Lähde mukaan Punaisellemerelle toukokuussa 2015!

Lähde mukaan Punaisellemerelle toukokuussa 2015!
Reefs and Wrecks – North and Safaga
Suomalainen sukelluskoulu järjestää viikon mittaisen sukellussafarin Punaisellemerelle toukokuussa 12.5.-20.5.2015
Koko safarin ajan voit keskittyä täysin oleelliseen eli sukeltamiseen ja rentoutumiseen – muu
on hoidettu puolestasi. Safarin aikana asutaan sukellustukialuksella, sukeltaminen on koko
ajan läsnä ja aluksen henkilökunta avustaa kaikessa mahdollisessa. Päivät kuluvat sukeltaen,
syöden, aurinkoa ottaen, uiden ja snorklaten sekä valokuvasaaliita ihastellen.
All inclusive hinta 850€. Reittilennot alk. 425€
Suomalainen Sukelluskoulu
www.suomalainensukelluskoulu.fi
[email protected]
Y-tunnus 2349951-0
Kotipaikka: Helsinki
Punainenmeri:
Punainenmeri kuuluu maailman 5 parhaimman sukelluskohteen joukkoon. Yli 1100 kalalajia, 250 korallilajia, 100 erilaista kotiloa ja 150 rapulajia. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Tämä yhdistettynä lämpimiin vesiin ja kymmenien metrien näkyvyyteen tekevät Punaisestamerestä maineensa veroisen.
Reitti
Reittimme suuntaa ensin Hurghadasta pohjoiseen kohti Suezin lahden suulla sijaitsevaa hylkyaluetta. Alkuviikkomme täyttyy kuuluisilla ja toinen toistaan upeammilla hylyillä kuten Kimon M, Giannis D, Carnatic, Chrisoula K, Dunraven, Thistlegorm sekä Rosalie Möller. Kaikkiin hylkyihin pääsee kiinni jo 10-20m syvyysalueella, joissain jopa matalammalla, maksimisyvyyden jäädessä 30 metriin. Poikkeuksena tästä on Rosalie Möller, jossa minimisyvyys on
35m ja merenpohja 50m syvyydessä.
Hylkyjen ihastelun jälkeen käännämme kurssin kohti etelää, poimien mukaan Hurghadan ja
Safagan alueiden parhaat riuttakohteet. Näihin kuuluvat esimerkiksi Small Giftun Island, Arba
Erg, Panorama Reef, Arpha Bank, Ras Abu Soma, Gota Abu Ramada ja Umm Gamar. Reittimme eteläisin piste on 1991 uponnut autolautta Salem Express, joka makaa hiekkapohjalla
30m syvyydessä. Tämä yli 100m pitkä hylky nousee matalimmillaan 12 metrin syvyyteen.
Reittimme sijoittuu tiiviille maantieteelliselle aluelle mahdollistaen lyhet siirtymät ja rauhassa
nukutut yöt ilman aluksen liikkumista. Yöllisten siirtymien pois jääminen lisää myös yösukellusten määrää ja näin ollen yösukeltaminen onkin mahdollista lähes jokailta.
Suomalainen Sukelluskoulu
www.suomalainensukelluskoulu.fi
[email protected]
Y-tunnus 2349951-0
Kotipaikka: Helsinki
Matkaohjelma:
Keskiviikko 13.5.2015 – maanantai 18.5.2015
 Kokoontuminen Hurghadan lentoasemalla ja kuljetus satamaan klo 03:30
 Majoittuminen alukseen, muutama tunti lepoa ja valmistautuminen safariin
 1. sukellus, aamiainen/aurinkoa, 2. sukellus, lounas/aurinkoa, 3. sukellus, päivällinen
ja yösukellus 
 Päivien perusrytmi näyttää pääpiirteissään ylläkuvatulle. Sukeltaa voi rajoittamattoman määrän, mutta turvallisuus huomioiden 2-4 sukellusta päivässä lienee maksimi.
 Maanantai-iltana tullaan satamaan viimeiseksi yöksi polttamaan lentokieltotunteja.
Viimeisenä iltana on osa porukasta suunnannut usein myös kaupungille syömään, osan
jäädessä laivaan nauttimaan täysihoidosta. (Aluksen varaustilanteesta riippuen viimeisen vuorokauden majoitus voidaan järjestää myös hotellissa).
Tiistai 19.5.2015
 Tiistaina on aikaa viimeistellä rusketusta, käydä ostoksilla ja syömässä, katsella nähtävyyksiä ja ennen kaikkea antaa typen poistua elimistöstä. Haluttaessa järjestämme
yhteistä ohjelmaa esim. mönkijäsafarin Saharaan tai retken vaikka vesipuistoon. Tiistain ruokailut hoidamme omatoimisesti/-kustanteisesti, jokainen oman päiväohjelmansa mukaisesti. Majoitustilat ovat käytössämme kunnes lähdemme kohti lentokenttää.
Keskiviikko 20.5.2015
 01:00 Bussikuljetus Hurghadan lentokentälle lähtee
Suomalainen Sukelluskoulu
www.suomalainensukelluskoulu.fi
[email protected]
Y-tunnus 2349951-0
Kotipaikka: Helsinki
Hinta ja sisältö:
Sukellussafari on koostettu ns. all inclusive -periaatteella eli matkan hintaan kuuluu käytännössä kaikki tarvittava, lukuun ottamatta henkilökohtaisia sukellusvälineitä ja lentoja. Jos
tämä ei kuitenkaan riitä vielä tyydyttämään nälkääsi, voit valita lisää varusteita, kaasuja ja
koulutusta lisämaksullisesta hinnastosta.
Safarin hinta ilman lentoja 850 €/hlö (Turkish Airlinesin lennot alk. 425€/hlö)
Sisältyy
Ei sisälly
Kuljetus lentokentältä alukselle ja takaisin
Rajoittamaton määrä sukelluksia safarin aikana
Täysihoito merellä olon aikana, sis. alkoholittomat juomat
12/200 säiliöt ja painot (oma vyö mukaan ilman painoja)
Tipit henkilökunnalle
Vapaaehtoinen painekammiovakuutus
Sukellusverot ja luonnonsuojelumaksut
Polttoainelisämaksun
Henkilökohtaiset sukellusvarusteet
Egyptin viisumi 25 USD (maksetaan maahan saavuttaessa)
Nitrox täytöt
Alkoholijuomat aluksella
Matka- ja sukellusvakuutukset
Lisämaksusta voit vuokrata / ostaa seuraavia palveluita (koulutusta lukuunottamatta lisäpalvelut maksetaan safarin päätteeksi käteisellä ja euroina).
Kaikki NAUI REC koulutus (teoriaopetus voidaan aloittaa jo Suomessa
ennen matkaa ja sukellukset tehdään matkan aikana). Esim. Nitrox
120,00€ / ASD 250,00€ / Deep Diver 120,00€. Kysy myös muita kursseja.
Sukelluslaite 1vk (liivi+regu+säiliö)
Sukellusvarusteet 1vk (sukelluslaite + märkäpuku + perusvälineet)
Sukellustietokone 1vk
Sukelluslamppu (ladattava) 1vk
Decopoiju 1vk
2x12 litran säiliöpaketti 1vk
15 litran säiliö 1vk
Decosäiliö 7 litraa 1vk
Nitrox täyttö EAN30-32 / 1 täyttö 12 litran säiliöön *)
Nitrox täyttö EAN30-32 / 1 täyttö 15 litran säiliöön *)
Nitrox täyttö EAN30-32 / 1 täyttö 2x12 litran säiliöihin *)
Nitrox viikkopaketti 12 litran säiliöön *)
Nitrox viikkopaketti 15 litran säiliöön *)
Nitrox viikkopaketti 2x12 litran säiliöihin *)
Decokaasut (happi litrahinnalla, esim. EAN50 yleensä n. 30€ viikko)
VA-skootteri / 1 sukellus
Vedenalaisen valokuvauksen workshop 3-5 päivää (Hagman)
Suomalainen Sukelluskoulu
www.suomalainensukelluskoulu.fi
[email protected]
kysy
120,00€
150,00€
35,00€
30,00€
20,00€
72,00€
36,00€
36,00€
6,00€
7,00€
12,00€
60,00€
70,00€
120,00€
kysy
25,00€
45,00€
Y-tunnus 2349951-0
Kotipaikka: Helsinki
Paikallinen puna- tai valkoviini / 1 plo
Paikallinen olut 50cl plo / tlk
16,00€
2,50€
Mikäli paikalliset maksut muuttuvat, pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin.
*) Huomaathan että aluksen miehistö täyttää säiliöt aina edellisen kaasun päälle analysoimatta vanhaa seosta.
Saadaksesi seuraavalle sukellukselle esim. haluamaasi nitrox –seosta tulee mahdollinen paineilma tms. ”laihempi” seos tyhjentää säiliöstä ensin pois. Tyhjentäminen on sukeltajan vastuulla eikä sukeltajan toiminnasta
aiheutuneita vääriä seoksia voida hyvittää kaasuja laskutettaessa.
Lennot Hurghadaan:
Safari alkaa Hurghadasta ja päättyy Hurghadaan. Matkan hinta ei sisällä automaattisesti lentoja, jolloin jokainen voi valita itselleen sopivimman lentovaihtoehdon. Tällä halutaan tuoda
lisää joustavuutta sekä muuntelumahdollisuuksia jokaisen lomaan. Hurghadaan pääsee Helsingistä useilla eri lentoyhtiöillä ja useilla eri reittivaihtoehdoilla. Kairon kautta Hurghadaan
pääsee lähes kaikilla eurooppalaisilla lentoyhtiöillä. Osalla yhtiöistä pääsee myös suoraan
Hurghadaan vaihtamalla konetta jollain Keski-Euroopan kentistä. Tällaisia ovat ainakin Air
Berlin ja Turkish Airlines.
Porukalla on kuitenkin hauska matkustaa, joten olemme varanneet ryhmäkiintiön Turkish Airlinesin reittilennolta Istanbulin kautta Hurghadaan. Tämän matkan aikataulut on sovitettu näihin lentoihin.
Lähtö Helsingistä tiistaina 12.5.2015 klo 18:25 ja saapuminen Hurghadaan keskiviikkona
13.5. 03:05. Paluu Hurghadasta keskiviikkona klo 03:55 ja saapuminen Helsinkiin samana
päivänä klo 12:10. Suurin osa tälle matkalle osallistuvista käyttää tätä lentovaihtoehtoa ja voit
varata paikkasi tälle lennolle safarin varauksen yhteydessä. Riittää että ilmoitat asiasta varauksen yhteydessä. Lennot sisältävät lämpimän aterian ja mukaan saa ottaa 30 kg matkatavaraa.
Suomalainen Sukelluskoulu
www.suomalainensukelluskoulu.fi
[email protected]
Y-tunnus 2349951-0
Kotipaikka: Helsinki
Varaaminen ja peruutusehdot:
Matkan varaaminen:
Matka varataan sähköpostitse osoitteesta [email protected]. Varauksen yhteydessä ilmoita seuraavat tiedot: nimi, syntymäaika, passin numero, viimeinen voimassaolopäivä ja yhteystietosi sekä haluatko että varaamme sinulle lentopaikan mainitulta Turkish Airlinesin lennolta.
Peruutusehdot koskien safarin osuutta:
Ilmoittautumisen jälkeen matka on varattuna 14 vrk ajan ns. avokaupalla, jonka aikana sen
voi perua kuluitta (edellyttäen että lähtöön on yli 60 vuorokautta). Avokauppa-ajan päättymisen jälkeen matkustaja voi perua matkan maksamalla 50% matkan kokonaishinnasta, mikäli
lähtöön on enemmän kuin 60 vuorokautta. Mikäli lähtöön on 60 vuorokautta tai vähemmän
aikaa, on matkan hinnasta maksettava 100% myös peruutustilanteessa. Kaikki peruutustapauksista aiheutuvat maksut laskutetaan suunnitellun matkustusajankohdan jälkeen. Matkavakuutukseen suositellaan otettavaksi sellainen peruutusturvavakuutus, joka tarvittaessa kattaa myös matkustajan peruuttaman matkan kulut. Matka voidaan siirtää toiselle henkilölle
kustannuksitta viimeistään 14 vrk ennen lähtöä. Matkanjärjestäjällä on oikeus peruuttaa matka
esim. vähäisen osanottajamäärän vuoksi 12.4.2015 saakka tai myöhemmin ns. Force Major perusteella. Matkanjärjestäjä pidättää oikeuden hinnanmuutoksiin tilanteessa, joissa esim.
paikallisiin veroihin tai muihin pakollisiin maksuihin tulee muutoksia.
Peruutusehdot koskien Turkish Airlinesin reittilentoa:
Varausmaksu 150€ maksetaan lennon varaamisen yhteydessä. Loppumaksu 275€ lennoista
maksetaan viimeistään 10.4.2015. Mikäli matkustaja peruuttaa matkan varausmaksun maksamisen jälkeen, varausmaksua ei palauteta. Tilanteessa jossa lentoyhtiö esim. peruu lennon tai
muuttaa aikataulua, Suomalainen sukelluskoulu tekee kaikkensa avustaakseen matkalaisia
korvaavissa järjestelyissä, mutta se ei vastaa lentoyhtiön tekemistä muutoksista. Lentoyhtiöiden tekemät aikataulumuutokset eivät lähtökohtaisesti myöskään vaikuta safarin aikatauluun
eivätkä oikeuta safarin osuutta koskevista peruutusehdoista poikkeamiseen.
Peruutusturvavakuutuksen sisältävän matkavakuutuksen ottamista suositellaan.
Matkanjärjestäjä ja oppaat:
Safarin vastuullisena matkanjärjestäjänä toimii Suomalainen sukelluskoulu, joka on merkitty
Kilpailu- ja kuluttajaviraston valmismatkaliikkeistä pidettävään rekisteriin matkanjärjestäjäksi, rekisteröintitunnuksella 2397/13/Mj. Suomalainen sukelluskoulu raportoi toiminnastaan säännöllisesti Kilpailu- ja kuluttajavirastolle.
Matkalla Sukelluskoulun omana oppaana toimii Petri Heikkinen, jonka puoleen voi kääntyä
tilanteessa kuin tilanteessa. Sukellusoppaana matkalla on mukana ammattivalokuvaaja
Kimmo Hagman. Reittimme kohteet ovat Kimmon kotivesiä. Matkan aikana Kimmolta saa
hyviä vinkkejä kuvaukseen ja myös koko safarin kestävän va-kuvauksen workshopin suorittaminen on mahdollista. Kimmon lisäksi toisena sukellusoppaana toimii paikallinen Dive
Suomalainen Sukelluskoulu
www.suomalainensukelluskoulu.fi
[email protected]
Y-tunnus 2349951-0
Kotipaikka: Helsinki
Master. Matkakuumetta voi käydä nostattamassa ihastelemalla Kimmon kuvia osoitteessa:
https://www.facebook.com/KimmoHagman.Photographer
Matkustusasiakirjat:
Matkustajan on pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä matkan eri vaiheissa matkustusasiakirjan avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa voimassaolevaa passia, jonka tulee olla
voimassa vähintään 6kk myös matkan päättymisen jälkeen. Lisäksi tarvitaan matkalippu
sekä Egyptin viisumi. Egyptin viisumi leimataan passiin saavuttaessa Egyptiin.
Tervetuloa mukaan!
Suomalainen Sukelluskoulu
www.suomalainensukelluskoulu.fi
[email protected]
Y-tunnus 2349951-0
Kotipaikka: Helsinki