakkaammin alueellamme juuri metsä- ja
metalliteollisuuteen, jotka ovat sidoksissa ulkomaiseen kysyntään. Alueellisten rakenneohjelmien lisäksi
tarvitsemme myös kipeästi uusia kansallisia tukitoimia erityisesti pk-yritystemme tueksi. Yritysten neuvonta
ja tukitoimet on turvattava maaseutukunnissa jatkossakin!
Rakennemuutosalueellamme on mietittävä uusia ideoita kuntien elävinä pitämiseksi. On tärkeätä hahmottaa alueen omia vahvuuksia ja osaamispääomaa – näiden perustalle on alettava rakentamaan uutta. Yritysten toimintaedellytysten tukeminen on paras keino tukea alueen työllisyyttä ja elinvoimaisempaa tulevaisuutta. Alueen keskeisten kehittämistoimijoiden yhteistyötä ja sitoutumista ohjelmalliseen työhön on myös
tiivistettävä.
Myös Euroopan unionin rakennerahastot ovat tukemassa äkillisen rakennemuutoksen kohtaamia alueita.
Rakennerahasto-ohjelmien vuotuisesta rahoituskehyksestä noin viisi prosenttia varataan erikseen osoitettavaksi äkillisen rakennemuutoksen vaikutuksen lieventämiseen tähtääviin hankkeisiin. Käyttökohde voi olla
koko kriisialue, jolloin tukea voidaan osoittaa varsinaisen kriisikohteen lisäksi myös kyseisen alueen muun
elinkeinotoiminnan kehittämiseen. Pirkanmaan liiton ja Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa neuvotellaan
parhaillaan rakennemuutosohjelmaa tukevien hankkeiden käynnistämisestä.
Ylä-Pirkanmaalla ryhdyttiin äkillisen rakennemuutosalue -nimityksen jälkeen välittömästi valtioneuvoston
edellyttämiin toimiin. Seutukunnalle perustettiin kuntajohtajista, elinkeino- ja aluekehittäjistä sekä asiantuntijoista koottu johtoryhmä, jonka yhteistyön kautta alueelle rakennetaan uusia hankeavauksia ja aktivoidaan aluetta ja sen toimijoita muutostilanteessa. Johtoryhmämme kokoontui touko,- kesä- ja elokuun
tapaamisissa valmistelemaan yhteistä rakennemuutosohjelmaa. Tässä ohjelmassa on esitelty YläPirkanmaan seutukunnan aktivointitoimenpiteet ja keskeiset kehittämishankkeet, joilla pyritään vastaamaan rakennemuutoksen aiheuttamiin haasteisiin ja vahvistamaan seudun ihmisten elämänlaatua ja yritysten menestymismahdollisuuksia.
Ruovedellä 31.8.2011
puheenjohtaja Markku Raiskinmäki ja ohjelmavastaava Antti Korkka
Sivu 2 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
Sisällys
Ylä-Pirkanmaan rakennemuutosohjelma 2011–2012 ....................................................................................... 2
1. Ylä-Pirkanmaan taustatiedot ......................................................................................................................... 4
1.1. Seutu- ja kuntatiedot .............................................................................................................................. 4
1.2. Ylä-Pirkanmaan työllisyystilanne 2011 ................................................................................................... 6
1.3. Alueen vahvuudet ja kehittämisen nykyiset painopisteet ..................................................................... 7
2. Rakennemuutosohjelman koordinointi......................................................................................................... 9
2.1. Johtoryhmän kokoonpano...................................................................................................................... 9
2.2. Ohjelman toteuttaminen ...................................................................................................................... 10
2.3. Seuranta................................................................................................................................................ 10
3. Rakennemuutosohjelman toimenpiteet ..................................................................................................... 12
3.1. Työvoiman kehittämis- ja koulutustoimenpiteet ................................................................................. 12
3.2. Rahoitus- ja kehittämistoiminnan aktivointi yrittäjille ......................................................................... 15
3.3. Hankkeiden ja toimintaympäristön kehittäminen ............................................................................... 17
3.4. Liikenneinfrastruktuurin kehittämiskohteet ........................................................................................ 20
4. Yhteenveto ja toimijavastuut ...................................................................................................................... 21
Yhteystiedot..................................................................................................................................................... 23
Liite 1 Yrityskehittäminen
Sivu 3 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
1. Ylä-Pirkanmaan taustatiedot
1.1. Seutu- ja kuntatiedot
Ylä-Pirkanmaa on maaseutumainen ja metsävaltainen pikkukaupunkien ja -kuntien ympäröimä seutualue,
joka sijaitsee noin tunnin matkan päässä Tampereelta ja Jyväskylästä. Ylä-Pirkanmaan seutukunta muodostuu neljästä kunnasta: Juupajoki on reilun kahden tuhannen asukkaan maaseutukunta, josta on hyvät työssäkäynti- ja asiointiyhteydet Tampereen keskusseudulle; Mänttä-Vilppula on noin 12 000 asukkaan taide- ja
teollisuuskaupunki Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakuntien rajalla; Ruoveden maaseutukunnassa asuu
noin 5 000 asukasta; Virrat Pirkanmaan pohjoisimpana kuntana on reilun 7 000 asukkaan monipuolinen
maaseutu-, huvila- ja teollisuuskaupunki.
Sekä palvelut, teollisuus että alkutuotanto ovat vahvasti edustettuina Ylä-Pirkanmaan seutukunnan elinkeinoissa. Suurin työllistäjä on palveluala, joka työllistää keskimäärin yli puolet yläpirkanmaalaisista. YläPirkanmaalla on vahvat teolliset juuret ja teollisuus on edelleen erittäin merkittävä työllistäjä. Työpaikoilla
mitattuna suurimmat teolliset toimialat ovat puutuoteteollisuus, metalliteollisuus ja kemiallinen metsäteollisuus. Teollisuus keskittyy etenkin Mäntän, Vilppulan ja Ruoveden alueelle. Seutukunnan alueella sahataan
myös n. 10 % koko maan sahatavarasta. Puutavaran ja puutuotteiden osuus Pirkanmaan teollisista työpaikoista on noin 43 %.
Muita tärkeitä toimialoja Ylä-Pirkanmaalla ovat metallituotteiden valmistus (koneiden ja laitteiden valmistus), kemiallinen metsäteollisuus, muoviteollisuus (kemianteollisuuden jatkojalostus, painottuu erityisesti
Virroille) sekä luonto- ja kulttuurimatkailu. Alkutuotannolla on vahvin asema Juupajoella, Virroilla ja Ruovedellä, joista kaikissa osuus on yli kymmenen prosenttia työpaikoista. Vapaa-ajan asumisen merkitys alueen
kulttuurille ja taloudelle on myös huomattava. Alueen neljässä kunnassa on lähes 7 000 vapaa-ajan asuntoa. Suurimpia vapaa-ajan asumisen kohteita ovat Virrat (2490 vapaa-ajan asuntoa) ja Ruovesi (2453).
Ylä-Pirkanmaan seututoiminta pohjautuu kuntien väliseen vakiintuneeseen strategiseen (Seutustrategia
2010) yhteistyöhön sekä alueellisesti rakennettuun ja markkinoituun Ylä-Pirkanmaan identiteettiin (ks.
Sivu 4 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
www.ylapirkanmaa.fi). Kuntien yhteistyöorganisaation Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry:n tehtävänä on
ollut vuodesta 2001 lähtien seutukunnan strategisesta suunnittelusta vastaaminen, aluekehittämisen koordinointi ja kuntien palveluyhteistyön edistäminen. Ylä-Pirkanmaalla tapahtuvan kehittämistyön kulmakivenä on ollut toimiva elinkeinopalvelutoiminnan verkosto sekä kuntajohtajista koostuva seutuhallitus. Seudullisen työvaliokunnan, joka kostuu kuntien elinkeinovastaavista, kautta kunnat ovat olleet tietoisia keskeisistä kehittämishankkeista ja sen kautta on suunnitellusti ohjattu kuntien resursseja käynnistettäville yhteishankkeille.
Seudullisen elinkeinoverkoston keskeisinä toimijoina ja yhteistyökumppaneina ovat seutuyhdistyksen kanssa toimineet erityisesti Virtain Yrityspalvelu Oy ja MW-Kehitys Oy Mänttä-Vilppulasta sekä elinkeinovastaavat Ruoveden ja Juupajoen kunnista. Keskeisimmät seudun elinkeinotoiminnan kehittämisrahoittajat ovat
Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus), Tekes ja Finnvera.
Ylä-Pirkanmaan kunta ja seutukohtaiset tilastotiedot 2011:
Juupajoki
Asukasluku
Asukasluvun muutos edellisestä vuodesta %
Väestöennuste
2015
2020
2025
Ikärakenne
0-6 vuotiaat
7-14
15-64
65-74
75-84
85Työvoima
-työpaikkaomavaraisuus
-työvoima/työlliset
-työttömyysaste %
Työpaikkarakenne %
-maa- ja metsätalous
-jalostus
-palvelut
Elinkeinorakenne %
- maa- ja metsätalous
- jalostus
-palvelut
Ruovesi
Virrat
2094
-1,0
MänttäVilppula
11413
-0,7
5038
-1,2
7514
1,3
YläPirkanmaa
26 059
-1,0
2 157
2 178
2 202
11 038
10 763
10 590
4 848
4 747
4 697
7 296
7 211
7 171
25 339
24 899
24 660
6,5
9,5
60,7
12,3
7,4
3,4
6,0
7,9
61,6
12,2
8,8
3,6
5,3
7,8
58,8
13,3
11,0
3,8
5,7
7,4
60,6
12,7
9,8
3,8
5,8
7,9
60,7
12,6
9,4
3,7
87,0
924/831
10,1
102,2
5 009/4 452
11,1
106,1
2 124/1 925
9,4
90,3
3 192/2 914
8,7
98,3
11 249/10122
10,00
16,1
26,0
56,7
4,4
42,0
53,0
12,8
38,7
47,2
15,5
27,3
55,3
8,6
35,6
54,7
11,8
27,8
59,2
3,7
41,7
54,1
13,2
32,7
52,8
12,4
30,4
55,5
9,6
32,1
57,4
(Pirkanmaan työllisyyskatsaus 6/2011, ELY tiedote 26.7.2011.
Kuntatiedon keskus, Kuntaliitto, kunnat.net –palvelun seutukuntatiedot 31.5.2011.
Tilastokeskus 2011.)
Seudun väestökehityksen keskeisimpinä haasteina ovat tällä vuosikymmenellä voimakas ikääntyminen sekä
nuorten sitouttaminen alueelle. Ylä-Pirkanmaan seutu on tällä hetkellä Pirkanmaan iäkkäintä aluetta. Tämä
on tuomassa erityishaasteen kuntataloudelle ja palveluiden kehittämiselle. Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys
Sivu 5 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
on parhaillaan suunnittelemassa yhteistyössä TEM:n kanssa kansallisia toimia kuntien ikärakenteen muutoshaasteisiin (ks. www.tem.fi/koko/demo).
1.2. Ylä-Pirkanmaan työllisyystilanne 2011
Kesäkuun 2011 lopussa työllisyystilanne oli Pirkanmaalla edelleen koko maata heikompi. Ylä-Pirkanmaan
seutukunnan työttömyysaste oli 10,00 %. Työttömiä työnhakijoita oli kaikissa seutukunnissa vähemmän
vuoden takaiseen verrattuna, mutta vähäisintä työttömien työnhakijoiden määrän lasku oli YläPirkanmaalla (1 %). Kunnittain tarkasteltuna työttömien määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna vain
yhdessä kunnassa, Ruovedellä 21 %.
Ylä-Pirkanmaan työllisyystilanne on huononemassa nopeasti loppukesän ja syksyn 2011 aikana. MetsäTissue Oy:n työpaikkavähennykset ja Visuvesi Oy:n konkurssi vievät yhteensä 267 työpaikkaa. Lisäksi muissa
yrityksissä ennakoidaan vähenevän 68 työpaikkaa. Vähennykset ovat yhteensä 335 työpaikkaa, mikä on
noin 3 % alueen työllisestä työvoimasta. Vähennykset nostaisivat toteutuessaan kokonaan seudun työttömyysasteen 13,4 prosenttiin. Mänttä-Vilppulassa työttömyysaste olisi 15 prosenttia. Osaavimmat työntekijät tulevat kuitenkin työllistymään nopeasti alueen muihin yrityksiin kesän ja syksyn 2011 aikana. Työryhmän arviona on, että 1/3 työttömistä työnhakijoista tulee työllistymään vuoden 2011 aikana.
Ylä-Pirkanmaan työllisyyskatsaus
Kunta
Juupajoki
Mänttä-Vilppula
Ruovesi
Virrat
Ylä-Pirkanmaa
Työvoima
924
5 009
2 124
3 192
11 249
Työttömyysaste
10,1 %
11,1 %
9,4 %
8,7 %
10,0 %
Avoimet työpaikat
8
35
34
18
95
Työttömyyden muutos
-12 %
-6 %
21 %
-1 %
-1 %
(Pirkanmaan työllisyyskatsaus 6/2011, Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus 26.6.2011)
Kunta
Yhteensä
Naiset
Juupajoki
Mänttä-Vilppula
Ruovesi
Virrat
Ylä-Pirkanmaa
93
557
199
278
1 127
54
241
103
129
527
Alle 20vuotiaat
0
31
6
6
43
Alle 25vuotiaat
7
74
18
26
125
Yli 50vuotiaat
46
272
99
121
538
(Pirkanmaan työllisyyskatsaus 6/2011, Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus 26.6.2011)
Sivu 6 / 23
Yli vuoden työttömänä olleet
20
159
35
33
247
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
Arviointitaulukko äkillisen rakennemuutoksen työvoimavaikutuksista
Kunta
Juupajoki
MänttäVilppula
Ruovesi
Virrat
Yhteensä
Työvoima
918
5006
2123
3183
11230
Työttömyysaste %
TyöttöIrtisanotut ja
mät yh- työttömyysteensä
uhan alaiset
31.3.201
1
11,4 %
105
0
11,9 %
596
155
9,4 %
9,2 %
10,6 %
200
294
1195
Työttömät ja Työttömyysprotyöttömyyssentti
uhan alaiset
yhteensä
100
80
335
105
751
11,4 %
15,0 %
300
374
1530
14,1 %
11,7 %
13,6 %
1.3. Alueen vahvuudet ja kehittämisen nykyiset painopisteet
Ylä-Pirkanmaan aluevahvuuksien arviointi 2011
Aluekehittäminen perustuu alueiden vahvuuksiin ja ominaispiirteisiin. Alueiden menestys nivoutuu kykyyn
tunnistaa vahvuudet, kehittämispainotuksien tehokkaaseen kohdistamiseen ja verkostoitumiseen muiden
alueiden kanssa (TEM raportteja 22/2011). Työ- ja elinkeinoministeriön alueellisen koheesio- ja kilpailukykyohjelman (KOKO) puitteissa on tehty Alueiden vahvuudet 2011 -määrittely, joka on päivitys vuonna 2009
tehtyyn laajempaan alueiden vahvuuksien määrittelyyn. Työn toteuttajina ovat toimineet työ- ja elinkeinoministeriön ja aluetoimijoiden lisäksi maakuntien liitot sekä Synocus Oy.
Alueellisessa KOKO-ohjelmassa on painotettu erityisesti vihreän teknologian, bioenergian, jalostettujen puutuotteiden ja elämystalouden uusia
mahdollisuuksia (kuvan tähtimerkinnät).
Sivu 7 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
Ylä-Pirkanmaan aluevahvuus arvioinnissa globaalina vahvuutena nähdään edelleen puu ja paperi. Kansainvälisen tahon vahvuuksiksi arvioidaan mm. vihreän teknologian tuotteet ja innovaatiot, metalli-, muovi- ja
teknologiateollisuus. Vuodesta 2009 ovat nousseet kulttuuri- ja elämystalous, ympäristöteknologia ja bioenergia, joita onkin pyritty kehittämään ja aktivoimaan seututasoisilla kehittämishankkeilla.
Ylä-Pirkanmaan visio ja seutustrategian painopisteet
Ylä-Pirkanmaan visiona on olla luonnonläheisen asumisen ja aktiivisen yrittämisen seutukunta, jossa on
kilpailukykyistä osaamista, korkeatasoista koulutusta, vahvaa kulttuuria ja hyvät laaja-alaisesti tuotetut
palvelut. Seutustrategian painopisteissä on korostettu uusia elinkeinotoiminnan avauksia ja koulutetun
työvoiman pysyvyyttä alueella. Esitetyt painopisteet toimivat hyvänä lähtökohtana alueen kasvun uusille
avauksille, joita täsmennetään sekä tässä rakennemuutosohjelmassa että syksyllä 2011 toteutettavassa
elinkeinostrategiassa.
1. Ylä-Pirkanmaalla on aktiivista yritystoimintaa ja elinkeinopolitiikkaa, jonka eteen eri toimijat tekevät yhteistyötä. Kehitetään ympäristöteknologia-alaa ja vaihtoehtoisten energiamuotojen käyttämistä.
2. Ylä-Pirkanmaalla asutaan luonnonläheisesti ja viihtyisästi, sisältäen myös vapaa-ajan asumisen. Maankäyttöön kiinnitetään yhä enemmän huomiota ja edistetään strategista maankäytön suunnittelua.
3. Kulttuuri ja matkailu nähdään tärkeinä aloina ja niihin panostetaan seutukunnallisesti. Myös kansainvälistä matkailua alueelle pyritään lisäämään.
4. Seudun tulevaisuus rakentuu osaamisen ja koulutetun työvoiman varaan.
5. Ylä-Pirkanmaan kunnat tekevät enemmän seudullista yhteistyötä. Kunnallisia palveluja tuotetaan yhä
enemmän kuntien yhteistyönä. Myös muut palveluntuottajat kytketään tiiviimmin mukaan.
Sivu 8 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
2. Rakennemuutosohjelman koordinointi
2.1. Johtoryhmän kokoonpano
Äkillisen rakennemuutosaluenimityksen jälkeen Ylä-Pirkanmaalle perustettiin 19.5.2011 johtoryhmä suunnittelemaan rakennemuutosohjelman toimintaa. Johtoryhmän puheenjohtajaksi nimettiin Ylä-Pirkanmaan
seutuhallituksen puheenjohtaja ja Ruoveden kunnanjohtaja Markku Raiskinmäki. Rakennemuutosohjelman
koordinaation ja valmistelun vastuutahoksi nimettiin Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry.
Johtoryhmän tehtävänä on johtaa, ohjata ja määrittää ohjelmatyön strategisia suuntaviivoja ja tavoitteita.
Johtoryhmään nimetyt eri organisaatioiden edustajat vastaavat omien organisaatioidensa osalta rakennemuutostoimenpiteiden suunnittelusta, valmistelusta, toteutuksesta sekä tulosten raportoinnista.
Rakennemuutosohjelman johtoryhmäjäsenet:
Ruoveden kunnanjohtaja Markku Raiskinmäki, pj
Ruoveden kunnan elinkeinoasiamies Vuokko Mäenpää
Ruoveden kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Ikkala
Juupajoen kunnanjohtaja Hannu Koski
Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtaja Esa Sirviö
Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Arto Pirttilahti
MW-Kehitys Oy:n hallituksen puheenjohtaja Esko Lehtomaa
MW-Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Ismo Korhonen
MW-Kehitys Oy:n kehitysjohtaja Pasi Mäkinen
Virtain kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki
Virtain Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Fred Motzkin
PoKo ry:n toiminnanjohtaja Juha Kolhinen
Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Antti Korkka, ohjelmavastaava
Ylä-Pirkanmaan seutuvaltuuston puheenjohtaja Jukka Majala
Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry:n hallintosihteeri Senni Jalonen, sihteeri
Pirkanmaan ELY-keskuksen aluekehityspäällikkö Kristiina Karppi
Pirkanmaan ELY-keskuksen työllisyys- ja yrittäjyysyksikön päällikkö Erkki Lydén
Pirkanmaan liiton aluekehitysjohtaja Jukka Alasentie
Pirkanmaan liiton kehityspäällikkö Heidi Rämö
Pohjois-Pirkanmaan TE-toimiston johtaja Olli Vihanta/Riku Immonen
Pohjois-Pirkanmaan TE-toimiston apulaisjohtaja Toini Viinamäki/palvelupäällikkö Minna Salminen
Keski-Pirkanmaan TE-toimiston johtaja Riitta Jakara
Lisäksi Ylä-Pirkanmaan seutuhallitus ja työvaliokunta osallistuvat aktiivisesti rakennemuutosohjelman seuranta- ja suunnittelutehtäviin.
Ylä-Pirkanmaan seutuhallitus 2011:
Ruoveden kunnanjohtaja Markku Raiskinmäki pj
Virtain kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki vpj
Juupajoen kunnanjohtaja Hannu Koski
Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtaja Esa Sirviö
Sivu 9 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
Ylä-Pirkanmaan työvaliokunta 2011:
MW-Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Ismo Korhonen
MW-Kehitys Oy:n kehitysjohtaja Pasi Mäkinen
Virtain Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Fred Motzkin
Virtain kaupungin maaseutusihteeri Heidi Kuutti-Selkee
Ruoveden kunnan elinkeinoasiamies Vuokko Mäenpää
Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Antti Korkka
Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry:n hallintosihteeri Senni Jalonen
Oppilaitosten koulutustarjonta ja kehittämisnäkemykset on koottu erikseen seuraavilta alueella toimivilta
koulutusorganisaatioilta:
TAMK (Tampereen ammattikorkeakoulu, maakuntakorkeakoulutoiminta Mäntässä ja Virroilla)
Pirko (Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä)
SASKY (Sastamalan koulutuskuntayhtymä, Mäntän seudun koulutuskeskus).
2.2. Ohjelman toteuttaminen
Ylä-Pirkanmaan rakennemuutosohjelman tavoitteena on olla konkreettinen työkalu kuntien ja aluekehittäjien yhteistyölle ja kehittämisvastuille. Rakennemuutosohjelmalla pyritään ensisijaisesti tukemaan yritystukien ja investointien käynnistymistä Ylä-Pirkanmaan alueella entistä nopeammin, tiedottamaan yrityksiä
kehittämistoimijoiden palveluista ja tukimahdollisuuksista sekä analysoimaan työvoimatarpeet ja erityishaasteet rakennemuutosyrityksissä.
Ohjelmassa keskitytään samalla uusiin keskeisiin kehittämishankeavauksiin (yritysneuvonta, puutuoteteollisuuden kehittäminen, palveluliiketoiminta, ympäristöteknologia, demografiset haasteet) yhteistyössä Pirkanmaan liiton ja Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa. Mänttä-Vilppulassa ja Ruovedellä parhaillaan tehtävät
suorat kuntakohtaiset kehittämisneuvottelut ovat myös ohjelman keskiössä (Tissue-työryhmä, Visuvesityöryhmä).
Seudullisen työvaliokunnan tehtävänä on jatkossa toimia ns. ohjelman projektityöryhmänä, ja viedä eteenpäin rakennemuutosohjelmassa esitettyjä konkreettisia toimenpiteitä yhteistyössä Pohjois-Pirkanmaan TEtoimiston, Pirkanmaan ELY-keskuksen, Pirkanmaan liiton, PoKo ry:n, Tekesin, Finnveran sekä koulutus- ja
tutkimuslaitosten kanssa.
Rakennemuutosohjelma kytketään lisäksi syksyllä 2011 toteutettavaan seudulliseen elinkeinostrategian
valmisteluun, jolla etsitään entistä painokkaampia ja fokusoidumpia elinkeinokehittämisen kärkiä alueelle.
2.3. Seuranta
Ohjelman seuranta toteutetaan yhdessä Pohjois-Pirkanmaan TE-toimiston, Pirkanmaan ELY-keskuksen ja
Pirkanmaan liiton kanssa seurantaindikaattorien kautta.
Seurantaindikaattoreita kootaan yhteen seuraavilla jaksoilla: 6/2011, 12/2011, 6/2012 ja 12/2012.
Sivu 10 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
Seurantaindikaattori
6/2011
12/2011
6/2012
12/2012
Väkiluvun muutos
Työttömien lkm
Työttömyysaste
Uudet avoimet työpaikat
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Lomautettujen lukumäärä
Yt-neuvottelujen piirissä olleiden henkilöiden määrä
Työvoimakoulutuksessa olevien lukumäärä
Hankkeisiin liittyvät suoritemittarit
6/2011
Myönnettyjen rakennemuutosmäärärahojen käyttö
Uudet yritykset
Uudet työpaikat
Hankkeisiin osallistuneiden yritysten määrä
Hankkeisiin osallistuneiden kehitysorganisaatioiden yhteistyö
Sivu 11 / 23
12/2011
6/1012
12/2012
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
3. Rakennemuutosohjelman toimenpiteet
3.1. Työvoiman kehittämis- ja koulutustoimenpiteet
Työvoiman koulutus- ja rekrytointitarpeet esille
Ylä-Pirkanmaalla vuoden 2011 yt-neuvottelut koskevat noin 3 %:a seutukunnan työvoimasta. PohjoisPirkanmaan TE-toimiston toimipaikoissa Mäntässä ja Virroilla sekä Ruoveden palvelupisteessä rakennetaan
parhaillaan henkilökohtaisia työllistymissuunnitelmia kaikille työttömyyden kohdanneille henkilöille. Erityisesti puuteollisuudesta lomautetuille henkilöille etsitään sijoittumis- ja koulutusmahdollisuuksia työvoimaa
tarvitseville toimialoille. Aloittavien yritysten starttirahoja on myös riittävästi varauksessa, jotta kaikille
yritystoiminnan aloittaville voidaan esittää mahdollisimman nopeasti aloitusrahoitus Yritys-Suomi -palvelun
kautta.
Virroilla ja Mänttä-Vilppulassa aloitetaan marras-joulukuussa 2011 TE-toimiston kautta lähihoitajakoulutus,
joilla pyritään terveydenhuoltoalan työvoimatarpeen tyydyttämiseen. Koulutusmahdollisuutena on myös
yksilöllisen ammatillisen koulutuksen Kalotti-ohjelma (kouluttajana Pirko), jolla voidaan hankkia yksilöllinen
koulutuspaikka yrityksistä. Syyskuussa 2011 aloitetaan lisäksi Ruovedellä, Mänttä-Vilppulassa ja Virroilla
ATK-valmiuksia teollisuuden tuotannon ohjaukseen ja ATK-taidot SOTE-aloille -kurssit.
TE-toimisto voi hankkia työvoimakoulutusta myös tarpeen mukaan. Alueen yrittäjät ovat toivoneet, että
Ylä-Pirkanmaalla järjestettäisiin monialakoulutusta - tämän hetkiset nopeat suhdannevaihtelut vaativat
monialaosaamista. Neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä Ruoveden ja Virtain yritysten kanssa teollisuuden monialakoulutuksen järjestämisen aloittamisesta.
Yritys tai muu työnantaja voi kouluttaa uusia tai nykyisiä työntekijöitään yhteistyössä työ- ja elinkeinohallinnon kanssa nk. yhteishankintakoulutukseen kautta. Tähän koulutukseen kuuluvat RekryKoulutus, (kun
yrityksen tarpeisiin ei löydy ammattitaitoisia työntekijöitä, eikä lähiaikoina valmistu tarvittavia osaajia)
TäsmäKoulutus (yrityksen ja sen henkilöstön tarpeisiin räätälöity ammatillinen perus- tai lisäkoulutus, soveltuu myös määräaikaisiin lomautustilanteisiin) ja MuutosKoulutus (työnantaja voi auttaa taloudellisesta tai
tuotannollisesta syystä irtisanottuja työntekijöitään löytämään uuden ammatin tai työpaikan). Koulutuksia
voidaan yhdistää muihin pk-yritysten kehittämispalveluihin. Työnantaja ja työ- ja elinkeinohallinto suunnittelevat ja rahoittavat koulutuksen yhdessä.
Yritysharava on työmalli, jossa puhelinhaastatteluilla tiedustellaan yrityksistä merkittäviksi huomattuja tarpeita, ja niistä kootaan data-aineisto, joka mahdollistaa yritysten tarpeiden paremman käsittelyn ja muutosten kirjaamisen ajantasaisesti. Pirkanmaa on Suomen toiseksi suurin työmarkkina-alue, ja yritysharavakyselyjen määrä 2009–2010 Pirkanmaalla oli siihen asti alueilla tehdyistä haastatteluista suurin koko maassa. Maakunnan ensimmäiset yritysharava-haastattelut tehtiin Pohjois-Pirkanmaan TE-toimiston alueella
touko-kesäkuussa 2009.
Yritysharavan yritystietoja on hyödynnetty mm. erityisryhmien työllistämisen välineenä. Esimerkiksi nuorten työllistämisestä kiinnostuneiden yritysten tiedot on TE-toimistossa voitu siirtää toimipaikan nuorten
neuvojalle. Yritystietojen avulla on ollut mahdollista tavoitella nuorille harjoittelu- tai työpaikkoja. Yritysharavatietojen avulla on esimerkiksi löydetty myös kansainvälistymisestä kiinnostuneet yritykset ja järjestetty
teemasta tilaisuus. Samoin paikallisten koulutusorganisaatioiden kanssa on tehty yhteistyötä. Yritysten
ilmoittamien tarpeiden perusteella TE-toimisto on markkinoinut kumppanien järjestämiä koulutuksia, esimerkiksi markkinoinnin alalta.
Sivu 12 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
Yritysharavan lisäksi työvoiman koulutus- ja rekrytointitarpeiden selvitystyötä tullaan toteuttamaan puutuoteteollisuuden seudullisella kehittämisselvityksellä (PUUKETO 9/2011-3/2012). Seututyönä tehtävän
yrityskartoituksen tavoitteena on tukea TE-toimiston ja oppilaitosten teollisuuden monialakoulutuksen
aloittamista ja kohdentamista paremmin sekä ohjata liiketoiminnan kehittämispalveluiden ohjaamista yrityksiin (verkostohankkeet kuten ENY, Kumara) sekä aktivoida yrityksiä kehittämisrahoitusten mahdollisuuksiin.
Oppilaitosten alueellinen toiminta turvattava
Työvoiman kehittämis- ja koulutuspalveluiden keskiössä on jatkossa myös TAMK:n, Pirkon:n ja SASKY:n
(MSKK) koulutuspalveluiden pysyvyyden turvaaminen alueella. Oppilaitokset houkuttelevat alueelle nuorta
ja osaavaa työvoimaa, jotka on saatava paremmin kohtaamaan yritysten tarpeet.
Tampereen keskusseudun ulkopuolella korkeakoulujen (Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto) koulutus-, tutkimus- ja kehitystoimintaa suunnitellaan ja kanavoidaan korkeakoulujen yhteisellä maakuntakorkeakoulutoiminnalla. Tampereen ammattikorkeakoulun alueellisten toimipisteiden toiminta ja pysyvyys Mänttä-Vilppulassa sekä Virroilla ovat seutukunnalle erittäin
tärkeitä.
Rakennemuutosohjelman johtoryhmä painottaa, että alueelle suunnattavan koulutuksen tulee jatkossa olla
alueen ja sen elinkeinorakenteen kannalta hyödyllistä. Täydennyskoulutusta on myös kehitettävä edelleen
osaavan työvoiman turvaamiseksi ja kehittämiseksi alueella. Työvoiman kohtaantumisen ongelma on nähtävissä Ylä-Pirkanmaalla esimerkiksi sairaanhoitajien paikkojen täyttämisessä. Lähihoitajia koulutetaan parhaillaan Virroilla sekä Mänttä-Vilppulassa riittävästi. Tarvitsemme alueelle kuitenkin pikaisesti täydennys- ja
muuntokoulutusta lähihoitajista sairaanhoitajiksi.
TAMK Mänttä-Vilppula (korkeakoulujen ajankohtaiset tutkintokoulutukset Ylä-Pirkanmaalla 2011–2012)
Sairaanhoitajien (AMK) koulutus on jatkunut Mänttä-Vilppulassa vuodesta 2008. Syksyllä 2011 aloitti neljäs
ryhmä 24 opiskelijalla, joista 16 lähihoitajaa. Aiemmissakin ryhmissä on lähihoitajakoulutus ollut useimpien
pohjana. Seuraava ryhmä on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2013, jolloin hakuaika on kevät 2013.
Liiketalouden koulutus tradenomin tutkintoon on jatkunut Mänttä-Vilppulassa ammattikorkeakoulun alusta
asti, vuodesta 1997. Koulutus on toteutettu nuorten koulutuksena. Vetovoima on hiipunut ja viime keväänä
haku muutettiin aikuiskoulutukseksi. Seuraava toteutus on suunnitteilla vuodelle 2013.
Tänä syksynä on haku insinöörin (AMK) aikuiskoulutukseen, aloitus tammikuussa 2012. Koulutuksella vastataan Mänttä-Vilppulan, Jämsän ja Keuruun kaupunkien ja kehitysyhtiöiden suunnalta tulleeseen vahvaan
tarpeeseen. Koulutuksen uskotaan turvaavan ja kehittävän seudun työvoimaa. Jatkosta ei ole päätöksiä.
TAMK Virrat (korkeakoulujen ajankohtaiset tutkintokoulutukset Ylä-Pirkanmaalla 2011–2012)
Liiketalouden koulutus tradenomin tutkintoon on jatkunut Virroilla ammattikorkeakoulun alusta asti, vuodesta 1997. Koulutus on toteutettu nuorten koulutuksena. Vetovoima on hiipunut ja syksyllä 2010 koulutus
alkoi aikuiskoulutuksena kahdella ryhmällä, toinen opetus- ja kulttuuriministeriön, toinen työ- ja elinkeinoministeriön rahoituksella. Seuraava toteutus on suunnitteilla 2012.
Alkutuotannon ja muiden maaseutuelinkeinojen ja yritystoiminnan osaamisen kehittämiseksi alkoi TAMK:n
Virtain toimipisteessä tammikuussa 2011 agrologin (AMK) aikuiskoulutus Tampereen (TAMK) ja Jyväskylän
(JAMK) ammattikorkeakoulujen yhteistyönä, JAMK:n tutkintona. Toinen hakukierros on tänä syksynä ja
opiskelu alkaa tammikuussa 2012. Koulutuksen tarvetta Pirkanmaalla selvitettiin yhdessä maataloustuottajajärjestön kanssa.
Sivu 13 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
Medianomin koulutusta on järjestetty ammattikorkeakoulun Virtain toimipisteessä 2000-luvun alkupuolelta
asti, nuorten koulutuksena. Vetovoima on ollut hyvä. Koulutus jatkuu edelleen vuosittain.
Tampereen teknillinen yliopisto, TTY
Mänttä-Vilppulan, Jämsän ja Keuruun alueen työelämän tarpeista noussut insinööristä diplomi-insinööriksi
aikuiskoulutus TTY:n toimesta (2009–2011) on käynnissä alueella yhdelle ryhmälle, 17 opiskelijaa. Ensimmäiset koulutettavat ovat valmistumassa. Koulutuksen lähiopetus toteutetaan vaihdellen MänttäVilppulassa, Jämsässä ja Keuruulla. Ei jatkosuunnitelmia toistaiseksi.
Koulutuksen lisäksi Tampereen teknillisen yliopiston tutkimus- ja kehittämistoimintaa on kohdennettu seudullisten kehittämishankkeiden kautta. Keskeisiä yhteistyötoimijoita ovat olleet erityisesti arkkitehtuurin
laitos, rakennustekniikan laitos ja materiaaliopin laitos.
Ylä-Pirkanmaalla toimivien oppilaitosten nykyinen koulutustarjonta 2011
Koulutusohjelma
Organisaatio
Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma/ Agrologi AMK
Liiketalouden koulutusohjelma/ Tradenomi AMK
Viestinnän koulutusohjelma/ Medianomi AMK
Hoitotyön koulutusohjelma/ Sairaanhoitaja AMK
Liiketalouden perustutkinto/ Merkonomi
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto/ Lähihoitaja
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto/ Datanomi
Turvallisuusalan perustutkinto/ Turvallisuusvalvoja
Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto/ Kokki/ Tarjoilija/ Vastaanottovirkailija
Hiusalan perustutkinto/ Parturi-kampaaja
Kauneudenhoitoalan perustutkinto/ Kosmetologi
Kone- ja metallialan perustutkinto/ Koneistaja/ Levyseppähitsaaja
Puualan perustutkinto/ Puuseppä
Rakennusalan perustutkinto/ Talonrakentaja
Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto/ ICT-asentaja
TAMK-JAMK
TAMK
TAMK
TAMK
Pirko/SASKY
Pirko/SASKY
Pirko/SASKY
Pirko
SASKY
(www.sasky.fi, www.pirko.fi, www.tamk.fi)
Sivu 14 / 23
SASKY
SASKY
SASKY
SASKY
SASKY
SASKY
MänttäVilppula
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
Virrat
X
X
X
X
X
X
X
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
3.2. Rahoitus- ja kehittämistoiminnan aktivointi yrittäjille
Yritysneuvonnan tärkeys
Ylä-Pirkanmaalla toimii tällä hetkellä kaksi Yritys-Suomi -konseptin mukaista yritysneuvontapistettä Virroilla
ja Mänttä-Vilppulassa. Tarpeen vaatiessa yritysneuvojat ovat tavattavissa myös Ruovedellä ja Juupajoella.
Yritys-Suomi palvelupisteissä työskentelevät yritysneuvojat antavat yleisneuvontaa yrityksen eri kehitysvaiheissa, tekevät yhteistyötä TE-toimiston kanssa starttirahaprosessissa ja Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa
yritysrahoitukseen liittyen.
Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistyksen hallinnon alla olevat seudulliset yritysneuvojat toimivat aktivaattoreina
yrityksiin päin ja linkkinä elinkeino- ja muiden toimijoiden välillä, ja antavat tietoa alueella käynnissä olevista kehittämishankkeista ja muista mahdollisuuksista. Virroilla ja Mänttä-Vilppulassa toimivat elinkeinoyhtiöt
Virtain Yrityspalvelu Oy ja MW-Kehitys Oy sekä Ruoveden kunnan elinkeinoasiamies hoitavat kuntien elinkeinopolitiikkaa, kiinteistöasioita ja yritysneuvontaa.
Yritysneuvontatyössä on paneuduttava hyvin asiakkaan tarkoitusperiin ja yrityssuunnitelmiin. Liiketoimintasuunnitelman tekemisen ohjaus on tärkeätä, sillä rahoittajan luokse ei kannata mennä ilman kunnollisia
suunnitelmia. Yritysneuvoja toimii linkkinä asiakkaan ja rahoittajaviranomaisen välillä. Paikallisesti avainihmisten tulee osata kertoa mahdollisuuksista niin koulutuksen kuin rahoituksenkin suhteen. Yritysten osaamisen merkitystä on turha vähätellä, sillä yritykselle on erittäin tärkeätä osata huolehtia kilpailukyvystään ja
taloudellisesta vakaudesta. Rakennemuutostilanteessa on tärkeätä, että yritysneuvojat kertovat ja tiedottavat kehitys- ja rahoitusmahdollisuuksista yrityksille.
Yritys-Suomi -konsepti tuo jokaiselle seutukunnalle, joka on solminut seudullisen sopimuksen (seutuyp) työja elinkeinoministeriön kanssa, oikeuden käyttää Yritys-Suomi brändiä ja muuta materiaalia. Uudet YritysSuomi internet-sivut tulevat sisältämään seutukohtaiset sivustot, joille voidaan kerätä kaikki seutukunnalla
yritysneuvontaa tarjoavat tahot ja yhteistyökumppanit sekä kehittää erilaisia tuotekortteja parantamaan
asiakaslähtöisyyttä tekemällä erilaiset palvelut ja niiden tarjoajat ymmärrettävämmiksi kokonaisuuksiksi.
Yhteiset infot yrittäjille
Rakennemuutosohjelmaan liittyvät rahoitus- ja infotilaisuudet yrityksille on sovittu järjestettäväksi Ruovedellä, Mänttä-Vilppulassa ja Virroilla. Tilaisuudet suunnataan samalla yrityksen perustamista suunnitteleville. Tilaisuudet järjestetään syys-lokakuussa 2011 yhteistyössä kuntien elinkeinovetäjien, seutuyhdistyksen,
Tekesin ja Finnveran kanssa. Lisäksi yrityksille järjestetään lokakuussa 2011 Mänttä-Vilppulassa työhyvinvoinnin ja –urien koulutusseminaari yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa (TyöTae). Uudet rahoitustilaisuudet ja infot järjestetään keväällä 2011.
Rakennemuutosohjelmaan liittyen seutukunnalle tullaan suunnittelemaan esite, jossa on lueteltuna erilaisia rahoitus- ja kehitysmahdollisuuksia sekä eri tahojen yhteystietoja. Lisäksi seutusivuille
www.ylapirkanmaa.fi kootaan Ylä-Pirkanmaan rakennemuutosohjelmaan liittyvä materiaali.
Rakennemuutosohjelman liitteeksi on koottu Yrityskehittäminen -liite, jossa ovat lueteltuna eri rahoittajatoimien yritystukimuodot ja muut rahoitusmahdollisuudet. (Ks. liite 1.)
Yritysrahoitukset – ELY, Tekes, Finnvera, Leader ja alueelliset pienpääomat
Pirkanmaan ELY-keskuksessa on monipuolisia rahoitus- ja koulutusmahdollisuuksia yrityksille. Yritystuet ja
hankerahoitus ovat tässä tilanteessa hyviä työvälineitä. Varsinainen yritystukien tukiprosenttimäärä yrityksille ei ohjelma-aikana muutu, mutta myöntämisessä on rakennemuutosohjelmaan liittyvää aluepoliittista
painotusta. Yritystuen lausuntoja voidaan TE-toimiston ja yritysneuvonnan lisäksi pyytää toimintaryhmä
Sivu 15 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
PoKo ry:ltä (maaseutuohjelman yritystukien osalta). ELY-keskuksen talouspäällikkö- ja toimitusjohtajakurssit ovat myös hyviä mahdollisuuksia verkostoitua ja tavata alueen muita yrittäjiä.
Tulevaisuudessa uudella ohjelmakaudella pk-yritysten yritysrahoitus tulee todennäköisesti keskittymään
Tekesin ja Finnveran kautta, kun taas maaseutuohjelmalla tuetaan alkavia ja reuna-alueiden yrityksiä. Yritystuet tulevat jatkossa vähenemään, joten niiden käyttöön kannattaa nyt tarttua tehokkaasti.
Tekesin kautta saatava rahoitus on valtakunnallista rahaa ja kaikki haettavat hankkeet kilpailevat Suomen
rajojen sisällä keskenään. Tekesistä haettavilla hankkeilla halutaan saada aikaan harppausta yritysten liiketoiminnassa, siis tavoitellaan selkeää askelta eteenpäin. Varsinaisia toimiala- tai rahoitusrajauksia haulle ei
ole. Tekes ei rahoita yrityksen normaalia toimintaa eikä investointeja, vaan silloin kun yritys lähtee kehittämään jotakin uutta ja ottamaan harppausta eteenpäin.
Tekes voi tarjota avustusta ja lainaa. Lainahankkeet ovat riskittömiä, jos hanke epäonnistuu, laina muuttuu
avustukseksi eikä sitä tarvitse maksaa takaisin. Pk-yrityksille on 50–70 prosentin avustus mahdollinen.
Valmistelurahoitushankkeet haetaan ELY-keskuksen kautta, ja 70 prosentin tuki on korkein mahdollinen.
Valmistelurahoitusta on käytetty esim. Virroilla aktiivisesti. Tekes tulee aktivoimaan oman rahoituksen
käyttöä alueella yhteisissä infotilaisuuksissa.
Finnveran kautta rahoitetaan alkavia, kasvavia ja kansainvälistyviä yrityksiä. Välineinä ovat mm. suhdannelainat, joilla rahoitetaan suhdanteen takia vaikeuksiin joutuneita yrityksiä ja yritetään välttää turhia konkursseja. Kun rahoitus tai vakausriski nousee yritykselle liian kovaksi, voi Finnvera auttaa eteenpäin. Yrityksien on tärkeää huolehtia koko ajan kilpailukyvystään.
Finnveran tavoitteena on, ettei rahoitusosuus nousisi yli 50 prosentin. Rahoitusperiaatteita ja reunaehtoja
on kuitenkin mahdollisuus tarkentaa rakennemuutosalueilla. Finnveralla on hyvin monenlaisia rahoitusinstrumentteja aina lainatakauksista lähtien. Investointeihin ja käyttöpääomaan on myös hyviä rahoitusvälineitä olemassa.
Paikallisen Leader-toimintaryhmä PoKo ry:n kautta haettava tukirahoitus keskittyy erityisesti kuntakohtaisiin pienempiin kehittämishankkeisiin. PoKo ry:n kautta kehittämishankkeisiin tehdään myös lausuntoja
Pirkanmaan ELY-keskukselle, jolloin hankkeita voidaan perustella paremmin paikallisesta näkökulmasta.
Länsi-Suomen Kasvukolmio Oy on Ylä-Pirkanmaan ja Keuruun seutukunnan yritysrahoitustoiminnan alueellinen kehitysyhtiö. Länsi-Suomen Kasvukolmio Oy:n toimintaa on aktivoitu vuoden 2010 aikana perustamalla Ylä-Pirkanmaan ja Keuruun alueelle pienpääomarahasto tukemaan ja kehittämään alueen yrityksiä. Pienimuotoisilla sijoituksilla autetaan alkavia ja pääomantarpeessa olevia pk-yrityksiä. Rahastosta voi saada
osaamista ja tukea yritystoiminnan eri vaiheisiin aina perustamisvaiheesta varhaiseen kasvuun saakka. Rahasto auttaa tarvittaessa yrityksen ja muiden mahdollisten rahoittajaosapuolten kanssa sijoituksen ehdoista ja kokoaa tarvittavan sijoituskonsortion.
Sivu 16 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
3.3. Hankkeiden ja toimintaympäristön kehittäminen
TEM:n teettämän aluevahvuusmäärittelyn (KOKO 2011) mukaan Ylä-Pirkanmaan globaalina vahvuutena
nähdään puu ja paperi. Muina vahvuuksina tunnistetaan vihreän teknologian tuotteet ja innovaatiot, metalli-, muovi- ja teknologiateollisuus sekä kulttuuri- ja elämystalous ja ympäristöteknologia ja bioenergia.
Seudullisia rakennemuutosta tukevia hankkeita on tällä hetkellä käynnissä neljä. Kolmea ensimmäistä kehittämishanketta rahoittaa Pirkanmaan liitto maakuntarahoituksen ja rakennerahoituksen kautta. Yrityspalveluita tukevan hankkeen rahoittajana toimii Pirkanmaan ELY-keskus.
-
KOKO, joka on työ- ja elinkeinoministeriön tukema strategiaohjelma alueella (YP/MKR)
Energia- ja ympäristöklusterin kehittämishanke ENY (YP/EAKR)
Kumara-hanke, jossa kehitetään Metsä-Tissuen kuitusaven uusia käyttömahdollisuuksia
(MW/EAKR)
Seudulliset yrityspalvelut/Tehdään Yhdessä -hanke (YP/EMR)
Suunnittelussa olevat hankkeet ja toimenpiteet koskevat alueellisen palveluliiketoiminnan kehittämistä,
jalostettujen puutuotteiden kehittämistä, puutuotealan ja metallin koulutuksia, osaavan työvoiman saannin
turvaamista, alueen markkinointia yrityksille ja asukkaille sekä majoitus ja hotellipalveluiden kehittämistä.
Ylä-Pirkanmaan seudulle tullaan lisäksi toteuttamaan yhteistyössä Keuruun kanssa elinkeinostrategia syksyllä 2011, millä täsmennetään uusia toimenpiteitä ja niiden kohdentamista.
Ohessa on esitetty tarkemmin rakennemuutosta tukevat seudulliset hankkeet syksylle 2011.
Puutuoteteollisuuden ja työvoiman kehittämishanke (haussa)
PUUKETO – Puutuoteteollisuuden kehittämisselvitys toimintaympäristön muutoksissa
Toteutusaika:
Toteutuksen vastuuorganisaatio:
Hankemuoto ja rahoittaja:
Kokonaiskustannusarvio:
1.9.2011 – 31.3.2012
Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry
MKR / Pirkanmaan liitto
50 000 € (70 % MKR)
Hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet:
Hankkeen keskeisenä tehtävänä on selvittää Ylä-Pirkanmaan rakennemuutosalueen työvoiman osaamiseen ja työvoiman määrään kohdistuvat tarpeet ja uhat yrityksissä, kohdentaa tehokkaammin koulutus- ja kehittämistoimintaa yrityksiin sekä tiedottaa yrityksiä
kehittämisen mahdollisuuksista ja rahoitusmuodoista. Hanke tukee alueen elinkeinostrategian kehittämistä ja kokoaa ajankohtaisen tilannekuvan alueen yrityksistä.
Sivu 17 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
Palveluliiketoiminnan kehittäminen (haussa)
LIIKE - Yritysten liiketoimintaympäristöjen kehittäminen
Toteutusaika:
Toteutuksen vastuuorganisaatio:
Hankemuoto ja rahoittaja:
Kokonaiskustannusarvio:
2012-2013
MW-Kehitys Oy
EAKR / Pirkanmaan liitto
300 000 € (70 % EAKR)
Hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet:
Hankkeessa aktivoidaan yritysten toimintaympäristöjen ja palveluyrittäjyyden kehittämistä. Kohteena on palveluliiketoimintayritysten kehittymismahdollisuuksien ja yritysten
palvelukeskittymien tukeminen Ylä-Pirkanmaalla mm. aktivoimalla sähköistä liiketoimintaa, käynnistämällä pilottiprojekteja sekä verkostoimalla yrityksiä ja muita toimijoita keskenään. Hankkeessa käytetään yrityshautomo-, living labs- ym. toimenpiteitä.
ENY – Energia- ja ympäristöklusterin kehittämishanke (käynnissä)
Toteutusaika:
Toteutuksen vastuuorganisaatio:
Hankemuoto ja rahoittaja:
Kokonaiskustannusarvio:
2011-2013
Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry
EAKR / Pirkanmaan liitto
640 000 € (70 % EAKR)
Hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet:
Projektin tavoitteena on kehittää yritysten energia- ja ympäristöliiketoimintaa sekä teknologiatasoa, lisätä innovaatioita ja niiden kaupallistamista sekä luoda mahdollisuudet uuden
osaamiseen perustuvan liiketoiminnan syntymiselle alueelle.
Projektin määrällisenä tavoitteena on synnyttää alueelle uusia teknologiateollisuuden yrityksiä ja työpaikkoja sekä säilyttää ja turvata nykyisiä työpaikkoja. Projektin keskeisenä
toimenpiteenä on myös kehittäjätoimijoiden, yritysten ja muiden innovaatiotoimijoiden
verkostomaisen yhteistyön kehittäminen.
KUMARA – Kuitusaven mahdollisuudet (käynnissä)
Toteutusaika:
Toteutuksen vastuuorganisaatio:
Hankemuoto ja rahoittaja:
Kokonaiskustannusarvio:
2012-2013
MW-Kehitys Oy
EAKR / Pirkanmaan liitto
285 000 € (70 % EAKR)
Hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet:
Kumara-projektilla haetaan mahdollisuuksia ja ratkaisua Metsä Tissuen tuoteprosessin jäännöstuotteena syntyvän kuitusavi-materiaalin käyttämiseksi tuotteiden teollisessa valmistamisessa sekä tuetaan kuitusaven käyttämistä ympäristörakentamisessa. Tavoitteena on
uudenlaisten ekologisten teollisten tuotantomahdollisuuksien kehittäminen, joissa käytetään kuitusavea raaka-aineena. Projektissa on tavoitteena muodostaa kuitusaven käyttämistä ja hyödyntämistä tukeva yritysverkosto, jolle kuitusaven käyttäminen luo uusia liiketoiminta- ja menestysmahdollisuuksia.
Sivu 18 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
Tehdään yhdessä – yritysneuvontaa Pirkanmaalla (käynnissä)
Toteutusaika:
Toteutuksen vastuuorganisaatio:
Hankemuoto ja rahoittaja:
Kokonaiskustannusarvio:
2011-2013
Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry
EMR / Pirkanmaan ELY-keskus
620 000 € (70 % EMR)
Hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet:
Hankkeen avulla ylläpidetään Pirkanmaan (pl. Tampereen kaupunkiseutu) seudullisia yrityspalvelupisteitä, joissa tarjotaan uusien ja toimivien yrittäjien yleisneuvontaa. Palvelupisteiltä
saa rahoitus- ja kehittämisneuvontaa sekä tukea yrityksen eri vaiheisiin.
Seudullisten yrityspalvelupisteiden yleisneuvonnan avulla luodaan alueelle uutta yritystoimintaa ja työpaikkoja. Hankkeen avulla parannetaan seuturajat ylittävää yhteistyötä ja
etenkin maakunnan reuna-alueiden toimijoiden välistä yhteistyötä.
Kuntakohtaiset hankkeet ja alueen markkinointi
Virroilla, Ruovedellä ja Mänttä-Vilppulassa tullaan toteuttamaan kuntakohtaisia hankkeita, jotka koskevat
mm. satamien, keskustojen, majoituspalveluiden ja yritysalueiden infrastruktuurin kehittämistä. Toimilla
tuetaan yritysten yleisten toimintaedellytysten kehittämistä ja alueen houkuttelevuutta. Pirkanmaan ELYkeskuksella on hyvät infrahankkeiden rahoitusmahdollisuudet. Kunnissa on nyt syksyn 2011 aikana tehostettava suunnitelmia, sillä resursseja voidaan saada erityisesti maaseutuohjelman kautta. Tuen osuus uusille hankkeille voi useissa tapauksissa olla jopa 70 %.
Ylä-Pirkanmaan majoitus- ja ohjelmapalvelut eivät tällä hetkellä vastaa riittävästi kansainväliseen kysyntään. Tulevaisuus asettaa Ylä-Pirkanmaalle positiivisia haasteita. Serlachiuksen museon laajennus on toteutumassa ja tämä lisää merkittävästi alueelle matkailua vuodesta 2013 alkaen. Tampere-Pirkkalaan suunnitteilla oleva toinen halpalentoterminaali lisää myös Ylä-Pirkanmaan majoitustarvetta. Matkailijat tulee saada
viettämään yksi tai useampi päivä alueella päivävierailuiden sijaan. Mänttä-Vilppulassa on parhaillaan rakenteilla ja suunnittelussa kaksi lomakyläaluetta, jotka osaltaan vastaavat majoituskapasiteetin haasteisiin.
Ylä-Pirkanmaan alue on tehnyt usean vuoden yhteistyötä Pirkanmaan matkailutoimijoiden kanssa (Tredea
Oy:n matkailuyksikkö GoTampere/Visit Tampere). Mänttä-Vilppulan matkailutoimi on ollut hyvä apu seudun kansainvälisessä markkinoinnissa, mutta kuntien panostus markkinointiin on ollut erittäin vähäistä.
Seutukunnan yhteisellä aluemarkkinointiponnistuksella voidaan tehostaa ennen kaikkea yrityspuolen, teollisten tilojen käytön ja investointien houkuttelua. Alueella on myös paljon vapaa-ajan asuntoja ja asukkaita,
joissa on hyödyntämätöntä potentiaalia.
Alueen markkinoinnin, aluekehittämistoiminnan ja elinkeinokehittämisen uudelleenjärjestelyjä suunnitellaan syksyn 2011 aikana. Tavoitteena on saada perustettua seudullisesti vaikuttavampi ja elinkeinotoimintaa tehokkaammin tukeva kehittämisyhtiö vuoden 2013 alkuun mennessä.
Sivu 19 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
3.4. Liikenneinfrastruktuurin kehittämiskohteet
Seutukunnan yleisen saavutettavuuden ja yritysten logistiikan tehostamisessa on huomioitava jatkossakin
pääteiden ja rautatieyhteyksien kehittäminen. Maakunnallisissa ja valtakunnallisissa kehittämisohjelmissa
on huomioitava, että 9-tien kunnostamisen lisäksi on edistettävä erityisen aktiivisesti 66-, 58- ja 65-teiden
kuntoa. Seudulliseksi kehittämisväyläksi on maakunnallisesti esitetty usein 66-tietä. Läntisen ohitustien
valmistuttua on nyt huomioitava myös 58-tien kasvaneet matkustajamäärät - Kurun ja Virtain välinen tieosuus vaatisi välitöntä perusparantamista.
Raideliikenne helpottaisi tulevaisuudessa autottomien liikkumista alueelle ja se liittyisi voimakkaasti myös
matkailun kehittämiseen koko seudulle. Mänttä-Vilppulan alue on saatava tiiviimmin Tampereen ja edelleen pääkaupunkiseudun yhteyteen. Vilppulan asema-alueen kehittäminen ja matkustajaliikenteen kytkeminen Mäntän keskustaan asti on koko seudun raideliikennekehittämisen keskiössä.
Käynnissä olevassa Pirkanmaan lähijunaliikennehankkeessa, jossa ovat mukana Mänttä-Vilppula ja Juupajoki, on tavoitteena viisi vuoroa päivässä suuntaansa (Tre-Vilppula). Uusien vuorojen toteutuminen parantaisi
liikkumismahdollisuuksia alueelle monella tapaa. Erityisesti työssäkäynti- ja opiskelumahdollisuudet paranisivat alueelle ja alueelta keskusseudulle päin.
Uusia raideliikenteeseen kytkettäviä teollisuuden logistisia kuljetusmahdollisuuksia on myös selvitettävä
nykyisillä reiteillä. Käytöstä poistetun Pori-Haapamäki radan logistisia kuljetusmahdollisuuksia tulisi myös
selvittää. Ratahankkeen uudelleen toteutuminen avaisi tehokkaan ja ekologisen väylän metsä‐ ja metalliteollisuuden, kaupan sekä kaivannaisteollisuuden kuljetuksille.
Seudulle tulisi myös kehittää sellainen matkalippu, jota voidaan käyttää ristiin junassa ja bussissa, jolloin
matkustajilla on mahdollisuus parempiin matkustusyhdistelmiin ja aikatauluihin. Haja-asutusalueelle tarvittaisiin yleisesti yhteinen seutulippu. Se kehittäisi liikennettä koko alueella ja lisäisi ekologisempaa liikkuvuutta alueella.
Sivu 20 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
4. Yhteenveto ja toimijavastuut
Ylä-Pirkanmaan rakennemuutosohjelma on konkreettinen työkalu kuntien ja aluekehittäjien yhteistyölle ja
kehittämisvastuille. Yhteistyötoimijat sitoutuvat ohjelmatoteutukseen seuraavilla toimenpiteillä:
Organisaatio
Pohjois-Pirkanmaan TE-toimisto
Vastuualue
> Työttömien ohjaus ja koulutusten kehittäminen
> Yhteishankintakoulutusten aktivointi yritysten kanssa
> Yritys-Suomi yhteistyön tiivistäminen
> Yritysharavan toteutus ja jatkotoimenpiteet
> Yrittäjän alkuneuvonta ja ohjaus yrityspalveluihin
Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry
> Rakennemuutosohjelman koordinointi; kuntayhteistyö (seutuhallitus) ja elinkeinoyhteistyö (työvaliokunta)
> Rahoitusinfon koonti yrityksille (yrityskehittämisen infopaketti)
> Yritys-Suomi yritysneuvontapalvelupisteiden ylläpito Virroilla ja
Mänttä-Vilppulassa
> ENY-hanke, bioenergia- ja ympäristöteknologian kehittäminen
> KOKO – koheesio- ja kilpailukykyohjelma (elinkeinostrategiatyö)
> DEMO-verkosto (demografiset erityiskysymykset)
> PUUKETO – puutuoteteollisuuden kehittämisselvitys
> Alue- ja matkailumarkkinointi
Ruovesi
> Rakennemuutosohjelman ja seutuyhteistyön johtaminen
> Visuvesi-työryhmä
> Rahoitusinfot yrityksille
> Yritysmarkkinointi, investointien houkuttelu ja toimitilapalvelut
Mänttä-Vilppula
MW-Kehitys Oy
> Tissue-työryhmä
> Kumara-hanke, Mäntän tehtaan kuitusaven uudet käyttömahdollisuudet
> LIIKE-hanke, palveluliiketoiminnan kehittäminen
> Pirkanmaan lähijunaliikenteen kehittäminen
> Matkailun, majoituksen, keskustaympäristön ja yritysalueidenkehittäminen
> Rahoitusinfot yrityksille
> Yritysmarkkinointi, investointien houkuttelu ja toimitilapalvelut
Virrat
Virtain Yrityspalvelu Oy
> Yritysneuvonnan palvelupisteyhteistyö (hanke ja yritysneuvontatyön yhteistyö/seutuyhdistys)
> Maankäyttö- ja paikkatiedon yhteistyön kehittäminen; palvelurakenteen analyysit
> Visuvesi-työryhmä
> Rahoitusinfot yrityksille
> Yritysmarkkinointi, investointien houkuttelu ja toimitilapalvelut
Sivu 21 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
Juupajoki
> Nahkatehdas-työryhmä
> Pirkanmaan lähijunaliikennehanke
> Yritysmarkkinointi, investointien houkuttelu ja toimitilapalvelut
Leader-toiminta
PoKo ry
Pomoottori ry
> Yritystukien aktivointi ja neuvontatyö (maaseutuohjelma)
> Kuntakohtaisten investointihankkeiden käytön aktivointi
> Rahoituslausunnot Pirkanmaan ELY-keskukselle
Länsi-Suomen Kasvukolmio Oy
> Pienpääomarahastojen aktivointi yrittäjille (elinkeinoyhteistyönä Keuruun kanssa)
ELY-Keskus
Tekes
Finnvera
Pirkanmaan liitto
> Rahoitusten ja kehittämistoiminnan aktivointi yrittäjille
> Kuntakohtaisten investointihankkeiden käytön aktivointi
> Yritysinfot yhteistyössä kuntien kanssa
> Aluekehittämisen ja -hankkeiden tukeminen
> Ennakointi- ja asiantuntijatiedon välittäminen
TAMK
SASKY
PIRKO
> Muuntokoulutusten ja monialakoulutusten kehittäminen
> Osaavan työvoiman yrityskytkennät (lopputöiden sitominen
yrityksiin)
> Korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan aktivointi
kuntiin (maakuntakorkeakoulutoiminta)
Sivu 22 / 23
Kasvun avauksia Ylä-Pirkanmaalle! | Rakennemuutosohjelma 2011–2012
Yhteystiedot
POHJOIS-PIRKANMAAN TE-TOIMISTO
YLÄ-PIRKANMAAN SEUTUKUNTA
www.ptvt.fi/pohjoispirkanmaa
Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry
Ratakatu 12–14, 35800 Mänttä
www.ylapirkanmaa.fi
toiminnanjohtaja Antti Korkka p. 040 834 6676 [email protected]
hallintosihteeri Senni Jalonen p. 043 211 2116 [email protected]
Yritys-Suomi –palvelupisteet
Mänttä-Vilppula/Juupajoki: Jouko Viirret p. 043 211 2112
[email protected]
Ratakatu 12-14, 35800 Mänttä
Virrat/Ruovesi: Sanna Mallén p. 043 211 2113 [email protected]
Pääskyntie 6, 34800 Virrat
Mäntän toimipaikka
Ratakatu 12-14, 35800 MÄNTTÄ
p. 010 19 4052 | f. 010 60 45733
Avoinna 9 - 11 ja 12 - 15.45
Virtain toimipaikka
Pääskyntie 6, 34800 Virrat
p. 010 19 4052 | f. 010 60 45920
Avoinna 9-12 ja 13-15.45
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI
VIRTAIN KAUPUNKI
Seppälän puistotie 15, 35800 Mänttä
p. (03) 488 811 | www.manttavilppula.fi
kunnanjohtaja Esa Sirviö p. 0400 975 211
[email protected]
Virtaintie 26, 34800 Virrat
p. (03) 485 111 | www.virrat.fi
kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki p. 044 715 1201
[email protected]
MW-Kehitys Oy
Seppälän puistotie 15, 35800 Mänttä | www.mw-kehitys.com
toimitusjohtaja Ismo Korhonen p. 040 169 32276
[email protected]
kehitysjohtaja Pasi Mäkinen p. 044 517 5107
[email protected]
Virtain Yrityspalvelu Oy
Pääskyntie 6, 34800 Virrat | www.virtainyrityspalvelu.fi
toimitusjohtaja Fred Motzkin p. 044 715 1273
[email protected]
RUOVEDEN KUNTA
PIRKANMAAN LIITTO
Ruovedentie 30, 34600 Ruovesi
p. (03) 486 111 | www.ruovesi.fi
kunnanjohtaja Markku Raiskinmäki p. 044 787 1300
[email protected]
elinkeinoasiamies Vuokko Mäenpää p. 044 787 1304
[email protected]
Nalkalankatu 12, 33200 Tampere
www.pirkanmaa.fi
aluekehitysjohtaja Jukka Alasentie
p. 0500 733 620
[email protected]
JUUPAJOEN KUNTA
PIRKANMAAN ELY-KESKUS
Koskitie 50, 35500 Korkeakoski
p. (03) 377 5100 | www.juupajoki.fi
kunnanjohtaja Hannu Koski p. 040 7491 314
[email protected]
Pellavatehtaankatu 25, 33100 Tampere
www.ely-keskus.fi | [email protected]
Työllisyys ja yrittäjyys
-yksikön päällikkö Erkki Lydén p. 040 500 6929
aluekehityspäällikkö Kristiina Karppi p. 040 550 6181
yritysrahoitus: Pirjo Isometsä puh. 040 549 0911
Kyösti Korpelainen puh. 040 500 6927
Pekka T. Lehtinen puh. 040 723 9001
Riitta Rakkola puh. 040 500 6926
maaseudun yritysrahoitus:
Petri Tallila puh. 040 7000 257
Timo Fager puh. 040 593 8858
POKO | LEADER
Maaseudun kehittämisyhdistys PoKo ry
Kauppakatu 23, 35800 MÄNTTÄ
toiminnanjohtaja Juha Kolhinen | puh. 050 5979 220
[email protected] | www.pokory.fi
Sivu 23 / 23