Oikaisuvaatimus 15-1-OIK, RY BM 27.01.2015, Liite Bilaga 20

Kirkkonummi
22. 1.2015
Dnro. 75/10. 03. 00. 02/2015
Kirkkonummen kunta
Rakennus-ja ympäristölautakunta
PL 20
02401 KIRKKONUMMI
Juha Salonen
Häggesbölentie 51
02480 Kirkkonummi
mob. 050-5011190
OIKAISUVAATIMUS JA SELVITYSPYYNTÖ
Koskien rakennuslupaa 09-0268-A sekä tämän jatkolupaa 14-0086-AJ sekä lupa-arkkitehdin
lausumaa tässä yhteydessä.
l) Sihvola myönsi 8. 1. 2015 rakennuslupaani 09-0268-A, kaksi hevostallia, lämpökeskus ja
lantala, voimassaoloajan pidentämistä aloittamista varten kahdella vuodella ja työn työn
loppuun saattamista varten kahdella vuodella, jatkoinpa 14-0086-AJ.
Sihvola ja Latvala (joka päätti että tämä on ainoa ratkaisu) haluavat periä minulta 3000
euroa tyhjästä, sillä rakennuksen on oltava jatkoluvan mukaisesti valmiina 22. 12. 2016 eli
samana päivänäkuin alkuperäisessäluvassa. Mitään pidentämistä ei siis todellisuudessa
ole myönnetty.
2) Tammikuun 2015 alussa Panu Latvata päätti, ettei aloituskokousta voida enää pitää, eikä
muutoksia lupaan hakea, ennen kuin luvan voimassaoloajan pidennys on myönnetty, josta
kunta siis laskuttaa 3000 euroa. Maksun suuruus selvisi minulle vasta tässä vaiheessa. Olin
kuukautta aiemmin tiedustellut Sihvolalta pariin otteeseen mikä näistä kolmesta
vaihtoehdosta tulisi kyseeseen -saamatta minkäälaistavastausta.
Keskustelin Sihvolan kanssa paikanpäältärakennusvalvonnassa marras-joulukuun
vaihteessa 2014, eli hyvissä ajoin ennen kuin rakentaminen luvan mukaan piti aloittaa
22. 12. 2014, siitä pitääkö lupaan hakea muutosta vai voidaako aloituskokous pitää?
Ongelmana tässä oli se, että luvan ehdoissa todetaan päätöksen3§: "Tierasite on
siirrettävä ennen loppukatselmusta. " Tämän vuoksi hain tierasitteen siirtoa keväällä 2012
olettaen toimituksen kestävän muutaman kuukauden sen perusteella kuinka ne olivat
aiemmin toteutuneet silloin kuin ne hoidettiin vielä Pasilasta käsin. Nyt asia käsiteltiin
Lohjalla, jossa jonot olivat toista luokkaa. Sen jälkeen kun toimitsijamiehet olivat
päättäneetHäggesbölentienuuden sijainnintietoimituksen loppukokouksessa 17.9.2013
informoin Sihvolaa päätöksestäsekä siitä, että kaksi asianosaista oli valittanut
maaoikeuteen. Tien sijainti poikkesi jossain määrin alun perin hakemastani ja siksi Sihvola
totesi, että ainakin nk "Pikkutallin" sijaintipaikkaaon siirrettäväkoska se muutoin jää liian
lähelle tietä. Hän pyysi minua palaamaan asiaan sen jälkeen kun valitukset on käsiteltyjä
tien lopullinen sijainti on vahvistunut. Sihvola sanoi, että vaadittavat muutokset
rakennuslupaan, sekä muita suunnittelutaveratkaisussa olevia hevostallirakennuksia
koskevan luvan uusi käsittely voidaan tehdä vasta sitten.
Voitin valituksen maaoikeudessa 18. 7. 2014, mutta valittajat hakivat valituslupaa
korkeimpaan oikeuteen, joka kuulemma on hylätty vaikka en ole saanut asiasta vielä
vahvistusta.
Koska en marras-joulukuun vaihteessa rakennusvalvonnassa Sihvolan kanssa käydyn
keskustelun jälkeen viikon aikana saanut häneltä mitään vastausta, kirjoitinhänelle
liitteenä olevan sähköpostin 5. 12. 2014. Sähköpostin liitteenä olevat kuvat ovat tässä
liitteenä nimillä "Pikkutalli 1-500", jossa on asemakuva mittakaavassa 1:1000, joka voidaan
varsinaiseen lupakuvaan suurentaa Sihvolan vaatimaan 1:500 ja Pikkutalli "1-2000", jossa
näkyy Pikkutallin sijainti kaikkiin maatilakeskuksen rakennuksiin nähden 1:2000
mittakaavassa. Odotin Sihvolalta komenttia liitteenä olevasta asemakuvasta ja siitä
voitaisiinko muutoshakemusjo nyt laittaa sisään vai kuinka menetellään?
Koska en saanut vastausta Sihvolalta forwardasin asian rakennustarkastaja Ilkka
Joutsenelle ja sen jälkeen rakennustarkastaja Daniel Gröönroosille, jolle Joutsen ilmoitti
yleiskaava-alueen kuuluvan, jolla 257-433-9-0 sijaitseen.Tämä suosittelijatkoajan
hakemusta, todeten että Sihvola pitää aloituskokouksenja käsittelee muutospiirustukset.
Oletin hänen päätyneentähän koska Sihvota ei halunnut vastata kyselyihini.
Katson, että oikea menettely tässä asiassa olisi ollut se, että Sihvola olisi vaivautunut
kommentoimaan esittämään! hevostallirakennuksen uuden sijainnin kelvollisuutta, jolloin
olisin voinut edetä asiassa ja hyväksyttävän sijainnin selvittyä toimittaa virallisen
hakemuksen arkkitehtini toimittaman asemapiirroksen kera. Olisin tällöin välttynyt
ylimääräisiltä maksuilta, joita minulta nyt siis peritään turhaan ja ilman rakennusluvan
pidennystä.
Rakennuslupa-asioiden hoitamisen kannalta on välttämätöntä, että rakennusvalvonnasta
saa jonkinlaista ennakko ohjausta ennen varsinaisen hakemuksen jättää. On tietenkin
järjetöntä byrokratiaa, että hakemuksia hylkäillään useampaan otteeseen ennen kuin
hakija arkkitehteineen osuu oikeaan. Ennakko ohjaus on välttämätöntä ja näin se on
toiminut kunnassa Vänskän, Aija Aunion, Riuttamäen ja Sihvolankin aikaan, vaikka ei tällä
kertaa.
Toisinaan rakennusvalvonta välttää vastuunsa ohjauksessa sanomalla, että hakian
arkkitehdin pitää olla niin ammattitaitoinen, että osaa suoraan piirtää hyväksyttävän
ratkaisun. Ajatustenlukukykyvaatimusta ei kuitenkaan voida sisällyttää
pätevyysvaatimuksiin ja on mahdoton ennakoida rakennusvalvonnan eri henkilöiden
näkemyksiä kuten jäljenpääilmenee. Varsinkin kun skaala saattaa nykyään alkaa
äärivihreästä. Kerrotaan virkamiehestä jonka väitetään valittaneen suureen ääneen jopa
Kirkkonummen moottoritiestä, huolimatta siitä, että tieosuus oli ennen yksi Suomen
vaarallisimmista, jolla menehtyi ja loukkantui kemmenittäin ihmisiä.
Rakennusvalvonta on myös pyrkinyt toisinaan kieltäytymäänneuvontavelvoitteesta ja
pitäytymäänpuhtaassa kansalaisten valvonnassa. On hyvä muistaa, että ylimmän lain,
perustuslain tärkeimmistä pykälistä ensimmäinen määrittelee valtiomuodon ja toinen sen
että valta on kansalla ja kaiken pitää palvella kansaa ja sen tahtoa valtiossa, myös
Kirkkonummen rakennusvalvonnan. Asia tietenkin toistuu perustuslain
yksilönoikeuspykälissä, hallintolaissa jne.
Tässä tapauksessa Sihvola on kertonut, että rakennusten sijoitusta ja rakennusluvan
asemapiirrosta pitää muuttaa, mutta ei ole suostunut kommentoimaan hyvissä ajoin
esittämään!ehdotusta tästä. Rakennusvalvonnan tulee palvella kuntalaisia, eikä ohjata
heitä ratkaisuihinjoissa kuntalainen joutuu turhaan maksamaan tuhansia euroja, kuten
minä olen joutunut nyt tässä maksamaan tyhjästä.
Koska olen ottanut lupa-arkkitehti Sihvolaan asiassa yhteyttä hyvissä ajoin ennen vaadittua
aloituspäivää 22. 12. 2014 ja toimittanut Sihvolan pyytämän muutosehdotuksen sekä
huomioiden tierasitteen siirtoasian vaikutus asiaan, vaadin että asia katsotaan hakijan
puolesta käynnistetyksiennen aloituspäivääja käsitelläänrakennusluvan muutoksena, eikä
rakennusluvan voimassaoloajan pidennyksenä.
3) Totean luvasta 09-0268-A edelleen seuraavaa: Liitteenäoheistetussa sähköpostissaSihvola
toteaa 7. 1. 2015: "Muistutuksena kun minä tulin kuntaan töihin v. 2008 oli 2003
rakennuslupien rakennukset pikku tallia lukuun ottamatta rauenneet aloittamattomina."
Kun edellä viittasin siihen, että ammattitietoisimmankaan arkkitehdin ei aina ole
mahdollista ennakoida rakennusvalvonnan näkemyksiä niin totean, että se on vaikeaa kun
tulevia suunnitelmia koskevien näkemysten lisäksi myös historian kirjoitus muuttuu.
Sihvolan kirjoittamassa päätösotteessa luvasta 09-0268-A todetaan ensisivun
lisäselvityksissä: "Samalla rauetetaan luvat 03-28-Aja 06-294-A. " 03-alkuinen tarkoittaa siis
Sihvolan 2003 viittaamaa lupaa ja 06-alkuinen pikkutallia. Sihvola siis rauetti ne 2011, eli ne
eivät sitä ennen olleet rauenneet. Toimenpide kohdassa todetaan: "Rakenteilla olevan
hevostallin (rak nro 004) purkaminen. Lupaa 03-28-A ei siis oltu ainoastaan aloitettu (siis
vastoin kuin Sihvola väittää)vaan yksi talli rakennus oli itseasiassa valmis. Sen
lopputarkastuksessa edesmennyt lupa-arkkitehti Riuttamäki ja rakennetarkastaja totesivat
sen olevan kaikin puolin kunnossa, mutta Riuttamäki paattikin, että se voidaan hyväksyä
vain 95% valmiiksi koska se kuului samaan lupaan muiden maatalousrakennusten kanssa,
joille oli suunniteltu yhteisiä LVIS järjestelmiä. Hänelle ei kelvannut että hevosten
pesupaikan lattiakaivon viemäri olisi johdettu sorakaivoon tai imeytyskenttään, vaan
muidenkin rakennusten olisi pitänyt olla valmiita. Tämä siitä huolimatta, että hänen
kanssaan oli silloin menossa neuvottelu kyseisten maatilakeskuksen rakennusten
rakennuslupien muutoksista.
Sama koski toista 6 hevosen tallirakennusta. Molemmista ensin johtava rakennustarkastaja
Vänskä, sitten lupa-ja kaavoitusarkkitehti Aija Aunio ja sitten Riuttamäki totesivat, että
niissävoi pitää hevosia siihen asti kun lopullisten rakennuslupien mukaiset hevostallit
valmistuvat. Heidän mielestään oli tarpeetonta byrokratiaa hyväksyä muutettavia
välivaiheita. Näin oli alun perin sovittu myös Sihvolan kanssa, mutta hän on muuttanut
mielensä ja kertoo sähköpostissa,että olisijoutunut nyt turvautumaan
hallintopakkomenettelyyn, mikäli paikalla olisi hevosia.
Aloittamisen jälkeen lupaan 09-0268-A oli haettu jatkoja, mutta eläkkeellä nyt jo oleva Pirjo
Hinkkanen totesi silloin, ettei jatkohakemuksia oltu käsiteltyjä myöhemmin yksi voimassa
oleva lupa oli omavaltaisesti rakennusvalvonan toimesta lakkautettu. Asialla ei sikäli ollut
merkitystä, että edellä mainittujen henkilöiden kanssa oli sovittu, että luvat ovat voimassa
siihen asti kunnes muutoslupa hyväksytään ja hevosia voi pitää vanhoissa kunnes uudet
tallit on hyväksytty käyttöön. Asia kesti pitkään. Mm. 05. 12. 2011 päätösote luvasta toteaa
käsittelyn hakemuksen saapuneen 2009 ja tätä ennen Riuttamäki oli käsitellyt asiaa
pitkään. Koska edellä mainitut henkilöillä oli eriävä näkemys rakennusten hyväksyttävästä
sijainnista ja esitin lukuisia ehdotelmia, jotka joku hyväksyi ja toinen ei. Erityisen vaikea
pähkinä oli se, että Latvala vaati että rakennusten pitää olla tiukassa pihapiirissä,
mieluummin 30 metrin päässä päärakennuksesta, mutta samalla hevostalli pitää olla
kaukana asuinrakennuksesta.
Edellä oleva osoittaa selkeästi sen, että hakijalla täytyy olla mahdollisuus saada
rakennusvalvonnan näkemys ennen varsinaisen hakemuksen jättämistä. Katson
kohtuuttomaksi, ettei tallirakennuksissa, joissa on pidetty hevosia toistakymmentä vuotta
voida enää pitää hevosia aiemmin sovitun mukaisesti uusien tallirakennusten käyttöön
ottoon asti, varsinkin jos ne muutoin täyttävät nykyiset eläintenpidolle asetetut
vaatimukset. Näissä rakennuksissa oli alkoinaan voimassa olevat rakennusluvat jossain
muodossa ja yksi oli jopa hyväksytty käytännössälopputarkastuksessa ja oli sovittu että ne
rauetetaan vasta uusien tallirakennusten käyttöönotonyhteydessä.
4) Selvittäessäni kyseistä asiaa rakennusvalvonnassa lupa-arkkitehti Sihvola totesi minulle
yllättäen, että maatilani on autio, asumaton. Asia jäi askarruttamaan minua, koska eräs
naapuri on toistakymmentä vuotta pyrkinyt estämään maatilani toimintaa ja rakennuslupia
väittäen että maatilani on hänen ja muiden tiekunnan osakkaiden elinpiiriä. Tällä hän
tarkoittanee, että heillä on jonkinlainen määräysvalta maatilani asioihin. Tierasitteen
siirron yhteydessä hän pyrki agitoimaan tiekunnan osakkaita siirtoa vastaan todeten mm.
puheenvuorossaan maasto katselmuksessa: "Salonenhan ei edes asu täällä". Tarkoituksena
on tietenkin antaa vaikutelma, että heillä muilla on pikemminkin oikeus päätäntävattaan
tilani asioista kuin minulla. Rakennus-ja ympäristölautakunnan jäsenet voivat kuvitella
miltä teistä kustakin tuntuisi jos joku ilmoittaisi julkisesti, että te ette asu kotonanne.
Perättömien ja vaarien tietojen levittäminen on tietenkin lainkin mukaan rangaistava teko.
Varsinkin kun levitetyillä vaarilla tiedoilla pyritään vaikuttamaan sellaisiin seikkoihin kuin
tierasitteen siirtopäätöstai rakennusluvat. Todettakoon, että Häggesbölentiellä asuvalla
Juha Berglundilla on viinitila Ranskassa, samaan tapaan kuin minulla siellä maatila. Hänestä
ei kuitenkaan ole esitetty vastaavia väittämiä.
Tiedustelin Sihvolalta hänen autio, asumaton komenttinsa lähdettä sähköpostitse
13. 1.2015, mutta hän käänsiasian toisinpäinväittäenettei hän niin sanonut vaan minä.
Sihvola on tuskin keksinyt tätä itse, enkä minä ole missään yhteydessä sanonut mitään
sellaista. Vaadin saada selvityksen mistä Sihvola on saanut perättömän käsityksensä, että
minä en asu kotonani osoitteessa,joka on merkitty kotiosoitteekseniniinväestörekisteriin
kuin viime viikkoinakintoimittamiini rakennusvalvonnan hakemuksiin.