Järvenpää-talon konsertti - Suomen Lions

RNO:N TANGOTENTETTI
JA KYÖSTI MÄKIMATTILA
TI 14.2.2017 KLO 19.00 JÄRVENPÄÄ-TALO
PUNAINEN SULKA -KAMPANJA NUORISON HYVÄKSI
Suomen lionsklubien Punainen Sulka -kampanja järjestetään nyt seitsemännen kerran. Keräyksen suojelija on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Keräystuloksella tuetaan nuoria itsenäisyyteen ja pyritään ennalta ehkäisemään syrjäytymistä.
Varoja kerätään erilaisilla tarvikemyynneillä, lipaskeräyksillä, järjestämällä konsertteja ja muita tapahtumia. Kampanjalla on seitsemän nuorisotyöhön erikoistunutta yhteistyökumppania. Kampanja päättyy 30.6. 2017.
KANSAINVÄLINEN LIONSJÄRJESTÖ TÄYTTÄÄ 100 VUOTTA
Vuonna 1917 perustettu Lionsjärjestö on maailman suurin palveluklubien
järjestö. Financial Timesin vuonna 2007 tekemän tutkimuksen mukaan yritykset valitsivat Lionsjärjestön parhaimmaksi ja luottavimmaksi yhteistyökumppanikseen. Palveluajatus ”We Serve - Me palvelemme”, on edelleen ajankohtainen. Järjestö toimii yli 200 maassa ja jäseniä on lähes 1,4 miljoonaa.
Lionsjärjestö on yksi YK:n perustajajäsenistä.
Suomeen Lions-aatteen toi kanadansuomalainen Arne Ritari, jonka sukujuuret ovat Etelä-Pohjanmaalla. Ensimmäinen lionsklubi perustettiin Helsinkiin
vuonna 1950. Suomessa on lähes 930 lionsklubia, ja niissä yli 23 000
jäsentä. Suomi on Euroopan 4. ja maailman 13. suurin lionsmaa.
100-vuotistapahtumiin liittyen kansainvälinen järjestö on asettanut jäsenistölle haasteen palvella 100 miljoonaa ihmistä ajalla 1.7. 2014 – 30.6. 2018.
Palveluhaasteteemoja on neljä: nälänhätä, nuoriso, näönsuojelu ja ympäristö. Haastekampanja on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle kaikkialla maailmassa. Palvelua saaneita ihmisiä on jo nyt reilusti yli 100 miljoonaa. Suomessa
on palveltu jo yli miljoonaa ihmistä. Lukujen mukaan olemme olleet Euroopan
ahkerin lionsmaa.
Pääsylipun hinta on 32 euroa / henkilö ja konsertin
tuotto ohjataan Punainen Sulka -kampanjaan.
Liput: www.lippu.fi
Konsertin järjestää Suomen Lions-liitto ry,
Kirkonkyläntie 10, 00700 Helsinki
Lisätietoja Punainen Sulka -kampanjasta
www.punainensulka.fi