lue - Lions 107-M

Piirikuvernööri Antti Raitaniemi ja piirin jäsenjohtaja Jari Vuorinen
vierailivat LC Huittinen/Gerdan kokouksessa 8.10.2015.
1
Pääkirjoitus: PDG Pekka Tuuna
Tietojärjestelmät ja leijonat
Yritysmaailmassa ja tietty myös julkisyhteisöissä mietitään säännöllisin välein kysymystä
“Onko tietotekniikka hyöty vai kustannus”. Pääsääntöisesti vastaus menee tuonne hyödyn
puolelle. Siihen on helppo uskoa. Olemme myös saaneet lukea erityisesti julkishallinnon suuren luokan projekteista, joissa rahaa on pudonnut jälkiä pahemmin jättämättä mustan aukon
nieluun. Voisin kuvitella, ettei yritysmaailmassakaan kaikki tietotekniset hankkeet ole antaneet aihetta kovinkaan suureleiseen henskelien paukutteluun. Entä sitten ns. kolmannessa
sektorissa, jonne lions-liikekin voidaan lukea? Varmaankin löytyy sekä onnistumisia että fiaskoja.
Järjestömme systeemit ovat taas kerran käymistilassa. Mielenkiinnolla - mutta myös sekavin
tuntein - odotamme tulevaa. Mitä tämä kuuluisa ja hieman pelottavakin MyLCI sitten tuo tullessaan? Perinteisestihän järjestön systeemit tuodaan raakoina käyttöön. Näkökulma on ahdas, amerikkalaisesta systeemiajattelusta lähtevää. Toisaalta on todellista kehitystä päästä
yhteen järjestelmään entisen kolmen - järjestö, liitto, piiri – sijasta. Jo hieman ajan patinoiva
tarina kertoo klubin neljästä eri jäsenmäärästä: klubin oma luulo, piirin järjestelmän käsitys,
liiton järjestelmän aavistus ja järjestön uskomus. Ja sitten vielä se viides oikea tieto, joka toivon mukaan oli joku noista neljästä.
MyLCI: miten se saadaan tehokkaaseen käyttöön? Tähän voisi vastata koulutuksen kolmella
pilarilla. Laitetaan tiedot, taidot ja asenteet kohdalleen. Piirimme koulutuksissa olemme jo
saaneet tietoa tästä järjestelmästä. Taidot kasvavat tutustuessa, harjoittelemalla ja käytännön työssä. Asenteet ovat tässä savotassa se kohta, jossa MyCLI:n mahdollisuudet klubissa
joko realisoituvat tai eivät.
Lions-liikkeessä ja erityisesti piiri- ja klubitasolla tietotekniikkaa hyödynnetään myös viestinnässä. Paperiset jäsenkirjeet ovat jääneet tai jäämässä historiaan. Kaikilla leijonilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta/halua sähköiseen viestintään. On korrektia huomioida myös heidän
tarpeensa tiedonsaannissa. Sähköpostin käytössä on myös omat ongelmansa vaikka hyödyt
ovat selkeitä ja kiistattomia. Osoitteiden vuotaminen roskapostin lähettäjille saattaa aiheuttaa
postilaatikon tukkeentumisen tai on vähintäänkin rasittavaa vastaanottaa viestejä vanhojen
herrojen lääkinnästä tai Kaukoidästä tilattavasta morsiamesta. Myös asialliseen viestintään
voi tukehtua, jos sitä tulee liian kanssa.
Sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuden sekä sisäiseen että julkiseen viestittämiseen kaikilla Lions-toiminnan tasoilla. Tässä on hyvä pyrkiä suureen läpinäkyvyyteen lionstoiminnasta eli jättää esim. klubin Facebook-sivu avoimeksi, kaikkien kiinnostuneiden katseltavaksi. Tämä toimii näyttöikkunana suuren yleisön suuntaan, lisää kiinnostusta toimintaamme kohtaan ja karsii ennakkoluuloja. Luottamuksellinen viestintä sitten hoidetaan muilla kanavilla.
Teknologia on hyvä renki, mutta huono isäntä. Tämä pätee myös tietotekniikan soveltamisessa Lions-toiminnassa.
PDG Pekka Tuuna, tietotekniikkatoimikunnan pj
2
Hallituspaikalta
- Talous puhuttaa Lions-hallituksessa
- IPDG Kalevi Sillanpää
Liiton talouteen liittyvät asiat olivat keskiössä hallituksen toisessakin kokouksessa lokakuun alussa. Kauden 2014-2015 lopullinen tilinpäätös on reilusti positiivinen, joten
viime kaudella asetetun rakennetyöryhmän toiminnan tuloksena liiton talouden suunta on saatu käännettyä oikeaan suuntaan. Rakennetyöryhmä jatkaa työskentelyään
myös kuluvalla kaudella tehtävänään tarkasti seurata niin hallinnon kuin aktiviteettienkin toimintaa siten, että sovituissa budjettiraameissa pysytään ja yllätykselliset
kustannuserät pysyvät minimissä. Suunta ja toimintamalli näyttävät oikeilta ja ne tuovat pitkälläkin aikavälillä ennustettavuutta taloudenpitoon.
Kulumassa olevan kauden talouden toteutumisesta ei vielä ollut käytettävissä kovinkaan luotettavaa tietoa, koska syyskuu ei vielä ollut raportoitavissa. Osittain siksikin
suhtauduttiin hallituksessa kriittisesti esillä olleisiin budjetoimattomia kustannuksia aiheuttaviin esityksiin. Mm. videoneuvottelujärjestelmän hankintaa liiton käyttöön ei
tässä vaiheessa hyväksytty. Operaattorin tarjouksessa arvelutti huomattavan korkea
vuosittaisen kustannus sekä tarjotun sopimusajan pituus. Muutamat työryhmät ovat
menestyksekkäästi käyttäneet erilaisia maksuttomia etäkokouspalveluja. Niiden käytöstä kannattaa vapaaehtoistoiminnassa kerätä kokemuksia ennen sitoutumista kaupallisiin palveluihin.
Asialistalla oli myös esitys nuorisovaihdon maksuihin tehtävistä muutoksista, joissa
tavoitteena oli aktiviteetin hallintokulujen pienentäminen siirtämällä hallinnollista rahoitusvastuuta joko lähettäville klubeille tai leireille tuleville nuorille. Hallitus ei hyväksynyt kumpaakaan esitystä tälle kaudelle, vaan tarvittaessa asiaan palataan kauden
2016-2017 budjettia valmistellessa.
Aivan kaikkia esityksiä ei sentään torpattu. Jatkona aiemmalle brändityölle, jonka näkyvimpänä tuloksena saimme ’Lions –Monta tapaa tehdä hyvää’ –sloganin, toteutetaan loka-marraskuun aikana haastattelumuotoinen avainviestiprosessi, jonka keskeisenä tavoitteena on löytää parannuskeinoja Lions-toiminnan puutteeksi koettuun
heikkoon tunnettuuteen. Työn toteuttaa jo aiemmin liiton viestinnän vajaamiehitystä
korvaamaan palkattu ulkoinen mediatoimisto ja sen aiheuttamat ylimääräiset kustannukset ovat erittäin alhaiset.
Edellisessä kokouksessa avoimeksi jääneen sääntötyöryhmän jäseneksi saimme Mpiiristä edustajan, kun PDG Matti Reijonen nimitettiin 4-jäseniseen kokoonpanoon.
Työryhmän puheenjohtajana tullee toimimaan PID Tapani Rahko, viimeisin entinen
kv-johtajamme. Sääntötyöryhmä työskentelee tarvittaessa pääsihteerin koollekutsumana. Tällä kaudella liiton säännöissä on tarvetta pieniin tarkennuksiin, joten työtä tulee olemaan. Lisäksi muutostarvetta niihin aiheuttaa Sotkamon vuosikokouksessa hylätty toisen varapuheenjohtajan viran perustaminen, koska tämä Porissa klubialoitteesta käynnistynyt hanke ehdittiin jo viime kaudella sääntömuutokseksi valmistella.
Hallituksen pöytäkirjat ovat kokonaisuudessaan nähtävillä liiton nettisivuston Jäsenille-osuudessa. Käykääpä tutustumassa!
3
Liiton hallitus kokouksissa pukeutumiskoodi on smart casual eli melkein kaikki käy. Viime kokouksessa
pukeuduttiin kuitenkin klubiasuihin virallista kuvausta varten. Kuva: Marja Pakkanen
4
5
Yhteistyö SPR:n kanssa turvapaikanhakijoiden auttamiseksi
Lions-liitto ja M-piiri ovat käynnistäneet yhteistyön SPR:n kanssa Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden auttamisessa. Asia jakaa mielipiteitä mutta koskettaa
meitä kaikkia.
Satalinnan vastaanottokeskuksessa asuvat miehet tarvitsevat lämpimiä vaatteita ja
kenkiä. Kenkien koko 43-45, vaatteita kokoa S-M. Tarvitaan myös reppuja tavaroiden kuljettamiseen ja hygieniatuotteita. Pienetkin lahjoituserät ovat hyödyllisiä. Lahjoittaa voi hyväkuntoisia ja puhtaita vaatteita ja kenkiä.
Tilanne elää koko ajan ja apua tarvitaan joka päivä. Maahamme saapuu myös naisia
ja lapsia jotka myös tarvitsevat apuamme.
Lisätietoja osoitteesta https://rednet.punainenristi.fi/node/62/events.
Satalinnan vastaanottokeskukseen tarvitaan myös vapaaehtoisia esim. lajittelemaan
lahjoituksina saatuja vaatteita.
Vapaaehtoistyöhön voi ilmoittautua osoitteessa
https://www.lyyti.fi/group/Vapaaehtoiseksi_auttamaan_Harjavallan_vastaanottokesku
ksen_8200
Toimin M-piirin koordinaattorina SPR:ään ja minuun voi ottaa yhteyttä lahjoituksia ja
vapaaehtoistyötä koskevissa asioissa
Kaija Valtonen
050 3397258
[email protected]
,
6
7
Vaihto-oppilas Turkista
-
Jaana Heikkinen, LC Sastamala/Lindat
Kesävaihtarimme Burcu Durmaz Turkista, teimme retkiä Sastamalassa ja Tampereella.
Tässä olimme tutustumassa Pyynikin torniin. Upea kokemus tutustua eri kulttuurin omaavaan
mukavaan tyttöön.
Suosittelen kesävaihtaria jos perheenne on mahdollista ottaa sellainen.
Sinä itse saat paljon ja uskon että kesävaihtari saa myös paljon.
8
M-piirin alueseminaarit kaudella 2015-2016
Alueseminaarit pidettiin 12.9. ja 19.12. Harjavallassa. Seminaarit avasi piirikuvernööri Antti
Raitaniemi ja hän kertoi piirihallituksen painopisteistä ja aktiviteeteistä. 2. varapiirikuvernööri Veli-Matti Andersson kertoi jäsenmaksumuutoksista. Kuultiin myös piirin toimialajohtajien puheenvuoroja kunkin vastuualueesta.
Molempien seminaarien yhteydessä oli piirisihteeri Tarja Väliviidan koulutus sihteereille
MyLCI:stä. Samoin molemmissa seminaareissa kuultiin DC Veikko Valavuon info Punainen
Sulka –keräyksestä.
Piirisihteeri Tarja Väliviita ja piirikuvernööri Antti Raitaniemi
MyLCI-koulutukset
12.9.2015
19.9.2015
9
12.9.2015 seminaarin osanottajia
10
19.9.2015 seminaariin osallistujia
11
Punainen Sulka –info
Veikko Valavuo
Osallistujia 12.9.2015
Osallistujia 19.9.2015
12
Punainen sulka –kampanjan käynnistäminen
M-piiri käynnistää Punainen Sulka 2016 – 2017 –kampanjan.
Punainen Sulka –piirikoordinaattorin, PDG Veikko Valavuon toimeksiannosta järjestäydymme
klubeissa toteuttamaan aktiviteettia. Keräysaika on 19.3.2016 – 30.6.2017. Aktiviteetin suunnittelu
aloitettiin yhteisellä tilaisuudella, joka pidettiin Porissa Liisanpuiston auditoriossa 7.10.2015.
Lion Olli-Pekka Varjus ja 2. VDG Veli-Matti Andersson olivat tilaisuuden vetäjinä
Klubien Punainen Sulka -vastaavia
13
DG Antti Raitaniemi klubivierailulla Noormarkussa
-
Ilkka Herrala, tiedotussihteeri LC Noormarkku
LC Noormarkun syyskuun klubikokouksessa ke 9.9. oli suuren leijonajuhlan tuntua,
sillä klubikokous päästiin ensimmäistä kertaa järjestämään vast’ikään kirjastoksi remontoidun Noormarkun vanhan kunnantalon kokoustiloissa, joiden seiniä koristeli
parhaillaan käynnissä ollut taidenäyttely. Tilaisuuden arvoa nosti läsänäolollaan piirikuvernööri Antti Raitaniemi, joka ei suinkaan jäänyt seinäruusuksi, vaan otti aktiivisesti osaa keskusteluihin ja sai kokouksen päätteeksi pitää oman kannustavan palopuheensa. LC Noormarkun syyskauden suurimmaksi voimainponnistukseksi sovittiin
hyväntekeväisyysjoulukonsertin järjestäminen Noormarkun kirkossa torstaina 10.12.
klo 19. Esiintyjäksi on onnistuttu saamaan aina niin hehkeä ja lämminhenkinen Marita
Taavitsainen, mikä oli omiaan herättämään piirikuvernöörinkin mielenkiinnon!
14
Hyvän Päivän toimintaa Ulvilassa
-
Virpi Äijö, 1. varapresidentti LC Ulvila/Aurora
LC Ulvila/Auroran lionit viettivät Hyvän Päivää 8.10. Pappilanlammen Palvelukeskuksessa sekä 9.10. Vilhelmiina-kodissa ikäihmisten parissa.
Pappilanlammen Palveluksessa päivä alkoi hemmottelulla. Aamusaunan jälkeen laitoimme kampaukset ja kynnet kuntoon, minkä jälkeen pelasimme pelejä.
Osallistuimme myös ruokahetkeen, olihan tarjolla hernekeittoa ja lettuja. Nam!
Lauloimme yhdessä koko sali ja varmasti hieman tanssimmekin (ainakin kukin mielessään), tsa tsa tsaa! Laulujen välissä saimme onneksi hengähtää ja kuunnella lion
Ullan runonlausuntaa.
Päiväkahvit kruunasivat torstai-iltapäivän.
Aleksis Kiven päivän aattona, Vilhelmiina-kodin ohjelmassamme oli yhteislaulua, lion
Ullan runon lausuntaa sekä kahvittelua. Hymyn pilke oli jokaisella suupielessä, kun
ihana asukas, joka muuten ei paljoa kommunikoinut, lauloi yllätyksenä kanssamme
lauluja kovaan ääneen ja nuotilleen ulkomuistista. Musiikilla ja yhdessä tekemisellä
on vahva voima.
Suurkiitos Pappilanlammen Palvelukeskuksen ja Vilhelmiina-kodin väki, että saimme
viettää päivää kanssanne. Lämpimät kiitoksemme myös Eeva Lindholmille - hän oli
mukana säestämässä yhteislaulua.
15
16