Virtsanäytteenotto

Virtsanäytteenotto
Vacuette®-virtsanäytteenottojärjestelmä
Näyteputket ja -pullot
Näytepurkit
Virtsankeräysastiat ja -tarvikkeet
Muut tarvikkeet
Mekalasi Oy
Perustamisestaan, vuodesta 1952 lähtien,
Mekalasin johtotähtenä on ollut asiakaslähtöinen toiminta. Aikojen alussa tuotevalikoimamme muodostui lähes täysin
asiakkaiden toiveiden mukaan tehdyistä
tuotteista. Ajat ovat muuttuneet, mutta
asiakaslähtöinen ajattelu on säilynyt
yrityksemme perusarvona ja valikoimassamme on edelleen tuotteita, jotka
perustuvat asiakkaidemme toiveiden
toteuttamiseen.
Tutkitusti paras
näytesäilyvyys
säilöntäaineellisissa
putkissa.
Tarjoamme kattavan tuotevalikoiman
valitsemillamme toiminta-alueilla, sillä
tavoitteenamme on olla kokonaistaloudellisesti hyvä yhteistyökumppani.
Merkittävä osa valikoimamme
tuotteista tehdään tytäryhtiömme
tehtaassa, jonka yhteydessä myös
varastomme sijaitsee. Täydennämme
valikoimaamme tarkasti valikoitujen
ulkomaisten ja kotimaisten toimittajien
sertifioiduilla laatutuotteilla.
Myyntimme on hajautettu kolmeen eri
toimipisteeseen, joten olemme lähellä
asiakasta ja aina valmiit palvelemaan.
Tyytyväinen asiakaskunta on meille
kullanarvoinen ja olemmekin saaneet
kiitosta hyvästä ja nopeasta asiakaspalvelusta.
Mekalasi on osa taloudellisesti vahvaa
konsernia, mikä antaa hyvän perustan
pitkäaikaisen asiakassuhteen kehittämiselle. Hyvä asiakkaamme, toivomme,
että olet kanssamme kehittämässä
yhteistyötämme!
Vacuette®-virtsanäytteenottojärjestelmä
VACUETTE®-virtsanäytteenottotuotteet tarjoavat turvallisen ja hygieenisen järjestelmän virtsan keräykseen, kuljetukseen, analysointiin ja
säilytykseen. VACUETTE®-vakuumivirtsanäyteputket ovat steriilejä,
vuotamattomia ja valmistettu särkymättömästä ja lasinkirkkaasta
PET-muovista.
Vacuette®-vakuumivirtsanäyteputket,
säilöntäaineettomat
Jari Vuorinen
toimitusjohtaja
Tuotenumero Säilöntäaine Näytemäärä Koko (mm) Korkki/rengas
Pakkaus
455007
Ei
10 ml
16 x 100
Keltainen/Keltainen
6,5 ml
13 x 100
Keltainen/Keltainen
456007 PREMIUM Ei
esim. raskaustestit, virtsan kemialliset määritykset ja
huumediagnostiikka
50/1200
50/1200
Vacuette®-vakuumivirtsanäyteputket
mikrobiologisiin määrityksiin
Tuotenumero Säilöntäaine Näytemäärä Koko (mm) Korkki/rengas
Pakkaus
454239
455003
50/1200
50/1200
Boorihappo
4 ml
Boorihappo
10 ml
Viljely 1 vrk:n kuluessa
13 x 75
16 x 100
Keltainen/Musta
Keltainen/Musta
Vacuette®-vakuumivirtsanäyteputket
liuska- ja solumäärityksiin
2 • Virtsanäytteenotto
Tuotenumero Säilöntäaine Näytemäärä Koko (mm) Korkki/rengas
Pakkaus
455048
50/1200
Stabilur
10 ml
16 x 100
Keltainen/Punainen
Liuskatesti työpäivän aikana ja solut 3 vrk:n kuluessa
32670
450251/450252
Täytetyt säilöntäaineelliset putket sekoitetaan kääntelemällä 6-8 kertaa ylösalaisin,
niin että ilmakupla kulkee putken päästä päähän. Säilöntäaine liukenee vähitellen.
Näyteputket voidaan kuljettaa huoneenlämmössä.
Vacuette®-vakuumivirtsanäytetarvikkeet
Tuotenumero
Tuotekuvaus
Koko (mm)
Pakkaus
32670
Näytepurkki 100 ml,
Ø 50 x 70
kierrekansi, jossa virtsaohjain
Aukon Ø 60 mm
asteikoitu 10–100 ml, karhennettu kirjoituspinta, PP
450251
450252
Siirto-ohjain, pituus 100 mm
50/600
Siirto-ohjain, pituus 160 mm
50/600
Siirto-ohjaimella siirrät näytteen turvallisesti vakuumiputkeen
näytteenotto- ja keräysastiasta.
371140
Vacuette® -painotulppa 16 mm vakuumiputkelle,
keltamusta
200
4500
Vacuette®-vakuumivirtsanäytesetit,
yksittäinpakattu vakuumiputki + ohjain
Tuotenumero
Tuotekuvaus
Pakkaus
453022
454239 vakuumivirtsanäyteputki mikrobiologisiin
määrityksiin sekä ohjain 450251, pituus 100 mm
455003 vakuumivirtsanäyteputki mikrobiologisiin
määrityksiin sekä ohjain 450251, pituus 100 mm
300
453085
300
Osa tuotteista toimitusajalla.
Virtsanäytteenotto • 3
Valmiiksi merkkiviivoilla
0,5–5–10 ml merkityt
polystyreeniset tai polypropeeniset linkoputket
käyttötarkoituksen mukaan.
12555
Polypropeeni on maitomaista,
läpinäkyvää ja joustavaa muovia.
12524
Polystyreeni on lasinkirkas ja
kova materiaali.
12525
Näyteputket ja -pullot
Linkoputket
22545
22546
Tuotenro Tuote
Materiaali
Koko
Pakkaus
12523
12515
12501
PS
PP
PE-LLD
Ø 16 x 100 mm
Ø 16 x 100 mm
1200 (4 x 300)
1200 (4 x 300)
300
12500
12525
12555
12524
22545
22546
32556
Linkoputki, kierresuu
Linkoputki, kierresuu
Kierretulppa linkoputkeen,
keltainen
Kierretulppa linkoputkeen,
punainen
Linkoputki, kierretulpitettu
Linkoputki, kierretulpitettu
Linkoputki,
steriili, kierretulpitettu
Linkoputki,
pyöreäpohjainen
Linkoputki,
kartiopohjainen
300
PS/ PE-LLD
PP/ PE-LLD
PS/ PE-LLD
Ø 16 x 100 mm
Ø 16 x 100 mm
Ø 16 x 100 mm
1200 (4 x 300)
1200 (4 x 300)
1200 (4 x 300)
PS
Ø 16 x 100 mm
2000
PS
Ø 16 x 100 mm
2000
Materiaali
Koko
Pakkaus
32567
Näyteputket ja -pullot
Tuotenro Tuote
22536
32016
22536
Näyteputki 50 ml,
PP
Ø 29 x 115 mm
600 (10 x 60)
kartiopohja kierretulppa, asteikoitu 5 ml:n välein kestää sentrifugoinnin 3000 G:ssä
Näytepullo 100 ml
PE-HD
Ø 40 x 120 mm
100
kierretulppa; vesi-, virtsa-, yms. näytteille
Hetulatulpat
32567
32016
32556
4 • Virtsanäytteenotto
PE-LLD
Hetulatulppa,
luonnonvärinen
Hetulatulppa, sininen
PE-LD
Ø 15/16 mm
1000
PE-LD
Ø 15/16 mm
1000
32571
12516
32570
12517/12527
Näytepurkit
Tuotenumero
Tuote
12517
Näytepurkki 25 ml,
PP/PE-HD
Ø 23 x 78
100/1200
kierrekansi suljettuna
Aukon Ø 23 mm
Näytepurkki 25 ml, tukkupakkaus
PP/PE-HD
Ø 23 x 78
500/1000
Kannet ja purkit erillään 500 kpl/pussi
Aukon Ø 23 mm
Purkit sopivat lähetettäväksi 3 cm:n kelta-mustissa kirjelaatikoissa 22549 ja 22550
12527
12516
Materiaali
Koko (mm)
Pakkaus
12550
Näytepurkki 60 ml
PP/PE-HD
Ø 37 x 65
25/500
Kierrekansi suljettuna, tarjotinpakkaus.
Aukon Ø 40 mm
Sopii Uri-box –styrox-rasiaan
Näytepurkki 60 ml, tukkupakkaus
PP/PE-HD
Ø 37 x 65
500
Kannet ja purkit erillään 100 kpl/pussi
Aukon Ø 40 mm
Purkit sopivat lähetettäväksi kelta-mustassa postituslaatikossa (22554)
pystyasennossa.
32570
Näytepurkki 100 ml, sinettikierrekansi PP/PE-HD
32571
32570
32571
Ø 50 x 70
300
Aukon Ø 60 mm
Näytepurkki 100 ml, sinettikierrekansi, PP/PE-HD
Ø 50 x 70
300
steriili
Aukon Ø 60 mm
Mitta-asteikko 10–100 ml. Sinettikierrekansi takaa purkin puhtauden
ennen avaamista. Purkin pohjaan silkkipainettu valmistajan tuotenumero,
tuotteen eränumero sekä steriilissä purkissa viimeinen käyttöpäivä.
Virtsanäytteenotto • 5
724315
33500
32574
450252
32565
Virtsankeräysastiat ja -tarvikkeet
Tuotenumero
Tuote
Materiaali Koko (mm)
Pakkaus
32574
Keräysastia 1 l, kierrekansi
PE
33500
Keräysastia 2,5 l, kierrekansi, PE
110 x 110 x 265 1/35
asteikoitu, kantokahva, merkkiviivat 100 ml:n välein
Aukon Ø 88 mm
724315
Keräysastia 2,7 l, kierrekansi, PE
asteikoitu. Ergonomisesti muotoiltu,
helppo käsitellä yhdellä kädellä.
Merkkiviivat 50 ml:n välein
22606
Virtsankeräystyyny, steriili
Pakkaus sisältää kaksi keräystyynyä, näytepurkin ja ruiskun.
40
22607
Virtsanäytteenkeräyspussi 100 ml, steriili
100
32565
Pasteur-pipetti, 1,5 ml
95 x 76 x 185
10/90
Aukon Ø 58 mm
22606
22607
Osa tuotteista toimitusajalla.
6 • Virtsanäytteenotto
115 x 115 x 249 1/34
Aukon Ø 65 mm
Pituus 230
400/2400
Muut tarvikkeet
Uri-Suc
TARKEMPIA TULOKSIA
Uri-Suc imee näytteen tarkasti säädettyyn lopputilavuuteen.
Näytettä imettäessä ei synny sakkaa sekoittavia pyörteitä.
Vajaa näytemäärä voidaan mitata imulaitteen rungossa olevan
valmiin mitta-asteikon avulla.
NOPEUTTA TYÖSKENTELYYN
Tukevan imulaitteen ja ohjainuran ansiosta näyte voidaan imeä
yhtäjaksoisesti yhdellä kädenliikkeellä.
32675
Tuotenumero Tuote
32675
Materiaali
Koko (mm)
Pakkaus
Lämpötilatarra 32–39 ºC
PE
51 x 8
2500
Tarra soveltuu liimattavaksi erilaisten purkkien pintaan ja tuloksen
lukeminen on helppoa - lämpötila näkyy vihreänä värinä tarrassa.
22672
Sinettitarra, ei painatusta
PE
149 x 16
violetti, 2 x 100 kpl/rulla
Näytteen, pakkauksen tai muun kohteen sinetöimiseen.
Sinetti on vahva kaksikerroksinen polyeteenitarra, joka tarttuu
hyvin eri pintamateriaaleihin.
Tarraa irrotettaessa kohteeseen jää STOP-kuviointi,
joka paljastaa sinetin murtoyritykset.
Varastotuotteen lisäksi toimitamme tarroja,
joissa on asiakkaan toivoma painatus.
1
32589
32588
32592
Objektilasi, kirkas
Objektilasi, mattapää
Peitinlasi
72/3600
72/3600
200
12528
22574
Uri-Suc -virtsaimulaite
Neula Uri-Sucille
lasi
lasi
lasi
metalli
76 x 26
76 x 26
18 x 18
1
1
22672
32589
32588
Virtsanäytteenotto • 7
Taitto: Mainostoimisto AD-Office Oy • Paino: Newprint Oy, 6/2010
Puh. 09 341 72 800, Faksi 09 341 72 869, [email protected], www.mekalasi.fi