Pauli Hanhiniemi Kukonhiekka Folkissa Toisen kerran järjestettävä

Pauli Hanhiniemi Kukonhiekka Folkissa
Toisen kerran järjestettävä Kukonhiekka Folk tuo Pienen-lumperoisen rannalle kolme hyvinkin erilaista
kokoonpanoa.
Ilta käynnistyy Dueton voimin. Teatterilesket on jyväskyläläinen duo, jossa soitavat Jaana Eloranta (laulu,
viulu, nokkahuilu ja kitara) sekä Timo Tikka (kitara ja laulu). Jaana on kotoisin Vetelistä, pelimannisuvusta ja
varsinkin Jaanan viulunsoitossa kuuluu kaustislainen pelimanniperinne vahvana, Jaana opettaa musiikkia
Jyväskylän kansalaisopistoissa. Timo Tikka on opiskellut musiikkia Keski-Suomen konservatoriossa ja
Jyväskylän yliopistossa, ammatiltaan Timo on kitaransoiton opettaja ja Saarijärven kansalaisopiston ja
Viitasalo-opiston rehtori. Timo on musiikkiuransa varrella soittanut kitaraa ja bassoa eri tyylisissä
kokoonpanoissa suomimetallista popin kautta avantgardesta, psykedeliasta ja vanhakantaisesta progesta
ammenettavaan improvisoituun musiikkiin.
Teatterileskien laulut ovat Jaanan sävellyksiä ja sanoituksia, sovitukset duolle tehdään yhdessä. Laulut
saavat vaikutteita eri suunnista, suomalaisen ja muun maalaisenkin kansanmusiikin ja folkin lisäksi
laulelmaperinteestä ja pop-musiikista. Tuloksena on moniin suuntiin kurkottavia ja omaperäisiä tarinoita
elämästä. Teatterilesket julkaisi omakustannelevyn kevättalvella 2015.
Ilta jatkuu Irlantilaisen kansanmusiikin tahdissa, kun Nightcap hyppää lavalle. Bändiä yhdistää ja inspiroi
irlantilainen livemusiikki ja sen jalan alle menevät reelit ja jigit sekä tunteita koskettavat balladit.
Irlantilaisen kansanmusiikin suuri vahvuus on sen sielukkuus ja hauskuus sekä se vie kuulijat nuotiotulien ja
tarinoiden äärelle. Nightcapin soittajat tuovat musiikkiin oman persoonallisen leimansa; sydämensä,
tunteensa ja vaistonsa.
Laulu ja kitara: Petri Tavinen, Viulu: Sirpa Välimaa, Tinapilli ja huilu: Piia Kumpulainen, Mandoliini: Sakari
Rautiainen, Bodhran ja muut lyömäsoitimet: Ilkka Castren.
Kukonhiekka Folkin päättää PAULI HANHINIEMI & M.A.D. Hanhiniemi-Rauhala MAD on herrojen Pauli
Hanhiniemen ja Ville Rauhalan "Melko Akustinen Duo". Keikkasetissä kuullaan ensin mainitun lauluista
Kolmannen Naisen, Perunateatterin ja Hehkumonkin ohjelmistoista.
Hanhiniemi-Rauhala MAD on kiertänyt jo useamman vuoden ajan harvakseltaan ympäri suomen ja ehkä siksi
parivaljakon esiintymisessä on aistittavissa usein hilpeää seikkailuhenkeä.
Akustisen kitaran ja kontrabasson yhteistyö kruunataan ilmeikkäällä kaksiäänisellä laululla;
Äijien yhteistyö toimii!
Kukonhiekan ovet aukeavat perjantaina 4.9.klo 21. Tervetuloa !