TEATTERIMATKA TAMPEREELLE - SF

TEATTERIMATKA TAMPEREELLE
Tervetuloa Sf-Caravan Salon Seutu ry:n järjestämälle teatterimatkalle
Tampereen Työväenteatteriin katsomaan Viimeinen Pasodoble
näytelmää. Päärooleissa Ilmari Saarelainen ja Marja Packalen.
Heidän unelmansa oli oma ihana asunto auringossa. Oma pittoreski parveke, pihalla uima-allas,
leppeitä tuulahduksia rantakadun kahviloissa. Aitoa välimerellistä elämänmenoa. Pois
ankeanharmaasta Suomesta viettämään ansaittuja eläkepäiviä.
Unelmalla oli hintansa. Tyyne ja Pentti luopuivat Suomessa kaikesta, myös läsnäolostaan
lastenlastensa arjessa. Kaksikymmentä vuotta on kulunut, mutta eloisa espanjalaisuus ei ota
tarttuakseen, vaikka kuinka siemailisi viiniä ja tanssahtelisi pasodoblea. Oliko ratkaisu sittenkään
oikea? Espanjassa kumpikin vuorollaan – ja taatusti eri aikaan - ikävöi Suomen joulua ja
kesämökkiä.
Tyynelle ja Pentille sattuu kömmähdyksiä pelottavan usein, kuinka sitä nyt kaikkea muistaisi!
Espanjan-tuttaville täytyy pitää rapistuva julkisivu kunnossa, silläkin uhalla että sähläysten peittelyt
ja selitykset repeävät reippaasti komiikan puolelle.
Aili ja Eero ovat toista maata. Tyylikäs pariskunta on ajan hermolla, osaa hoitaa asiansa fiksusti ja
käytellä nykyajan vempaimia. He myös tietävät, milloin ostaa, milloin myydä – se onkin tärkeä
taito kiinteistöjen hintojen vapaassa pudotuksessa, kun asunnostaan ei tahdo enää saada edes pankin
saatavia.
Kun Espanjan kupla puhkeaa, paljastuu yllättäviä salaisuuksia.
Haikeanhauskan Viimeisen pasodoblen herkullisissa rooleissa nähdään elämänmakuisen komiikan
mestareita!
Lähtö Salon torilta 17.10.2015 kello 10. Esitys alkaa klo 13.00. Hinta
42 Eur, 40 Eur eläkeläiset, hinta sisältää linja-automatkan, lipun ja
kahvin / teen sekä leivoksen väliajalla.
Ilmoittautuminen ja matkan maksu viimeistään 11.9.2015
sähköpostilla [email protected] tai puh. 050-5515257 miel.
iltaisin. Matkan hinta maksetaan Sf-Caravan Salon Seudun tilille FI16
11353000308338. Viitenumero 123. Mukaan mahtuu 50 nopeinta.
Tervetuloa mukaan!