1. No category

Hevosten hiekansyöntiin
ei vielä tiedetä syytä
Hiekkakertymiä tutkittaessa röntgenkuvat otetaan vatsaontelon pohjasta.
Viereisen sivun kuvassa hiekkaa on paljon. Yllä olevassa kuvassa on vähän
hiekkaa, mutta myös pari metallinpalaa. Kuvat Kati Niinistö
Hevosten hiekansyönti, tai tarkemmin suolen maakertymät, aiheuttavat päänvaivaa monella tallilla. Syitä
hevosten hiekansyönnille ei ole vielä pystytty todentamaan, mutta aiheeseen liittyviä tutkimuksia on tehty
useampia. Yliopistollisen eläinsairaalan johtaja ELL Kati Niinistö kertoi maakertymäongelmista ja aiheesta
tehdyistä tutkimuksista avoimessa Studia Veterinaria-luentotilaisuudessa helmikuussa 2015.
N
iinistö aloitti osuutensa kertomalla
hieman perustietoa hevostutkimuksesta. Studia Veterinaria-luentotilaisuuksien tarkoitus on tarjota eläinten
omistajille tutkimuksin todennettua tietoa
eläinlääketieteestä. Hevostutkimus on vaikeampaa kuin ihmistutkimus, koska ison
potilasmateriaalin hankinta on vaikeaa. Ihmistutkimusta tehdään tuhansilla ihmisillä,
koiratutkimustakin sadoilla potilailla, mutta
hevostutkimuksessa otos voi olla vain muutamia kymmeniä hevosia. Tilastollisten erojen esiin saanti on haastavaa.
- Varsinkin hevostutkimuksen historia
on täynnä tapauksia, joissa eläinlääkäri on
hoitanut jotakin hevosen vaivaa jollakin tavalla, kirjoittanut siitä raportin ja tätä yksittäistapaukseen perustuvaa raporttia, case
reportia, on käsitelty tieteellisesti tutkittuna tietona, koska se on jossakin lehdessä
julkaistu. Yritämme pyrkiä tästä eroon. Paras tilanne olisi, kun tietoa voitaisiin kerätä
sadoista potilastapauksista, ja tutkimus olisi suunniteltu ennen potilastapausten keräämistä. Näin tutkimukseen ei pystyisi ku-
26
Hevosenomistaja 3/2015
kaan vaikuttamaan omine mielipiteineen,
Niinistö taustoittaa.
- Suomen olosuhteissa ei ole mahdollista pitää suuria, 50-100 hevosen tutkimushevoslaumoja kuten Keski-Euroopassa tai
Amerikassa, hän toteaa.
Hiekkaongelmat ja -tutkimus
keskittyneet tietyille alueille
Hiekalla tarkoitetaan tässä yhteydessä mitä
tahansa hevosen syömää maa-ainesta. Se
voi olla hiekkaa, multaa tai soraa, yleensä ei
kuitenkaan kiviä.
- Tässä asiassa meille tulee välillä asiakkaiden kanssa kommunikaatiovaikeuksia.
Kertoessani hiekasta omistaja kiirehtii sanomaan, ettei hevonen ulkoile lähelläkään
hiekkatarhaa. Ehkä parempi olisikin puhua
maakertymästä, Niinistö toteaa.
Hiekkatutkimusta on tehty jonkin verran, mutta se on keskittynyt tietyille alueille, tai ainakin vaikuttaa siltä, että hiekkaongelmat keskittyisivät tietyille alueille.
Pohjoismaissa hiekkaongelmat ovat melko
yleisiä, osittain varmasti myös siitä syystä,
että hevosia pidetään ulkona tarhoissa.
- Kaliforniassa ja Coloradossa hiekansyöntiä esiintyy jonkin verran. Toisaalta
yksi kollega raportoi Saudi-Arabiasta, ettei
siellä ole minkäänlaista hiekkaongelmaa.
Varsat kuulemma maistavat hiekkaa kerran, mutta toteavat ettei se ole kivaa, ja aikuiset hevoset eivät siellä syö hiekkaa lainkaan, Niinistö kertoo.
Kati Niinistön mukaan pääosin on tähän
asti tutkittu, millainen hoito olisi tehokkain
hiekan poistoon. Tutkimuksia tehdään
myös aiheista, jotka eivät suoraan liity hiekkaan, mutta jotka ovat tärkeitä etiologian
kannalta (syy-seuraus-tutkimus). Yksi tällainen esimerkki on hevosen paksusuolen
hermoston tutkiminen. Hiekkaähkyn takia
leikatuilta hevosilta otetuista paksusuolen
koepaloista on todettu, että näiden hevosten hermosto paksusuolessa oli heikompi
ja suolen liikkuvuus (motiliteetti) heikentynyt.
- Hevosten omistajia varmasti eniten
kiinnostaisi tietää, miksi hevonen syö hiek-
kaa. Siihen meillä valitettavasti ei ole vielä
vastausta. Löytyisikö vastausta esimerkiksi
hivenainetasapainosta tai sosiaalisista tekijöistä, se on vielä selvittämättä, ja toisaalta
nämä ovat vaikeita aiheita tutkia, Niinistö
kertoo.
- Itse haluaisin saada selville, maistuuko
jokin maa-aines hevosille paremmin kuin
joku toinen. Eräässä tallissa kokeiltiin pitää hiekkatarhoja sulana suolaamalla niitä
talvella. Tuloksena todettakoon, että suolattu hiekka maittoi hevosille paremmin,
eikä tarhoja siis kannata suolata. Kokeilu
piti lopettaa muutamassa viikossa, Niinistö
kertoo.
- Vaikka oletetaan, että hevonen ei syö
vierasesineitä yhtä ahneesti kuin esimerkiksi lehmä, niin osa hevosista on aika tehokkaita. Esimerkiksi melko tyypillinen löydös röntgenkuvissa on naulanpala. Toinen
havainto, joka ei varsinaisesti liity hiekkatutkimukseen, on, että jotkut hevoset syövät säilörehupaalin päällysmuoveja, ja se
tuottaa ikäviä ähkyjä. Tässä siis varoituksen
sana, muovit kannattaa kerätä pois hevosten ulottuvilta. Myös karsinaan lakaisemisessa on syytä noudattaa harkintaa, sillä
heinän mukana ahneimmat hevoset voivat
syödä sen kaiken muunkin, mitä karsinaan
lakaistaan käytävältä.
Röntgenkuva kertoo
hiekkakertymän koon
Hiekkakertymiä tutkittaessa röntgenkuvat
otetaan vatsaontelon pohjasta. Hevoselta
ei pystytä ottamaan koko vatsaontelon ku-
vaa, hevonen on siihen liian iso. Röntgenkuvasta pystytään näkemään hiekkakertymä
hevosen suolessa. Kolmiulotteista kuvaa
röntgenillä ei saa, mutta siitä pystytään
senttimetreissä sanomaan, miten paljon
hiekkaa on, ja arvioida sen kokoa pinta-alan
ja tiiviyden perusteella.
Röntgenkuvauksen ohella voi suolistossa olevaa hiekkaa diagnosoida ultraäänellä.
- Ultraäänellä tutkimusta on mahdollista
tehdä hevosen kotitallilla tammapraktiikastakin tutuilla laitteilla, kun röntgeniä varten
taas on aina kuljetettava hevonen klinikalle. Röntgenkuvien otto on aina myös iso
säteilyaltistus. Ultraäänellä ei pystytä sanomaan hiekan määrää, mutta sillä nähdään,
näyttääkö hevosen suolisto siltä, että siellä
olisi hiekkaa, Niinistö kertoo.
- Pelkästään se, että kuuntelee stetoskoopilla mahan pohjalta, tuntuisi pitävän aika hyvin paikkansa röntgenkuvien
kanssa. Haittapuoli tässä on, jos hevonen
stressaa ja sillä ei ole suolistoääniä, tällöin
ei hiekkaääniäkään kuulu. Suoliston täytyy
liikkua, että stetoskooppia voi käyttää. Tämäkin on toisaalta sellainen tutkimus, jonka voi tehdä kotitallilla, Niinistö jatkaa.
Esimerkkinä kotimaisesta hiekkatutkimuksesta Niinistö nosti esille omaan
väitöskirjaprojektiinsa kuuluvan tutkimusprojektin hiekkakertymistä. Tutkimus julkaistiin viime vuonna .
Tässä tutkimuksessa hevosia, joilla oli
hiekkakertymää, hoidettiin psylliumilla,
magnesiumsulfaatilla sekä näiden yhdistelmähoidolla. Psylliumista oli tehty aiemmin yksi tutkimus, jossa se ei nopeuttanut
hiekan poistumista kokeellisesti aiheutetuissa hiekkakertymissä, muuten psylliumtutkimukset ovat olleet lähinnä tapausselostuksia. Magnesiumsulfaatista tiedettiin
etukäteen, että se lisäisi suoliston vesimäärää ja löystyttäisi ulostetta. Molempia on
suositeltu oppikirjoissa hiekkakertymän
poistoon.
- Aiempaa suositusta lääkitysten yhdistämisestä ei ollut, mutta ohjaajani arveli
että yhdistämällä voitaisiin saada lisähyötyä.
- Tutkimushevoset arvottiin ryhmiin,
joista yhtä lääkittiin magnesiumsulfaatilla, toista psylliumilla ja kolmas ryhmä saisi
näiden yhdistelmää. Tutkimukseen osallistuneiden hevosten hiekkamäärä alussa
oli lähes samanlainen kaikilla, joten siitä
ei syntynyt tilastollisesti merkittäviä eroja,
Niinistö jatkaa tutkimuksesta.
- Tässä tutkimuksessa psylliumin ja
magnesiumsulfaatin yhdistelmä tuotti
nopeimman tuloksen. Kaikissa ryhmissä
hevosilla esiintyi jonkin verran myös ongelmia: osa tarvitsi kipulääkettä, ja aika
monella uloste löystyi. Pelkällä magnesiumsulfaatilla lääkittyjen hevosten uloste
oli lähellä ripulia hoidon ajan, mutta yhdistelmähoito näytti tasoittavan tilannetta.
Tilanne normalisoitui heti kun hoidot lopetettiin, Niinistö kertoi.
Tutkimuksessa vain osa hevosista jatkoi
hoitoa seitsemän päivän ajan. Tilastollisesti
merkittäviä tuloksia ei saatu, mutta näytti
siltä että seitsemän päivän jälkeen psylliumin vaikutus oli melko sama kuin yhdistelmähoidon, mutta psyllium vaati enem-
Hevosenomistaja 3/2015
27
Nenänieluletkun teippaaminen riimuun helpottaa sen
paikallaan pysymistä toimenpiteen ajan. Kuva Kati Niinistö
män aikaa poistaakseen hiekan.
- Täytyy myös muistaa että hiekkakertymässä ja sen hoidossa voi olla vakavia
komplikaatioita. Tutkimushevosista useampi hevonen ähkyili joko hiekan tai sen
liikkumisen vuoksi. Yksi tutkimushevosista
ähkyleikattiin, toinen oli ähkyleikattu aiemmin ja se vaihtoi hoitotapaa neljän päivän jälkeen, mutta itse asiassa tämä hevonen jouduttiin lopettamaan myöhemmin
ähkyn vuoksi. Kolmas hevonen jouduttiin
lopettamaan ähkyn ja suoliston asennonmuutoksen vuoksi. Ongelmahevosista
kaksi sai magnesiumsulfaattia ja yksi psylliumia.
- Ne hevoset, jotka kipuilivat tai näyttivät jonkin verran epämukavuutta hoidon
aikana, mutta eivät saaneet vakavaa ähkyä,
olivat niitä, joilta hiekka lähti nopeimmin.
Komplikaationa osalla esiintyi löysää ulostetta, Niinistö summaa tutkimusta. Samoin
28
Hevosenomistaja 3/2015
päivittäinen nenänieluletkutus ärsyttää
jonkin verran sieraimen limakalvoja.
- Kontrolliryhmää tässä tutkimuksessa
ei ollut. Se puute heikentää tutkimuksen
painoarvoa hieman, mutta koimme että
olisi ollut epäeettistä pitää sairasta hevosta
vailla hoitoa, Niinistö perustelee, sillä alun
perin tutkimusaika oli suunniteltu neljän
päivän sijaan viikoksi.
Miksi hevonen syö hiekkaa?
Vielä ei ole löytynyt mitään hyvää selkeää
syytä, miksi hevonen syö hiekkaa.
- Todennäköisesti hevoset syövät hiekkaa eri syistä. Joku voi syödä sitä huvikseen, toinen ehkä syö hiekkaa kipuunsa,
kolmas ahneuttaan heinän mukana. Hiekansyöntiin voivat vaikuttaa myös esimerkiksi sosiaaliset syyt, kuten lauman arvojärjestys: korkeammalla arvojärjestyksessä
olevat syövät parhaat heinät ja alempana
arvojärjestyksessä olevat syövät rippeitä, ja
siinä samalla hiekkaa.
- Hivenaineiden mahdollisten puutteiden yhteyttä hiekan syöntiin ei tiedetä ja
sen tutkimista suunnitellaan. Luotettavia
perusarvoja hevosen hivenaineille ei ole
juuri julkaistu, ja ne voivat myös vaihdella
paljon hevosen terveyden mukaan, esimerkiksi akuutti ähky ja sen aiheuttamat
aineenvaihdunnan muutokset voivat vääristää tuloksia, koska hiekkahan on syöty
jo aiemmin. Tutkimus on kuitenkin tulevaisuudessa suunnitelmissa, joskin tulee vaatimaan paljon myös hiekattomia kontrollipotilaita.
Viivi Huuskonen