Jätkäsaari on Helsingin uusi portti / Citymark 2015

Jätkäsaari
on Helsingin
uusi portti
Helsingin eteläkärkeen rakentumassa olevasta
Jätkäsaaren uudesta merellisestä kaupunginosasta tulee
18 000 asukkaan asuinalueen lisäksi myös tuhansien
ihmisten työpaikka-alue. Kohokohtia ovat uudistuva
matkustajasatama, useita hotelleja, kongressikeskus
sekä suuri joukko mitä moninaisimpia tarpeita palvelevia
kivijalkaliikkeitä.
TEKSTI: THOMAS MICKLIN
KUVAT: ARKKITEHDIT DAVIDSSON TARKELA OY JA HELSINGIN KAUPUNKI
”Jätkäsaari on Helsingin historiallisen
kaupunkimurroksen keskiössä. Tulevina
vuosina kaupungin merellisyys vahvistuu
ja avaa huikeita mahdollisuuksia entistä
veto­voimaisemman asuinympäristön
luomiselle. Uudet kaupunginosat vahvistavat myös Helsingin elinkeinoelämää”,
korostaa Helsingin kaupunginjohtaja Jussi
Pajunen.
Hänen mielestään erityisesti Jätkäsaareen sijoittuvat uudet hotellit vahvistavat
kaupungin matkailu- ja kongressialaa.
”Matkustajasataman kehittäminen
puolestaan tekee kaupunginosasta portin
Helsinki–Tallinna-kaksoiskaupungin
välille”, Pajunen visioi ja muistuttaa, että
Jätkäsaaresta on tulossa myös merkittävä puurakentamisen näyteikkuna muun
muassa Wood City -hankkeen myötä, joka
yhdistää hotellin, toimistotilat ja vuokra-asunnot toiminnalliseksi kokonaisuudeksi saman korttelin puitteisiin.
Vihdoin lisää kaivattua
hotellikapasiteettia
Myös Helsingin kaupungin markkinointiyhtiön Visit Helsingin toimitusjohtaja
Tuulikki Becker tähdentää Jätkäsaaren
hotellihankkeiden suurta merkitystä.
”Helsingin hotellikapasiteetti on
vuosikaudet polkenut paikallaan, ja
kilpailuasemamme on heikentynyt suhteessa esimerkiksi muihin pohjoismaisiin
pääkaupunkeihin. Jätkäsaareen nousevat
uudet hotellit tuovat nyt kauan kaivattua lisäystä Helsingin hotellitarjontaan,
merkittävimpänä Clarion Hotel Helsingin
yli 400 huonetta, ja hotelliin kytkeytyvä
kongressikeskus Lars Sonckin suunnittelemaan L3-makasiiniin. Myös Art Hotel
Helsinki ja Hotel Hellsten antavat persoonallisen lisänsä uuteen hotellitarjontaan.
Wood City puolestaan lisää omalta osaltaan alueen kiinnostavuutta modernilla
puumuotoilullaan”, Becker toteaa.
Hän huomauttaa, että kun hotellit ja
matkustajasataman uusi terminaali valmistuvat, Jätkäsaaresta kehittyy merkittävä matkailullinen keskittymä, joka tarjoaa
runsaasti työpaikkoja sekä uusia palveluja,
ja se tulee varmasti synnyttämään myös
uutta liiketoimintaa ympärilleen.
”Tallinnan ja Pietarin laivaliikenne
kasvaa edelleen, ja matkustajapalveluja
tarvitaan. Kaunis, merellinen asuin­
alue on myös matkailijoille kiinnostava
käyntikohde ja mahdollisuus tutustua
helsinkiläiseen elämäntapaan. Uskon, että
persoonallisille kahviloille, ravintoloille ja
kioskeille sekä erilaisille kivijalkakaupoille
tulee olemaan kysyntää Jätkäsaaressa
sekä asukkaiden että matkailijoiden taholta”, Becker pohtii.
Aikainen yrittäjä
asiakkaan nappaa
Jätkäsaareen on jo nyt syntynyt merkittävää yritystoimintaa, yhtenä pioneerina
Verkkokauppa.com, josta ennakkoluulottomasti tuli ensimmäisiä uuden, siinä
vaiheessa vielä varsin karun, entisen
tavarasatama-alueen yrittäjiä.
Myöhemmin alueelle on sijoittunut
niin ravintolayrittäjää, kahvilaa, kukkakauppaa, kauneussalonkia kuin apteekkiakin. Yhteistä näille aikaisin liikkeellä
olleille yrittäjille on se, että he ovat alusta
asti voineet olla mukana vaikuttamassa
niiden kiinteistöjen pohjaratkaisuihin,
joihin tulevat toimitilat ovat sijoittuneet.
Jätkäsaari suurin
Länsisataman osa-alueista
Jätkäsaaren
­ udet hotellit,
u
muun muassa
kuvan Clarion
Hotel Helsinki
kongressi­
keskuksineen
(vas.) ja Wood
City tuovat
kaivattua hotelli­
kapasiteetin
lisäystä
Helsinkiin.

Kaupungin­
johtaja
Jussi Pajunen

Visit Helsingin
toimitus­johtaja
Tuulikki Becker
Telakkaranta ja Hernesaari. Kun koko
Länsisataman alue on rakennettu valmiik-
Useat tilat soveltuvat myös toimistoiksi.
Jo nyt parhaimmillaan yli 20 000 matkaili-
si 2030-luvun alkuun mennessä, siellä
tulee olemaan 30 000 asukasta ja 20 000
jaa tai asiakasta päivässä käyttää alueen
palveluita.
työpaikkaa.
Monimuotoisessa Jätkäsaaren kau-
Toimistotilaa tulee myös keskuskortteliin, johon on suunnitteilla Jätkäsaaren
punginosassa yhdistyvät kiinnostavasti
kaupunkimainen katukuva ja sataman
karheus. Jätkäsaari rakennetaan meren
äärelle Helsingin lounaiskärkeen osaksi
kantakaupunkia. Strateginen sijainti
mahdollistaa sen, että myös kaupungin
ydinkeskustaan pääsee nopeasti. Valittavana on raitiovaunu, metro Ruoholahdesta, tai erityinen kevyen liikenteen väylä
Baana, jota pitkin pyöräilee kaupungin
sydämeen, Kiasman ja Musiikkitalon
väliselle Kansalaisaukiolle, viidessä minuutissa.
Merkittävää synergiaa Jätkäsaaren potentiaalisiin asiakasvirtoihin syntyy myös
viereisen Hernesaaren risteilijäsatamasta,
johon vuosittain yli 150 loistoristeilijävierailua tuovat maksukukyisiä matkailijoita
lähialueelle.
tärkein kaupallinen keskus. Kantakaupunkimaisiin kortteleihin rakennetaan liike- ja
toimitiloja, palveluja ja asuntoja. Keskuskorttelin konsepti ja asemakaava ovat
vielä suunnitteluvaiheessa, eikä rakennuttajaa ole valittu.
Uutta liike- ja toimitilaa syntyy kaiken
kaikkiaan moneen paikkaan Jätkäsaaren
alueella:
Jätkäsaari on ympäröivän Länsisata-
Toimitiloja joka lähtöön
man osa-alueista suurin. Länsisataman
alueeseen kuuluvat myös jo rakennetut
Ruoholahti, Salmisaari ja Eiranranta sekä
tulevaisuudessa asuinalueiksi muuttuvat
Jätkäsaaressa on toimitilojen suhteen runsaasti mahdollisuuksia mitä moninaisimmille yrityksille. Esimerkiksi kivijalkaliiketilat sopivat pienille palvelualan yrityksille.
• Tyynenmerenkadun ja Välimerenkadun
varsille
• sataman alueelle
• Jätkäsaaren tulevaan keskuskortteliin
• rannan punatiilisiin Sonckin makasiinirakennuksiin
• asuinrakennusten kivijalkoihin.
Jätkäsaari laajenevine matkustajasatamineen, uusine hotelleineen ja nopeine
liikenneyhteyksineen myös kaupungin
ydinkeskustaan tarjoaa erinomaiset
edellytykset yrittämiselle. Runsas toimitilatarjonta varmistaa, että Jätkäsaari on
erittäin houkutteleva ympäristö tuottavan
liiketoiminnan tekijöille. 