Tästä alkaa teksti…

1.12.2015
Sosiaali- ja terveysvaliokunta
Viite
Asiantuntijakuuleminen 2.1.2015
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta (HE 94/2015 vp)
Pääosa hallituksen esitystä vastustavista argumenteista perustuu ajatukseen, että omassa työllistyjä olisi työttömyysturvalain soveltamisessa eri asemassa kuin
yrittäjä. On voimakas käsitys siitä, että kun omassa työssä työllistyjiä aletaan
kutsua yrittäjäksi, vaikuttaa se hänen työttömyysturvaoikeuteensa. Kysymyshän on työstä, joka on jo yrittäjien eläkelaissa määritelty yritystoiminnaksi.
Eläkelaissa olevien rajoitusten vuoksi osa yrittäjistä ei kuitenkaan ole velvollinen ottamaan eläkevakuutusta. Suurin syy on tulojen vähäisyys.
Omaa työtä ja yritystoimintaa arvioidaan aivan samoin perustein nyt ja lainmuutoksen jälkeen. Lainmuutos ei siis siirrä omaa työtä tekeviä johonkin kategoriaan, jossa työllistymistä arvioitaisiin eri perustein. Se, että omaa työtä tekevä on yrittäjää useammin oikeutettu työttömyysetuuteen, ei johdu siitä, että
hän on omassa työssä työllistyvä. Syynä tähän on todennäköisimmin se, että
hänen yritystoimintansa on niin vähäistä, että hän ei ole velvollinen ottamaan
eläkevakuutusta, minkä vuoksi häntä kutsutaan omassa työssä työllistyväksi.
Työ- ja elinkeinoministeriön asettama ns. Trendi-työryhmä antoi loppuraporttinsa 23.1.2015. Siinä todettiin, että työsuhteen ja yrittäjyyden välille ei ole tarkoituksenmukaista tai järkevää luoda kolmatta ryhmää. Raportin mukaan oikeusvarmuuden vuoksi molempien osapuolten tulee olla tietoisia, teetetäänkö työ
työsuhteessa vai yrittäjätyönä.
Hallitusneuvos
Meritullinkatu 8, Helsinki
PL 33, 00023 VALTIONEUVOSTO
www.stm.fi
Puhelin 0295 16001
Telekopio 09 6980 709
Esko Salo
e-mail: [email protected]
[email protected]
2(2)
Yrittäjämääritelmän muuttaminen
Nyt
Oma työ
Yrittäjä
Vuositulo alle 7503 euroa
Jatkossa
Vuositulo yli 7503 euroa
Yrittäjä
________________________________________________________
Työnhakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen siltä ajalta, jona hän
työllistyy päätoimisesti yritystoiminnassa tai sitä vastaavalla tavalla
omassa työssä.
Nyt ja
jatkossa
Nyt
Jatkossa
Henkilön katsotaan työllistyvän yrittäjänä tai sitä vastaavalla tavalla
omassa työssään päätoimisesti, jos toiminnan vaatima työmäärä on
niin suuri, että on esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle. Ellei
muuhun arvioon ole aihetta, työllistyminen katsotaan sivutoimiseksi
ainakin silloin, kun henkilö on ollut vähintään kuusi kuukautta kyseiseen yritystoimintaan tai omaan työhön liittymättömässä kokoaikatyössä.
________________________________________________________
Päätoimisesti omassa työssä työllistyneen katsotaan edelleen työllistyvän siinä siihen ajankohtaan asti, jona työnhakijan luotettavana pidettävän ilmoituksen perusteella tai muuten on ilmeistä, ettei toimintaa enää jatketa.
Yritystoiminta katsotaan lopetetuksi, kun tuotannollinen ja taloudellinen toiminta on työnhakijan luotettavana pidettävän ilmoituksen mukaan päättynyt tai muuten on ilmeistä, ettei toimintaa enää jatketa.
____________________________________________