Jan Söderblom Kauniaisten musiikkijuhlien

Jan Söderblom Kauniaisten musiikkijuhlien taiteelliseksi johtajaksi vuonna 2017
Viulisti ja kapellimestari Jan Söderblom aloittaa Kauniaisten musiikkijuhlien uutena taiteellisena
johtajana 1. tammikuuta 2017. Söderblomilla on pitkä kokemus festivaalien johtamisesta. Hän on
johtanut mm. Musica Fiskarsia, Joroisten musiikkipäiviä sekä Rauma Festivoa. Söderblom on myös
vastannut mm. Lappeenrannan kaupunginorkesterin sekä Pori Sinfoniettan taiteellisesta
suunnittelusta. Helsingin Musiikkitalossa vuonna 2014 järjestetty rauhankonsertti We agree to
disagree syntyi Jan Söderblomin ideasta.
-
Kauniaisten musiikkijuhlat on jännittävä festivaali, joka kiitos hybridimuotonsa musiikin,
filosofian ja tieteen kentillä antaa lukuisia mahdollisuuksia mielenkiintoisiin
ohjelmakokonaisuuksiin. Festivaalin sijainti Helsingin ja Espoon naapurissa tarjoaa myös
monia dynaamisia mahdollisuuksia. Toiminta alueellaan ainutlaatuisen ohjelmaprofiilin
omaavana festivaalina KMJ palvelee luontaisesti suurta yleisöpohjaa.
Kauniaisten musiikkijuhlien perustajiin kuuluva ja festivaalin alusta asti taiteellisena johtajana
toiminut Seppo Kimanen keskittyy vuodesta 2017 alkaen muusikon uraansa ja kirjalliseen
työskentelyyn.
-
Olen suunnitellut ja johtanut eri festivaaleja lähes puolen vuosisadan ajan. Nyt haluan
keskittyä kirjoitustyöhöni ja muusikon ammattiini, sanoo sellotaiteilija ja professori Seppo
Kimanen.
Seppo Kimasen kaudella Kauniaisten musiikkijuhlat ovat kasvaneet nelipäiväisestä, noin tuhannen
kävijän tapahtumasta kahdeksanpäiväiseen, kahdentuhannen kävijän festivaaliksi. Kamarimusiikki ja
jousikvartetot ovat festivaalin ydinohjelmaa, mutta ohjelmassa on myös pianomusiikkia, suurempia
kokoonpanoja, kuoroja, tanssia, mykkäelokuvia sekä mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä esitelmiä.
Vuoden 2016 festivaali tulee jäämään Seppo Kimasen viimeiseksi.
Jan Söderblom ja Seppo Kimanen ovat tehneet yhteistyötä 1980-luvulta asti. Kimasen tapaan
Söderblom aikoo ohjelmasuunnittelussa ammentaa taiteen ja filosofian vuoropuhelusta.
Kauniaisten musiikkijuhlat on ”hybridifestivaali” - taiteen ja tieteen vuoropuhelu, joka tarjoaa sävelin
ja sanoin sekä ajattomia että omaan aikaansa sidottuja elämyksiä ja ajatuksia. Yksi tapahtuman
tavoitteista on kaataa sukupolvien välisiä raja-aitoja ja heijastaa isoa kaarta perinteestä
tulevaisuuteen taiteen ja ajattelun avulla. Festivaalin ohjelmasuunnittelu pohjautuu kestäville
arvoille. Musiikin tyylilajista ja aikakaudesta riippumatta Kauniaisten musiikkijuhlat etsii ja esittää
kokemuksia, jotka tukevat nykyihmisen henkisen hyvinvoinnin ylläpitoa.
Kauniaisten musiikkijuhlat järjestetään tänä vuonna kuudennen kerran. Koko ohjelma osoitteessa:
www.kauniaistenmusiikkijuhlat.fi
Lisätietoja:
Jessica Jensen, toiminnanjohtaja
[email protected], puh. 050 585 3270
Seppo Kimanen, taiteellinen johtaja
[email protected], puh. 050 557 6292
Jan Söderblom, tuleva taiteellinen johtaja
[email protected], puh. 040 574 7537
Staffan Kurtén, Kauniaisten musiikkijuhlat yhdistys ry:n puheenjohtaja
[email protected], puh. 0400 414 114
Kauniaisten musiikkijuhlat
Nuorisotalo, Läntinen koulupolku 2
FI- 02700 Kauniainen
[email protected]
www.kauniaistenmusiikkijuhlat.fi
Grankulla musikfest
Ungdomsgården, Västra skolstigen 2
FI-02700 Grankulla
[email protected]
www.grankullamusikfest.fi
Kauniainen Music Festival
+358 (0)50 585 3270
Business ID/Y/FO 2315309-3
Bank: FI89 4055 0011 3668 67
www.kauniainenmusicfestival.fi
Kaunaisten musiikkijuhlat 2015
Uudenlaisena hybridifestivaalina tunnettu Kauniaisten musiikkijuhlia vietetään nyt kuudetta kertaa,
jälleen loka-marraskuun vaihteessa. Musiikkijuhlat on hybridifestivaali, taiteen ja tieteen
vuoropuhelu, joka tarjoaa sävelin ja sanoin sekä ajattomia että omaan aikaansa sidottuja elämyksiä
ja ajatuksia.
Festivaalin musiikillisen painopisteen muodostavat saksalaisen kielialueen musiikki J. S. Bachista
Peter Ruzickaan sekä uudet suomalaiset säveltäjät. Ensimmäistä kertaa esillä on myös uutta
suomalaista tanssia, kun Eri tanssiteatteri ja Key Ensemble esittävät Mikko Heiniön uuden
tanssiteoksen Ilta.
Konserttien yhteydessä pidettävissä esitelmissä pureudutaan otsikolla ”Kukoistava Suomi vuonna
2035” tulevaisuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
www.kauniaistenmusiikkijuhlat.fi
Kauniaisten musiikkijuhlat
Nuorisotalo, Läntinen koulupolku 2
FI- 02700 Kauniainen
[email protected]
www.kauniaistenmusiikkijuhlat.fi
Grankulla musikfest
Ungdomsgården, Västra skolstigen 2
FI-02700 Grankulla
[email protected]
www.grankullamusikfest.fi
Kauniainen Music Festival
+358 (0)50 585 3270
Business ID/Y/FO 2315309-3
Bank: FI89 4055 0011 3668 67
www.kauniainenmusicfestival.fi