Kuljetus ja säilytys

Kuljetus ja säilytys
Säilytys- ja lähetysputket
sekä tulpat
Kuljetuspakkaukset
Pakkaus- ja lähetysmateriaalit
ElcoLog-lämpötilaseurantajärjestelmä
Pakastusrasiat- ja telineet
Muovien lajittelu ja kestävyys
Mekalasi Oy
Perustamisestaan, vuodesta 1952 lähtien,
Mekalasin johtotähtenä on ollut asiakaslähtöinen toiminta. Aikojen alussa tuotevalikoimamme muodostui lähes täysin
asiakkaiden toiveiden mukaan tehdyistä
tuotteista. Ajat ovat muuttuneet, mutta
asiakaslähtöinen ajattelu on säilynyt
yrityksemme perusarvona ja valikoimassamme on edelleen tuotteita, jotka
perustuvat asiakkaidemme toiveiden
toteuttamiseen.
Tarjoamme kattavan tuotevalikoiman
valitsemillamme toiminta-alueilla, sillä
tavoitteenamme on olla kokonaistaloudellisesti hyvä yhteistyökumppani.
Merkittävä osa valikoimamme
tuotteista tehdään tytäryhtiömme
tehtaassa, jonka yhteydessä myös
varastomme sijaitsee. Täydennämme
valikoimaamme tarkasti valikoitujen
ulkomaisten ja kotimaisten toimittajien
sertifioiduilla laatutuotteilla.
Myyntimme on hajautettu kolmeen eri
toimipisteeseen, joten olemme lähellä
asiakasta ja aina valmiit palvelemaan.
Tyytyväinen asiakaskunta on meille
kullanarvoinen ja olemmekin saaneet
kiitosta hyvästä ja nopeasta asiakaspalvelusta.
Mekalasi on osa taloudellisesti vahvaa
konsernia, mikä antaa hyvän perustan
pitkäaikaisen asiakassuhteen kehittämiselle. Hyvä asiakkaamme, toivomme,
että olet kanssamme kehittämässä
yhteistyötämme!
459001
12512
12513
Säilytys- ja lähetysputket
sekä tulpat
Kuljetukseen ja säilytykseen tarkoitetut
muoviputket ovat korkealaatuisia ja
laatustandardit täyttäviä tuotteita. Putket
ovat polypropeeni- (PP) tai polystyreeni(PS) muovista valmistettuja. Nestetiiviit
kierretulpalliset putket on suunniteltu
näytteiden lähettämiseen, kuljetukseen
ja lyhytaikaiseen pakastamiseen.
Jari Vuorinen
toimitusjohtaja
Muoviputket
Tuotenro
Tuote
12512
Mekamini-kierresuuputki
PP
Ø 11,5 x 63
2,5 ml merkkiviiva, kierretulppa sisältyy toimitukseeen
Mekamini-kierresuuputki
PP
Ø 11,5 x 63
punainen, kierretulppa sisältyy toimitukseen
Kestävät sentrifugoinnin ainakin 2000 G:ssä. Materiaali PP kestää
pakastuksen –70 °C:ssa.
Kierretulppa Mekaminille
PE-LLD
erillisenä tilattaessa
4000
(8 x 500)
4000
(8 x 500)
2000
(4 x 500)
459010
Vacuette®-sekundaariputki
PP
Ø 13 x 75
turva-kierretulppa sisältyy toimitukseen. Soveltuu useimmille
esikäsittelyautomaateille. Kestää sentrifugoinnin 8000 G:ssä ja
pakastuksen –80 °C:ssa.
Vacuette®-sekundääriputki
PP
Ø 13 x 75
371208
Vacuette® oranssi turva-kierretulppa
12513
12531
459001
2 • Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys
Materiaali
Koko mm
Ø 13
Pakkaus
500
2000
(4 x 500)
5000
(5 x 1000)
Tuotenro
Tuote
Materiaali
Koko mm
Pakkaus
22544
32587
La-putki, 2,5 ml merkkiviiva
Koeputki 3 ml
PS
PS
Ø 11,5 x 70
Ø 11,5 x 55
22540
Putkilo, kiinteä kansi,
luonnonvärinen
Putkilo, sininen valosuojattu
PE-LLD
Ø 11 x 65
PE-LLD
Ø 11 x 65
5000
6000
(6 x 1000)
3500
(7 x 500)
500
22541
Valonsuojaputket:
12506
Lähetys/suojaputki, punainen
PS
Ø 16 x 64
Tuotteeseen sopivat kierretulpat 12500, 12501, 12546
22557
Valonsuojaputki, musta
PE-LLD
Ø 16 x 105
esim. valonsuojaputkena näytteenottoputkille
22544
32587
300
22557
20/200
12506
Polypropeeni on maitomaista
läpinäkyvää ja joustavaa muovia.
Polystyreeni on lasinkirkasta
ja kovaa muovia.
Topas® on lasinkirkasta,
jäykkää, kestävää muovia
ja se estää haihtumista.
22541
22540
Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys • 3
12555
12524
12523 PS / 12545 Topas®
12546
22545
22546
Linkoputket
Tuotenro
Tuote
Materiaali
Koko mm
Pakkaus
12523
Linkoputki, kierresuu
PS
Ø 16 x 100
linkoputket käyttö-
12515
Linkoputki, kierresuu
PP
Ø 16 x 100
tarkoituksen mukaan.
12545
Linkoputki, kierresuu
Kestää autoklavoinnin +121 °C
Kierretulppa linkoputkeen sininen
Kestää autoklavoinnin +121 °C
Kierretulppa linkoputkeen
sininen
Kierretulppa linkoputkeen
punainen
Linkoputki, kierretulpitettu
keltainen tulppa
Linkoputki, kierretulpitettu
keltainen tulppa
Linkoputki, kierretulpitettu
punainen tulppa
Linkoputki
steriili, kierretulpitettu
Linkoputki
pyöreäpohjainen
Linkoputki
kartiopohjainen
Topas®
Ø 16 x 100
PE-LLD
1200
(4 x 300)
1200
(4 x 300)
1200
(4 x 300)
1200
(4 x 300)
300
PE-LLD
300
Valmiiksi merkkiviivoilla
0,5–5–10 ml merkityt
12546
12501
12500
12525
12555
12556
12524
22545
22546
4 • Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys
PP
PS/PE-LLD
Ø 16 x 100
PP/PE-LLD
Ø 16 x 100
PP/PE-LLD
Ø 16 x 100
PS/PE-LLD
Ø 16 x 100
PS
Ø 16 x 100
1200
(4 x 300)
1200
(4 x 300)
1200
(4 x 300)
1200
(4 x 300)
2000
PS
Ø 16 x 100
2000
Näyteputket ja -pullot
Tuotenro
Tuote
32016
Näyteputki 50 ml, kartiopohja
PP
kierretulppa, asteikoitu 5 ml:n välein
kestää sentrifugoinnin 5000 G:ssä
Näytepullo 100 ml
PE-HD
kierretulppa
Eppendorf-putki 1,5 ml,
PP
kiinteä kansi
22536
32575
Materiaali
Koko mm
Pakkaus
Ø 30 x 115
500
(20 x 25)
Ø 40 x 120
100
Ø 10 x 40
1000
lasi
lasi
Ø 16 x 100
Ø 12 x 75
310
500
lasi
Ø 5 x 30
1000
PE-LD
Ø 12
1000
PE-LD
PE-LD
PE-LD
PE-LD
PE-LD
Ø 12
Ø 12
Ø 12
Ø 12
Ø 16
1000
1000
1000
1000
1000
PE-LD
Ø 16
1000
Lasiputket
32544
32585
32583
Lasiputki, 14 ml
Lasiputki, 6 ml
esim. veriryhmämäärityksiin
Lasiputki
32544
32585
32583
Hetulatulpat
32566
32550
32551
32552
32553
32567
32556
Hetulatulppa, korkea,
luonnonvärinen
Hetulatulppa, vihreä
Hetulatulppa, keltainen
Hetulatulppa, punainen
Hetulatulppa, sininen
Hetulatulppa,
luonnonvärinen
Hetulatulppa, sininen
22536
32575
Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys • 5
22575
22590
22561
22608
22605
22581
22580
22562
22584
22560
22591
22565
22563
Kuljetuspakkaukset
EPS-alustat ja -rasiat
EPS-tuotteille sopivat
lähetyslaatikot on esitelty
pakkaus- ja lähetysmateriaaleissa sivulla 10.
Tuotenro
Tuote
Koko mm (L x S x K)
22560
EPS-rasia
30 kpl Ø 13 mm putkea
EPS-rasia
9 kpl Ø 16 mm putkea
EPS-rasia eri kokoisille purkeille
Purkin maks. Ø 41 mm
195 x 70 x 95
10
80 x 80 x 150
10
Ulkom. 195 x 80 x 95
Sisäm. pohja 163 x 40 x 65
Sisäm. kansi 170 x 52 x 25
105 x 70 x 95
10
195 x 80 x 95
Ø 13 mm putkille
195 x 80 x 95
Ø 13 mm putkille
10
22561
22562
22563
22565
22566
EPS-rasia näyteputkien kuljetukseen
15 kpl Ø 13 mm putkea
EPS-rasia 30 putkelle
Suunniteltu erityisesti esikäsittelyautomaateille
EPS-rasia 27 putkelle
Suunniteltu erityisesti esikäsittelyautomaateille
Harmaita EPS-tuotteita saatavana tilauksesta
myös värillisenä, minimitilaus 500 kpl.
6 • Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys
Pakkaus
10
10
EPS-solumuovi (solupolystyreeni)
soveltuu erinomaisesti kuljetuspakkauksiin. EPS on kierrätettävä materiaali, joka voidaan
puhtaana hyödyntää
sataprosenttisesti jatkojalostukseen.
EPS-tuotteiden puhdistus:
neutraaleilla pesuaineilla,
alkoholilla tai konepesu
hetkellisesti enintään +80 °C.
22023
22747
22053
22019
Kierrätystiedot katso s. 14.
Tuotenro
Tuote
Koko mm (L x S x K)
22590
EPS-alusta putkille
80 kpl Ø 13 mm putkea
EPS-alusta purkeille
30 kpl Ø 26 mm purkkia
158 x 198 x 50
10
195 x156 x 30
10
Uri-box -EPS-rasia
näytepurkeille ja -putkille
BackTeck -EPS-rasia
veriviljelypulloille, rasiaan mahtuu 4 pulloa
Ulkom. 91 x 91 x 163
Sisäm. 58 x 58 x 90
105 x 105 x 180
6
22584
EPS-jäähauderasia
esim. näyteputkille ja -purkeille
EPS-jäähauderasia
22581
Eristekansi jäähauderasioille
Ulkom. 160 x 180 x 130
Sisäm. 120 x 100 x 95
Ulkom. 170 x 150 x 75
Sisäm. 132 x 110 x 45
162 x 180 x 10
22575
Pyöreä putkipostiadapteri
Ø 77 x 228
R238/10, 10 kpl Ø 16 mm putkea, 5 kpl molemmissa päissä
Pyöreä putkipostiadapteri
Ulkom. Ø 77 x 228
R 238/1, avoin sisus Ø 58 mm
Sisäm. Ø 55 x 215
Ota yhteys myyntiimme, niin suunnitellaan yhdessä Teille sopivat
pakkaukset putkipostiin.
100
EPS-rasia
Suunniteltu erityisesti Sysmexin telineille.
EPS-rasia
40 kpl Ø 16 mm:n putkea
EPS-rasia
3 kpl Ø 16 mm putkea
EPS-rasia
5 kpl Ø 13 mm putkea
EPS-rasia
Suunniteltu erityisesti bakteerikuljetusputkille.
10
22591
22605
22608
22580
22574
22568
22023
22019
22053
22747
Pakkaus
22608
22605
4
5
5
22575
5
100
Ulkom. 110 x 240 x 120
Sisäm. 76 x 200 x 95
190 x 130 x 125
10
145 x 95 x 32
10
150 x 128 x 32
10
210 x 135 x 50
10/180
22574
22568
Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys • 7
15- ja 25-litraisissa EPP-termolaukuissa on kantohihna, joka
sulkee laukun, A5-kokoinen asiakirjatasku, saranat
ja lukitusmahdollisuus.
10-litraisessa EPP-termolaukussa
nippusiteellä tai lukolla
sinetöitävä hihna.
22025
22056
22080
22080-laukkuun saatavana tarra, jossa asiakkaan tilaama painatus. Ota yhteyttä myyntiimme.
Kuljetuspakkaukset
EPP solupolypropeeni
• materiaalin lämmönkesto
–40 °C...+110 °C
• hyvä lämmöneristyskyky
• voidaan pestä
EPP-kuljetuslaukut
Tuotenro
Tuote
Materiaali
Koko mm (L x S x K)
22025
Termolaukku 25 l
seinämän vahvuus 25 mm
paino 1 kg
Termolaukku 15 l
seinämän vahvuus 22 mm
paino 0,7 kg
Termolaukku 10 l, Pikkunalle
seinämän vahvuus 22 mm
paino 0,5 kg
EPP
musta
Ulkom. 400 x 320 x 345
Sisäm. 345 x 265 x 285
1
EPP
musta
Ulkom. 325 x 255 x 325
Sisäm. 275 x 205 x 275
1
EPP
sininen
Ulkom. 295 x 195 x 325
Sisäm. 250 x 152 x 250
1/40
astianpesukoneessa
22056
• tehokkaasti iskuja
vaimentava, ympäristö-
22080
ystävällinen ja
turvallinen materiaali
• hyvä kemiallinen ja
kulutuksen kestävyys
• alhainen veden
imeytyminen
Lisävarusteet
22068
Kylmäelementti –1 °C 25 l laukkuun
paino 1500 g
22070
Kylmäelementti –1 °C 15 l laukkuun
paino 650 g
22071
Kylmäelementti –23 °C 15 l laukkuun
paino 650 g
22072
Kylmäelementtikori 15 l laukkuun muovitettu
teräslanka
22073
Kylmäelementtikori 25 l laukkuun muovitettu
teräslanka
22070
22071
8 • Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys
Kierrätystiedot katso s. 14.
Pakkaus
n. 340 x 260 x 40
1
n. 270 x 190 x 40
1
n. 270 x 190 x 40
1
280 x 210 x 42
1
349 x 275 x 42
1
Varmista kuljetuksesi perillemeno oikeassa lämpötilassa!
Käyttökohteita:
• verivalmisteet
• lääkkeet
• rokotteet
• näytteet
• muut lämpötilan vaihteluille arat tuotteet
Parempi vaihtoehto jäälle:
• turvallisempi tuotteelle
• tasaisempi lämpötila pidempään
• vie vähemmän tilaa
• sallii pidemmän kuljetusajan
TempShell-elementit ja -kehykset
TempShell-elementtejä ja -kehyksiä on saatavana viittä eri lämpötilavarausvaihtoehtoa.
Tuotteen väri ilmaisee käyttölämpötilan. Elementit ja kehykset myydään pareittain.
Elementtipari: ulkomitat 275 x 155 x 60 mm, sisämitat 210 x 110 x 30 mm.
Kehyspari: ulkomitat 275 x 155 x (2 x 30) mm, sisämitat 210 x 110 x (2 x 30) mm.
Tuotenro
Tuote
Väri
Pakkaus
33621
33622
33623
33624
33625
33626
33627
33628
33629
33630
Elementtipari –30 °C
Kehyspari –30 °C
Elementtipari –21 °C
Kehyspari –21 °C
Elementtipari +4 °C
Kehyspari +4 °C
Elementtipari +22 °C
Kehyspari +22 °C
Elementtipari +37 °C
Kehyspari +37 °C
Keltainen
Keltainen
Valkoinen
Valkoinen
Sininen
Sininen
Vihreä
Vihreä
Punainen
Punainen
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
Koko mm (L x S x K)
33611
Neopor-laatikot
Eristää 20 % paremmin kuin perinteinen EPS.
Tuotenro
Tuote
Materiaali
33610
Neopor-laatikko koko S
Neopor
33611
33612
33613
Ulkom. 390 x 290 x 230
Sisäm. 280 x 160 x 65
Neopor-laatikko koko M
Neopor
Ulkom. 390 x 290 x 290
Sisäm. 280 x 160 x 130
Neopor-laatikko koko L
Neopor
Ulkom. 390 x 290 x 350
Sisäm. 280 x 160 x 190
Pahvilaatikko, kaksi osaa.
Aaltopahvi
400 x 300 x 360
Korkeus säädettävissä Neopor-laatikoiden mukaan.
Pakkaus
1
1
1
33613
20
VIP
VIP-pakkaukseen kuuluvat eristävät ohuet seinäelementit ja pahvilaatikko.
Pienikokoisena sopii erinomaisesti postilähetyksiin.
Tuotenro
Tuote
Koko mm (L x S x K)
Pakkaus
33600
VIP-pakkaus
33599
Kelta-mustaraidallinen pahvilaatikko
Ulkom. 330 x 195 x 105 1
Sisäm. 280 x 160 x 70
330 x 195 x 105
10
33600 / 33599
Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys • 9
Pakkaus- ja lähetysmateriaalit
Varastotuotteiden lisäksi
toimitamme laatikoita,
joissa on asiakkaan
tilaama painatus.
Kelta-mustaraidalliset lähetyslaatikot on suunniteltu näytteiden
lähettämiseen. Pakkaukset kestävät tavanomaisen kuljetuksen iskut ja
kuormitukset. Lisätietoja näytteiden lähettämisestä
www.itella.fi/hinnatjaohjeet/lahettaminen.
Pakkaus- ja lähetysmateriaalit
23020 / 22550
Tuotenro
Tuote
Materiaali
Koko mm (L x S x K)
Pakkaus
22549
22550
22554
22552
22599
33599
Laatikko 15 putkelle
Laatikko 30 putkelle
Laatikko purkeille
Laatikko Uri-Boxille (22605)
Laatikko jäähauderasioille
Laatikko VIP:lle (33600)
miniaaltopahvi
miniaaltopahvi
miniaaltopahvi
miniaaltopahvi
miniaaltopahvi
miniaaltopahvi
255 x 115 x 30
255 x 210 x 30
290 x 190 x 70
105 x 105 x 175
190 x 165 x 170
330 x 195 x 105
100
100
1
1
1
10
22551
Laatikon sisämoduli
solupolyuretaani 240 x 70 x 20
100/500
22673
UN 3373 -tarra
50 kpl/rulla
Paperi
75 x 95
1
33030
23010
23011
23020
Imuliina, imukyky 150 ml
Minigrip-pussi, nestetiivis
Minigrip-pussi, nestetiivis
Eristepussi, minigrip-suljenta,
valkoinen
PE
PE
PE
380 x 110
300 x 170
100 x 150
200 x 200
40/640
50
100
100
23011
23010
10 • Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys
22600
Muut tarvikkeet
Tuotenro
Tuote
Materiaali Koko mm (L x S x K)
Pakkaus
22600
22602
22604
Geelipussi –23 °C
Geelitasku –23 °C
Geelipussi –1 °C
PE, ekogeeli 150 x 75 x 10
PE, ekogeeli 180 x 100 x 20
PE, ekogeeli 150 x 75 x 10
20/150
10/55
20/150
Näytteen kuljettaminen jääkaappilämpötilassa (esim. verikaasuruiskut):
Jäähdytä geelipussi/-tasku jääkaapissa vähintään 6 tuntia.
Näytteen jäähdyttäminen ja kylmäkuljettaminen:
Jäähdytä geelipussi/-tasku pakastimessa vähintään 6 tuntia.
Pakastimen lämpötila vähintään –18 °C.
Kohteen lämmittäminen:
Lämmitä geelipussi/tasku maks. +37 °C
22500
22900
22555
22665
22672
Lähetyskotelo koeputkelle
PE-HD
Ø 30 x 115
esim. tartuntavaarallisten näytteiden kuljetukseen
Kuljetustasku esim. putkipostiin PE-HD
445 x 305
joustavaa muovia; helpottaa erikokoisten tarvikkeiden pakkaamista
putkipostikuljetuksiin
22602
22555, 22500
50
100
Veritartuntavaara-tarra
Paperi
Ø 20
1
keltainen kolmio mustalla pohjalla, 1000 kpl/rulla
Huomiotarra
Paperi
Ø 7/12,4
200 kpl/rulla, 5 rullaa/pussi
Sinettitarra, ei painatusta
PE
149 x 16
1
valkoinen, kolmio-kuvio, 2 x 100 kpl/rulla
Näytteen, pakkauksen tai muun kohteen sinetöimiseen.
Sinettitarra on vahva kaksikerroksinen polyeteenitarra, joka tarttuu hyvin
eri pintamateriaaleihin. Tarraa irroitettaessa kohteeseen jää kolmio-kuviointi,
joka paljastaa mahdolliset sinetin murtoyritykset.
Varastotuotteen lisäksi toimitamme tarroja, joissa on asiakkaan tilaama painatus.
22665
22672
Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys • 11
22035
22108
22105 /22116
22115
22110
ElcoLog-lämpötilaseurantajärjestelmä
Pieni askel laboratoriolle,
iso askel näytteiden laadulle.
Useita käyttömahdollisuuksia samalla ohjelmalla
Käyttökohteita:
• näytekuljetukset
• lääkkeiden ja verivalmisteiden kuljetus
• jääkaapit ja pakastimet
• lähetysten saapumisen valvonta
Ohjelmisto:
• kotimainen
• käyttöliittymä visuaalinen ja yksinkertainen käyttää
• käyttökielet: suomi ja englanti
• asennus Windows-käyttöjärjestelmiin
• suomenkielinen tuki myös vaativissa teknisissä asioissa,
elcoplast.zendesk.com
• avoin tiedostoformaatti (XML) helpottaa integrointia
Käyttöliittymä on selkeä ja helppokäyttöinen.
12 • Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys
muihin järjestelmiin
ElcoLog-lämpötilaseurantajärjestelmä koostuu yksinkertaisimmillaan
lämpötilatallentimesta, lukulaitteesta ja ElcoLog-ohjelmasta.
Tuotenro
Tuote
22090
ElcoLog-ohjelmalisenssi ja LogTag-korttilukulaite
• sisältää CD:n, asennus- ja käyttöohjeen ja lukulaitteen
ElcoLog-lisälisenssi ja LogTag-korttilukulaite
• sisältää asennus- ja käyttöohjeen ja lukulaitteen
LogTag-luku- ja ohjelmointialusta
LogTag-lämpötilatallennin, digitaallinen näyttö 93 x 54,5 x 8,6
• käyttölämpötila –30 °C…+60 °C
• mittaustarkkuus:
- parempi kuin ± 0,5 °C alueella –20 °C… +40 °C (tyypillinen ± 0,3 °C)
- parempi kuin ± 0,8 °C muulla alueella (tyypillinen ± 0,5 °C)
• muistin koko 7770 mittausta
• mittauksen aloitus/pysäytys/mittausarvojen tyhjennys painikkeella
• vaihdettava paristo, kesto n. 1 v.
• kalibrointitarkistus ja -todistus halutulle lämpötilalle/lämpötiloille
1
ElcoLog-ohjelmalisenssi ja nappilukulaite
• sisältää CD:n, asennus- ja käyttöohjeen ja nappilukulaitteen
ElcoLog-lisälisenssi ja nappilukulaite
• sisältää asennus- ja käyttöohjeen ja lukulaitteen
Lämpötilatallennin Elog9004G, nappi
Ø 17, korkeus 6
• mittaustarkkuus ± 1 °C välillä –30 °C…+70 °C
• muistin koko 2048 mittausta
Lämpötilatallennin Elog9050, nappi
Ø 17, korkeus 6
• mittaustarkkuus ± 0,5 °C välillä –10 °C...+65 °C
• muistin koko 8192 mittausta
Lukukaapeli, harmaa
pituus 2 m
1
22091
22117
22115
22100
22101
22105
22116
22118
Koko mm
Pakkaus
1
1
1
LogTag-lämpötilatallennin
1/1 koossa.
1
22110
1
1
1
Nappitallentimen ominaisuudet:
• käyttölämpötila –40 °C...+85 °C
Indikaattorissa on selkeät merkkivalot.
• pienikokoinen, nestetiivis, luotettava
• tallentaa lämpötilatiedot aikaleimoineen täysin itsenäisesti
• käyttöaika 10 vuotta tai vähintään miljoona mittausta
• tallennin voidaan pysäyttää ohjelmallisesti
• kalibrointi ja -todistus käyttäjän määrittelemälle lämpötilalle/lämpötiloille
• saatavana myös korkean lämpötilan ja lämpötila/kosteusmittaukseen sopivat tallentimet.
22108
22035
22110
Nappitallentimen pidin, haarukkamalli
20 x 30 x 3
1
Magneettipidin, jossa 2 m:n kaapeli ja tallentimen teline
1
Indikaattori Elog9004G lämpötilatallentimelle
Ø 58, korkeus 30
1
• näyttää mitattavan lämpötilan pysymisen asetettujen rajojen alueella
• selkeät, vilkkuvat merkkivalot (punainen ja vihreä)
• liitettävissä kuljetuslaukkuun/laatikkoon ja erilaisiin kaapelillisiin pidikkeisiin
• tallentimen mittausarvojen tyhjennys ja mittauksen uudelleen käynnistys kytkettäessä
22115 / 22117
Lukulaitteet
Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys • 13
Pakastusrasiat ovat
PE-pinnoittettua valkoista
nestekartonkia, joka kestää
hyvin kosteutta.
Pakastusrasiat ja -telineet
Tuotenro
Tuote
Materiaali
Koko mm (L x S x K)
Pakkaus
22620
22622
22623
22624
Pakastusrasia
Pakastusrasia
Pakastusrasia
Pakastusrasia
Nestekartonki
Nestekartonki
Nestekartonki
Nestekartonki
133 x 133 x 52
133 x 133 x 75
133 x 133 x 108
133 x 133 x 120
10
10
10
10
22630
22631
22632
22633
22634
Jakaja 9 x 9
Jakaja 10 x 10
Jakaja 7 x 7
Jakaja 6 x 6
Jakaja 3 x 3
Nestekartonki
Nestekartonki
Nestekartonki
Nestekartonki
Nestekartonki
Ø n. 13 mm:n putkille
Ø n. 12 mm:n putkille
Ø n. 16 mm:n putkille
Ø n. 21 mm:n putkille
Ø n. 30 mm:n putkille
10
10
10
10
10
Toimitamme myös mittojen
mukaan valmistettuja telineitä
Erikoistilauksesta saatavilla myös muita kokoja.
syväjääarkkuihin ja -kaappeihin.
Ota yhteyttä myyntiimme.
Muovien lajittelu ja kestävyys
Alla olevaan taulukkoon on koottu tuotteissamme käytettyjen materiaalien kierrätys- ja hävitysohjeet.
Muovien lajittelu
Materiaali
Lajittelu
ABS
Toimitetaan puhtaana kierrätykseen tai energiajätteeksi, voidaan hävittää polttamalla.
EPP, EPS
Energiajäte.
Ei saa hävittää polttamalla itse, sillä vaatii hyvin korkean lämpötilan palaakseen puhtaasti.
Kaatopaikkajätteenä maatumaton, eikä siten aiheuta haitallisia päästöjä.
PE, PE-HD, PE-LD, PE-LLD, PET
Toimitetaan puhtaana kierrätykseen tai energiajätteeksi, voidaan hävittää polttamalla.
PP, PP-C
Toimitetaan puhtaana kierrätykseen tai energiajätteeksi, voidaan hävittää polttamalla.
PS, SAN
Toimitetaan puhtaana kierrätykseen tai energiajätteeksi, voidaan hävittää polttamalla.
Topas
Toimitetaan puhtaana kierrätykseen tai energiajätteeksi, voidaan hävittää polttamalla.
®
14 • Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys
Muovien kemikaalinkestävyys
Taulukko on vain suuntaa antava. Muovien soveltuvuus eri kemikaalien kanssa on aina varmistettava käytännön testeillä.
Materiaalin käyttö sille ilmoitettua arvoa korkeammassa tai matalammassa lämpötilassa ja kuormitus heikentävät materiaalin kestävyyttä.
Taulukon merkkien selvitykset: 3 = kestää; 2 = kestää rajoitetusti; 1 = ei kestä; 0 = liukenee
Kemikaali
PS
PP
PE
Alumiinikloridi
Alyylialkoholi
Ammoniakki, vesip.
Ammoniumkloridi
Aniliini
Asetaldehydi
Asetoni
Bentseeni
Bensiini korkeaokt.
Bensiini lyijytön
Bensyylialkoholi
Boorihappo
Bromihappo
Butaani, nestemäinen
Butanoli
Butyyliasetaatti
Dikloorietaani
Dieselöljy
Dioksaani
Elohopea
Elohopeakloridi, vesipitoinen
Etanoli
Etikkahappo
Etyyliasetaatti
Etyylieetteri
Fenoli, sula
Fenoli, vesipitoinen
Fluori, kuiva
Fluorivetyhappo
Formaldehydi, vesipitoinen
Fosforihappo
Fosforihappo, puhdas
Freon 11
Freon 12
Freon 22
Freon 113
Glyseroli
Heptaani
Hexaani
Hiilidioksidi
Hiilitetrakloridi
Isopropanoli
Jodi/Jodi-kalium-liuos
Kalilipeä, vesipitoinen
Kalisalpietari
Kaliumbikromaatti
Kaliumpermangaatti
Kalsiumhydroksidi
Kalsiumkarbonaatti
Kalsiumkloridi, alkoholipit.
Kalsiumkloridi, vesipitoinen
Klooribentseeni
3
2
3
3
3
3
3
3
3
1
2
2
2
3
3
3
2
1
3
2
2
3
3
3
3
2
2
3
3
3
3
3
3
3
2
3
3
2
3
3
3
3
3
1
3
3
3
3
3
3
2
2
3
1
3
3
3
3
1
1
1
1
3
3
3
3
1
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
1
3
3
3
3
2
2
2
2
3
3
3
3
1
3
2
3
3
3
3
3
3
3
3
2
3
1
0
0
1
1
0
3
3
0
0
2
0
3
3
2
2
0
0
1
1
1
2
1
1
0
3
3
3
3
3
3
2
3
1
PET POM Topas®
3
3
3
3
3
2
3
3
3
3
3
3
2
3
1
3
3
3
3
1
3
3
1
1
1
3
3
3
3
3
2
3
3
3
3
3
3
3
1
3
3
3
2
3
3
3
3
2
2
3
3
2
3
2
3
3
3
3
3
1
3
3
3
3
3
2
3
3
3
1
3
3
1
1
1
1
3
2
1
3
3
3
3
3
2
3
3
3
3
3
3
0
0
3
3
2
3
3
3
3
3
3
Muovien ominaisuudet
Kemikaali
PS
PP
PE
Kloorikaasu
Kloorivesi
Kloroformi
Kromihappo
Kuparikloridi
Kuparisulfaatti
Lyijyasetaatti
Magnesiumkloridi, vesipit.
Maitohappo
Mangaanisulfaatti
Merivesi
Metanoli
Metyyliasetaatti
Metyleenikloridi
Metyylietyyliketoni
Mineraaliöljy
Natriumbisulfiitti
Natriumhydroksidiliuos
Natriumkarbonaatti
Natriumkloridi
Natriumsulfaatti
Natronlipeä, vesipitoinen
Nitrobentseeni
Oksaalihappo
Öljyhappo, väkevä
Otsoni
Petroli
Rauta-III-kloridi
Rikkidioksidi
Rikkihiili
Rikkihappo
Rikkihappo, savuava
Rikkivety, vesipitoinen
Ruokaöljy
Saippualiuos
Selluloosa-asetaatti
Silikoniöljy
Sitruunahappo
Sprii
Styreeni
Suolahappo
Tetraliini
Tionyylikloridi
Tolueeni
Trikloorieteeni
Typpihappo
Typpihappo, väkevä
Vaha, sulatettu
Valkaisuliuos
Vesi, kylmä
Vetyperoksidi
Viini
Öljyhappo
1
2
0
2
1
2
2
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
2
3
3
3
2
2
1
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
2
3
3
3
3
3
3
3
3
2
2
2
3
3
3
3
1
1
3
3
3
3
3
3
3
2
3
2
1
2
2
3
1
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
2
3
3
3
2
1
1
3
2
3
3
3
3
3
2
3
3
1
2
1
3
2
3
2
3
3
3
2
3
3
3
3
1
0
0
3
3
3
3
3
3
1
3
3
3
2
3
0
3
3
3
3
3
3
0
0
0
0
3
2
3
3
3
3
3
PET POM Topas®
1
1
1
2
3
3
3
3
2
3
1
3
3
3
3
3
3
1
1
3
3
1
3
2
3
1
1
3
3
3
3
3
3
3
1
2
3
3
3
1
2
1
3
3
3
3
3
1
1
1
1
3
3
3
3
3
3
3
3
3
1
2
3
1
3
3
3
3
2
1
3
1
3
2
2
3
1
1
2
3
3
3
3
3
3
3
1
3
2
2
2
1
1
3
1
3
3
3
Materiaali
Ominaista
Autoklav.
kesto
Lämpötilan kesto
Min.
Maks.
Akryylinitriilibutadieenistyreeni (ABS)
Kestävä, jäykkä, hyvä sitkeys ja kevyt
Ei
–40 °C
+105 °C
Polyeteeni
(PE-LD, PE-LLD)
Samea, ei täysin läpinäkyvä, puolikova tai pehmeä
Ei
–80 °C
+75 °C
+105 °C
Polyeteeni
(PE-HD)
Ei läpinäkyvä, jäykkä, iskuluja, hyvä kemikaalikestävyys
Kyllä*
–80 °C
+120 °C
+130 °C
Polyeteenitereftalaatti (PET)
Kirkas, kova materiaali, jolla matala lämmönkesto
Ei
–40 °C
+50 °C
Polyoksimenteeni (POM)
Luja, jäykkä ja kulutusta kestävä.
Luonnonvärisenä maitomainen, ei läpinäkyvä
Kyllä
–40 °C
+90 °C
+160 °C
Polypropeeni CO (PP)
Lähes kirkas materiaali
Kyllä
–70 °C
+120 °C
+160 °C
Polypropeeni
(PP)
Lähes kirkas materiaali
Kyllä
–20 °C
+120 °C
+160 °C
Polystyreeni
(PS)
3
3
3
3
3
3
0
3
0
Maks. lyhytaikainen lämpötila
Lasinkirkas, jäykkä ja hauras
Ei
–40 °C
+65 °C
+80 °C
Styreeni-akrylonitriilikopolymeeri
(SAN)
Lasinkirkas, jäykkä ja hauras
Ei
–40 °C
+90 °C
+95 °C
Topas®
Lasinkirkas, jäykkä, kestävä materiaali,
estää haihtumista
Kyllä
–40 °C
+120 °C
+170 °C
* paksuseinämäiset > 1,5 mm
Mekalasi Oy l Kuljetus ja säilytys • 15
Taitto: Mainostoimisto AD-Office Oy • Paino: Newprint Oy, 10/2013
Puh. 09 341 72 800, Faksi 09 341 72 869, [email protected], www.mekalasi.fi