1. No category

Sitaatteja kirjasta Anne Frank - Päiväkirja 12.kesäkuuta 1942 -1.elokuuta 1944
Aineisto on osa Anne Frankin tarina ja holokausti -tuntisuunnitelmaa ja tarvitset sitä tehtävässä 4.
´Herra van Daan aiheutti suurimman yllätyksen kertoessaan kello yhdeltä uutisen, että englantilaiset ovat
nousseet maihin Tunisiassa, Algeriassa, Casablancassa ja Oranissa.
”Se on lopun alkua”, kaikki sanoivat, mutta Englannin pääministeri Churchill, joka oli todennäköisesti kuullut
Englannissa saman huudahduksen, sanoi: ”Tämä ei suinkaan ole lopun alku. Mutta se saattaa olla alun
loppu. ” Tajuatko eron? Optimismiin on kuitenkin syytä. Stalingrad, venäläinen kaupunki, jota on
puolustettu jo kolme kuukautta, ei ole vieläkään antautunut saksalaisille. ´
´Radiosta tuli juuri tieto, että Alger on antautunut. Marokko, Casablanca ja Oran joutuivat pari päivää sitten
englantilaisten käsiin. Odotamme Tunisin vuoroa.´
´Mutta Dussel joutui heti valtavan kysymystulvan kohteeksi, ja hänen kertomuksensa olivat niin julmia ja
barbaarisia, etteivät ne enää menneet pelkästään yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos. Kuitenkin me
laskemme jälleen leikkiä ja kiusaamme toisiamme heti kun julmat kertomukset ovat hiukan unohtuneet.
Meitä ja ulkopuolisia ei auttaisi yhtään, vaikka olisimme jatkuvasti yhtä synkkiä kuin olemme kaikki tällä
hetkellä. Ja kannattaisiko tehdä Salaisesta siivestä surumielinen Salainen siipi?´
´Olemme käyttäneet aivan liikaa sähköä ja ylittäneet annoksemme. Seuraus: äärimmäinen säästäväisyys ja
näkyvissä oleva sähkönkatkaisu. Kahteen viikkoon ei sähköä, kivaa vai mitä? Mutta kuka tietää, ehkä
kuitenkin selviämme?´
´Voisin kertoa tuntikaupalla kurjuudesta, jonka sota tuo tullessaan, mutta se tekee minut itseni entistä
alakuloisemmaksi. Meidän ei auta muuta kuin odottaa mahdollisimman rauhallisesti tämän kurjuuden
loppua.´
´Mutta mukava uutinen on se, että sabotaasintekijät sytyttivät valtion työnvälitystoimiston saksalaisten
osaston tuleen. Pari päivää myöhemmin seurasi kaupungintalon väestörekisteri. Saksalaisten poliisien
univormuihin pukeutuneet miehet olivat sitoneet vartijat ja tuhonneet tärkeitä arkistoja.´
´Pitäisi itkeä koko päivän. Mutta voin vain rukoilla, että Jumala sallisi ihmeen tapahtua ja säästäisi edes
joitakin heistä. Ja minä toivon, että rukoilen riittävästi!´
´Olen hyvin rauhallinen enkä välitä yhtään kaikesta touhusta ja kiireestä. Olen päässyt niin pitkälle, ettei
minua liikuta, kuolenko vai jäänkö henkiin. Maailma pyörii edelleen ilman minuakin, enkä voi kuitenkaan
puolustautua, tapahtuu mitä tapahtuu. Annan asioiden kehittyä omalla painollaan, opiskelen vain ja toivon,
että kaikki päättyisi hyvin.´
´Kukaan meistä ei koskaan ole ollut sellaisessa vaarassa kuin sinä yönä. Jumala varjeli meitä silloin, ajattele:
poliisi kaappimme edessä, valo paloi kaapin edessä, eikä meitä kuitenkaan löydetty! ”Nyt olemme
hukassa!” sanoin hiljaa sillä hetkellä, mutta me pelastuimme jälleen. Kun maihinnousu tapahtuu ja meitä
pommitetaan, jokainen vastaa itsestään, mutta täällä pelkäsimme meitä auttavien viattomien ja hyvien
kristittyjen puolesta. ”Me olemme pelastetut, pelasta meidät tästä eteenpäinkin!” Siinä kaikki mitä voimme
sanoa.´
´Olemme saaneet vahvan muistutuksen siitä, että olemme kahlehdittuja juutalaisia, yhteen paikkaan
kahlehdittuja, olemme vailla oikeuksia, mutta meillä on tusinoittain velvollisuuksia. Me juutalaiset emme
saa osoittaa tunteitamme, meidän on oltava rohkeita ja vahvoja, meidän täytyy tehdä mitä pystymme ja
luottaa Jumalaan. Joskus tämä kauhea sota kuitenkin päättyy, joskus olemme jälleen ihmisiä emmekä vain
juutalaisia!´
´Kuka on laskenut harteillemme tämän taakaan? Kuka on tehnyt meistä juutalaisista poikkeuksen kaikkien
kansojen joukossa? Kuka on antanut meidän kärsiä tähän asti? Jumala on tehnyt meidät tällaisiksi, mutta
Jumala myös pelastaa meidät. Jos kestämme kaiken tämän kärsimyksen ja juutalaisia jää jäljelle kaikesta
huolimatta, silloin juutalaisista tuomituista tuleekin esimerkkejä. Kuka tietää, ehkä meidän uskomme
opettaa joskus hyvää maailmalle ja siten kaikille kansoille, ja sen edestä, vain sen edestä meidänkin on
kärsittävä. Meistä ei koskaan voi tulla vain alankomaalaisia tai vain englantilaisia tai mitään muuta kansaa,
me pysymme aina juutalaisina, sillä me haluamme pysyä aina juutalaisina.
Olkaamme rohkeita! Pysykäämme tietoisina tehtävästämme valittamatta, ratkaisu tulee, Jumala ei ole
koskaan jättänyt kansaamme pulaan; juutalaiset ovat eläneet läpi vuosisatojen, läpi vuosisatojen on
juutalaisten pitänyt kärsiä, mutta he ovat myös vahvistuneet vuosisatojen kuluessa. ´
´Antakaa minun olla oma itseni, silloin olen tyytyväinen. Tiedän olevani nainen, jolla on sisäistä voimaa ja
paljon rohkeutta!
Jos Jumala antaa minun elää, saavutan enemmän kuin äiti koskaan on saavuttanut, en jää mitättömäksi,
teen työtä maailmassa ja ihmisten puolesta!
Ja nyt tiedän, että rohkeus ja iloisuus ovat kaikkein tärkeintä!´
´Venäläiset ovat saaneet hallintaansa yli puolet Krimistä. Cassinon luona englantilaiset eivät pääse
eteenpäin. Toivokaamme parasta länsirintamalle.´
´Ensin hiukan uutisia viikolta! Politiikka on lomilla, ei ole todellakaan mitään ilmoitettavaa. Vähitellen
minäkin olen alkanut uskoa, että maihinnousu on tulossa. He eivät voi antaa venäläisten tehdä kaikkea
yksinään!´
´Nyt jostakin muusta: olet jo kauan tiennyt, että minun rakkain toiveeni on tulla kerran sanomalehtinaiseksi
ja myöhemmin kuuluisaksi kirjailijattareksi. Jää vielä nähtäväksi, voinko joskus toteuttaa nämä suureelliset
(hullut) toiveeni, mutta nyt minulla on kyllä aiheita tarpeeksi. Sodan jälkeen haluan joka tapauksessa
julkaista kirjan nimeltä Salainen siipi, onnistuuko se, en tiedä, mutta päiväkirjani on tarkoitettu sitä varten.´
Lähde: Frank, Anne. Päiväkirja 12. kesäkuuta 1942-1. elokuuta 1944. 2002. Helsinki: Tammi.