SiviStykSen Pohjoinen LinnoituS
Sivistyksen Pohjoinen Linnoitus Riihimäen Pohjoinen koulu 1913-2013 Toimittanut Olavi Saarinen Riihimäen kaupunki Pohjoinen koulu Toimittajalta Rehtori Veijo Koistinen pyysi minua tekemään Pohjoisen koulun satavuotishistoriaa ja suostuin, kun sovimme pelisäännöistä. Kokosin kirjan koulun entisenä oppilaana ja toimittajana, koska en ole mikään ammattihistorioitsija. Suuren osan tästä kirjasta ovat tehneet muisteluillaan entiset koulun oppilaat ja heidän opettajansa. Iso merkitys on opettaja Pirkko Eran seminaariesitelmällä 1954 ja sen pohjalta tehdyllä koulun 50-vuotishistoriikillä ”Riihimäen Pohjoisen kansakoulun vaiheita vv. 1913 - 1963”. Riihimäen Sanomien kaksiosaisen artikkelin lisäksi historiikki on tallentunut vain kirjoituskoneella naputettuina monistusnippuina, vaikka olisi ansainnut paremman julkipanon. Olen käyttänyt pääosin sen tietoja koulun alkuvuosikymmenten kuvaamisessa. Pirkko Era kirjoitti nasevasti muun muassa koulun jatkuvista tilaongelmista ja uskalsi arvostella päättäjiä, jotka heti alkuun rakennuttivat Pohjoisen koulun liian pieneksi. Entisenä paikallislehtien tekijänä tiedän, että paikallisen historian tuntemus on toimittajalle tärkeä asia. Lähihistorian oppii kantapään kautta, kun on vuosikymmenet tuonut julki erilaisten tapahtumien kiemuroita. Pohjoisen koulun historiaan oli mielenkiintoista syventyä, koska se toi muistoja oman koulutieni alkuvaiheista viisikymmenluvulta ja myös myöhemmistä työtehtävistäni Riihimäen Sanomien palveluksessa. Raamitus antoi kirjasen tekemiselle tiukat puitteet. Toimittajana olen yrittänyt opetella kirjoittamaan tiiviisti. Muistelijoille sovittiin pitempikin kaava. Riihimäellä syksyllä 2013 Olavi Saarinen Sisällys Toimittajalta. ...........................................................................................................................................................................................................................2 Synkän korven laidalle sata vuotta sitten noussut Pohjoinen koulu heti liian ahdas...................................................................................................4 Ensimmäinen koulukeittola aloitti Pohjoisella 1915..........................................................................................................................................................6 Oppivelvollisuuslaki tuli voimaan jälkijunassa Riihimäen kauppalassa...........................................................................................................................7 Opetus vaikeutui Venäjän vallan loppuvaiheissa ja sotien melskeissä...............................................................................................................................8 Hämeen vakavat tykkimiehet lähtivät sotaan Pohjoiselta.................................................................................................................................................9 Juhlassa kaupungin johtoherrat lupailivat pikaisesti uutta koulua. ..............................................................................................................................10 Pohjoisen lakkautus 1970-luvulla jäi lyhyeksi uuden Uramon täyttyessä....................................................................................................................11 Suomen nykyaikaisin koulu oli suosittu tutustumiskohde.................................................................................................................................................12 ”Satu-Pekan” räätälin-taidoilla oli käyttöä....................................................................................................................................................................14 Riihimäen kansakoulujen syntyvuosia.................................................................................................................................................................................15 Kuvia vuosien varrelta..........................................................................................................................................................................................................16 Muistoja Pohjoiselta. ............................................................................................................................................................................................................36 Sarka-asuisesta koulupojasta kehkeytyi olympiavoittaja.................................................................................................................................................37 ”Opettajani tekivät ihmeen”: Tuleva ministeri pääsi lyseoon. ..........................................................................................................................................39 Satu Taiveaholle jälki-istuntoa rakkauskirjeen lähettämisestä. ..................................................................................................................................40 Koulutyö alkoi pesäpalloilulla, sillä lukujärjestys puuttui..........................................................................................................................................42 Muistoja ja mielikuvia syksyllä 1949 koulunsa aloittaneilta.........................................................................................................................................43 Näpsäkkä omatesti vanhuuden varalle................................................................................................................................................................................45 Hajamuistoja viisikymmenluvulta........................................................................................................................................................................................46 Tarkkailuluokka kaikessa mukana muiden kanssa. ...........................................................................................................................................................47 ”Pohjoisen linnoitus” seisoo edelleen vankasti paikallaan..............................................................................................................................................48 Naapurin tytön kanssa käsikkäin ensimmäisen kerran koulutielle. ...............................................................................................................................51 ”Urheilupainotteinen” ala-aste?..........................................................................................................................................................................................52 ”Vanhanaikaista” opiskelua vielä 1980-luvun lopulla......................................................................................................................................................53 Koulu antoi elämän eväitä formulamestarin valmentajalle...........................................................................................................................................54 Erilaiset leirikoulut.............................................................................................................................................................................................................55 Paljon hyviä ja valoisia muistoja Pohjoisen koulun arjesta ja juhlista..........................................................................................................................56 Synkän korven laidalle sata vuotta sitten noussut Pohjoinen koulu heti liian ahdas P ohjoinen koulu valmistui Istuinkiven rautatiesillan viereen 1913. Vihkiäiset pidettiin 16. lokakuuta. Istuinkivi sai nimensä siitä, että herajokelaisten pitkä polku Hausjärven kirkkoon kulki Riihimäen asemakylän läpi Salpausselän harjua pitkin. Istuinkiven kohdalla synkkä metsä harveni, ja paikalla oli kiviä, joiden päällä väki lepäsi. Istuinkiveltä katsoen Petsamo oli silloin asumatonta korpea. Riihimäen vanhin kansakoulu oli Rautatiehallituksen ylläpitämä Rautatien koulu, joka oli aloittanut 1879. Ensimmäinen kunnallinen kansakoulu oli Eteläinen koulu, joka käynnistyi syksyllä 1903 nimellä Riihimäen–Herajoen koulu. Uuden koulun nimeksi sopi ilmansuuntien mukaisesti Pohjoinen. ni vuosittain. Lukuvuonna 1920–1921 maksu poistui. Oppivelvollisuuslaki tuli voimaan 1921. Kouluun oli valittu sen aloittaessa kaksi opettajaa. Johtajaopettajaksi tuli Pekka Korhonen, joka teki koulussa 32 vuoden kunnioitettavan työrupeaman. Janakkalan Hiivolasta tuli Fanny Hivanto, jonka ura koulussa kesti myös pitkään, 27 vuotta. Koulun laajennuksen vihkiäisjuhlassa 1930 johtajaopettaja Korhonen muisteli alkuaikoja: ”Melkein tasan 17 vuotta sitten vietettäessä tämän koulun ensimmäistä vihkiäisjuhlaa vertasin koulua majakkaan, joka on pystytetty Riihimäen pohjoiselle kunnaalle. Siihen se on pystytetty korkeammalle paikalle siksi, että sen valo loistaisi etäälle valaisten ihmislasten kulkua maan päällä, ja myös siksi, että jo koulun asema viitoittaisi lasten pyrkimyksiä ylöspäin, korkeutta kohti.” Koulun suunnittelu oli lapsenkengissä Eteläinen osoittautui heti perustamisensa jälkeen ahtaaksi eikä Rautatien koulussakaan ollut tilaa. Hausjärven kuntakokous päätti syksyllä 1911 uuden koulun perustamisesta. Riihimäen koulupiiri jaettiin kahtia eteläiseen ja pohjoiseen. Arolammin, Karan ja Rautatien piirit jäivät ennalleen. Emil Valorinnan piirtämä Jugend-tyylinen Pohjoisen koulun rakennus kävi heti valmistuttuaan pieneksi, koska Riihimäki kasvoi vauhdilla. Pohjoisen koulun ensimmäisestä 50-vuotistaipaleesta kirjoittanut opettaja Pirkko Era ihmetteli, miksei neljättä koulua Riihimäelle perustamassa ollut rakennustoimikunnan jäsen Alex Alftan ottanut selvää kouluun tulevien lasten lukumäärästä. Osa oppilaista oli siirrettävä Eteläiselle. Pitkän väännön jälkeen Eteläisen ja Pohjoisen koulupiirit yhdistettiin 1920, mutta kasvavalla teollistuvalla paikkakunnalla tilanne ei paljon parantunut. Syyspimeä kotimatka pelotti vuorolukulaisia Toisena syksynä kouluun ilmoittautui peräti 107 oppilasta, joista osa piti jälleen siirtää toiseen kouluun. Se alkoi kismittää oppilaiden vanhempia, jotka paheksuivat tilannetta jopa sanomalehden palstoilla. Se ei ollut tavanomaista vielä siihen aikaan. Koulun johtokunta taipui julkisen arvostelun edessä ja palkkasi pikahaulla kouluun kolmannen opettajan syksyllä 1915. Kolmannen opettajan mukana tuli vuoroluku, jota jatkui sittemmin vuosikymmenet, laajennuksista huolimatta. Oppitunteja oli joinakin päivinä kello 18:aan asti. ”Se on lapsille yövuoro silloin, kun koulua joudutaan pitämään kello 15 jälkeen. Selvimmin iltavuoron aiheuttama kauhu kuvastuu ensiluokkalaisissa marraskuun pimeänä iltapäivänä. Luokassa palavat koko päivän valot, mutta kello 15 alkavalla tunnilla huomaa, kuinka pienet oppilaat katselevat huolestunein silmin ikkunasta pimeään iltaan. Koulutyössä ei päästä iltavuorossa niihin tuloksiin kuin aamulla. Oppilaat ovat levottomia eikä Lukukausi maksoi markan oppilaalta Pohjoisella oli ensimmäisenä lukuvuonna 96 oppilasta. Silloin oli vielä koulumaksu, markka oppilasta kohti. Maksaneiden oppilaiden määrä vähe- Välitunnin telmimistä ja leikkejä on lavastettu kuvaan Pohjoisen koulun alkuvuosilta. Opettajat ovat Pekka Korhonen ja Fanny Hivanto. – Riihimäen kaupunginmuseo. seuraavaksi päiväksi voi antaa kotitehtäviä tavallista määrää”, Pirkko Era kirjoittaa historiikissaan. maan, joten ”olo kouluhuoneissa on katsottava vaaralliseksi sekä oppilaille että opettajille”. Peltiseppä Markkasen johtokunta velvoitti korjaamaan päärakennuksen vesikaton vuodot. ”Olisipa Markkanen vielä elossa, sillä taas olisi tarvetta kutsua hänet korjaamaan kattoa. Toisen kerroksen käytävälle oli viime keväänä nostettava pesuvati, kun katto ja laipio alkoivat taas sateella vuotaa”, Pirkko Era toivoi 1963. Huono koulurakentaminen ei ole vain nykypäivää Homekoulut ovat nykyaikaa, mutta huono koulurakentaminen tunnettiin jo 1900-luvun alkuvuosina. Pohjoisen koulun toisena talvena luokan kattorappaus putosi lattialle suurina laattoina kolme kertaa. Johtokunta tutki muutkin katot ja merkitsi pöytäkirjaan, että kaikkien rappaus tulee putoa- Ensimmäinen koulukeittola aloitti Pohjoisella 1915 P ohjoisen koulun johtokunta teki 1915 uraa uurtavan päätöksen perustamalla Riihimäen ensimmäisen koulukeittolan niille oppilaille, jotka eivät saaneet kotona lämmintä keittoruokaa. Ensimmäisen maailmansodan aikana keittola jouduttiin lopettamaan ruokapulan takia. Esimerkiksi 1917 oppilaat ja opettajat keräsivät retkellä jäkälää ravinnoksi. Vuonna 1918 Riihimäen Naisyhdistys alkoi valmistaa koulun saunan padassa ruokaa vaikeimmassa asemassa oleville oppilaille. Sotaaikana 1943 kouluruokailu tuli lakisääteiseksi. Viiden vuoden kuluessa kaikkien kansakoulujenoppilaiden tuli saada ilmaista ruokaa. Lapset osallistuivat ruuan hankintaan keräämällä marjoja ja kasvattamalla kasviksia. Uuteen jatkokouluun valmistui 1951 myös koulukeittiö, ja koululaiset alkoivat saada entistä monipuolisempaa ruokaa. Kaupungiksi tulon kunniaksi ateriat monipuolistuivat voilla, leivällä ja juustolla. Peltosaaren koulun valmistuttua 1977, koulukeittolatoiminta siirtyi kokonaan sinne. Riihimäen ensimmäinen koulukeittola aloitti Pohjoisella. Kuva on vuodelta 1915–1916. Taustalla ovat johtajaopettaja Pekka Korhonen, opettaja Fanny Hivanto, keittäjä Hilda Eloranta ja opettaja Valma Forss. – Riihimäen kaupunginmuseo. Oppivelvollisuuslaki tuli voimaan jälkijunassa Riihimäen kauppalassa R iihimäestä tuli itsenäinen kauppala 1922. Oppivelvollisuuslaki oli tullut voimaan elokuussa 1921. Kouluhuoneitten puutteen takia sitä ei pantu heti täydellisesti täytäntöön ennen kuin 1930. Opettajat kävivät henkilökohtaisesti kotona huomauttamassa, jos lapsi ei tullut kouluun. Jos se ei tehonnut, meni ilmoitus kansakoulujen johtokunnalle, jonka jäsen kävi seuraavaksi lukemassa oppivelvollisuuslakia vanhemmille. Mikäli sekään ei auttanut, ilmoitus meni viranomaisille. Nykyään jotkut koululaisten vanhemmat räyhäävät opettajille ja uhkailevat heitä käräjöinnillä. Kauppalaksi tulon jälkeen Rautatiehallitus lopetti Rautatien koulun ylläpidon. Nimeksi tuli Keskuskansakoulu, ja hallinta jäi kansakoulujen johtokunnalle, jonka alaisia olivat myös Eteläinen ja Pohjoinen koulu. Kouluolojen kehittäminen käynnistyi ripeästi Uudessa kauppalassa lähdettiin kehittämään kouluoloja. Lapset saivat kauppalan varoilla kenkiä ja vaatteita. Pirkko Era ihmetteli 1963 sitä, että vielä viisi vuotta takaperin niitä jaettiin joka viidennelle lapselle. Anojia oli joka kolmas. ”Täytyy ihmetellä vanhempien vastuuntunnon puutetta. Kun kotona on televisio ja muita ylellisyystavaroita, eikö muka lapsille kyetä ostamaan kenkiä.” Koululääkäri alkoi tarkastaa oppilaat määrät- tyinä ikävuosina jo 1920-luvulla. Koululääkärin ja kouluhammaslääkärin ohjesääntö hyväksyttiin 1935. Terveyssisar alkoi käydä koululla 1930. Kauppala kustansi vähävaraisille lapsille yhden aterian päivässä. Pohjoisen oppilaat saivat käydä syömässä muun muassa rouva Palon ruokalassa.Elintaso oli korkealla ennen talvisotaa, sillä aterioiden laatu oli määritelty: ”Velliä ei saa tarjoilla, ainoastaan puuroa, peruna- ja hernekeittoa.” Pohjoinen koulu sai lisää tilaa vuonna 1930 Kauppala joutui luopumaan vuokraamastaan Rautatien koulusta muutaman vuoden kuluttua, kun koulusta tuli rautatien sairaala. Rakennus tunnetaan nykyisin Riihimäen Rautatieläisten Soittokunnan Musiikkitalona. Oppilaat piti siirtää kauppalan omiin kouluihin. Pohjoista koulua ryhdyttiin laajentamaan. Uusittu koulutalo vihittiin lokakuussa 1930. Yläkerran opettajien asunnot ja entinen veistosali muutettiin luokkahuoneiksi. Koulun pohjoista päätyä jatkettiin. Uudisosaan tuli voimistelusali ja sen päälle veistosali varastotiloineen. Luokkahuoneita oli kuusi, neljä yläluokille ja kaksi alaluokille. Keskuskoulun kaikki neljä yläkoulunopettajaa siirrettiin Pohjoiselle koululle, samoin enin osa heidän oppilaistaan, osa meni Eteläiselle. Vanha virsi toistui. Koulun laajennus ei riittänyt. Jo lukuvuonna 1931–1932 yksi alakoululuokka joutui kansalaiskouluun. Sittenkin oli ahdasta, kun oli vain kuusi luokkahuonetta ja 13 opettajaa, joilla kullakin oli keskimäärin 38 oppilasta. Vuoroluku oli täydessä käytössä. Koulu oli laajentunut sivulle ja ylöspäin. Kun oli ahdasta, niin mentiin vielä alaskin. Vuonna 1953 koulun sokkeliin valmistui luokkahuoneita, ruokasali ja veistotilat. Entisestä veistosalista ja varastosta tuli luokkia. Viimeisin laajennus valmistui vuoden 2006 alussa. Syytteen uhalla jatkokouluopiskeluun Pakollinen jatkokoulu-opetus alkoi Pohjoisella syksyllä 1930. Sitä annettiin yhteensä 150 tuntia iltaisin, koska useat jatkokouluikäiset nuoret kävivät jo työssä. Silloin oli vielä paljon esimerkiksi juoksupojan ja -tytön paikkoja, joiden kautta työura urkeni. Johtokunnan jäsenille tuli taas töitä, kun he kävivät kodeissa kertomassa, että oppivelvollisuuslaki vaatii nuorisoa jatkokouluun. Se otti koville. Osa nuorten huoltajista joutui tuomioistuimessa syytteeseen lain rikkomisesta. Jo syyteuhka toi jatkokoulun ensimmäiselle luokalle 26 oppilasta. Pohjoisella opiskelivat työssä käyvät jatkokoululaiset iltaisin, Eteläisellä oli päiväjatkokoulu. Pohjoisen iltajatkokoulu loppui keväällä 1945. Opetus siirtyi Eteläiselle ja siitä 1951 uuteen Jatkokouluun, myöhempään Kansalaiskouluun ja Harjunrinteen yläasteelle. Siellä kävi koulua myös osa Pohjoisen kansakoululaisista, kun tilanahtaus jatkui aina vain. Opetus vaikeutui Venäjän vallan loppuvaiheissa ja sotien melskeissä P lulla valmistettiin kaasunaamareita käsityötunnilla. Sota keskeytti koulutyön, vaikka vähän välillä vielä yriteltiin. Ensin koululle majoitettiin kertausharjoituksiin tulleita reserviläisiä, sitten puhkesivat sotatoimet. Riihimäki joutui koviin pommituksiin, ja suuri osa koululaisista oli sotaa paossa maaseudulla. Opettaja Matti Kuronen oli kaatuneiden joukossa. Talvisodan jälkeen koulu alkoi toukokuun puolivälissä. Koulutalo oli edelleen sotilaiden käytössä. Koulua kävivät vain toiset luokat Rukoushuoneella kolme tuntia päivittäin. ohjoisen koulun avatessa ovensa syksyllä 1913, Suomessa oli toinen sortokausi. Keisarillisen senaatin määräyksestä Suomessa piti lisätä Venäjän historian ja maantiedon opetusta. Samalla kiellettiin joidenkin isänmaallisten juhlien viettäminen. Tilalle tuli perintöruhtinaan nimipäivää ja leskikeisarinnan syntymäpäivää. Oppilaat eivät panneet niitä pahakseen, koska ne olivat kouluissa lupapäiviä. Ensimmäinen maailmansota toi elintarvikepulan. Koulu lopetettiin 1917 jo toukokuun 19. päivänä ja aloitettiin syyskuun puolivälissä. Koulukeittola lakkautettiin ja avattiin vasta 1925 alusta. Sisällissota koetteli kovin kourin Riihimäkeä, joka oli yksi kapinaliikkeen keskuksista. Koulun päiväkirjassa olevan merkinnän mukaan lupaa sai pommitusten takia. Koulu oli koko kesän 1918 saksalaisten sotilaiden hallussa. Saksalaiset eivät säästelleet. Sotilaat polttivat yöt ja päivät sähkövaloja, jotka oli saatu koululle 1915. Kaikki tämä ajoi Riihimäen koulut talousahdinkoon. Kunnan oli otettava pankkilainaa opettajien palkanmaksuun ja muihin menoihin. Kaikki opettajat olivat kesän töissä punaisten vankileirillä varuskunnassa. Saksalaiset lähtivät syyskesällä koululta. Lukukauden alkaminen siirtyi parilla viikolla korjaus- ja siivoustöiden takia. Puutteessa oleville koululaisille järjestettiin vaate- ja kenkäapua. Sairautta oli paljon. Espanjantautiepidemia koetteli koko Suomea. Pula-aika tarvitsi reipasta talkooväkeä Jatkosodan alettua kesällä 1941 Pohjoisen koulun oppilailla oli edelleen lyhennettyjä koulupäiviä kolmessa vuorossa kauppaseuran talossa ja Seurakuntakodissa. Syksyllä 1942 päästiin muuttamaan takaisin koululle. Elintarvikepula paheni, ja koulun keittola oli vuoden toimimatta. Kauppala antoi oppilaille ja koulukeittolalle viljelypalstan. Lomia sai marjojen, sienien ja jäkälien poimintaan. Talvella piti lomailla polttopuupulan takia. Koulut osallistuivat luokittain mottitalkoisiin. Vaatteista ja jalkineista oli kova pula. Johtokunta valitsi toimikunnan keräämään ja kunnostamaan vaatteita ja jalkineita varattomille koululaisille. Pohjoisen koulun oppilaat saavuttivat hyviä tuloksia sota-ajan keräystalkoissa. ”Kuinka Suomi olisi selviytynyt suurista sotakorvauksista, elleivät myös lapset olisi osallistuneet työhön ja säästämiseen”, Pirkko Era kirjoitti. Sota-aika toi kouluun evakkolapset. Kouluhallitus määräsi siirto-opettajat kouluihin, jotkut heistä hakivat paikkaa myös itse. Opetustyö keskeytyi, sotilaat tarvitsivat koulun Koulutyössäkin sodan uhka tuntui syksyllä 1939. Suotta ei aavisteltu, että risteysasema tekee Riihimäen vaaralliseksi asuinpaikaksi. Pohjoisella kou- Hämeen vakavat tykkimiehet lähtivät sotaan Pohjoiselta S otien aikana koulutyö oli ajoittain pitkään keskeytyksissä. Talvisodan alla ja sen aikana Pohjoinen koulu oli reserviläisten käytössä. Riihimäen rajut pommitukset ajoivat koululaiset turvaan maaseudulle. Jatkosodan alkaessa kouluväki oli kesälomalla. Koulun Karankadun puoleisessa seinässä on Raskas Patteristo 14:n muistolaatta. Joukko-osasto perustettiin Pohjoisella jatkosodan ja juhannuksen kynnyksellä 1941. Sieltä tykkimiehet lähtivät kesän valoisimpana päivänä Erkylän nummen kautta sotatantereille. Syvärin Joulu 1941 -rintamalehti kuvailee tapahtumaa paatoksella: ”Myöhäinen kesäkuu on kulunut muutaman päivän yli puolen välin. Talonpoika on vasta päättänyt myöhästyneet kylvötoimensa. Ju- hannusjuhlan viettoa suunnitellaan. Tuskin kenenkään mieleen on tullut ajatus, että kohtalo on määrännyt alkavat viikot ja kuukaudet kansamme historian suurimmiksi. Ilmassa on sähköä. Kansakoulun pihalle on kokoontunut joukoittain kauppalamme miehiä, kaikkia piirejä edustaen. … Katselemme kunnioituksella pihalle riviin asetettuja tykkejä, 6-tuumaisia.” Patteriston komentajan majuri Lauri Harvilan ja sotilaspastorin isänmaallisten puheiden jälkeen vakavat Hämeen miehet lauloivat virren ”Jumala ompi linnamme, jonka hämäläiset hongat raikkaassa kesäillan tyyneydessä kaiullaan Nämä miehet, pois lukien vt. kaupunginjohtaja Ensi R. Louhiluoto (vaaleassa puvussa oikealla) lähtivät jatkosotaan Pohjoiselta koululta juhannuksen alla 1941. Raskas Patteristo 14:n veteraanit kokoontuivat 42 vuotta sen jälkeen, kesäkuussa 1983, paljastamaan muistolaattaa koulun seinässä. ”Uudelleen rakennettu Suomi on hyvä maa”, sanoi puheessaan reservin majuri Lauri Jäntti (toinen vasemmalta). - Riihimäen Sanomien arkisto. vahvistivat. Valtti-patteriston syntymäjuhla oli päättynyt”. Raskas Patteristo 14:n veteraanit paljastivat muistolaatan Pohjoisen koulun seinässä kesällä 1983. Juhlassa kaupungin johtoherrat lupailivat pikaisesti uutta koulua P ohjoisen koulun viisikymmentävuotisjuhla kutsuvieraille oli sunnuntaina 20. lokakuuta 1963 koulun salissa. Edellisenä keskiviikkona, varsinaisena syntymäpäivänä, koululaiset juhlivat avarammissa tiloissa maauimalassa. Uimakausi oli päättynyt, joten tyhjennetyt altaat sopivat esiintymistiloiksi. Kutsuvierastilaisuudessa juhlapuhujana oli Riihimäen kansakoulujen johtokunnan puheenjohtaja Aarno J. Vuori, koska kouluneuvos Alfred Salmelalle oli tullut äkillinen este. Lyhyessä ja sotilaallisen nasevassa puheessaan everstiluutnantti evp. Vuori sanoi johtokunnan toivovan koulun huonetilakysymyksen selviävän pian ja hyvin. Hän uskoi koulun jakautuvan kahtia lähivuosina. Kaupunginjohtaja V.O. Mäkinen peesasi häntä tervehdyksessään sanoen, että kasvavan kaupungin kansakoululaitoksen polttavin kysymys on uuden koulun rakentaminen pohjoisia kaupunginosia varten. Hän toivoi sen avaavan ovensa jo parin vuoden kuluttua, jolloin alkaisi Pohjoisen koulun peruskorjaus. Mäkisen mukaan rakennuksen lopullisesta kohtalosta oli vielä liian aikaista sanoa mitään. Kaupunginvaltuusto päättikin heti tammikuussa 1964 uuden koulun rakentamisesta. Ihan heti ei pohjoisen alueen ahtaus hellittänyt, sillä Uramon koulu aloitti vasta 1970. Paikallinen ja maakunnallinen lehdistö käyttivät vuosijuhlan kulun tarkkaan raportoimiseen paljon palstatilaa. Ajan tavan mukaan jutuissa julkistettiin kaikki esiintyjät, esitysten nimet sekä onnittelijat, henkilökohtaisesti paikalla olleet ja sähkeiden lähettäjät. Puheita siteerattiin niukasti. Helsingin Sanomissakin juhlasta oli pieni yhden palstan uutinen. Koululaiset juhlivat viisikymmenvuotista opinahjoaan maauimalassa. Koulun vaiheita esittelevässä kavalkadissa opettajat olivat entisajan puvuissa. Antero Kuuliala esitti ensimmäistä johtajaopettajaa Pekka Korhosta tehden hänen tapaansa ompelukoneella tonttulakkeja oppilaille joulujuhlaa varten. Oppilaat esittivät 1900-luvun koululaisia huivit ja tonttulaki päässään. – Kalle Ainolan albumi. Opettajat olivat pukeutuneet 1900-luvun alun vaatteisiin koulun viisikymmentävuotisjuhlassa 1963 maauimalassa. – Kalle Ainolan albumi. 10 Pohjoisen lakkautus 1970-luvulla jäi lyhyeksi uuden Uramon täyttyessä R Pohjoisen koulun perinteinen nimi säilyi eikä siitä tehty suunniteltua Istuinkiven ala-astetta. iihimäen nuoren ja kasvavan kaupungin päättäjät uskoivat keksineensä ratkaisun Pohjoisen koulun tilanahtauteen, sijaintiin ja epäkäytännöllisyyteen. Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 1964 alussa uudesta Pohjoisen korvaavasta Uramon koulusta. Sen rakentaminen Sipusaaren ja Perälän väliselle pellolle viivästyi muutamalla vuodella. Koulu valmistui vuonna 1970. Pohjoinen koulu lakkautettiin samana vuonna, pääosa oppilaista siirrettiin Uramoon. Pohjoiselle jäi kuitenkin pari tavallista luokkaa ja tarkkailuluokka. Uuden koulun johtoon siirtyi Pohjoista koulua vuodesta 1957 asti johtanut Antero Kuuliala. Vanhemmat innolla mukana Koulun täyttäessä 80 vuotta 1993 sen johtaja Liisa Lehtonen luonnehti Pohjoista Riihimäen Sanomien haastattelussa näin: ”Pieni, suuri koulu keskellä Riihimäkeä”. Lehtosen mukaan koululla ei ollut sillä hetkellä ahtautta. Tilat olivat hyvät yksisarjaiseksi kouluksi. Oppilaita oli 155. Vanhan koulun paksut seinät estivät äänien kuulumisen luokasta toiseen. Kun Riihimäellä lopetettiin koulujen omat johtokunnat, Pohjoiselle perustettiin vanhempaintoimikunta. Liisa Lehtonen kehui vanhempien aktiivisuutta. Esimerkiksi Saloisten leirikeskuksessa pidettyjen leirikoulujen menot olivat pienet, kun vanhemmat hoitivat oppilaiden kuljetuksia ja toimivat valvojina. Pohjoinen koulu tyhjeni uudelleen 2004. Tällä kerralla ei ollut kysymys lakkauttamisesta. Oppilaat ja opettajat siirtyivät yli kahdeksi vuodeksi varuskunnan vanhaan rakennukseen, kun vanhaa koulua jälleen laajennettiin ja perusparannettiin. Perinteinen nimi säilyi Riihimäen kouluhistorian valossa ei ole yllätys, että Uramon uusi koulukin kävi oitis ahtaaksi. Sipusaaren, Ilolan ja Otsolan uudet asuntoalueet olivat lapsiperheiden suosiossa. Tämän takia Pohjoisen koulun lakkautus jäi lyhyeksi, sillä jo 1971 koulu otettiin uudelleen täysipainoisesti käyttöön. Seitsemänkymmentäluvulla siirryttiin peruskoulujärjestelmään entisen kansakoulun ja oppikoulun sijasta. Kouluista tuli ala- ja yläasteita. Onneksi 11 Suomen nykyaikaisin koulu oli suosittu tutustumiskohde P pungin lukio ja yläkoulut nykyaikaistuivat perässä. Nyt myös alakouluihin asennetaan tauluja ja projektoreita. Pohjoinen koulu on vuosikymmenten aikana aina käynyt laajennusten jälkeen pian ahtaaksi. Muutoksia on tapahtunut viimeisimmänkin uudistuksen jälkeen. ”Koskaanhan tilaa ei ole tarpeeksi, rehtori Koistinen sanoo. ”Uuden talon käyttöönoton jälkeen silloisista erikoisluokista on tullut tavallisia luokkia. Kirjasto on siirretty toisiin tiloihin, luonnontieteiden opettamisen luokasta tuli atk-luokka. Uudistuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmaa tehtäessä noin kymmenen vuotta sitten koulussa oli yksi esiopetusluokka. Syksyllä 2013 esioppilaita on kolme luokallista. Ikärakenne on mennyt nuorempaan suuntaan, kun samalla kuudesluokkalaiset siirtyivät yläkoulun puolelle.” Nykyiselle tontille koulua ei enää pysty laajentamaan. Viimeisimmässä uudistuksessa Pohjoisesta koulusta tehtiin puskuria kasvavan Kokko - Taipaleen suunnan lapsille ja Uramon koulun ahtaudelle. Yksisarjaisen koulun muuttaminen kaksisarjaiseksi helpotti painetta monesta suunnasta. ohjoisen koulun väki muutti varuskunnan tiilikasarmin väliaikaisista tiloista uusittuun ja laajennettuun kouluunsa vuoden 2006 alussa. Rehtori Veijo Koistisen mukaan se oli siihen aikaan varmaan uudenaikaisin koulu Suomessa. Uusia luokkia tuli kuusi. Niiden lisäksi koulu sai teknisen työn, käsitöiden sekä luonnontieteiden, kemian ja fysiikan, työtilat. Kahden luokan kokoinen tila toimii kirjastona sekä kieli- ja atk-luokkana. Koululle rakennettu tekniikka oli vielä silloin harvinaista suomalaisissa opinahjoissa. Teknisiin hienouksiin kuuluvat digitaaliset kosketusnäytöt ja käytävien infotelevisiot. Koulun tietokonekanta viisinkertaistui. Uusi puoli rakennettiin avoimeksi. Käytävän luokkien seinät ovat lasista. Näköyhteys käytävään mahdollistaa luokkatilan laajentamisen ovia avaamalla. Muutoksilta ei ole vältytty Liki seitsemän vuotta myöhemmin rehtori Koistinen sanoo, että opettajat ottivat uudistuksen hyvin vastaan. Moderneja opetusvälineitä käytetään luontevasti opetuksessa. Uuden osan avoimiin tiloihinkin totuttiin. Lähetystöjä muiltakin paikkakunnilta, esimerkiksi Hämeenlinnasta ja Hausjärveltä, on käynyt tutustumassa moderniin opinahjoon. Vuosien kuluessa Riihimäen kau- Koulu tyhjeni oppilaista 2004, kun uuden osan rakentaminen alkoi. – Aamupostin arkisto/Ilpo Kekki 12 Hallissa tilava kenttä Pohjoisen koulun vanha pieni juhlasali on nyt opettajainhuone. Uusi juhlasali löytyy koulun laajennuksen yhteydessä rakennetusta erillisestä liikuntahallista Pohjoisen Rautatienkadun varrelta. Se on yhteinen läheisen Riihimäen lukion kanssa. Koulun laajennus ja liikuntahalli on onnistuttu suunnittelemaan ahtaalle tontille siten, että piha sai lisätilaa hallin tasanteen ansiosta. Rakennukset tehtiin mahdollisimman lähelle katua tilan säästämiseksi. ”Kun liikuntahalli on yhteiskäytössä, joskus tulee pieniä törmäyskursseja, mutta sovittelemalla on tultu hyvin toimeen”, rehtori sanoo. Halli on iltaisin kello 17 lähtien urheiluseurojen käytössä. Isoa kenttää tarvitsevat käsipalloilijat ja salibandyn pelaajat viihtyvät yli 800 neliön hallissa. Koistisen mukaan alun perin halliin suunniteltiin vain 600 neliön kenttää. Se olisi ollut liian pieni edellä mainituille lajeille ja koripalloilulle. Suunnitelmat onneksi muuttuivat. Koulun hallin isommalla kentällä helpotettiin salitilannetta, kun kaupungin Urheiluhalli oli puolitoista vuotta remontissa. Koulujen liikuntatunneilla halli on jaettavissa kolmeen osaan. Koulujen juhlatilaisuuksiin liikuntasali sopii hyvin. Moni on käynyt siellä ylioppilaiden lakkiaisjuhlissa. Viisikymmentävuotista taivalta juhlittiin koko koulun voimin Riihimäen maauimalassa. Koulun vanhan salin 50-vuotisjuhlaan mahtuivat kutsuvieraat. Läpinäkyvää luokkaa esitteli rakennustyömaalla 2005 arkkitehti Päivi Tuomola. – Aamupostin arkisto/Ilpo Kekki 13 ”Satu-Pekan” räätälintaidoilla oli käyttöä P ohjoisen koulun ensimmäinen johtajaopettaja Pekka Korhonen (1877-1961) syntyi Sotkamossa. Suurilapsisen kyläräätälin perheen poika pääsi onnekkaasti muuttamaan etelään ja opin tielle. Sortavalan seminaarin jälkeen Korhosen ensimmäinen työpaikka opettajana oli 1904 Arolammin koulu. Vaimo Alma opetti tyttöjen käsitöitä. Sieltä opettajapariskunta siirtyi kahden vuoden päästä uuteen Herajoen kouluun. Kuuden vuoden päästä Korhoset muuttivat vuodeksi Eteläiselle koululle, kunnes Pekka Korhonen valittiin 1913 Pohjoisen koulun johtajaksi. Jäätyään eläkkeelle 1944 Korhonen oli vielä koulussa sijaisena kymmenisen vuotta. Entisajan opettajien tapaan Pekka Korhonen oli paikkakunnalla monessa mukana. Nuorisoseuratyö ja sen näyttämötoiminta olivat erityisen lähellä hänen sydäntään. Korhonen järjesti helsinkiläisten teatteriseurueiden vierailuja. Muun muassa Aku Korhonen ja Ruth Snellman kävivät koululla saunassakin. Puheissaan johtajaopettaja käytti vertauksia ja kaunista kieltä. Siitä hän sai oppilailta lempinimen” Satu-Pekka”. Siihen aikaan juoksija Emil Zatopek oli vielä tuntematon suuruus. Nuoruudessa hankittu räätälinoppi oli ikämiehenäkin vielä muistissa. Pekka Korhonen ompeli muun muassa Pohjoisen koulun näyttämön esiripun. Joulun aikoina oli pitkään käytössä johtajaopettajan tekemiä tonttuasuja. Koulun lehtileikekokoelmassa on tallella uimalan 50-vuotisjuhlassa otettu valokuva. Siinä kuusikymmentäluvun alun johtajaopettaja Antero Kuuliala esiintyy Korhosena. Hän istuu knalli päässä ompelukoneen ääressä valmistamassa oppilaille tonttulakkeja. Pohjoisen koulun johtajaopettajat/rehtorit: Pekka Korhonen 1913–1944 Atte Aarnio 1945–1952 Pauli Salmi 1952–1957 Antero Kuuliala 1957–1969 Kalervo Lehikoinen 1971–1987 Liisa Lehtonen 1987–2000 Veijo Koistinen 2001Ilmolan otos miehestä turkissa ja karvalakissa// Johtajaopettaja Pekka Korhonen kuvautti itsensä talvivarusteissa Ilmolan valokuvaamossa. 14 Riihimäen kansakoulujen syntyvuosia Rautatien koulu aloitti 1879. Hiivolan koulu aloitti 1897 Janakkalassa, siirtyi alueliitoksella 1922 Riihimäen kauppalaan, lakkautettiin 2010. Arolammin koulu 1899, toiminta loppui 1970. Riihimäen – Herajoen Eteläinen kansakoulu aloitti 1903, omaan rakennukseen 1905. Herajoen koulu aloitti 1906. Pohjoinen koulu aloitti 1913. Lasitehtaan koulu aloitti 1915. Patastenmäen koulu aloitti 1924, uusi rakennus 1957. Patastenmäki liitettiin Hausjärvestä Riihimäkeen vasta 1946. Haapahuhdan koulu aloitti 1948. Riihiviidan koulu aloitti 1948, lakkautettiin 1971. Uramon koulu aloitti 1970. Peltosaaren koulu aloitti 1977, ensimmäinen varsinaiseksi ala-asteen kouluksi suunniteltu. Jatkokoulu alkoi Pohjoisella iltakouluna 1930 ja Eteläisellä päiväkouluna. Oma rakennus, nykyinen Harjunrinteen koulu valmistui 1951. 15 Kuvia vuosien varrelta Pohjoisen koulun ensimmäiseltä lukuvuodelta 1913-1914 otetussa kuvassa on äärimmäisenä oikealla Arvo Rantanen. Viides oikealta on Hans Frederiksen ja kymmenes oikealta Uuno Salminen. 16 Kuvia vuosien varrelta Välitunti vuonna 1915. - Kaupunginmuseo 17 Kuvia vuosien varrelta Koulurakennus vuonna 1918. – Riihimäen kaupunginmuseo. 18 Kuvia vuosien varrelta Maantiedon opetusta 1920-luvulla, kartan ääressä on opettaja Pekka Korhonen. - Kaupunginmuseo 19 Kuvia vuosien varrelta Koululaisia 1926-1927: Kuvassa ovat muun muassa Erkki Elovaara, Tauno Pelenius, Aili Isotalo, Sisko Aalto, Kerttu Laakso, Osmo Tanskanen, Aune Perho, Unto Nieminen, Veikko Roos, Ahti Kahra, Eero Nummelin, Annikki Eloranta, Sirkka Heino, Saimi Heinonen, Martta Ruuth, Valva Kanninen, Arvo Silvan, Annikki Roine, Saara Liimatainen, Kaarina Klemetti, Aarne Lehtonen, Matti Sundström, Veikko Kuumola, Lauri Tikkanen, Pauli Pihl, Vuokko Pöllänen, Tuulikki Johansson, Rauha Suominen, Aira Vuorivirta, Karin Kangas, Mauri Korkalainen, Esko Blomster, Jaakko Koskinen. Opettaja on Elin Korpinen. 20 Kuvia vuosien varrelta Koulu ja auto ovat kumpikin kaksikymmentäluvun mallia. – Riihimäen kaupunginmuseo. 21 Kuvia vuosien varrelta Neljäs luokka 1930, opettaja on Atte Aarnio. –Riihimäen kaupunginmuseo. 22 Kuvia vuosien varrelta Kuudes luokka vuodelta 1946 ja johtajaopettaja Atte Aarnio. – Riihimäen kaupunginmuseo 23 Kuvia vuosien varrelta On eessä armas nyt juhlahetki, niin riemuinen oli tänne retki! Mä koulukumppanit jälleen nään ja yhdess’ vietämme illan tään. Tääll’ on Milja, Olga, Kirsti ja Jukka, Tuos’ istuu Vienokin tummatukka. Ja Katri, Einokin bassoineen on lähtenyt luokkakokoukseen. Muistot nää – mitä mieleen saikaan! Yl’ kolmekymmentä ajast aikaa Siit’ vierähti, kun koulutalon mä viimeks’ näin, sen lämmön, valon. Meistä tullut on monenlaista: toisilla monta on lapsukaista. Taiteilijoina jo toiset häärää laivan kulkua joku määrää. Muistan tovereitani näitä – veikkoja, tyttöjä lettipäitä. Koulun reipasta elämää, se kauas kaikki on jäänyt tää. Me kutsun saimme taas tulla mukaan. Sitä vastustaa ei voinut kukaan. Taas esiin nousivat vanhat kuvat mi vuotten varsilla unhottuvat. Ja opettajamme Hivannon mi poies joukosta mennyt on. Mutt’ Pekka Korhosen pirteenä vaan tääll’ joukossamme nähdä saan! Tää kutsu kosketti syömmeni kieltä, laulaa tahdon sen julki sieltä. Ja yhteisvoimin sen sävelen me saamme oikeaan vireeseen. Viell’ muistan koulun, mi oli uus’. Sen pihamaalla tää joukko huus’. Siell’ vallatonnakin oltiin kai, vaan kurin moni tuntea sai. Helsingissä 13.31948 Kaisa Vauhkonen Luokkakokous Riihimäellä kirvoitti Kaisa Vauhkosen runosuonen kukkimaan. 24 Kuvia vuosien varrelta Entisten oppilaiden luokkakokouksessa 1948 oli läsnä entinen johtajaopettaja Pekka Korhonen Alma-vaimoineen sekä silloin koulua johtanut Atte Aarnio 25 Kuvia vuosien varrelta Viidennen luokan oppilaat kävivät kahvilla ja laulamassa Pekka Korhosen luona. Kuvassa myös opettaja Atte Aarnio vaimoineen. – Riihimäen kaupungin museo 26 Kuvia vuosien varrelta Pohjoisen opettajia lipputangon kupeessa, vasemmalta Sanelma Saarikoski, Unto Aho, Elin Korpinen, Pauli Salmi, Aino Ollikainen, Kalle Ainola, Väinö Routio, Kyllikki Mäkelä, Aino Raivio, Irma Routio, Kyllikki Mäkelä ja Antero Kuuliala. – Riihimäen kaupunginmuseo. 27 Kuvia vuosien varrelta Lennokkikerho 1960-luvun puolivälistä. Vetäjänä oli opettaja Matti Saarinen. Kuvassa ovat muun muassa Hannu ja Timo Haataja sekä Pekka Rasimus. – Riihimäen kaupunginmuseo 28 Kuvia vuosien varrelta Keijut tanssivat Pohjoisen kansakoulun kuusijuhlassa 1969. – Riihimäen kaupunginmuseo 29 Kuvia vuosien varrelta Koulun johtajaopettaja Antero Kuuliala esiintyi 50-vuotisjuhlassa edeltäjänsä Pekka Korhosen roolissa. Hän muun muassa oli ompelevinaan koneella tonttulakkeja oppilaiden joulujuhlaan, kuten Korhonen oli tehnyt. – Kalle Ainolan albumi. 30 Kuvia vuosien varrelta Arkkitehti Pasi Sistonen suunnitteli klassisen modernin Pohjoisen koulun laajennusosan. –Aamupostin arkisto/Ilpo Kekki 31 Kuvia vuosien varrelta Teuvo Heinonen, Sami Röök ja Markku Karjalainen purkivat liikuntahallin sulkulaatan muottia Pohjoisen koulun rakennustyömaalla 2005. 32 Kuvia vuosien varrelta Istuinkiven liikuntahallin tiloja tutkivat arkkitehdit Pasi Sistonen, Päivi Tuomola ja Pertti Pääsky sekä koulun rehtori Veijo Koistinen kesäkuussa 2005. –Aamupostin arkisto/Ilpo Kekki 33 Kuvia vuosien varrelta Pohjoisen koulun liikuntahalli, joka on yhteinen Riihimäen lukion kanssa, sopii hyvin Pohjoisen Rautatienkadun kalliomaisemaan. Istuinkiven sillalla sitä esittelee rehtori Veijo Koistinen. 34 Kuvia vuosien varrelta Uusi Pohjoinen 35 Muistoja Pohjoiselta S adan vuoden aikana Pohjoisella koululla monet opettajat ovat antaneet elämän eväitä suurelle määrälle oppilaita. Nämä ovat olleet myöhemmin rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa, jotkut näkyvästi julkisuudessa, toiset arjessa puurtaen. Koulun satavuotishistoriakirjaan kyseltiin entisten opettajien ja oppilaiden muistoja kouluajoistaan. Heidän mieleensä jääneitä asioita ja tapahtumia on koottu kirjan loppuosaan. Julkisuuden henkilöistä maailmalla menestyneitä Pohjoisen oppilaita ovat vuoden 1972 Münchenin olympiakisojen 1500 metrin juoksun voittaja Pekka Vasala ja oopperalaulaja Tommi Hakala. Kotimaan politiikan puolella Iiro Viinanen oli yhdeksänkymmentäluvun alun suuren talouslaman ajan jämäkkä valtiovarainministeri. Satu Taiveaho oli kaksi kautta näkyvä kansanedustaja. Eduskunnassa istui myös Arto Lapiolahti. Viinanen, Vasala ja Lapiolahti kävivät koulua viisikymmentäluvulla, Hakala aloitti seitsemänkymmentäluvun lopulla ja Taiveaho kahdeksankymmentäluvun alkupuolella. Useiden kirjoittajien mieleen näyttää jääneen koulun ”erikoinen”, pienestä rikkeestä annettu seisontarangaistus. Se kärsittiin seisomalla seinäkellon alla opettajainhuoneen oven vieressä. Isosta tuhmuudesta tuli jälki-istuntoa. Erityisesti sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat muistavat tilanahtauden. Luokkakoot olivat suuria, osittainen vuoroluku oli käytössä, ja osa koululaisista opiskeli Kansalaiskoulun tiloissa. Tilanahtaus on vaivannut opiskelua Pohjoisella jatkuvasti, koulun laajennuksista huolimatta. Luokkaretket ja leirikoulut olivat lukuvuoden kohokohtia. Entisajan koululaiset jaksavat kehua sitä, että kesäloma oli täydet kolme kuukautta. Lisäksi oli viikon oikea perunannostoloma syksyllä, kunnon joululoma ja hiihtoloma helmikuussa. 36 Sarka-asuisesta koulupojasta kehkeytyi olympiavoittaja T alousneuvos ja vuoden 1972 Münchenin olympialaisten 1500 metrin juoksun voittaja Pekka Vasala aloitti koulunsa Pohjoisella viisikymmentäluvun puolivälissä. Peuranpolulla asunut Pekka Vasala kertoo juosseensa jo poikavuosinaan paljon kaveriporukassa. Hän huomasi, että jaksoi pitemmälle kuin muut, kun kaverit juoksivat korttelia ympäri jäljitellen sen ajan urheilusankareita. Tulevan mailerin ihanteena oli erityisesti neljännesmaileri Voitto Hellsten. Ensimmäiset piikkarinsa urheilijan taimi sai vähän yli kymmenvuotiaana. vänsä Meksikon olympialaisten ”opintomatkan” jälkeen Yhdysvaltoihin Brigham Youngin yliopistoon Utahin Provoon syksyllä 1969. Myöhemmin maailmaa kiertäessä englannin taito koheni. Stipendiaattivuosi meni mormonien yliopistossa nopeasti. Pekka Vasalan tarkoitus oli ruveta opiskelemaan liikealaa ja tietojenkäsittelyä. Yhdessä lukuvuodessa hän ei päässyt alkua pitemmälle. ”Sopeutumisessa oli jonkin verran vaikeuksia, kun jouduin kodin rauhallisesta ilmapiiristä kansainväliseen opiskelijamaailmaan.” Yliopistossa oli kyllä runsaasti suomalaisia urheilijatovereita. Pekka Vasala jakoi yhdessä vaiheessa asunnon toisen riihimäkeläisen, keihäänheittäjä Rauli Uiton, kanssa. Uitto luki itsensä tohtoriksi asti ja asuu edelleen Amerikassa. Hänkin on peltosaarelaisena aloittanut koulutiensä Pohjoisella. Vasala olisi halunnut jatkaa opintojaan Yhdysvalloissa, mutta akillesjänneleikkauksen jälkeiset jalkavaivat estivät pääsyn yliopiston urheilujoukkueeseen, ja stipendi loppui. Oppikoulusta paitsi Pekka Vasala sanoo kokeneensa nöyryyttävänä, kun kaverit lähtivät oppikouluun, mutta hän ei yrityksestä huolimatta päässyt sinne. Hän tunnustaa sen omaksi syykseen, kun oli laiska lukemaan. Oppikirjat alkoivat maistua vasta kansakoulun kuudennella ja kansalaiskoulussa. Seuraava opinahjo Vasalalla oli kauppakoulu ja sen jälkeen kauppaopisto. Niiden välissä hän piti vuoden tauon ja suoritti englannin kielen kurssin kansalaisopistossa. Hän sanoo, että kauppaopinnot ja kilpaa juokseminen merkitsivät jonkinlaista näyttämisen halua: ”Vaikka en oppikouluun päässytkään, olen sentään yhteiskunnallisesti kelvokas”, hän kertoo Münchenin olympiavoiton jälkeen julkaistussa kirjassaan ”Mitalin toinen puoli”. Varhaiset muistelmansa hän teki yhdessä urheilutoimittaja Risto Taimen kanssa. Mäntsälä mielessään Armeijassa nielurisaleikkauksesta toipuessaan nuorella urheilijalla oli aikaa ajatella tulevaisuutta. Hänen kasvattajaseuransa Riihimäen Kisko ei pystynyt antamaan tarpeeksi tukea eikä Riihimäeltä löytynyt urheilemisen vaatimaa joustoa tarjoavaa työpaikkaa. Nousevaa urheilutähteä ei paljon lämmittänyt se, että lehtimieskerho Riihimäen Neekerit valitsi hänet Riihimäen vuoden 1968 parhaaksi urheilijaksi. Vasala valitsi seurakseen tanssilavallaan rahaa tahkoavan Mäntsälän Urheilijat. Riihimäellä oltiin siirrosta katkeria, mutta tunnekuohut laantuivat vuosien kuluessa. Yliopistoon Utahiin Kauppaopistossa Vasala menestyi hyvin kaupallisissa ja lukuaineissa. Sen sijaan kielet tuottivat vaikeuksia. ”Ruotsin kieltä suorastaan vihasin”, Vasala muistelee. Englannin kieli alkoi myöhemmin kiinnostaa, kun juoksija tiesi pääse- Sarkastisia koulumuistoja ”Kansakoulussa minulla ei oikein ollut flaksia tyttöjen keskuudessa pork- 37 kanatukkineni ja hörökorvineni. Koulua kävin sarkatakissa ja -pussihousuissa, joissa oli polvipaikat. Nelilapsisessa perheessä äiti ompeli vaatteet”, Pekka Vasala muistelee nyt jo myhäillen. ”Opettaja yritti kaunokirjoitustunneilla tehdä vasenkätisestä oikeakätistä. Siinä vanhanaikainen mustekynä ja pullo tuhrivat paperia ja vähän muutakin.” Urheilulajin valinnassa auttoivat koulujenväliset hiihtokilpailut Käpälämäessä. Pekka Vasala hiihti vaarin tervaamilla suksilla, joissa oli kynttilää pohjissa. ”Sijoituin viimeiseksi, siihen päättyi hiihtoura”. Nykyään kultamitalimies on eläkeläinen, joka asuu kesät Heinolassa ja syys-talvikaudet Turkissa. Mäkimitalistikin löytyy Toinenkin olympiamitalisti on aloittanut kansakoulunsa Pohjoisella, tai oikeastaan Riihimäen vankilan salissa. Hän on mäkihyppääjä Niilo Halonen, 1960 Squaw Valleyn hopeamitalisti 19-vuotiaana abiturienttina. Siihen aikaan Halonen asui jo Lahdessa. Sotien jälkeen Jaakkimasta lähtenyt Halosen perhe asui Riihimäellä. Kaarlo-isä oli upseerina varuskunnassa. Haapahuhdan koulun valmistumisen viivästyessä vankilan salissa opiskeli väliaikaisesti 1. ja 3. luokka, muut luokat kävivät Pohjoisella koululla. Niilo Halonen hyppäsi myös ison mäen MM-pronssille Zakopanessa 1962. Myöhemmin liikunnanopettajan koulutuksen saanut Halonen siirtyi valmennustehtäviin. Hän oli 1970-luvun lopulla alkaneen Suomen mäkihypyn uuden nousun pääarkkitehti. Olavi Saarinen Haastattelija on Pohjoisen oppilas viisikymmenluvulta Pekka Vasala kävi kansakoulun kuusi luokkaa Pohjoisella. Hänestä tuli 1500 metrin juoksun olympiavoittaja Münchenissä 1972. – Olavi Saarinen 38 ”Opettajani tekivät ihmeen”: tuleva ministeri pääsi lyseoon K un Pohjoisen koulun nykyinen rehtori Veijo Koistinen soitti minulle ja kertoi vanhan kansakouluni täyttävän sata vuotta, pysähdyin hätkähtäen miettimään ajan nopeaa kulkua. Kuinka monta vuotta onkaan siitä kun tulin Pohjoisen koulun oppilaaksi? En ollut uskoa, että siitä on jo 60 vuotta. Mutta toisaalta alkaahan ikäni lähentyä seitsemääkymmentä vuotta. Koulunkäyntini aloitin kuitenkin Haapahuhdan koulussa 1951, sillä koulupiirin raja meni Jänönkujasta seuraava katua pitkin. Muistan hyvin, kuinka se harmitti, koska Pohjoisen kouluun oli lyhyempi matka kuin Haapahuhtaan. Koulumatkat tehtiin talvella hiihtäen tai potkukelkalla ja muuna aikana kävellen. Polkupyörä oli vain unelma. Kun sitten kolmannelle luokalle siirryin Pohjoisen kouluun, oli tunne kuin olisi päässyt oikein kauppalan keskukseen ja koulumatkakin sujui paremmin hoidettua tietä pitkin helpohkosti. Virkkaus vasenkätiselle oli kuitenkin yhtä vaikeaa sekä opettaa että oppia, ja pannulappuakin oli sellaiseksi vaikea tunnistaa. Muistan hyvin kuinka opettajani vaipui epätoivoon, kun virkkauksesta aina tuli pyöreä vaikka nelikulmainen oli tavoite. Sittemmin hän vapautti minut moisista virkkauksista. Kuuliala sopi miehen malliksi Opettajista suurta arvostusta nautti arvomaailmassani Antero Kuuliala, jonka ote oppilaisiin oli aina rauhallinen, sovitteleva ja isällinen. Hän kelpasi kyllä miehen malliksi. Me villit pojanviikaritkin osasimme kyllä arvostaa hänen oikeudenmukaista tapaansa ohjastaa meitä kunnon kansalaisiksi. Erityisesti muistan hänen poikkeuksellisen taitonsa ohjata meitä oikealle polulle korottamatta ääntään. Tuli sitten aika pyrkiä oppikouluun, joka osaltani tuntui ylivoimaiselta yritykseltä. Kuin ihmeen kautta läpäisin pääsykokeen vanhempienikin ihmetykseksi. Ihme oli niin suuri, että isäni tarjosi kaikille kadun lapsille jäätelöä, mikä oli tuohon aikaan harvinaista herkkua. Opettajani siis olivat onnistuneet tekemään ihmeen kun minut 1955 saatiin oppikouluun. Kiitos siitä. Vapautus virkkaamisesta Mitä sitten erityisesti noista Pohjoisen koulun ajoista on jäänyt mieleeni. Paljonhan aika on muistia valitettavasti jo keventänyt. Ehdottomasti mieleenpainuvin oppi oli katekismuksen opettelu uskontotunneilla ja erityisesti sen kymmenen käskyä selityksineen. Se jäi ohjenuoraksi koko elämäkseni. Toinen ja vielä mieluisampi oli oppi, jonka sain käsityötunneilla ja erityisesti veistotunneilla. Sekin oppi iskostui muuten kehnohkon oppilaan taidoksi. Iiro Viinanen opetteli pianonsoiton alkeet kotonaan. - Viinasen albumi. 39 Iiro Viinanen Ministeri, dipl.ins. Satu Taiveaholle jälki-istuntoa rakkauskirjeen lähettämisestä A loitin ala-asteen Eteläisellä koululla, mutta perheemme muutettua asumaan Kokkoon siirryin kolmannella luokalla Pohjoiselle koululle. Uuteen kouluun tulo oli jännittävää, mutta minut otettiin heti erinomaisesti vastaan. Sain heti paljon uusia kivoja kavereita ja koulun käynti tuntui mukavalta. Monet ystävyyssuhteet ovat säilyneet näihin päiviin saakka. Olin kova Dingo-fani ja rintapieltä koristi kolmannella luokalla usein iso rivi Dingo-rintamerkkejä ja kädessä oli nippu rannerenkaita ja sifonkihuiveja. Dingo-hysteria oli suurta. Myös ensi-ihastukset ajoittuvat tuohon aikaan. Ihastuin muutamaankin poikaan. Ja taisipa käydä myös toiste päin, sillä uutena oppilaana kouluun tullessani, alkoivat muutamat luokan pojat seurailla minua kotiin, soitella ovikelloa ja kurkkia jopa ikkunoista. Tätä kesti jonkin aikaa ennen kuin tilanne rauhoittui. Luokassa oli myös kirjepostilaatikko, jonka välityksellä sitten vaihdoimme kirjeitä, myös ”rakkauskirjeitä”. Olin kovin vilkas ja sosiaalinen koulussa. Leikimme välitunnilla ja vapaa-ajalla erilaisia ulkoleikkejä sekä hyppäsimme narua, twistiä ja ruutua. Joskus leikimme valliherraa ja muistan kyllä jääneeni kerran jälki-istuntoon lumipallon heitosta. Jälki-istunnossa olivat vuotta vanhemman luokan vilkas poikaporukka sekä minä ja ystäväni. Kaikkea se ihastus teettää, kun olimme koettaneet pysyä poikien rajuissa leikeissä mukana. Muistelen jääneeni jälkiistuntoon myös rakkauskirjeen lähettämisestä, mitä en kyllä vieläkään hahmota jälki-istunnon aiheeksi. Kerran olin jälkiistunnossa, kun olin pukannut ihastustani leikkimielisesti jalalla takapuoleen. Käsityöt unnilla pelleiltyämme ja oltuamme rauhattomia jouduimme yhden ystäväni kanssa kerran kellon alle seisomaan. Hassu tapa! Toinen seisoi 2. kerroksessa ja toinen 1. kerroksessa kellon alla. Näistä esimerkeistä huolimatta, olin kyllä kiltti ja tunnollinen koululainen. Koulu sujui helpolla ja hyvin. Hoitoponi hevostytölle Vuotta vanhemmat pojat pelasivat jääkiekkoa ja 40 Riihimäki-päivänä 1979 juhlittiin satavuotiasta paikkakunnan koululaitosta. Ensimmäinen opinahjo oli Rautatien koulu, nykyinen rautatieläissoittajien Musiikkitalo, jonka seinässä paljastettiin muistolaatta. Kaupunginmuseon näyttelyyn koulutoimenjohtaja Esko Taiveaho toi kohta kolmevuotiaan tyttärensä Sadun, tulevan kansanedustajan ja julkkiksen. – Riihimäen Sanomat 13.9.1979. olimme ystäväni kanssa usein Keskuskentällä heidän kanssaan. Taisipa pukuhuoneeseen tulla kirjattua myös ihastuksen tunnustuksia. Koulussa suosituin välituntipaikka oli hiekoitushiekan säilytyslaatikko, sillä sen päällä istuivat koulun kingit. Olin myös ystävieni kanssa kova hevoshullu ja hevoset alkoivat ottaa yhä suurempaa osaa elämästäni. Aluksi leikimme leikkihevosilla ja teimme niille valtavalla vaivannäöllä nahasta ja rautalangasta itse satulat ja suitset sekä muutenkin teimme tallivarusteet. Sain kolmannella tai neljännellä luokalla oman hoitoponin, joka oli minulle kaikki kaikessa. Hevosten hoito, ratsastusleirit, kirjekaverit ja oma koira sekä ystävien lemmikkieläimet olivat tärkeässä roolissa. Luin myös paljon hevos- ja muita kirjoja. Muistan lainanneeni joskus kirjastosta useamman muovikassillisen kirjoja kerralla. min valinnaisenkin liikunnan. Paljon oli myös kivoja opettajia: Eeva Rinne ja Liisa Lehtonen ovat erityisesti luokanvalvojina jääneet myönteisesti mieleeni. Lisäksi Riitta Nisonen oli ihana opettaja, vaikka laulukoetta kyllä jännitin. Esitelmät ovat jääneet monella mieleen. Niitä nimittäin luokkamme oppilaat pitivät lemmikkieläimistä pitkälle vietyyn ensiapuvälineiden esittelyyn. Pyörryttäviä aamuhartauksia Luokkaretket olivat vuoden kohokohta, vaikka siihen aikaan luokkaretket olivat hyvin maltillisia. Mukaan saimme kuitenkin kivat eväspussit. Muistelen niin, että olisimme aina syöneet graham-lihapiirakat jonkun lähikunnan hautausmaalla. Mieleeni ovat jääneet myös kerran viikossa olleet aamuhartaudet, jolloin kaikki koulun oppilaat seisoivat juhlasalissa. Itseäni pyörrytti siellä usein ja muistan, että aamuhartaudessa pyörtyi useampi henkilö. Edelleenkään en kyllä ymmärrä, miksi siellä piti seistä. Itse aloin hieman arkailla koko tapahtumaa. Kevätjuhlat sekä Suvivirsi olivat sen sijaan aina yhtä ihania hetkiä. Tykkäsin kovasti olla Pohjoisella koululla, mutta kuudes luokka oli jotenkin itselleni tylsempi aika. Itsellä oli varmasti vähän ”kasvukipuja” ja aikaan osuu myös muutamia vähän ikävämpiä asioita. Silloin en oikein viihtynyt koulussa, mutta se ei poista niitä hyviä ja erittäin hyviä muistoja aiemmilta vuosilta. Oli myös ihana, että useampi parhaista luokkakavereista siirtyi samalle luokalle tai ainakin samaan kouluun yläasteella. Pohjoinen koulu oli ja on hyvä koulu, josta oli ja on hyvä ponnistaa eteenpäin. Ja olen kovin iloinen, että yksi rakkaista kummitytöistäni on nyt koulun oppilas. Näin elämän ketju menee eteenpäin… Peppi Pitkätossuna ja Ainona Ala-asteajalta on jäänyt erityisesti mieleeni leirikoulu, jonka luokkamme teki Saloisten leirikeskukseen. Menimme sinne polkupyörillä ja olimme siellä muutaman päivän. Se on jäänyt mieleeni hyvänä ja yhteisöllisenä kokemuksena. Muistan, että kaikilla oli leirikoulun tunnuksena merimiesaiheiset lakit. Muistan myös koulunäytelmät ja näytelmäkerhon, jossa olin mukana. Tykkäsin kovasti näyttelemisestä ja joskus pääsinkin Peppi Pitkätossun rooliin ja muistan kuinka olimme tehneet voimistelupukista Pepille hevosen, jolla oli paperimassasta tehty hieno pää ja kaikki. Jossakin näytelmässä olin Kalevalan Aino, joka hukkui järveen ja jossakin ensimmäisessä näytelmässä taas koivu, joka vain seistä nökötti lavan reunassa. Luokallamme oli erilaista aktiivisuutta. Kouluruuan osalta kerran kerättiin vetoomukseen nimiä muistaakseni munavellin säilymiseksi ruokalistalla. Itsekin taisin sen allekirjoittaa, vaikka en toden totta ollut munavellin ystävä. Pinaattiletut olivat suosikkiruoka ja niitä syötiin niin paljon, kun sai. Kouluaineista tykkäsin melkein kaikista, erityisesti biologiasta. Liikunnasta en pitänyt, mikä on kummaa, koska vapaa-ajalla liikuin varsin paljon ja myöhemmin itsestäni tuli aikamoinen himoliikkuja ja valitsin myöhem- Satu Taiveaho Sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja, YTM Kansanedustaja (2003-2011) 41 Koulutyö alkoi pesäpalloilulla, sillä lukujärjestys puuttui O penkin päässä. Katselen kuvaa koulun 50-vuotisjuhlasta. Se oli maauimalassa. Opettajilla oli vanhoja pukuja päällä. Kyllä aika kuluu. Toinen kuva on koululaisten juhlasta, jossa ohjelmaa esitettiin maauimalan tyhjien altaitten pohjalla. Kolmas kuva otettiin seuraavana päivänä. Sanelma oli ollut ohjaamassa esityksiä uimalan kylmällä betonilla ja melkein liikuntakyvytön. Markku ja Kalle kantoivat hänet tuolilla kuvaan. Ajan kuluessa muistot aina kaunistuvat. Ehkäpä ympäristö ei ollut paras mahdollinen, mutta yritettiin niissä oloissa parastamme. Uramon koulun valmistuminen muutti sitten tilannetta. lin ollut kolme vuotta opettajana ja työpaikkani oli Hyvinkäällä Hämeenkadun koulu, jonka kivikoulu oli aivan uusi. Muutto Pohjoiselle koululle 1953 oli muutto erilaisiin oloihin. Uudesta hienosta hyvin varustetusta suuresta koulusta tulin hiukan vanhempaan. Opettajatoverit olivat mukavia ja taloa oli juuri uusittu, kun alakertaan oli tehty ruokasali ja muutakin tilaa. Koulun johtaja Pauli Salmi asui kadun toisella puolella olevassa talossa. Siellä käydessäni hän esitteli muun muassa itse tekemänsä urut. Pakkosiirrettävillä itku silmissä Syksyllä alettiin koulutyö yleensä pesäpalloa pelaamalla siitä syystä, että ei ollut lukujärjestystä. Ei tiedetty luokkien vahvuuksia ja oppilaita siirrettiin koulusta toiseen. Vasta sitten, kun tiedettiin luokkien vahvuudet, voitiin jakaa koulutarvikkeita ja aloittaa tositoimet. Nykyisin kai jo tammikuussa tiedetään nämä asiat, mutta silloin tavat olivat erilaiset. Oppilaiden siirto oli joskus vaikeata. Oli yritettävä lohduttaa itkusilmäistä pakkosiirrettävää. Lukujärjestystä tehtiin sitten yhteistyönä ja muistan, kun eräänä vuonna kaikki oli muuten selvää, mutta Hiljan saunapäivää piti vielä järjestellä. Sekin onnistui ja kaikki oli hyvin. Jotkut luokista olivat uudessa Kansalaiskoulun, nykyisen Harjunrinteen koulun, yläkerrassa ja siinäkin oli omat järjestelynsä. Kalle Ainola Opettaja, dir.cant. Paljon oppilaita ja vuorolukua Opettajat harrastivat vapaa-aikana kuorolaulua, teatteria ja kokoonnuttiin omiin illanviettoihin. Oli opettajayhdistyksen kokouksia, monenlaista toimintaa. Oppilaita oli paljon ja vuoroluku aiheutti sen, että iltavuoro voi loppua lauantaina kello 17. Koulusoittimia saatiin ja niitä käytettiin tunneilla, mutta myös välitunnilla. Markku ja Kalle soittelivat ”kevyttä koulusoittimilla”, muun muassa Suomen euroviisua ”Valoa ikkunassa”. Kahvia keitettiin opettajainhuoneen Opettaja Kalle Ainola luokkansa kanssa koulun pihalla. – Kalle Ainolan albumi. 42 Muistoja ja mielikuvia syksyllä 1949 koulunsa aloittaneilta ”P Keskuskatu. Poikkeuksia tietysti oli, muun muassa rautatieläisten talosta moni kävi Pohjoista koulua. Sellaistakin tapahtui, että kotiosoitteen muuttuessa joutui vaihtamaan myös koulua. Koulu alkaa Moni tuli ensimmäisenä päivänä kouluun yksin, jos molemmat vanhemmat olivat töissä. Eikä edellisenä keväänä ollut ”orientoitumistilaisuutta”. Koulumatka oli tosin vain 1-2 kilometriä. Matka kuljettiin jalan tai talvella potkukelkalla. Kansakouluaikana ei lapsilla yleensä ollut omaa polkupyörää. Ensimmäinen päivä alkoi siten, että opettaja jakoi lapset tyttö-poika pareihin, jotka kiersivät koulun pihaa tutustuen toisiinsa käsi kädessä. Sitten muodostettiin parijono sisään menoa varten, ja tämän parin kanssa ainakin aluksi istuttiin luokassa kahden hengen pulpeteissa. Parittomat pojat luultavasti pistettiin eturiviin valvonnan helpottamiseksi. Pohjoisen ja Eteläisen kansakoulun rajana oli periaatteessa Kauppakatu sekä myöhemmin kai Muistojen välitunnit Välitunneista ryhmä muistaa huomattavasti enemmän kuin oppitunneista. Tässä listaa tekemisistä: tytöt hyppelivät narua itsekseen tai kahden pyörittämänä. Todistettu ennätys oli 500 kertaa 15 minuutin aikana. Muita välituntien harrasteita olivat ruutuhyppely, ”Hansvili”, elefanttimarssi, plastiikan palojen vaihtaminen ja vaatenukan nyppiminen kirjanmerkiksi. Pojat: postimerkkien vaihtaminen (pajatso), valliherra, kukkulan kuningas, kukkotappelu (ainakin kerran murtui kaksi kylkiluuta), ”nappaaminen” (noin 30x30 sentin sileällä hiekalla 10 kiveä, joista yhden ylösheiton aikana napattiin muita käteen), ”seinää” (kolikolla), ”teikkiä” (kolikolla viiden metrin päähän tappiin tai kuoppaan). Yhteistä oli ainakin ”viimeinen pari uunista ulos”. Välitunnilla periaatteessa hoidettiin myös pienet ja isot hädät. Sitä varten oli pihan koilliskulmassa pitkä puinen ulkohuussi. Sinne kiivettiin korkeita portaita. Tyttöjen puolella oli 10 reikää ja poikien viisi ja puinen kouru. Talvella kasa jäätyi ja nousi niin korkeaksi, että piti nousta kyykkyyn laverille ja/tai kolautella kasa nurin. Koulun pihalla sai olla myös vapaa-aikana eli kouluajan ohjoisella koululla oli syksyllä 1949 kaksi aloittavaa rinnakkaisluokkaa. Meidän ensimmäiselle b-luokallemme tuli noin 15 tyttöä ja 20 poikaa. Jakoperustetta emme tiedä. Opettajana oli Elsa Aro.” Näin aloittaa kertomuksensa kesällä 2013 kokoontunut muistelutyöryhmä. Sen muodostivat Irma Alfthan os. Salovaara, Sirkka-Liisa Evers os. Pekkonen, Tapani Paananen (muistiinmerkitsijä) ja Seppo Pönni. Ryhmä pyrki pitäytymään alakoulun eli kahden ensimmäisen vuoden muistikuviin. 43 ulkopuolella leikkimässä tai pelaamassa. Kouluruokailu Pihan kaakkoiskulmassa oli sauna, jonka padassa ruoka keitettiin. Keittäjänä toimi talonmiehen rouva Lappalainen. Ainakin seuraavia ruokia muistui mieleen: padasta johtuen tietysti vellejä tai keittoja: hernekeitto, makkarakeitto, lihakeitto, kaalikeitto, makaronivelli, kauravelli, mannavelli. Muut eväät, voileivät ja maitopullon, kukin toi kotoaan. Kotieväiden vaihtoakin tapahtui, jos jollakulla oli aina sama eväs repussa tai laukussa. Keittäjä kantoi emaliämpärin luokkaan, josta opettaja jakoi kuupalla kullekin annoksen omaan emalikulhoon. Pakkosyöntiä ei sinänsä ollut. Ruokailuvälitunti oli kai noin 30 minuuttia. Jos ei ruoka maistunut, sai sen ääressä istua, kunnes toiset tulivat ulkovälitunnilta ja uusi tunti alkoi. Kaksi järjestäjää vei ruokailun loputtua pärekorilla likaiset ruokailuvälineet saunalle pestäviksi. Ruokansa syömättä jättänyt vei sen ja kulhon itse saunalle. Ilmainen lämmin kouluateria otettiin Suomessa käyttöön ensimmäisten joukossa maailmassa, ja 1940-luvulla se oli erittäin tärkeä monelle lapselle. Lisää sai pyytämällä useammankin kerran. Järjestäjien tehtäviin kuului lisäksi välitunnin aikana pyyhkiä liitutaulu, pestä sieni ja tuulettaa luokkahuone. Koulun neljäsluokkalaisia poikia on päässyt kuvaan urheilukentällä olympiavuonna 1952. – Ylärivi vasemmalta Jouko Nummenpää, Olavi Könönen, Juhani Laine ja Veikko -. Keskirivi: Kari Isotalo, Ari Lehto, Antero Karppinen, Pertti Numminen, Tapani Paananen ja Juhani Leisti. – Alarivi: Kyösti Autiovuori, Tauno Rask, Reijo Lahtinen, Seppo Karuvaara ja Seppo Pönni. 44 Näpsäkkä omatesti vanhuuden varalle J o 130 000 kansalaistamme potee muistisairautta. Määrän povataan kasvavan reippaasti tulevina vuosikymmeninä. Meidän kouluamme nuorempien on viisasta varautua vastaisiin vuosiimme. Miten se on mahdollista? Helppo ja huokea muistitreeni on noukkia kotoisa albumi, josta löytyvät puolen vuosisadan takaiset luokkakuvat. Nuo aikaa uhmaavat mustavalkokuvat ovat oivaa aineistoa höpertymään pyrkivälle muistipololle. Pohjoisen tutulla pihalla syksyllä 1956 näpätyssä otoksessa on 33 enemmän tai himpun verran aremmin hymyävää potrettikoululaista ynnä opettaja-Kyllikki. Hän alkoi heti syyshötäkän rahtusen hellitettyä ohjata joulunäytelmää, jonka me koululaiset tulkitsimme syyslukukauden päätteeksi. Minä en saanut puheroolia, mutta pääsin taivaallisen sotajoukon sotilaaksi. Verhosin Kyllikin avustamana varteni valkeaan harsoon ja asetuin kinkkupaperitähditetyn pahvitorveni kanssa valmiiksi etulaitaan aivan lattialla ihmettelevien kouluun kuulumattomien naperoiden eteen. Kuvaelma eteni huipentumaan, jossa taivaallinen sotaväki puhalsi ilon ilmoille. Olin ikäisekseni riskikeuhkoinen, ja niinpä tein elämäni yhäti ylittämättömän esityksen: tööttäykseni tehosta pari ensimmäistä riviä parahti parkuun ja alkoi hamuta ympäriltään suojaavaa äitiä. Opettajien nimet ovat omatestin helpointa osuutta, mutta miten nimetä ne 17 tyttöä, muuten kuin päälakirusetilliset ja esiliinalliset. Yhden pojan silloiseen kotitaloon voin opastaa vaikka hetioitis, mutta mikä olikaan tuon sutkauttelevan ja herkästi nauravan kaverin nimi tai edes jompikumpi nimi? Olen melkoisen varma, että ajanoloon päsähtää ajukopasta tähänkin tehtävään ratkaisu. Odotellaan ja hiplotellaan. Kyllikin ja häntä seuranneen Kallen antamin eväin kohti niitä päiviä joina muistaa mitä kulloinkin sattuu muistamaan. Vaan yhä ovat visusti mielessä rikkeiden ukaasit. Pienemmistä, kuten sipipuheesta vieruskaverin kanssa, joutui seisomaan seinäkellon alla opettajainhuoneen oven vieressä. Sopimattomista sanoista seurasi saippuapesu suulle, joka oli törkypuheen ilmoille päästänyt. Kyllikkiä ja Kallea minun on yhä kiittäminen monen tiedon ja taidon esiin loitimisesta. Ensimmäinen isompi kosketus kirjoihin tuli Pohjoisen kirjastosta. Sieltä saattoi määräpäivänä lainata luettavaa. Sittemmin tuli vuoroon kauppalankirjasto jyhkeiden kiviportaiden päässä. Kallen suosimista päässälaskukokeista pidin kovasti. Myöhemmin ponnekkaana kuoromiehenä tunnetun Kallen oppi jäi vajaaksi oikeastaan 45 vain yhtä: laulutaitoa. Jäin suunsoittajaksi eli nykykielellä läppämieheksi. Luokkakuvan kiireettömässä katselussa on myös vaaransa. Tiedän muutamien yhteiskuvaan vangittujen linnareissut, jopa itsemurhat, mutta myös ilmiselvät auvon ajat. Kun muistijumppa alkaa tepsiä niin sopii siirtää muistojen maisemaa muutama sata metriä etelään, lyseon luokkakuviin. Niissäkin riittää ihmettelemistä. Miten on mahdollista, että lyseon vintiöistä useampi hoksasi mielitietykseen Pohjoisen tyttären ja meni aina avioalttarille saakka. Vaan ne ovat jo toisia tarinoita. Yksi unelma minulla on tuleville ajoilleni. Pohjoisella jäi monta lystiä kokematta. Olisi upeaa palata asiaan kunhan varttuneet vuodet kohtsillään koittavat. Silloin kävisivät toteen Kaarlo Kramsun ylivertaiset säkeet: ”Vanhaks tuli, käyräks varreltansa, sama vain aina oli luonnoltansa”. Matti Saarimäki toimittaja ja oppilas 1950-luvulta Hajamuistoja viisikymmenluvulta S adan vuoden aikana lukuisten koululaisten askeleet ovat suuntautuneet Pohjoisen koulun tiloihin. Oppivelvollisuuttaan aloittavan silmissä jo vanha osakin näytti suurelta ja komealta silloisen opettajainhuoneen ja portaikon kaarevan linnamaisine muotoineen. Omalla kohdallani koulutie alkoi syyskuun alussa 1955. Olin ystäväni kanssa Apilakadulla astelemassa kohti ensimmäisen koulupäivän kokemuksia. Äidit olivat saattajina menomatkalla, eivät enää myöhemmin. Ystäväni teki äkkiä täyskäännöksen lähtien juoksemaan kotiaan kohti. Hänen äidissään oli sen verran sprintteriainesta, että karkumatkaa riitti tuskin sata metriä. Siitä sitten koulumatka jatkui ilman karkaamisyrityksiä. Parin tunnin jälkeen jo laulettiin alakoulunopettaja Aune Klemin johdolla Maija Konttisen ja Helmi Valion laulua ”Koulumatka”” ”Kesäleikit, hommat jäivät, / tuli eteen syksypäivät. / nyt jo pienet koulutiellä / astelevat ilomiellä.” Junat tulivat tutuiksi Lukemisen ja laskemisen alkeita opettelevan alakoululaisen huomio kiintyy moneen muuhunkin varsinaisen koulutyön ohella. Piti tarkkailla muita koululaisia ainakin silloin, kun heitä paririvissä seisten huudettiin luokka kerrallaan välitunnilta sisälle. Huomio kiintyi luokan lamppujen muotoon, ikkunoiden ristikoihin, pihan aitaukseen ja vanhaan saunarakennukseen. Välitunnilla muistan tähyilleeni myös lähikalliolla sijainneen Ylösen talon pihapiiriin. Lisäksi tarkkailin erityisesti junaliikennettä, olenhan rautatieläisen poika. Jopa junien aikataulut jäivät mieleeni. Jos kouluun tultiin kahdeksaksi, piti ehtiä näkemään Oulun yöjuna. Jos koulu alkoi yhdeksältä, aidan takana piti käydä heiluttamassa Haapamäen postijunalle. Jos Haaparannan yöjuna 64 oli ajallaan, senkin ehti nähdä ennen tunnin alkua. Pikajunia vetämässä saatiin tuohon aikaan ihailla silloin komeimpia vetureitamme UkkoPekkoja (Hr 1). Syksyistä mieleen jäivät Jumbojen (Tv 1) vetämät sokerijuurikasjunat. Ne matelivat hitaasti koulun ohi päämääränään Turengin raakasokeritehdas. Nykyään näitä muistoaineksia nimitetään piilo-opetussuunnitelmaksi. Monenlaisia harrastuksia Koulunkäyntini sujui lukuaineiden osalta jokseenkin vaivattomasti, käsitöissä ja liikunnassa en menestynyt. Tavallisen koulutyön ohessa järjestettiin muutakin toimintaa. Joskus saatettiin näyttää elokuvaa. Lukukausien päättäjäisjuhlien lisäksi oli yhteislaulutilaisuuksia ja silloisen Toivonliiton juhlia. Luokat valmistivat niihin vuorollaan ohjelmaa muiden päästessä sitä seuraamaan. Näis- 46 tä kokoontumisista pidettiin myös pöytäkirjaa. Muistan itsekin kerran laatineeni sellaisen. Oli kulttuurikilpailuja, 1957 muistan olleeni koulun edustajana Eteläisellä koululla pidetyssä laulukilpailussa. Sijoitus taisi olla neljäs. Yhteislaulutilaisuuksissa koululaisten laulu oli riittävän voimakasta, kun opettaja Markku Heikkilän ääni ei kuulunut muiden laulamisen yli. No, kyllä hänen koulutettu äänensä aina sieltä kuului. Säestäjinä olivat tuolloin Kalle Ainola ja Pirkko Era. Tekevälle sattuu. Erään kuvaelman yhteydessä olin lauluryhmän jäsenenä silloisen todella intiimin näyttämön laidalla. Esille astui Kuu, joka oli juuri lausumassa repliikkiään: ”Mun lyhtyni palaa”, jolloin esityksessä elävä kynttilä sytytti paperilyhdyn tuleen. Repliikkini sisältö toteutui kirjaimellisesti. Ahtauden ja terveyden ongelmat Neljännen luokan opiskelussa (1958-59) keskityttiin erityisesti lukuaineisiin, sillä edessä olivat kevään oppikoulun pääsykokeet. Monet luokkani oppilaista selvisivät niistä Aino Ollikaisen napakan opetuksen ansiosta. Koulunkäynnin haasteena oli erityisesti tilakysymys. Suuret ikäluokat olivat runsaimmillaan. Näin jälkeenpäin ihmettelen, mihin kaikki saatiin mahtumaan. Äkkiseltään luetellen ratkaisuina olivat suuret ryhmät, osittain vuoroluku (1955 luokkamme tunnit pidettiin kerran viikos- sa iltapäivällä kello 13-17) ja Jatkokoulun/Kansalaiskoulun 1951 valmistuneen rakennuksen niin sanotun kansakoulusiiven käyttö. Toisena haasteena oli suuren oppilasmäärän terveys. Flunssat, rokot, sikotauti ja hinkuyskä levisivät ahtaudessa nopeasti. Yksittäisiä poliotapauksiakin esiintyi. Vuonna 1957 aasialaisen influessa-aallon aikana oppilaita ja opettajia oli poissa samaan aikaan niin paljon, että johtajaopettaja Antero Kuuliala keräsi kaikki sinä päivänä koulussa olleet käytävälle lukien heille satuja. Pertti Seuranen Oppilas 1950-luvulta Tarkkailuluokka kaikessa mukana muiden kanssa M silloin tällöin toisillemme tärkeitä asioita. Sitä eivät huomanneet oppilaat eivätkä opettajakollegatkaan. Saattoivat vain ihmetellä, miksi Kalervo piti tuntia tarkkailuluokalla. Opettajainhuoneessa oli mukava tunnelma. Varsinainen opetustyö oli välillä unohtua, kun kahvin juonti ja pullan syönti vei oman aikansa. Ruoka-auton mukana tuli kaupungin posti. Milloin saatiin paketteja, milloin kirjeitä, milloin mitäkin. Muistiin on jäänyt hauska osoite erään paketin päällä: ”POJONEN KOLU/ Huotari. Lukiopetus”. Se olisi ollut tarpeen lähettäjälle, mutta perillehän tuo tuli. Mukavia muistoja lyhyestä vierailusta Pohjoisella koululla. uistikuvia Pohjoiselta koululta vuodelta 1971: Eihän meitä montaa ollut pienluokassa, minä suurimpana ja muutama oppilas pienimpinä. Ei ollut luokkahuonekaan suuren suuri; siellä kivijalassa, vieressä veistoluokka ja jakelukeittiö. Suuntaus oli siihen aikaan, että kaikenlainen erityisopetus, oli se sitten tarkkista tai muuta pienryhmäopetusta, laitettiin ”nurkkaan”. Mutta eipä se opetuksen antamista haitannut, varsinkaan kun koulun opettajakunta otti tarkkailuluokan mukavasti vastaan. Olimme kaikessa koulun toiminnassa mukana muiden luokkien kanssa. Olimme osa Pohjoista koulua kilpailuissa juhlissa, retkillä... Erityisesti mieleeni on jäänyt silloinen koulunjohtaja Kalervo Lehikoinen, jonka suhtautuminen meihin oli erittäin myötämielistä. Nuorehkona opettajana sain häneltä monenlaisia neuvoja opetuksen tueksi. Kalervolla ja minulla oli oma yhteinen merkkikieli, jolla viestimme Hannu Huotari Silloinen tarkkailuluokan opettaja 47 ”Pohjoisen linnoitus” seisoo edelleen vankasti paikallaan A suimme 1960–70-luvuilla Riihimäen Karankadulla. Pohjoinen koulu oli kotitaloamme vastapäätä. Istuessani keittiömme ruokapöydässä näin ikkunastamme Pohjoisen koulun ja usein ajattelin, että tuossa koulussa olisi hyvä työskennellä. Lukuvuotena 1970–1971 toimin Haapahuhdan koulun johtajana ja näinä aikoina olin kovin läheisesti mukana Riihimäen koulutoimessa. Olin Koululautakunnan, koulusuunnittelutoimikunnan varapuheenjohtajana toiminut ja jonkun vuoden kuluttua työskentelin opetuspäällikön tehtävissä lukukauden ajan. Kun lisäksi tehtäviini kuului Riihimäen Opettajayhdistyksen puheenjohtajuus ja opettajien luottamusmiehenä toimiminen, saattaa sanoa, että kotikaupunkimme koulutoimi oli minulle tuttuakin tutumpaa. Työtä ja puuhaa kaikki tämä aiheutti, mutta kaikesta huolimatta nautin näistä toimista. Erään koululautakunnan kokouksen alussa pyysi koulutoimenjohtaja Esko Taiveaho, että kokouksen jälkeen jäisin hetkeksi kokoustilaan. Puheenjohtaja Heikki Kylmälällä ja hänellä olisi minulle asiaa. Mietiskelin kokouksen kuluessa viimeaikaisia, mutta en saanut mieleeni mitään merkittävää. Jäin vain odottamaan kokouksen päätöstä. Selvisihän se. Koulutoimenjohtaja selosti, että Uramon kouluun on tulossa liikaa oppilaita ja näin Pohjoinen koulu, joka oli muutamia vuosia ollut tyhjänä, täytyi ottaa käyttöön ja nyt sain pari viikkoa aikaa miettiä ryhtyisinkö tulevan ”uuden” Pohjoisen koulun johtajaksi. Mieleeni tulivat ruokapöytämietelmäni ja vastasin, että aikaa en tarvitse. Otan tarjotun tehtävän mielihyvin vastaan. Kun tämän tässä kerron, saan myös korjattua joissakin yhteydessä esitettyjä vääriä tietoja siirtymisestäni Pohjoiselle. Pohjoinen koulu taas käyttöön Työ Pohjoisella alkoi kohtalaisen vaatimattomissa oloissa. Uramon kouluun oli kuljetettu kaikki käyttökelpoinen ja uusia hankintoja ei paljon ehditty tehdä. Työtovereinani toimivat opettajat suhtautuivat puutteisiin kui- Kolmasluokkalainen Metta Ahola näki koulunsa tällaisena. 48 tenkin täydellä ymmärryksellä, ja niin työmme rauhallisesti alkoi ja jatkui. Olimme työtovereita, tulimme hyvin toimeen keskenämme. Olo oli kovin kotoista ja miellyttävää. Oppilaat tulivat monelta suunnalta ja myös heille on annettava täysi tunnustus miellyttävästä käyttäytymisestä ja opiskeluhalukkuudesta. Sain myös huomata, että kotien myönteinen vaikutus oli merkittävää työmme onnistumiselle. Kaikille tuolloin mukana olleille työtovereille ja oppilaille sekä heidän kodeilleen kulkeutukoot parhaat kiitokset näin vuosien takaa. Myös esimiesten toiminta oli miellyttävää ja saanen tässä lausua kiitokseni silloiselle koulutoimenjohtaja Esko Taiveaholle. Hänen taitava, rauhallinen ja kaupunkimme koulutoimelle tuloksia aikaansaanut toimintansa on aina mielessäni. distuksille, jotka nyt uutta ja kaikin puolin ehompaa Pohjoista kouluamme kaunistavat. Omalla paikallaan ” Pohjoisen linnoitus ” on edustamassa kotikaupunkiamme uutena, hyvin toimivana opinahjona. Siitä me kaikki osaamme iloita. Palomiehiä ja poliiseja vierailulla Pari hieman arkisempaa asiaa voisin vielä mainita. Toiminta kulki koulussa eteenpäin ilman suurempia onnettomuuksia tai muita ns. ”maankaatojuttuja ” Kynttilätöiden yhteydessä yläkerran keittiössä syttyi tulipalo. Siellä toimiva opettaja tuli rauhallisesti luokseni ja sanoi: ”Liekit raivoavat yläkerrassa!”Juoksin opettajainhuoneeseen, astiankuivauskaapissa oli vielä muutama palonaihe. Kun ne sammutettiin, soitin palokuntaan, ja pyysin, että joku tulisi tarkastamaan tilanteemme. Yksi auto ja ilman ääntä, sanoin. Pian oli pihalla kuitenkin kolme isoa autoa. Paloesimies Ruokonen totesi, että koulumme hormit ylhäällä ovat monimutkaiset ja ne täytyy varmuuden vuoksi tarkastaa. Mitään vaarallista ei palokunta todennut, autot palasivat asemalle ja eräs jännittävä tapahtuma oli ohi. Parin päivä kuluttua kaikki oli entisessä kunnossa kaupungin osaavien ja ahkerien puuseppien ja maalareiden ansiosta. Korvaukset taidettiin saada vakuutuksista. Ja vielä toinen juttu, olin löytänyt kadulta ajokortin. Soitin poliisille ja pyysin, että se haettaisiin täältä. Näin luvattiin tehdä. Samana päivänä oli pari oppilasta erehtynyt tupakkatoimiin ja heitä puhutellessani olin leikilläni sanonut, että poliisille pitäisi ilmoittaa ja kertoa rikkomuksesta. Tupakointi kun koulualueella on kiellettyä. Tupakkasaarnastani oli muutama tunti kulunut, työ luokassa menossa, eläinoppia kai ja talitintin kuvaa katsoimme. Oveen koputetaan ja virkapukuinen konstaapeli astuu sisään, menen häntä vastaan ajokortin antaen. Palatessani paikalleni huomaan, että ”syylliset” ovat pelästyneen näköisiä. En heille asiaa kuitenkaan huomaa selostaa. Illalla toisen pojan äiti soittaa vihaisena ja sanoo, että ”ei kai tupakanpoltto sentään mikään poliisiasia ole”. Poika kuulemma on hyvin levoton Koulun nimi ei muuttunut Peruskouluun siirtyminen aiheutti tilanteen muutoksen koulun nimessä. Uusi nimi oli RIIHIMÄEN KAUPUNGIN POHJOISEN PERUSKOULUN ALA-ASTE! Tämä ei meitä miellyttänyt. Aloimme kirjeissä ja muissa yhteyksissä käyttää ilmaisua Riihimäen kaupungin Pohjoinen koulu. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä jäi käyttöön. Peruskoulun myötä opettajakunta lisääntyi. Saimme arvokasta apua entisiltä oppikoulun opettajilta monissa aineissa. Tosin esim. englannin kielen opetus onnistui omien taitavien opettajien toimesta kiitettävällä tavalla. Vanhat ja uudet opettajat suhtautuivat kaikkeen miellyttävän myötämielisesti, ja näin toiminta Pohjoisella koululla jatkui rauhallisesti, ilman riitoja. Ystävällisen ilmapiirin vallitessa työpäivät alkoivat iloisin mielin ja monin kohdin totesimme, että työmme oli hyviä tuloksia tuottavaa. Kun oppilaat sitten siirtyivät yläasteelle, saimme sieltä monia kiittäviä ja kannustavia viestejä oppilaittemme menestymisistä. Vähitellen myös monet uudistukset auttoivat työtämme. Muun muassa voimistelusalin, pukuhuoneiden, koulukeittiön, näyttämön, yläkerran tilojen uudelleen järjestäminen loivat yhä parempia olosuhteita työn onnistumiselle. Voidaan ajatella, että ne ikään kuin loivat pohjaa niille uu- 49 ja pelkää, että hänelle tapahtuu jotain. Äiti kertoo miettivänsä mahdollista ilmoitusta tapahtuneesta Kouluhallitukselle. Kerron hänelle Kouluhallituksen osoitteen ja pääjohtajan nimen. En ole kuullut, että valitusta olisi tehty. Toivon, että poika oppi kysymyksessä olevan vakavan asian aina silloin kun tupakanpolttamisesta on kyse. Itse olin tuon seikan oppinut jo paljon aikaisemmin. Vaivat jatkuvat edelleen, mutta ne voitetaan. Iloitsen, että ”Pohjoisen linnoitus” on edelleen paikallaan ja toivotan siellä nyt työskenteleville opettajille, työntekijöille, oppilaille ja heidän kodeilleen onnea, menestystä ja siunausta. Onnea myös100-vuotiaalle koulullemme! Koskenniemen runo ”Koulutie” on minulle eräs läheisimmistä runoista. Sen alkusanoihin haluan tämän kirjoitelmani päättää. ”Olen unessa useasti Sinun kaduillas, koulutie. Kotiportilta kouluun asti minun askeleeni vie. ” Onnea satavuotiaalle Ja sitten tuli vuoden 1986 lokakuu. Sairaalan kirurgi suoritti minulle sappikivikeikkauksen ja sen operaation yhteydessä vaurioitti haimaani vakavasti. Jouduin Tampereen Yliopistolliseen sairaalaan. Kotiuduin sieltä sadan prosentin invalidina toukokuussa 1987, ja näin 15-vuotinen toimintani Pohjoisella oli ennen aikojaan päättynyt. Nyt 27 vuotta myöhemmin olen Luojalleni kiitollinen saadessani tällaisessa yhteydessä kiittää kaikkia läheisiäni, työtovereitani ja oppilaitani noista ainakin minulle antoisista vuosista rakkaalla Pohjoisella koululla. Riihimäellä maaliskuun 3. päivänä 2013 Kalervo Lehikoinen Pohjoisella koululla 1971–1986 50 Naapurin tytön kanssa käsikkäin ensimmäisen kerran koulutielle A loitin koulutieni syksyllä 1974, suuntana oli Pohjoinen ala-aste. Tälle polulle ensimmäisenä aamuna lähdin naapurin tytön Kirsi Kauton kanssa yhdessä käsi kädessä. Kaikki oli uutta ja jännää. Opettajakseni sain Riitta Ericssonin, hän opetti meidän luokkaa ensimmäisestä neljänteen. Riitan opetettavana aika kului hyvin ja oppilaat oppivat laskemaan ja lukemaan. Muistan myös erityisesti uskonnontunnit, joissa opettaja kertoi omin sanoin esimerkiksi pääsiäisen tapahtumista Jeesuksen elinaikana. Hän osasi kertoa tapahtumista todella tarkasti, siten että kuvittelit itsesi tarinaan mukaan. Koko luokka kuunteli hiljaa opettajan kertomusta. Eräs hauska juttu oli kolmannen luokan joulujuhlaesityksessä, kun minä ja Antilan Matti esittelimme meidän luokan tyttöjen tonttutanssin. Se meni näin: Menimme näyttömälle Matin kanssa ja kumarsimme yleisölle ja kuulutimme seuraavasti: Matti sanoi: ”seuraavaksi Pizzicato polkka”, johon minä jatkoin: ”säveltänyt Johan Strauss”. Sen jälkeen verhot avautuivat ja tytöt tuli näyttämölle. Opettaja Riitta oli laittanut LP – levyn valmiiksi soittimeen ja laittoi levyn päälle, mutta ei huomannutkaan, kun levy lähti liian suurella nopeudella. Tytöt sätkyttelivät kappaleen aivan hirveätä vauhtia. Sitten koko juhlakansa näki tulipunaisen opettajan pyytelemässä anteeksi ja sanomassa, että otetaan esitys uudelleen oikealla nopeudella. Kerhotoiminta oli Pohjoisella koululla vilkasta. Itse osallistuin hiihtokerhoon jota veti yhden oppilaan isä, Pentti Eskelinen. Siellä meille oppilaille opetettiin hiihdon tekniikkaa ja suksien voiteluakin. Toinen oli musiikkikerho, jota veti isäni Erkki Ojanen. Meillä oli nokkahuilut, joilla musisoimme. Viidennellä luokalla meillä oli maantiedon koe ja istuimme vanhoissa paripulpeteissa luokassa. Luokan opettajana toimi koulun johtajaopettaja Kalervo Lehikoinen. Istuin Aimo Jäkäläniemen vieressä, ja koe oli käynnissä. Kysymys kokeessa oli, että mikä Hollannin yleisin kasvi? Muistin hyvin että se on tulppaani ja sen kirjoitin. Uteliaisuudesta katsoin salaa, että Aimo oli vastannut ”ruusu”. Kumitin oman vastaukseni ja vaihdoin vastaukseksi ruusun. Kokeen palautuksen yhteydessä huomasin vastanneeni väärin. Oikea vastaus olisi ollut tulppaani. Tämä opetti taas minua jotenkin. Kellon alle tai jälki-istuntoon Vuoden kohokohta olivat Pohjoisen koulun hiihtokisat, joihin osallistuin joka vuosi. Paras menestykseni kisoissa oli neljännen luokan viides ja kuudennen luokan kuudes tila. Lusikat, jotka sain näistä sijoituksista, ovat minulla muistona. Pääsin myös pari kertaa osallistumaan Riihimäki-päivän kaupungin halkijuoksuun koulun joukkueessa, se oli kunnia. Mitään ihmeellisiä järjestyshäiriöitä koululla ei ollut. Ja jos oli, niin ne ratkaistiin oikeudenmukaisesti, rötöstelijät saivat kellon alla seisomista tai jälki-istuntoa. Elämä Pohjoisella ala-asteella oli rauhaisaa, turvallista ja oppivaista. Minulla on hyviä muistoja luokkakavereista ja opettajista. Pohjoiselta siirryin Harjunrinteen yläasteelle joka on sitten jo ihan toinen juttu. Koulussa oli vielä kuri Koulunkäynti yleensä tuona aikana oli aivan erilaista nykypäivään verrattuna. Sen aikainen luokkatyöskentely ja opetustyyli olivat peruja vuosia käytetystä mallista, jossa oppilaat olivat hiljaa tunnilla ja kuuntelivat opettajan opetusta. Viitattiin kun oli asiaa ja noustiin vastatessa ylös. Elektroniikkaa edustivat piirtoheitin, diaheitin ja televisio, jota kuljetettiin alakerrassa luokasta toiseen tarpeen mukaan. Liitutaulu ja pahviset kuvat olivat opetusmateriaalia. Mutta niilläkin opittiin. Välitunneilla pojat pelasivat jalkapalloa pihan kentällä. Kova kiista oli siitä, kenen luokan vuoro milloinkin oli. Tytöt hyppivät narua ja ruutua. Reima Ojanen Oppilas 1974 – 1980 51 ”Urheilupainotteinen” ala-aste? N kuvani ”urheilupainotteisesta” ala-asteestani. Tietysti muistan koulun alakäytävällä sijainneen kellon. Joku joutui joskus seisomaan kyseisen kellon alla. Kevätjuhlista muistan Suvivirren, ja sehän piti tietysti opetella ulkoa. Joka jouluna oli joulunäytelmä, ja koululta saatiin mukaan joulupussi. Hitsi, meinasin unohtaa - alakerran vessan ja hammaslääkärikäynnit Kontiontien hammashoitolassa, kauheata. Kiitos niistä vuosista, jotka sain viettää kyseisessä koulussa. oin 38 vuotta sitten seisoin Pohjoisen koulun pihalla, ja Rehtori Liisa Lehtonen huuteli meidän ekaluokkalaisten nimiä. Siitä sitten aloitettiin Rinteen Evan komennossa. Lehtosen Liisa saatteli meidät yläkoulun puolelle. Mitä muuta sitten muistan, no! Päällimmäisenä muistikuvanani ala-aste ajastani on, että pelasimme vain ja ainoastaan jalkapalloa koulun pihalla (koko lukukauden ajan). Pelikenttä oli pihanperällä kallion vieressä ja mäessä. Toinen joukkue sai siis pelata alamäkeen, ja toinen pelasi tietysti sitten ylämäkeen (reilua). Ehkä tuo ainainen jalkapallon pelaaminen palkitsi koulun jalkapallojoukkueen koulujenvälisen turnauksen mestaruudella. Talvella hiihdimme radan toisella puolella olevalla pellolla (nykyisin koirapuisto). Siellä järjestettiin koulun hiihtokilpailut ja siellä menestyneet pääsivät sitten koulujen välisiin hiihtokilpailuihin. Riihimäki-juoksu oli jännä. Silloin juostiin kaupungin läpi pääkatua pitkin reittiä: KarankatuHämeenkatu- Lopentie. Lähtö oli Pohjoiselta koululta ja maali Eteläisellä koululla. Oli kunnia päästä koulun joukkueeseen. Siinä minun urheilulliset muisti- Pasi O. Oppilaana 1975 - 1981 Kouluturnauksen voittoisa joukkue 52 ”Vanhanaikaista” opiskelua vielä 1980-luvun lopulla A loitin koulunkäyntini Pohjoisella koululla 1983. Suurimman osan ajasta opettajanani oli Liisa Lehtonen, jonka lempeässä mutta tarmokkaassa ohjauksessa opimme matematiikan, äidinkielen, historian ja muiden oppiaineiden alkeet. Lukemaan tosin olin ehtinyt oppia omatoimisesti jo ennen ensimmäisen luokan alkua, ja siksi kirjainten opettelu A:sta alkaen liitutaululle piirtämällä ja lukeminen tavuviivojen avulla tuntui lukutaitoisesta ensiluokkalaisesta turhauttavalta. Taisinpa muistaakseni ensimmäisinä vuosina käyttäytyä vähän häirikönkin tavoin turhautuneisuuttani purkaen. Muista opettajista mieleen on jäänyt musiikkia opettanut Riitta Nisonen. Polkuharmonin säestämänä ala-asteikäisten luultavasti hyvinkin epävireinen sekakuoro lauloi laulukirjasta sanoja luntaten. Poikien liikunnanopettajana toimi muutamien ensimmäisten vuosien ajan Antti Salonen, joka oli herrasmies viimeiseen asti. Pientä sotilaallisuuttakin taisi liikuntatunnin alussa riviin järjestäytymisissä olla. Jalkapalloa pelatessa ja yleisurheilutuloksia kerätessä Salonen seisoi puku päällä ja pilli tai ajanottokello kädessään kentän laidalla myhäillen. Myöhemmin liikunnanopettajaksi tuli urheilullinen Seppo Lähteenmäki, joka itsekin välillä osallistui hiihtoon tai jääkiekkopeliin. kaunokirjoituksessa, kun harakanvarpaani eivät riittävästi muistuttaneet noita mallikirjainten kaaria. Silloin se tuntui suorastaan rangaistukselta ja nyt lähes 30 vuotta myöhemmin kovin turhalta, kun kyseinen kaunokirjoitus on aikoja sitten unohdettu ja teksti muutenkin tuotetaan nykyään pääosin sähköisesti. Uskonnon propagandaa Kummallisin piirre 80-luvun koulussa oli uskonnollisen propagandan linkittyminen tavalliseen opetukseen. Päivänavauksissa seisottiin juhlasalissa ja laulettiin virsiä. Lisäksi koulussa kävi säännöllisesti seurakunnan väkeä puhumassa. Silloin eivät koululaiset tai heidän vanhempansa tainneet ymmärtää sellaista toimintaa mitenkään kyseenalaiseksi. Onneksi ajat ovat muuttuneet ja käsittääkseni nykyajan lapset säästyvät noilta menneiden vuosikymmenten oudoilta käytännöiltä. Näistä muutamista kriittisistäkin arvioista huolimatta koulumuistoni Pohjoiselta koululta ovat ehdottomasti positiivisia. Kuusi vuotta on alaasteikäisen elämässä valtavan pitkä aika – kuudesluokkalaisellakin peräti puolet elämästä. Noihin vuosiin mahtuu useita mukavia muistoja, mutta ehdottomana kohokohtana on itselläni jäänyt mieleen kuudennen luokan lopussa järjestetty leirikoulu. Liisa Lehtosen ideoimana luokkamme muutti viikoksi Janakkalan Saloisissa sijaitsevaan kaupungin leirikeskukseen. Matka taitettiin polkupyörillä. Urheasti kuudesluokkalaisten polkupyöräkolonna polki tuon 30 km matkan, kun tiedossa oli vaihtelua tavalliselle koulunkäynnille. Se oli myös erinomainen päätös kuuden vuoden aherrukselle. Leirikouluun päättyi alaasteemme ja siitä luokkamme hajaantui seuraavana syksynä eri yläasteen kouluihin. Tietotekniikasta ei tietoakaan Jälkikäteen ajatellen on hämmästyttävää, miten vanhanaikaista koulunkäynti vielä 1980-luvulla oli. En tiedä millainen luokkahuoneiden sisustus tätä nykyä on, mutta vielä minun ala-asteaikojeni tärkein opetusväline eli liitutaulu on todennäköisesti jo kadonnut uudemman tekniikan tieltä. Piirtoheitin taisi edustaa 80-luvulla edistyneintä teknologiaa koulussamme. Mahtoiko moista laitetta tuolloin olla edes jokaisessa luokassa. Tietotekniikasta ei koulussa osattu edes haaveilla, vaikka ensimmäiset mikrotietokoneet koteihin tuohon aikaan alkoivatkin jo ilmestyä. Huvittuneena muistelen myös vanhanaikaisen kaunokirjoituksen opettelua. Suurella vaivalla opettelimme koukeroisia kirjaimia, joita ei nykypäivänä luultavasti osattaisi enää edes lukea. Muistan saaneeni jopa tukiopetusta Perttu Sahlman Oppilas 1980-luvulta 53 Koulu antoi elämän eväitä formulamestarin valmentajalle A urinkoisena elokuun päivänä vuonna 1990 saavuin luokkatovereideni kanssa pohjoisen koulun pihalle. Muistan sen elävästi ainoana päivänä, jolloin suostuin ala-asteen aikana pukeutumaan farkkuihin ja kauluspaitaan. Sen jälkeen koulupäivän vaatteina saivat toimia risaiseksi kuluneet verkkarit haisevine t-paitoineen, kun välitunnit kuluivat jalkapallopelien, rosvon ja poliisin, naruhyppelyn, tai erilaisten viestikisojen merkeissä. Opettajaksemme tuli Helena Kari, joka tuntui hyvin mukavalta ja reilulta naiselta. Huolta aiheutti ainoastaan hänen ikänsä. Kun ensimmäisen koulupäivän jälkeen saavuin kotiin, kerroin äidilleni meidän opettajan olevan hyvin vanha, olihan Helena juuri täyttänyt 30 vuotta. Liikunta lisäsi kilpailuviettiä Ylivoimaiseksi kouluajan suosikikseni nousivat varsinkin Veijo ’’kikka’’ Koistisen pitämät monipuoliset liikuntatunnit, joissa innostukseni urheiluun kasvoi entisestään. Hirveää kilpailuviettiäni ruokkivat erityisesti koulujen väliset kilpailut, joissa halusin voittaa luokkatovereitani ja isompien koulujen oppilaita saadakseni lusikoita koristamaan palkintokaappiani. Pettymyksiltäkään ei vältytty. Erityisen kovaksi palaksi nousivat koulujenvälisissä kilpailuissa hävitty maitokannu-kilpailun pronssisija hävitessäni ankkuriosuudella Uramon koulun edustajalle sekä tiukka maalin häviö Peltosaarelle jalkapallon finaaliottelussa. Täydellinen kasvualusta Monien rakkaiden muistojen myötä pohjoiselle koululle jäi suuri paikka sydämeeni. Uskon sen olleen täydellinen kasvualusta lapsuuden tiellä kohti nuoruutta. Sopivan pienessä koulussa yksilöstä pidettiin huolta ja samalla kuitenkin joutui kantamaan kortensa ryhmän puolesta kekoon. Positiivinen ja äärimmäisen välittävä opettajakunta antoi tulevaisuuteen eväitä, joiden avulla olen monelta osin kasvanut sellaiseksi ihmiseksi jollainen olen tänään. Hyvät luokkatoverit ja laadukas oppimisympäristö takasivat sen, että kesälomallakin tuli joskus vanhemmilta kysyttyä, että eikö sinne kouluun jo voisi mennä. Muistan kuudennen luokan viimeisen päivän olleen hyvin sekavia tunteita täynnä. Tuttu ja turvallinen koulu opettajineen ja luokkatovereineen sai väistyä matkalla nuoruuden uusiin haasteisiin sekä uuteen opinympäristöön. Itselleni Pohjoinen koulu tulee olemaan aina se minun ala-asteeni. Paikka jossa sai kasvaa juuri sellaisena kuin on, missä ymmärrettiin erilaisuut- Laulukokeeseen kainalot hiessä Hassua mitä kaikkea sitä muistaa ala-asteelta. Edelleen muistan ensimmäisen luokan mittarimadon, joka kasvoi kirjan luettua. Muistan puheterapiasta miten r:ää kierrettiin ympäri orren tai miten mahdotonta oli lausua Saarelan Askon englannin tunnilla hyvin oudoilta tuntuvia sanoja, joita en uskonut koskaan tulevani tarvitsemaan. Muistan miten Lähteenmäen Seppo yritti epätoivoisesti auttaa minua saamaan linnunpönttöni valmiiksi todeten minun kasvaneen sormi keskellä kämmentä. Paljon menestyksekkäämmäksi ei kohonnut Sandbergin Outin musiikin tunnin kykynikään. Muistan vieläkin miten kainalot hikosivat ennen laulukoetta. ’Rikas mies jos oisin’’ ei olisi saanut yhtään Voice of Finlandin tähtituomaria kääntymään. Hyödyllisiäkin neuvoja tuli opittua. Yritän yhä edelleen toteuttaa Liisa Lehtosen äidinkielen tunnin opetusta: ’’yhden miehen sydämeen ei mahdu kahta ämmää’’. 54 ta, kannustettiin kohti unelmia, ja kasvatettiin meistä oppilaista parempia ja vastuuntuntoisempia nuoria. Tällaisen ympäristön uskon sen tarjonneen monelle muullekin oppilaalleen jo 100-vuoden ajan. Voinkin hyvällä omallatunnolla ja rehellisyydellä todeta, että vaikka lähdemme Pohjoisesta kou- lusta, niin sen tuomat arvot, kokemukset, opit sekä osa historiaa kulkee meidän jokaisen oppilaan mukana elämämme loppuun saakka. Tommi Pärmäkoski Kirjoittaja on valmentajana Kuortaneen Urheiluopistossa, sitä ennen hän oli formula ykkösten maailmanmestarin Sebastian Vettelin kuntovalmentajana Erilaiset leirikoulut K eväällä 1990 ekaluokkalaiset harjoittelivat leirikoulussa olemista viettämällä yhden yön koulussa omassa luokassa. Torstai-iltapäivällä järjestettiin pulpetit keskelle luokkaa ja volttimatot patjoiksi, toisella seinällä olivat pojat ja toisella tytöt. Kouluun palattiin kello 18, ja mukana olivat makuupussi, yöpuku ja vähän makeaa evästä, löytyipä useasta kassista uninallekin. Kaksi äitiä oli mukana ilta- ja aamupalaa laittamassa. Alkuillasta leikittiin pihalla ja myöhemmin liikuntasalissa. Aamulla kahdella äidillä oli hauskaa, kun poliisit olivat käyneet heidät herättämässä. Koulun hälyttimet olivat toimineet, kun kiinteistönhoito oli purkanut hälytyksen väärältä yöltä. Sutkauksia Saloisten leiriltä Kuudes luokka oli keväällä 1989 tiistaista perjantaihin Saloisten leirikeskuksessa. Mieleeni jäi pari sutkausta, mitkä osoittavat luokan keskinäistä huumorintajua: Huoltajilla oli tapana keittää päiväkahvit keittiöllä ja silloin kutsu kävi alakertaan puhelimeen. Juha tuumasi: ” Juu, puhelin on tippumassa jo”. Iltaisin tarkastelin käytävän pöydän ääressä oppilaiden työkirjoja. Veikko tuli kysymään: ”Kuinka olet nukkunut täällä?” Totesin, että vähän on ollut koiranunta. Veikko: ”Se on sellaista, kun vieras sänky ja vanha ihminen”. Kun saavuimme takaisin koulun pihaan, pojat paljastivat, että etukäteen pelotti, miten se Lissu jaksaa polkea, mutta totesivat, että se jaksoi sittenkin. Koulun pihalta lähti perjantai-iltapäivällä uupunut porukka koteihinsa. Eräs äiti kertoi, että poika meni melkein välittömästi nukkumaan ja jatkoi saman tien lauantaiaamuun. Kuudesluokkalaiset kummeina Seuraavan ekaluokkani leirikouluun mennessä oli alkanut kuudesluokkalaisten kummioppilastoiminta ja he olivat mukana iltaleikittäjinä. Kun nukkumaanmenon aika tuli, motto oli PPP =pesulle, pisulle ja petille. Mutta voi sitä kuhinaa, mikä vielä pitkään jatkui makuupusseissa. Etukäteen oli jo kotona harjoiteltu makuupussissa nukkumista. Aamulla herättiin enemmän tai vähemmän virkeinä siivoamaan ja järjestämään luokkaa. Jotkut totesivat, että eipä tarvinnut tänä aamuna koulumatkaa tallustaa ja olipa mukava, erilainen yö. Usealle tämä oli ensimmäinen kokemus olla vieraassa paikassa yötä, niin ettei ollut äitiä, isää tai muita sukulaisia läsnä. Oltiin kuitenkin lähellä kotia, jospa koti-ikävä olisi yllättänyt. Ketään ei jouduttu kotiuttamaan kesken leirikoulun. Kun totuttiin toisten kanssa yöpymiseen, seuraavalla kerralla voitaisiin lähteä pitempään ja kauemmaksi. Liisa Lehtonen Opettaja ja rehtori 55 Paljon hyviä ja valoisia muistoja Pohjoisen koulun arjesta ja juhlista K Juhlat ja yhteiset projektit tärkeitä Valokuvat Pohjoiselta koululta kertovat myös, miten tärkeä merkitys on koulun juhlilla ja yhteisillä projekteilla. Perinteiset joulu- ja kevätjuhlat, vappunaamiaiset ja muut perustyöskentelystä poikkeavat tapahtumat rytmittävät arkityöskentelyä ja antavat mahdollisuuden oppilaiden monipuolisen osaamisen kehittämiseen. Opettajille juhlan järjestäminen tietää lisää työtä ja vaivannäköä, mutta antaa mahdollisuuden tutustua oppilaisiinsa aivan uudella tasolla. Oppilaiden mieliin ne jättävät varmaan pysyvän jäljen ja lisäävät ”meidän koulu”kokemusta, joka taas vähentää kiusaamista ja syrjäytymistä kouluaikana. Oppilaiden kanssa toteutettu suureellisesti oopperaksi kutsuttu ”Mörri-Möykyn suvi” on hyvä esimerkki koko luokkaa yhdistävästä kokemuksesta. Marjatta Pokelan lastenlauluihin rakennettu pieni tarina seitsemän vuotiaan Jounin kesästä ennen koulun alkamista antoi mahdollisuuden laulamiseen, soittamiseen, tanssiin ja näyttelemiseen koko luokalle. Tärkeintä taisi olla naamioituminen eri rooleihin. Ujoimmatkin uskaltautuivat ryhmän mukana heittäytyä esitykseen. Esitimme Mörkö-oopperaa myös päiväkodissa, toisella koululla ja vanhainkodissa. On mahdotonta luetella, mihin kaikkeen tällainen kokemus on oppilaissa ja luokassa vaikuttanut. Taisimme tietämättämme rakentaa monia oppiaineita yhdistävää kokonaispakettia, aihekokonaisuutta, jota opetussuunnitelma nykyään edellyttääkin. Hyvän osoituksen tällaisen toiminnan merkittävyydestä sain eläkkeelle jäädessäni, kun viisi entistä oppilasta kävi esittämässä lähtöjuhlissa hyvin muistissa olevan kohtauksen Mörköoopperasta. atselen valokuvakansiotani Pohjoiselta koululta. Muistoissa vilahtelee oppilaita ja opettajia. Sain työskennellä kahden osaavan koulunjohtajan aikana. Kalervo Lehikoinen ja Liisa Lehtonen olivat kumpikin luotettavia ja opettajan työtä tukevia esimiehiä. Tuohon aikaan istuttiin ruokatunnilla rauhassa yhteiseen kahvipöytään, ainakin kerran päivässä kohdattiin työtoverit. Mielessäni on myös selvä kuva Liisa Lehtosesta, joka otti haltuunsa koulunjohtajan uutta haastetta sukeltamalla viikonlopuksi pölyiseen vinttiin siivoamaan, konkreettisesti talo haltuun. Monien hyvien työtovereiden joukosta minulle oli tuona aikana merkittävä tukija opettaja Eeva Rinne, jolla oli erityinen rohkaisun armolahja, aina hyvä sana sanottavana. Pohjoisen koulun työyhteisöön kuuluivat kaikki koulussa työskentelevät aikuiset. Jokaisella oli oma paikkansa myös lasten kasvattajina koulutyön arkisissa kohtaamisissa. Uusia työtapoja opetukseen Työskentely Pohjoisella koululla oli minulle henkilökohtaisesti tärkeää aikaa. Olin toiminut opettajana jo sen verran, että aloin kyseenalaistaa omia perinteisiä työtapojani. Oppilaiden istuminen pulpettiriveissä kuuntelemassa opettajan puhetta ei enää tuntunut oikealta työtavalta. Ensin aloin muokata luokkaa kodikkaammaksi kotoa tuoduilla huonekaluilla ja matoilla, sitten ryhmittelin oppilaat työryhmiksi, jotta yhdessä työskentely tulisi mahdolliseksi. Omatoimista työskentelyä varten oppimisvälineistöä piti saada oppilaiden ulottuville. Omatoiminen työskentely taas vaatii työn monipuolista seuraamista oppilaan oman portfolion avulla. Oppilailta ja vanhemmilta saamani positiivisen palautteen kautta pääsin alkuun koulutyön kehittämiseen, joka jatkui myöhemmin Jukolan ja Patastenmäen kouluissa. Riitta Nisonen Opettaja 56 Opettaja Riitta Nisosen luokkansa oppilaiden kanssa toteuttama ja suureellisesti oopperaksi kutsuttu ”Mörri-Möykyn suvi” on hyvä esimerkki koko luokkaa yhdistävästä kokemuksesta. – Riitta Nisosen albumi 57 58 59 60
© Copyright 2024