Ohjeita ensimmäisen vuoden kurssivalintoihin

Tiedote uudelle opiskelijalle ja huoltajalle 2015
Valintailmoituksen liite 2 / 11.6.2015
Hyvä Porkkälän lukion uusi opiskelijä!
Alla on sinulle tärkeää tietoa lukio-opinnoistasi. Luethan tiedotteen molemmat puolet!
Valmistautumisesta opintojen alkuun ja kurssivalintoihin
Porkkalan lukiossa saat tehdä lukujärjestyksesi ensimmäiselle opintovuodelle samalla kun käyt
vastaanottamassa opiskelupaikkasi. Tämä lukujärjestys ei ole ehdottoman sitova vaan siihen voidaan
tehdä muutoksia lukuvuoden alkaessa ja tarvittaessa myöhemminkin. Harkittu opiskelusuunnitelma
kannattaa kuitenkin tehdä heti ja tässä on sinulle ohjeita ja vinkkejä sellaisen tekoon. Sinun ei
tarvitse tehdä lukujärjestystä omatoimisesti. Mieti ennen kaikkea omia perusvalintojasi ja erityisiä
kiinnostuksesi kohteita, opinto-ohjaajamme auttavat sinua innostavan lukujärjestyksen teossa.
Suosittelen sinua tutustumaan uuteen kouluusi kotisivuiltamme www.porkkalanlukio.fi. Tutustu
erityisesti opetustarjontaamme sekä toiminnallisiin painotuksiimme liikunnassa ja taideaineissa,
joista löydät myös ensimmäisen vuoden opiskelijalle sopivia kursseja. Sivuilta kannattaa myös avata
päättyneen lukuvuoden 2014-2015 lukuvuosikertomus, josta pääset kurkistamaan, mitä kaikkea
lukiomme vireään toimintaan mahtui yhden opiskeluvuoden aikana.
Kotisivuilta löydät myös listan oppikirjoista lukuvuodelle 2015-2016. Kursseilla voidaan myöhemmin
käyttää myös uusia sähköisiä oppikirjoja tai nykyisten kirjojen sähköisiä versioita, joten kolmannesta
jaksosta eteenpäin valitsemiesi kurssien oppikirjojen hankinnassa ei kannata kiirehtiä.
Tieto- ja viestintätekniikan (tvt) käyttö lukio-opiskelussa etenee vauhdilla. Opiskelet koulun tvtvälineillä kokonaisen TVT-kurssin, jonka opetamme kaikille Porkkalan lukiossa opintonsa aloittaville
toisessa tai kolmannessa jaksossa. Taidot tulevat heti käyttöön samassa jaksossa TVT-kurssiin
liitetyllä reaaliaineen kurssilla. Harjaannut opintojen alusta lähtien myös sähköisiin kokeisiin.
Valintoja pohdittavaksi
Kun tulet tekemään kurssivalintojasi, on eduksi, jos olet etukäteen pohtinut seuraavia valintoja:
-
Aiotko opiskella matematiikassa pitkän vai lyhyen oppimäärän?
-
Opiskeletko ruotsissa toisena kotimaisena kielenä pitkän A- vai keskipitkän B1-oppimäärän?
B1-oppimäärä tarkoittaa yläkoulussa alkanutta ruotsia.
-
Haluatko aloittaa lukiossa kokonaan uuden vieraan kielen (B3-oppimäärä) tai jatkaa
yläkoulussa aloittamaasi vierasta kieltä (B2-oppimäärä)? Lyhyiden kielten valikoimamme on
ranska, venäjä, saksa ja espanja. Huomaa valinnoissasi erityisesti, että ranskassa pääset
jatkamaan myös B2-tason opiskelua suoraan ensimmäisestä jaksosta alkaen.
-
Mitkä reaaliaineet kiinnostavat sinua eniten? Missä reaaliaineista arvioit opiskelevasi lukion
laajan oppimäärän? Erityisesti laajan fysiikan opiskelu kannattaa aloittaa pian opintojen
alettua, mieluiten ensimmäisessä tai toisessa jaksossa. Useita syventäviä kursseja sisältäviä
reaaliaineita ovat myös kemia, biologia, maantiede, historia, yhteiskuntaoppi, psykologia ja
filosofia. Lukiossa opiskelet myös terveystietoa sekä katsomusainetta.
-
Kiinnostaako tiede monipuolisesti? Voit alustavasti pohtia (= ei sitovaa!) erityisesti edellä
sanotuista reaaliaineista kokonaisuutta, joka tuottaa monipuoliset opinnot eri tieteenaloista
kiinnostuneelle. Tuumaile ennakkoluulottomasti itseäsi innostava yhdistelmä!
-
Opiskeletko äidinkielen ja kirjallisuuden kurssit suomi toisena kielenä –oppimäärän mukaan?
-
Haluatko vahvistaa matematiikan tai ruotsin perusvalmiuksiasi ennen lukion pakollisia
kursseja? Tässä tarkoituksessa voit valita heti alkuun oppiaineiden ns. nivelkursseja.
-
Oliko A-englanti sinulle peruskoulussa vahva aine ja ovatko peruskoulun kieliopin asiat
sinulla hyvin hallussa? Voit valita ENAX01a- ja ENAX02a-ryhmät, joissa käytetään hyviä
pohjavalmiuksia vaativia työtapoja näiden pakollisten kurssien opiskelussa. Nämä valinnat
tehdään vain opinto-ohjaajan ohjauksessa.
-
Pidätkö liikunnasta? Porkkalan lukion liikuntapainotus tarjoaa sinulle monipuolista ohjelmaa
opintojen alusta lähtien, ainutlaatuisena erikoisuutena päivittäinen aamuliikunta – lukuisien
opiskelijoittemme suosikki koko lukion ajan!
-
Innostutko ilmaisusta ja taideaineista? Toiminnallisessa painotuksessamme taideaineisiin
pääset yhteisen tekemisen iloon musiikissa, kuvataiteessa, ilmaisutaidossa ja kirjoittamisessa. Tarjolla on myös ensimmäisen vuoden opiskeluun soveltuvia koulukohtaisia kursseja!
-
Mikä on katsomusaineesi? Uskonto vai elämänkatsomustieto?
Kun olet näitä valintoja etukäteen pohtinut, henkilökohtaisen lukujärjestyksesi laatiminen käy jo
sujuvasti. Toivonkin, että paneudut näihin asioihin heti, koska se osaltaan auttaa sinua löytämään
tarjonnastamme juuri sinua innostavat kurssit sekä sinulle sopivan kurssien rytmityksen.
Toivotan innostusta ja uteliaisuutta alkaviin lukio-opintoihisi!
Matti Autero
rehtori, Porkkalan lukio