kajakkien käyttöohjeet

KAJAKIN KÄYTTÖOHJE
Seuran jäsen voi käyttää seuran kalustoa melomiseen, ja päiväkäyttö on maksutonta, yön yli lainaus
maksaa 10€/yö eikä yli 2 yötä. Seuran kalusto on merkitty joko W tai Wiking tunnuksella. Vajassa
on myös seuran jäsenten omistamia kajakkeja. Seuramme kajakit ovat erinomaisessa kunnossa,
tästä kiitokset kaikille seuramme jäsenille ja aivan erityisesti vajamestarillemme. Kajakit eivät säry
melonnassa vaan erilaisista virheistä. Me toki kaikki teemme virheitä, mutta ne ovat silti virheitä. Ja
virheitä välttämällä kajakkimme kestävät pitkään. Ja näin pidämme jäsenmaksumme alhaisina
meidän kaikkien eduksi.
Meillä on lasikuitu-, hiilikuitu- ja polyeteenikajaakkeja sekä alumiininen kanootti. Näillä kullakin
on omat edut, mutta myös omat heikkoudet.
Kuitukajakki on lujarunkoinen ja ryhdikäs kajakki, mutta valitettavasti kuitupinta on herkkä kajakin
osuessa kareihin tai rantakiviin ja samoin rantautuminen pitää tehdä huolella. Muovikajakeilla
voidaan liukua luonnon hiekkarannalle tai rannalta veteen, mutta tällainen naarmuttaminen rikkoo
lasi- tai hiilikuitupinnan. Vesillelaskussa kuitukajakki nostetaan kokonaan veteen ennen kajakkiin
istuutumista ja vastaavasti rantautuessa kajakin uintisyvyydestä noustaan veteen tai laiturille (jos
sellainen on). Kuitukajakkia ei saa myöskään vetää hiekkarannalla tai kallioille, vaan kajakkia on
joko kannettava tai vedettävä vaahtomuovipötkylän yli (pötkylä suojaa kajakkia).
Polyeteenikajakit (ämpäri muovikajakit) kestävät normaalikosketuksen luonnon kareihin, luonnon
kiviin ja Polyeteenikajakeilla voi rantautua liukumalla luonnon hiekalle. Vastaavasti veteen voidaan
rannalta liukua melojan istuessa kajakissa. Polyeteenikajakki ei kestä liuttamista murskattua soraa
pitkin, koska sorajyvän reunat leikkaavat. Tällaista soraa on tuotu usein veneiden laskupaikoille.
Samoin pitää varoa halkaistuja kivilohkareita. Suomessa on alueita, joissa kalliosta lohkeaa
luonnostaan teräväreunaisia lohkareita. Porvoon lähivesillä näitä ei ole, mutta esimerkiksi
Repovedellä on.
Kajakkien jalkatukien säätöä varten polyeteeni kajakkiin voidaan istua kajakin ollessa maissa
ruohikolla tai puhtaalla laiturilla. Kuitukajakkien jalkatukia säädetään vasta kajakin ollessa vedessä.
Laiturin päällä olevat pienet hiekanmurut tekevät pahaa jälkeä kajakin alla. Puhdistakaa laituri
hiekasta ennen kajakin nostamista laiturille.
Polyeteenikajakkit saavat helposti lommoja ja joskus jopa koko runko voi vääntyä kieroon. Sama
toki voi tapahtua kuitukajakeissa, mutta polyeteenikajakeissa vääntymiseen vaadittava kuormitus on
huomattavasti pienempi. Oikeaoppisesti polyeteenikajakkeja varastoidaan riiputtamalla kahdella
hihnalla noin metrin kajakin molemmista päistä. Mitkään kajakit eivät kestä jatkuvaa auringonvaloa
tai jatkuvaa vesikontaktia tai toistuvaa sadetta. Polyeteenikajakki ei kestä lämpöä.
Tuulettamattomassa vajassa, johon aurinko voi porottaa päälle, ei voi varastoida
polyeteenikajakkeja. Sandwich – polyeteenikajakit (esim Nordkapp ja Aquanaut) säilyttävät
muotonsa tavallista polyeteenikajakkia paremmin, mutta vastaavasti kajakin pinta on pehmeämpi ja
samalla herkempi kuin perus PE kajakilla.
Rantautuessa ja karien lähellä pitää ehdottomasti muistaa nostaa kajakin evä ylös. Kajakkien (sekä
lasikuitu että PE) eväiden hahlot ovat kapeat, ettei näihin saa päästää hiekanmuruja jumittamaan
evää. Vastaavasti evään jumiutuessa evävaijerista ei saa vetää voimalla, vaan joko pyytää kaverin
liikuttamaan evä kädellä (veden alla) tai noustava rantaan tarkastamaan evään toiminnan varoen
kolhimasta evää lisää. Seuramme kajakeissa evävaijereita on jouduttu uusimaan usein.
Laiturien naulat törröttävät joskus pahasti laiturilaudasta ulos. Tällaiset naulat voivat tehdä pahaa
jälkeä niin polyeteeni- kuin lasikuitukajakin pinnalle. Samoin laitureissa käytetään usein muitakin
metallisia osia, joissa helposti vaurioittaa kajakkinsa.
Kaksikkojemme istuimissa näkyy useita lohkeamia ja halkeamia. Ei kai kukaan astu penkin päälle
kajakkiin noustessa ja kajakista noustessa. Istuimet eivät kestä ihmisen painoa pistemäisenä
kuormana.
Joissakin kajakeissa laipioiden luukut ovat unohtuneet avaamatta käytön jälkeen. Laipioiden sisään
kasvaa hometta, elleivät laipiot pääse tuulettumaan kajakkien ollessa vajassa.
MELOMAAN LÄHTÖ JA PALUU
Ennen kaluston valintaa tulee tarkastaa kanoottien varauslistasta että kanootti on vapaa. Valitun
kaluston kunto on myös tarkistettava ennen melomaan lähtöä (kanootti / mela / aukkopeite /
melontaliivit). Melontaliivejä ja kajakissa aukkopeitettä on pidettävä asiallisesti päällä koko
melonnan ajan. Aina melomaan lähdettäessä on vajakirjaan kirjattava melontatapahtuman tiedot.
Siihen merkitään melojan nimi, käyttöön otetun kanootin nro, retken suunta, lähtöaika ja arvioitu
viimeinen paluuaika. Ja palattaessa on aina muistettava merkitä paluuaika, sillä puuttuva merkintä
ymmärretään kadonneeksi melojaksi. Mikäli kalustossa on ilmennyt vikoja melonnan aikana, tulee
viat pyrkiä itse heti korjaamaan. Vikoja joita ei itse pysty korjaamaan, kirjataan vajan pöydällä
olevaan huoltokirjaan sekä myös näkyvästi kanoottiin muille käyttäjille tiedoksi. Ja huom!
muistetaan huolellisuus varusteiden kanssa; evät ja peräsimet ylös ennen rantautumista, varotaan
etteivät melat rutise tai murru rantautuessa ja pyritään välttämään kajakkien naarmuuntumista.
KANOOTTIVARAUKSET JA KÄYTÖT
Jäsenille kajakkeja on lähes aina saatavilla. Seuran alkeiskurssien aikana tai seuran netissä
ilmoittamilla retkillä tai muissa ilmoitetuissa tapahtumissa seuran kajakit ovat ensisijaisesti
alkeiskurssin ja retkien käyttöön. Kyseisinä päivinä kysykää alkeiskurssin/retken vetäjältä mitkä
kajakit ovat vapaat. Sopimalla vetäjän kanssa varmistamme jokaiselle käyttöön itselleen ja
tarkoitukseensa soveltuvan kajakin. Ristiriitatapauksissa kurssin/retken vetäjällä on oikeus päättää
kajakeista.
KANOOTTIEN VARAAMINEN
Seuran jäsen voi varata kajakin päiväksi käyttöönsä ilman erillistä korvausta. Yön yli käytöstä tai
varauksesta maksetaan seuralle kanoottivuokraa (10€/yö). Kajakin voi varata tai lainata korkeintaan
kahden peräkkäisen yön yli. Varaus tehdään varausvihkoon. Vihkoon kirjataan varattavan kajakin
kohdalle varausaika, varaajan nimi ja puhelinnumero. Kajakin viereen kannattaa myös merkitä
varaus näkyvästi. Jäsenet voivat varata kajakin myös seuran järjestämille retkille sovittuaan
varauksesta retken vetäjän kanssa.
KANOOTTIEN KÄYTTÖOIKEUS
Seuran jäsenet saavat meloa kanootteja vapaasti. Seura ei vuokraa eikä lainaa kajakkeja
ulkopuolisille. Kaksikot soveltuvat parhaiten lapsen kanssa melontaan. Alle 15 vuotias lapsi ei saa
meloa yksin. 15..17 vuotias saa liittyä seuraan vanhempiensa luvalla.
KANOOTTIEN KULJETTAMINEN
Seuran jäsen saa kuljettaa seuran kalustoa melontapaikkaan.Kajakin tai kanootin kuljettaminen
auton katolla on helppoa ja mukavaa, kunhan muistaa muutaman perusasian.
Mouvikajakit ja kanootit kattotelineen päälle ylösalaisin, kattotelineet jonkin jäykän kohdan
kohdalle, esim istuinaukon reuna, lastiluukku jne. Hyvillä kajakkiin sopivilla kuljetustuilla (esim
Thulen), kuljetus onnistuu myös kajakki oikein päin tai kyljellään.Vältä kajakin säilyttämistä auton
katolla tarpeettomasti. Pysäköi varjoon kun mahdollista.
Kovat kajakit (lasikuitu) kulkee kauniisti ns. kuljetusfoamien päällä oikein päin, eli istuinaukko
ylöspäin. Kiinnitys käsinkiristettävillä hihnoilla. Ns. sokkopeitteen käyttö on suositeltavaa.
Edessä jo sentin ylitys on merkittävä, takana metristä ylöspäin. Maksimiylitys edessä 1 metri ja
takana 2 metriä. Merkitsemiseen käytetääm punaista 30 cm x 30 cm lipppua, pimeällä edessä
valkoista ja takana punaista valoa.
Kajakkia sitoessa on pyrittävä välttämään pistemäistä kuormaa, Kajakin pitää sitoa leveällä hihnalla
siten että hihna puristaa tasaisesti koko kajakin ympäriltä muttei liialla voimalla. Samalla on
varottava hiekanmurusia joutumista kajakin ja tuen väliin rikkomaan kajakin pintaa. Lisäksi on
pidettävä huolta, etteivät muovikajakit puristu lommoille kuljetuksen. Mitä pidemmältä väliltä
(kiinnityskohtien välinen etäisyys) kajakin saa sidottua sitä pienemmät voimat kohdistuvat kajakin.
Kajakkia kuljetettaessa autolla on huomioitava että kajakkiin kohdistuva voima kasvaa neliöllisesti
nopeuden kasvaessa (teho nopeuden kolmanteen potenssiin). Koska kajakilla on valtavasti
tuulipintaa, ja erityisesti henkilöautoissa kattotelineen tukien väli lyhyt, niin
henkilöautokuljetuksissa kannattaa rajoittaa maksiminopeutta 80 km/h.
Kalustoinfo
Seuran muovikajakit (W1..19) löytyvät liukuoven takaa omilta merkityiltä paikoiltaan kuten myös seuran
kuntokajakki Flash W20. Seuran kuitukajakit (W21,W24 ja W25,W26) ja muovikajakit W23 ja W24 ovat vajan
oikealla seinustalla. Seuran lasikuitukaksikot ovat vajan vasemmalla laidalla (neljä kaksikkoa W41..44 ja yksi
kolmikko.) Seuralla on muutama vanhempi kajakki kontissa, pihalla. Ennen kajakin valintaa tarkista
varauskirjasta onko kyseinen kajakki varattu. Seuran melat (merkitty Wiking tarralla) roikkuvat vajan
oikeassa etunurkassa melatelineessä pituutensa mukaisissa hahloissa.
Seuran liivit (Wiking lukee etumuksessa) roikkuvat ilmavasti orsilla vajassa ja aukkopeitteet kajakkiensa
vieressä. Kun melontaretken jälkeen palauttaa aukkopeitteen tai melontaliivin, niin nämä rIipustetaan
paikoilleen ilmavasti, jotteivät homehtuisi.
Erilaisia turvallisuusvälineitä löytyy vajan vasemmalla etunurkassa hyllykössä ja seinällä riippumassa.
Retkestä ja ryhmästä riippuen mukaan kannattaa ottaa melan karkuremmi, melakelluke, tyhjennyspumppu,
hinausköysi, hypotermiaviitta, ensiapulaukku, heittoköysi ja varamela. Samassa hyllykössä ovat myös
kajakkien kattotelinesuojat, ja kajakkien kiinnityshihnat.
Lyhyesti siis:







Vajasta voidaan käyttää vain KW:n omia kajakkeja ja kalustoa.
Kalusto on käytettävissä siinä kunnossa kuin se kulloinkin on.
Kalustoa on käsiteltävä huolellisesti.
Ennen vesille lähtöä kaikkien on tarkistettava, että kajakki on varusteiltaan kunnossa ja luukut
suljettu tiiviisti.
Melotessa varotaan kiviä eikä kolhita kajakkeja (erityisesti lasikuitukajakkeja)
Melonnan päätyttyä kajakit kuivataan, luukut avataan ja kajakit asetetaan omille paikoilleen keula
edellä. Aukkopeitteet ripustetaan kuivamaan kajakkiensa viereen. Melontaliivit ripustetaan
kuivamaan. Melat sijoitetaan melatelineisiin. Mahdollisista ilmenneistä puutteista tehdään merkintä
korjausvihkoon.
Vajan ovet pidetään lukittuina ja valot sammutettuina vesillä oltaessa, kun vajalla ei ole valvontaa.
Vajan valot sammutetaan ja ovet lukitaan pois lähdettäessä .
Kajakkeja ja kalustoa varjellaan kuin rakkaimpia lemmikkejämme. Varsinkin rantautuessa on varottava. Mela
ei kestä rantautuessa melojan koko painoa eikä eväät ja lasikuitukajakit siedä kiviin tai rantaan osumista.
Näin meillä kaikilla on parhaat mahdollisuudet nauttia upeista elämyksistä.