Toukokuu 2015 - HTU Stadi Ry

Toukokuu 2015
On toukokuun kuukausitiedotteen aika. Taas on paljon tärkeää luettavaa ja viime
tiedotteen hallituksen esittelyn jälkeen on valmentajien vuoro.
Palautetta ja kehitysehdotuksia voit laittaa [email protected].
Muistakaa nukkua!
Valmennus­
päällikön
kynästä
Riittävä uni on hyvinvoinnillemme yhtä
tärkeää kuin monipuolinenravinto ja
säännöllinen liikunta. Harjoittelun ja levon
Kesä alkaa lähestyä ja
tulee olla tasapainossa keskenään, jotta
ilmat jo hieman
toivottua kehitystä tapahtuisi ja että
parantua.
vältyttäisiin ylikuormittumisilta,
Pyöräilykausi on
loukkaantumisilta ja sairastumisilta.
monella uimarilla jo pyörähtänyt käyntiin.
Harjoituksiin kulkeminen pyörällä on mitä
Unen tarve vaihtelee yksilöllisesti, mutta parhainta liikuntaa uinnin lisäksi. Jalat
alakoululaiset tarvitsevat unta noin
saavat sopivan kevyen palauttavan
kymmenisen tuntia yössä ja murrosikäiset harjoituksen ja mieli lepää kun maisemat
puolestaan noin yhdeksän tuntia.
vaihtuvat verkkaisesti. Jo perusjopo tarjoaa
hyvän mahdollisuuden liikkumiseen.
Parhaan mahdollisen
Kypärä on syytä olla jokaisella päässä kun
palautumisen
satulaan astuu, se on halpa henkivakuutus.
turvaamiseksi nuoren
urheilijan tulisi
Huhtikuussa oli aikuisten Pajulahden leirin
noudattaa
vuoro ja taas kerran saimme aikaan
mahdollisimman
mahtavan leirin, harjoitustuntien noustessa
säännöllistä
12 hujakoille kolmen päivän aikana. Vaikka
vuorokausirytmiä
joukkomme ei ollut iso saimme aikaan
unen osalta myös
monta iloista ja hikistä hetkeä altaalla ja
viikonloppuisin.
metsissä. Kuvia leiristä löytyy HTU:n
Facebook-sivuilta.
Lähde sport.fi
Nyt ryhmissä harjoittelu alkaa siirtyä
valmistautumiseen kohti kevään viimeisiä
kisoja sekä mahdollisia arvokisastartteja.
Vielä on jokaisella uimarilla aikaa tehdä
vaikka mitä, on vain aloitettava.
Tsemppiä kaikille kohti kesää!
Seuran valmentajia esittäytyy
Sonja Nummi
opiskelija
ROLLO
Jos saisin valita mikä eläin olisin, valitsisin
saimaannorpan. Ne ovat sympaattisia eläimiä ja
taitavia uimareita. On surullista, että saimaannorppa
ja moni muu eläinlaji on vaarassa kuolla
sukupuuttoon ihmisen toiminnan takia.
Arttu Hirsi
Ylikersantti
IKM
Mielestäni uimarin tärkeimpiä
ominaisuuksia on kokonaistuntuma
veteen. Älä mieti liikaa yksittäistä
tekijää vaan liitä se aina
kokonaisuuteen. Tunne meneväsi
pinnalla eteenpäin, liiku vahvemmin ja
kevyemmin kuin aikaisemmin.
Saana Siltanen
palkanlaskija
IKM2/ROLLO2
Pidän uimisesta, koska vesi on
elementtinä hieno ja vedessä liikkuminen
on minulle luontevaa. Uiminen saa minut
rentoutuneeksi.
Heini Vartiainen
opiskelija
TETRAT
Päädyin uinnin pariin kun menin
alkeiskurssille, koska halusin kokeilla
taitouintia. Kurssilla aloin pitämään
uimisesta ja sille tielle jäin.
Stadilaisen simmarin oorderit
Yleiset asiat:
1 . Jokainen uimari noudattaa jokaisen uimahallin sääntöjä, jotka löytyvät jokaisen hallin seinältä.
2. Jokainen uimari muistaa altaassa ja altaan ulkopuolella elää normaalien käyttäytymisssääntöjen mukaan eli otamme muut
ihmiset huomioon ja emme kiusaa ketään
3. Muistamme että edustamme seuraa hallissa olessamme. Oma toimintamme saattaa vaikuttaa koko seuran toimintaan,
jokainen uimari on yhtä tärkeä osa seuraa.
Seura asettaa seuraavat säännöt joita toivoo uimareiden noudattavan:
1 . Muista käydä Myclubissa merkkaamassa että olet tulossa paikalle treeneihin. Poissaolot on ystävällistä ilmoittaa suoraan
omalle valkulle gsm, email tai sitten klikkaamalla Myclubissa. Jos et tiedä kuka on valkkusi tai ei ole yhteystietoja mailaa
[email protected].
2. Ole ajoissa altaalla, viimeistään noin 5-1 0 min ennen harjoituksen alkua
3. Kuuntelee valmentajaa, tee pyydetyt asiat oman osaamisesi mukaan parhaasi yrittäen
4. Harjoituksissa noudatetaan hiljaisuutta ja kunnioitetaan muiden oppimista
5. Älä missään nimessä kiusaa ketään
6. Jos olet poissa harjoituksista, on siitä ilmoitettava omalle valmentajalle
7. Jos olet myöhässä, tule niin nopeasti kuin voit mutta muista varovaisuus sillä kiireessä sattuu helposti vahinkoja Näitä asioita
toivoimme teidän lastenne kanssa käyvän läpi. Uskoakseni asiat ovat heille selviä mutta toivomme että näistä aina
keskustellaan koska lapsilla asiat joskut unohtuvat.
Ja sitten vielä oordereita että pysyy altaat kliininä!
1 . PESEYTYMINEN
• Peseydy ennen uintia huolellisesti ilman uima-asua.
• Huuhtele hiukset kunnolla, uimahattu päähän altaaseen.
- Suurin osa altaaseen tulevasta liasta ja mikrobeista on ihmisistä lähtöisin.
- Pitkät irtohiukset ovat inhottavan tuntuisia joutuessaan uimarin käsiin ja kasvoille.
- Hiukset kulkeutuvat myös allasvesien suodatusjärjestelmään vaikeuttaen puhdistusprosessia.
- Pesemättömien hiusten mukana allasveteen tulee ylimääräisiä kemikaaleja, mikä taas sekoittaa puhdistusprosessia.
2. SAUNOMINEN
• Suomalaiseen saunakulttuuriin kuuluu saunominen ilman uima-asua taikka kylpytakkia
• Suosittelemme käyttämään omaa laudeliinaa saunoessasi
- Uimapuku tai pyyheliina ei ole laudeliina!
- Istuinalustana käytetyn uima-asun mukana kulkeutuu altaaseen mikrobeja, joita hikoilusta on syntynyt.
- Uinnin jälkeen saunassa uima-asusta höyrystyvät allaskemikaalit (kloori) aiheuttavat pieninäkin määrinä hengitysvaikeuksia
erityisesti sairaille ja pienille lapsille.
3. ALLASJALKINEIDEN KÄYTTÖ
• Allasjalkineiden käyttöä suositellaan
- Allasjalkineiden käyttö ehkäisee bakteerien leviämistä sekä tarttumista.
- Käytä vain jalkineita, jotka on tarkoitettu uimahalliin. Ne kuivuvat nopeasti ja pohja pitää märällä laatalla
- Käytä jalkineita vain uimahallin pesu- ja allastiloissa, ei muissa sisätiloissa.
- Muissa jalkineissa pesu- ja allastiloihin tuleminen on kielletty.
KIITOS, että huolehdit hygieniasta meidän kaikkien terveyden ja viihtyvyyden parhaaksi!
Kuinka sinä voit vaikuttaa ja auttaa
seurassa?
Tule toimitsijaksi kesän mukavimpiin
triahtlon­tapahtumiin!
Htu Stadi ry on taas mukana Vantaa Triathlonin ja Hki City
Triathlonin järjestelyissä mukana. Vantaa Triathlon pidetään
6.6. Vantaan Kuusijärvellä ja Hki City ja Lasten Weetabix
Triathlon 22.8. Uimastadionilla
MUKAAN TOIMITSIJAKSI
Tule taas tänä vuonna mukaan tekemään riemukasta
urheilutapahtumaa! Tämän kaiken toteutumiseksi tarvitaan
taas meitä kaikkia; yhdessä tekemällä saadaan hienot kisat
aikaiseksi.
Apua tarvitaan seuraavasti
PE 5.6. Vantaan tapahtuman rakennuspuuhiin
LA 6.6. Toimitsijaksi Vantaalle
PE 21.8. Hki City Triathlonin rakennuspuuhiin
LA 22.8. Toimitsijaksi Hki City Triathloniin
Toimitsijatehtäviin vaaditaan 16-v ikä, mutta nuorempiakin voi
olla apujoukkoina. Toimitsijatehtäviin saat tarvittavan
koulutuksen. Tehtäviä ovat mm. reitin valvonta, kisakanslia,
järjestyksenpito, ruokahuolto jne. Toimitsijoille tarjotaan mm.
keittolounas ja toimitsijapaita.
Toimitsijaksi ilmoittautuminen Osoitteeseen: [email protected]