täältä - Ekokem

EKOKEM-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2014
Konsernin vuoden 2014 tulos
Ekokem-konsernin liikevaihto oli 200,8 miljoonaa euroa (195,2 milj. e). Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna
oli 2,9 prosenttia. Liikevaihdon kasvuun vaikutti mm. Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW:n
(Organization for Prohibition of Chemical Weapons) kanssa alkuvuodesta tehty sopimus Syyrian kemiallisten
aseiden hävityksessä syntyvien jätteiden käsittelemisestä ja ratkaisumyynnin onnistuminen Suomessa.
Ekokem-konsernin liikevoitto oli 35,2 miljoonaa euroa (29,6 milj. e). Liikevoitto kasvoi 18,8 prosenttia. Kasvu
tuli lähinnä Suomen liiketoiminnoista. Ruotsissa suhdanteiden heikkeneminen ja teollisuuden volyymin
aleneminen vaikuttivat alenevasti Ruotsin liikevaihdon ja tuloksen kehitykseen. Kesällä käynnistettiin Ruotsin
toiminnoissa lisäsäästöohjelma tuottavuuden parantamiseksi. Lisäsäästön arvioidaan olevan vuositasolla
noin 20 MSEK (2,1 milj. e).
Suluissa olevat luvut viittaavat vuoden 2013 vastaavaan ajanjaksoon, ellei toisin ole mainittu.
Avainluvut
Ekokem-konserni
IFRS 2014
IFRS 2013
FAS 2012
Liikevaihto
200,8
195,2
164,2
Liikevoitto
35,2
29,6
24,9
Osuus liikevaihdosta %
17,5
15,2
15,2
Voitto ennen veroja
33,9
28,5
23,4
Osuus liikevaihdosta %
16,9
14,6
14,3
Tulos
26,7
23,4
18,7
Tulos per osake €/kpl (*)
7,52
6,62
5,32
Oman pääoman tuotto - %
17,1
16,4
14,4
Sijoitetun pääoman tuotto - %
16,2
14,6
14,4
Omavaraisuusaste %
55,9
52,9
49,2
Net Gearing - %
20,6
40,3
38,2
Poistot
23,4
22,1
19,5
Investoinnit
16,6
22,0
92,7
Osuus liikevaihdosta %
8,2
11,3
56,5
Tutkimus- ja kehittämismenot
3,1
3,5
2,6
Osuus liikevaihdosta %
1,6
1,8
1,6
Henkilöstö keskimäärin
465
479
398
431,8
407,5
412,2
26,0
27,0
22,5
Liikevaihto/henkilö 1000 euroa
Tilikauden palkat ja palkkiot milj. euroa
*osakemäärä 3 520 800 kpl
IFRS-siirtymän vaikutukset
Ekokem otti kansainväliset tilinpäätösstandardit käyttöön vuonna 2014 konsernitilinpäätöksessään.
Konsernitilinpäätös sisältää vertailutiedot muutettuina vastaamaan IFRS-laskentaperiaatteita. Siirtymäpäivä
suomalaisesta kirjanpito- ja tilinpäätöskäytännöstä (FAS) IFRS-standardeihin on 1.1.2013.
IFRS-siirtymän vaikutus oli konsernin omaan pääomaan 1.1.2013 -0,8 miljoonaa euroa, 31.12.2013 0,5
miljoonaa euroa, taseen loppusummaan 1.1.2013 13,6 miljoonaa euroa, 31.12.2013 24,6 miljoonaa euroa,
konsernin tulokseen 1.1. - 31.12.2013 2,2 miljoonaa euroa. Tarkempia tietoja IFRS-siirtymän vaikutuksista
konsernin tuloslaskelmaan ja taseeseen on esitetty konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 2.
Rahavirta, investoinnit ja rahoitus
Konsernin liiketoiminnan rahavirta vuonna 2014 oli 52,4 miljoonaa euroa (34,4 milj.e).
Investoinnit vuonna 2014 olivat yhteensä 16,6 miljoonaa euroa (22 milj.e). Suurimmat toteutetut investoinnit
olivat Espoon Juvanmalmin öljynerottelulinjasto ja kone-ja laiteinvestoinnit Riihimäen voimalaitokseen.
Konsernin korolliset velat vuoden 2014 lopussa olivat 64,4 miljoonaa euroa (73,1 milj. e). Lainoja lyhennettiin
suunnitelman mukaan. Rahoituskulut olivat 2,5 miljoonaa euroa (2,8 milj. e). Lainoista 18,3 prosenttia on
Ruotsin kruunumääräisiä. Lainojen keskikorko oli 2,4 prosenttia (2,5 %) ja suojausaste 95 prosenttia.
Omavaraisuusaste oli 55,9 prosenttia (52,9 %) Velkaantumisaste oli 20,6 prosenttia (40,3 %).
Konsernin rahat ja pankkisaamiset olivat vuoden 2014 lopussa 30,9 miljoonaa euroa (12,9 milj. e) Yrityksellä
on käyttämätön 6 miljoonan euron sekä 15 miljoonan ruotsin kruunun (1,7 milj. e.) shekkitililimiitti.
Markkinakatsaus
Ekokem-konsernin liiketoimintaympäristössä vaikutti vuonna 2014 epävarma taloustilanne. Taantuma on
näkynyt toisaalta teollisen tuotannon vähentymisenä, toisaalta asiakkaiden kiinnostuksena uusiin
kustannustehokkaisiin ratkaisuihin.
Siirtyminen kiertotalouteen tuo liiketoimintamahdollisuuksia Ekokemin kaltaiselle asiantuntijayritykselle.
Liiketoiminnan kasvattamiseksi Ekokem panostaa tulevina vuosina kierrätysteknologian kehitykseen ja
käyttöönottoon yhdessä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Ekokemin vuoteen 2017 tähtäävän
kasvustrategian yhtenä keskeisenä tavoitteena on kasvattaa kierrätysliiketoimintaa.
Tilikauden tärkeimmät tapahtumat
Sopimus kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n (Organization for Prohibition of Chemical Weapons)
kanssa
Helmikuussa 2014 Ekokem voitti tarjouskilpailun Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW:n Syyrian
kemiallisten aseiden tuhoamisjätteiden käsittelystä. Vuoden 2014 aikana Ekokem vastaanotti kaikki
sopimuksen mukaiset jäte-erät ja sopimuksella oli positiivinen vaikutus liikevaihtoon ja tulokseen.
Lounaisen Suomen yhdyskuntajätteiden hyödyntäminen
Ekokem voitti marraskuussa 2014 julkisen tarjouskilpailun lounaisen Suomen syntypaikkalajitellun
yhdyskuntajätteen hyödyntämisestä. Sopimus alkaa vuodesta 2018 ja se on kestoltaan 25 vuotta. Ekokem
osallistui tarjouskilpailuun sekä kierrätys- että energiahyötykäyttövaihtoehdolla. Jätevoimalainvestoinnin
arvo on noin 100 miljoonaa euroa ja investoinnin arvioitu toteuttaminen tapahtuu vuosina 2016–2018.
Investointi on ehdollinen ja vaatii Ekokem Oyj:n hallituksen päätöksen. Lisäksi hyväksymisen edellytyksenä
on markkinaoikeuden hankintavalitukset hylkäävä päätös.
Ruotsin tuottavuuden parantamisohjelmat
Ruotsissa aloitettiin edellisen vuoden 2013 kustannusten säästöohjelman jatkoksi alkuvuodesta 2014 uusi
kustannusten säästöohjelma. Kustannusten säästöohjelmien avulla saavutettiin tilikaudella merkittävät
säästöt Ruotsissa.
Ekojalostamo
Hallitus päätti jatkaa Ekojalostamo-investoinnin toteuttamista Riihimäen laitosalueelle. Ekojalostamossa
kotitalouksien syntypaikkalajitellusta jätteestä erotetaan kierrätyskelpoiset materiaalit ennen
energiahyötykäyttöä. Jalostamoinvestointi on suuruudeltaan noin 11 miljoonaa euroa.
Tilauskanta ja tuotanto
Ekokem –konsernin toiminta jätepalveluissa perustuu pitkäaikaisiin toimitussopimuksiin, joiden mukaisesti
jäte vastaanotetaan käsiteltäväksi konsernin tuotantolaitoksissa. Ekokemin Riihimäellä Suomessa ja
Kumlassa Ruotsissa sijaitsevat jätteenpolttolaitokset toimivat vuonna 2014 täydellä kapasiteetilla lukuun
ottamatta lyhytaikaisia huoltoseisokkeja.
Osakkeet, kaupankäynti ja omistus
Ekokemin osakekanta muodostuu A- ja B-osakesarjoista, joita molempia on 1 760 400 osaketta, eli
osakkeiden kokonaismäärä on 3 520 800. A-osakkeet antavat 20 ääntä ja B-osakkeet 1 äänen
yhtiökokouksessa. Kaikilla osakkeilla on yhtäläinen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin. A-osake voidaan
muuntaa B-osakkeeksi osakkeenomistajan niin vaatiessa. Yhtiön osakkeet ovat arvo-osuusrekisterissä,
jota ylläpitää Euroclear Finland Oy. Yhtiön osakkeet ovat noteerattuja Privanet Pankkiiriliike Oy:ssä.
Vuoden 2014 aikana Ekokemin osakkeiden vaihto oli yhteensä 79 975 kappaletta ja 4 848 868 euroa.
A-osakkeen viimeinen kauppahinta vuonna 2014 oli 75,00 euroa ja B-osakkeen 75,00 euroa. Yhtiön markkinaarvo oli vuoden 2014 lopussa 264,1 miljoonaa euroa.
Ekokemin omistus jakaantui 31.12.2014 seuraavasti: Suomen valtio 34,1 prosenttia (34,1 %), kunnat ja
kuntien omistamat yhteisöt 32,1 prosenttia (32,1 %) ja elinkeinoelämä sekä yksityiset sijoittajat 33,8
prosenttia (33,8 %).
Vuoden 2014 lopussa Ekokemin hallituksen ja johdon omistukset olivat 0,1 prosenttia koko osakekannasta.
Konsernirakenne
Ekokem Oyj on konsernin emoyhtiö. Emoyhtiön muodostaman konsernin rakenne on seuraava:
Emoyhtiö
Nimi
Ekokem Oyj
Ekokem Oyj
Ekokem Oyj
Ekokem Oyj
Sakab Sellbergs AB
Ekokem-Palvelu Oy
Sakab Sellbergs AB
Ekokem – TSJ Yrityspalvelut Oy
Puhosvoima Oy (ei liiketoimintaa)
Sakab AB
Omistusosuus
100 %
100 %
51 %
100 %
100 %
Ympäristö, terveys ja turvallisuus
Ekokemin tavoitteena on toimia ympäristölupaehtojen mukaisesti ilman päästöraja-arvojen ylityksiä ja
ympäristövahinkoja. Ekokem-konsernin toiminnasta aiheutuvat päästöt ympäristöön olivat olennaisilta osin
määräysten mukaiset kaikilla tuotantolaitoksilla. Vuonna 2014 Ekokem-konsernissa kirjattiin yhdeksän
savukaasujen lupaehtoylitystä. Jätevesipäästöjen lupaehtojen pitoisuus- ja kuormitusylityksiä kirjattiin
Ekokem-konsernissa yhdeksän. Ekokem-konsernin tuotantolaitoksilla ei tapahtunut vuonna 2014 vakavia
korvausvastuuseen johtaneita ympäristövahinkoja.
Ekokem-konserni on asettanut nolla tapaturmaa -tavoitteen yhteiseksi kaikille Ekokemissä ja Ekokemille töitä
tekeville. Tavoitteen saavuttamista seurataan toimenpide- ja tapaturmakohtaisesti sekä vuositasolla
Ekokemin ja yhteistyökumppaneiden yhteisellä tapaturmataajuudella.
Turvallisuustyötä tehostettiin tapaturmien kasvun vuoksi vuoden 2014 jälkipuoliskolla. Ekokemin Riihimäen
laitoksella sattui pölyräjähdys tammikuussa 2014, joka ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Ekokemin henkilöstölle sattui vuonna 2014 kolme poissaolon aiheuttavaa työtapaturmaa (0 tapaturmaa
2013). Yhteistyökumppaneille niitä sattui 6 (10 tapaturmaa 2013).
Vuonna 2014 Ruotsin toiminnoissa tapaturmataajuus oli 15,4 (5,1). Omalle henkilökunnalle sattui kaksi ja
yhteistyökumppaneille neljä poissaoloon johtanutta tapaturmaa.
Työturvallisuuden parantamiseksi kiinnitettiin entistä enemmän huomiota työturvallisuustekijöihin uusien
yhteistyökumppaneiden valinnassa. Esimiesten roolia turvallisuuden edistäjänä vahvistettiin kehittämällä
heidän valmiuksiaan havaita ja puuttua työturvallisuusohjeiden laiminlyönti- ja poikkeamatilanteisiin.
Sairauspoissaolot pysyivät edelleen toimialaan nähden hyvällä tasolla, Suomessa poissaoloprosentti oli 2,7
prosenttia (2,5 %) ja Ruotsissa 2,5 prosenttia (2,3 %). Osaltaan tähän vaikutti aktiivinen ennaltaehkäisevä työ
sekä mahdollisuus kevennettyyn työhön.
Tutkimus- ja kehittämistoiminta
Ekokem-konsernin tutkimus- ja tuotekehityspanostukset olivat 1,6 prosenttia (1,8 %) liikevaihdosta, yhteensä
3,1 miljoonaa euroa (3,5 milj. euroa).
Vuoden 2014 tutkimus- ja kehitystoiminnan strategisia painopistealueita olivat muovikierrätyksen
kehitystyö, pilaantuneiden vesien käsittelyprosessien kehitys, ekojalostamohanke, tuhkan ja kuonan käsittely
sekä biologisten jätteenkäsittelymenetelmien kehitys. Lisäksi T&K panostusta suunnattiin erityisesti
asiakaskohtaisten ratkaisujen kehitykseen yhteistyössä konsernin liiketoimintojen sekä myynnin kanssa.
Vuonna 1994 perustettu Ekokemin ympäristöstipendirahasto on jakanut stipendejä vuosina 1995–2014
yhteensä 1 437 045 euroa. Vuonna 2014 jaettiin stipendejä julkisiin koko ympäristöalaa kehittäviin
tutkimushankkeisiin yhteensä 147 600 euroa. Vuodelle 2015 julistettiin haettavaksi stipendejä yhteensä
150 000 euron arvosta.
Henkilöstö
Ekokem-konsernin keskimääräinen henkilöstömäärä vuonna 2014 oli 465 (479). Vuoden 2014 lopussa
henkilöstömäärä oli 455 (484). Henkilöstöstä työskenteli Suomessa 324 (326) ja Ruotsissa 131 (158).
Vuonna 2014 maksamat palkat ja palkkiot olivat yhteensä 26,0 miljoonaa euroa (27,0 milj. e)
Työhyvinvoinnin kehittämisessä on huomiota kiinnitetty aktiiviseen ennakointiin. Henkilöstön työkykyä
pyritään ylläpitämään ja ongelmatilanteissa tukemaan tarttumalla asioihin aktiivisesti ja ennakoivasti sekä
panostamalla työhön paluuseen jo poissaolon aikana. Vuoden aikana on myös toteutettu muutaman
pilottiryhmän hyvinvointimittaus, jolla selvitetään henkilöiden tilannetta ja palautumista sekä elintapojen
(liikunta, ravinto) vaikutusta niihin. Ruotsissa on panostettu erityisesti organisaatio- ja henkilöstömuutoksien
hallintaan ja henkilöstön tukemiseen niissä.
2014 käynnistettiin Suomessa esimiesten 360-arvioinnit, jotka ovat pohjana esimiestyön kehittämiselle ja
kunkin esimiehen henkilökohtaiselle kehityssuunnitelmalle. Vuotta 2014 leimasivat lukuisat prosessien
kehittämiseen liittyneet järjestelmä- ja toimintatapamuutokset ja niihin liittyvät valmennukset sekä
Suomessa että Ruotsissa.
Olennaiset tapahtumat tilikauden jälkeen
Ekokem Group osti 29.1.2015 tanskalaisen ympäristönhuoltoyritys Duke Infrastructure Holding Aps:n
(jäljempänä ”NORD”) osakkeet. NORD-konsernin liikevaihto päättyneeltä vuodelta on noin 60 miljoonaa
euroa ja henkilömäärä noin 200. NORDilla on toimipaikkoja kuudella paikkakunnalla Tanskassa ja sen
Nyborgissa sijaitseva vaarallisten jätteiden korkealämpötilapolttolaitos on Euroopan suurimpia. NORDin
arvioidaan vahvistavan merkittävästi Ekokem – konsernin nykyistä vesienkäsittelyteknologiaa ja -osaamista.
Konserni nosti NORD-yritysjärjestelyyn liittyviä uusia lainoja tammikuussa 2015 yhteensä noin 90 miljoonaa
euroa. Lainojen maturiteetti on 5 vuotta. Lainat ovat muuttuvakorkoisia sidottuna 6 kuukauden Euriborkorkoon. Kyseisiin lainoihin liittyvä muuttuvan koron vaihtelusta aiheutuva korkoriski on kokonaan suojattu
korkojohdannaisin.
Ekokem-Palvelu Oy voitti Nokian Häpesuon kaatopaikan kunnostamista koskevan tarjouskilpailun
tammikuussa. Laaja-alaista osaamista vaativalla projektilla on merkittävä työllistävä vaikutus. Kaatopaikan
kunnostamista koskeva sopimus, arvoltaan noin 5 miljoonaa euroa, allekirjoitettiin 24.2.2015.
Ekokem Oyj:n johtoryhmän jäsenenä aloitti 1.2.2015 Head of Operations, Chief Operative Officer DI Kosti
Rautiainen.
Riskienhallinta
Ekokem-konserni tavoittelee riskienhallinnalla kilpailuetua tukemalla mahdollisuuksia ja vähentämällä uhkia.
Riskienhallinta on keskeinen osa Ekokem-konsernin johtamisjärjestelmää. Yhtiön hallitus on vuonna 2014
hyväksynyt Ekokem Oyj:n riskienhallintapolitiikan. Riskienhallintapolitiikan mukaisesti Ekokem ei ota
liiketoiminnassaan työturvallisuuteen tai ympäristöön liittyviä riskejä. Riskienhallinnalla pyritään
varmistamaan liiketoiminnan strategisten tavoitteiden saavuttaminen, toiminnan jatkuvuus sekä ympäristön
turvaaminen. Riskienhallintapolitiikassa Ekokem on jaotellut riskit strategisiin, operatiivisiin, hallinnollisiin ja
taloudellisiin riskeihin. Yhtiöllä on lisäksi käytössä nimetön palautejärjestelmä (whistleblow). Järjestelmä
edesauttaa yrityksen arvojen, hyvän hallinnointitavan ja lainsäädännön noudattamista päivittäisessä
toiminnassa.
Ekokem-yhtiöt toimivat pääosin kotimaisilla markkinoilla Suomessa ja Ruotsissa. Ulkomaankaupassa
sovelletaan lähes yksinomaan euro- ja kruunumääräistä laskutusta ja turvaavia vakuuksia. Hallituksen
vahvistaman sijoituspolitiikan mukaan sovelletaan vain pääomasuojattuja sijoitusmuotoja. Liikevaihto kertyy
ilman merkittäviä luottoriskikeskittymiä. Konsernin omavaraisuusaste on 55,9 % (52,9 %), ja jäljellä olevien
pitkäaikaisten lainojen maturiteetti on 2,1 (3,4) vuotta. Konsernin rahoitusriskeistä ja niiden hallinnasta on
esitetty tarkempia tietoja konsernitilinpäätöksen liitetiedossa 21.
Arvio riskien toteutumisen vaikuttavuudesta
Arvioitavissa olevat riskit eivät mahdollisesti toteutuessaan horjuta olennaisesti yhtiön vahvaa taloudellista
perustaa. Yhtiön vastuuvakuutukset ovat kattavat. Tilikaudella 2014 konsernin yhtiöt olivat asianosaisina
eräissä konsernin liiketoimintaan liittyvissä pienemmissä riita-asioissa. Johdon arvion mukaan kyseisten riitaasioiden lopputuloksilla ei ole olennaista vaikutusta konsernin taloudelliseen asemaan.
Hallitus, yhtiön johto ja tarkastustoiminta
Yhtiön hallinnosta vastaavat yhtiökokous, hallitus ja toimitusjohtaja. Yhtiökokous on yhtiön ylin päättävä
elin. Varsinainen yhtiökokous nimittää nimitystoimikunnan esityksen pohjalta hallituksen, jonka toimikausi
kestää seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun sekä yhtiön tilintarkastajat. Vuonna 2014
nimitystoimikunta ei tehnyt yhtiökokoukselle ehdotusta hallituksen jäsenistä. Suomen valtio teki
yhtiökokoukselle ehdotuksen yhtiön merkittävänä osakkeenomistajana hallituksen jäsenistä ja
osakkeenomistajista lisäksi Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja Neste Oil Oyj, joilla on
yhdessä yhteensä 50,15 % yhtiön osakkeiden tuottamista äänistä ilmoittivat tukevansa ehdotusta.
Yhtiökokous päätti Suomen valtion esityksen mukaisesti, että hallitukseen valitaan seitsemän jäsentä.
Hallituksen jäseniksi valittiin Maija Liisa Friman, Pia Björk, Leena Karessuo, Jukka Ohtola, Karri Kaitue, Tiina
Tuomela ja Juha Vanhainen. Puheenjohtajaksi valittiin Maija-Liisa Friman ja varapuheenjohtajaksi Leena
Karessuo.
Yhtiökokous päätti Ekokem Oy Ab:n yhtiömuodon muuttamisesta julkiseksi osakeyhtiöksi Oyj:ksi ja
toiminimen sekä yhtiöjärjestyksen muuttamisen.
Hallituksella on kaksi valiokuntaa, henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunta ja tarkastusvaliokunta.
Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana toimi Maija-Liisa Friman ja jäseninä Leena
Karessuo ja Juha Vanhainen.
Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana toimi Pia Björk ja jäseninä Karri Kaitue, Jukka Ohtola ja Tiina Tuomela.
Yhtiökokous valitsi hallituksen esityksen mukaisesti tilintarkastajaksi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers
Oy:n. PwC:n ilmoituksen mukaan päävastuullisena tarkastajana toimii Markku Launis KHT.
Hallituksen esitys voitonjaosta
Ekokem-konsernin tilikauden voitto oli 26,7 miljoonaa euroa (23,4 milj. e). Ekokem Oyj:n tilikauden voitto oli
18,9 miljoonaa euroa (18,8 miljoonaa euroa), voitto edellisiltä tilikausilta 73,4 miljoonaa euroa ja
jakokelpoiset varat 102,4 miljoonaa euroa. Hallitus esittää, että kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa
11 266 560 euroa eli 3,20 euroa kutakin A-osaketta kohti ja 3,20 euroa kutakin B-osaketta kohti osinko
maksetaan Euroclear Finland Oy:n pitämässä osakasluettelossa täsmäytyspäivänä 14.4.2015 oleville
osakkeille ja osingon maksupäivä on 8.5.2015. Kertyneistä voittovaroista siirretään 150 000 euroa Ekokem
Oyj:n
ympäristöstipendirahastoon
stipendien
myöntämistä
varten
ja
tilikauden
voitto
siirretään voittovaroihin.
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia
muutoksia lukuun ottamatta NORD-yrityskauppaa. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako
hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä.
Tulevaisuudennäkymät
Haastavassa toimintaympäristössä asiakasyritysten tuottavuuden parantaminen on entistäkin tärkeämpää,
jolloin kiinnostuksen Ekokemin tarjoamiin ympäristö- ja jätehuollon palvelukokonaisuuksiin ennakoidaan
kasvavan.
Ruotsin yksiköissä toteutetun tuottavuus- ja parannusohjelman ennakoidaan parantavan kannattavuutta.
Ekokem hakee kasvua Pohjoismaissa lisäämällä jätteiden hyötykäyttöä ja kierrätystä sekä tarjoamalla
asiakkaiden energia- ja materiaalitehokkuutta parantavia ratkaisuja.
NORD-yritysosto tuo merkittäviä mahdollisuuksia kehittää Ekokem-konsernin liiketoimintaa
Pohjoismaissa. Yrityskaupan myötä Ekokem-konsernin liikevaihdon arvioidaan kasvavan noin 250
miljoonaa euroon ja henkilöstömäärä noin 670.
Ekokem-konserni jatkaa tilikaudella 2015 merkittävien investointihankkeiden, Ekojalostamon ja Salon
jätevoimalan suunnittelua ja täytäntöönpanoa.
KONSERNIN TULOSLASKELMA (IFRS)
000 euroa
Liitetieto
1.1.-31.12.2014
1.1.-31.12.2013
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
200 798
1 011
195 176
842
Materiaalit ja palvelut
Henkilöstökulut
Poistot
Liiketoiminnan muut kulut
Liikevoitto
-87 636
-34 110
-23 419
-21 450
35 194
-87 450
-35 433
-22 116
-21 400
29 619
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoituskulut (netto)
1 251
-2 507
-1 256
1 654
-2 790
-1 136
Voitto (tappio) ennen veroja
33 938
28 483
Tuloverot
Tilikauden voitto (tappio)
-7 257
26 681
-5 070
23 413
Jakautuminen:
Emoyrityksen omistajille
Määräysvallattomille omistajille
26 465
215
23 296
117
1.1.-31.12.2014
1.1.-31.12.2013
26 681
23 413
7,52
6,62
-175
-3 148
55
-1 019
-3 323
-964
23 358
22 449
23 142
215
22 332
117
2,3
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (IFRS)
000 euroa
Liitetieto
Tilikauden voitto
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta
laskettu osakekohtainen tulos (euroa per osake)
Laimentamaton ja laimennettu
Muut laajan tuloksen erät, verovaikutus
huomioituna
Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää
tulosvaikutteisiksi
Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonmuutos
Valuuttakurssien muuntoerot
Tilikauden muut laajan tuloksen erät, verovaikutus
huomioituna
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ
Jakautuminen:
Emoyrityksen omistajille
Määräysvallattomille omistajille
20
KONSERNITASE (IFRS)
000 euroa
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Liikearvo
Aineettomat oikeudet
Muut aineettomat hyödykkeet
Aineelliset hyödykkeet
Muut rahoitusvarat
Laskennalliset verosaamiset
Pitkäaikaiset varat yhteensä
31.12.2014
31.12.2013
1.1.2013
14 001
44
1 699
214 355
679
3 365
234 142
15 274
54
1 914
217 100
928
3 376
238 646
15 040
54
2 477
215 410
869
4 244
238 093
5 859
32 870
7
618
6 120
30 926
76 400
5 357
32 869
979
5 356
7 131
12 918
64 611
4 879
26 726
91
2 689
3 196
15 627
53 207
VARAT YHTEENSÄ
310 542
303 257
291 300
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma
Osakepääoma
Muut rahastot
Stipendirahasto
Muuntoerot
Arvonmuutosrahasto
Edellisten tilikausien voitto
Tilikauden voitto
5 985
2 565
349
-2 645
1
129 200
26 465
5 985
2 565
342
503
176
116 062
23 296
5 985
2 565
305
1 522
121
124 662
0
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
161 921
148 929
135 160
Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus
Oma pääoma yhteensä
639
162 560
424
149 353
307
135 467
35 545
10 142
16 267
19 070
81 024
52 682
11 176
15 617
13 080
92 555
61 155
2 574
16 282
12 643
92 654
17 763
19 968
13 023
574
5 031
10 599
66 959
8 365
21 002
11 552
788
9 475
10 166
61 348
6 579
20 022
15 088
2 793
6 494
12 202
63 179
Velat yhteensä
147 982
153 904
155 833
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ
310 542
303 257
291 300
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus
Myyntisaamiset
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset
Muut saamiset
Ennakkomaksut ja siirtosaamiset
Rahat ja pankkisaamiset
Lyhytaikaiset varat yhteensä
Pitkäaikaiset velat
Lainat
Muut velat
Laskennalliset verovelat
Varaukset
Pitkäaikaiset velat yhteensä
Lyhytaikaiset velat
Lainat
Ennakkomaksut
Ostovelat
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat
Muut lyhytaikaiset velat
Siirtovelat
Lyhytaikaiset velat yhteensä
Liitetieto
2
2
3
5
5
5
5
4
5
5
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
000 euroa
Oma pääoma 31.12.2012
(FAS)
IFRS-siirtymän vaikutus
Oma pääoma 1.1.2013
(oikaistu)
Laaja tulos
Tilikauden tulos
Muut laajan tuloksen erät
(verovaikutuksella oikaistuna)
Myytävissä olevat
rahoitusvarat
Muuntoero
Laajan tuloksen erät
yhteensä
Liitetieto
Osake
pääoma
Muut
rahastot
Stipendirahasto
5 985
2 565
305
2
5 985
2 565
305
ArvonmuuMuuntoerot tosrahasto
Kertyneet
voittovarat
Määräysvallattomien
omistajien
Yhteensä
osuus
619
0
126 487
135 961
903
121
-1 825
-801
1 522
121
124 662
23 296
5
55
-1 019
-1 019
55
Oma
pääoma
yhteensä
307
136 268
135 160
307
135 467
23 296
117
23 413
55
55
-1 019
-1 019
23 296
22 332
117
22 449
-8 450
-8 450
-8 450
-150
-113
-113
-8 563
Liiketoimet omistajien kanssa
Osingonjako
Stipendien siirrot ja myönnöt
(netto)
Liiketoimet omistajien
kanssa, yhteensä
37
37
0
0
-8 600
-8 563
Oma pääoma 31.12.2013
5 985
2 565
342
503
176
139 358
148 929
424
149 353
Oma pääoma 1.1.2014
5 985
2 565
342
503
176
139 358
148 929
424
149 353
26 465
26 465
215
26 681
Laaja tulos
Tilikauden tulos
Muut laajan tuloksen erät
(verovaikutuksella oikaistuna)
Myytävissä olevat
rahoitusvarat
Muuntoero
Laajan tuloksen erät
yhteensä
5
-175
-3 148
0
0
0
-3 148
-175
-175
-175
-3 148
-3 148
26 465
23 143
215
23 358
-10 008
-10 008
-10 008
-150
-143
-143
-10 151
Liiketoimet omistajien kanssa
Osingonjako
Stipendien siirrot ja myönnöt
(netto)
Liiketoimet omistajien
kanssa, yhteensä
Oma pääoma 31.12.2014
7
5 985
2 565
7
0
0
-10 158
-10 151
349
-2 645
1
155 665
161 921
639
162 560
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
000 euroa
Liiketoiminnan rahavirrat
Liikevoitto
Oikaisut:
Suunnitelman mukaiset poistot
Varausten muutos
Liikevoitto ennen käyttöpääoman muutoksia
2014
2013
35 194
29 620
23 418
-265
58 347
22 116
1 346
53 082
-502
-478
4 925
-10 978
-2 591
1 832
3 286
-8 170
Maksetut korot
Saadut osingot
Saadut korot
Maksetut verot
-2 131
13
192
-5 853
-7 779
-2 826
12
234
-7 917
-10 497
Liiketoiminnan nettorahavirta
52 400
34 415
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin
-16 611
-22 016
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden myynnit
Myyntituotot myytävissä olevista rahoitusvaroista
Investointien nettorahavirta
81
264
-16 266
486
0
-21 530
Rahoituksen rahavirrat
Pitkäaikaisten korollisten lainojen nostot
Pitkäaikaisten korollisten lainojen takaisinmaksut
Rahoitusleasingvelkojen maksut
Maksetut osingot
Maksetut stipendit
Rahoituksen nettorahavirta
1 213
-8 234
-992
-9 761
-147
-17 921
1 787
-7 937
-814
-8 356
-123
-15 443
Rahavarojen muutos
18 213
-2 558
Rahavarat tilikauden lopussa
Valuuttakurssien muutosten vaikutus: tuotot (+) / tappiot
(-)
Rahavarat tilikauden alussa
Rahavarojen muutos
30 926
12 918
Käyttöpääoman muutokset:
Vaihto-omaisuuden muutos: lisäys (-) / vähennys (+)
Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos:
lisäys (-) / vähennys (+)
Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos: lisäys (+) /
vähennys (-)
Käyttöpääoman muutokset
Investointien rahavirrat
-205
12 918
18 213
-151
15 627
-2 558
Tilinpäätöstiedotteen liitetiedot
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
IFRS-laatimisperiaatteiden käyttöönotto
Aineettomat hyödykkeet
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Varaukset
Rahoitusinstrumentit - kirjanpitoarvo ja käypä arvo
Taseen ulkopuoliset varat ja velat sekä sitoumukset
Yrityshankinnat
Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat
Liitetiedot
Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu IFRS:n kirjaamis- ja arvostamisperiaatteiden mukaisesti,
mutta kaikkia IAS 34:n vaatimuksia ei ole noudatettu. Tässä tilinpäätöstiedotteessa esitetyt
tiedot ovat tilintarkastettuja.
1. IFRS-laatimisperiaatteiden käyttöönotto
Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet muutettiin IFRS-standardien mukaisiksi 1.1.2013 alkaen.
Siirtyminen IFRS-standardeihin on tehty IFRS 1 -standardin mukaisesti. Konserni on
soveltanut siirtymisessä IFRS-standardien takautuvaan soveltamiseen liittyviä poikkeuksia ja
helpotuksia koskien yrityshankintoja.
Seuraavat taulukot kuvaavat eroja IFRS-standardien ja Suomen kirjanpitolain (”FAS”) välillä
31.12.2013 sekä siirtymisajankohtana 1.1.2013.
Merkittävimmät muutokset tilinpäätöksen laatimisperiaatteissa liittyvät tuottojen kirjaamiseen,
varauksiin, vuokrasopimuksiin, rahoitusinstrumentteihin sekä liikearvoon.
Oman pääoman täsmäytys on laadittu Suomen kirjanpitolainsäädännön ja IFRS-standardien
välillä 1.1.2013 sekä 31.12.2013.
000 euroa
VARAT
Pitkäaikaiset
omaisuuserät
Liikearvo
Aineettomat
oikeudet
Muut aineettomat
hyödykkeet
Maa-alueet
Rakennukset
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset
hyödykkeet
Ennakkomaksut
Myytävissä olevat
rahoitusvarat
Laskennalliset
verosaamiset
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus
Myyntisaamiset
Laskennalliset
verosaamiset
Muut saamiset
Tilikauden
verotettavaan tuloon
perustuvat
verosaamiset
Ennakkomaksut ja
siirtosaamiset
Rahat ja
pankkisaamiset
Varat yhteensä
FAS
31.12.2012
IFRSoikaisut
IFRS
1.1.2013
FAS
31.12.2013 IFRS-oikaisut
15 040
15 040
13 638
54
54
54
54
2 477
2 772
47 328
1 776
2 477
2 772
49 104
1 914
2 907
46 587
1 715
1 914
2 907
48 302
134 780
1 354
136 135
133 048
10 579
143 627
12 146
8 821
6 432
18 578
8 821
12 693
4 190
5 382
18 074
4 190
709
160
869
709
219
928
0
224 127
4 244
13 966
4 244
238 093
0
215 739
3 375
22 906
3 375
238 646
4 879
26 726
5 357
32 870
0
2 689
590
5 356
-590
0
5 356
91
979
0
979
4 879
26 726
605
2 689
-605
91
1 636
IFRS
31.12.2013
15 274
5 357
32 870
2 965
231
3 196
4 813
2 320
7 133
15 627
53 581
277 708
-374
13 592
15 627
53 207
291 300
12 918
62 882
278 621
1 730
24 636
12 918
64 612
303 257
000 euroa
OMA PÄÄOMA JA
VELAT
Emoyhtiön
omistajille kuuluva
oma pääoma
Osakepääoma
Muut rahastot
Stipendirahasto
Muuntoerot
Arvonmuutosrahasto
Kertyneet voittovarat
Tilikauden tulos
Emoyhtiön
omistajille kuuluva
oma pääoma
Määräysvallattomille
omistajille kuuluva
osuus
Oma pääoma
yhteensä
Pitkäaikaiset velat
Lainat
Muut pitkäaikaiset
velat
Laskennalliset
Varaukset
Lyhytaikaiset velat
Lainat
Saadut ennakot
Ostovelat
Tilikauden
verotettavaan tuloon
perustuvat verovelat
Muut lyhytaikaiset
velat
Siirtovelat
FAS
31.12.2012
IFRSoikaisut
5 985
2 565
306
IFRS
1.1.2013
FAS
31.12.2013 IFRS-oikaisut
5 985
2 565
306
5 985
2 565
342
IFRS
31.12.2013
5 985
2 565
342
619
903
1 522
-255
758
503
0
121
121
0
176
176
107 750
18 737
-1 825
105 925
18 737
118 688
21 107
-2 626
2 190
116 062
23 296
135 961
-801
135 160
148 432
497
148 929
307
424
135 467
148 855
61 155
52 682
307
136 268
-801
61 155
424
497
149 353
52 682
0
15 649
6 211
83 016
2 574
633
6 432
9 639
2 574
16 282
12 643
92 654
0
14 947
7 507
75 137
11 176
670
5 573
17 419
11 176
15 617
13 080
92 555
6 579
586
15 089
19 434
6 579
20 020
15 089
8 365
292
11 552
20 711
8 365
21 003
11 552
2 793
788
2 793
788
Velat yhteensä
6 057
27 321
58 425
141 440
438
-15 117
4 755
14 393
6 494
12 204
63 179
155 833
8 488
25 144
54 629
129 765
987
-14 977
6 721
24 140
9 475
10 167
61 350
153 905
Oma pääoma ja
velat yhteensä
277 708
13 592
291 300
278 621
24 637
303 257
Aiemmin FAS:n mukaisesti raportoidun laajan tuloksen täsmäytys IFRS:ään:
000 euroa
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja ulkopuoliset palvelut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Liiketoiminnan muut kulut
Liikevoitto
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoituskulut (netto)
Tulos ennen veroja
Tuloverot
Tilikauden tulos
FAS
1.1.201331.12.2013 IFRS-oikaisut
195 994
-817
842
-88 127
677
-35 433
-22 658
541
-22 564
1 164
28 054
1 565
246
1 408
-2 660
-131
-2 414
1 278
25 641
2 843
-4 417
-653
21 224
2 190
IFRS
1.1.201331.12.2013
195 176
842
-87 450
-35 433
-22 116
-21 400
29 619
1 654
-2 790
-1 136
28 483
-5 070
23 413
-1 019
55
-964
1 226
-1 019
55
-964
22 449
1.1.2013
136 268
31.12.2013
148 855
-50
-894
-737
-510
-36
143
1 636
149 353
Muut laajan tuloksen erät
Muuntoerot
Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonmuutos
Muut laajan tuloksen erät (verovaikutuksella oikaistuna)
Muut laajan tuloksen erät yhteensä
Siirtymän vaikutus omaan pääomaan:
000 euroa
FAS:n mukainen oma pääoma
IFRS-oikaisut (laskennallisilla veroilla oikaistuna):
IAS 11, IAS 18
Pitkäaikaishankkeet, Tuotot
IAS 32, IAS 39
Rahoitusinstrumentit
IAS 37
Varaukset, ehdolliset velat ja ehdolliset varat
IAS 17
Vuokrasopimukset
IAS 36
Omaisuuserien arvon alentuminen
IFRS:n mukainen oma pääoma
143
135 467
Tuottojen kirjaaminen
Tuotot jätteenkäsittelypalveluista kirjataan sillä ajanjaksolla, jonka aikana käsittely on
toteutettu ja suoritusvelvoite on täytetty. Vastaanotetut, mutta vielä käsittelemättömät jäte-erät
kirjataan taseen ennakkomaksuihin. Tuotot ympäristörakentamispalveluista kirjataan
rakennustyön valmistusasteen perusteella. Tuotot muista palveluista kirjataan palveluiden
suorittamisten yhteydessä valmistusasteen mukaisesti.
IFRS-laatimisperiaatteiden käyttöönoton myötä liikevaihdon tulouttamiseen on tehty oikaisuja
liittyen pääosin jätteenkäsittelypalveluiden myyntituottojen ajalliseen kohdistamiseen sekä
ympäristörakentamisprojekteissa käytettävän maamassan kirjanpidolliseen käsittelyyn. IFRSlaatimisperiaatteisiin siirryttäessä käsittelemättömiin jätteisiin liittyvät velat kasvoivat 5 152
tuhatta euroa. Muutokset myyntituottojen tulouttamisperiaatteissa vähensivät tilikauden 2013
liikevaihtoa 817 tuhannella eurolla sekä korotti tilikauden 2013 käsittelemättömiin jätteisiin
liittyviä velkoja 5 199 tuhannella eurolla.
Varaukset
Kaatopaikkojen purkamiseen liittyvistä jälkihoito- ja jälkivalvontakustannuksista muodostetut
varaukset perustuvat konsernin tekemiin arvioihin välttämättömien purku- ja
jälkihoitokustannuksien nykyarvoista. IFRS-standardien mukaisesti, arvioidut purku- ja
jälkihoitokustannukset
on
aktivoitu
kaatopaikkojen
hankintamenoon.
IFRSlaatimisperiaatteiden käyttöönoton yhteydessä muuttuneet kirjauskäytännöt kaatopaikkojen
purku- ja jälkihoitokustannuksien osalta kasvattivat muita aineettomia hyödykkeitä sekä
varauksia 6 432 tuhatta euroa. Tilikauden 2013 osalta muut aineelliset hyödykkeet kasvoivat 5
382 tuhatta euroa ja varauksien kokonaismäärä lisääntyi 5 573 tuhatta euroa.
Vuokrasopimukset
IAS 17 standardin mukaiset leasingsopimukset on luokiteltu rahoitusleasingsopimuksiksi ja
aktivoitu taseeseen. Kriteerit täyttävät leasingsopimukset liittyvät pääosin tuotannossa
käytettäviin kiinteistöihin sekä koneisiin ja kalustoon. Suomen kirjanpitolainsäädännön
mukaan leasingsopimuksia ei saa käsitellä rahoitusleasingsopimuksina. Siirtymähetkellä
rahoitusleasingsopimusten kirjanpitokäsittelyn johdosta käyttöomaisuus kasvoi 3 131 tuhatta
euroa, lyhytaikainen vieras pääoma 438 tuhatta euroa ja pitkäaikainen vieras pääoma 2 574
tuhatta euroa. Rahoitusleasingsopimuksiin liittyvät leasingvastuut on kirjattu taseen
korolliseen vieraaseen pääomaan. Vuoden 2013 lopussa käyttöomaisuus sisälsi
rahoitusleasinghyödykkeitä yhteensä 12 149 tuhatta euroa.
Rahoitusinstrumentit
IFRS:n mukaan listatut osakkeet sekä johdannaisinstrumentit arvostetaan tilinpäätöksessä
käypään arvoon. Siirtymishetkellä näiden erien käypään arvoon arvostamisen johdosta
rahoitusvarat kasvoivat 160 tuhatta euroa ja rahoitusvelat kasvoivat 1 344 tuhatta euroa.
Vuoden 2013 lopussa rahoitusvarat kasvoivat 219 tuhatta euroa ja rahoitusvelat kasvoivat
673 tuhatta euroa. Tilikauden 2013 rahoitustuotot kasvoivat 737 tuhatta euroa johtuen SEKmääräisten lainojen kurssimuunnoista.
Liikearvon poistot
Ennen IFRS-standardeihin siirtymistä liiketoimintojen yhdistämisistä syntynyt liikearvo, joka on
sisällytetty avaavaan taseeseen, vastaa Suomen kirjanpitolainsäädännön mukaista
kirjanpitoarvoa. IFRS 3 -standardin mukaan liikearvosta ei kirjata poistoja, kun taas Suomen
kirjanpitolainsäädännön mukaan poistot tehdään suunnitelman mukaan. Liikearvoa testataan
arvonalentumisten varalta. IFRS:n mukaisen uuden liikearvon poistokäytännön johdosta
vuoden 2013 tulos kasvoi 1 682 tuhannella eurolla.
Tuloverot
Laskennalliset verosaamiset ja –velat lasketaan kaikista väliaikaisista eroista velkojen
kirjanpitoarvon ja verotuksellisen arvon välillä. Laskennalliset verot on laskettu perustuen
raportointikauden päättymispäivään mennessä säädettyihin verokantoihin, tai verokantoihin,
jotka on siihen mennessä käytännössä hyväksytty. Laskennalliset verosaamiset ja -velat on
vähennetty toisistaan. Merkittävimmät laskennalliset verosaamiset ja -velat aiheutuvat
tuottojen kirjaamisesta.
Uudelleenluokittelut
Henkilöstön palkitsemisjärjestelmiin (rahassa maksettavat) liittyvät jaksotukset on jaoteltu
lyhyt- ja pitkäaikaisiin velkoihin. Uudelleenluokittelun seurauksena muut lyhytaikaiset velat
kasvoivat 140 tuhannella eurolla.
2. Aineettomat hyödykkeet
31.12.2014
Aineettomat
oikeudet
123
Muut
aineettomat
hyödykkeet
4 866
361
Yhteensä
4 989
361
Hankintameno 31.12.2014
123
5 227
5 350
Kertyneet poistot ja
arvonalentumiset 1.1.2014
Poistot
-69
-10
-2 952
-576
-3 021
-586
Kertyneet poistot ja
arvonalentumiset 31.12.2014
-79
-3 528
-3 607
Kirjanpitoarvo 31.12.2014
44
1 699
1 743
Kirjanpitoarvo 1.1.2014
54
1 914
1 968
Aineettomat
oikeudet
113
10
0
123
Muut
aineettomat
hyödykkeet
5 329
98
-561
4 866
Yhteensä
5 442
108
-561
4 989
-59
-10
-2 301
-651
-2 360
-661
-69
-2 952
-3 021
Kirjanpitoarvo 31.12.2013
54
1 914
1 968
Kirjanpitoarvo 1.1.2013
54
2 477
2 531
000 euroa
Hankintameno 1.1.2014
Lisäykset
31.12.2013
000 euroa
Hankintameno 1.1.2013
Lisäykset
Vähennykset
Hankintameno 31.12.2013
Kertyneet poistot ja
arvonalentumiset 1.1.2013
Poistot
Kertyneet poistot ja
arvonalentumiset 31.12.2013
3. Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
31.12.2014
Ennakkomaksut ja
Muut
aineelliset keskeneräiset
hankinnat
hyödykkeet
28 679
4 190
4 371
14 706
-82
-12 089
5 092
-751
-88
37 309
6 719
Maa-alueet
2 907
166
Rakennukset
70 958
467
-517
Koneet ja
kalusto
192 661
9 555
-1 491
-31
3 042
-1 158
69 750
-6 565
194 160
0
-22 656
-3 256
866
-49 034
-14 571
5 169
-10 605
-3 050
512
0
-82 295
-20 877
6 547
0
-25 046
-58 436
-13 143
0
-96 625
Kirjanpitoarvo 31.12.2014
3 042
44 704
135 724
24 166
6 719
214 355
Kirjanpitoarvo 1.1.2014
2 907
48 302
143 627
18 074
4 190
217 100
Ennakkomaksut ja
Muut
aineelliset keskeneräiset
hyödykkeet
hankinnat
27 108
8 820
3 906
18 718
-23 287
-1 937
-398
-61
28 679
4 190
Yhteensä
283 105
50 088
-26 997
-1 937
-4 864
299 395
000 euroa
Hankintameno 1.1.2014
Lisäykset
Vähennykset
Diskonttauksen vaikutus
Kurssierot
Hankintameno 31.12.2014
Kertyneet poistot ja
arvonalentumiset 1.1.2014
Poistot
Kurssierot
Kertyneet poistot ja
arvonalentumiset 31.12.2014
Yhteensä
299 395
29 265
-14 179
5 092
-8 593
310 980
31.12.2013
Maa-alueet
2 772
218
-72
Rakennukset
69 329
3 112
-822
Koneet ja
kalusto
175 076
24 134
-2 816
-11
2 907
-661
70 958
-3 733
192 661
0
-19 716
-3 420
480
-36 286
-15 664
2 916
-8 530
-2 371
296
0
-64 532
-21 455
3 692
0
-22 656
-49 034
-10 605
0
-82 295
Kirjanpitoarvo 31.12.2013
2 907
48 302
143 627
18 074
4 190
217 100
Kirjanpitoarvo 1.1.2013
2 772
49 104
136 135
18 578
8 821
215 410
000 euroa
Hankintameno 1.1.2013
Lisäykset
Vähennykset
Diskonttauksen vaikutus
Kurssierot
Hankintameno 31.12.2013
Kertyneet poistot ja
arvonalentumiset 1.1.2013
Poistot
Kurssierot
Kertyneet poistot ja
arvonalentumiset 31.12.2013
Konserni vuokraa rahoitusleasingsopimuksilla: rakennuksia ja rakennelmia, koneita ja kalustoa sekä kiinteistöjä,
tehdastiloja sekä -koneita. Aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin sisältyy rahoitusleasingsopimuksilla hankittua
omaisuutta seuraavasti:
000 euroa
Rakennukset
Koneet ja kalusto
Kirjanpitoarvo (netto)
31.12.2014
1 654
9 794
11 448
31.12.2013
1 715
10 434
12 149
1.1.2013
1 776
1 354
3 130
4. Varaukset
31.12.2014
000 euroa
Varaukset 1.1.2014
Varausten lisäykset
Käytetyt varaukset
Diskonttauksen vaikutus
Kurssierot
Varaukset 31.12.2014
Ympäristövelvoitteet
11 601
1 446
-607
5 080
57
17 577
Muut varaukset
1 479
13
0
0
0
1 492
Yhteensä
13 080
1 459
-607
5 080
57
19 069
Ympäristövelvoitteet
12 089
2 187
-735
-1 883
-57
11 601
Muut varaukset
554
925
0
0
0
1 479
Yhteensä
12 643
3 112
-735
-1 883
-57
13 080
31.12.2013
000 euroa
Varaukset 1.1.2013
Varausten lisäykset
Käytetyt varaukset
Diskonttauksen vaikutus
Kurssierot
Varaukset 31.12.2013
Konsernin varaukset ovat luokiteltu pitkäaikaisiksi johtuen syystä, että useimmat näistä varauksista
edellyttävät merkittävien ennusteiden ja arvioiden tekemistä. Useimmissa tapauksissa tilinpäätöshetkeä
seuraavien 12 kuukauden aikana erääntyvien velvoitteiden määrittäminen ei täyttäisi IFRS:n vaatimia
laadullisia ominaisuuksia hyödyllisen taloudellisen informaation osalta.
Ympäristövelvoitteet koostuvat konsernin kaatopaikkojen purkamiseen liittyvistä jälkihoito- ja
jälkivalvontakustannuksista. Suurin osa ympäristövelvoitteista tulee käytetyksi huomattavasti myöhemmin (50
vuoteen asti) verrattuna alkuperäiseen kirjaamishetkeen.
Muut varaukset koostuvat rakennusprojekteista odotettavissa olevista tappioista, takuisiin verrattavista
kuluista sekä muista veloista joita ei odoteta suoritettavan konsernin tavanomaisen toimintasyklin aikana.
5. Rahoitusinstrumentit - kirjanpitoarvo ja käypä arvo
31.12.2014
000 euroa
Rahoitusvarat
Johdannaiset
Listaamattomat osakkeet
Listatut osakkeet
Kassa ja pankkisaamiset
Rahoitusvarat yhteensä
Käypään
arvoon tulosvaikutteisesti
kirjatut
rahoitus- Myytävissä olevat
instrumentit
rahoitusvarat
Lainat ja
saamiset
Tase-erän
kirjanpitoarvo
0
0
677
3
30 926
31 606
64 422
0
Tase-erän
kirjanpitoarvo
64 422
1 208
65 630
Käyvän
Käypä arvo arvon taso
64 422 Taso 2
1 208 Taso 2
65 630
Käypään
arvoon tulosvaikutteisesti
kirjatut
rahoitus- Myytävissä olevat
rahoitusvarat
instrumentit
Lainat ja
saamiset
Tase-erän
kirjanpitoarvo
Käyvän
Käypä arvo arvon taso
0
677
251
12 918
13 846
0
Tase-erän
kirjanpitoarvo
73 070
673
73 743
677
3
0
680
Käyvän
Käypä arvo arvon taso
0 Taso 2
677 Taso 3
3 Taso 1
30 926
31 606
Rahoitusvelat
000 euroa
Korolliset velat
Johdannaiset
Rahoitusvelat yhteensä
Käypään
arvoon tulosvaikutteisesti
kirjatut
rahoitusinstrumentit
1 208
1 208
Jaksotettu
hankintameno
64 422
31.12.2013
000 euroa
Rahoitusvarat
Listaamattomat osakkeet
Listatut osakkeet
Kassa ja pankkisaamiset
Rahoitusvarat yhteensä
677
251
0
928
677 Taso 3
251 Taso 1
12 918
13 846
Rahoitusvelat
000 euroa
Korolliset velat
Johdannaiset
Rahoitusvelat yhteensä
Käypään
arvoon tulosvaikutteisesti
kirjatut
rahoitusinstrumentit
673
673
Jaksotettu
hankintameno
73 070
73 070
Käyvän
Käypä arvo arvon taso
73 070 Taso 2
673 Taso 2
73 743
1.1.2013
000 euroa
Rahoitusvarat
Listaamattomat osakkeet
Listatut osakkeet
Kassa ja pankkisaamiset
Rahoitusvarat yhteensä
Käypään
arvoon tulosvaikutteisesti
kirjatut
rahoitus- Myytävissä olevat
instrumentit
rahoitusvarat
Lainat ja
saamiset
Tase-erän
kirjanpitoarvo
0
677
192
15 627
16 496
0
Tase-erän
kirjanpitoarvo
70 745
1 344
72 089
677
192
0
869
Käyvän
Käypä arvo arvon taso
677 Taso 3
192 Taso 1
15 627
16 496
Rahoitusvelat
000 euroa
Korolliset velat
Johdannaiset
Rahoitusvelat yhteensä
Käypään
arvoon tulosvaikutteisesti
kirjatut
rahoitusinstrumentit
1 344
1 344
Jaksotettu
hankintameno
70 745
70 745
Käyvän
Käypä arvo arvon taso
70 745 Taso 2
1 344 Taso 2
72 089
Taloudellista raportointia varten käyvän arvon määritelmät kategorisoidaan Tasoihin 1, 2 tai 3 perustuen asteeseen
josta käyvän arvon määrittämisen syöttötietoja havainnoidaan sekä syöttötietojen merkitsevyyteen käyvän arvon
määrityksessä:
·
Tason 1 syöttötiedot ovat julkisesti noteerattuja hintoja (säätämättömiä) aktiivisilta markkinoilta identtisille
varoille tai veloille, joihin kohteella on pääsy määrittämisajankohtana.
·
Tason 2 syöttötiedot ovat muita kuin Tasoon 1 sisältyviä julkisesti noteerattuja hintoja, jotka ovat
havainnoitavissa varojen tai velkojen suhteen joko suoraan tai epäsuorasti; sekä
·
Tason 3 syöttötiedot eivät ole havainnoitavissa varojen tai velkojen suhteen.
Käyvän arvon hierarkia rahoitusvaroille ja -veloille, jotka on arvostettu käypään arvoon:
Tilikaudella ei tapahtunut siirtoja Tasojen 1 ja 2 välillä.
Rahoitusvarojen ja velkojen käyvät arvot, jotka sisältyvät tasoille 2 sekä 3, on määritetty yleisesti
hyväksyttyjen hinnoittelumallien mukaan perustuen kassavirtojen nykyarvoanalyysiin, jossa
merkittävimpänä muuttujana on vastapuolien luottoriskiä heijastava diskonttokorko.
Johdannaiset
Korkojohdannaisten tulevat kassavirrat on määritetty korkonoteerausten (tilinpäätöshetkellä saatavilla
olevien korkokäyrien) ja sopimuskorkojen mukaisesti diskontattuna korkokannalla joka huomioi
osapuoliin liittyvät luottoriskit. Käyvät arvot vastaavat arvioita niistä hinnoista, jotka konserni joutuisi
maksamaan tai saisi, jos se päättäisi johdannaissopimuksen.
Johdannaissopimusten nimellisarvot:
000 euroa
Korkojohdannaiset
31.12.2014
48 172
Myytävissä olevat rahoitusvarat
Myytävissä olevat rahoitusvarat koostuvat listattujen yritysten sekä listaamattomien yritysten osakkeista.
Tilikauden 1.1.2013-31.12.2013 aikana ei ole tapahtunut myytävissä olevien rahoitusvarojen hankintoja
eikä myyntejä. Tilikauden 1.1.2013-31.12.2013 aikana myytävissä olevien rahoitusvarojen määrään
vaikutti omaan pääomaan siirretty nettovoitto suuruudeltaan 59 tuhatta euroa. Tilikauden 1.1.201431.12.2014 aikana tapahtui myytävissä olevien rahoitusvarojen osalta myyntejä, joiden seurauksena
omasta pääomasta siirrettiin tuloslaskelmaan voittoja 175 tuhatta euroa.
Myynti- ja muut saamiset
Muiden kuin johdannaissopimuksiin perustuvien saamisten alkuperäinen kirjanpitoarvo vastaa niiden
käypää arvoa, koska diskonttauksen vaikutus ei ole olennainen saamisten maturiteetti huomioon ottaen.
Lainat
Velkojen käyvät arvot pohjautuvat diskontattuihin rahavirtoihin. Diskonttauskorkona on käytetty korkoa,
jolla konserni saisi vastaavaa lainaa ulkopuolelta raportointikauden päättymispäivänä. Kokonaiskorko
muodostuu riskittömästä korosta ja yrityskohtaisesta riskipreemiosta. Konsernin riskipreemiossa ei ole
tapahtunut merkittäviä muutoksia sitten lainan noston joten lainan tasearvon katsotaan olennaisilta osin
vastaavan sen käypää arvoa. Velkojen arvostusajankohta on 31. joulukuuta, mikä tarkoittaa, että
lainojen kirja-arvot vastaavat niiden käypiä arvoja.
Osto- ja muut velat
Ostovelkojen ja muiden velkojen alkuperäinen kirjanpitoarvo vastaa niiden käypää arvoa, koska
diskonttauksen vaikutus ei ole olennainen velkojen maturiteetti huomioon ottaen.
6. Taseen ulkopuoliset vastuut sekä sitoumukset
Leasingvastuut
Konserni on vuokrannut maa-alueet, rakennukset, toimitilat, ajoneuvot sekä toimistokalusteet ja koneet
operatiivisilla leasingsopimuksilla.
Maksettavaksi tulevat vähimmäisvuokrat perustuen ei-peruutettavissa oleviin muihin vuokrasopimuksiin.
000 euroa
Aiemmin kuin 1 vuoden kuluessa
31.12.2014
2 756
31.12.2013
2 543
1.1.2013
2 344
Myöhemmin kuin 1 vuoden ja
aiemmin kuin 5 vuoden kuluessa
5 149
4 840
3 272
4 098
3 924
1 962
12 003
11 307
7 578
31.12.2014
31.12.2013
1.1.2013
Omasta puolesta annetut vakuudet
22 360
17 640
16 837
Yhteensä
22 360
17 640
16 837
Myöhemmin kuin 5 vuoden
kuluessa
Yhteensä
Annetut pantit
000 euroa
Alv-vastuut
Konsernin alv-vastuut koostuvat rakennuksiin liittyvistä AVL 33 §:n mukaisista palautusvelvollisuuksista.
000 euroa
2008-2017
2009-2018
2010-2019
2011-2020
2012-2021
2013-2022
2014-2023
Yhteensä
31.12.2014
225
21
60
95
2 040
567
95
3 103
31.12.2013
300
26
70
111
2 331
624
0
3 462
1.1.2013
375
31
81
127
2 622
0
0
3 236
Keskeneräiset riita-asiat
L&T Recoil Oy:n konkurssipesä on 24.2.2015 päivätyllä kirjeellään vaatinut Ekokem Oyj:ta maksamaan 295
526,99
euroa
konkurssipesälle.
Konkurssipesän
mukaan
konkurssivelallisen
aikavälillä
27.12.2013–27.3.2014 Ekokemille tekemät maksusuoritukset, yhteismäärältään 295 526,99 euroa olisivat
peräytettävissä takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain nojalla.
Ekokem on kiistänyt konkurssipesän vaatimuksen kokonaisuudessaan. Konkurssivelallisen Ekokemille
maksamat tavanomaiset ja säännölliset sopimukseen perustuvat maksut eivät aikavälillä
27.12.2013–27.3.2014 ole yhteenlasketulta määrältään huomattavia konkurssipesän varoihin nähden.
Ekokemin käsityksen mukaan on mahdollista, että vaadituista maksusuorituksista 40 000,00 euroa ei kuulu
lainkaan takaisinsaannin piiriin. Joka tapauksessa Ekokemin kriittisenä aikana saamien maksujen
yhteismäärä, 255 526,99 euroa, ei ole miltään osin TakSL 10 §:n tarkoittamalla tavalla huomattava. Maksut
perustuvat konkurssivelallisen ja Ekokemin väliseen 3.12.2012 päivättyyn sopimukseen käytettyjen
voiteluöljyjen toimittamista ja ne ovat TakSL 10 §:n tarkoittamalla tavalla tavanomaisia eivätkä ne siten voi
peräytyä konkurssipesään TakSL 10 §:n nojalla.
7. Yrityshankinnat
29.1.2015 Ekokem Group osti Duke Infrastucture Holding APS:n (“Nordgroup”) kaikki osakkeet Hertog
Infrastructure B.V.:ltä, jonka ylintä määräysvaltaa käyttävä emoyritys oli EQT Infrastructure Limited, kotipaikka
Guernseyn saari. Hankitun liiketoiminnan arvo oli 98,1 miljoonaa euroa. Hankinta rahoitettiin kahdella erillisellä
pankkilainalla sekä käteis- ja rahavaroilla.
Nordgroup on tanskalainen ympäristönhuoltoyritys. Nordgroupin kolme liiketoiminta-aluetta ovat vaarallisten
jätteiden käsittely, öljyisten vesien käsittely ja puhdistusprojektit.
Hankinta mahdollistaa Ekokem Groupin kasvun Pohjoismaissa kiertotalousyhtiönä, joka tuottaa asiakkailleen
lisäarvoa materiaali- ja energiatehokkuutta lisäämällä ja uusia kierrätysmahdollisuuksia etsimällä. Nordgroup
vahvistaa mm. Ekokem Groupin vesienkäsittelyteknologiaa ja -osaamista.
Hankintaan liittyvät menot, 831 tuhatta euroa, on kirjattu kuluksi konsernituloslaskelmaan 31.12.2014
päättyneelle
tilikaudelle.
Nämä
kustannukset
sisältyvät
liiketoiminnan
muut
kulut
-erään
konsernituloslaskelmassa. Hankinnan alustavat laskelmat ovat vielä kesken tämän tilinpäätöksen
laatimisajankohtana.
Hankittu liiketoiminta yhdistellään konsernitilinpäätökseen 1.2.2015 alkaen.
8. Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat
Ekokem Group on ostanut 29.1.2015 tanskalaisen ympäristönhuoltoyritys NORDin.
NORDin liikevaihto on noin 60 M€ ja henkilömäärä noin 200. NORDilla on toimipaikkoja
Tanskassa 6. Yrityshankinnasta on lisätietoa liitetiedossa 7.