Ekokem - pohjoismainen kiertotalousyhtiö

Ekokem - pohjoismainen kiertotalousyhtiö
Ekokem tarjoaa ympäristönhuollon ja materiaalitehokkuuden palveluja. Päämäärämme on luonnonvarojen säästäminen ja kiertotalouden edistäminen. Parannamme asiakkaidemme materiaali- ja energiatehokkuutta tarjoamalla kierrätys-, hyötykäyttö- ja loppusijoitusratkaisuja sekä maaperänkunnostuksen
ja ympäristörakentamisen palveluja. Ekokem-konserni työllistää lähes 700 osaavaa ammattilaista Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Ekokem-konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 258,3 miljoonaa euroa.
Turvallisuus on meille ykkösasia
• Asetamme turvallisuuden etusijalle kaikissa toiminnoissamme.
• Tavoitteemme on nolla tapaturmaa.
• Pyrimme jatkuvasti kehittämään työturvallisuuttamme esimerkiksi raportoimalla läheltä
piti -tilanteet, tekemällä turvallisuuskierroksia
sekä kouluttamalla henkilökuntaamme.
• Ympäristön turvallisuudesta huolehtiminen on
toimintamme ytimessä.
• Tavoitteenamme on välttää kaikki ympäristövahingot ja ympäristölupaehtojen ylitykset.
Luotettava ja jäljitettävä jätteen
käsittely
• Laitoksemme ovat ISO-standardien mukaan
laatu-, ympäristö- ja turvallisuussertifioituja.
• Käytämme jätteenkäsittelyssämme parasta saatavilla olevaa tekniikkaa (BAT).
• Jätteiden käsittelymme on jäljitettävää ja
asiakkaat voivat luottaa asianmukaiseen käsittelyymme.
• Käymme jatkuvaa vuoropuhelua toimivaltaisten viranomaisten kanssa ja raportointijärjestelmämme noudattavat ympäristöluvissa asetettuja tiukkoja ehtoja ja määräyksiä.
Korkealämpötilapoltto vaarallisille jätteille Riihimäen tuotantolaitoksella
Polttoprosessin ydin on 12-metrinen rumpu-uuni, jossa jätteet poltetaan noin 1 300 °C:n lämpötilassa. Savukaasujen pitkä viipymä uunissa ja sen jälkipalotilassa varmistavat jätteiden täydellisen palamisen. Polttolämpö, 20 MW, otetaan kattilassa talteen ja jalostetaan
sähköksi ja kaukolämmöksi. Polton lopputuotteena syntynyttä kuonaa voidaan hyödyntää esimerkiksi maanrakennusmateriaalina.
Polttolinjan savukaasut puhdistetaan parhaalla mahdollisella tekniikalla. Kaasunpuhdistuksen toimintoja ovat jäähdytys pesuriliuosvedellä, partikkelien poisto kaksikenttäisellä sähkösuodattimella, happamien kaasujen pesu kahdessa pesurissa, dioksiinin ja metallisen
elohopean poistoon käytetyn kemikaalin syöttö ja sen poisto kuitusuodattimella sekä savukaasun veden lauhduttaminen ja siitä saatavan energian talteenotto. Päästöjä tarkkaillaan jatkuvatoimisesti savupiipun analysaattorikopissa, joka sijaitsee reilun 20 m korkeudessa.
www.ekokem.fi
i
LISÄTIETOJA
SVP Strategy & Communications Hanna Masala,
puh. +358 40 558 1323, [email protected]
www.ekokem.com
Ekokemin ja Orican yhteistyö
Mistä on kyse?
Ekokem ja australialainen kaivosteollisuuden yhtiö Orica ovat sopineet hankkeesta, jossa tavoitteena
on kuljettaa ensi vaiheessa 135 tonnia heksaklooribentseeni (HCB) -nimistä jätettä Australiasta Suomeen käsiteltäväksi Riihimäen laitoksella. Tällä hetkellä Australiassa varastoidun jätteen kokonaismäärä
on noin 15 000 tonnia, ja tästä suurin osa tulisi käsiteltäväksi Suomeen. Kauppa on Ekokemin kannalta
erittäin merkittävä ja toteutuessaan se on huomattava päänavaus, joka voi tuoda mukanaan lisää vastaavan kaltaisia projekteja Ekokemille.
Mitä lait sanovat tämänkaltaisesta
kaupasta?
• Sekä Australia että Suomi ovat osapuolia sekä Baselin että Tukholman yleissopimuksissa, jotka säätelevät vaarallisten jätteiden käsittelyä, kuljetusta
ja tuhoamista. Siten lupien myöntäminen viranomaisharkinnassa vaatii kansainvälisten vaatimusten täyttämistä. Näiden sopimusten sääntöjen
piirissä siirretään vuosittain miljoonia tonneja vaarallisia jätteitä eri maiden rajojen yli.
• Australiassa ei ole HCB:n tuhoamisen edellyttämää
korkealämpötilapolttolaitosta, ja tästä syystä jätteet voidaan käsitellä turvallisesti vain ulkomaisen
ratkaisun avulla. HCB:n maahantuonti ja käsittely
Suomessa vaatii luvan sekä Australiasta että Suomesta. Suomessa toimivaltainen viranomainen lupien myöntämiseen on Suomen ympäristökeskus
SYKE.
Miten prosessi etenee?
• Orica on jättänyt vientilupaa koskevan hakemuksen Australian toimivaltaiselle viranomaiselle. Kun
lupa myönnetään, SYKE käsittelee vastaavasti hakemuksen Suomessa. Lupa-asian odotetaan olevan
selvä syksyn kuluessa.
• Orica hankkii kaikki tarvittavat turvamääräykset
täyttävän aluksen, joka kulkee suoraan Australiasta
Suomeen. Jäte tuodaan erissä, joista ensimmäinen
on pienin. Kukin kuljetus meritse kestää noin 60
päivää. Ensimmäinen kuljetus saapuisi Suomeen
arviolta vuoden 2016 lopussa.
• Laiva saapuu Haminan satamaan, josta lasti siirtyy Ekokemin vastuulle. Jäte siirretään rekoilla vaarallisten aineiden kuljetussäädösten mukaisesti Riihimäen laitokselle, jossa se tuhotaan polttamalla
muun jätteen joukossa. Jätettä ei sen suuren määrän vuoksi voida tuhota kerralla, vaan sitä välivarastoidaan Suomessa. Kokonaisuutena hanke kestää
noin 5–6 vuotta.
Mitä on HCB?
Kyseinen, tuhottavaksi tuotava jäte on syntynyt sivutuotteena Orican vanhassa muovi- ja liuotintuotannossa vuosina 1963–1991. HCB
on kiinteä, kiteinen POP-yhdiste, joka voidaan turvallisesti tuhota vain korkealämpötilapoltossa. Ruuansulatukseen joutuessaan HCB on
ihmisen terveydelle vaarallista. Se kertyy eliöstöön eikä hajoa helposti luonnossa. HCB ei aiheuta ympäristölleen akuuttia vaaraa. Se ei
ole helposti syttyvää tai räjähtävää eikä se liukene veteen.
www.ekokem.fi
i
LISÄTIETOJA
SVP Strategy & Communications Hanna Masala,
puh +358 40 558 1323, [email protected]
www.ekokem.com