PAS KATTOEN 5/2015 - Sastamalan Opisto

Pas Kattoen! 5/2015
Sastamalan Opiston tiedotuslehti
Mitä meistä ajatellaan muualla?
Vastaus: ”kekseliäs, ketterä ja kansainvälinen”
"
Sastamalan Opistossa huonoa on se, että se on niin kaukana. Näin
vastasi kyröskoskelainen ystäväni kysyttyäni häneltä ja tusinalta muulta,
mitä tulee mieleen sanoista Sastamalan Opisto. Lähetin kysymyksen
tsättinä Facebookissa toveriopistoihin, opiston lähi- ja etäopiskelijoille,
opettajille, toimittajille. Opisto on liikkeellä tosissaan. Kuuntelee ja
vastaa. Ei ole jämähtänyt paikoilleen. Opiston imagoa kuvailtiin myös
sanoin eturivin kehittäjä, joka osoittaa, että kansalaisopisto voi seurata
aikaansa muuallakin kuin isoissa kaupungeissa. Paikallisuus onkin ollut
aina melkein 60-vuotiaan opistomme tietoisesti kehitetty vahvuus.
Alueilla on omat johtajat, jotka kuulevat kuntalaisen toiveet, ja tekevät
työtä sen mukaan. Samaten tekee muu henkilöstö. Tällä työllä
ansaitsemme kuulla olevamme elinvoimainen, avarakatseinen, tasaarvoinen, kansainvälinen, monipuolinen opisto jossa on hinta-laatusuhde
kohdallaan. Tai sitten aktiivinen kansainvälistyjä, lämmin, inhimillinen,
maanläheinen. Ja vieläpä reilu, notkea, inhimillinen, omaperäinen, aito,
rohkea, juureva, eteenpäin katsova.
Vaikuttaisi siltä, kuin Sastamalan Opisto pyrkisi pysyttelemään
myönteisissä asioissa kärkisijoilla kaltaistensa joukossa. Ilman
nettiopiskelun mahdollisuutta tuskin olisin koskaan kirjautunut
opiskelijaksi, Enossa (en sentään Enontekiöllä) kun asun. Opistossa
opiskelee paljon sellaisia opiskelijoita, jotka tulevat meille sen hyvän
opettajan perässä. Siitä kertoo myös pitkän linjan opistolainen: Olen
vuosikymmenien mittaan saanut valtavan määrän taitoa ja tietoa, joita
upeiden opettajien mukaan ovat vain uinuneet minussa. He ovat saaneet
minusta irti asioita, joita en koskaan olisi uskonut osaavani; rohkeutta
käyttää neulaa ja lankaa, pensseliä, kirjoittaa elämäkertaa ja runoja,
tanssia salsaa, joogata, sukeltaa sosiaaliseen mediaan ja kylpeä kielissä.
Syksy on ihmisen itsensä kehittämisessä uuden alku. Kansalaisopisto tuo
aikuisille oikeuden aloittaa alusta. Jos naapurikunnassa arvostetaan sitä
kuinka Sastamalan Opisto taipuu nopeasti uusiin kuvioihin, eikä mieti
ensin kahta vuotta tai on huomattu bonuksena lyhyet kurssit, jotka eivät
sido moneksi kuukaudeksi arki-iltoja, tätä taipuvuutta kannattaa hyödyntää.
Tiedätkö jo, mitä tarkoittavat Sastamalan Opiston kekseliäät HH-kurssi,
kotikurssi tai omatoimikurssi? (Oikea vastaus s. 4 opinto-oppaassa.)
Tervetuloa vaikuttamaan osallistumalla!
Sisältö "
Mitä meistä ajatellaan muualla? "
Kuuminta hottia! "
Vammala "
Keikyä/ Kiikka "
Kiikoinen "
Mouhijärvi/ Suodenniemi s. 1 s. 2 s. 5 s. 7 s. 8 s. 9 "
Kokemuksia kurssilta s. 14 "
"
Ajankohtaista "
O l e t h a n h u o m a n n u t j o Opiston uudenlaiset kurssit? L u k u k a u d e n m i t t a i s t e n kurssien lisäksi Opisto tarjoaa nyt 6, 12 tai 18 tunnin mittaisia moduulikursseja, yhden illan HH-­‐kursseja, kotikursseja sekä omatoimikursseja. Lue ja tutustu lisää tuoreesta opinto-­‐
oppaasta tai netistä osoitteessa www.sastamalaopisto.fi. "
"
"
"
TYKKÄÄ meistä Facebookissa!
Kuuminta hottia!
LÖYDETTY!
Draamakasvatuksen perusopinnot
Draamakasvatuksen perusopinnot sopivat kaikille, jotka ovat kiinnostuneita
draamasta taidemuotona sekä draaman ja toiminnallisten työtapojen
käyttämisestä kasvatus- ja opetustyössä. Opiskelu soveltuu esimerkiksi
opettajille, teatterikerhojen vetäjille, nuoriso-ohjaajille sekä niille, jotka ovat
kiinnostuneita oman ilmaisunsa kehittämisestä. Draamakasvatuksen
perusopinnot käyvät myös esim. opettajankoulutuslaitosten
erikoistumisaineeksi. Opinnot järjestetään Jyväskylän yliopiston avoimen
yliopiston kautta Sastamalan Opistossa lukuvuonna 2015 - 2016.
Draamakasvatuksen opintoihin haetaan vapaamuotoisella hakemuksella.
Mikäli hakijoita on enemmän kuin 25, opiskelijat valitaan hakemusten
perusteella. Hakemukset lähetetään 14.9.2015 mennessä sähköpostitse
([email protected]) tai postitse osoitteeseen: Miikka Mäkelä,
Sastamalan Opisto, Onkiniemenkatu 1, 38200 Sastamala.
Lisätiedot ja aikataulut: www.sastamalanopisto.fi
JOULUMARKKINAT
PORVOOSSA
käsityökohteita ja
Haikon Kartano, 2 pv
- joulutunnelmaa ja kartanoidylliä
pe-la 11.-12.12.2015
MATKAOHJELMA 11.12. PERJANTAI
07.20 Kiikan uimahalli
07.30 Sastamalan Opisto
08.00 Häijään Neste
• Askartelutukku Charlotta Oy / Hollola
• Naisten pukutehdas / Hollola
• Novitan tehtaanmyymälä / Koria
• Taidetehtaan joulumarkkinat
• Majoittuminen Haikon kartano.
• Buffet-ruokailu (lisämaksu) ja kylpylä.
MATKAOHJELMA 12.12. LAUANTAI
•
•
•
•
•
•
Aamiainen hotellissa
Brunbergin tehtaanmyymälä
Porvoon vanha kaupunki
n. 15.00 Lähtö Porvoosta
Iittalan lasitehdas
n. 19.00 Takaisin Sastamalassa
Hinta/henkilö
105 €
Hinta edellyttää vähintään 40 henkilön ryhmää.
Hintaan sisältyy:
• bussimatkat matkaohjelman mukaisesti
• majoitus Haikossa standard-luokan 2 hengen huoneissa
• hotellin saunan ja allasosaston käyttö
• aamiainen hotellissa
• käynti sekä vanhan kaupungin että Taidetehtaan joulumarkkinoilla
• tutustumiskohteet matkaohjelman mukaan
Lisämaksusta:
• yhteinen buffet- ruokailu kartanossa 25 €/hlö
• yhden hengen huone
Varaa paikkasi mahdollisimman pian:
Sari Rossi-Ollila • 050 356 6440
[email protected]
Vammala "
Avoimen yliopiston opintotarjontaa Sastamalan Opistossa lukuvuonna 2015 -­‐ 2016 "
TURUN YLIOPISTON AVOIN YLIOPISTO • Erityispedagogiikan perusopinnot 25 op • Kasvatustieteen perusopinnot 25 op • Kasvatustieteen aineopinnot 35 op • Psykologian perusopinnot 25 op • Taidehistoria: Suomen ja lähialueiden taidehistoria I ja II, yht. 5 op (slk 2015) • Tulevaisuudentutkimuksen opintokokonaisuus 25 op "
Kieli-­‐ ja viestintäopinnot: • Englannin kielen tekstin ymmärtäminen 4 op (klk 2016) • Ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen viestintä 5 op (klk 2016) "
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIN YLIOPISTO • Draamakasvatuksen perusopinnot 25 op • Etiikan opintokokonaisuus 25 op "
Lisätietoja ja ilmoittautumiset: www.sastamalanopisto.fi "
"
"
"
"
VAMMALA/ tanssi VAMMALA/ kielet "
"
Kaikilla tanssikursseilla vielä tilaa! Lapsille ja nuorille suunnattuja kursseja: Kaikilla kielten kursseilla on vielä tilaa!
Täydennystä syksyn ohjelmaan: "
"
11051021 Street-­‐tanssi alkeet/perus yli 13v. 12012001 Suomen kielen alkeiskurssi Tiistaisin 15.9. alkaen klo 16:30-­‐17:30 Tiistaisin 15.9. alkaen klo 17:00-­‐19:15 Oivapaja Vammalan lukio "
"
11051031 Hip hop-­‐tanssi perus yli 13v. 12012011 Suomen kielen jatkokurssi Keskiviikkoisin 16.9. alkaen klo 17:00-­‐18:00 Torstaisin 17.9. alkaen klo 17:00-­‐19:15 Oivapaja Aittalahden Opistotalo, Järvisali "
"
11051151 Nykytanssi yli 13v. 10299001 Täyttä hepreaa! jatkokurssi Tiistaisin 15.9. alkaen klo 17:30-­‐18:30 Tiistaisin 15.9. alkaen klo 17:30-­‐19:30 Oivapaja Vammalan lukio "
"
11051101 Jazz-­‐tanssi alkeet alle 13v. VAMMALA/ sana Perjantaisin 18.9. alkaen klo 15:00-­‐16:00 "
Kurvaa kursseille! Oivapaja "
11051051 Jazz-­‐tanssi alkeet yli 13v. Perjantaisin 18.9. alkaen klo 16:00-­‐17:00 Oivapaja "
"
"
"
Kaikilla kirjoituskursseilla vielä tilaa! Tarjolla mm. luovan kirjoittamisen kurssi, elämä tarinaksi kurssi sekä antologiakurssi. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa: www.sastamalanopisto.fi. "
"
"
"
"
Keikyä, Kiikka Kurvaa kursseille! 4102006 Luontokerho kaiken ikäisille 6.9., 4.10. ja 22.11.2015 Kevään päivät kevään esitteessä (18t) 25 € Ilm 1.9.2015 mennessä Opitaan liikkumaan monenlaisissa maastoissa ja tutustutaan Suomen luonnon ihmeisiin metsissä, soilla, rannoilla ja puutrhoissa. Tied. opettajalta p. 044 010 5711. Lapset vanhempien kanssa. Perhemaksu (2+2) 35 €. Perheilm. p. 050 567 5822. Ensimmäinen kok. Kiikan pururadalla Kiikan koulun vieressä, Vehkatie 3, muut paikat ilmoitetaan edellisellä kokoontumiskerralla. Su 10:00-­‐12:15. Marko Alakruuvi. 0005016 Sienikurssi 6.9.2015 (3t) 10€ Aktiivimaksu ei voimassa Ilm 3.9.2015 mennessä Opitaan perusohjeita sienten keräämisestä. Tutustutaan parhaisiin ruokasieniin ja vaarallisimpiin myrkkysieniin sekä jokamiehenoikeuksiin. Mukaan sienikoppa, pieni veitsi ja puhdistusharja. Su 12:45-­‐15:00. Keikyän pururata. Marko Alakruuvi. "
1101096 Jouhikonsoittokurssi 5.-­‐6.9.2015 (48t) 59 € Ilm 30.8.2015 mennessä Perehdytään jouhikonsoiton perusteisiin sekä jouhikon ja sen soiton historiaan. Opetellaan korvakuulolta karjalaisia, savolaisia ja virolaisia jouhikkokappaleita. Oma jouhikko mukaan. Opettajalla muutama soitin. Voit tehdä oman jouhikon viulunrakennuskurssilla 1113006. Syksyn toinen kokoontuminen selviää ensimmäisellä kerralla. Kurssi sis. myös keväällä kaksi viikonloppua. La ja Su 10:00-­‐15:00. Kannari. Pekko Käppi. 0005036 Swing -­‐tanssit 13.9.2015 (2t) 10 € Aktiivimaksu ei voimassa Ilm 6.9.2015 mennessä Tule kokeilemaan erilaisia swing-­‐tansseja ja niiden yhdistelemistä. Sopii kaikille nuorille ja aikuisille tanssitaidosta riippumatta. Tiedustelut opettajalta: [email protected] tai p. 050 535 5621. Su 12:00-­‐13:30. Kiikan koulu, sali. Jaana Heino. "
1111006 Syksyn värit sisustuksessa 12.9.2015 (9t) 28 €
Ilm 7.9.2015 mennessä Tule valmistamaan lyhyessä ajassa syksyiset sisustuskoristelut niin ulos kuin sisälle. Lyhdyt, kranssit, ruukunsuojat, koristelut seinälle. Materiaaleina pitsit, betoni, syksyn lehdet ja erilaiset verkot. Tiedustelut opettajalta p. 050 523 6893. La 10:00-­‐17:00. Kannari. Seija Toivola. Kiikoinen Kurvaa kursseille! "
Pianonsoitto, yksittäisopetus alkaa maanantaina 14.9. Yksittäisopetuksen kesto ja ajat sovitaan opettajan Sirpa Maja-­‐Lähdekorven kanssa puh. 0400880661. Maksut esim. 15 min/viikko 99 € tai 30 min/viikko 198 €/työvuosi. Opetus opettajan kotona Majalla, Jaaranraitti 22. Mahdollisuus opetella laulujen säestystä soinnuilla, joka on helppo säestystapa sekä aikuisille että nuorille. Maastopyöräilyilta perjantaina 18.9. klo 17:30-­‐20:30 Toukolan koululla. Kurssilla tutustutaan maastopyöräilytekniikkaan, ajoasentoon sekä lyhyesti pyörän tekniikkaan. Tutustutaan myös lyhyesti harjoitteluun eli mitä kannattaa tehdä, jotta maastossa pyöräily sujuu joutuisammin. Tarkoitus on säätää kaikille ajoasento mahdollisimman hyväksi ja harjoitella ajotekniikkaa käytännössä sekä yksinkertaisella tekniikkaradalla, että maaston puolella. Kurssi alkaa lyhyellä teoriaosuudella, jonka jälkeen siirrytään ulkotiloihin harjoittelemaan asioita käytännössä. HH-­‐kurssi, kurssimaksu 10€, aktiivikortti ei käy. Opettajana Pekka Niemi. Mouhijärvi, Suodenniemi
Muutoksia opiston joka kotiin jaettuun esitteeseen:
Mouhijärven osasto Suodenniemen osasto Italian alkeiden jatko, yhteiskoululla. Kokoontumispäivä keskiviikko, alkaen 16.9 klo 16.30. Opettajana toimii Ulla Helminen Pitsinnypläys, Suodenniemen koululla alkaa vasta ke 23.9 klo 17.30 Tuolijumppa , yhteiskoululla torstaisin 17.9 klo 15.00-­‐ 15.45 Huonekaulujen verhoilu, Koskelan hallilla kokoontuu tiistaisin 15.9 . klo 17.30
Mouhijärvellä uudet tilat monille ryhmille Mouhijärven puukoulu Puutyö, entisöinti ja huonekalujen verhoilu -­‐ryhmät siirtyvät meijerin tiloista syksystä alkaen Mouhijärven yhteiskoulun teknisiin tiloihin, entiselle puukoululle. Koulu sijaitsee kirjaston takana. Myös lasten kuvataiteen perusteet, kuvataidekoulu/työpaja ja tänä syksynä uutena alkava Nappulakuvataideryhmä kokoontuvat puukoulun päädyssä olevassa luokkatilassa. Siellä on myös rumpujen ja kitaran soittoryhmät ja muita askarteluryhmiä. Luokkatila on yhteiskäytössä eri paikallisten yhdistyksen kanssa. Mouhijärven yhteiskoulu Syksystä lähtien Opiston toiminta on yhteiskoulun uudisrakennuksessa. Sisäänkäynti luokkiin tapahtuu koulun vasemman puoleisesta ovesta, esikoulun puolelta. Opettajilla on avaimet, ja he huolehtivat omat oppilaansa sisään. Koulun sisätiloissa ei saa käyttää ulkojalkineita. Tervetuloa opiskelemaan uusiin tiloihin!
Kurvaa kursseille! "
TEATTERIRYHMÄ ENSILEMPI MOUHIJÄRVELLÄ Teatteri-­‐ilmaisuryhmä ENSILEMPI kokoontuu ensimmäisen kerran 15. syyskuuta klo 18.00 Yhteiskoululla. Opettajana toimii teatteriohjaaja Jari Hiltunen. Ole utelias ja tule silloin paikalle. Keskustelemme ensimmäisellä kerralla ryhmän toiveista ja tavoitteista. JOS SANOT ”EN OSAA” ET VOI OPPIAKKAAN, JOS SANOT ”HALUAN KOKEILLA” OLET JO OPPIMASSA Teatteriryhmä tarjoaa mukavan mahdollisuuden tutustua itseilmaisun ja luovuuden kehittämiseen teatteritaiteen avulla. Ryhmässä teemme paljon erilaisia harjoituksia joista on paljon hyötyä myös töissä ja vapaa-­‐ajalla. Leikki , heittäytyminen , ilo ja poikkitaiteellisuus on avainsanoja toiminnassa. Sovellamme siis vapaasti kaikkia teatterin menetelmiä. Aikaisempaa teatterin tuntemusta ei tarvita – kaikki me panemme oman persoonan peliin ja siitä syntyy teatteri-­‐ilmaisun riemu. Tavoitteena on valmistaa myös pienimuotoinen esitys katselijoiden iloksi kevään 2016 aikana. Tervetuloa kokeilemaan – Et pety! "
HARMONIKAN SOITON OPETUSTA Harmonikan soittoryhmä alkaa yhteiskoululla to 17.9. klo 18.00 Opettajana toimii musiikinopettaja Markku Lindeman. Ryhmässä opit soittotekniikan, nuotinluvun ja ilmaisun perusteita. Opetellaan harmonikansoiton alkeita helppojen ja tuttujen kappaleiden avulla ja pidemmällä olevien ryhmässä syvennetään ja harmonikansoitin taitoja ja laajennetaan ohjelmistoa. Tarvittaessa ryhmä voidaan jakaa opiskelijoiden mukaan. Tule rohkeasti mukaan, vaikka katsomaan ensimmäiselle kerralle. "
ATK-­‐NEUVONTAPISTE SUODENNIEMELLÄ Keskustellaan tietotekniikkaan liittyviin asioista ymmärrettävällä tavalla, ryhmä alkaa jo ke 2.9. klo 13.00 Suodenniemen kirjastolla. Opettajana toimii Jari Penkkimäki. Edetään tosi rauhallisesti ja kurssilaisten tarpeiden mukaan. Ota tietokone mukaan jos on. Opettajalla on kone mukana. "
KUULOKOJE TUTUKSI JA KÄYTTÖÖN Tule Mouhijärven yhteiskoululle 16.9 klo 15.30. Tutustutaan kuulokojeen käyttöön ja huoltoon. Löydetään harjoittelemalla kojeen hyvät ominaisuudet. Voit tulla yksin tai yhdessä omaisen kanssa. Opastamassa Meria Mäkinen. Kokemuksia kurssilta "
”Erityisesti se aamukurssi oli ihan huippu” -­‐kokemuksia opiston kesäpilateskursseilta "
Opistolla järjestettiin kuluneena kesänä muutamia liikunnallisia kesäkursseja. Kesäkuussa Zumbattiin maratonina kahtena sunnuntaina ja tutustuttiin pilateksen perusteisiin, heinäkuussa ohjelmassa oli virkistävää aamu-­‐ ja rentouttavaa iltajoogaa ja elokuussa alkukesän pilatesta jatkettiin Pilates ja venyttely -­‐jatkokurssilla. Kesäkurssit olivat varsin suosittuja; sekä pilates-­‐ että joogakurssit tulivat nopeasti täyteen. Haastattelimme Opistolla ensimmäistä kertaa opettajana toiminutta pilatesohjaaja Niina Kastaria. Niina on tutustunut pilatekseen tanssiopintojen kautta ja valmistunut Somatic Pilates -­‐ohjaajaksi kesäkuussa 2014. Niina puolestaan haastatteli viimeisellä pilatestunnilla kolmea kurssilaista: Marika Arbelius-­‐Iltasta, Kirsi Kuja-­‐Aroa ja Kirsi Viitalaa heidän kokemuksistaan uuteen kurssiin liittyen. Sastamalan Opiston henkilökunta ottaa mielellään vastaan uusia kurssi-­‐ideoita. Kurssi-­‐ideoita voi lähettää kuka tahansa joko suoraan opettajille tai osastonjohtajille. Nettisivuilla olevaan sähköistä lomaketta voi myös hyödyntää uuden kurssin tietojen jäsentelyyn ja lähettämiseen. Toiveiden mukaan räätälöityjen kurssien ja mahdollisesti myös uusien opettajien myötä opinto-­‐ohjelmaan saadaan puolivuosittain uutuuksia. Näin kävi myös Niinan kurssin kohdalla. Niina otti itse yhteyttä opistolle ja tarjosi kesän kurssitarjontaan uusia pilateskursseja, joista sitten jalostui ajatus kahdesta kesäpilateskurssista.
”Vietin kesän tällä suunnalla ja Sastamalan Opisto tarjosi toimivan väylän
pilatesosaamiseni hyödyntämiseen”, Niina kertoo taustaa siitä, miten tuli ottaneeksi yhteyttä Opistoon. Jatkuu seuraavalla sivulla…
Mitä kesäpilateskurssin sisältöön sitten kuului? Ja mitkä olivat opettajan omat kokemukset ensimmäisiltä kursseiltaan Sastamalan Opistossa? ”Kesäkuun kurssilla aloitimme perusteista, ryhdistä, hengityksestä sekä taloudellisesta ja turvallisesta liikkumisesta. Elokuun kurssilla jatkoimme samojen teemojen parissa edeten
kohti haastavampia liikeyhdistelmiä ja syventäen jo oivallettua. Kurssit olivat minulle erittäin positiivinen kokemus. Erityisesti ilahdutti osallistujien pitkäjänteinen työskentely ja sen myötä tapahtunut kehitys”, Niina toteaa innostuneena. Myös kurssilaiset ovat kokemansa perustella varsin tyytyväisiä kesäpilateskurssiin. ”Pitkän tauon jälkeen pilates oli juuri niin kivaa kuin muistinkin”, kertoo pilateskursseille osallistunut Marika Arbelius-­‐Iltanen. Kirsi Kuja-­‐Aronkin mielestä kurssi oli onnistunut ja hänen mielestään erityisesti henkilökohtainen ohjaus oli kurssin parasta antia: ”Kurssi ylitti odotukset siinä, miten paljon ohjaaja on pystynyt antamaan yksilöllistä ohjausta. Lisäksi ohjaajan hyväksyvä asenne auttaa keskittymään.” Kaikki kolme haastateltua kurssilaista ovat sitä mieltä, että vastaavanlaisille pilateskursseille olisi kysyntää ensi kesänäkin. Kirsi Viitala muistelee hyvillä mielin kesäkuista aamupilatesta ja toivoo opistolle jatkossakin lisää pilateskursseja. ”Kun oot semmosessa aamutunnelmassa vielä, niin siinä herää hyvin uuteen päivään”, Kirsi toteaa ja muut ovat samaa mieltä. Saamamme positiivisen palautteen perusteella jatkamme suosittuja kesäkursseja varmasti myös ensi kesänä!