VOIMASSA OLEVAN PÄTEVYYDEN SIIRTO MRL 41/2014

VOIMASSA OLEVAN PÄTEVYYDEN SIIRTO MRL 41/2014 UUSIEN
VAATIVUUSLUOKKIEN MUKAISEKSI PÄTEVYYDEKSI
FISE on uudistanut kaikki suoraan maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvat suunnittelu- ja
työnjohtopätevyytensä. Päivitetyt pätevyydet perustuvat 1.9.2014 voimaan astuneeseen lakiin maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (41/2014) ja sitä tukeviin asetuksiin ja ohjeisiin. Muutoksessa uudistettiin
suunnittelu- ja työnjohtotehtävien vaativuusluokat ja kelpoisuusvaatimukset. Uudet vaativuusluokat ovat
vähäinen, tavanomainen, vaativa ja poikkeuksellisen vaativa.
Rakentamismääräyskokoelman mukaisia pätevyyksiä ei enää todeta tai uusita. Voimassa oleva pätevyys on
suositeltavaa siirtää uuden lain mukaiseksi pätevyydeksi pätevyysvaatimusten täyttyessä. Tämä
siirtomenettely koskee B-, A- ja AA-luokan työnjohto- ja suunnittelijapätevyyksiä, jotka ovat perustuneet
maankäyttö- ja rakennuslakiin ja rakentamismääräyskokoelmaan.
Vaihtoehtoisesti voi hakea uuden lain mukaista pätevyyttä suoraan uutena pätevyytenä, jolloin
hakumenettely noudattaa FISEn verkkosivuilta valikon Pätevyysvaatimukset, hakulomakkeet alta avautuvia
pätevyyskohtaisia ohjeita.
Voimassa olevan pätevyyden siirtomenettely:
1. Pätevyyden siirtoa haetaan aina hakemuksella. Siirtohakemuslomake on eri kuin uutta pätevyyttä
haettaessa. Pätevyyskohtaiset siirtohakemuslomakkeet löytyvät FISEn verkkosivuilta kohdasta:
Pätevyysvaatimukset, hakulomakkeet > Voimassaolevan pätevyyden siirtomenettely
(http://www.fise.fi/default/www/suomi/patevyysvaatimukset__hakulomakkeet/voimassaolevan_hakem
uksen_siirtomenettely/).
2. Pätevyyden siirron edellytyksenä on, että pätevyysvaatimukset täyttyvät uudessa luokassa, johon
pätevyyden siirtoa haetaan. Yksityiskohtaiset pätevyyskohtaiset vaatimukset löytyvät
siirtohakemuslomakkeilta.
3. Olemassa oleva pätevyys voidaan siirtää yhteen uuteen luokkaan. Esim. betonirakenteiden AA-luokan
suunnittelijan pätevyyttä ei voi siirtää sekä uudis- että korjausrakentamisen pätevyydeksi. Toista
pätevyyttä haetaan kokonaan uutena pätevyytenä. Alla olevissa taulukoissa on esitetty vanhat ja uudet
pätevyydet alakohtaisesti.
4. Pätevyyden siirto poikkeuksellisen vaativaan luokkaan siirtymäsäännön perusteella: Laki maankäyttö- ja
rakennuslain muuttamisesta 41/2014 sisältää siirtymäsäännöksen, jonka mukaan kelpoisuusvaatimukset
täyttävänä suunnittelijana tai työnjohtajana pidetään myös henkilöä, joka on ennen lain voimaantuloa
(1.9.2014) rakennusvalvontaviranomaisen vastaaviin erittäin vaativiin tehtäviin hyväksymä ja jolla
voidaan näin katsoa olevan tehtävän vaatimat edellytykset. Säännön avulla voi esim. suunnitteluinsinööri
saada poikkeuksellisen vaativan luokan pätevyyden, vaikka hänellä ei ole vaadittua DI- tai YAMKtutkintoa. Vastaavasti työnjohtopuolella teknikko voi saada poikkeuksellisen vaativan luokan
työnjohtopätevyyden ilman korkeakoulututkintoa.
Haettaessa pätevyyden siirtoa poikkeuksellisen vaativaan luokkaan tällä perusteella henkilön pitää
osoittaa pätevyyden perusteena olevat rakennusvalvonnan hyväksynnät (kunta, suunnittelu- /
työnjohtotehtävä, tehtävän laajuus, ajankohta). Tutkinto-, opintosisältö- ja työkokemusvaatimusten
yksityiskohtaista täyttymistä poikkeuksellisen vaativan luokan pätevyysvaatimusten mukaisesti ei tässä
tapauksessa vaadita. Poikkeuksellisen vaativan luokan pätevyys rajataan koskemaan vain vastaavia
suunnittelu- tai työnjohtotehtäviä.
15.5.2015 MM
1
Hakija hakee tällöin yleispätevyyden siirtoa siihen luokkaan, johon hänen tutkintonsa ja
työkokemuksensa riittävät MRL:n 120 e tai 122 d §:n mukaan.
5. Siirretty pätevyys on voimassa siihen asti, kuin se olisi ollut ennen siirtoa.
6. Pätevyyden siirto edellyttää, siirrettävä pätevyys on voimassa vähintään 2 vuotta siirtoajankohdasta
eteenpäin.
7. Pätevyyden siirtoa on haettava vuoden 2016 loppuun mennessä.
8. Pätevyyden siirtomaksu on hakemuksen käsittelymaksun suuruinen (170 € + alv 24 %). Hylkäykseen
johtaneen siirtohakemuksen käsittelymaksu on 100 € + alv 24 %.
Taulukko 1. Uudet MRL:ään perustuvat suunnittelijoiden FISE-pätevyydet alakohtaisesti.
ALA
VANHA PÄTEVYYS
UUSI PÄTEVYYS (MRL 41/2014)
SUUNNITTELU,
PÄÄSUUNNITTELU
Pientalohankkeen
pääsuunnittelija
Tavanomaisen vaativuusluokan pääsuunnittelija,
uudisrakentaminen
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely >
Pääsuunnittelijan
siirtohakemuslomake
A-vaativuusluokan
pääsuunnittelija,
uudisrakentaminen
Tavanomaisen vaativuusluokan pääsuunnittelija,
korjausrakentaminen
Lisätiedot: Pia Selroos SAFA
(puh. 041 528 2952,
sähköposti
pia.selroos(a)safa.fi)
A-vaativuusluokan
pääsuunnittelija,
korjausrakentaminen
AA-vaativuusluokan
pääsuunnittelija,
uudisrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan pääsuunnittelija,
uudisrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan pääsuunnittelija,
korjausrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
pääsuunnittelija, korjausrakentaminen
SUUNNITTELU,
RAKENNUSSUUNNITTELU
B-vaativuusluokan ARKrakennussuunnittelija
Tavanomaisen vaativuusluokan
rakennussuunnittelija, uudisrakentaminen
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely >
Rakennussuunnittelijan
siirtohakemuslomake
A-vaativuusluokan ARKrakennussuunnittelija
Tavanomaisen vaativuusluokan
rakennussuunnittelija, korjausrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan rakennussuunnittelija,
uudisrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan rakennussuunnittelija,
korjausrakentaminen
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/suunnittelu/paas
uunnittelu/)
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Suunnittelu >
Rakennussuunnittelu
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/suunnittelu/rake
nnussuunnittelu/)
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
rakennussuunnittelija, uudisrakentaminen
Lisätiedot: Pia Selroos SAFA
(puh. 041 528 2952,
sähköposti
pia.selroos(a)safa.fi)
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Suunnittelu >
Pääsuunnittelu
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
pääsuunnittelija, uudisrakentaminen
AA-vaativuusluokan
pääsuunnittelija,
korjausrakentaminen
SUUNNITTELU,
ERITYISSUUNNITTELU,
BETONIRAKENTEET
UUDET KRITEERIT
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
rakennussuunnittelija, korjausrakentaminen
A-vaativuusluokan
betonirakenteiden
suunnittelija
Tavanomaisen vaativuusluokan kantavien
betonirakenteiden suunnittelija,
uudisrakentaminen
AA- vaativuusluokan
betonirakenteiden
suunnittelija
Tavanomaisen vaativuusluokan kantavien
betonirakenteiden suunnittelija,
korjausrakentaminen
15.5.2015 MM
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Suunnittelu >
Erityissuunnittelu >
2
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely > Kantavien
betonirakenteiden
suunnittelijan
siirtohakemuslomake
Lisätiedot: Kimmo Sandberg
RIA (puh. 0400 411 332,
sähköposti kimmo.sandberg(
a)ria.fi)
A-vaativuusluokan
betonirakenteiden
korjaussuunnittelija,
betonirakennukset
A-vaativuusluokan
betonirakenteiden
korjaussuunnittelija,
betonisillat ja muut
infrarakenteet
tai
Betonirakenteiden
korjaussuunnittelijan
siirtohakemuslomake
Vaativan vaativuusluokan kantavien
betonirakenteiden suunnittelija,
uudisrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan kantavien
betonirakenteiden suunnittelija,
korjausrakentaminen
Betonirakenteet
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/suunnittelu/erity
issuunnittelu/betonirake
nteet/)
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
kantavien betonirakenteiden suunnittelija,
uudisrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
kantavien betonirakenteiden suunnittelija,
korjausrakentaminen
Betonirakenteiden vaativan luokan
korjaussuunnittelija (materiaalitekninen korjaus),
betonirakennukset
Lisätiedot: Tarja Merikallio BY
(puh. 050 434 8335,
sähköposti
tarja.merikallio(a)betoniyhdis
tys.fi)
Betonirakenteiden vaativan luokan
korjaussuunnittelija (materiaalitekninen korjaus),
betonisillat ja infrarakenteet
SUUNNITTELU,
ERITYISSUUNNITTELU,
PUURAKENTEET
A-vaativuusluokan
puurakenteiden
suunnittelija
Tavanomaisen vaativuusluokan kantavien
puurakenteiden suunnittelija,
uudisrakentaminen
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely >
Puurakenteiden
suunnittelijan
siirtohakemuslomake
AA-vaativuusluokan
puurakenteiden
suunnittelija
Tavanomaisen vaativuusluokan kantavien
puurakenteiden suunnittelija,
korjausrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan kantavien
puurakenteiden suunnittelija,
uudisrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan kantavien
puurakenteiden suunnittelija,
korjausrakentaminen
Lisätiedot: Gunnar Åström RIL
(puh. 040 514 4823,
sähköposti
gunnar.astrom(a)ril.fi)
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Suunnittelu >
Erityissuunnittelu >
Puurakenteet
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/suunnittelu/erity
issuunnittelu/puurakent
eet/)
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
kantavien puurakenteiden suunnittelija,
uudisrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
kantavien puurakenteiden suunnittelija,
korjausrakentaminen
SUUNNITTELU,
ERITYISSUUNNITTELU,
TERÄSRAKENTEET
A-vaativuusluokan
teräsrakenteiden
suunnittelija
Tavanomaisen vaativuusluokan kantavien
teräsrakenteiden suunnittelija,
uudisrakentaminen
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely >
Teräsrakenteiden
suunnittelijan
siirtohakemuslomake
AA-vaativuusluokan
teräsrakenteiden
suunnittelija
Tavanomaisen vaativuusluokan kantavien
teräsrakenteiden suunnittelija,
korjausrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan kantavien
teräsrakenteiden suunnittelija,
uudisrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan kantavien
teräsrakenteiden suunnittelija,
15.5.2015 MM
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Suunnittelu >
Erityissuunnittelu >
Teräsrakenteet
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/suunnittelu/erity
issuunnittelu/terasraken
teet/)
3
Lisätiedot: Pekka Yrjölä TRY
(puh. 050 522 9563,
sähköposti
pekka.yrjola(a)rakennusteolli
suus.fi)
korjausrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
kantavien teräsrakenteiden suunnittelija,
uudisrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
kantavien teräsrakenteiden suunnittelija,
korjausrakentaminen
SUUNNITTELU,
ERITYISSUUNNITTELU,
POHJARAKENTEET
A-vaativuusluokan
pohjarakennesuunnittel
ija
Tavanomaisen vaativuusluokan
pohjarakenteiden suunnittelija,
uudisrakentaminen
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely >
Pohjarakenteiden
suunnittelijan
siirtohakemuslomake
AA-vaativuusluokan
pohjarakennesuunnittel
ija
Tavanomaisen vaativuusluokan
pohjarakenteiden suunnittelija,
korjausrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan pohjarakenteiden
suunnittelija, uudisrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan pohjarakenteiden
suunnittelija, korjausrakentaminen
Lisätiedot: Gunnar Åström RIL
(puh. 040 514 4823,
sähköposti
gunnar.astrom(a)ril.fi)
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
pohjarakenteiden suunnittelija,
uudisrakentaminen
A-vaativuusluokan
rakennusfysiikan
suunnittelija
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely >
Rakennusfysiikan
suunnittelijan
siirtohakemuslomake
AA-vaativuusluokan
rakennusfysiikan
suunnittelija
Tavanomaisen vaativuusluokan rakennusfysiikan
suunnittelija, uudisrakentaminen
Tavanomaisen vaativuusluokan rakennusfysiikan
suunnittelija, korjausrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan rakennusfysiikan
suunnittelija, uudisrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan rakennusfysiikan
suunnittelija, korjausrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
rakennusfysiikan suunnittelija,
uudisrakentaminen
Lisätiedot: Gunnar Åström RIL
(puh. 040 514 4823,
sähköposti
gunnar.astrom(a)ril.fi)
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely > Akustiikan
suunnittelijan
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/suunnittelu/erity
issuunnittelu/pohjarake
nteet/talonrakennus/)
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
pohjarakenteiden suunnittelija,
korjausrakentaminen
SUUNNITTELU,
ERITYISSUUNNITTELU,
RAKENNUSFYSIIKKA
SUUNNITTELU,
ERITYISSUUNNITTELU,
AKUSTIIKKA
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Suunnittelu >
Erityissuunnittelu >
Pohjarakenteet >
Talonrakennus
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Suunnittelu >
Erityissuunnittelu >
Rakennusfysiikka
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/suunnittelu/erity
issuunnittelu/rakennusfy
siikka/)
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
rakennusfysiikan suunnittelija,
korjausrakentaminen
A-vaativuusluokan
akustinen suunnittelija
Vaativan vaativuusluokan akustinen
suunnittelija, uudisrakentaminen
AA-vaativuusluokan
akustinen suunnittelija
Vaativan vaativuusluokan akustinen
suunnittelija, korjausrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
akustinen suunnittelija, uudisrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
akustinen suunnittelija, korjausrakentaminen
15.5.2015 MM
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Suunnittelu >
Erityissuunnittelu >
Akustiikka
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
4
siirtohakemuslomake
akkeet/suunnittelu/erity
issuunnittelu/akustiikka)
Lisätiedot: Gunnar Åström RIL
(puh. 040 514 4823,
sähköposti
gunnar.astrom(a)ril.fi)
SUUNNITTELU,
ERITYISSUUNNITTELU,
KOSTEUSVAURIOT
a-vaativuusluokan
kosteustekninen
korjaussuunnittelija
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely >
Kosteusvaurion
korjaussuunnittelijan
siirtohakemuslomake
Tavanomaisen vaativuusluokan kosteusvaurion
korjaussuunnittelija
Vaativan vaativuusluokan kosteusvaurion
korjaussuunnittelija
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
kosteusvaurion korjaussuunnittelija
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Suunnittelu >
Erityissuunnittelu >
Kosteusvauriot
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/suunnittelu/erity
issuunnittelu/kosteusva
uriot/)
Lisätiedot: Gunnar Åström RIL
(puh. 040 514 4823,
sähköposti
gunnar.astrom(a)ril.fi)
SUUNNITTELU,
ERITYISSUUNNITTELU, IVJÄRJESTELMÄT
B-vaativuusluokan
ilmanvaihtosuunnittelij
a
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely > IV- ja KVVsuunnittelijan
siirtohakemuslomake
A-vaativuusluokan
ilmanvaihtosuunnittelij
a
AA-vaativuusluokan
ilmanvaihtosuunnittelij
a
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely > IV- ja KVVsuunnittelijan
siirtohakemuslomake
Lisätiedot: Outi Suominen
SULVI (puh. 09 5660 0917,
sähköposti
patevyydet(a)sulvi.fi)
Tavanomaisen vaativuusluokan
ilmanvaihtosuunnittelija, korjausrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan
ilmanvaihtosuunnittelija, uudisrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan
ilmanvaihtosuunnittelija, korjausrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
ilmanvaihtosuunnittelija, uudisrakentaminen
Lisätiedot: Outi Suominen
SULVI (puh. 09 5660 0917,
sähköposti
patevyydet(a)sulvi.fi)
SUUNNITTELU,
ERITYISSUUNNITTELU, KVVJÄRJESTELMÄT
Tavanomaisen vaativuusluokan
ilmanvaihtosuunnittelija, uudisrakentaminen
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Suunnittelu >
Erityissuunnittelu >
IV-järjestelmät
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/suunnittelu/erity
issuunnittelu/iv_jarjestel
mat/)
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
ilmanvaihtosuunnittelija, korjausrakentaminen
B-vaativuusluokan
kiinteistön vesi- ja
viemärilaitteiston
suunnittelija
A-vaativuusluokan
kiinteistön vesi- ja
viemärilaitteiston
suunnittelija
AA-vaativuusluokan
kiinteistön vesi- ja
viemärilaitteiston
suunnittelija
Tavanomaisen vaativuusluokan kiinteistön vesija viemärilaitteiston suunnittelija,
uudisrakentaminen
Tavanomaisen vaativuusluokan kiinteistön vesija viemärilaitteiston suunnittelija,
korjausrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan kiinteistön vesi- ja
viemärilaitteiston suunnittelija,
uudisrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan kiinteistön vesi- ja
viemärilaitteiston suunnittelija,
korjausrakentaminen
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Suunnittelu >
Erityissuunnittelu >
KVV-järjestelmät
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/suunnittelu/erity
issuunnittelu/kvv_jarjest
elmat/)
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston
suunnittelija, uudisrakentaminen
15.5.2015 MM
5
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston
suunnittelija, korjausrakentaminen
Taulukko 2. Uudet MRL:ään perustuvat työnjohtajien FISE-pätevyydet alakohtaisesti.
ALA
VANHA PÄTEVYYS
UUSI PÄTEVYYS (MRL 41/2014)
TYÖNJOHTO, VASTAAVA
TYÖNJOHTO
Pientalotyömaan
vastaava työnjohtaja
Tavanomaisen vaativuusluokan rakennustyön
vastaava työnjohtaja, uudisrakentaminen
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely > Vastaavan
työnjohtajan
siirtohakemuslomake
A-vaativuusluokan
rakennustyön vastaava
työnjohtaja
Tavanomaisen vaativuusluokan rakennustyön
vastaava työnjohtaja, korjausrakentaminen
AA-vaativuusluokan
rakennustyön vastaava
työnjohtaja
Lisätiedot: Joni Jääskeläinen
RKL (puh. 0400 343 264,
sähköposti Fise(a)rkl.fi)
Vaativan vaativuusluokan rakennustyön vastaava
työnjohtaja, uudisrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan rakennustyön vastaava
työnjohtaja, korjausrakentaminen
UUDET KRITEERIT
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Työnjohto > Vastaava
työnjohto
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/tyonjohto/vastaa
va_tyonjohto/)
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
rakennustyön vastaava työnjohtaja,
uudisrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
rakennustyön vastaava työnjohtaja,
korjausrakentaminen
TYÖNJOHTO, ERITYISALOJEN
TYÖNJOHTO,
BETONIRAKENTEET
2-luokan
betonirakenteiden
työnjohtaja
Tavanomaisen vaativuusluokan
betonirakenteiden rakentamisesta vastaava
työnjohtaja, uudisrakentaminen
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely >
Betonirakenteiden
työnjohtajan
siirtohakemuslomake
1-luokan
betonirakenteiden
työnjohtaja
Vaativan vaativuusluokan betonirakenteiden
rakentamisesta vastaava työnjohtaja,
uudisrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
betonirakenteiden rakentamisesta vastaava
työnjohtaja, uudisrakentaminen
Lisätiedot: Joni Jääskeläinen
RKL (puh. 0400 343 264,
sähköposti Fise(a)rkl.fi)
TYÖNJOHTO, ERITYISALOJEN
TYÖNJOHTO,
PUURAKENTEET
a-vaativuusluokan
puurakenteiden
työnjohtaja
Tavanomaisen vaativuusluokan puurakenteiden
rakentamisesta vastaava työnjohtaja,
uudisrakentaminen
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely >
Puurakenteiden työnjohtajan
siirtohakemuslomake
aa-vaativuusluokan
puurakenteiden
työnjohtaja
Vaativan vaativuusluokan puurakenteiden
rakentamisesta vastaava työnjohtaja,
uudisrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
puurakenteiden rakentamisesta vastaava
työnjohtaja, uudisrakentaminen
Lisätiedot: Gunnar Åström RIL
15.5.2015 MM
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Työnjohto >
Erityisalojen
työnjohto >
Betonirakenteet >
Betonirakenteista
vastaava työnjohtaja
(työmaa)
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/tyonjohto/erityis
alojen_tyonjohto/betoni
rakenteet/betonirakente
ista_vastaava_tyonjohtaj
a__tyomaa_/)
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Työnjohto >
Erityisalojen
työnjohto >
Puurakenteet
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/tyonjohto/erityis
alojen_tyonjohto/puura
6
kenteet/)
(puh. 040 514 4823,
sähköposti
gunnar.astrom(a)ril.fi)
TYÖNJOHTO, ERITYISALOJEN
TYÖNJOHTO,
TERÄSRAKENTEET
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely >
Teräsrakenteiden
työnjohtajan
siirtohakemuslomake
2(A)-rakenneluokan
vastaava
teräsrakenteiden
asennustyönjohtaja
1(AA)-rakenneluokan
vastaava
teräsrakenteiden
asennustyönjohtaja
Tavanomaisen vaativuusluokan teräsrakenteiden
asennustyönjohtaja, uudisrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan teräsrakenteiden
asennustyönjohtaja, uudisrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
teräsrakenteiden asennustyönjohtaja,
uudisrakentaminen
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/tyonjohto/erityis
alojen_tyonjohto/terasr
akenteet/terasrakenteid
en_asennus/)
Lisätiedot: Pekka Yrjölä TRY
(puh. 050 522 9563,
sähköposti
pekka.yrjola(a)rakennusteolli
suus.fi)
TYÖNJOHTO, ERITYISALOJEN
TYÖNJOHTO,
POHJARAKENTEET
a-vaativuusluokan
pohjarakennustöiden
työnjohtaja
Tavanomaisen vaativuusluokan
pohjarakenteiden työnjohtaja,
uudisrakentaminen
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely >
Pohjarakenteiden
työnjohtajan
siirtohakemuslomake
aa-vaativuusluokan
pohjarakennustöiden
työnjohtaja
Vaativan vaativuusluokan pohjarakenteiden
työnjohtaja, uudisrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
pohjarakenteiden työnjohtaja,
uudisrakentaminen
Lisätiedot: Gunnar Åström RIL
(puh. 040 514 4823,
sähköposti
gunnar.astrom(a)ril.fi)
TYÖNJOHTO, ERITYISALOJEN
TYÖNJOHTO,
KOSTEUSVAURIOT
Tavanomaisen vaativuusluokan kosteusvaurion
korjaustyönjohtaja
Vaativan vaativuusluokan kosteusvaurion
korjaustyönjohtaja
Lisätiedot: Joni Jääskeläinen
RKL (puh. 0400 343 264,
sähköposti Fise(a)rkl.fi)
TYÖNJOHTO, ERITYISALOJEN
TYÖNJOHTO, IV
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Työnjohto >
Erityisalojen
työnjohto >
Teräsrakenteet >
Teräsrakenteiden
asennus
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
kosteusvaurion korjaustyönjohtaja
B-vaativuusluokan
ilmanvaihtolaitteistojen
rakentamisesta
vastaava työnjohtaja
Tavanomaisen vaativuusluokan
ilmanvaihtolaitteistojen rakentamisesta vastaava
työnjohtaja, uudisrakentaminen
Tavanomaisen vaativuusluokan
15.5.2015 MM
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Työnjohto >
Erityisalojen
työnjohto >
Pohjarakenteet
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/tyonjohto/erityis
alojen_tyonjohto/pohjar
akenteet/)
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Työnjohto >
Erityisalojen
työnjohto >
Kosteusvauriot
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/tyonjohto/erityis
alojen_tyonjohto/kosteu
svauriot/)
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Työnjohto >
7
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely > IVtyönjohtajan
siirtohakemuslomake
A-vaativuusluokan
ilmanvaihtolaitteistojen
rakentamisesta
vastaava työnjohtaja
Lisätiedot: Outi Suominen
SULVI (puh. 09 5660 0917,
sähköposti
patevyydet(a)sulvi.fi)
ilmanvaihtolaitteistojen rakentamisesta vastaava
työnjohtaja, korjausrakentaminen
Erityisalojen
työnjohto > IV
Vaativan vaativuusluokan
ilmanvaihtolaitteistojen rakentamisesta vastaava
työnjohtaja, uudisrakentaminen
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/tyonjohto/erityis
alojen_tyonjohto/iv/)
Vaativan vaativuusluokan
ilmanvaihtolaitteistojen rakentamisesta vastaava
työnjohtaja, korjausrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
ilmanvaihtolaitteistojen rakentamisesta vastaava
työnjohtaja, uudisrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
ilmanvaihtolaitteistojen rakentamisesta vastaava
työnjohtaja, korjausrakentaminen
TYÖNJOHTO, ERITYISALOJEN
TYÖNJOHTO, KVV
Siirtohakemuslomake:
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Voimassaolevan pätevyyden
siirtomenettely > KVVtyönjohtajan
siirtohakemuslomake
Lisätiedot: Outi Suominen
SULVI (puh. 09 5660 0917,
sähköposti
patevyydet(a)sulvi.fi)
B-vaativuusluokan
kiinteistön vesi- ja
viemärilaitteistojen
rakentamisesta
vastaava työnjohtaja
A-vaativuusluokan
kiinteistön vesi- ja
viemärilaitteistojen
rakentamisesta
vastaava työnjohtaja
Tavanomaisen vaativuusluokan kiinteistön vesija viemärilaitteistojen rakentamisesta vastaava
työnjohtaja, uudisrakentaminen
Tavanomaisen vaativuusluokan kiinteistön vesija viemärilaitteistojen rakentamisesta vastaava
työnjohtaja, korjausrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan kiinteistön vesi- ja
viemärilaitteistojen rakentamisesta vastaava
työnjohtaja, uudisrakentaminen
Vaativan vaativuusluokan kiinteistön vesi- ja
viemärilaitteistojen rakentamisesta vastaava
työnjohtaja, korjausrakentaminen
www.fise.fi:
Pätevyysvaatimukset,
hakulomakkeet >
Työnjohto >
Erityisalojen
työnjohto > KVV
(http://www.fise.fi/defa
ult/www/suomi/patevyy
svaatimukset__hakulom
akkeet/tyonjohto/erityis
alojen_tyonjohto/kvv/)
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistojen
rakentamisesta vastaava työnjohtaja,
uudisrakentaminen
Poikkeuksellisen vaativan vaativuusluokan
kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistojen
rakentamisesta vastaava työnjohtaja,
korjausrakentaminen
Siirtomenettely koskee vain yllä olevien taulukoiden sarakkeen 2 pätevyyksiä. Kun siirretty pätevyys
umpeutuu, jatkoa haetaan normaalilla uusintamenettelyllä. Uusintaa haetaan samalla hakemuslomakkeella
kuin uutta pätevyyttä ensimmäistä kertaa haettaessa.
Lisätietoja: Marita Mäkinen, FISE Oy, 050 574 5099
15.5.2015 MM
8