Info allasuimakoulusta lapsille ja vanhemmille.

ALLASUIMAKOULULAISILLE JA VANHEMMILLE
Uimakoulussa uintia harjoitellaan ammattitaitoisten opettajien johdolla ryhmässä, muiden
uimareiden kanssa. Aluksi veteen tutustutaan ja totuttaudutaan monella eri tavalla,
uintitekniikoiden harjoittelu otetaan mukaan myös alusta lähtien edeten Suomen
Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton oppien mukaisesti. Tärkeitä huomioitavia asioita
uimakoulussa on turvallisuus, liikunnan ilo ja riemu. Tervetuloa uimakouluun!
 Uimakoulumaksu laskutetaan uimakouluun ilmoittautuneille postitse.
 Opetuksen sujuvuuden takia uimakouluun sitoudutaan 2 viikon ajaksi.
 Lasten on hyvä tulla paikalle n. 15 min ennen opetuksen alkua, jotta lapsi ehtii
rauhassa pissalle ja pesulle. Laita pitkät hiukset kiinni tai käytä uimalakkia. Tunti
alkaa ja loppuu ajallaan. Opetustunti kestää 45 min, jonka jälkeen on mahdollista
käydä suihkussa ja saunassa.
 Otathan kaikki korut pois, ennen altaaseen menoa.
 Altaaseen meno on kielletty, jos olet sairaana tai sinulla on avohaava tai laastari.
 Uimaopettajien tulisi saada tieto oppilaan vammasta tai sairaudesta johtuvista
rajoituksista ja niihin liittyvistä lääkityksistä sekä ensiaputoimenpiteistä mahdollisen
kohtauksen sattuessa, myös oppimisvaikeuksista on syytä kertoa ja antaa vinkkejä
opettajille!
 Uimalasit saattavat helpottaa arkojen lasten uinnin etenemistä ja oppimista.
Suosittelemme uimalaseja myös ihan kaikille uimareille.
 Viimeisellä kerralla vanhemmat saavat jäädä seuraamaan opetusta. Tällöin
kertaamme kaikki opitut asiat ja esittelemme taitoja, tietysti hauskuutta
unohtamatta.
Alkeisuimakoulussa 10m uinnin alkeisuintitekniikoilla suorittaneet lapset voivat saada
alkeisuimamerkin (merenneito). Mikäli 10 m uinti ei aivan vielä onnistu, taidot yleensä
riittävät varhaistaitomerkkiin (meritähti). Jokainen lapsi saa mukaansa myös uintikirjan,
jonka takaosaan on merkitty lapsen osaamat asiat.
Allasuimakoulun uimaopettajat:
Titta Simola ja Tuuli Aaltonen avustajana Susanne Mäki-Krekola.
Lisätiedustelut: Liikuntapalvelut Paula Eloranta p. 050 383 9642