Leppävirran kunnan kaavoituskatsaus 2015

Leppävirran kunnan kaavoituskatsaus 2015
Tekninen lautakunta 13.1.2015, § 6
Yleistä
Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus
kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka
eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Tähän katsaukseen on sisällytetty lisäksi selvitys muista
merkittävistä maankäyttöön liittyvistä suunnitelmista.
Vireillä oleva maakuntakaava
Pohjois-Savon kaupan maakuntakaava
Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan tavoitteena on vahvistaa Pohjois-Savon kilpailukykyä ja
elinvoimaisuutta, edistää väestön hyvinvointia sekä turvata hyvä elinympäristö ja kestävä
aluerakenne. Tavoitteena on myös mahdollistaa kaupan ja siihen liittyvän elinkeinotoiminnan
tasapainoinen kehittyminen ja kilpailunäkökulman huomioiminen. Kaupan maakuntakaava tuli vireille
keväällä 2012. Maakuntakaavaehdotus oli nähtävillä loppuvuodesta 2014.
Vireillä olevat ja vireille tulevat osayleiskaavat
Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaava
1
Osayleiskaavaehdotus oli nähtävillä kesällä 2014. Kaavahanke etenee hyväksymiskäsittelyyn
alkuvuodesta 2015.
Sorsakosken Suoniemen ja Venerannantien alueen yleiskaavan muutos 2
Suoniemeen kaavoitetaan ympärivuotiseen asumiseen ja loma‐asumiseen soveltuvaa rakentamista
virkistyskäyttötarpeet huomioon ottaen. Venerannantien alueen osalta päivitetään nykyinen
maankäyttö sekä suunnitellaan alueen kunnallistekniikan toteuttaminen. Kaavaluonnos oli nähtävillä
alkukesästä 2014. Kaavahanke etenee vuoden 2015 aikana. Kaavan toteuttamisesta tehdään
maankäyttösopimus (MRL 91 b §).
Vireillä olevat ja vireille tulevat asemakaavat
3
Korttelin 15 ja puistoalueen asemakaavan muutos
Suunnittelualue sijaitsee Vokkolan alueella Leppävirrantien, Petäiköntien ja Montanuksentien
varressa. Asemakaavan muutos koskee korttelia 15. Kaavaehdotus oli nähtävillä vuoden alussa 2014.
Hankkeen eteneminen varmistuu laajemman asemakaavamuutoksen edetessä (UkonniemiKalmalahti-Keskusta -alueen asemakaava).
4
Kirkkokaari
Suunnittelualue sijaitsee kirkonkylän ydinkeskustassa hautausmaan kupeessa. Kaavanmuutoksessa
alueelle osoitetaan asuinrakentamista. Kaavahanke etenee hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2015aikana.
Matinkuja 5
Suunnittelualue sijaitsee Laivurintien ja Matinkujan välisellä alueella Leppävirran ranta-alueella.
Kaavamuutoksessa alueelle osoitetaan asuinpientaloja. Nykyinen ulkoilureittiyhteys säilyy alueella.
www.leppavirta.fi
Kaavahanke etenee hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2015 aikana. Kaavan toteuttamisesta tehdään
maankäyttösopimus (MRL 91 b §).
6
Kortteli 20
Suunnittelualue käsittää Monnin entisen liikepaikan ympäristöineen. Asemakaavan tavoitteena on
kasvattaa alueen rakennusoikeutta siten, että alueelle olisi mahdollista rakentaa vähittäiskaupan
suuryksikkö. Kaavahanke etenee vuoden 2015 aikana.
Sorsakosken Suoniemen ja Venerannantien alueen asemakaavan muutos ja laajennus 7
Suoniemeen kaavoitetaan rakentamista ympärivuotiseen asumiseen sekä loma‐asumiseen.
Venerannantien alueen osalta päivitetään alueen nykyinen maankäyttö, tarkastellaan liikenneyhteydet
Venerannantien, Käpytien ja Sorsakoskentien kautta Koskentielle sekä suunnitellaan alueen
kunnallistekniikan toteuttaminen. Kaavaluonnos oli nähtävillä alkukesästä 2014. Kaavahanke etenee
vuoden 2015 aikana. Kaavan toteuttamisesta tehdään maankäyttösopimus (MRL 91 b §).
Ukonniemi-Kalmalahti-Keskusta -alueen asemakaava 8
Laadittavan asemakaavan keskeisimpiä tavoitteita ovat olemassa olevan yhdyskuntarakenteen
tiivistäminen, asumisen-, liike- /kaupanpalvelujen yhteensovittaminen, houkuttelevan tonttitarjonnan
mahdollistaminen, virkistysarvojen turvaaminen sekä liikennejärjestelyjen parantaminen. Kaavatyön
valmistelu alkaa vuoden 2015 aikana.
Vireillä olevat ja vireille tulevat ranta-asemakaavat
Juonionjärven ja ympäröivien järvien ranta-asemakaava 9
Kaava-alue sijaitsee Niinimäen kylässä ja käsittää osan Juonionjärven rannasta ja lisäksi rantoja
Pyöreäjärvestä, Vääränjärvestä, Vasaraisesta, Niinijärvestä, Huuhtijärvestä ja Lauttasesta.
Kaavaehdotus oli nähtävillä loppukeväällä 2014. Ranta-asemakaavalla muodostuvat loma-asuntojen
korttelit 1-11 sekä maa- ja metsätalousalueet. Kaavahanke etenee hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2015
aikana.
Osmajärven kylän tilan 39:96 ranta-asemakaava ja Rengonlahti-Suottalahti rantakaavan muutos
Kaava-alue käsittää osia Pirttilahden, Akonlammen, Tukiaisen, Salmosen, Alalammen, Kuore-Kaidan ja
Sorsaveden Paloselän rannoista. Lisäksi kaava-alue käsittää osan Sorsavedelle sijoittuvan RengonlahtiSuottalahti rantakaavan alueesta. Kaavaehdotus oli nähtävillä loppukeväällä 2014. Rantaasemakaavalla muodostuvat loma-asuntojen korttelit 1-5, erillispientalojen/loma-asuntojen korttelit
6-9 sekä maa- ja metsätalousaluetta. Kaavahanke etenee hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2015 aikana.
Lemmetynniemen ranta-asemakaava 11
Kaava-alue sijaitsee Osmajärven rannalla Lemmetynniemen ja Lemmetynlahden ranta-alueilla.
Kaavaluonnos oli nähtävillä loppukeväällä 2014. Ranta-asemakaavalla muodostuvat loma-asuntojen
korttelit 1-3 sekä maa- ja metsätalousaluetta. Kaavahanke etenee vuoden 2015 aikana.
12
Vanha Lehmiranta tilan ranta-asemakaava
Kaava-alue sijaitsee Kuivataipaleen eteläpuolella Paasiveden rannalla. Ranta-asemakaavan tavoitteena
on siirtää tilan yksi rakennuspaikka rakennettavuudeltaan parempaan paikkaan. Kaavahanke etenee
vuoden 2015 aikana.
www.leppavirta.fi
10
00
Niemilomat OY:n ranta-asemakaava 13
Kaava-alue sijaitsee Sahkarlahden Tetriniemessä Unnukan eteläisellä ranta-alueella. Rantaasemakaavan tavoitteena on siirtää Unnukan rantayleiskaavassa Tetrisaareen osoitettu
rakennusoikeus mantereelle. Ranta-asemakaavalla tarkennetaan yleiskaavan mukaisen RM-alueen
rajausta ja lisätään yleiskaavassa osoitetun rakennusoikeuden määrää ja määritellään matkailu- ja
asuintilojen enimmäismäärät. Kaavahanke etenee vuoden 2015 aikana.
Sorsaveden ranta-asemakaavan muutos Sortoniemen osalta 14
Kaava-alue sijaitsee Sorsaveden Sortoniemen alueella. Ranta-asemakaavan tavoitteena on selvittää
Sorsaveden rantakaavassa osoitetun yhteisöjen loma-alueen muuttaminen kahdeksi rakennuspaikaksi
sekä osoittaa VR-alueelle rakennetun partiolaisten majan kohdalle lomarakennuspaikka. Kaavahanke
etenee vuoden 2015 aikana.
Kaavahankkeiden sijaintikartat
www.leppavirta.fi
Muut maankäytön suunnitelmat
Teollisuustien peruskorjaus
Leppävirran asemakaava-alueella sijaitsevan Teollisuustien peruskorjauksella parannetaan tien
kantavuutta ja kuivatusta sekä parannetaan kevyenliikenteenväylää. Myös kadun valaistus,
runkovesiputki ja kaukolämpölinja uusitaan perusparannuksen yhteydessä. Peruskorjaus etenee
vuoden 2015 aikana. Leppävirran kunta on hankkeen päätoteuttaja.
Leppävirrantien vesihuollon peruskorjaus
Leppävirran asemakaava-alueella sijaitsevan Leppävirrantien vesihuollon peruskorjauksen
yhteydessä välille Savonkatu- Susihaantie rakennetaan uudet hulevesi-, jätevesiviemäri-, ja
käyttövesiputkistot kapasiteetin ja käyttöiän lisäämiseksi. Samalla puistoalueelle rakennetaan
huleveden virtauksen hidastealtaat. Hanke toteutetaan aliurakointina.
Kartanontien vesihuollon peruskorjaus
Leppävirran asemakaava-alueella sijaitsevan Kartanontien vesihuollon peruskorjauksen yhteydessä
välille Suomalanpurontie – Leppävirrantie uusitaan hulevesi-, jätevesiviemäri-, ja käyttövesiputkistot.
Leppävirran kunta on hankkeen päätoteuttaja.
Kaavatyön vaiheet

Kaavatyö käynnistetään
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voi tutustua
ja siihen voi esittää muutoksia

Kaavaluonnos tai muu valmisteluaineisto laaditaan
Valmisteluaineistoon voi ottaa kantaa ja
esittää muutoksia

Kaavaehdotus laaditaan
Kaavaehdotukseen voi tehdä muistutuksia


Kaava hyväksytään
Kaava tulee voimaan
Yhteystiedot:
Virve Wright, p. 044 7906056 (maankäyttö, kaavoitus)
Puhelin (017) 570 911 (vaihde)
telefax (017) 570 9445 (tekninen)
Suvi Nenonen, p. 044 797 5523 (maankäyttö, kaavoitus)
Jouko Koponen, p. 0400 251527 (rakennusluvat)
Inkeri Kortelainen, p. 040 5455140 (kiinteistönmuodostus)
Sirpa Laakkonen, p. 040 7411204 (tonttitarjonta, kartat)
Päivi Hujanen, p. 044 790 6055 (katu- ja vesihuolto)
www.leppavirta.fi
Postiosoite:
PL 4 (Savonkatu 39)
79101 LEPPÄVIRTA
Sähköposti: [email protected]