Aviabulevardi

Aviabulevardi
Asiantuntijan asemapaikka
Pääkaupunkiseudun nopeimmin kasvava
yritysalue Suomen logistisessa keskipisteessä
kutsuu menestymään ja verkottumaan
Jo sijainti on ainutlaatuinen.
Aviabulevardin toimistot kohoavat Helsinki-Vantaan kansainväliselle lentokentälle
vievän, 2015 valmistuvan Kehäradan Aviapolis-aseman viereen, sen kanssa samalle tontille. Pääset toimistoltasi parissa minuutissa lentokentälle ja siitä lentäen maailmalle. Liikut yhtä helposti myös kotimaan rajojen sisällä. Juna vie sinut rivakasti
Helsingin keskustaan ja sujuvasti muualle Suomeen – samalla, kun työskentelet
mukavasti. Viereistä Kehä III:sta eli E18-tietä autolla pääsee sujuvasti niin Vuosaaren
satamaan kuin miljoonakaupunki Pietariin.
Kansainvälisyyttä arvostavalle yritykselle Aviabulevardi on täydellinen ratkaisu. Parin minuutin lentokenttämatkan lisäksi naapuritontin hotelli tekee kansainvälisestä kanssakäymisestä helppoa ja sujuvaa.
Ei ihme, että Aviapoliksen alueella toimii jo nykyisin yli 100 yritystä, joissa työskentelee noin 35 000
henkilöä.
Uuden junayhteyden myötä alueen, erityisesti aseman ympäristön, houkuttelevuus lisääntyy entisestään.
Aviabulevardin tontilla sijaitsee myös
sisäänkäynti omalle juna-asemalle,
mistä junat lähtevät kymmenen
minuutin välein molempiin suuntiin.
Huipputason
joustavat toimitilat
nopeasti kehittyvältä
alueelta
1) Loistava sijainti, helposti
saavutettavissa
2) Runsaasti tilaa autoille
3)Hotellin monipuoliset palvelut
vieressä
4) Korkealaatuinen, joustava ja
juuri käyttäjilleen räätälöity Premium-tason toimisto
Regus tuottaa kohteessa muun
muassa seuraavat palvelut:
• Toimistot tunneiksi, päiviksi, kuukausiksi
• Aulapalvelut
• Business Lounge -palvelut
• Virtuaalitoimistopalvelut
• Kokous- ja videoneuvottelut
• Puhelinvaihde- ja postituspalvelut
• Kopiointi-, skannaus- ja tulostuspalvelut
www.regus.fi
Aviabulevardin toimistotaloihin rakennetaan ensimmäisessä vaiheessa noin 9 000
neliömetriä modernia toimistotilaa, joka palvelee joustavuudellaan kaikenkokoisia
yrityksiä. Erityisesti tilat suunnitellaan myynti- ja asiantuntijaorganisaatioiden tarpeisiin. Tiloja voidaan muunnella toiveittesi mukaisesti.
Toimistotaloihin on suunnitteilla myös monipuoliset ja kattavat yhteiset palvelut,
kuten aulapalvelu ja yhteisiä neuvotteluhuoneita.
Aviapolis-alueella katsotaan
tulevaisuuteen
Keski-Vantaalle, Helsinki-Vantaan välittömään läheisyyteen rakennetaan paraikaa uutta
kaupunginosaa, Aviapolis-asemaa. Aviapolis-asema tarjoaa valmistuttuaan niin toimistotiloja, uusia asuntoja, palveluja kuin liikuntamahdollisuuksiakin. Alueelle on tarkoitus rakentaa
yhteensä noin 350 000 kerrosneliötä.
Työpisteitä alueelle rakennetaan yli 15 000 työntekijälle. Ensimmäisessä, Skanskan luotsaamassa hankkeessa toimistotilaa rakennetaan noin 9000 kerrosneliön verran, joka vastaa jo
muutaman sadan työntekijän tilantarvetta. Skanska voitti yhteistyösopimuksen kisan mielenkiintoisimmalla ja monipuolisimmalla konseptilla.
Aviapolis-aseman saavutettavuus tulee olemaan
erinomainen, kun kehärata aloittaa liikennöinnin
vuonna 2015. Kehä 3:n korjaustöiden johdosta
Aviapolikseen pääsee vaivatta myös henkilöautolla.
Keskitetyn pysäköintiratkaisun ansiosta kapasiteetti
riittää varmasti sekä nyt että tulevaisuudessa.
Asumiseen on Aviapoliksessa tarjolla monenlaisia
vaihtoehtoja. Alueelle nousee pitkäaikaisasumiseen
tarkoitettujen asuntojen lisäksi myös hotelleja sekä
projektityöntekijöitä palvelevia asuntoja. Asuntoja
rakennetaan yhteensä noin 2000 asukkaalle.
Aviapolis-aseman palvelukeskus puolestaan tarjoaa tukea niin alueella asuville kuin siellä työskenteleville. Palvelukeskuksen tarjonta muodostuu ainakin
ruokakaupasta, liikuntapalveluista sekä ravintolasta.
Samalla tuetaan myös lentoaseman palveluita ja alueen yli 2000 työntekijää. Aviapolisaseman suunnittelun lähtökohtana on kestävä kaavoitus, jota hyödyntämällä alue kykenee
vastaamaan seuraavan 15 vuoden kehityksen haasteisiin.
Juha Jaakola
Hankekehitysjohtaja
Lentoasemakiinteistöt Oyj
Upeissa
tiloissa
kasvavalla
alueella
tulevaisuuskin
näyttää
valoisammalta
Tavoitteenamme on
tehdä yrityksellenne
tilat, jotka ovat teille
juuri sopivat
Tilakoot alkaen 150 m2
Kerroksia: 6
Toimistokerros: 1 500 m²/krs.
Valmistuu keväällä 2016
1 käyttäjä, 122 työpistettä
Jaettu 6:lle käyttäjälle
Jaettu 16:lle käyttäjälle
Ympäristöajattelua
vankoin taloudellisin perustein
Aviabulevardin toimistotalojen rakentamista ohjaavat Skanskan kestävän kehityksen periaatteet. Tilat
ja kiinteistötekniikka suunnitellaan ja toteutetaan tinkimättömästi, sillä tavoitteenamme on toteuttaa ­rakennukset sekä LEED:in että EU GreenBuildingin tiukkojen vaatimusten puitteissa. Sinulle tilojen
käyttäjänä tämä kaikki näkyy ja tuntuu sekä kustannussäästöinä että parantuneena tehokkuutena ja
imagohyötyinä, joita arvostavat niin asiakkaat kuin työntekijät. Kunnianhimoinen suunnittelu ja toteutus
takaavat tilojesi toimivuuden myös tulevaisuudessa.
1) Erinomainen sisäilman laatu vähentää lyhyitä sairauspoissaoloja 35%*
2) Energiatehokkuus tuo suoria säästöjä vuokralaisille
3) Tehokas ilmanvaihto parantaa työn tehokkuutta jopa 21%*
* World Green Building Councilin ”Terveys, hyvinvointi ja tuottavuus toimitiloissa” -raportti 2014
Sisäilman laatu on tärkeää – happi
on ajatustyön polttoainetta
Parhaimmillaan uusi työympäristö vähentää sairauspoissaoloja ja lisää henkilöstön motivaatiota.
LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) on kansainvälinen rakennusten suunnittelun, rakentamisen sekä käytön ja ylläpidon ympäristöluokitus, jonka myöntää U.S. Green Building Council (USGBC). Sertifikaatti tähtää
mm. rakentamisen ja rakennuksen käytön ympäristövaikutusten vähentämiseen ja terveellisempien työpaikkojen kehittämiseen.
Skanska – ympäristötyötä käytännössä
Yli puolet maailman väestöstä asuu kaupungeissa. Kaupungistuminen lisää uusiutumattomien
energianlähteiden käyttöä kiihdyttäen ilmastonmuutosta. Tilanne vaatii uusia ajattelu- ja työskentelytapoja meiltä kaikilta. Skanskan ympäristötyö tähtää oman toiminnan ympäristövaikutusten merkittävään vähentämiseen. Skanska kannustaa myös asiakkaitaan toimimaan ympäristön
hyväksi tarjoamalle heille ympäristötehokkaita tuotteita ja palveluja.
”Autamme asiakkaita löytämään
oikeita ratkaisuja.”
Michael Ekström
040 680 4500
Eero Ojala
040 560 1243
Minna Rannikko
040 729 7987
Palveluksessasi asiantunteva ja tehokas
toimitilatiimimme
Kun etsit itsellesi parasta mahdollista toimitilaratkaisua, ota palvelukseesi Skanskan kokenut
ja ammattitaitoinen asiantuntijatiimi. Tiimimme tavoitteena on aina liiketoimintasi tukeminen
ja menestysmahdollisuuksien luominen. Perehdymme huolellisesti yrityksenne tilatarpeisiin
ja räätälöimme tilatarjouksemme juuri teille sopivaksi ja teidän tarpeitanne vastaavaksi.
Skanskan asiantuntijat tarjoavat käyttöösi vahvaa asiantuntemusta mm. yrityksesi työympäristön ja ympäristötehokkuuden kehittämiseksi. Parhaimmillaan uusi työympäristö
parantaa työn tuottavuutta, vähentää sairauspoissaoloja ja lisää henkilöstön motivaatiota.
Toimitiloilla on merkittävä vaikutus myös rekrytoinnissa sekä yrityskuvan luomisessa.
Ota yhteyttä toimitilatiimiimme. Löydämme yhdessä juuri sinun yrityksellesi sopivan tilan.
Skanska CDF Oy
Eero Ojala 040 560 1243
Michael Ekström 040 680 4500
www.skanska.fi/aviabulevardi