40 vuotta kaviouralla

Keskiviikko 19.8.2015
2
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Puheenjohtajan Katse oli tulevaisuudessa
tervehdys
40 vuotta sitten
40
-vuoden iän saavuttanut
Kainuun ravirata on vaatinut vetäjiltä ja talkooväeltä isot ponnistelut päästäkseen
näinkin merkittävään asemaan Suomen raviurheilun toimivalle kartalle.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdyt saneeraus- ja rakentamistyöt ovat saattaneet raviratamme
Suomen parhaiten toimivien raviratojen joukkoon. Tulevaisuudessakin raviratamme tarvitsee toimialueen aktiivista talkooväkeä sekä
yhteistyökumppaneita talouselämästä. Tärkeimpiä ovat kuitenkin
kainuulaiset kilpahevoset ja te hyvät
raviurheilua seuraavat katsojat. Raviradan hallitus kiittää teitä kaikkia
lämpimästi.Tervetuloa raveihimme!
S
Tapio Karjalainen
Kainuun Ravirata Oy:n
hallituksen puheenjohtaja
Maakuntajohtajan
tervehdys
K
ainuun liitolla on hyvä syy
toimia tänä vuonna Kainuun ravien pääyhteistyökumppanina. Kainuun raviradan
40-vuotinen historia on monin tavoin ansiokas ja juhlimisen arvoinen.
Hevostalous ja raviurheilu ovat
kansallisia vahvuuksiamme. Oman
raviradan toiminta Kainuussa on ollut välttämätön edellytys, että maakuntaamme on muodostunut raviurheiluun riittävä määrä toimijoita,
ravitalleja, menestyviä kilpahevosia,
kasvattajia ja ohjastajia. Toivomme,
että 40 vuoden aikana saavutetut
kunniakkaat perinteet saavat jatkoa
myös tulevina vuosina.
Säännöllinen ravien järjestäminen
Kainuussa on myös merkittävä osa
Kainuun kesän rikasta tapahtumien
joukkoa. Ravit vetävät suuren joukon raviurheilun ystäviä ravitapahtumiin pitkin kesää. Nyt elokuussa
2015 saamme kokea erityisen merkkitapahtuman, juhlaravit, kun Kainuussa on oltu 40 vuotta kaviouralla.
Raviurheilu ja –tapahtumat tärkeä osa myös alueen taloudellista
kehitystä. Hevostalouden merkitys heijastuu eritoten maaseudulle,
mutta eri muodoissaan on merkitykseltään kasvava taajamaväestön
harrastuksena.
uomen on väitetty olevan 20
vuotta jäljessä Ruotsia asiassa
kuin asiassa.
Ilkeämieliset ovat tähän lisänneet
Kainuun olevan vielä toiset 20 vuotta myöhässä muun Suomen kehityksestä.
Ei niin pahaa herjaa, ettei siinä
olisi ripaus totuuttakin. Kainuuseen
perustettiin ravirata 40 vuotta sitten.
Naapurimaakunnassa Pohjois-Savossa Vieremällä oltiin asialla 1965.
Ylä-Savon Hippos aloitti toimintansa tuolloin.
Kuopiossa oli urheilukenttää kiertävällä radalla ajettu kilpaa vuodesta
1906 alkaen. Sorsasalo rakennettiin
1970-80 –lukujen vaihteessa.
Oulussa vuodesta 1908 alkaen.
Paikka on sama kuin nytkin eli Äimärautio.
Vielä paremmaksi laittaa kuluvan vuoden kuninkuusravien näyttämö Joensuu. Ensimmäinen ravirata
aloitti toimintansa 1905.
Jäällä oli ajettu kilpaa 1800-luvulta
alkaen. Sekä tilapäisillä maaradoilla
kuten Sotkamossa joulukuussa 1884.
Raveista oli raportoitu Oulussa ilmestyneessä Kaiku-lehdessä. Koska
ravit ajettiin Sotkamossa oli jutun
lopussa erikseen mainittu kansan
käytöksen olleen siivoa, eikä juopuneita ollut paikalla.
Kainuun raviradan perustajilla on
täytynyt olla 40 vuotta sitten kauaksi
kantava näkemys.
Ajankohta ei ollut mikään paras.
Hevosten määrä, lähinnä työhevosten oli laskenut Kainuussa romahdusmaisesti. Hevosensa korkealaitaiseen laittaneet isännät hankkivat
tilalle Massikan, Nuhvin, Valmetin
tai Voortin. Vannoen, ettei talouteen enää hevosta tule, eivätkä he
mene viittä kilometriä lähemmäksi
sellaista paikkaa, missä on hevosia.
Maakunnan kuulussa hevostalossa, Savirannan Koppilassakin Paltamon pitäjässä oli vuosi 1973 sellainen, ettei tamma varsonut.
Ilmapiiri raviurheilulle ei ollut
Kainuussa myönteinen 1970-luvun
puolivälissä.
”Semmostako typerehtämistä sinä meet kahtomaan pyhäpäevänä.”
Näin kommentoi eräs naapuri kesällä 1976 lähtiessäni mopolla ajamaan Suovaaralta Kuluntalahteen.
Olin käynyt raveissa Kuopiossa ja
Vieremällä. Pitihän sitä päästä katsomaan Kajaanin ravejakin.
Kainuussa ei ollut sellaista raveissa käymisen ja pelaamisen kulttuuria
kuin naapurimaakunnissa.
Seikka, joka näkyy edelleenkin
muun muassa pelivaihdoissa.
Kainuulaisten maakuntalaulun
sanoja lainaten raviväen oli luotava uudesta maa.
Kuluneiden neljän vuosikymmenen aikana on tässä onnistuttu. Kai-
nuussa on kasvatettu ja Kainuusta
käsin kilpailutettu lukuisia valtakunnan huipulla juosseita hevosia.
Maakunnan oma ravirata on ollut tärkeässä roolissa hevostalouden
edistäjänä. Hevostalouden, jonka
merkitys esimerkiksi maaseudun
elinvoimalle on todella tärkeä tällä hetkellä.
Nyt 40-vuotisjuhlien aattona on
katse nostettava tulevaisuutta kohti.
Tulevaisuudessa odottavat Toto65-ravien järjestäminen, ehkä
Toto76-päivä ja yleensä Kajaanin
ravien profiilin nosto.
Tässä juhlalehdessä käsitellään siltä osin menneisyyttä, että esitellään
kainuulaisen raviurheilun merkkihenkilöitä.
Se sanottakoon tässä, että raviväki on muuten reilua porukkaa.
Tietynlainen herkkähipiäisyys kuitenkin vaivaa. Joskus on tuntunut
saadun palautteen perusteella siltä
kuin juttujen pituuksia olisi tarkasteltu mausermittaa apuna käyttäen.
Sanottu siitä toisesta kirjoitetun taas
vähän enemmän kuin meistä.
Henkilöiden valinta juhlalehden
haastatteluihin ei ole kannanotto
ketään vastaan eikä kenenkään
puolesta.
Raveissa tavataan!
Pertti Granqvist
Juhlalehden vastaava toimittaja
Tauno Elfving ( s .29.01.1933 – k. 01.03.2015 )
K
Kainuun liiton puolesta onnittelemme Kainuun raviväkeä 40-vuotisen toiminnan johdosta ja toivomme
menestystä raviurheilun edelleen
kehittämisessä. Uskomme, että Kainuun ravit pystyvät profiloitumaan
omana erityisenä tapahtumana, joka
vetää nimekkäitä ravureita laajalti
koko maasta.
Erityisen kiitoksen kainuulaiselle
raviväelle haluan ilmaista siitä mittavasta talkootyöstä, jota raviurheilu
ja sen osana raviradan ylläpitäminen
ja kilpailujen järjestäminen vaativat.
Pentti Malinen
Lehden julkaisija:
Kainuun Ravirata Oy
Lehden toimituskunta ja ilmoitusmyynti :
Kainuun Ravirata Oy:n hallitus,
vastaava toimittaja Pertti Granqvist
Kannen kuvat:
Kainuun Sanomat arkisto ja Pertti Granqvist
Taitto:
Leila Huusko / SLP Kustannus Oy
Painopaikka:
Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 2015
Painos: 39.369 kpl
Jakelu: Kainuun alue
äydessäni tulevan 82 V
syntymäpäivä tapahtuman
onnittelukäynnillä yhdessä Reijo Heiskasen kanssa tammikuussa 2015 Taunon kotona Lehtovaarassa. Käynnillä kahvikupposten
äärellä keskustelu meni muisteluun,
millaista tuon ravirata hankkeen
synnytys ajat aikoinaan olivat olleet ? Vaikka Taunon syntymäpäivä 82 V läheni, ei hänen tarvinnut
asioita paljon muistella, vaan asiat
palasi hänen mieleen kirkkaina tapahtumina. Eipä ne asiat tulleet häneltä esille huonossa mielessä, hän
vain totesi diplomaattisesti ” että
kun sitä ravirata-aluetta suunniteltiin Laajankankaan, Vimpelin tai
Kuluntalahden alueille, hevosmiesten kesken käytiin jo silloin kovaa
vääntöä asiasta, ketä hevosmiestä
se milloinkin parhaiten palvelee
sijainniltaan ” Lopuksi asia ratkesi kun otettiin varatuomari Olavi
Salmenkivi mukaan toimintaan ja
edistävä seikka maa-alassa oli maa
ja metsätaloussäätiön tarjoama alue
raviradalle nykyisestä paikasta Kuluntalahdessa, säätiön Tj. oli tuolloin
Olli Kaarakainen.
Ori Finn Orion kilpaili Taunon
ajamana viidestä kilpailusta ori voitti
neljä ja ollen yhdesti toinen. Tauno
hymähti muistelolleen, että tuolloin
etelän rikkaat hevosmiehet olivat
tulleet seuraamaan oriin kilpailuja,
seurauksena että kiintyivät hevoseen
ja tarjosivat Taunolle osta hevonen
60000 markalla.Tauno oli kuitenkin
hylännyt tarjouksen, selityksellä ”
on kerrankin mukava ajaa itse pärjäävällä hevosella ” Taunon kertomus jatkui edelleen ori Finn Orion
historiaa muistellen. Tämä etelän
rahamies ryhmä Martti Ala Seppälän johdolla alkoi nostaa ostotarjoustaan ori Finn Orionista aina huo-
mattavilla rahasummilla kerrallaan,
edelleen Taunon kieltäneen kaupan
synnyn, todeten ” meillä kaikilla toki
jonkinverran rahaa on, muttei aina
hyvää hevosta, että näin jatketaan
” Hieman taustatietoani varmentaen kysyin Taunolta, että pitääkö se
paikkansa, että lopulta nuo rahamiehet tuli tänne sinun kotiin oikein
hevosautolla, mukanaan riihikuivaa
rahaa ihan säkkikaupalla ostamaan
ori Finn Orionia ? Oli Taunolle ihan
selkeesti ikävä muiston hetki palata
tuohon aikaan, hän totesi selvästi liikuttuneena, ” näin minä siitä hevosesta lopultakin luopumaan jouduin
” Kahviryypyn jälkeen Tauno totesi
vielä ykskantaan, että harmitti hevosen puolesta, kun ei ne rahamiehet
malttaneet kehittää hevosen olemassa olevia lahjoja, vaan ajoivat sillä
alkuun liian kovissa lähdöissä, johon
se ei vielä ollut valmis ja siihenpä se
sen hevosen historia sitten päättyi”.
Tauno halusi myös muistaa ameriikkalaisesta lämminveri ori Cody,
joka oli pärjännyt synnyinmaassaan
2-3 vuotis kilpailuissaan oikein hyvin
ansainneensa palkintoja nykyrahassa 110000 € verran. Täällä meillä ollessaan se hevonen ei toipunut siitä
kovasta kilpailu kokemuksesta lähdöissään siellä synnyinmaassa .Tauno kertoi tuon hevosen toipumiseen
menneen aikaa 2 vuotta, ennen kuin
se alkoi näyttämään jälleen haluja
ja lahjojaan, mitä sillä oli sisällään.
Kuitenkin senkin hevosen kohdalla ikä oli jo tullut vastaan, ettei siitä
enää ollut kilpailuradoille.
Nykyiseen raviurheilun tilaan Tauno totesi, selvästi vähän haikeutta
mielessään, että tässä tämän hetken
notkahduksessa saatetaan joutua
olemaan aika pitkään, ennen kuin
saadaan taas raviurheilu ja kasvatus
hovikelpoiseksi tässä maassa. Suunnitellusta peliyhtiöiden yhdistymisetä Taunolla oli selvä kanta sanoin.
” Kunhan ei kompuroida samaan
virheeseen kuin silloin 1980 luvulla,
on tärkeää että päättäjät laittavat tarpeeksi pitävät reunaehdot mukaan,
jolla turvataan karilleajo jälleen ”
Tauno Elfving oli mukana aktiivisti raviradan rakentamisessa ja kehittämisessä ensimmäisen kymmenen
vuoden aikana. Viimeisin ns. henkilökohtainen satsaus häneltä on, kun
raviradalla alkoi tuo totohallin sinien
ja rakennelmien teko.Tauno lahjoitti rakentamiseen tarvittavat tukkipuut sahattavaksi ravirata alueella
pääsääntöisesti. Ajon tukkipuiden
kuljettamiseksi paikan päälle suoritti Paavo Karjalainen Paltamosta.
Seppo Sivonen
3
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Heikki on hevosmiesten kuninkaallinen
K
ainuun Prikaatin esikuntaa on kiittäminen siitä, että Kainuussa on Suomen
tunnetuimpiin ja menestyneimpiin
kuuluva suomenhevosten kasvattaja,
omistaja, valmentaja ja ohjastaja.
Nykyisin jo Sivolan vanhanisännän titteliä kantava Heikki Parviainen laittoi vuosien 1967-68 vaihteessa hakupaperit Mikkeliin ja
Kajaaniin.
Hän haki töihin puolustusvoimiin.
Kainuun Prikaatista tuli kirje
Riistavedelle kaksi viikkoa aiemmin kuin Mikkelistä.
Kainuun Prikaatissa Heikki Parviainen aloitti maaliskuussa 1968.
Loppu onkin kainuulaista ja suomalaista ravihistoriaa.
Heikki Parviainen on kasvattanut
omissa nimissään tai Sivolan Tilan
nimissä kymmeniä menestyviä ravihevosia. Kasvateista on valiojuoksijoita 14 ja tähtijuoksijoita 41.
Kuninkuusraveihin oman hevosen kanssa on Sivolasta lähdetty 14
kertaa. Tuloksena kolme kunigatarseppelettä. Lisäksi kasvatti I.P. Vipotiina on ravannut kolme kertaa
kuningattareksi.
Tulevaisuuden kannalta merkittävä siirto oli päätös jäädä Kajaaniin
ja ostaa vaimon Eilan (os. Sivonen)
kotitila perikunnalta.
Heikillä oli ajatuksena siirtyä Rissalaan Kuopioon kun siellä avautuisi
jalkaväkikouluttajan paikka.
Vuonna 1976 ylikersantti Heikki Parviaiselle avautui paikka Rissalassa.
– Olin jo tehnyt valmiiksi siirtoanomuksen. Eila kuitenkin toi esille
vaihtoehdon Kajaaniin jäämisestä.
Oli vähällä, ettenkö ehtinyt viedä
anomusta.
Sivolan tilan Kuluntalahdessa
omisti tuolloin perikunta. Eilan veli
oli kuollut kaksi vuotta aiemmin.
– Vanha sukutila olisi jäänyt kylmilleen. Me päätettiin ostaa tila itsellemme perikunnalta. Ostimme rakennukset, pellot ja puolet metsästä.
Sormia näpsäyttämällä ei ostaminen, eikä varsinkaan lainan saanti
onnistunut.
Heikki Parviainen kertoi vieläkin muistavansa pankin lainaosaston
johtajan ilmeen vastattuaan kysymykseen tilan tuotantosuunnasta:
– Hevoskasvatus.
Jyväskylän raveissa vuonna 1976
Derbypäivänä Heikki Parviainen
näki elämänsä hevosen.Tamma IltaPosti osallistui täytelähtöön.
– Soitin kasvattajalle ja omistajalle Unto Lunkalle. Unto lupasi
myydä Ilta-Postin, jos sen emä I.T.
Taika tulee kantavaksi.
Syksyllä Unto Lunkka oli soittanut ja kertonut emän olevan kantavana.
– Ilta-Postin suku oli vahva. Hevonen oli myrkynnopea ja toimiva
hevonen. Kovaluonteinen ja oikeudenmukainen sekä oman arvonsa
tunteva.
Heikki sanoo emäänsä eniten
muistuttavan I.P. Vipotin ja sen tyttären I.P. Vipotiinan.
Tavoitteena Heikillä oli ajaa Ilta-Posti mahdollisimman nopeasti
tähdeksi ja aloittaa varsottaminen.
Näin myös tapahtui. Ilta-Posti teki
12 varsaa.
Ilta-Posti ja sen varsat olivat prikaatilla vuoteen 1985 saakka.
Sukupolvenvaihdos miehissä ja hevosissa. Antti Parviainen pitelee I.P.Vipotiinaa. Heikki vajaan vuorokauden ikäistä I.P.
Vipotiinan ja Vieskerin orivarsaa. Kuva otettu 5.8.2015
Kysymykseen kokonaisuutena
mieluisimmasta Ilta-Postin jälkeläisistä Heikki vastaa hetken miettimisen jälkeen.
– I.P. Sukkula. Kahdeksan kertaa kuningatarkisassa ja kolmesti
kuningatar.
I.P. Sukkula oli emänsä 9:s varsa.
I.P. -hevosten sukutauluja katsellessa kiinnittää huomiota niin sanotuilla muotioreilla astuttaminen.
– Emme lähteneet kokeiluja te-
kemään. Nyt olemme käyttäneet
omaa oritta I.P. Lentoa eli vähän
sukusiitostakin.
Eläkkeelle Heikki Parviainen jäi
prikaatilta maaliskuussa 1993.
– Hyvät työkaverit oli ja hyvä työpaikka. Sivolan isännyys siirtyi Heikin pojalle Antti Parviaiselle 2009.
Kainuun Raviradan toiminnassa
radan alkuvuosina Heikki Parviainen oli muun muassa kaupungin
edustajana hallituksessa.
Ensimmäisissä totoraveissa Heikki Parviainen oli kilpailutuomaristossa.
Heikki Parviainen sanoo raviradan toimintavuosien aikana ravureiden tason nousseen Kainuussa.
Silloin 1960-luvun lopussa ei Kainuun joukkueella olisi ollut haasteajossa Kuopiota vastaan mitään
mahdollisuutta. Parikymmentä
vuotta myöhemmin tilanne oli jo
päinvastainen.
Eero Huotari – raviurheilija seitsemällä
vuosikymmenellä
L
ammasjärven tyyni pinta heijastelee ilta-auringon säteitä.
Kauppilanniemen pihapiiri on kuin kauniista maalauksesta.
Näissä maisemissa kuhmolainen
Eero Huotari on asunut ja elänyt
kaksivuotiaasta alkaen.
-Semmoinen repunnaulan paikkahan tämä vain on, Eero toteaa
vaatimattomaan tyyliinsä.
Sisällä talossa lipaston päällä on
syntymäpäiväkortteja. Muutamaa
viikkoa aiemmin Kauppilanniemessä vietettiin 85-vuotisjuhlia.
Pöydällä on samana päivänä ilmestynyt maakuntalehti. Avoinna
raviuutisen kohdalta.
Eero Huotarin valmentama viisivuotias Tureliinu on juossut edellisenä päivänä tähtijuoksijaksi.
-Nimellisesti minun valmentama.
Jukka sitä on valmentanut ja hyvin
on valmentanutkin. Olen vain sivusta seurannut.
Samassa yhteydessä todetaan neljä vuosikymmentä sitten viisivuotiaan tamman tuloksen 28,9 tasoitusajossa aiheuttaneen mediakohun.
-Siitä olisi leveästi kirjoitettu.Vaan
nyt vauhdit ovat menneet mahdottomaksi. Tureliinun pitäisi mennä
22-kyytejä pärjätäkseen parhaita
vastaan.
Ensimmäinen tähtijuoksija Huotarin käsistä oli vuonna 1956 syntynyt ori Arso.
-Vaihdoin Arson traktorilla Jo-
Eero Huotari ja Lit Mane kuvattuna syksyllä 2014 Kajaanissa.
ensuun läheltä. Haapajärven kaksipäiväisissä raveissa ori meni sitten
tähdeksi. Se ori oli luonnonjuoksija,
vaikka alussa olikin vaikeaa.
Arso oppi juoksemaan heiniä ajettaessa. Loivassa myötäsessä löytyivät
raviaskeleet.
Elämänsä hevoseksi Eero Huotari
nimeää Arafatin.
-Sen kanssa kun lähti raveihin, tiesi sieltä jotain tulevan. Jos ei voittoa,
niin palkintoja kuitenkin.
Valtakunnan tietoisuuteen Eero
Huotari nousi Mikkerin ja viimeis-
tään V.H. Holkerin myötä.
V.H. Holkeri voitti muun muassa Kriteriumin. Mikkerin poika Tino oli myös Eero ravikoulun priimuksia.
Eerolla oli Kainuun ensimmäinen
lämminverinen, Luukas.
-Suomussalmella ajettiin kilpaa.
Jorma Kontiolla oli samassa lähdössä hevonen. Johdin kymmeniä
metrejä, sitten obersekki irtosi. Pysäytin hevosen, laitoin remmin kiinni. Kontio ajoi ohitse, vaan me vielä
tavoitettiin hänet ja mentiin loppusuoralla ohitse.
Eero Huotari kertoi luopuneensa
aikanaan maanviljelyksestä todettuaan sen harjoittamisen kannattamattomaksi.
-Meijeritili oli 600 markkaa ja vastakirjalla velkaa 700 markkaa.
Eero kertoi soittaneensa Osmo
Korhoselle Valtimolle ja pyytäneensä tuomaan kaksi hevosta edelleen
myytäväksi.
-Rahaa minulla ei ollut sillä hetkellä. Maksoin hevoset kun sain ne
myytyä.
Huoltoauton kanssa Eero oli
Kostamuksessa. Kostamuksessa
töiden loputtua Eero osti puutavara-auton.
-Toistakymmentä vuotta ajoin
Metsähallituksen ajoja ja pojat sitten vielä lisää.
Parhaillaan Eerolla oli pitkästi
toistakymmentä hevosta. Osa Mäntykankaan raviradan tallilla ja osa
kotona Kauppilanniemessä.
Nyt hevosia on kolme. Toinen
starttihevonen on Lit Mane. Samasta isästä kuin Tureliinu on viisivuotias tamma Turena, joka ei vielä
ole valmis radoille.
4
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Kuninkuusravipäätöksen kumoamien
sapettaa vieläkin
P
itkän linjan hevosmiestä, nyt
eläkepäiviään viettävää sotkamolaista Jorma Komulaista sapettaa vieläkin Hippoksen
valtuuskunnan 2011 tekemä päätös. Valtuuskunta perui Hippoksen
yleisen kokouksen päätöksen Kajaanille vuodelle 2015 myönnetyistä
kuninkuusraveista myöntäen ravit
Joensuulle.
-Ensinnäkin se, että ei ennen eikä jälkeen ole yleisen kokouksen
päätöstä valtuuskunnan kokous kumonnut.Yleinen kokoushan on Hippoksen ylin päättävä elin.Toiseksi se,
että Kajaanissa olisivat olleet kaikki
edellytykset järjestää kuninkuusravit. Olisimme saaneet Oulusta apuja järjestelyihin ja Prikaatilta miehiä. Meillä on täällä erittäin hyvät
majoituspaikat, iltajuhlille olisivat
olleet samoin hyvät paikat ja ravirata kokonaisuudessaan. Esimerkiksi varikko on väljä Joensuuhun
verrattuna, jossa touhu on tuhertamista jo tavallisissa iltaraveissakin,
Komulainen annattelee.
Lisäten päätöksen ottaneen todella pannuun. Koska Kajaani ei
ratana häpeä vertailussa muihin
raviratoihin.
-Olen käynyt kaikilla muilla Suomen raviradoilla Loviisaa ja Kurtakkoa paitsi.
Järjestötoiminnassa niin kuormaautoilijana ollessaan kuin hevosmiehenä pitkän päivätyön tehnyt Jorma
Komulainen toteaakin akkujen tyhjenneen valtuuskunnan päätöksen
myötä.
-Päätös veti mielen matalaksi. Niin
paljon kuninkuusravien eteen tehtiin
työtä. Saatiin etelän miehetkin mei-
Briso Celesta voitti 14. lokakuuta 2006 Kasvattajakruunusta 20 000 euroa. Kilpailu ajettiin Seinäjoella. Seuraavana
päivänä Torinkylällä otetussa kuvassa sankarittaren lisäksi Jorma Komulainen, Marjut Komulainen ja Katja Nivala.
dän puolelle. Sitten valtuuskunnassa
möhlittiin todella pahasti.
Jorma Komulaisen mukaan valtuuskunnan kokouksen erikoisella
tavalla käyttäytyneet kokousedustajat ja silloinen puheenjohtaja tekivät
tyhjäksi kerralla vuosikymmenien
talkootyön ja radan kehittämisen.
Sotkamossa Kokkovirralla syntyneestä Jorma Komulaisesta tuli
hevosmies 1970-luvulla.
-Tyttäret kiinnostuivat hevosista. Minun kotitalossa oli hevonen
ja he ajelivat sillä ukkinsa kanssa.
Sitten tuli puheeksi ratsun hankkiminen, sanoin mieluummin ostavani ravurin.
Appiukolle Kuluntalahteen lähdettiin samantein etsimään suomenhevosta. Jorma Komulainen osti ensin kuhmolaisen Lauri Komulaisen
kanssa porukassa lämminverisen
tamman Frances Mailer.
Jorma Komulainen luonnehti
tamman luonnetta yhdellä sanalla:
-Kusipää.
Kasvattaja Jormasta tuli hänen astutettua tamman Imperial Yankeella.
Syntyi Frances Yankee. Urallaan
312 starttia ravannut, yli 53 000 euroa tienannut ja ennätyksen 15,1aly
kellotuttanut hevonen.
-Ei nykyään mikään hevonen kestä tuollaisia starttimääriä, Jorma
Komulainen totesi ensimmäisestä
menestyshevosestaan.
Kasvattajana mainetta alkoi tulla
Jorman ostettu kaimaltaan Jorma
Kontiolta 50 000 markalla ruotsalaistamma Genette Brolinen.
-Pyyntö oli 80 000 markkaa. Kova
hinta tuo viisikymppiäkin.
Kova hinta kannatti maksaa. Genette Broline varsoi 11 varsaa, joista
kahdeksan starttasi.
Merkittäväksi periyttäjäksi osoittautui emänsä tavoin 11 varsaa tehnyt Briso Windora. Haamumailereita on viisi. Radoilla kilpailee vielä
Briso Hamilton ja yksi nuorempi
varsa on vielä odottelemassa kilpailu-uran alkua.
Briso Windoran varsoista tunnetuimmaksi tuli Mika Myllylän lahjahevonen Briso Winguy.
Parhaaksi kasvateikseen Jorma
Komulainen nimeää Kriteriumin
voittajan Briso Mancinin ja hänen
itsensä valmennuksesta käsin kilpailleen Briso Robertton.
Briso Roberttoa käytettiin myös
siitokseen.
Kaikkiaan Briso-kasvattajanimen
sai 64 varsaa. Lisäksi suomenhevoskasvatit ja ennen Briso-tallin perustamista syntyneet varsat.
Suomenhevosista Komulaisen valmennuksessa kilpailivat menestyksekkäästi Nopsa-Vihtori, Nopsa-Vili
ja kuninkuuskilpaa myöten kovia
lähtöjä kolunnut Juppe Hoo.
Tallia Komulainen piti Sotkamon
Torinkylällä. Nyt hän on lähes hevoseton mies.
-Omistan 10 prosenttia yhdestä
porukkahevosesta.
Kysymykseen siitä, millaisilla
eväillä ja ajatuksilla pitää olla varustettuna, jos aloittaa hevosharrastuksen Jorma Komulainen vastaa näin:
-Harrastuksessa pitää olla mukana
koko sydämellään. Olla aikaa siihen.
Sekä rahaakin. Ravihevosten valmentaminen ja kasvattaminen on
kova ala. Siinä tulee takaiskujakin.
Lisenssimiehelle ei sitä hyvää hevosta ole vielä sattunut
Y
leensä maakuntaratojen
ympärillä niin sanottuja
ratatalleja pitävät ammattivalmentajat.
Kajaanissa kaikki on toisin tässäkin suhteessa. Maakunnan ainoa
lisenssivalmentaja löytyy yli 50 kilometrin päästä raviradasta.
Kuhmolainen Markus Pulkkinen (36) valmentaa yhdessä elämänkumppaninsa Outi Heikkisen
kanssa 18 hevosta kotitilallaan. Lisäksi töissä on yksi ulkopuolinen
henkilö.
Valmennustoimintaa Markus kertoo harjoittaneensa vuodesta 2002
alkaen. Vuodesta 2010 Markuksella
on ollut ammattivalmentajan lisenssi.
-Meillä kotona oli isällä harrastuksena ravihevosia. Siitä tämä hullutus lähti.
Jos ei ole helppoa rintamaidenkaan treenareilla, niin vielä vähemmän hunajaa kusee valmennustoi-
Outi Heikkinen ja Markus Pulkkinen pyörittävät 18 hevosen ravitallia Kuhmossa.
minta Kainuun korvessa. Vaikka olosuhteet metsälenkkeineen
ja uintipaikkoineen ovat parhaat
mahdolliset.
-Leipä on tiukassa. Se on myönnettävä.
Tilastojen mukaan ohjastajana
Markuksen paras vuosi oli toistaiseksi 2013. Startteja 118 sijoituksin 7-11-11 ja rahaa 22 740 euroa.
Valmentajana toistaiseksi parhaan
vuoden 2005 aikana valmennettavien tienestit ylittivät 30 000 euroa.
-Palkintotaso on mitä on. Kulujenkin kattaminen on todella vaikeaa.
Normaaliraveissa varsinkin.
Kysymykseen uran parhaasta hevosesta Markus vastaa, ettei sitä ole
vielä kohdalle sattunut.
-Steel Pepper toki oli hyvä. Valmensin sitä hevosen ollessa kaksi- ja
kolmevuotias.
Hyviä hevosia ei Markus kuvittele
hänen talliin maantieltä kenenkään
tuovan.
-Hyvät hevoset on kasvatettava ja
valmennettava itse. Ei niitä kukaan
tänne Heinälahdentielle tuo.
Ja lisää asiakkaille ja hevosporukoille hevosten etsimisessä tarvit-
tavan aktiivisuutta.
Markus Pulkkisella on radoille
tuloa odottamassa neljä kolmevuotiasta lämminveristä ja neljä kaksivuotiasta.
-Suomenhevosiin olisi pitänyt
enemmän panostaa aikaisemmin.
Markus Pulkkinen kuvailee Kainuun raviradan merkitystä omalle
uralleen sanomalla, ettei hänestä
olisi tullut ravivalmentajaa ilman
maakunnan ravirataa.
Raviurheilun pelastuksen Kuhmon mies sanoo löytyvän ruohonjuuritason työstä.
-Nuorta porukkaa mukaaan pitäisi saada. Kasvattajia tarvitaan, koska varsamäärät ovat pienentyneet.
Sitä Markus Pulkkinen sanoo ihmettelevänsä, kuinka paljon Hippoksessa ja Fintotossa niin sanottuja
herroja tarvitaan.
-Karsiminen pitäisi aloittaa sieltä päästä.
KAIKKI MAANRAKENNUKSEEN
Meiltä saat monipuoliset maanrakennuspalvelut helposti ja nopealla aikataululla!
020 734 98pyy4d2ä
Kaivinkonetyöt
Piharemontit
Salaojitukset
Rakennusten
pohjatyöt
Purkutyöt
Massan vaihdot,
routaeristykset
Sorat, mullat
ja sepelit
Ota yhteyttä ja
s!
ilmainen tarjou
AMMATTITAITOISTA KONEURAKOINTIA VUODESTA 2008.
www.vumos.fi
020 734 9842
5
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Ilta-Valo antoi nimen Kainuun
ensimmäiselle ravitallille
S
otkamolainen Jorma Heikkinen on toistaiseksi pisimään
Kainuun Ravirata Oy:n hallituksen puheenjohtajana yhtämittaisesti ollut mies.
Hallituksessa Jorma Heikkinen oli
ensiksi vuosina 1986-1991, hallituksen puheenjohtajana 1992 – 2004 ja
vielä hallituksen jäsenenä vuosina
2011-2014.
-Takamatkalta lähdettiin aloittaessani puheenjohtajana. Velkaa oli
yli miljoona markkaa. Pehkosen
Urpon kanssa mentiin KansallisPankkiin laina-asioista keskustelemaan, niin meidät heitettiin ulos
samantein.
Läpi vaikeiden vuosien kahlattiin, vaikka konkurssin uhka leijui
osakeyhtiön pään päällä.
Jorma Heikkinen oli mukana
ensimmäisissä totoraveissa 1976 ja
hänellä on tallessa noiden ravien
ohjelmakin. Sekä muutamia muita
ohjelmia 1970-luvulta.
Raviradan alkutaipaleesta keskusteltaessa Jorma Heikkinen
sanoo kihlakunnanneuvos Olavi Salmenkiven olleen rohkean
miehen.
-Tuntui joskus, että hän oli liiankin rohkea. Sitten myöhemmin
Hannuksen Veikko teki ison työn
raviradan kehittämisessä ja markkinoinnissa.
Jorma Heikkinen ajoi aktiivisesti
kilpaa. Vuonna 1973 ostettu tamma
Ilta-Valo antoi nimen Kainuun en-
Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun hevosten kova matsi voitosta Oulussa syksyllä 1983. Oikealla Osmo Korhonen/Keulakuva Valtimolta, taustalla kirii
kolmanneksi Vikseri/Heikki Rönkkö Vieremältä mutta voiton vie Jorma Heikkisen Ilta-Valo.
simmäiselle ravitallille. Tallin nimi
oli tietenkin Valo-Talli.
-Oli erikoinen hevonen. Piiskalla
ei kärsinyt käskeä ollenkaan. Va-
paalta radalta se meni parhaiten,
Jorma Heikkinen kuvaili Ilta-Valon
luonnetta.
Ilta-Valon parhaat vuodet olivat
28 kertaa.
-Oltiin lähellä, ettei päästy vuoden 1984 kuninkuusraveihin mukaan.
1982-1984. Uran viimeisen voittonsa
totoraveissa tamma juoksi Kajaanissa 5.5.1985. Kaiken kaikkiaan
tamma starttasi 169 kertaa ja voitti
Asunto Oy
Kajaanin
Lunkankuja
Väinämöisenkatu 2
VAPAANA OLEVAT HUONEISTOT:
Huoneisto
Pinta-ala Myyntihinta
A2 2h+kk+s 48,5
73 150,00 €
B9 2h+kk+s 45,0
73 575,00 €
B12 2h+kk+s 45,0
78 525,00 €
B15 3h+k+s 68,0
111 860,00 €
B19 2h+kk+s 45,0
83 925,00 €
B20 3h+k+s 68,0
119 340,00 €
Velaton hinta
152 775,00 €
146 700,00 €
151 650,00 €
222 360,00 €
157 050,00 €
229 840,00 €
Haluatko asua laadukkaasti
rakennetussa nykyaikaisessa uudistalossa?
Muuttovalmiit, käytännölliset huoneistot tarjoavat
helppoa ja huoletonta
asumista keskustan palvelujen äärellä. Jokaisessa
huoneistossa oma sauna
ja tilava lasitettu parveke.
Autohalliin pääset suoraan
hissillä. Hyvin varustellut
keittiöt ovat nykyaikaisia ja
ajattoman vaalean sävyisiä.
ENNAKKOMARKKINOINTIHINNAT
OP-KIINTEISTÖKESKUS KAINUU OY LKV
PUHELIN 010 256 1708
Huoneisto
AS1
AS2
AS3
AS4
AS5
AS6
AS7
AS8
AS9
Kerros
1
1
1
1
1
1
1
1
1
Tyyppi
3 h+k+sa
1 h+k+sa
2 h+k+sa
1 h+k+sa
2 h+k+sa
2 h+k+sa
2 h+k+sa
2 h+k+sa
3-4 h+k+sa
Pinta-ala
67,0
38,0
52,5
39,5
52,5
52,5
52,5
44,0
79,5
Velaton hinta Myyntihinta
209.250
103.170
125.400
66.120
165.375
82.695
128.375
65.975
168.000
85.320
168.000
85.320
168.000
85.320
143.000
74.360
242.475
117.675
Yhtiölaina
106.080
59.280
82.680
62.400
82.680
82.680
82.680
68.640
124.800
AS10
AS11
AS12
AS13
AS14
AS15
AS16
AS17
AS18
2/3
2
2
2
2
2
2
2
2
4 h+k+sa
1 h+k+sa
2 h+k+sa
1 h+k+sa
2 h+k+sa
2 h+k+sa
2 h+k+sa
2 h+k+sa
3-4 h+k+sa
95,0
38,0
52,5
39,5
52,5
52,5
52,5
44,0
89,5
285.000
125.400
165.375
128.375
168.000
168.000
168.000
143.000
242.475
148.200
59.280
82.680
62.400
82.680
82.680
82.680
68.640
124.800
136.800
66.120
82.695
65.975
85.320
85.320
85.320
74.360
117.675
Kajaani, Keskusta kt 102 m2
Kauppakatu 31 A. 4h+k+khh+s. D2007*. Asunto
Oy Seminaarinmäellä vielä yksi huoneisto vapaana. Ihastuttava uusi koti uudessa talossa paraatipaikalla. Arvokkuutta henkivä Seminaari naapurinaan sekä jokimaisema ja keskustan palvelut
vierellä. Laadukas varustelu, kaksi lasitettua parveketta. Mh. 185.372 € Vh. 326.400 €. 665242
Sotkamo, Keskusta kt 75,5 m2
Akkoniementie 8 A. 3h,k,s. ei e-tod*. Asunto Oy
Sotkamon Rientolassa on vapaana enää yksi
huoneisto. Kerrostalo sijaitsee aivan Sotkamon
keskustassa Pirttijärven rannalla. Huoneistosta on
kauniit järvimaisemat sekä näkymät Vuokatinvaaralle. Taloyhtiöllä on oma ranta. Varaa esittelyaika!
Mh. 101.476 € Vh. 220.000 €.
653498
OP-KIINTEISTÖKESKUS KAINUU OY LKV
Kajaani, Väinämöisenkatu 17, 87100 KAJAANI, 010 256 1708 - Sotkamo, Kainuunkatu 22, 88600 SOTKAMO, 010 256 1850 - Kuhmo, Koulukatu 10, 88900 KUHMO, 010 255 0507
6
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Onnittelemme 40-vuotiasta
Kainuun Ravirataa
LUOTTAMUKSEN ARVOINEN
JO VUODESTA 1968
Kajaanin Asennusosa Oy
● Mainuantie 1, 87100 KAJAANI ● Puh. (08) 626 622, 0400 220 042
● Avoinna arkisin klo 8–17
Seinäjoen
RAVIKESKUS
Vauhtia kaupungin sydämessä
Onnittelut
40-vuotiaalle!
Ulkoinen olemuksesi on vaan kohentunut.
Silmä lepää hyvin hoidetussa ympäristössä,
joka kelpaa esim. ulkoilualueesta.
Toivomme tueksesi paljon innokkaita ihmisiä.
Tulikivi-studio
Lankkukuja 3
87400 Kajaani
puh. 0403 063 064
ma-pe 10–17
Yhteistyömme jatkuu
Kainuulaisten raviharrastajien tukemiseksi.
Sotkamon Hevosystäväinseura ry
www.tulikivi.fi
KATSO KAIKKI
VAIHDOKIT
www.tuhkanen.fi
P. 665 107, 0500 384 941,
Ratatie 11, Sotkamo
7
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Hyrynsalmen
Hevosystäväinseura
Suomussalmen
Hevosystäväinseura
Pj Jouko Koski p. 050 584 9322
siht. Jukka Pajala p. 0500 675 599
Pj. Marjo Moilanen p.040 840 9514
siht. Oili Keränen p.0400 715 954
Mauri ja viiden
voiton
Vallun Ralli
8)4<)5760->7;A;<g>g16;-=:):A
‡
‡
‡
‡
‡
9DUVDODLGXQ6DDULVHOOD
9DODLVWXKDUMRLWXVUDYLUDWD
0LHVODKGHVVD
9LUHllWRLPLQWDD
7HUYHWXORDMlVHQHNVL
3XKHHQMRKWDMD.LPPR2LNDULQHQ
0HODODKWL9lLVlOlS
Ovia joka lähtöön!
www.edux.fi
M
Maalaus Oy Seppänen
Tapani Seppänen 044-284 8006
Maalausalan ammattilaiset palveluksessanne
Karjaportintie 5, 87250 KAJAANI
www.maalausliikeväyrynen.fi
[email protected]
p. 0500 681 913
Kuhmon
Peltityö Ky
Ravitalli Ollikainen
Maarit Ollikainen
Ravihevosten hoito ja valmennuspalvelut
Kuluntalahti, Kajaani
SOTKAMON
SÄHKÖTYÖ
Kuhmon Hevosystävät onnittelee
40 vuotiasta
Kainuun Ravirata oy:tä.
Kuhmon Hevosystävät ry
auri Elfving Kajaanissa,
veljensä Markku Elfving
Virolahdella ja poikansa
Kimmo Elfving Tampereella ovat
pitäneet huolen, ettei hevosmiehille tuttu sukunimi ole kadonnut
otsikoista.
Markku Elfving ajaa kilpaa etelässä, Kimmo on tunnettu eläinlääkäri.
Markku ja Mauri ovat samaa
sukua kuin Taunokin. Ensimmäisiä serkkuja.
Suku on Kainuussa vähintään yhtä kauan vaikuttanut kuin Korhoset
tai Heikkiset.
-Uudesta Kaarlepyystä ovat esiisät tulleet Kajaaniin 1600-luvulla,
Mauri Elfving kertoi.
Mauri Elfvingilla on tallissaan
Murtomäessä yhteensä yhdeksän
hevosta. Starttihevosia ovat viisi
starttia ja viisi voittoa juossut Vallun Ralli ja Mister Bean.
-Vallun Rallilla en lähtenyt Derbyyn. Oli muita menoja ja nuori hevonen, rutinoitumaton hevonen on
meillä. Harvakseltaan ajellaan, ehkä syyskuun ensimmäisissä raveissa
seuraavan kerran.
Uransa viidennessä startissa ennätyksen 27,7 juossut viisivuotias
olisi Maurin mielestä nopeamminkin kehittynyt, jos olisi startattu ja
ajettu tiheämmin.
-Olemme kahdelleen vaimon
kanssa. Lähiradoilla käydään, ei
ehdi kauemmaksi lähteä.
Juhlaraveissa
sunnuntaina
valiojuoksijoita
viivalla
K
ajaanin 40-vuotisjuhlaravien juhlalähdössä asettuu
samalle viivalle kahdeksan
valiojuoksijaa.
Suomenhevosten avoimessa ryhmässä nähdään muun muassa tänä
vuonna jo lähes 30 000 euroa tienannut tuulennopea Välkyn Tuisku,
Rovaniemen T76-sankari Ekoloki
ja kuningatarkisan kakkonen Mian
Mari. Unohtamatta parhaimmillaan
kuninkuustasolla kilpaillutta Turon
Myrskyä.
Avoin suomenhevosten lähtö
päättää päivän Toto4-pelin. Mistrals Chuck Kuhmosta, Steel Robo
ja Jorge Saknussen Sotkamosta ja
Hamilton Of Bodom Kajaanista
ovat kotiradan pelimiesten tipsejä
muissa kohteissa.
Kimppavarsa Peggy Beat vetää
yhden tai kahden lähdön esittelyt.
Esittelyitä vetämässä nähdään myös
kiuruveteläisen Laukanmäen tallin
valjakko.
Lapsille on pomppulinna, keppihevosrata ja poniratsastusta. Hevosten lisäksi vanhan ajan hevosvoimia
edustavat Kainuun mobilistien museoautot.
Ravit alkavat sunnuntaina klo
17.30.
8
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Tavoite, joka sittenkin toteutui
T
aisto Määttä sanoo tykänneensä hevosista aina.
Kainuun raviradan perustaminen 40 vuotta sitten antoi lisää
tuulta purjeisiin.
¬-Hevosmiehiä ei Kainuussa
olisi näinkään paljon kuin nyt ilman ravirataa. Vaan sitä en osaa
sanoa, olisinko laittanut hevosen
itselleni vai en, jos ravirataa ei perustettukaan.
Ensimmäisen oman hevosensa
Taisto osti 1983. Tuo hevonen oli
nimeltään Virkku-Likka.
Ei mikään maailmankaataja ravihevosena, mutta periyttäjänä kylläkin.
Niin kainuulaisten kuin koko valtakunnan tietoisuuteen sotkamolaisen autoilijan Taisto Määtän nimen
ravasi ori Töpinä.
Taisto hankki Töpinän oriin ollessa viisivuotias. Kauppa tehtiin Kyösti
Salojensaaren kanssa.
¬ -Haaveena ja tavoitteena on ollut aina kuninkuusraveihin osallistuminen. Ihan alusta lähtien. Etsin
kantakirjassa olevaa orihevosta ja
Töpinä oli sellainen.
Vuokatin vastarakennetulta ”kolhoositallilta” käsin kilpaillut Töpinä
voitti viimeisenä keväänään kaikki
mahdolliset suurkilpailut.
Viimeisessä kilpailussa 21. toukokuuta 1988 Töpinä voitti Jorma
Kontion ohjastamana Suurmestaruuden Tampereella. Seuraavana
maaliin tuli Kihin-Muisto, sitten
K.K. Kössi ja sitten Valomerkki
sekä Vekke. Myöhempien aikojen
kuninkaallisia siis.
Sitä edellisessä startissaan ori Tö-
Tilikatti,Taisto Määttä ja Tuomas Pakkanen osallistuivat Lahden kuninkuusraveihin 2003.
pinä oli juossut Jyväskylässä ennätyksensä 25,1a.
Töpinä kuoli astutuksessa saamansa tamman potkun aiheuttamien vammojen seurauksena. On
turha jossitella, miten hevosen ura
olisikaan jatkunut ilman traagista
onnettomuutta.
Kuninkuusraveihin ei Taisto
Määttä päässyt Töpinällä.
Oma kasvatti Tilikatti täytti toiveen 2003 Lahdessa. Tilikatti muis-
tetaan pääsevänä, mutta äärimmäisen laukkaherkkänä.
-Sitä minäkin olen ihmetellyt, että
ori voitti 49 kertaa. Vaikka laukkasikin usein.
Tilikatin lisäksi Virkku-Likka jätti
valiojuoksija Vilikerin ja tähtijuoksija Sulikatin.
Hevosharrastus Taiston kohdalla
päättyi samalla tavalla oikeastaan
kuin alkoikin.
-Perustettiin Vuokattiin talli. Olin
Hevosurheilu
perustajaosakas. Kun talli lopetettiin,
luovuin hevosenpidosta.
Tuolloin Taistolle jäi vain Tilikatti.
Viimeisenä kesänään ori oli Tuomas
Pakkasella Siilinjärvellä siitoskäytössä.
-Syksyllä 2011 oli Tilikatti tarkoitus lopettaa. Sitä meidän ei tarvinnut tehdä. Ori oli kuollut laitumelle
omia aikojaan.
Tilikatin viimeiseksi kilpailuksi
jäi Kajaanissa juostu startti heinäkuun 1. päivänä vuonna 2008. Tuon
kilpailun ori voitti.
Tilikatin kuoleman jälkeen Taisto on kiertänyt raviradalla omistamallaan veteraanikuorma-autolla.
Auto oli lanan vedossa muutamana
kesänä Kajaanissa. Nyt Taisto on
luopunut autostakin.
-Ei minulla ole ollut vieroitusoireita, eikä kaipuuta hevosten kanssa
raveihin menemiseen. Mutta mielellään katson televisiosta ravikilpailuja,
suomenhevosten lähtöjä erityisesti.
Jotta sinäkin onnistuisit,
silloin valintasi on:
• kotimaisista ja puhtaista raaka-aineista
valmistetut Racing-hevosrehut
• Finntack treeni- ja kilpakärryt
• Varusteet hevoselle ja kuskille
säähän kuin säähän
• Perusvalikoima kengitystarvikkeita
Vielä ehdit tilata Hevosurheilun
tai Toto- lehden kesän
tarjoushinnoin!
Tilaa itselle tai lahjaksi!
HU ke + pe 3 kk 35 €
Toto- lehti 3 kk 45 €
Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat
Toto-lehdessä tiukkaa asiaa
Kyllä kiitos, tilaan:
KIRJE
Hevosurheilu 3 kk
35 €
Toto 3 kk
45 €
Vastaanottaja
maksaa
postimaksun
Hinnat voimassa 31.8.2015 asti.
Lehden saaja:
Lehden maksaja:
Nimi
Nimi
Lähiosoite
Lähiosoite
Postinumero ja toimipaikka
Postinumero ja toimipaikka
Puhelin
Puhelin
Sähköposti
Sähköposti
puh. 020 760 5300
www.hevosurheilu.fi
Hevosurheilu
Tunnus 5003409
00003 VASTAUSLÄHETYS
AINA PALVELUKSESSANNE
[email protected]
Timperintie 22, Kajaani Avoinna ark. 8-17, la 9-14
9
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Sotkamon Hevosystäväin seura
menossa mukana tavalla tai toisella
S
otkamon Hevosystäväinseuran toiminta oli nousukiidossa 1980-luvulla. Vuokattiin rakennettiin talli, orivarsat
laiduntivat entisen kunnalliskodin
pelloilla, talvella järjestettiin jääraveja. Sopivan kohteen löytyessä
retkiäkin tehtiin.
Briso-Talli oli aloittanut toimintansa. Harrastajien joukko kasvoi
vuosi vuodelta.
Orivarsalaitumella kuuluisin hevonen oli sittemmin melkein miljoonan ravannut Ville-Vikkelä. Se oli
vähällä hukkua kaaduttuaan ojaan.
Onneksi laidunta päivystäneet tytöt
havaitsivat tapahtuneen ja veivät
sanaa kylän miehille.
Tapahtumien keskipisteessä noista vuosista lähtien ollut seuran sihteeri Hannu Kähkönen.
Ollut vuodesta 1979 lähtien.
-Jorma Heikkinen houkutteli silloin talkoisiin. Siitä alkoi 36
vuoden mittainen putki raviradan
talkoissa.
Hannu Kähkönen kertoi olleensa vain kolme kertaa tuona aikana
pois raveista.
-Kerran varsoi tamma, kerran
oli kuume ja sitten ankara selkäkipu. Selkäkipu katkaisi 26 vuoden
kuninkuusraviputken. En päässyt
Rovaniemelle, enkä ole sen jälkeen
käynyt kunkkareissa.
Talkootyöstään kuuluisasta Sotkamosta löytyi ravirataa nykyiseen
kuntoon ehostettaessa talkoovä-
Vuokatissa sijainnut ravitalli
joutui yhä enemmän matkailun
puristuksiin. Vaikka rakennusvaiheessa 1980-luvun puolivälissä
monen mielestä talli ja rata tehtiin
keskelle korpea liian kauaksi kirkonkylästä.
Maa-alueesta oli vuokrasopimus
kunnan kanssa. Kun Hevosystäväinseura luopui vuokraoikeudesta, sai
yhdistys korvausta haitasta kunnalta
60 000 euroa.
Rahaa on käytetty maakunnallisen raviurheilun hyväksi. Näkyvin sotkamolaisten rahoilla tehty
investointi on entinen Oulun lähetysauto.
-Lähetysautoon meni kymppitonni, kaarrekameroihin noin seitsemäntuhatta. Seuran jäsenten radankäyttömaksut olemme maksaneet.
Lisäksi lyhytaikaista lainaa olemme
antaneet raviradalle.
Hannu Kähkösen mukaan mitään erikoista tässä ei ole, sillä seuran sääntöjen mukaan toiminnan
lakatessa varat on lahjoitettava lähellä raviurheilua olevalle taholle.
Seuran toiminnan lakkaamisesta
ei nyt sentään ole kyse. Vaikka toiminta onkin hiipunutkin.
-Ei enää jaksa sillä tavalla kuin
vuosikymmeniä sitten.
Sotkamolaista jalostusta. Hannu Kähkösen tamman Tilliinan isä on Tilikatti, emä Kösseliina. Samasta emästä on myös
Kainuun raviradan toimintaan
tamma Vappuliina, sen isä on Tilikatin isä V.L.Titan.
nykyisellään Hannu Kähkönen on
tyytyväinen.
keä.
kuukaudenkin melkein joka päi- ka Tschesmenskille hänen isälleen
-Veikko Hannuksen aikana läh-Silloin kun rakennettiin, niin olin vä. Suuri kiitos on annettava Pek- Maunolle ja sedälleen Yrjölle.
dettiin oikeaan suuntaan.
Kajaanin kaupunki
Ohjelmisto 22.8. - 26.9.2015
La 22.8. Frederik ja
Anita Hirvonen & La Strada
La 29.8. Helmenkalastajat
ja Tarja Lunnas & Rosso
La 5.9. Marita Taavitsainen & Koivu
ja Mikko Tapio
La 12.9. Finlanders ja
tanssiorkesteri Ahopelto
La 19.9. Helminauha
ja Varjokuva
La 26.9. Myrskytuuli
ja Charles Plogman
LINJA-AUTOAIKATAULU:
Kajaani - Kuluntalahti - Pohjavaara - Naapurinvaara
20.00 Lohtajan kauppakeskus
20.05 Mainuantien/Puistolantien rist. - Pallohalli
20.10 Sotkamontie KAKS:n pys. - Sotkamontie
20.15 Laajakankaankatu - Kehräämöntie
20.20 Soidinkatu - Rinnekatu
20.25 Kasarminkatu Maxin pys. - Sotkamontie
20.35 Kajaani l-autoasema
20.40 Komiaho, Komiahontie
20.45 Heinisuontie-Takkaranta th
20.50 Kuluntalahti
21.00 Pohjavaara
21.05 Naapurinvaaran Lomakeskus (ent. Lomakylä) th. 11
21.10 Huvikeskus
01.45 Lähtö takaisin
Lähtö takaisin klo 01.45. Kajaanista 25 euroa sisältäen pääsylipun tansseihin ja edestakaisen kyydin. Kuluntalahti 23
euroa, Pohjavaara 21 euroa, Lomakeskus (ent. Lomakylä)
20 euroa.
Sotkamo - Vuokatinhovi - Sokos Hotel - Naapurinvaara
(Numerot ja kirjaimet ovat Vuokatin alueen pysäkkien numeroita)
20.30 Sotkamo l-autoasema
20.40 Vuokatinhovi 5C (Vuokatinhovin pysäkki)
20.45 Sokos Hotel Vuokatti 5D (Jäähallin pysäköintialueella oleva linja-autopysäkki)
" Leikkaa talteen
20.50 Kuikkalammentie 24A
(tarvittaessa Hotelli Vuokatti, entinen Suvikas)
21.00 Huvikeskus
Vuokatinhovi - Sokos Hotel - Vuokatinrinteet Lomakeskus - Naapurinvaara
21.35 Vuokatinhovi 5C (Vuokatinhovin pysäkki)
21.40 Sokos Hotell Vuokatti 5D (Jäähallin pysäköintialueella oleva linja-autopysäkki)
21.45 Urheiluopisto 23
21.50 Vuokatinrinteet 4A (Tarvittaessa Vuokatinmaa)
21.55 Vuokatti 34
22.00 Naapurinvaaran Lomakeskus (ent. Lomakylä)
22.10 Huvikeskus
Makkosenmäki - Sotkamo - Katinkulta - Naapurinvaara
21.20 Makkosenmäki
21.25 Tiilitörmä-Salmela
21.30 Sotkamo l-autoasema
21.35 Tenetti 31
21.40 Vuokatti as. risteys 33
21.50 Katinkulta 14B
21.55 Tikkalansalmi 36
22.00 Huvikeskus
Lähtö takaisin klo 00.45* ja 01.45.
*Ajetaan vain Vuokatinhoville saakka.
Tanssi-iltoina Sotkamosta ja Vuokatista 20€ sis. edestakaisen kyydin ja pääsylipun. Huom! Linja-autossa käy
maksuksi vain käteinen raha. Lisätietoja aikatauluista
p. 0400 218 314.
TAPAHTUMIA KAJAANISSA 2015
22.8.
28.8.
11.-12.9.
11.-12.9.
16.10.
31.10.-1.11.
31.10.
6.12.
11.-12.12.
24.12.
31.12.
Linnanjuhlat ja MILjazz
Taiteiden Yö (Kakery)
Syysmarkkinat
Lost in Kajaani Adventure
Yritysten yö
AnƟikki-Keräily-Sisustus-Harrastemessut
essut
Kekri - Kajaanin karnevaali ja
Kyynäspäänniemen sillan avajaiset
Itsenäisyyspäivän Ɵlaisuudet
Joulumarkkinat
Kainuulainen joulutori
Joulurauhan julistaminen
Uudenvuoden vastaanoƩo
Muutokset mahdollisia. Katso lisäƟetoja
- www.kajaani. -> tapahtumat tai
- kysy lisää Kajaani Infosta Pohjolankatu 13
p. (08) 6155 2555
Seuraa Kajaanin kaupunkia:
Facebook: www.facebook.com/kajaaninkaupunki
Instagram: kajaanin_kaupunki
Lisää oma Kajaaniaiheinen kuvasi Instagramiin #kajaanikuvat
Kajaani kasvun kärjessä.
Kajaanin kaupunki - PL 133 - 87101 Kajaani - puh. 08 61 551
www.kajaani.
10
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Kainuun ravirata Oy:n syntyhistoria
K
ainuun Ravirata Oy:n syntyhistoria 1970 luku
Kainuun Ravirata Oy:n 1.
yhtiökokous 8.7.1975 Kajaani Hotelli Vanha Välskäri
Kokouksen puheenjohtajana on
toiminut Toivo Lyytinen ja sihteerinä liiton tj. Aarno Huotari
Ravirata osakkeet tuossa perustamisvaiheessa on ollut Kajaanin
kaupunki 40 osaketta, Kajaanin
maalaiskunta 40 osaketta, Kajaanin hevosjalostusliitto 10 osaketta
ja Kajaanin Hevosjalostusyhdistys
10 osaketta.
Kokouksen tärkeä asia oli myös,
anoa jäsenyyttä Suomen Hippokseen, joka hyväksyi jäsenyyden
17.101975
Ensimmäinen hallitus : tj. Aarno
Huotari, pj. Olavi Salmenkivi
Kajaanin hevosjalostusliiton jäsenyhdistysten väki oli kiitettävän
aktiivinen rata-alueen rakentamisessa. Ravirata saatiin rakennettua
vuosien 1975 ja 1976 aikana.
Maanrakennustyöt alueella suo-
ritti Kajaanin Kurssikeskus.
Jyväskylän Raviradan vaikuttaja
persoona Kyösti Keskinen oli luvannut antaa Jyväskylän kaviouran piirustukset käyttöön kaviouran muodon rakentamiseen korvauksetta.
Kertomuksista käy ilmi myös, että
vuonna 1976 järjestettiin kahdet (
2kpl ) totalisaattori raveja ns. opettelun merkeissä, jotka onnistuivat
apunaan Vieremän ravien henkilökuntaa
Avajaisravit Kuluntalahdessa oli
yleisömenestys, katsojia paikalla n.
4000
Ravikaudet 1977 – 1979
Toimitusjohtajana Veikko Tarkkio ja puheenjohtajana Olavi Salmenkivi
Kilpailupäivien määrä oli vakiintunut kuuteen ( 6 ) totoravi päivään
Mäkihypyn maailmanmestari Tapio Räisänen suunnitteli katsomo/
totohallirakennuksen
Ravikausi 1980 luku.
Toimitusjohtajat 1980 luvulla :
Jouko Marin Tuomo Säkkinen, Juha Korelin .
Puheenjohtajina 1980 luvulla :
Olavi Salmenkivi, Aarno Huotari
Erikoisuutena kilpailuissa vieraili
viiden hevosen käsittävä Venäläinen
kilpailu joukkue.
Katsomin vihkiäisravit olivat
9.7.1982
Ravikausi 1990 luku
Toimitusjohtajat ko. 1990 luvulla : Pekka Moliis, Urpo Pehkonen,
Veikko Hannus,
Puheenjohtajat ko. 1990 kaudella
:Timo Leppänen, Jorma Heikkinen,
Urpo Pehkonen
Ravikaudet mentiin entisten totopäivien tahtiin. Toiminta oli kaik-
kialla entisten vuosien tapaan rutinoitunutta kaikilla sektoreilla, joka
tulos voidaan todeta Kainuulaisten
talkoolaisten ansiokkaalla työpanoksella.
Ravikausi 2000 – luku
Toimitusjohtajina 1990 – luvulla :
Seija Pekkala, Seppo Sivonen,Veli –
Matti Leinonen, Jukka Heikkinen,
H Puheenjohtajina 1990 – luvulla :
Jorma Heikkinen, Jukka Heikkinen
Kainuun ravirata Oy yhdessä
Kainuun hevosharrastekeskuksen
kanssa suunnitteli koko alueelle
rata- ja tallialueitten muutos - ja
maisemointi töistä yhteisen investointihankkeen vuosille 2007-2008.
Raviradan hallitus päätti myös
hakea Kuninkuusravien järjestämistä Kainuuseen vuosille 2009 ja myö
hemmin vuodelle 2012
30 V juhlaravit ajettiin 19.7. tiistai-iltana nk. iltaraveina, jonne kutsuttiin kaikki aiemmin toiminnassa
olleet seuraamaan raveja.
Ravikausi 2010 – luku
Kainuun -Capin voittaneen tamma Iltavalon loimituksessa mukana oikealla Jouko Marin, Olavi Salmenkivi, Tauno Elfving. Hevosen päässä vasemmalla Ossi
Heikkinen ja Eero Huotari ja hevosen ohjastaja Jorma Heikkinen ja Pekka Rytkönen.
Juhlaraveissa
sunnuntaina 23.8. klo 17.30
Avoimessa suomenhevosten
nähtävänä ravien aikana
ryhmässä
 Kahdeksan valiojuoksijaa samalla
 Kiuruveden Laukanmäen
tallin valjakko vetää esittelyitä.
viivalla!
 Kimppavarsa Peggy Beat
 Rovaniemen T76-sankari Ekoloki
tavattavissa
 Kuningatarkisan mailin kakkonen
Mian Mari
 Lapsille poniratsastusta.

Vahva vääntäjä Metkutus
 Keppihevosrata.
 Tuulennopea Välkyn Tuisku
 Pomppulinna.
 Kainuun Mobilistien kalustoa
 Yllätyksellinen Toto4-peli.
 Suvipotti 50 000 euroa.
 Troikka, Päivän Duo, kaksari,
www.kainuunravirata.fi
sija ja voittaja.
 Pelaa radalla tai pelipisteissä
Kajaanissa ravataan - niin siellä me tavataan!
Toimitusjohtajina : Auvo Moilanen, Katri Leskinen, Tapio Karjalainen
Puheenjohtajina : Jukka Heikkinen, Tapio Karjalainen
Kokouksessa 1.12 2010 pj. Jukka Heikkinen kertoi myös tapahtumista, miten Joensuun Ravirata
Oy keplotteli KUNINKUUSRAVI – TAPAHTUMAN POIS KAJAANISTA vuodelle 2015 . Minkä
me kaikki Kainuulaiset raviurheilun
harrastajat nyt saamme kokea ja
tuntea vääryytenä meitä kohtaan.
Ravikausi 2012
Hallitus : tj.. Auvo Moilanen, pj.
Tapio Karjalainen, Veijo Arffman,
Jorma Heikkinen, Jussi Kivijärvi,
Toivo Heikkinen, Jaakko Kyllönen
ja Jukka Heikkinen
Tj. Auvo Moilanen omassa katsauksessaan totesi huolensa suunnatun totopelin järjestäjään ( Finntoto
) päin, lähinnä pudonneista palkintotuista puhuttaessa. Kauden tulos
tappiollinen ollen – 36167,41 €, tuloksessa näkyy raskaat investointikulut ja pienentyneet palkintotuet
fintotolta.
Jukka Heikkinen – puheenjohtajana
tärkeiden vuosien aikana
Kainuun Ravirata Oy:n hallituksen puheenjohtajana 2 000-luvulla seitsemän vuotta toiminut Jukka Heikkinen kiittelee Veli-Matti
Leinosta uskalluksesta. Leinonen
oli kehittämishankkeiden aikana
raviratayhtiön toimitusjohtajana.
-Hän uskalsi lähteä toimitusjohtajana viemään eteenpäin kehittämishankkeita. Vaikka epäilijöitäkin oli.
Hankkeet toteutettiin Heikkisen
mukaan viime tipassa.
- Kainuun ravirata ei olisi maakuntaratana enää ravikartalla ilman
näitä rohkeita päätöksiä.
Näkymä ei ollut silmiä hivelevä
ennen hankkeiden aloittamista.
-Pääskyset pesivät nakkikattilan
päällä, kaikkialla oli nuhruista, varikko ja pysäköintipaikat olivat kehnossa kunnossa.
Yhteensä noin 1,1 miljoonaa euroa maksaneiden kahden kehittämishankkeen myötä koko ravira-
dan alue koki melkoisen muodonmuutoksen.
Itse kaviouralle ajettu erikoisen
värinen murske kruunasi kokonaisuuden.
Jukka Heikkinen oli vahvasti touhuamassa Kuninkuusraveja Kajaaniin.
-Investointi tähtäsi Kuninkuusravien järjestämiseen. Pettymys päätös
ravien epäämisestä oli, koska yhteistyökuvioita oli jo sovittu valmiiksi.
Jukka Heikkisen mukaan Kajaani
ja Kainuu olisi selvinnyt suurravien
järjestämisestä.
-Sitä en epäile hetkeäkään. Haaveena Kuninkuusravit elävät mielessä edelleen.
Fintoton toimintaan ei Jukka
Heikkinen ole tyytyväinen.
-Pelien kehittämisessä ei ole onnistuttu. Koska vaihdot ovat laskeneet ja siitä kärsii koko hevostalous.
Jukka Heikkinen oli Kainuun Ravirata
Oy:n hallituksen puheenjohtajana
kiihkeinä rakentamisen vuosina 2
000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.
11
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Kajaanin Hevosystäväinseura ry.
Historiaa..
7.2.1950 Päätettiin perustaa Kajaanin Hevosjalostus seura ry.
Seura rekisteröitiin yhdistysrekisteriin 6.9.1950, seura täyttää kuluvana syyskuuna kunnioittavat 65
vuotta.
Puheenjohtaja toimi tuolloin piirieläinlääkäri U. E. Korhonen
3.6.1985 johtokunta päätti muuttaa nimeksi Kajaanin Hevosystäväinseura ry.
Yhdistysrekisteriin nimenmuutos
kirjattiin 28.8.1986
Puheenjohtajana toimi tuolloin
Urpo Pehkonenseuraavat puheenjohtajat :
Seppo Sivonen, Seija Pekkala,
Veli-Matti Leinonen, Kirsi Mikkonen (ent. Pitkänen) Seija Pekkala ja vuoden 2015 alusta Maarit
Ollikainen
Seura osallistuu tiiviisti Kainuun
Ravirata Oy:n ja Kainuun Hevosjalostusliiton toimintaan jäsenistön voimin. Lisäksi seura järjestää
hevosen eri aiheisiin koulutuksiin
hevosen kehittämiseksi mm. raviurheilijana yms. Ravimatkoja järjestetään eri puolille Suomea ja jopa
mm. Bodenin raviradalle Pohjois
Ruotsiin.Aina jäsenistön esityksistä
ja kilpailujen suuruuden mukaan.
Harjoitusraveja ja hiitti-iltoja järjestetään tarpeen mukaan mm. keväisin
kun hevosten omistajilla on tarvetta
hevostensa valmistamista kilpailukuntoiseksi ja saada kilpailukokemusta mm. oikeisiin totalisaattori
lähtöihin osallistuttaessa.
Seura palkitsee vuosittaen menestyneimmät seuran jäsenistön hevoset
kulloinkin määrättävin tavarapalkinnoin, joka on otettu kiitollisesti
vastaan jäsenistöltä.
Kajaanin hevosystäväinseura ry.
on Kainuun Raviradan perustaja
seura ja on yhdistyksenä suurimpia
osakkeenomistajia Kainuun Raviradan osakkaissa. Seura omistaa ravirata – alueella olevia valjastuska-
Feija Lindgren ohjasti Kajaanin ensimmäisissä totoraveissa. Hän oli muutenkin
mukana aktiivisesti ravitouhuissa mukana.
Kihin Sisu hääkyydissä. Kuva Antti Kuure.
toksia 2 kappaletta, joita vuokrataan
hevosten omistajille eri tarpeisiin,
tärkeimpänä ravikilpailussa alueena hevosen hoitamiseen ja mm. valjastukseen.
Seuran ainaisjäsenmaksu 30 € ja
jäseniä ko. seurassa on n. 250. Aktiivisimmat seuran jäsenet on kullanarvoinen toimihenkilö ravikilpailujen
läpiviemiseen ravitapahtumassa Kuluntalahdessa ja muualla Kainuussa
kun raveja jossakin muodossa järjestetään, josta tähänkin paikkaan
lämpimät kiitokset annetaan.
Seura omistaa hevoskuljetus kopin
puh. 044 276 2951, jota voit vuokrata omaan käyttöösi em. puhelin numerosta. Koppi sijaitsee raviradan
alueella.
Hevosvetoisten yrillojen vuokraus erilaissin tapahtumiin toimii puh.
050 524 5096, josta vuokraus yms.
toiminta toimii.
Raviradan historian ajalla on seuran jäsenistön hevoset menestyneet
laajalla rintamalla suurkilpailuissa eri
puolilla Suomea joista seuraavassa:
Heikki Parviainen on palkittu
Suomen Hippoksen toimesta vuoden kasvattajana vuonna 2003. Hevoset, I.P. Vipotti voitti mm. Villi-
miehen tammakilpailun vuonna
1986. Heikki voitti ravikuningatar
kilpailun I.P. Sukkulalla kolme kertaa vuosina 1996, 1999 ja 2000. Kasvattajana Heikki Parviaisen I.P. Vipotiina voitti myös kolme kuningatar
titteliä vuosina 2009, 2010 ja 2011.
Suomenmestari kilpailun hevonen
voitti 2009 ja suomenhevosten Derbyn vuonna 2004.
Ori Ero-Liippa voitti suomenhevosten Kriteriumin vuonna 1976 Veijo Kauppisen ohjastamana.
Ori Hermanni voitti suomenhevosten Oulu Expressin vuonna 1987,
ohjastajana omistaja Martti Knutars
Vuolijoelta.
Kajaanin hevosystäväin ry. seuran
jäseninä mainitaan myös periyttäjä
tamma Barbie Speed omistaja Karl
Eric Bucht.Tamma oli aikanaan menestyvä periyttäjä varsoilleen, joista
mainitaan mm. Ori Lord Kennedy,
joka voitti mm. Suurkilpailun SuurHollola ajon vuonna 1981 yms.Tamma Pussy Cat voittaen rahaa urallaan nykyrahaksi mitaten 26.321,00
€ ja tamma La Barbieda, joka voitti mm. lämminveristen Viilimiesten
tammakilpailun vuonna 1990, ansaiten urallaan melkein 50.000,00 €.
Kainuun hevosjalostusliitto ry.
K
ainuun Hevosjalostusliitolla ja Kainuulaisilla hevosjalostusyhdistyksillä on ollut
vuosikymmenien ajan merkittävä rooli Kainuun ravitoiminnassa.
Ennen keskusradan saamista Kainuuseen ja Kajaaniin v. 1975 paikalliset hevosjalostusyhdistykset
vastasivat ravien järjestämisestä
ennen Kajaanin ravirataa lähinnä
talvisin jääraveina ja myöhemmin
myöskin paikallisravien muodossa
kun muutamat paikallisyhdistykset
rakensivat omia harjoitusraviratoja, alueensa hevosten treenamisen
mahdollisuuden parantamiseen. Hevos ja jalostusyhdistysten, nykyisten
hevosystäväinseurojen, rooli ravien
järjestämisessä on ollut erittäin tärkeä oljenkorsi ns. talkoovoimalla
toimihenkilöinä toimiminen Kainuun Raviradan kilpailupäivissä, ja
jota ei saa unohtaa myöskään tulevaisuudessa.
Ennen kainuulaisen keskusradan
perustamista raveja ajettiin muutaman kerran vuodessa ja mm.
Vimpelinlammen jäällä, joka toimi
useana vuonna järjestämispaikkana Kajaanissa. Ensimmäiset totalisaattori-ravit Kainuussa järjestettiin Suomussalmella vuonna 1965.
Silloisista mieleen jääneistä nimistä paikalla juoksivat kilpaa muun
muassa Reipas, Puhemies ja Tella.
Myös presidentti Urho Kekkosen
lämminveriori Lento juoksi Suomussalmella vuonna 1962 Kaarlo
Partasen ajamana. Suomusalmen
jääravit oli menestys myös runsaslukuisista yleisömääristä, jota muut
jääraveja järjestävät seurat oikein
kadehti kysyen monesti järjestäjien
edustajilta, mikä on teidän salaisuus,
että saatte paikalle tuhansissa laskettavat yleisömäärät ? Vastaus oli
kuulema vaatimaton, järjestetään
aina jotain erikoista ohjelmaa itse
ravitapahtumaan. Jääravi historia
Suomusalmelta muistelee myös sellaisen erikoisuuden kun nykyisin
Pohjoismaiden eniten voittoja ohjastanut Jorma Kontio ohjasti Suomusalmen jääraveissa vain 14 vuotiaana
ohjastettavan hevosensa 3. sijalle, jo
tuolloin yleisö oli hämmästellyt silloisen pojan suoritusta kovin. Tätä
kirjoitettaessa Jorma Kontion ura
jatkuu ja voittojen määrä lähenee
jo 10000 voittoa.
1960-luvulta lähtien keskustelu
alueen keskusradasta lisääntyi ja
oli vuosittain esillä silloisen Kajaanin Hevosjalostusliiton kokouksissa
ha neuvottelutilaisuuksissa.Vuonna
1971 Kajaanin Hevosjalostusliitto
valitsi raviratatoimikunnan valmistelemaan ja tutkimaan rata-alueen
suunnittelua.
Kainuun Hevosjalostusliitto on
toiminut jo yli vuosisadan kainuulaisessa hevosjalostuksen ja kasvatus-
toiminnan neuvonnassa ja tamma- ja
varsanäyttelyiden sekä paikallisravien järjestämisessä yhdessä hevosystäväinseurojen kanssa. Hevosmäärän väheneminen on ollut Kainuussa
huolena useita kertoja.Vuonna 1969
järjestetyn maatalouslaskennan mukaan Kainuussa oli tuolloin 2783
hevosta. Nykyään hevosten määrä
on pudonnut noin 1200 hevoseen ja
uusien astutustenkin määrä vähenee
vuosittain hälyttävän paljon.
Myös tamma- ja varsanäyttelykulttuuri on vuosikymmenten aikana muuttunut. Esimerkiksi 1960-luvulla näyttelyitä järjestettiin lähes
joka kunnassa ja varsamäärät vaihtelivat muutamasta hevosesta noin
kymmeneen hevoseen paikkakunnittain ja kantakirjattavia tammoja oli useita vuosittain. Nykyään
Kainuussa järjestetään vuosittain
yksi tamma-ja varsanäyttely ja minimihevosmäärä on noussut 20 hevoseen.
Kainuun hevosjalostusliiton toiminnanjohtajina ovat toimineet
Kainuun Raviradan historian ajalla vuodesta 1976 :
Arvi Tuulenkari, Aarno Huotari,
Jaakko Nousiainen,Veikko Tarkkio,
Jouko Marin, Urpo Pehkonen ( toimessa 17 vuotta ), Tarja Pehkonen,
Seija Pekkala,Veli – Matti Leinonen,
Hannu Immonen, Auvo Moilanen
ja Kirsi Mikkonen vuodesta 2014 .
Feija ohjasti ensimmäisissä
totoraveissa
P
erjantaina 18.7 Kajaanin lounasraveissa muisteltiin hetki
menneitä ensimmäisissä raveissa ohjastaneen Feija Lindgrenin,
69, kanssa.
Päivälleen 39 vuotta aiemmin oli
Feija ohjastanut Kajaanin ensimmäisissä totoraveissa.
Tuolloin Kajaanissa Karankadulla
asunut ja hevosia pitänyt Lindgren
ajoi Mister Juniorilla kolmossijan.
Mister Junior ei jäänyt erityisesti
mieleen ahkerasti hevoskauppaa
tehneelle Lindgrenille.
– Se jäi, kun ajoin hevosella puuta
rata-alueelta nykyisen taloni pihapiirin seutuville. Kuin myös kuuma
Burgova-niminen tamma, jolla voitin
ainakin Suonenjoella.
Kilvanajon Lindgren aloitti jo
viisi vuotta ennen Kajaanin radan
perustamista.
Kainuun Sanomissa avajaisraveista oli sivun kokoinen selostus.
Kaksi päivää aiemmin, perjantaina
16. heinäkuuta oli näyttävä ennakkojuttu vihjeineen.
Avajaisravein aikana heinäkuun
18. päivänä ei luokoja pelloilta ke-
rätty.Vesisade oli pehmittänyt radan.
Uutisen mukaan rata oli useita sekunteja normaalia hitaampi. Ratojen ja hevosten kehityksestä jotain
kertoo sekin, että Top Masters voitti
lämminveristen kovimman lähdön
km-ajalla 27,9.
Avajaisravien nimi oli Suonenjoelta tullut 17-vuotias Veijo Heiskanen. Sittemmin Ruotsissa vaikuttanut Heiskanen oli neljällä ajokillaan
raveissa ja voitti kolme lähtöä. Kolmevuotias Uno Boy nousi pystyyn
voltatessa ja ohjastaja jätti sen pois.
Myöhemmin Uno Boy oli oikeinkin hyvä kilpahevonen.
Tuon lähdön voitti Einari Vidgren
Otvalilla.Toisen voiton Vidgren ajoi
Faraolla. Feija Lindgren kilpaili Mister Juniorilla samassa lähdössä kuin
Farao.
Totopaukussa oli mukana kainuulaishevonen ja -ohjastaja. Juha Hepo-Oja Vaalasta ohjasti Memorialin
toiseksi ravien ainoan naisohjastajan, kuopiolaisen Maija-Liisa Tuomaisen Wedding Boyn voittaessa.
Kymmenellä markalla sai kaksaripelistä yli 900 markkaa.
Veijo Karhu oli mukana katsojana
ensimmäisissä raveissa
K
ainuun Sanomien raviselostuksessa Kajaanin ensimmäisistä totoraveista 18.7.
1976 on yhdessä kuvassa tuttu mies.
Pohjolan Matka-konsernin nykyinen talousjohtaja Veijo Karhu
oli yleisön joukossa.
- Niin olin. Muistelen saaneeni
lipun silloisen kesätyöpaikkani
Kansallis-Pankin kautta.
Raveihin Veijo Karhu kertoi matkanneensa linja-autolla Puolangan
Törmänmäeltä. Hän oli mennyt
perheen kesäpaikkaan viikonlopuksi. Koska piletti raveihin oli taskussa, piti raveihin päästä kesken
viikonlopun vieton.
-Silloin kulki sunnuntainakin
linja-auto. Taisi olla Kainun Liikenteen kalustoa.
Raveista Veijolle on jäänyt mieleen vesisateinen, koleahko keli.
Sekä muutaman kympin voitot
totosta.
-Nahkatakki päällä siellä olin.
Joihinkin lähtöihin oli helppo pelata. Koska niissä ei ollut kuin viisi
tai kuusi hevosta.
Aktiivinen raviharrastaja Veijo
Karhusta ei kuitenkaan tullut.
-Vaan käynyt olen Kajaanin raveissa joka vuosi ainakin kerran.
En tiedä, osuuko lomamatka nyt
juhlaravien kanssa samaan ajankohtaan. Jos osuu, niin pitää käydä
sitten toisena ajankohtana.
Veijo Karhu kävi ensimmäisissä raveissa. Sen jälkeen hän on käynyt joka
vuosi kerran Kajaanin raveissa.
12
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Aktiivista toimintaa Hyrynsalmella
H
evosella on ollut merkittävä rooli suomalaisen
yhteiskunnan eri vaiheissa. Aiemmin välttämättömänä vetojuhtana. Tiettömien taipaleiden
sitkaana ja varmana kulkijana. Sitten
yhä suuremmissa määrin vapaa-ajan
harrastuksissa.
Näin on edetty Hyrynsalmellakin,
pienessä pitäjässä keskellä Kainuuta.
Hyrynsalmen Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Jouko Koski kertoi, kuinka hänen äitinsä isä
oli ajanut hevosella Kontiomäestä
siltatarpeita Hyrynsalmelle.
Junarata päättyi tuolloin Kontiomäkeen.
Vuokko ja Jouko Kosken omakotitalo löytyy Kuhmontien varresta
Kypärävaarasta. Kylästä, jossa on
prosentuaalisesti enemmän Kemppaisia kuin Korhosia Sotkamossa.
Olohuoneen seiniä koristavat
voittajakuvat. Famoso ja P.T. Pyhimys juoksivat aikoinaan yhdessä
Kiikku´s Veran kanssa Hyrynsalmen
Suomen ravikartalle.
Dream´s Devilia unohtamatta.
Romppaisten veljesten Vokkerin Vapa kilpaili menestyksekkäästi 1990-luvulla. Tamman tytär
Turon Tuulia ei startannut, mutta
jätti muun muassa valiojuoksija Tesantin.Vokkerin Vapan jälkeläisistä
valioksi juoksi Stamori.
Eikä ihme, Vokkerin Vapan siskopuoli on jättänyt Norettan, josta
on taas Valtraus, Noriko ja Vaellus.
Hyrynsalmen Hevosystäväinseura
perustettiin 1962. Vilkkainta toiminta oli 1980-90 –luvuilla.
Nuottimäen orivarsalaidun ja kaksi kertaa järjestetty Heinärieha työllistivät aktiiveja.
- Työllistivät liikaakin. Heinäriehasta ei jäänyt taloudellista tulosta. Enemmän tuotti tappiota, Jouko
Koski kertoi.
Orivarsalaitumella oli parhaim-
millaan 20 hevosta. Erityisesti Oulusta päin tuotiin kesäksi varsoja.
-Joka päivä piti niitä hevosia käydä katsomassa. Matkaa meiltä on
kuitenkin kymmenisen kilometriä.
Orivarsalaitumen toiminta päättyi
kunnan myytyä entisen kunnalliskodin maat.
Hyrynsalmella on harjoitusravirata ja talli radan yhteydessä. Hevosia
ratatallilla treenaa Jari Lindström.
Kainuun Hevosjalostusliiton hallituksessa vaikuttava Jouko Koski on
tuttu näky raveissa muutenkin kuin
ohjastajana. Hän on yksi lähettäjistä samoin kuin Tuomo Tapaninen.
Ajohevosena Jouko Koskella on
viisivuotias tamma Lahjottu.
Emälinjalta löytyy ravikuningatar
Valomerkki.
-Tamma on pojan pihapiirissä. Me
on tehty sukupolvenvaihdos jo aikoja
sitten. Puolentoista kilometrin päässä asutaan. Sopivan matkan päässä.
Aika näyttää, että pääseekö tamma Lahjottu otsikoihin. Juttua tehtäessä Jouko Koski valmistautui hevosen kanssa koelähtöön.
NELIVEDOLLA LIIKKUMISEN ILOA
KEMPPAALAN
MAATILALOMAT
Mallisto alkaen 42.990 €
Vapaa autoetu alk. 835 €/kk
Käyttöetu alk. 655 €/kk
TULE
TU
ULE K
KOSKIKALASTAMAAN!
OSKIKALASTAM
Hyrynsalmen Luvankoskelle
ja Kynäkoskille.
Etäisyys tilalta 4 km.
Majoitus 2 hengen huoneessa
34 euroa/vrk.
Mallisto alkaen 24.990 €
Vapaa autoetu alk. 585 €/kk
Käyttöetu alk. 405 €/kk
PÖRHÖN AUTOLIIKE OY
Heinisuontie 10, 87250 Kajaani,
PUH. 020 762 44
Palvelemme ark. 8.30–17, la 10–13
WWW.PORHO.FI
020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,07/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min.
Uusi Kia Sorento autoveroton hinta alk. 32.506,39 €, arvioitu autovero alk. 10.483,61 €, kokonaishinta alk. 42.990 €.
Vapaa autoetu alk. 835 €/kk, käyttöetu alk. 655 €/kk. EU-yhd. 5,7-6,7 l/100 km, CO2-päästöt 149-177 g/km.
Kia Sportage autoveroton hinta alk. 18.923,08 €, arvioitu autovero alk. 6.066,92 €, kokonaishinta alk. 24.990 €.
Vapaa autoetu alk. 585 €/kk, käyttöetu 405 €/kk. EU-yhd.5,2–8,5 l/100 km, CO2-päästöt 135–197 g/km.
Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa.
Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Kuvan autot erikoisvarustein.
Kemppaalan maatilalomat
Eskolantie 3 89400 Hyrynsalmi
Tilan isäntä Esa Kemppainen 050 546 8260
[email protected]
www.kemppaalanmaatilalomat.com
ERISTYSURAKOINTI
HEIKKINEN
P. 0400 681 320
13
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Suomenhevosen omistajana 43 vuotta
P
altamon Keräsenvaaralla
vuonna 1941 syntynyt Juhani ”Juppe” Heikkinen oli
Kajaanin ensimmäisissä raveissa
päälähettäjänä 18. heinäkuuta
1976.
-Vettä satoi silloin. Se jäi niistä
raveista mieleen.
Vuotta aiemmin virallisesti perustetun raviradan rakentamistalkoot
tulivat tutuiksi hevosmiesoppinsa
niin kotoa kuin Kymenlaaksosta
ammentaneelle Juhanille.
-Kouvolassa olin Voikkaan paperitehtaalla töissä. Siellä tutustuin
Unto Lunkkaan.
Juhani sanoo raviradan perustamisen ja toiminnan olleen suorastaan
välttämätöntä Kainuun hevostalouden kehitykselle
-Vaikka sitä raviradan perustamista vastustettiin ankarasti. Kajaani Oy olisi aiemmin rakennuttanut
raviradan Kajaaniin. Hevosjalostusliitto vastusti hanketta, eikä rataa
silloin tehty.
Kysyttäessä radan toimintaan
alkuaikoina vaikuttaneista henkilöistä Juhani Heikkinen mainitsee
kihlakunnanneuvos Olavi Salmenkiven.
Oskari Komulainen, Kalle Dahlberg, Olavi Kaarakainen, Veijo
Kauppinen ja Carl-Erik Bucht olivat
Salmenkiven lisäksi muun muassa
miehiä, joilla oli iso osuus raviradan
alkuvaiheissa.
Hevosia Juhani Heikkinen kertoi ajaneensa 11-vuotiaasta alkaen.
Vuonna 1954 perheensä mukana
Sotkamoon muuttanut Juhani kertoi
tutustuneensa muun muassa Arvo
Sirviöön.
Juhani Heikkinen oli ensimmäisissä
raveissa lähettäjänä. Nykyisin hän käy
Kajaanissa silloin tällöin ”turistina”.
lOunaS
lOunaS
Ma-Pe
Ma-PeKLOKLO11-14
11-14
-Hän oli mukava mies. Kierrettiin
yhdessä ympäri maakuntaa jääraveissa.
Hevosenomistajana Juhani Heikkisellä on pitkä historia takanaan.
-Suomenhevonen on ollut nimissäni 43 vuotta. Kilpaa ajoin ensimmäisen kerran 1959.
Heikkisen Kainuuseen tuomia
hevosia ovat Hilto, P.T.Piluri ja
P.T.Tiluri. Kasvattajana Heikkisen
paras saavutus on Juppe Hoo, 20,8aennätyksinen ori.
Nyt Juhani on osakkaanaa Juppe Hoon siskon Veronika Hoon
neljävuotiaassa tyttäressä. Helmi Hoon omistajat ovat Juhani
Heikkinen ja hänen tyttärensä
Taru Suutari.
VaiN
VaiN
8€8€
tuletule
tutustumaan
myösmyös
uuteen
tutustumaan
uuteen
a la acarte
listaamme
la carte
listaamme
Ryhmämatkalle
Kainuusta!
Puh. (08) 655 0256, fax (08) 652 0428
email: [email protected], [email protected]
NOSTO- JA MAANSIIRTOPALVELUT
MAANRAKENNUS- JA KAIVINKONETYÖT
• Kaivinkone 17 tn
• Ympäripyörivä kurottaja,
nostokorkeus 21 m
• Minikaivuri
• Pyöräkuormaaja
• Yhdistelmäkaivuri
• Moottorikottikärryt ja minikaivuri myös vuokrattavissa!
Maanrakennus MAP-Kone Oy
p. 050 5245434, 0500 686 554, www.map-kone.com
RUOHONLEIKKURI
MCCulloch M51-125M
RUOHONLEIKKURI
MCCulloch M46-125WR
Terä 51 cm, sivulle heittävä.
Isot vetävät takapyörät, kookas kerääjä,
terä 46 cm..
199,-
299,(349,-)
Mutkatonta majoitusta Suomussalmella
Viidessä viihtyisässä huoneessa
Aivan keskellä kylää
269,-
99,TRIMMERI
McCulloch Trimmac
Soita
050- 4622 066
ja varaa hyvät unet!
(299,-))
(299
2-T polttomoottorilla varustettu trimmeri.
Puoliautomaattinen siimapää kahdella
siimalla. Leikkuulev. 41 cm.
www.matkustajakoti.suntuubi.com
PAINEPESURI
Kärcher K5 Compact
Pienikokoinen tehokas painepesuri, helppo kuljettaa,
8 m pitkä korkeapaineletku helpottaa käyttöä.
Omista vähän, hyödy paljon.
HALKAISUKIRVEET FISKARS
49,-
35,-
(49,95)
Fiskars Black ED L 122260
Kestävä, kevyt ja käyttövarma, pitkähkö varsi.
Kokonaispituus 708 mm, paino 1570 g.
Asiakasomistajana
olet yksi osuuskauppasi
omistajista.
(59,-)
(23,-)
Fiskars Juhlakirves 365 v.
129030
KAJAANI
Kehräämöntie 24, 87400 Kajaani• www.k-rauta.fi/kaupat/kajaani
p. (08) 633 170• Avoinna: ma–pe 7–19, la 9–15
Hyödyt sekä asiakkaana
että omistajana.
Katso lisää
www.maakunta.fi
Tuotteita rajoitetusti, tarjoukset voimassa
29.8.2015 saakka tai niin kauan kuin
tuote-erät riittävät tarj.aikana.
Ei.puh.varauksia.
www.k-rauta.fi
14
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Maasta se pienikin
ponnistaa
Opiskelu
ei edellytä
paikkakunnalle
muuttoa!
i
i
se
lki
nt
ti
lli
o
ma
20
Am
14
Ka
K
sto
n
ammattio
p
uun
ajaanilaissyntyinen NellyJaniika Korpikoski on parhaana vuotena kilpaillut
raviratsastuslähdössä voittoprosentilla 39.
Startteja on takana pitkästi yli 400.
Nelly-Janiika on Suomessa yksi kysytyimpiä monteohjastajia.
Hänen tyylinsä sopii useimmille
hevosille.Ainakin muutaman startin
ajan ja Nelly-Janiikaa on sanottukin
monteohjastajien Teivaiseksi.
-En mielestäni paha ole, mutta
saan hevoset kulkemaan.
Jormuassa lapsuutensa viettänyttä
Nelly-Janiikaa kiinnostivat hevoset
jo alle kouluikäisenä.
-Se lähti siitä, että ihan pienenä
ryhdyin käymään ratsastustunneilla
Soile Lappalaisen tallilla. Sitä ennen
olin karkaillut naapuriin Moilasen
Riston tammaa katsomaa.
Tai ei tamma ihan naapurissa ollut,
muutaman kilometrin päässä. Sen
verran kaukana, ettei pieni tyttö olisi
saanut sinne saakka yksin lähteä.
Ajoluvan Nelly-Janiika suoritti
ollessaan ammattikoulussa.
-Olin silloin 18-vuotias.
Yhdeksi Suomen parhaista monteohjastajista tie kulki Kajanin raviradan tallien kautta.
-Alpo Karjalainen ja Jari ”Kemppi” Kemppainen antoivat paljon vastuuta eli hevosia käsiteltäväksi.
Giant Of North oli Nelly-Janiikan
toistaiseksi paras hevonen, jossa näkyi oma kädenjälki.Voitto Finlandiapäivänä vuonna 2011 Vermossa on
edelleen Nelly-Janiika Korpikosken
nk
oulu
tuksen laat
upa
Luonnollisesti Seppälässä!
Kainuun ammattiopiston luonnonvara-alan YritysAmis
kouluttaa laajasti osaajia eläin-, luonto-, puutarhaja metsäalalle.
Tammikuussa alkaa hevospainotteinen luonto-ohjaaja
ja metsuri-metsäpalvelujentuottaja koulutukset.
Molemmat ovat monimuotoisesti toteutettavia aikuiskoulutuksia, jotka eivät edellytä paikkakunnalle muuttoa. Lisätietoja koulutuksista antavat Tiina Kuittinen,
puh. 044 291 8190 (luonto-ohjaaja) ja Jukka Mikkonen,
puh. 044 294 4503 (metsuri).
Jäljellä muutamia vapaaksi jääneitä opiskelupaikkoja
viher- ja kukka- ja puutarhakaupan alalle. Tiedustelut
puh. 044 797 4512 (viherala) ja puh. 044 797 0865
(kukka- ja puutarhakaupan ala).
Kirkkoahontie 115 | Seppälä | 87910 Linnantaus | www.kao.fi
uran huippuhetki.
-Menestyksen avaimena on halu
tehdä työtä ja kova voitontahto ja
valmius reissaamiseen.
Pienikokoisuus ei haitaksi ole
Suomessa.
Suomessa siksi ei pienikokoisuus
haittaa, että painoraja on 52 kiloa
varusteineen. Pohjoismaissa 65 kiloa.
- Maasta se pienikin ponnistaa,
Nelly-Janiika itse sanoo.
Nelly-Janiika Korpikoski asuu nyt
Hämeenkoskella. Perheeseen kuuluu mies ja koira.
Ohjastaminen on vain harrastus.
Nelly-Janiika Korpikoski työskentelee
Finn-Tack Oy:lla myyntiedustajana.
Hevosia Nelly-Janiikalle tarjotaan
aika paljon.
-En pysty ajamaan kaikkia. Olen
sitten omistajia neuvonut ottamaan
yhteyttä nouseviin ja nuorempiin
ohjastajiin.
Kajaanissa Nelly-Janiikalla on tarkoitus käydä kerran kesässä.
-Kun ukki kuoli, niin ei ole sillä
tavalla ikävää sinne. Äiti ja pikkuveli sekä muutama kaveri asuvat
Kajaanissa. Olisin tullut treenaamallani Tejasilla juhlaraveihin, mutta sarja oli suomenhevosille eikä
kylmäverisille.
Tuttu näky raviratsastuslähdössä.Voittajan ohjissa Nelly-Janiika Korpikoski.
Digitaalinen Kainuun
Esim. Toyota, BMW, Seat,
Ford, Renault, Opel,
Nissan, MB, Volkswagen,
Honda, Skoda, Audi,
ym. ym.
Sanomat sanoo huomenta
ja hyvää yötä siellä missä sinäkin.
Täystilaajana saat paperilehden
lisäksi vapaan pääsyn kaikkiin
Kainuun Sanomien verkkosisältöihin:
digitaalinen näköislehti, arkisto
sekä verkon maksulliset sisällöt.
Tutustu ja tilaa
www.kainuunsanomat.fi/
TI
S
E
S
I
L
EDUL AOSIA!
VAR
Vaari,
joka nauttii saaressaan
myös päivän uutisista.
Kainuun Sanomien digitaalinen näköislehti toimii
kaikkialla mihin verkko kantaa.
Lönnrotinkatu 3
Kajaani
Puh. 08-632 500
Risteilymatkat
Perheristeily
Tukholmaan
3 pv 13.10. alk ......hlö/C4
4
Tallinnaan
64
alk..............hlö/B4
€
Baltic Queen, sis. kulj.
Lähdöt ke, to, la ja su.
83 €
Sis. kuljetuksen, risteilyn, vierailun
Tom Tits Experiment -elämysmaailmaan.
© Tom Tits Experiment
Lue lisää: www.pohjolanmatka.fi/perhematkat
Kortilla merkityistä
matkoista Bonusta!
Kauniit
a koteja
asiakaspalvelu/ digiostaminen
Tukholmaan
29.8., 18.9., 13.10., 22.10...
Viking
alk..........hlö/C4
4
68 €
Silja alk.....hlö/C4 76 €
Hinta sis. kuljetukset.
Risteily+hotelli
kanssasi kaikkialla
Hotellimatkat
Tallinna
1 yö 1.9. alk........... 44 €*
2 yötä 23.8. alk. 59 €*
Pärnu
26.8.
203 €*
Kuressaari 26.8.
3 yötä alk. ........207 €*
3 yötä alk. ......
Erikoismatkat
Kylpylämatkat
22.10.
94 €
alk..........hlö/C4
4
Tallinna
1 yö alk. ................. 50 €*
Lähdöt to ja su.
2 yötä alk. ..........
€*
Lähdöt ke, to, la ja su.
67
Viini, ruoka ja
hyvä elämämessut
2 pv 24.10. .
155
4 pv to-su
4 pv 10.12.
Tallinna 10.9.
alk/hlö ............ 233 €*
alk ................. 241 €*
8 pv su-su
* Tähdellä merkityt hinnat ovat alkaen satamasta, liittymäkuljetus lisämaksusta Helsinkiin alk. 79 €.
UUDET
UPEAT
TUNNELMASÄVYT
5500
9L
6,11/l
Maalarin
TALOMAALI
ERÄ
VINHA
Joulumarkkinat
Porvoo 2 pv 12.12.
Tallinna 20.9.
€ alk ................ 452 €* alk/hlö ............... 146 €
Avoinna ma–pe 10–17 • KAJAANI, Kauppakatu 1, p. 0201 303 380 • KUHMO, Koulukatu 12, p. 0201 303 415 • Tilausajot 0201 303 390
Palvelumaksu 12 €/varaus, netistä 0 €/varaus. Puhelujen hinnat kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Tikkurilan mahtavat
maalimarkkinat
Joulunalusmatkat
Käsityömessut Hemmottelua Joulumarkkinat
ja kuntoutumista! Tallinna ja Tartto
Tukholmassa
PIKATEHO
SOITA JA VARAA 0201 303 303 (ma–pe 9–17)
Online-myynti 24h www.pohjolanmatka.fi
VENEMAALIT
PETROOLIÖLJYMAALIA
6900
9 l (7,67/l)
muovi,
puu,
teräs,
alumiini
Värisisustajat Oy
Kasarminkatu 12, Kajaani, puh. 08-6141 595
Palvelemme ma-pe 7.00-18.00, la 9.00-13.00
www.varisisustajat.com
[email protected]
www.varisilma.fi
15
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Raviratsastuslähdöt
lähetysauton kuljettajan
suosikkeja
Juha Kuutti sanoo pitävänsä lähetysauton kuljettajan työstä kahdesta
syystä. Auton ajamisen lisäksi.
-Näkee ihmisiä ja erityisesti raviratsastuslähdöt ovat mukavia. Ohjastajat ovat naisia.
Vakavoiduttuaan ”Junnu” toteaa
ohjastajilta tulevan palautetta eniten
tuomareiden lisäksi ratamestareille
ja lähetysauton kuljettajille.
Ammatiltaan nuorempi Kuutti
on autonasentaja. Neuvokkuutta
tarvittiin elokuussa 2007 kun vanhan, vuoden 1959-mallin Internationalin moottorin lokin kylkeen
tuli reikä.
Juha Kuutti teki puusta reikään
tapin. Nesteet pysyivät oikealla
puolen ja auto oli taas käyttökelpoinen.
Vanhaa lähetysautoa käytettiin
vuosi sitten Halsuan Miljoonaraveissa. Kapealla radalla eivät nykyaikaiset lähetysautot olisi sopineet
liikkumaan. Auton mukana olivat
Halsualla Juha ja Aarne Kuutti.
Kajaanin nykyinen lähetysauto
on Äimärautiolla Oulussa aiemmin
käytössä ollut pirssi.
Aarne Kuutti teki elämäntyönsä
autonkuljettajana. Hän ajoi muun
muassa postin linja-autoja.
Kerran 1970-luvun lopulla Pieksämäellä Aarne oli joutunut syystä ja toisestakin virkavallan kanssa
tekemisiin. Linjalle lähtö myöhästyi
kolmella tunnilla. Kajaaniin postin
”mahurisisu” saapui kuitenkin reilusti etuajassa.
Tapauksesta oli joku koiranleuka
keksinyt osuvan sloganin:
-A. Kuutti – aikataulut muutti.
AUTOT
EDULLISESTI
Automyynti
Alfasale oy
Mainuantie 350, 87700 Kajaani • 045-6731690
en!
e
t
t
Kiitos,
ä
j
o
i
b
t
tele
kun lajitOhjeita
lajitteluun ja kompostointiin:
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä
Viestitie 2, Kajaani
Avoinna arkisin 9-15
08 636 611, www.ekokymppi.fi
Fb: Kurre Kainuulainen
Twitter: @ekokymppi
Blogit: Kurrenkerho ja Ekoaviisi
Juha Kuutti ja Aarne Kuutti työnsä ääressä Kainuun raviradalla.
KUVA: PAULA LEHTOMÄKI
K
ajaanin ravien kävijöille ja
raveja seuranneille sukunimi Kuutti on tuttu yhtä lailla
menneiltä vuosilta kuin nykyisestä
ajasta. Entisestä myymäläautosta
rakennettu hevoskuljetusauto liikkui niin Kajaanin kuin lähiseudunkin raveissa.
Kauko Kuutin lämminverinen Elsa-tamma, ”kohtalon lapsi” kilpaili
1980-luvun puolivälissä startaten 166
kertaa. Kauko Kuutti ajoi tamman
starteista kolmea vaille kaikki. Muut
ohjastajat olivat Esko Kuutti, Kari
Toivonen ja Unto Kärkkäinen.
Veljeksistä vanhimmalla, Alpolla
on perheensä kanssa porukassa edelleen ravihevonen. Davidson Web on
päässyt otsikoihinkin jo.
Hevosten ohjastajana ei Kuutin
sukua ole näkynyt viime vuosina. Lähetysauton kuljettajana Juha Kuutilla on startteja Kajaanissa jo satoja.
Ennen Juhan siirtymistä auton
puikkoihin lähetysautoa ajoi muun
muassa sotkamolainen Veijo Sirviö
ja myös Juhan isä Aarne.
Kajaanin raviradalla lähettäjänä
toimiva Aarne Kuutti täytti haastattelupäivänä 66 vuotta. Tuo päivä oli
kesäkuun 23:s.
Aarne on sisaruksista kolmanneksi vanhin. Vanhin on Helmi Moilanen, sitten tulevat pojat järjestyksessä Alpo, Aarne, Esko ja Kauko.
-Meidän suku on Karjalasta, Suojärveltä lähtöisin. Isäni Johanneksen
isällä Konstantin Kuutilla oli ollut
siellä jo hevosia, Aarne kertoi.
Kuutit asuivat Kajaanissa Komiaholla. Kotipaikallaan asuu nyt veljeksistä nuorin Kauko.
Kajaanin ravien talkoolaisena
Aarne Kuutti kertoi aloittaneensa
jo 1970-luvulla.
-Ajettiin hevosilla ja tehtiin talkoita.
Älä eksy, suunnista
metsänhoitoyhdistykseen!
Metsänhoitoyhdistyksestä löytyvät
metsänomistajalähtöiset palvelut
puukaupasta metsänhoitoon.
Metsänomistajat
KAINUU
Metsänhoitoyhdistys
Kainuu
SotkamoSotkamo
Metsänhoitoyhdistys
Kainuu Metsänhoitoyhdistys
Metsänhoitoyhdistys
Metsänhoitoyhdistys
Ylä-Kainuu
Metsänhoitoyhdistys Rokua-Paljakka
Metsänhoitoyhdistys
Ylä-Kainuu
Metsänomistajan asialla www.mhy.fi
MarkkiNoideN tyylikkäiNtä
ja edistyksellisiNtä voiMaa –
UUsi MitsUbishi l200
VAKUUTTAVAMPI MITSUBISHI L200
• 181 hv/430 Nm
• Kulutus alk. 6,4 l/100 km
• Kantavuus 1.010–1.035 kg
• Perävaunumassa 3.000–3.100 kg
Nyt koeajettavana
UUSI L200!
.JOOB,BVQQJ
Valitse täysin uusi voimakas
Mitsubishi L200, niin saat
markkinoiden edistyksellisimmän
nelivedon, taloudellisempaa
ajonautintoa ja luokkansa parhaan
vakiovarustelun. Mitsubishi L200
on ainoa pick-up, jossa
on 5 vuoden takuu.
Mitsubishi L200 -mallisto alk.: autoveroton
hinta 30 123,86 € + arvioitu autovero 4 366,14 €
+ tk 600 € = kokonaishinta 35 090 €. EU-yhd.
6,4-7,2 l/100 km, CO2-päästöt 169-189 g/km.
Kuvan auto erikoisvarustein.
Automyynti 0400 115 111
Syvänojankatu 5, KAJAANI
Ma-pe 8-17, la 10-14
www.hartikainen.com
16
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Vain tällä kupongilla
Tehopesu
Kuponki voimassa syyskuun 2015 loppuun.
Auraus
juoksi
10€
Kainuuta ravikartalle
Purolan Teboil palvelee!
Vuokraamme kuomukärryä
LOUNAS
KEITTOLOUNAS
8,90 €
6,90 €
seisovasta
pöydästä
Teboil Purola Witikka Oy
Mainuantie 3, 87150 KAJAANI
puh. 08-623 420
Uusimme
autonpesukoneen!
HARJAPESUT alkaen
14,90€
Avoinna
Arkisin 6-21
La
7-21
Su
8-21
huoltaa autoja ja ihmisiä
Huoltoa rautaisille
hevosvoimille!
Takojankatu 16, 87400 Kajaani
puh. 0400 647 641
M
ikko Särkelä oli valvomassa sittemmin Auraus-nimen saaneen orivarsan
syntymää setänsä tallilla Lumijoella.
Elettiin uuden vuosituhannen ensimmäistä kesäkuuta.
Kolme vuotta myöhemmin Juhani Särkelällä oli veljenpojalleen
ehdotus.
-Setä alkoi juttelemaan, jotta ota
ajettavaksi se orivarsa.
Hevonen muutti Kajaanin Lehtovaaraan Jenni ja Mikko Särkelän
hoidettavaksi. Siitä lähtien Mikko
Särkelä ajoi Aurausta kuin omaa
hevostaan.
Yhteensä 86 starttia oli Mikon
käsialaa. Kaksi starttia ajoi Juha
Länsimäki.
Rahaa Auraus tienasi urallaan lähes 300 000 euroa. Ennätykset 20,3a
ja 21,4. Tasoitustuloksen ori juoksi
2008 ja se oli SE-tulos, jonka rikkoi
Jokivarren Kunkku seitsemän vuotta
myöhemmin.
Vuonna 2008 Auraus hävisi kuninkuuden kahdella kymmenyksellä.
SE-tulos syntyi Suur-Hollola voiton
myötä.
Auraus pitää hallussaan myös Kajaanin rataennätystä.
¬-Vaikka se kliseeltä kuulostaakin, niin Auraus tuntui hyvältä jo
ensimmäisellä lenkillä.
Hevonen kilpaili koko uransa ajan
Juhani Särkelän omistuksessa.Vaikka mediassa kirjoitettiin Lumijoen
liinaharjasta, niin Kainuussa Auraus-
ta pidettiin kajaanilaisena hevosena.
Alusta asti Mikko Särkelälle oli
selvää, ettei setä myy kenellekään
Aurausta.
-Siksi emme koskaan kyselleetkään sitä ostaaksemme.
Auraus on nyt toista kesää ”liisattuna” Häijään oriasemalla Tampereella.
-Tänä kesänä on ollut mukavasti
tammoja. Noin 20. Se on hyvin tällaisena aikana.
Aurauksen edellinen suuri ikäluokka on vuodelta 2013. Silloin syntyi 19 varsaa. Yhteensä Aurauksen
jälkeläisiä on tällä hetkellä 183. Kaksi Aurauksen jälkeläistä on Jennillä
ja Mikolla itsellään.
Mikko Särkelän toi Kainuuseen
työ.
-Hiukkavaaran varuskunnasta
siirryin Kainuun Prikaatiin.
Aurauksen lisäksi muun muassa
Will Be Dreamin ohjastajana tunnettua Mikkoa ei ole nähty vähään
aikaan hevosen suitsissa.
¬-Lapset ovat siinä iässä, että
harrastavat vaikka mitä. Vaan jos
hevoset alkavat juosta, niin ei sitä
koskaan tiedä.
Auraus on tekemässä läpimurtoaan Suomen huipulle vuonna 2007. Kuva Oulusta 5. toukokuuta. Aiemmin samana keväänä Auraus juoksi Valkeala-Ajon
Kouvolassa.
Jos tänään
tuntuu pahalta,
niin soita Palvelevaan
puhelimeen tai lähetä viesti
Palvelevaan Nettiin.
Kainutlaatuinen Kainuu
Puheluihin
vastataan
su-to klo 18–01 ja
pe-la klo 18–03.
PARHAAT
TRAKTORIT,
KOVIMMAT
KUSKIT.
Valtra-myyjäsi, AGCO Suomi Oy
Esa Sutinen, 040 352 2228
[email protected]
17
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Hyvien hevosten kylä
V
artiustiellä Kajaanista päin
katsottuna on jonkin matkaa ennen Kuhmon rajaa
kaksi isoa mäntyä molemmin puolin tietä.
Lentiirassa tätä paikkaa kutsutaan
Kurjuuden portiksi.
Kurjuuteen saa kosketuksen ajettaessa Vartiuksen tieltä Lentiiraan.
Käntinsalmentie kilpailisi ykkössijasta Kainuun huonoimpien päällystettyjen teiden sarjassa. Jos jostain syystä tällainen kilpailu järjestettäisiin.
Käntinsalmentie on niin huono,
ettei hevosia kuljeteta sen kautta.
Kierretään parin kilometrin mutka
ennemmin.
Kurjuuden portin ohitse ovat lentiralaisten hevoskuljetusautot ja kopin sekä auton yhdistelmät ajaneet
tuhansia kertoja. Pitkiltä reissuilta
on palattu Itä-Kainuun järvimaisemiin useimmiten hyvillä mielin.
Kyydissä olleen hevosen sijoitus on
kilpailussa ollut sama kuin Lentiiran tunnetuimman hevosmiehen
etunimi.
Parhaimmillaan Voitto Karppisen hevosten menestys toi hänet
raviohjelmien kautta kansalaisten olohuoneisiin melkein joka
lauantai.
Kansantarinan mukaan Kuhmon
Paikallis-Sähköstä myytiin silloin
kaikki laajakulmatelevisiot loppuun.
Treenari Karppisen leveä hymy ei
enää kokonaan sopinut näkymään
tavallisista televisioista.
Lentiiran ensimmäisen ravihevosen hankkivat Kari Nikulainen
ja Voitto Karppinen. Hevonen oli
nimeltään Delta Dawn. Nikulainen
ja Karppinen hankkivat myöhemmin toisenkin porukkahevosen,
Fabianin.
Myöhemmin porukka purettiin.
Delta Dawn jäi Nikulaiselle, Fabian
Karppiselle. Sitten Karppinen osti
Delta Dawnin takaisin. Karppiselle tamma teki kaksi varsaa. Toinen
varsoista oli Lentiiran maailmankartalle juossut Tornando.
Vuonna 1986 Voitto Karppinen
muutti hevosineen Lentiiraan, kotitaloonsa Sutelaan. Yli 40 vuotta
metsäkoneurakoitsijana toiminut
Voitto Karppinen kertoi tuolloin
tapahtuneen ammatinvaihdoksen.
Tässä maisemassa passaa niin ihmisten kuin hevosten asua. Oikealta Voitto Karppinen, Raimo Komulainen, Pertti Lyytinen,Toivo Heikkinen ja Mistral´s Chuck,
Jere Kärnä ja Jani Kärnä.
Hänestä tuli päätoiminen hevosmies.
Kysymykseen parhaista hevosista
Voitto Karppinen vastaa Tornandon
ja Matukan olleen parhaita.
– Tornandolla pärjättiin ulkomaillakin.
Matukan meriitteihin kuuluu
Suurmestaruuden voittaminen 1999.
Samana vuonna kuhmolaisori oli
suistaa Vieskerin valtaistuimeltaan
Porin kuninkuusraveissa.
–Ohjastaja Jorma Kontio sanoi,
että päästessään vapaasti tuleemaan
3100 metrillä, Matukan kaulaan pujotettiin kuninkuusseppele.
Se olisikin ollut tapaus. Ravikuningatar ja ja ravikuningas samasta
maakunnasta.
Elettiin vuotta 1998. Lomakylän
Topille, Heikkisen Topille kotijoukot
touhusivat 50-vuotislahjaksi Matukan täysveljen Kevättömän Visan.
Antero Kumpulainen hommasi sitten Stone Capes Budin.
Pikkuruuna juoksi yli 40 000 euroa.
–Olisi juossut enemmänkin. Ilman
erilaisia vaivoja ja onnettomuuksia.
Kainuun Raviradan historiaan
Stone Capes Bud jäi juostuaan ra-
taennätyksen.Vuosi oli 2008 ja tulos
14,0 tasoitusajossa juostuna.
Vaan mikä saa miehet ja hevoset
lähtemään Lentiirasta saakka kilpailuihin. Kun lähimmälle raviradalle Kajaaniinkin on matkaa 110
kilometriä.
– Kyllä se kehtuuttaa. Näillä palkinnoilla varsinkin. Kustannukset
ovat nousseet, palkinnot eivät.
Tornandon ja Matukan ollessa
parhaimmillaan Voitto Karppinen
asuskeli pari kuukautta Ruotsissa ja
saman verran Orimattilassa.
Lentiirassa ja lentiiralaisten omistuksessa on 17 hevosta. Hevosista 13
on Lentiirassa.
Toivo Heikkinen sanoo yhden
syyn hevosinnostukseen ja menestykseen löytyvän treenipaikoista.
Lentiirassa treenipaikat ovat parasta mahdollista laatua.
Lentiira oli kuuluisa myös potkukelkkakilpailuista. Sitten keksittiin
järjestää ravit samaan aikaan ja samassa paikassa Petäjäniemen Lomakylän rannassa.
Paitsi kahtena viimeisenä vuotena,
jolloin jäätilanne on estänyt ravien
järjestämisen.
Vaan Lentiirassa ei luovuteta.
Shell
Kontiomäki
TARJOUS
Weke-katiskat
-15%
kolme eri kokoa
Eikä siinä vielä kaikki!
Lisäksi mukaan 1kg syöttiraetta ja syöttipussi.
www.kainuuntahti.fi
P. (08) 687201
Shell
Kontiomäki
Kuhmon Hevosystäväinseuran
sihteeri, Pertti Lyytinen Lentiirasta kertoi ensi vuodeksi olevan kovat
suunnittelmat.
– Sponsoreitakin on kyselty ja lupauksiakin saatu.
Raviurheilun tilasta Voitto
Karppinen totesi ensiksi karsintajärjestelmän muuttuneen epäedulliseksi.
– Pisteitä ei kerry pienistä palkinnoista riittävästi.
Ruotsista Kuhmoon jokin vuosi
sitten muuttanut Raimo Komulainen puolestaan ei sano uskovansa
rata-arvontojen tasapuolisuuteen.
– Ei kotimaan eikä ulkomaisissa
suurkilpailuissa.
Epäkohta on Lentiiran miesten
mielestä myös tototuottojen jakautuminen.
– Raviradat eivät saa kohta
muuten tuloja muuten kuin kerjäämällä.
PORUKALLA
HAUSKEMPAA
Porukkapeli on helppo ja vaivaton tapa päästä mukaan ravi
ş
Ľşşş
1Ȩ
Ľ
Ȩ
Ȩȩ
Ȩ
ş
Ľş
Ȩ
<şş
Ȩ
Ȩ
Tule mukaan omalla porukalla tai valitse pelisi asiantuntiȨȩ
Ȩ
ȨȨ,ȨȨ
ȨȨ
vaihtoehtoja!
18
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Kesätarjouksia!
Villa A1 Autotalli
1290,Puutavara
580 x 300 m
Kauko-ohjatulla
rullaovella +
lukittava sivuovi
Rumpuputki T4
47x100 vs/vl ............ 1,00 /m
32x100 vs/vl ............ 0,75 /m
22x100 vs/vl ............ 0,50 /m
48x98x6000 C24 ...... 1,65 /m
Aitalauta ympäripohjamaalattu
valk. 20x95 .............. 1,00 /m
315x6000
93,kpl
160x6000
Polttomoottori
Halkomakone 10tn
39,-
kpl
Timco Klapisirkkeli
LS400
590,-
179,Mönkijän
TUKKIKÄRRY
Mönkijä
150cc
1500,-
590,-
Farmitunkki
nostoteho
3000 kg
55,-
Mukavasti Moilasen Mukana...
KOSTAMUS 2pv 22.-23.8. ov 80€, 12.-13.9. 150€
PIETARI 4pv 03. - 06.09., 01. - 04.10.
295€
VIIPURI 3pv 14. - 16.09., 09. - 11.11.
285€
KYLPYLÄMATKOJA Tallinna VIIMSI TERVIS SPA
20. - 26.09., 18. - 24.10., 15. - 21.11.
485€
PERHEMATKA Viimsi Spahan 21.-24.10. 280€/240€
PÄRNU Tervis 04. - 10.10.
520€
JUNALLA SOTSIIN!
M Adrianmeren
O N T Etuntematon
N E Ghelmi...
RO
28.08. - 16.10. joka viikko
alk. 545 €/vko, 915 €/2 vkoa
JOOGAMATKAT :
29.08. - 05.09. 895€ kolme paikkaa!
07. - 14.10. 905€ myös 10pv mahdollista!
Kanarialle, Puerto Rico 05. - 12.01. 935€
MATKAT
27.9. - 10.10. bussilla Pietariin, 38h junamatka PETROSKOIN
27. - 30.8. Sortavala - Petroskoi
385€
Sotsiin, 9 päivää aurinkolomaa ja takaisin! 1350€ 29.10.- 1.11. Musiikkifestivaalit
410€
TILAUSMATKAT OY
puh. (08) 713 370, 017 26 333 23
Pentti Hapolla on nyt yksi hevonen. Ruuna Karisman Topi on ennätykseltään lähes tähtiaikainen hevonen.
Pentti Happo:
Näytti, ettei rataa saada
eläissään valmiiksi
T
alvella 40 vuotta sitten höyrysi raviradan työmaalla Kalle
Dahlbergin sinne touhuama
kenttäkeittiö.
Tai paremminkin metsätyömaa
paikka oli, koska tukkimetsää kaadettiin ja ajettiin lanssiin nykyisen
lipunmyyntipaikan seutuville.
-Niin se näytti, ettei se ravirata valmistu elämänkunta päivänä, muisteli
talkoissa mukana ollut paltamolainen Pentti Happo. Ja lisäsi Kallen
luvanneen raviradan valmistuessa
pidettävän isot iltamat, joihin tulee
Hortto Kaalo esiintymään.
Vaan niin se rata vain valmistui. Iltamat ovat tosin edelleen pitämättä.
Keväällä 1975 oli valmiiksi saadulla takasuoran pätkällä korttikurssi.
-Osanottajia oli kurssilla paljon.
Kymmeniä muistaakseni.
Kainuun Raviradan rakentamiseen johtanut perustava kokous oli
pidetty Paltamossa.
-Siellä oli kovia hevosmiehiä
tai muuten asiasta kiinnostuneita.
Huotarin Eero,Arvi Tuulenkari, Olli
Kaarakainen, Veijo Kauppinen ja
Buchtin Kalle muun muassa. Paltamossakin oli silloin aktiivista väkeä,
joita raviurheilu kiinnosti.
Pentti Happo oli puolitoistavuotias hänen perheensä muuttaessa
Mieslahteen. Elettiin 1940-luvun
viimeisiä hetkiä tuolloin.
Hapon suku on lähtöisin Suojärveltä. Kiinnostus hevosiin tulee Pentin mukaan suvun perintönä.
¬ -Kajaanissa asui isän veli Antti Happo. Hän oli innokas hevosmies, jolla oli hevosia aina. Paltamon jääraveihin mentiin ja kerran
sain ajaakin kilpakärryillä. Siitä kai
tämä harrastus sai alkunsa.
Useiden vuosikymmenien ajan
Paltamon Hevosystäväinseuran
puheenjohtajana toimineen Pentti
Hapon aikana pitäjän orivarsalai-
tumista tuli matkailunähtävyyksiä.
Valkamassa, Ouluntien varressa
oli laitumista tunnetuin. Oriiden laitumelle lasku keräsi alkukesästä jopa satojen ihmisten joukon väkeä
tapahtumaa seuraamaa.
Nyt orivarsalaidun on enää Karjalanvaarassa.
Kuten muutkin hevosmiehet,
Pentti Happo sanoo raviradan perustamisen olleen suorastaan välttämättömän Kainuun hevostalouden
kannalta.
-Vaikeaahan se alussa oli. Siinä oli
politiikkaa ja vaikka mitä taustalla.
Pentti Happo on ajanut aikanaan
aktiivisesti kilpaakin. Paras hevonen
oli tähtiaikainen Mantuli.
¬Nyt tarhassa kesää viettää kahdeksanvuotias Karisman Topi. Ruunan ennätys lähentelee tähtirajaa.
-Kyllä se vielä juoksee, Pentti
Happo sanoi kuten hevosmiehillä
tapana on.
[email protected]
www.tilausmatkat.info
Peggy Beat tulee syksyllä
M
Kirjanpito
Verotus
Palkat
Sähköinen taloushallinto ym.
• Kauppakatu 13 A 3, puh. (08) 624 600, fax (08) 6121 773
• [email protected]
• Kauppakatu 13 B, puh. (08) 6131 419, fax 6131 425
• www.tilitoimisto.com
elekomonen Tallin kimppavarsa Peggy Beat kasvaa ja kehittyy kaikessa
rauhassa Kuopion Kurkimäessä Juhamatti Hoffrenin tallissa.
-Menee nyt oikein hyvin. Kimpalle pitää antaa kiitosta, ovat antaneet
aikaa meille, Juhamatti vastaa kysymykseen kolmevuotiaan tamman
kuulumisista.
Hevosta ei ole starteissa näkynyt
kuin kerran.
-Hevonen on kasvanut ja kasvaa edelleen. Tärkeää on se, että
on päästy koko ajan treenaamaan.
Mikään paikka ei ole rikki. Olemme oikein tyytyväisiä hevosen olemukseen.
Starttiin tullaan syksyn aikana.
-Kenelläkään ei meistä ei ole kiire.
Siinä haukkaa tyhjää, jos ryhdytään
kiirehtimään turhaan.
Tästä on sen verran kokemusta,
että hevonen oli nuorten lähdössä
syksyllä (23.11.)
-Laukkasi. Se menee minun
piikkiin. Liian aikaisin tuotiin radalle.
Kysymykseen siitä, että millainen
hevonen Peggy Beatista tulee, vastaa
Juhamatti Hoffren:
-Hevosurheilulehti kehuu, jos on
aihetta. Ja jopa Savon Sanomat.
Hofrrenilla on Kuopion Kurkimäessä 18 hevosta. William Birdland, samalta emälinjalta kuin Peggy Beat on treenarin mukaan hyvä.
Samoin All In.
Vaan miksi mukaan kimppahevoseen?
-Elämyksiä livenä, näkee kuinka
hevonen voi ottaa ihmisen.
Tamma Peggy Beat Kajaanin raviradan ”liigavarsa.” Lainausmerkeissä, koska sitä tamma ei virallisesti ole.
Jos hevoskimppa kiinnosta, niin
aiheesta saa lisää tietoja soittamalla Katri Leskiselle numeroon 044276 2951. (tai Marika Tikkaselle
050-5245096)
19
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Myönteistä mielikuvaa luomassa ja
uusia asiakkaita hakemassa
L
ähiTapiolan Kainuu-Koillismaan alueyhtiön toimitusjohtaja Ulla Sipilä näkee
Kajaanin ravit mahdollisuutena
luoda edustamastaan yrityksestään
myönteinen mielikuva.
-Sekä tavoittaa uusia, potentiaalisia asiakkaita. Tunnettavuus meillä
on kohdallaan, kontakteja haetaan.
Niitäkin alueyhtiö tarvitsee, vaikka markkinaosuus Kainuussa ja
Koillismaalla on yli 40 prosenttia.
Vastaavaan ei 20 alueyhtiöstä pysty kuin kaksi Kainuu-Koillismaan
alueyhtiön lisäksi.
-Siinä on sellainen vaara, ettei kasvun varaa enää ole. Markkinaosuus
on säilytettävä, toimitusjohtaja Ulla
Sipilä linjaa.
Vuosi sitten tavoite täyttyi kontaktien osalta ravien sponsoroinnissa.
¬-Saimme satoja uusia asiakaskontakteja. Siksi olemme mukana
juhlaraveissakin.
LähiTapiolan, Lähivakuutuksen ja Tapiola-yhtiöiden fuusion
tuloksena syntyneen yhtiön juuret juontavat 1700-luvulle ja maaseudulle. Aivan kuin suomalaisen
raviurheilun.
-Aikoinaan kylän napamiehet olivat kokoontuneet pöydän ääreen ja
päättäneet vahingon käydessä jollekin, vahinko korvattavan yhteisistä varoista. Sieltä se pellervolainen
ajatusmaailma lähtee.
Tapiola-yhtiöt ovat olleet vahvasti mukana hevosvakuutuksissa. Samoin Lähivakuutus.
-Emme halua profiloitua pelkäksi
hevosten vakuutusyhtiöksi. Hevosvakuutukset ovat osa kokonaisasiakkuutta. Sitä kokonaisasiakkuutta
markkinoimme mielellämme.
Ulla Sipilä korostaa Kainuun ja
Koillismaan alueyhtiön olevan paikallisen toimijan.
-Meidän yhtiö maksaa verot Kainuuseen, meidän työntekijät samoin.
LähiTapiolan Kainuu-Koillismaan
alueyhtiöllä ovat toimistot Kajaanin
lisäksi Kuusamossa, Suomussalmella, Sotkamossa ja Kuhmossa.
OP
Kuurnantie 7, 87200 KAJAANI
Puh. (08) 6133 257
[email protected]
Toimitusjohtaja Ulla Sipilä ja raviradan hallituksen jäsen Kyösti Klemetti tekivät yhteistyösopimuksen juhlaravien sponsoroinnista.
KIINNITYSALAN
AMMATTILAINEN
KAINUUSSA
KIINNITYSALAN
AMMATTILAINEN
KAINUUSSA
Kajaani
on pessyt
silmänsä
Kajaanin ajajaliigan useina vuosina perättäin voittanut Mauri Jaara on tiukasti vallankahvassa kiinni
tälläkin kaudella.
Muistakin syistä kuin menestyksen takia Kajaani on Mauri Jaaralle
mieleinen paikka:
¬-Parasta Kajaanissa on se, että
rata on kunnossa säästä riippumatta,
katokset siistit ja kokonaisuutena
alue on pessyt silmänsä. Lisäksi Kajaanissa ovat mukavat, ystävälliset
toimihenkilöt.
Hevosenomistajat ovat Jaaran
kertoman mukaan mielissään lähes joka lähdössä palkintoina olevista loimista.
¬-Sekä muista oheispalkinnoista.
Varsinkin kun rahapalkinnot ovat
nykyisin pienet. Kajaanissa on nähty
vaivaa loimien hankkimisessa. Siinä
olisi mallia muillekin raviradoille.
Kysymykseen siitä, että tuleeko
mestari ajamaan juhlaraveihin, tulee Maurilta vastaus kuin apteekin
hyllyltä:
-Tottakai tulen ajamaan.
TIMPERINTIE 17, 87400 KAJAANI | p. 044 7007 550
[email protected] | www.kainuunpultti.fi
KOTIMAINEN PERÄVAUNU KUOMULLA
TPV5032L+HPV5032K101
- kokonaismassa 825 kg
- kantavuus 605 kg
Työkalut
- 1-akselinen, jarruton perävaunu
kuomulla
- leveys 189 cm, pituus 474 cm,
korkeus 87 cm,
- lavan sisämitat, 150 x 326 cm
- kippi, lehtijouset
- rekisteröity
- kastamalla kuumasinkitty
1990,OY
Työkalut
Myymälä: Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880 Varasto: Ratatie 4, 044 533 6084
Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto: 7-17, la 9-13
KLEMETTI
OY
P O H J O L A N K AT U 2 8 B 4
8 7 1 0 0 K A J A A N I
08-6121355, 050-5535947
HAMMASLÄÄKÄRI
ANNE LUNDBERG
(Karjalainen)
Kauppakatu 31 A 2B, 87100 Kajaani
Puh. 040 558 6922
[email protected]
20
40 vuotta kaviouralla | Keskiviikko 19.8.2015
Kun vaivoja ilmenee niin Hanakat auttaa!
Rajoitettu
erä!
Hansgrohe Logis 70
bide�e
PESUALLASHANA
Rajoitettu
erä!
1-huuhtelu
Alk.
98,MITSUBISHI ELECTRIC
Inverter -ilmalämpöpumput
• tuottaa viileyttä tai
lämpöä vedottomasti
PYYDÄ TARJOUS
ASENNETTUNA
IDO SEVEN D
WC-ISTUIN
(34310-01)
299,LAADUKKAAT
JÄSPIKÄYTTÖVEDENLÄMMITTIMET
ONNEA
40-vuotiaalle!
Kääntyvä suihkuseinä
leveydet 75 cm ja 85 cm,
kirkas tai savulasi
Tarjous on voimassa verkkokaupassamme
kampanja-aikana 3.8. – 30.9.
AIN
NYT V
99€
Lue lisää: www.lahitapiola.fi/kotilaskuri
SISUSTUSTALO
KAJAANIN SISUSTAJAT
Lönnrotinkatu 10, Kajaani
puh. 020 796 9760
www.sisustustalo.net
Tykkää meistä
Facebookissa
OP-RAHOITUS
meiltä!
020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu + 0,07/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min.