kaksi- ja neliroottoriset karhottimet

KARHOTTIMET
Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
kenne
a
r
a
k
k
• Van tiivinen
va
• Inno
käy ttö
o
p
p
l
e
•H
fella.eu
2
PARAS SATO
FELLA on jo yli 95 vuoden ajan tunnettu innovatiivisesta tekniikastaan, erinomaisesta laadustaan sekä
tinkimättömästä panoksestaan maataloustuotteiden kehittämiseksi. Rehukonetekniikan asiantuntijana
»Made in Germany« tarjoamme asiakkaillemme ympäri maailman markkinoiden suurimman valikoiman
niittokoneita, pöyhimiä, karhottimia ja niittomurskaimia.
N
MADE INY
GERMA
FELLA on ollut 1980-luvulta alkaen edustettuna kaikilla maailman tärkeillä markkinoilla. Koska olemme
jatkuvasti yhteydessä maanviljelijöihin ja yksityisiin urakoitsijoihin, kykenemme kehittämään ja täydentämään koneitamme jatkuvasti edelleen. Näin erilaiset markkinat hyötyvät toisistaan. FELLAn tavoitteena on tarjota jokaiselle asiakkaalle juuri hänen yrityksellensä ja tarpeisiinsa optimaalinen ratkaisu.
PERINTEET, INNOVAATIOT JA TINKIMÄTTÖMYYS
Ensimmäinen karhotin valmistettiin jo 1960-luvun puolivälissä Feuchtin toimipaikassamme. Kaikki rehukoneidemme avainkomponentit valmistetaan ja tarkastetaan siellä alan asiantuntijoiden toimesta, ennen
kuin ne lähtevät tehtaalta.
Samanaikaisesti tutkimus- ja kehitysosastomme panostaa koko tietotaitonsa yhä parempien ja tehokkaampien koneiden kehittämiseen. Tämä takaa asiakkaillemme ympäri maailman myös tulevaisuudessa
ylivoimaisen FELLA-laadun »Made in Germany«.
FELLA – rehukoneiden asiantuntija:
˴˴ Laatua »Made in Germany«
˴˴ Yli 95 vuoden kokemus
˴˴ Oma tutkimus- ja kehitysosasto
˴˴ K
aikki koneet asennetaan ja
tarkastetaan toimipaikassamme
asiantuntijoiden toimesta
˴˴ Innovatiivinen, tehokas, pitkäikäinen
3
HISTORIA
Jo yli 95 vuoden ajan nimi FELLA on yhdistetty innovatiiviseen frankkilaiseen maataloustekniikkaan.
Nykyään Nürnbergin lähellä, Feuchtissa, sijaitseva FELLA-Werke GmbH on yksi vaativan rehukonesegmentin tärkeimmistä toimijoista. Kattavan rumpu- ja lautasniittokoneista, pöyhimistä ja karhottimista
koostuvan valikoimansa ansiosta FELLA on onnistunut jatkuvasti parantamaan asemaansa maailman
markkinoilla.
Keväästä 2011 alkaen FELLA on ollut 100 % osa AGCO-konsernia ja sen vastuualueeseen kuuluu yhtiön korjuutekniikan erikoisosaamisen edelleenkehittäminen. Nürnbergin lähellä Feuchtissa sijaitseva toimipaikka
on nykyään AGCO:n tuorerehun korjuun kompetenssikeskus Euroopassa.
KATSAUS YRITYKSEN HISTORIAAN
• 1918 »Bayerische Eggenfabrik AG« perustetaan Feuchtissa
• 1921 Tuotenimi FELLA syntyy, sen lähtökohtana on Egyptin arabian sana »Fellache« (maanviljelijä)
• 1923 Tuotevalikoimaa laajennetaan auroilla ja pyörällisillä kyntöauroilla
• 1932 Niittokoneet, pöyhimet, hevosharavat sekä leikkuu- ja sitomakoneet otetaan tuotevalikoimaan
• 1953 FELLA tuo markkinoille ensimmäisen piikkiroottorilla varustetun niittomurskaimen.
Sille myönnetään DLG:n suuri pronssinen palkintokolikko
• 1954 FELLA tuo markkinoille ensimmäisen itseajavan ja suorituskykyisen leikkuupuimurin,
joka saa nimekseen Jupiter
• 1968 Karhottimet otetaan mukaan tuotevalikoimaan
• 1980 Tuotannossa erikoistutaan tuoterehukoneisiin
• 1989 Keskittyminen osaamisen ydinalueisiin suunnitteluun, asennukseen, myyntiin
• 1997 Neljän »itseohjaavan tehtaan« periaate otetaan käyttöön. Se palkitaan kaksi vuotta
myöhemmin kansainvälisellä Best Factory Award -palkinnolla
• 2000 Investoinnit »uuteen« FELLAan (uusi rakennus, organisaation rakenneuudistus)
• 2004 Argo ostaa FELLAn, FELLAsta tulee Laverdan 100 % tytäryhtiö
• 2007 Argo ja AGCO perustavat yhteisyrityksen, josta molempien osuus on 50 %,
FELLAsta tulee näin osa molempia konserneja
• 2011 AGCOsta tulee 100 % omistaja: FELLAn toimipaikasta tulee AGCOn tuorerehun
korjuun kompetenssikeskus Euroopassa
• 2013 Juhlavuosi »FELLA 95 vuotta«
PALVELU
»Poissa silmistä, poissa mielestä.« – ei kuulu FELLAn tapoihin!
Yhdessä ammattimaisten jälleenmyyjiemme kanssa olemme luotettava kumppani niin koti- kuin ulkomaisillekin asiakkaillemme – ja näin on ollut jo lähes 100
vuotta. Jälleenmyyjiemme ammattitaidon jatkuva ylläpito ja tekniset jatkokoulutukset sekä hyvin varustetut varaosavarastomme takaavat, että FELLA-koneet
ovat aina käyttövalmiina ja että niitä huolletaan ja korjataan ammattitaitoisesti.
Nämä kattavat palvelut takaavat FELLA-koneiden erinomaisen käyttövarmuuden, mikä on erittäin tärkeää tuottoisan ja stressittömän rehunkorjuun kannalta.
4 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
KAKSI- JA NELIROOTTORISET KARHOTTIMET
MIKSI FELLAN KAKSI- TAI NELIROOTTORINEN KARHOTIN?
Suurkarhottimet ovat nykyään avainasemassa sadonkorjuuketjussa – niiden vikaantumisesta voi olla seu­
rauksena muiden kalliiden koneiden seisokkeja ja huomattavia kustannuksia. Tästä syystä sinun ei tulisi
tehdä kompromisseja karhottimen hankinnassa, vaan panostaa aina laatuun ja käyttövarmuuteen. FELLA
on yhdistänyt vuosikymmenien aikana kertyneen kokemuksensa uusimpaan tietoon ja kehittänyt tältä
pohjalta äärimmäisen suorituskykyisen suurkarhotuskoneiden sarjan. Koneiden yhteisiä tunnusmerkkejä
ovat niiden vankka rakenne, helppo käyttö sekä erinomainen haravointilaatu – kaikki ominaisuuksia, joista
käyttäjälle on välitöntä hyötyä. Lisäksi yksittäiset mallit on varustettu vakuuttavilla yksityiskohdilla –
tutustu itse!
!
Edut yhdellä silmäyksellä:
˴˴ Vuosikymmenien kokemus
˴˴ Kattava tuotevalikoima
˴˴ Vankka rakenne – helppo käsittely
˴˴ Kaikki koneet on valmistettu
laadukkaista materiaaleista ja kaikki
rakenneosat on jauhemaalattu – väri
on erityisen iskunkestävä ja takaa,
että kone pysyy vuosikausia kiiltävän
ja edustavan näköisenä
MIELIPITEITÄ
KÄYTÄNNÖN
ELÄMÄSTÄ:
»Päädyimme hankkimaan
FELLA-moniroottorikarhottimen sen vankan rakenteen, hyvän suorituskyvyn
ja helppokäyttöisyyden
takia. Eri käyttökohteisiin
ajaminen sujuu nopeasti
ja turvallisesti ja erityisesti
pienemmillä pelloilla kuljettajamme eivät halua tehdä
töitä ilman steerGUARD
-ohjausta. Pidämme myös
Norwood-yhtiön* osaamisen hyödyntämistä
erinomaisena asiana.«
Colton Bros, urakoitsija,
Uusi-Seelanti
* FELLAn-maahantuoja Uudessa-Seelannissa
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 5
ROOTTORIKESKIÖT
FELLAn roottorikeskiöiden rakenne on suljettu, niin että se suojaa kaikkia tärkeitä komponentteja luotettavasti lialta ja pölyltä. Reilusti mitoitettu vetoyksikkö ja tarkasti alumiiniseoksesta valmistetut karhotinvarsikotelot ovat modernia mutta käytännössä koettua tekniikkaa.
OHJAUSRATA
Lujasta pallografiittivaluraudasta valmistetun ohjausradan optimoidun muodon ansiosta saavutetaan erittäin tasainen käynti sekä piikkien nopea ja tarkka nostoliike. Ohjausrataa voidaan säätää ilman työkaluja*,
näin se voidaan mukauttaa vaivattomasti erilaisiin käyttöolosuhteisiin sopivaksi. Ohjausradan ohjainrullat
ovat kuulalaakeroidut ja huoltovapaat. Rakenne takaa pitkän käyttöiän myös vaikeissa käyttöolosuhteissa.
Kuulalaakeroidut ja kestovoidellut teräsohjainrullat
TANGENTIAALISESTI KIINNITETYT KARHOTINVARRET
Karhotinvarsien tangentiaalisen kiinnityksen ansiosta saavutetaan paras mahdollinen haravointilaatu ja
optimaalinen karho. Tämä mahdollistaa huomattavasti suuremmat työnopeudet – äärimmäisen hyödyllinen ominaisuus tilanteissa, joissa sää ei suosi sadonkorjaajaa.
* mallikohtainen
6 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
HUOLTOYSTÄVÄLLINEN
TS3- JA TS4-ROOTTORIKESKIÖ
ROOTTORIKESKIÖN RUUVIKIINNITYS
Roottorikeskiö on kiinnitetty ruuvien ja kartioholkkien avulla tukevaksi kokonaisuudeksi. Tästä on se
etu, että ruuveihin ei kohdistu leikkausvoimia, vaan ainoastaan puristusta ja vetoa. Lisäksi rakenteen
erinomainen keskitys ja jäykkyys takaavat pitkän käyttöiän. Karhotinvarret voidaan tarvittaessa vaihtaa
yksitellen, ilman että koko kotelointi on purettava osiksi.
Ruuvikiinnitys kartioholkkien avulla
ystäHuolto
!
vällinen
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 7
TS5- JA TS6-ROOTTORIKESKIÖ:
KARHOTINVARSIEN HUOLTOVAPAA LAAKEROINTI
ALAN JOHTAVA SUURTEHOKESKIÖ
Näille keskiöille on tunnusomaista vahvat isokokoiset karhotinvarsien laakeriputket. Nämä laakeriväliltään
43 cm avainkomponentit on suunniteltu erittäin suurille kuormituksille ja erittäin vaikeisiin olosuhteisiin.
Lisäksi niiden tarkka kuulalaakerointi on täysin huoltovapaa. Laakeriputkien päiden muotoilu lisää keskiön
lujuutta entisestään.
Huoltovapaa tarkkuuskuulalaakerointi
huolto
n
e
i
s
r
a
inv
Karhot kerointi
aa
vapaa l
-
8 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
FELLA-KARHOTTIMIEN OMINAISPIIRTEET
TEKNIIKAN HUIPPUA: STEERGUARD TARKKAAN JA SUORAAN OHJAUKSEEN
FELLA on markkinoiden ainoa valmistaja, jonka karhottimissa ohjausakseli on rungon sisällä. Tämän
patentoidun ohjauksen tarkkuus on erinomainen ja pitkäikäinen. Ohjauksakseli on suojassa rungon sisällä
ja ulkopuolelle sijoitetuista akseleista poiketen siinä on vain kaksi liikkuvaa niveltä. Tuloksena on taatusti
tarkka ja turvallinen ohjaus vuosien käytön jälkeenkin.
Ohjausliike välittyy ohjausakselilta säädettävien raidetankojen ja olkatappien kautta pyörille. Raidetankojen päissä on hyötyajoneuvokäytössä miljoonia kilometrejä testatut tarkat kartio-pallonivelet.
Ohjausjärjestelmän suurin etu on ohjausliikkeen erittäin tarkka ja suora välittyminen. Karhotin seuraa aina
tarkalleen traktorin ajorataa ja on lisäksi äärimmäisen hyvin ohjattavissa. Tämäntyyppinen ohjaus takaa
lisäksi äärimmäisen tasaisen käynnin myös suurilla nopeuksilla. Näin pellolta toiselle siirtyminen tapahtuu
nopeasti ja turvallisesti, jopa 50 km/h* nopeudella.
vain
–
D
R
A
s t e e r G U oneissa!
k
FELL An
steerGUARD
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 9
Raidetangot
Lyhyt yhteenveto:
˴˴ Patentoitu ohjausjärjestelmä
˴˴ Ohjausliikkeen erittäin tarkka ja suora välittyminen
˴˴ Äärimmäinen ja jatkuva ohjaustarkkuus
˴˴ Raidetanko kuorma-autoteollisuudesta
˴˴ Karhotin seuraa tarkasti traktorin ajorataa
˴˴ Nopea ja turvallinen kuljetus jopa 50 km/h* nopeudella
* maakohtainen
Säädettävä raidetangonpää
10 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
FELLA-KARHOTTIMIEN OMINAISPIIRTEET
TÄYDELLINEN MAAN PINNAN SEURANTA JOKA TILANTEESSA
FELLA oli ensimmäisiä nykyisin koetun ja testatun nivelletyn roottoriripustuksen valmistajia, ja se on
patentoinut tämän keksinnön. Ripustuksen ansiosta täydellinen maan pinnan seuranta on taattuna myös
vaikeimmissa käyttöolosuhteissa. Pitkittäis- ja poikkisuuntaisen kallistuksen ansiosta roottori kykenee
myötäilemään maanpintaa rungosta riippumatta. Näin myös notkelmissa ja kuopissa oleva rehu saadaan
korjattua ilman hävikkiä.
Kasvuston vaurioituminen piikkien johdosta vältetään mäkisessäkin maastossa. FELLAn koneilla saavutat
aina siistin haravointijäljen ilman rehuhävikkiä – tuloksena on paras rehun laatu.
Patentoitu, täysin nivelöity roottoriripustus
TEKNIIKAN HUIPPUA: JET EFFECT
Nivelletyn ripustuksen ja karhottimen optimaalisen painonjakautumisen ansiosta karhotin nousee ensin
edestä ja sitten takaa noston yhteydessä. Laskettaessa maahan osuvat ensin karhottimen takapyörät ja
sitten vasta sen etupyörät. Näin estetään piikkien maahan tunkeutuminen. Ei piikkien maahan tunkeutumista, ei kasvuston vaurioitumista, ei rehun likaantumista – paras rehun laatu.
Jet Effect
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 11
PIKKIEN OHJAUS OHJAUSRATAA SÄÄTÄMÄLLÄ
Ajankohtaa, jona piikit nousevat karhosta, voidaan muuttaa koska tahansa nopeasti ja ilman työkaluja*
ja mukauttaa niiden toiminta näin vallitseviin käyttö- ja rehuolosuhteisiin. Ohjausradan pidintä on vain
yksinkertaisesti siirrettävä reikälevyssä, niin vältyt rehun hävikiltä ja saat aikaan siististi muotoillun karhon. Moniroottorikarhottimien kohdalla säädöllä voidaan lisäksi vaikuttaa positiivisesti rehun siirtymiseen
etumaisesta roottorista taempaan roottoriin. Lisäasetuksia voit tehdä roottorikeskiön pitkittäis- ja poikittaiskallistuksen avulla. Näin saavutetaan suuri ajonopeus myös vaikeissa käyttöolosuhteissa. Kaikki nämä
asetusmahdollisuudet ovat FELLA-karhottimien ominaispiirteitä ja parantavat työskentelyn tehokkuutta
usein niin kiireisenä sadonkorjuuaikana.
Lyhyt yhteenveto:
˴˴ Täysin nivelletty roottoriripustus Jet Effect -ominaisuudella takaa täydellisen
maan pinnan seurannan ja siistin haravointijäljen ilman rehuhävikkiä
˴˴ Erityisen siistit karhot piikkien ohjauksen ajankohtaa säätämällä
* mallikohtainen
12 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
FELLA-KARHOTTIMIEN OMINAISPIIRTEET
KARHOTUS OIKEALLE
Kaikki FELLA-karhottimet (keskikarhottimia lukuun ottamatta) karhottavat oikealle. Näin karho on aina
täydellisesti näköpiirissäsi, koska nykyisten traktoreiden työlaiteohjaus on ohjaamon oikealla puolella.
Karhotus oikealle – ergonominen ratkaisu!
e
oikeall
s
u
t
o
h
Kar
ina
karho a ssä!
iri
näköpi
–
VOIMANSIIRRON KOMPONENTIT
Kaikkien FELLA-karhottimien voimansiirrot on toteutettu suoralinjaisesti ja ne on varustettu ylikuormitussuojauksella ja vapaakytkimillä. Näin niiden käyttövarmuus on omaa luokkaansa, mikä suojaa käyttäjää
kalliilta korjaustöiltä ja pitkiltä seisokeilta sadonkorjuukauden aikana.
ÜL
ÜL=ylikuormitussuojaus
FL=vapaakäynti
ÜL
ÜL
FL
FL
ÜL
Sivukarhottimen voimansiirto
Keskikarhottimen voimansiirto
Ylikuormitussuojaus on kiinnitetty erittäin lähelle roottoria, niin että se suojaa jokaista roottoria erikseen.
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 13
PIIKKIEN KIINNITYS
Piikkejä ei työnnetä piikkiputken päälle, vaan jokainen piikki ruuvataan erikseen kiinni sen alapuolelle.
Tästä on se etu, että varren rehunpuoleinen osa on täysin sileä, eikä siihen näin ollen jää roikkumaan
rehua. Ja jos yksittäinen piikki sattuu joskus olemaan kulunut, ei sinun tarvitse irrottaa kaikkia piikkejä
vaihtaaksesi jonkun sisemmistä piikeistä. Lisäksi piikeillä on suurempi liikkumavara, koska putki ei rajoita
niiden liikkumista.
Piikit on ruuvattu yksitellen
piikkivarren alapuolelle
Piikkien kiinnitys
Piikkivarren etupuoli on täysin sileä
PIIKINKANNATTIMET
Kaikki FELLAn piikinkannattimet on valmistettu yksiosaisesta metalliputkesta. Kannattimen ja karhotinvarren välinen liitäntäkohta on on työstetty mittatarkasti, mikä mahdollistaa piikkivarsien yksinkertaisen
paikalleen asettamisen ja minimoi tämän voimakkaasti kuormitetun rakenneosan kulumisen.
Mittatarkka liitäntäkohta karhotinvarsiin
14 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
CAMCONTROL – TS 7850 JA TS 7850 PRO
TEKNIIKAN HUIPPUA: CAMCONTROL – HYDRAULINEN OHJAUSRADAN SÄÄTÖ
Hydraulinen ohjausradan säätö CamControl takaa suuren, yopa yli 50 cm maavaran päisteasennossa.
CamControl optimoi piikkivarsien nostoajankohdan vaakasuoraan lepoasentoon noston ajaksi.
Suurten karhojen yliajaminen on mahdollista ongelmitta myös suurten rehumäärien yhteydessä. Karhotin
säilyttää kaiken aikaa matalan painopisteensä ja mahdollistaa näin turvallisen kääntymisen myös mäkisessä maastossa.
trol –
n
o
C
m
Ca
FELL An
va i n
a!
koneiss
Yli 50 cm maavara
Nostokorkeus CamControl-toiminnon kanssa
Maavara
Nostokorkeus ilman CamControl-toimintoa, simuloitu tilanne
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 15
Suurten karhojen ylittäminen mahdollista ongelmitta
Lyhyt yhteenveto:
˴˴ Erittäin suuri maavara päistekäännöksessä
˴˴ Piikkivarsien optimoitu nostoajankohta vaakasuorassa
lepoasennossa
˴˴ Suurten karhojen ylittäminen mahdollista ongelmitta
˴˴ Matala painopiste mahdollistaa turvallisen kääntymisen myös
mäkisessä maastossa
16 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
YLEISKATSAUS
KAKSI- JA NELIROOTTORISET KARHOTTIMET
S. 20-27
KAKSIROOTTORINEN KARHOTIN
SIVULLE
KARHOTTAVA
Klassinen kaksiroottorinen
sivulle karhottava karhotin
kuljetusalustalla ja ilman
suurten yksittäisten karhojen ja kahden pienemmän
karhon haravointiin.
S. 30-37
KAKSIROOTTORINEN KARHOTIN
KESKELLE
KARHOTTAVA
Kaksiroottoriset keskelle
karhottavat karhottimet
säädettävällä työ- ja karhonleveydellä, erinomainen
haravointijälki ja joustavuus.
S. 40-43
NELIROOTTORINEN
KARHOTIN
KESKELLE
KARHOTTAVA
Neliroottorinen karhotin
suurille pinta-aloille,
säädettävä työ- ja karhonleveys, äärimmäinen teho,
ohjattavuus ja erittäin
vankka rakenne.
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 17
KONEIDEN NIMITYKSET JA LYHENTEET:
˴˴ TS: Karhotin
Koneen nimitys
TS 1302
TS 1502
TS 1402
TS 1452
TS 1603
TS 7850
TS 7850 PRO
Työleveys (m)
6,30/7,00
6,30/7,00
5,75/6,65
5,80/6,70
6,60/7,70
7,80/8,40
7,80/8,40
Karhon leveys (m)
0,60–1,90
0,60–1,90
0,60–1,90
0,60–1,90
0,60–1,90
0,60–1,90
0,60–1,90
Mahdollisten karhojen
lukumäärä
2
2
2
2
2
2
2
Paino (kg)
1250
1380
1550
1580
2100
2400
2450
Tehontarve (kW/hv)
33/45
33/45
19/26
19/26
30/41
44/60
44/60
Koneen nimitys
TS 671
TS 801
TS 880
TS 8055 PRO
TS 10065
TS 10065 PRO
Työleveys (m)
5,80–6,60
6,80–7,60
7,20–8,00
7,20–8,00
8,80–10,00
8,80–10,00
Karhon leveys (m)
1,20–1,80
1,20–2,00
1,20–2,00
1,20–2,00
1,30–2,20
1,30–2,20
Mahdollisten karhojen
lukumäärä
1
1
1
1
1
1
Paino (kg)
1350
1875
1900
2050
2900
2950
Tehontarve (kW/hv)
19/26
30/41
35/48
35/48
51/70
51/70
Koneen nimitys
TS 4000
TS 12555 PRO
Työleveys (m)
12,50
12,50
Karhon leveys (m)
1,20–2,20
1,20–2,20
Mahdollisten karhojen
lukumäärä
1
1
Paino (kg)
4300
4400
Tehontarve (kW/hv)
59/80
59/80
18
FELLAn kaksiroottoriset sivulle karhottavat karhottimet
19
PARAS SATO!
Perinteiden, innovaatioiden ja tinkimättömyyden
voimalla.
20 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
KAKSIROOTTORISET SIVUKARHOTTIMET
AISAKIINNITYKSELLÄ
TS 1302
TS 1502
˴˴ Siisti haravointijälki,
myös vaativassa maastossa
˴˴ Vähäinen tehontarve
˴˴ Kuljetusleveys alle 3 m
ilman varusteiden irrottamista
TS 1502
Kuljetusleveys alle 3 m
Yksittäinen karho
Kaksi yksittäistä karhoa
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 21
JOUSTAVUUTTA VAATIVAAN MAASTOON
Mallit TS 1302 ja TS 1502 ovat erittäin helposti ohjattavia ja yleiskäyttöisiä koneita. Yhden yksittäisen
karhon muodostaminen on yhtä lailla mahdollista kuin kahden pienen yksittäisenkin tai kaksoiskarhon
vastasuuntaan ajamalla. Työleveyttä voidaan säätää portaattomasti hydraulisesti ja se voidaan lukita
joka asentoon. Näiden koneiden avulla voit muodostaa siistit ja tarkat karhot myös vaativassa maastossa.
Koneiden suhteellisen alhaisen painon ansiosta voidaan lisäksi käyttää pieniä traktoreita, mikä parantaa
toiminnan taloudellisuutta.
TÄYDELLINEN MAAN PINNAN SEURANTA
FELLAn patentoima nivelletty ripustus yhdistettynä kiertyvään runkoon ja suurikokoisiin renkaisiin
takaa täydellisen maan pinnan seurannan. Näin myös notkelmissa ja syvennyksissä oleva rehu saadaan
korjattua ilman hävikkiä ja likaantumista.
MAKSIMAALINEN KÄYTTÖMUKAVUUS
Työasennosta kuljetusasentoon vaihtaminen tapahtuu vaivattomasti traktorin istuimelta käsin. Piikkivarsia ei myöskään tarvitse irrottaa maantieajoa varten. Näiden mallien suurin sallittu kuljetusnopeus on 40
km/h, elleivät maakohtaiset säädökset rajoita nopeutta. Näin jää enemmän aikaa varsinaiseen työhön:
karhottamiseen.
ENSILUOKKAINEN REHUN LAATU
Karhottimen lukuisien säätömahdollisuuksien ansiosta siisti haravointijälki on taattuna myös vaikeissa
olosuhteissa. Näin saadaan tuotettua laadukasta perusrehua.
Lyhyt yhteenveto:
˴˴ Joustava työleveys 3,10 m - 7,00 m
˴˴ Yksi tai kaksi karhoa mahdollisia
˴˴ Nopea kuljetus piikinkannattimia
irrottamatta
˴˴ Huoltoystävällinen TS4-roottorikeskiö
˴˴ Kiertyvä runko takaa parhaan maan
pinnan seurannan
˴˴ Ensiluokkainen rehun laatu
˴˴ Täydellinen maan pinnan seuranta
täysin nivelletyn roottoriripustuksen
ansiosta
˴˴ Ohjauslaite roottoreiden viivästettyyn
laskuun/nostoon
(vakiovarusteinen mallissa TS 1502)
SUOSITTELEMME*:
˴˴ Teliakselia 18/8.50-8
Hyper-pallorenkailla
tasaisen ja siistin kulun
takaamiseksi, myös vaikeissa olosuhteissa
˴˴ Kosketuspyörää 18/8.50-8
Hyper-pallorenkailla
etumaiselle roottorille,
jotta karhotin seuraisi
paremmin maan pinnan
muotoja
* LISÄVARUSTEENA
22 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
KAKSIROOTTORINEN SIVUKARHOTIN
KULJETUSALUSTALLA
TS 1402
TS 1452
TS 1603
˴˴ Keskikokoiset
sivukarhottimet
˴˴ Siisti rehun luovutus
ja karhonmuodostus
TS 1603
TS 1603 työssä (2 karhon muodostus)
Kuljetusasento – äärimmäisen kompakti
TS 1452: tarkka ohjaus
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 23
PARAS TEKNIIKKA LAATUREHUN TUOTTAMISEKSI
Mallit TS 1402, TS 1452 ja TS 1603 ovat FELLAn kolme keskikokoista kaksiroottorista sivukarhotinta. Nämä
karhottimet mahdollistavat kahden pienen karhon, yhden suuren karhon tai vastasuuntaan ajamalla myös
kaksoiskarhon muodostamisen. Vaihtaminen eri karhotyyppien välillä sujuu vaivattomasti muutamassa
sekunnissa. Kakki FELLAn sivukarhottimet on varustettu suurella ensimmäisen ja toisen roottorin välisellä
limityksellä. Tämä takaa rehun siistin siirron seuraavalle roottorille sekä tarkan karhon muodostuksen
myös vaikeissa työskentelyolosuhteissa.
TÄYDELLINEN MAAN PINNAN SEURANTA
Täysin nivelletyn roottoriripustuksen lisäksi sivukarhottimen erityspiirteenä on joustava alustarakenne.
Tämä mahdollistaa aina optimaalisen maan pinnan seurannan. Lisäksi kaikkien roottoreiden pitkittäis- ja
poikittaissuuntaista kallistusta voidaan säätää tarpeen mukaan. Näin rehun likaantumiselta vältytään
varmasti ja saadaan laadukkaat tulokset.
EHDOTON KÄYTTÖMUKAVUUS
Koneet on varustettu hydraulisella ohjauslaitteella, joka voidaan mukauttaa vastaamaan käyttäjän yksilöllisiä toiveita. Järjestelmä ohjaa taka- ja eturoottorin viivästettyä nostoa ja laskua ja mahdollistaa näin
täydellisten karhojen muodostamisen myös pellon päähän. Päisteasennon automaattisen korkeudenrajoitustoiminnon ansiosta roottoreita ei tarvitse enää kytkeä pois päältä. Lisäksi matalin kuljetuskorkeus on
aina taattuna kuljetusasennossa – samantekevää, minkä työleveyden olet asettanut. FELLAn patentoima
ominaisuus.
Lyhyt yhteenveto:
˴˴ Suuret työleveydet mahdollisia
˴˴ Vakiona 1 tai 2 karhon muodostusmahdollisuus
˴˴ Jopa 50 km/h* kuljetusnopeus
˴˴ Täydellinen maan pinnan seuranta roottoreiden nivelletyn
ripustuksen ja Jet Effect -ominaisuuden ansiosta
c
e
f
f
E
t
e
J
t
˴˴ Ehdoton käyttömukavuus
˴˴ steerGUARD – FELLAn nerokas ohjausjärjestelmä
˴˴ Huoltoystävälliset roottorikeskiöt (TS3/TS4)
˴˴ Siisti haravointijälki piikkien eteen sijoitettujen kosketuspyörien ansiosta
SUOSITTELEMME*:
˴˴ Teliakselia 16/6.50-8
Super-pallorenkailla
tasaisen käynnin ja siistin
karhotusjäljen takaamiseksi kaikissa olosuhteissa ja kaikkien rehutyyppien kohdalla
˴˴ Varapyörää 16/6.50-8
Super-pallorenkailla
* maakohtainen
* LISÄVARUSTEENA
24 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
KAKSIROOTTORINEN SIVUKARHOTIN
KULJETUSALUSTALLA
TS 7850
TS 7850 PRO
˴˴ Sivukarhottimet
vaativaan käyttöön
˴˴ 1 ja 2 karhon muodostus
˴˴ Siisti rehun luovutus
ja karhonmuodostus
TS 7850 PRO käytössä (1 karhon muodostus)
Ohjaus
Kuljetusasento
Jet Effect
steerGUARD karhottimien kääntöakselin ohjaus
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 25
PARAS TEKNIIKKA LAATUREHUN TUOTTAMISEKSI
FELLAn vaativaankin käyttöön soveltuvien kaksiroottoristen sivukarhottimien TS 7850 ja TS 7850 PRO
työleveys on 7,80 m - 8,40 m. Molemmilla karhottimilla on mahdollista muodostaa sekä kaksi pientä
yksittäistä karhoa että yksi suuri sivukarho. Hydraulisesti kääntyvä karhonmuodostin takaa erinomaisen
käyttömukavuuden myös pitkinä työpäivinä. Kuten muissakin FELLAn sivukarhottimissa, myös TS 7850- ja
TS 7850 PRO -malleissa on suuri ensimmäisen ja toisen roottorin välinen limitys, joka takaa siistin rehun
siirron vaikeissakin olosuhteissa.
!
UUTTA
TÄYDELLINEN MAAN PINNAN SEURANTA JA ERINOMAINEN KÄYTTÖMUKAVUUS
Täysin nivelletyn roottoriripustuksen lisäksi sivukarhottimien erityispiirteisiin kuuluu 6-pyöräiset joustavat
telit. Se mahdollistaa optimaalisen maan pinnan seurannan kaikissa tilanteissa. Lisäksi kaikkien roottoreiden pitkittäis- ja poikittaissuuntaista kallistusta voidaan säätää tarpeen mukaan. Näin rehun likaantumiselta vältytään varmasti ja saadaan laadukkaat tulokset.
Koneet on varustettu – kuten mallisarjojen TS 1402 - TS 1603 koneetkin – automaattisella hydraulisella
ohjauslaitteella, joka voidaan mukauttaa yksilöllisesti vastaamaan käyttäjän toiveita. Tämä merkitsee
täydellisesti muodostettuja karhoja myös pellon päissä. Vakiovarusteinen vapaakäyntitoiminto ja voimansiirron ylikuormitussuoja suojaavat voimansiirron komponentteja ja vähentävät niiden kulumista. Lisäksi
matalin kuljetuskorkeus on aina taattuna kuljetusasennossa molemmilla koneilla – samantekevää, minkä
työleveyden olet asettanut. FELLAn patentoima ominaisuus.
tr
n
o
C
m
Ca
CAMCONTROL – OHJAUSRADAN SÄÄTÖ
FELLAn hydraulinen ohjausradan säätö CamControl takaa roottoreita nostettaessa erittäin suuren
maavaran päistekäännöksissä. Roottoreita ei tarvitse kytkeä pois päältä päisteasennossa. Suurten
karhojen yliajaminen on mahdollista ongelmitta myös suurten rehumäärien yhteydessä. Karhotin säilyttää kaiken aikaa matalan painopisteensä ja mahdollistaa näin turvallisen kääntymisen myös mäkisessä
maastossa.
Maavara
Nostokorkeus ilman CamControl-toimintoa,
simuloitu tilanne
Yli 50 cm maavara
Nostokorkeus CamControl-toiminnon kanssa
ol
26 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
KAKSIROOTTORINEN SIVUKARHOTIN
KULJETUSALUSTALLA
TS 7850
TS 7850 PRO
˴˴ Sivukarhottimet
vaativaan käyttöön
˴˴ 1 ja 2 karhon muodostus
˴˴ Siisti rehun siirto
ja karhonmuodostus
TS 7850 PRO käytössä (2 karhon muodostus)
Automaattisesti kääntyvä karhotinpressu
Ihanteellinen karhon muoto
Nivelakselin liike
Karhotinvarsien huoltovapaa laakerointi
(TS 5-keskiöinen)
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 27
MALLISSA TS 7850 PRO VAKIOVARUSTEENA KÄYTTÖPÄÄTE
PARANTAA KÄYTTÖMUKAVUUTTA ENTISESTÄÄN
TS 7850 -sarjan PRO-mallissa on vakiovarusteena käyttöpääte, joka parantaa käyttömukavuutta entisestään. Karhottimen kaikkia toimintoja voidaan käyttää mukavasti kuljettajan istuimelta käsin, esimerkiksi
yksittäisen roottorin korkeudensäätö sekä kuljetusasentoon ja siitä pois säätö. Valitse vain toiminto ja
traktorin hydraulinen ohjauslaite hoitaa loput. TS 7850 -sarjan PRO-mallissa on automaattinen kuljetusvarmistin. TS 7850 PRO -mallin vakiovarusteena oleva käyttöpääte parantaa huomattavasti käyttäjäystävällisyyttä - vaivattomampi tapa tehdä laaturehua.
!
UUTTA
Lyhyt yhteenveto:
˴˴ Suuret työleveydet, jopa 7,80 m (karhotus sivulle) tai 8,40 m (2 karhon muodostus)
˴˴ Vakiona 1 tai 2 karhon muodostusmahdollisuus
˴˴ Kuljetusnopeus jopa 50 km/h*
˴˴ Täydellinen maan pinnan seuranta roottoreiden nivelletyn ripustuksen ja Jet Effect
-ominaisuuden ansiosta
˴˴ steerGUARD – FELLAn nerokas ohjausjärjestelmä
˴˴ Karhotinvarsien huoltovapaa laakerointi (TS 5-keskiöinen)
˴˴ CamControl – hydraulinen ohjausradan säätö roottoreita nostettaessa
ol
r
t
n
o
C
Ca m
˴˴ Automaattisesti kääntyvä karhonmuodostin
˴˴ Vakiovarusteena teliakselit
˴˴ Vakiovarusteena laajakulmanivelakseli
TS 7850 PRO
˴˴ Vakiovarusteena käyttöpääte entistäkin parempaan käyttömukavuuteen
˴˴ Kuljetusalusta renkailla 300/80-15.3 (11.5/80-15.3) tai 380/55-17 Flotation
Käyttöpääte (TS7850 PRO)
SUOSITTELEMME*:
˴˴ Toista mekaanista
karhonmuodostinta 2
yksittäisen karhon muodostamiseksi – suositellaan suurten rehumäärien
yhteydessä
˴˴ Hydraulista 2 karhon
muodostuspakettia –
traktorissa oltava toinen
kaksitoiminen venttiili
takana
* maakohtainen
* LISÄVARUSTEENA
28
FELLAn kaksiroottoriset keskikarhottimet
29
PARAS SATO!
Perinteiden, innovaatioiden ja tinkimättömyyden
voimalla.
30 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
KAKSIROOTTORISET KESKIKARHOTTIMET
KULJETUSALUSTALLA
TS 671
˴˴ Perusmalli ammattimaisella varustuksella
˴˴ Lyhyt ja erinomaisesti
ohjattava ajoalusta
˴˴ Optimaalinen pieniin
traktoreihin
TS 671
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 31
KESKIKARHOTTIMET PIENIIN TRAKTOREIHIN
Kaksiroottoristen keskikarhottimien peruskäyttömallin TS 671 työleveys on 5,80 m - 6,60 m. Täsä mallissa
on yhdistetty yksiroottoisten karhottimien useasti hyväksi havaittu tekniikka sen ”isoveljien” ammattikomponentteihin. TS 671 -malli voittaa puolelleen vaikeissakin olosuhteissa erinomaisen suuntavakauden
ansiosta. Lyhyt ja ketterä ajoalusta selviytyy vaikeimmistakin paikoista. Uskollisena motolle: leveä pellolla,
kapea ja nopea maantiellä.
EHDOTON KÄYTTÖMUKAVUUS
Ilman työkaluja säädettävä työleveys yhdistettynä ulkoa käsin säädettävään ohjauskehään mahdollistaa
optimaalisen karhonmuodostuksen perässä tulevia koneita varten. Työleveydeksi voidaan valita neljä eri
leveyttä, mikä takaa erinomaisen käyttömukavuuden ilman monimutkaisia toimenpiteitä. Patentoidun
tekniikan ansiosta matalin kuljetuskorkeus on aina valittuna esivalitusta työleveydestä riippumatta. Päisteasennon automaattisen korkeudenrajoitustoiminnon ansiosta roottoreita ei enää tarvitse kytkeä pois
päältä. Karhotinpressu kääntyy automaattisesti ylös, mikä mahdollistaa myös poikittaisten karhojen yli
ajamisen ilman hävikkiä.
Lyhyt yhteenveto:
˴˴ Säädettävä työleveys välillä 5,80 m - 6,60 m
˴˴ Lyhyt ja erinomaisesti ohjautuva karhotin
t
c
e
f
f
E
Jet
˴˴ Optimaalinen maan pinnan seuranta roottoreiden nivelletyn
ripustuksen ja Jet Effect -ominaisuuden ansiosta
˴˴ Jopa 50 km/h* kuljetusnopeus
˴˴ steerGUARD – FELLAn nerokas ohjausjärjestelmä
net y y
o
k
u
k
uih
˴˴ Optimaalinen pieniin traktoreihin
˴˴ Huoltoystävällinen TS3-roottorikeskiö
S
li
SUOSITTELEMME*:
˴˴ Teliakselia 16/6.50-8
Super-pallorenkailla
tasaisen käynnin ja siistin
karhotusjäljen takaamiseksi kaikissa olosuhteissa ja kaikkien rehutyyppien kohdalla
˴˴ Roottoreiden sähköhydraulinen yksittäisnosto
* maakohtainen
* LISÄVARUSTEENA
32 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
KAKSIROOTTORISET KESKIKARHOTTIMET
KULJETUSALUSTALLA
TS 801
TS 880
˴˴ Yleistaiturit
˴˴ Automaattinen työleveyden esivalinta
˴˴ Optimaalinen
karhonmuodostus
TS 880
Siisti haravointijälki – viimeiseen korteen asti!
Päisteasento
Työ-/karhonleveyden säätö
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 33
KAKSIROOTTORISTEN KESKIKARHOTTIMIEN YLEISTAITURI
Automaattinen työleveyden esivalinta, siisti haravointijälki, tarkat karhot myös suurilla rehumäärillä sekä
nopea ja turvallinen kuljetus pellolta toiselle. Tämän kaiken tarjoavat kaksiroottoriset keskikarhottimet
TS 801 ja TS 880. Koneiden työleveydet ovat säädettävissä välillä 6,80 m - 8,10 m ja karhot välillä 1,20 m 2,00 m, joten ne selviytyvät kaikista työtilanteista. 4-pyöräisen kosketusajoalustan sekä itseohjautuvien
kaksoispyörien ja roottoreiden nivelletyn ripustuksen ansiosta koneilla saavutetaan aina siisti haravointijälki ilman hävikkiä – parhaat edellytykset laaturehun tuotannolle.
EHDOTON KÄYTTÖMUKAVUUS
Ilman työkaluja säädettävä työleveys yhdistettynä ulkoa käsin säädettävään ohjausrataan mahdollistaa
optimaalisen karhonmuodostuksen perässä tulevia koneita varten. Työleveydeksi voidaan valita neljä eri
leveyttä, mikä takaa erinomaisen käyttömukavuuden ilman monimutkaisia toimenpiteitä. FELLA-patentti
takaa aina myös matalimman kuljetuskorkeuden esivalitusta työleveydestä riippumatta. Päisteasennon
automaattisen korkeudenrajoitustoiminnon ansiosta roottoreita ei enää tarvitse kytkeä pois päältä. Karhotinpressu kääntyy automaattisesti ylös, mikä mahdollistaa myös poikittaisten karhojen yli ajamisen ilman
hävikkiä.
Lyhyt yhteenveto:
˴˴ Säädettävä työleveys välillä 6,80 m - 8,10 m
˴˴ Täydellinen maan pinnan seuranta roottoreiden nivelletyn
ripustuksen ja Jet Effect -ominaisuuden ansiosta
˴˴ Äärimmäinen käyttömukavuus
˴˴ steerGUARD – FELLAn nerokas ohjausjärjestelmä
˴˴ Huoltoystävällinen TS4-roottorikeskiö
˴˴ Työleveyden-/karhonleveyden säätö takaa erinomaisen
käyttömukavuuden ja matalimman kuljetuskorkeuden
(FELLA-patentti)
yden -/ äätö
e
v
e
l
ö
y
T
ns
leve yde
n
o
h
r
a
k
i)
patentt
A
L
L
E
(F
SUOSITTELEMME*:
˴˴ Teliakselia 16/6.50-8
Super-pallorenkailla
tasaisen käynnin ja siistin
karhotusjäljen takaamiseksi kaikissa olosuhteissa ja kaikkien rehutyyppien kohdalla
˴˴ Roottoreiden sähköhydraulinen yksittäisnosto
˴˴ Työleveyden/karhonmuodostuksen hydraulinen
säätö
* LISÄVARUSTEENA
34 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
KAKSIROOTTORISET KESKIKARHOTTIMET
KULJETUSALUSTALLA
TS 8055 PRO
˴˴ Äärimmäisten käyttöolosuhteiden asiantuntija
˴˴ Optimaalinen maan
pinnan seuranta
˴˴ Ensiluokkainen karhon
laatu
TS 8055 PRO
Vankka roottorialusta
Päisteasento
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 35
OLJEN KÄSITTELYN JA ÄÄRIMMÄISTEN OLOSUHTEIDEN ASIANTUNTIJA
Koska oljenkorjuussa ja muissa vaativissa käyttöolosuhteissa käytettävät roottorikarhottimet altistuvat
äärimmäiselle kuormitukselle, niissä vaaditaan optimoitua tekniikkaa ja varustusta. TS 8055 PRO sisältää
kaikki TS 880 -mallista tutut edut, joita on täydennetty vielä huoltoystävällisellä TS5-roottorikeskiöllä
sekä äärimmäisiin olosuhteisiin kehitetyllä, erityisen vankalla roottorialustalla.
TS 8055 PRO -mallin roottorialusta on varustettu neljän sijaan kuudella pyörällä ja 18 tuuman renkailla sekä
teliakselilla, mikä takaa optimaalisen maan pinnan seurannan. Lisäksi keulan kaksoispyörä on suurempikokoinen ja jäykkärakenteinen, mikä takaa tasaisen käynnin myös sänkipellon vaikeissa olosuhteissa. Myös
piikkien ja keulapyörän välistä etäisyyttä on pienennetty, mikä takaa hyvälaatuiset karhot ilman epäpuhtauksia ja kiviä – täydelliset edellytykset perässä tuleville korjuukoneille. TS 8055 PRO suoriutuu luonnollisesti ongelmitta myös kaikista normaaleilla pelloilla tai niityillä suoritettavista tehtävistä.
Lyhyt yhteenveto:
˴˴ Oljen käsittelyn ja vaikeiden olosuhteiden asiantuntija
˴˴ Edessä jäykkä kaksoispyörä 18/8.50-8-renkailla
˴˴ Levennetty teliakseli
˴˴ Erittäin suuri teliakselin pyörien väli
˴˴ Kuljetusnopeus jopa 50 km/h*
˴˴ Ehdoton käyttömukavuus
˴˴ Karhotinvarsien huoltovapaa laakerointi
˴˴ steerGUARD – FELLAn nerokas ohjausjärjestelmä
lt
en huo
i
s
r
a
v
n
i
Karhot kerointi
aa
vapaa l
o-
˴˴ Täydellinen maan pinnan seuranta roottoreiden nivelletyn
ripustuksen ja Jet Effect -ominaisuuden ansiosta
SUOSITTELEMME*:
˴˴ Rehunjakajaa roottoreiden synkronista nostoa
varten, myös rinteissä
˴˴ Roottoreiden sähköhydraulista yksittäisnostoa
˴˴ Työleveyden/karhonmuodostuksen hydraulista
säätöä
˴˴ Varapyörää
* maakohtainen
* LISÄVARUSTEENA
36 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
KAKSIROOTTORISET KESKIKARHOTTIMET
KULJETUSALUSTALLA
TS 10065
TS 10065 PRO
˴˴ FELLAn suurimmat
kaksiroottoriset
keskikarhottimet
˴˴ Johtaja kohti suuurempia
työleveyksiä
˴˴ Tehokas, suuri siirtokyky
TS 10065
Päisteasento
Kuljetusasento
Hydraulisesti säädettävä työleveys
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 37
FELLAN SUURIN KAKSIROOTTORINEN KESKIKARHOTIN
Suurempi, nopeampi, voimakkaampi. Mallit TS 10065 ja TS 10065 PRO ovat FELLAn valikoiman suurimmat kaksiroottoriset keskikarhottimet. Niiden äärimmäinen pinta-alateho antaa perässä tuleville koneille
mahdollisimman tehokkaat työskentelymahdollisuudet. Suurten rehumäärien optimaaliseksi työstämiseksi työleveyttä voidaan säätää hydraulisesti välillä 8,80 m - 10,00 m, niin että tuloksena on täydellinen
karho. Sallitun kuljetusnopeuden ollessa jopa 50 km/h* pääset aina nopeasti työstettävälle pellolle. Näin
pitkätkin työpäivät sujuvat mahdollisimman vaivattomasti. Koneen suunnittelussa on jo otettu huomioon
huollettavuus, joten huoltoajat ja -määrät ovat minimaaliset.
TÄYDELLINEN MAAN PINNAN SEURANTA
Täysin nivelletyn roottoriripustuksen lisäksi TS 10065- ja TS 10065 PRO -mallien erityisen hyödyllisiin ominaisuuksiin kuuluu leveä 6-pyöräinen kosketusajoalusta ohjattavilla etupyörillä. Näin optimaalinen maan
pinnan seuranta on taattuna kaikissa tilanteissa. Kaikkien roottoreiden pitkittäis- ja poikittaissuuntaista
kallistusta voidaan säätää tarpeen mukaan. Näin laaturehusi on likaannu.
YKSINKERTAISESTI NEROKASTA
Kuljetusasennosta työasentoon siirtyminen hoituu erittäin yksinkertaisesti ja vaivattomasti.
Lukitus aukeaa ilman vaijeria.
PRO-MALLI
TS 10065 PRO -mallissa on vakiovarusteena sähköhydraulinen ohjaus. Sen avulla roottoreiden työkorkeutta
voidaan säätää yksilöllisesti, samoin kuin niiden nostoa. Vakiovarusteisiin kuuluu myös suuremmat renkaat.
Nämä seikat takaavat erinomaisen käytön pitkinäkin työpäivinä.
Lyhyt yhteenveto:
˴˴ Täydellinen maan pinnan seuranta roottoreiden nivelletyn
ripustuksen ja Jet Effect -ominaisuuden ansiosta
˴˴ Päistenosto korkeudenrajoituksella
˴˴ steerGUARD – FELLAn nerokas ohjausjärjestelmä
˴˴ Roottoreissa 18 pyörää
˴˴ Karhotinvarsien huoltovapaa laakerointi
huolto
n
e
i
s
r
a
inv
Karhot kerointi
aa
vapaa l
-
˴˴ Jopa 50 km/h* kuljetusnopeus
˴˴ Tarpeen mukaan valittava, hydraulisesti säädettävä työleveys
välillä 8,80 m - 10,00 m
˴˴ Vakiona teliakseli
TS 10065 PRO
˴˴ Vakiovarusteena sähköhydraulinen ohjaus
˴˴ Hydraulinen työkorkeuden säätö
˴˴ Roottoreiden yksittäisnosto
˴˴ Vakiovarusteisena kuljetusalustan ja kulkupyörien rengaskoko 380/55-17
Sähköhydraulinen ohjaus
* maakohtainen
38
FELLAn neliroottoriset keskikarhottimet
39
PARAS SATO!
Perinteiden, innovaatioiden ja tinkimättömyyden
voimalla.
40 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
NELIROOTTORISET KESKIKARHOTTIMET
KULJETUSALUSTALLA
TS 4000
˴˴ Suurtiloille ja tilan rajat
ylittävään käyttöön
˴˴ Yksinkertainen, mutta
vakaa rakenne
˴˴ Matala painopiste,
erinomainen
ajokäyttäytyminen
TS 4000
Automaattinen hydraulinen ohjaus
Päisteasento automaattisella
korkeudenrajoituksella
Kuljetusasento
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 41
FELLAN LIPPULAIVA
Äärimmäinen teho ja hyvä ohjattavuus: TS 4000 -mallin myötä FELLA tarjoaa suuria pinta-aloja varten
tarkoitetun neliroottorisen karhottimen, joka ei voi olla vakuuttamatta. Neljän roottorinsa ja 12,50 m
työleveytensä avulla tämä karhotin tarjoaa jokaiselle perässä tulevalle koneelle optimaalisen karhon ja
näin myös optimaalisen kuormitettavuuden.
Malli on kehitetty erityisesti suurtilojen tarpeisiin ja tilojen rajat ylittävään käyttöön. Yksinkertaisen,
mutta erittäin vankan rakenteensa ansiosta TS 4000:ta on helppo käyttää, mikä parantaa sen tehokkuutta erityisesti tilojen rajat ylittävässä käytössä. Näin myös uudet kuljettajat kykenevät käyttämään
TS 4000:ta turvallisesti ja tehokkaasti.
PÄISTEKÄÄNNÖKSEN OHJAUS
Kone on varustettu automaattisella hydraulisella ohjauslaitteella, joka voidaan mukauttaa vastaamaan
käyttäjän yksilöllisiä toiveita. Järjestelmä ohjaa taemman roottoriparin viivästettyä nostoa ja laskua ja
mahdollistaa näin täydellisten karhojen muodostamisen myös pellon päähän. Päisteasennon automaattisen korkeudenrajoitustoiminnon ansiosta roottoreita ei tarvitse enää kytkeä pois päältä. Karhotinpressu
kääntyy automaattisesti ylös, mikä mahdollistaa myös poikittaisten karhojen yli ajamisen ilman hävikkiä.
TURVALLINEN TIELIIKENTEESSÄ JA RINTEISSÄ
TS 4000 -karhottimen sallittu kuljetusnopeus on jopa 50 km/h*, mikä mahdollistaa nopean pääsyn käyttökohteeseen. Jotta turvallisuus olisi taattuna kaikissa tilanteissa, kone on varustettu tehokkaalla jarrulaitteistolla. Sen ansiosta myös rinteissä suoritettavat vaikeat työt hoituvat turvallisesti. Matala painopiste
takaa lisäksi erittäin turvallisen ajokäyttäytymisen – jopa 50 km/h* nopeudella.
Lyhyt yhteenveto:
˴˴ Säädettävä karhonleveys
˴˴ Yksinkertainen, mutta vakaa rakenne
˴˴ Helppokäyttöinen
˴˴ Jopa 50 km/h* kuljetusnopeus
˴˴ Päistekäännöksen ohjaus
˴˴ Huoltoystävällinen TS4-roottorikeskiö
˴˴ Jarrulaitteisto
˴˴ Täydellinen maan pinnan seuranta roottoreiden nivelletyn
ripustuksen ja Jet Effect -ominaisuuden ansiosta
SUOSITTELEMME*:
˴˴ Sähköhydraulinen yksittäisnosto mahdollistaa
roottoreiden yksilöllisen
noston/laskun
* maakohtainen
* LISÄVARUSTEENA
42 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
NELIROOTTORISET KESKIKARHOTTIMET
KULJETUSALUSTALLA
TS 12555 PRO
˴˴ Paras käyttömukavuus
˴˴ Optimaalinen
karhonmuo­dostus takaa
perässä tulevien koneiden
parhaan mahdollisen
kuormitettavuuden
˴˴ Roottorikeskiö TS5
integroituna
TS 12555 PRO
Kuljetusasento
Päisteasento
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 43
PARAS KÄYTTÖMUKAVUUS
FELLA asettaa uudet rajat moniroottorisille karhottimille. Kehittämällä neliroottorisen karhottimen, jonka
karhotinvarsien laakerointi kaipaa vain erittäin vähän huoltoa, FELLA on luonut täydellisen järjestelmän,
jonka avulla voidaan korjata suuria rehumääriä erittäin lyhyessä ajassa ja vastata näin maanviljelijöiden
kasvaviin vaatimuksiin. TS 12555 PRO yhdistää TS 4000 -mallista tutut edut nykyaikaisimpaan käyttömukavuuteen.
TS5-ROOTTORIKESKIÖ
Piikkivarret on varustettu erittäin vähän huoltoa kaipaavilla tarkkuuskuulalaakereilla. Näin uuden roottorikeskiön huollontarve on minimaalinen, mikä säästää kallisarvoista aikaa kiireisenä rehunkorjuuaikana.
Tunnusomaista uudelle roottorikeskiölle ovat myös sen karhotinvarsien massiiviset, suurikokoiset laakeriputket. Suuren laakerivälinsä ansiosta tämä avainkomponentti kestää äärimmäistä kuormitusta ja kovia
käyttöolosuhteita. Tarkasti alumiiniseoksesta valmistetun karhotinvarsikotelon jäykkyys saa asiakkaat
vakuuttuneiksi.
VAKIONA SÄHKÖINEN KORKEUDENSÄÄTÖ JA YKSIPUOLINEN LAAJAKULMANIVELAKSELI
TS 12555 PRO -mallin optimoituun vakiovarusteluun kuuluu sähköinen korkeudensäätö. Voit säätää työkorkeutta mukavasti traktorin istuimelta käsin ja mukauttaa karhottimen näin sopimaan optimaalisesti
erilaisiin käyttöolosuhteisiin. Kun roottorit on säädetty optimaalisella tavalla, rehua ei jää pellolle, eikä se
likaannu. Neliroottorisen keskikarhottimen vakiovarustukseen kuuluu lisäksi myös yksipuolinen laajakulmanivelakseli.
Lyhyt yhteenveto:
˴˴ Täydellinen maan pinnan seuranta nivelletyn ripustuksen
ja Jet Effect -ominaisuuden ansiosta
˴˴ Karhotinvarsien huoltovapaa laakerointi
˴˴ Vakiona sähköinen korkeudensäätö
o
sien hu
r
a
v
n
i
t
ti
Karho
akeroin
a
l
a
a
p
va
lto -
˴˴ Vakiona laajakulmanivelakseli
˴˴ Kaiken kaikkiaan: käyttömukavuutta parhaimmillaan
Sähköinen korkeudensäätö
Sähköisen korkeudensäädön kaukosäädin
44
FELLAn karhottimet
45
PARAS SATO!
Perinteiden, innovaatioiden ja tinkimättömyyden
voimalla.
46 | FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet
TEKNISET TIEDOT, MONIROOTTORINEN KARHOTIN
TS 1302
TS 1502
TS 1402
TS 1452
TS 1603
TS 7850
Työleveys (m)
6,30/7,00
6,30/7,00
5,75/6,65
5,80/6,70
6,60/7,70
7,80/8,40
Roottorin halkaisija, (m)
2,96
2,96
2,74/2,78
2,78
3,20
3,60
Kuljetusleveys (m)
2,30/3,00
2,30/3,00
2,70
2,70
2,98
2,80
Karhon leveys (m)
0,60–1,90
0,60–1,90
0,60–1,90
0,60–1,90
0,60–1,90
0,60–1,90
Mahdollisten karhojen lukumäärä
2
2
2
2
2
2
Kuljetuspituus, (m)
8,45
8,45
6,65
6,65
7,45
8,50
Kuljetuskorkeus (m)
2,80
2,80
3,00/3,60
3,00/3,60
3,65
3,60
Paino (kg)
1250
1380
1550
1580
2100
2400
33/45
33/45
19/26
19/26
30/41
44/60
Kaksipiste-vetovarsi
–
–
KAT I + II
KAT I + II
KAT I + II
KAT II
Traktorin vetotanko
•
•
–
–
–
–
Karhotussuunta
oikea
oikea
oikea
oikea
oikea
oikea
Roottorien lukumäärä
2
2
2
2
2
2
Piikkivarsien lukumäärä roottoria kohden
10/10
12/12
10/12
12/12
12/12
13/13
Kaksoispiikkien lukumäärä vartta kohden
3
4
4
4
4/5
4/5
1 x yksitoim.,
1 x kaksitoim.
1 x yksitoim.,
1 x kaksitoim.
1 x yksitoim.
1 x yksitoim.
1 x yksitoim.
1 x kaksitoim.*
Renkaat (roottori)
18/8.50-8
18/8.50-8
16/6.50-8
16/6.50-8
16/6.50-8
6 x 16/6.50-8
Teliakseli
•
•
•
•
•
•
Vakiovarusteiset renkaat (pääajoalusta)
–
–
260/70-15.3
(10.0/75-15.3)
260/70-15.3
(10.0/75-15.3)
260/70-15.3
(10.0/75-15.3)
300/80-15.3
(11.5/80-15.3)
Sähkövalot
•
•
•
•
•
•
Mitat ja paino
Tehontarve
Tehontarve (kW/hv)
Kiinnitys
Roottori, varret, piikit
Hydrauliset ohjauslaitteet
Vaadittavat hydrauliikkaliitännät
Renkaat, akselit, valot
• Sarja • Varustusvaihtoehto – Ei saatavana
* kelluvalla asennolla
** josta 1 x kaksitoim. kelluvalla asennolla
Kuvissa on esitetty osittain erikoisvarusteita. Oikeus teknisiin muutoksiin pidätetään!
Kaikkia koneita ei ole saatavana kaikissa maissa. Kuvat eivät välttämättä vastaa sarjan uusinta tasoa.
FELLA 2014/2015 | Kaksi- ja neliroottoriset karhottimet | 47
TS 7850 PRO
TS 671
TS 801
TS 880
TS 8055 PRO
TS 10065
TS 10065 PRO
TS 4000
TS 12555 PRO
7,80/8,40
5,80–6,60
6,80–7,60
7,20–8,00
7,20–8,00
8,80–10,00
8.80–10.00
12,50
12,50
3,60
2,74
3,20
3,40
3,40
4,20
4,20
3,20
3,20
2,96
2,75
2,98
2,98
2,98
2,87
2,87
2,98
3,00
0,60–1,90
1,20–1,80
1,20–2,00
1,20–2,00
1,20–2,00
1,30–2,20
1,30–2,20
1,20–2,20
1,20–2,20
2
1
1
1
1
1
1
1
1
8,54
4,65
5,35
5,35
5,35
6,50
6,50
8,50
8,50
3,60
3,18/3,70
3,55
3,65
3,78
3,85
3,85
3,65
3,65
2450
1350
1875
1900
2050
2900
2950
4300
4400
44/60
19/26
30/41
35/48
35 / 48
51/70
51/70
59/80
59/80
KAT II
KAT I + II
KAT I + II
KAT I + II
KAT I + II
KAT II
KAT II
KAT II
KAT II
–
–
–
–
–
–
–
–
–
oikea
keskelle
keskelle
keskelle
keskelle
keskelle
keskelle
keskelle
keskelle
2
2
2
2
2
2
2
4
4
13/13
10/10
12/12
12/12
12/12
15/15
15/15
4 x 12
4 x 12
4/5
4
4
4
4
5
5
4
4
1 x kaksitoim.*
1 x yksitoim.
1 x yksitoim.
1 x yksitoim.
1 x yksitoim.
1 x yksitoim., 1
x kaksitoim.
1 x yksitoim., 1
x kaksitoim.
2 x kaksitoim.**
2 x kaksitoim.**
6 x 16/6.50-8
16/6.50-8
16/6.50-8
16/6.50-8
18/8.50-8
18/8.50-8
18/8.50-8
16/6.50-8
16/6.50-8
•
•
•
•
•
•
•
•
•
380/55-17
260/70-15.3
(10.0/75-15.3)
260/70-15.3
(10.0/75-15.3)
260/70-15.3
(10.0/75-15.3)
300/80-15.3
(11.5/80-15.3)
300/80-15.3
(11.5/80-15.3)
380/55-17
500/50-17
500/50-17
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Paras sato – perinteiden, innovaatioiden ja tinkimättömyyden voimalla.
FELLA ON SINUA VARTEN
»Emme voi vaikuttaa
säähän – mutta meillä on
koneet, joiden avulla saamme parhaat tulokset säästä
riippumatta.«
FELLA-tiimisi
FILOSOFIA
FELLA arvostaa suuresti yhteydenpitoa asiakkaidensa kanssa. Käytämme uusien tuotteidemme suunnittelussa tietoisesti hyväksemme maanviljelijöiden ja yksityisten urakoitsijoiden kokemuksia FELLAtuotteista, joita olemme keränneet eri puolilta maailmaa.
PATENTIT
FELLAn tavoitteena on löytää tarkoin harkittuja ja kestävään kehitykseen perustuvia ratkaisuja tuotteillemme. Tästä todistavat myös lukuisat FELLA-tuotteille myönnetyt patentit.
PALVELU
»Poissa silmistä, poissa mielestä.« – ei kuulu FELLAn tapoihin!
Yhdessä ammattimaisten jälleenmyyjiemme kanssa olemme luotettava kumppani niin koti- kuin
ulkomaisillekin asiakkaillemme – ja näin on ollut jo lähes 100 vuotta. Jälleenmyyjiemme ammattitaidon
jatkuva ylläpito ja tekniset jatkokoulutukset sekä hyvin varustetut varaosavarastomme mahdollistavat,
että FELLA-koneet ovat aina käyttövalmiina ja että niitä huolletaan ja korjataan ammattitaitoisesti.
Nämä kattavat palvelut takaavat FELLA-koneiden erinomaisen käyttövarmuuden, mikä on erittäin tärkeää tuottoisan ja stressittömän rehunkorjuun kannalta.
!
˴˴ Äärimmäisen laaja valikoima niittokoneita, pöyhimiä ja karhottimia
˴˴ Innovaatio ja edistys: tuotteiden jatkuva kehittäminen parhaan mahdollisen
sadon takaamiseksi
˴˴ Erinomainen käyttövarmuus pätevien jälleenmyyjien ja kattavien
varaosavarastojen ansiosta
˴˴ Pitkäikäiset koneet »Made in Germany«
FELLA-Werke GmbH
Fellastraße 1–3
90537 Feucht
Saksa
+49 9128 73-0
+49 9128 73-117
[email protected]
www.fella.eu
195396 | 2014/2015
FELLA-laatukumppanisi