REFERAATTI/MARJA TUOMI Sari Kehusmaa: Hoidon menoja hillitsemässä. Heikkokuntoisten kotona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö, omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 131/2014. Väitöskirjan neljästä artikkelista ainakin suomenkielinen Omaishoidon vaikutus ikääntyneiden hoidon menoihin (s. 138–150) kannattaa ehdottomasti lukea. Mikäli sinulla ei ole juuri nyt mahdollisuutta perehtyä koko kirjaan, niin ehdotan, että katsot ainakin seuraavat kohdat: - Luvussa 2 on kuvattu lyhyesti ja helposti ymmärrettävällä tavalla tutkimuksessa käytettyjä, mutta usein myös omaishoitokeskustelussa esiin tulevia keskeisiä käsitteitä kuten omaishoito, palvelujen rahoitus ja hoiva (s. 15–24). - Luvun 3 kirjallisuuskatsauksessa on aikaisempaa tutkimustietoa palvelurakenteesta, palvelutarpeesta, omaishoidon vaikutuksesta palvelujen käyttöön sekä kuntoutuksesta (s. 32-–48). - Luvussa 5 esitellään tutkimustulokset ja 7 johtopäätökset, jotka ovat lyhennettyinä alla. Jos tutkimuksen toteutus, aineistot, menetelmät ja tutkimuksen rakenne kiinnostavat, niin lue myös luku 4. Teoreettisista lähtökohdista on luvun kaksi loppupuolella. Luvussa 6 on tulosten yhteenveto ja pohdinta. Alla on tekemäni lyhyt yhteenveto väitöskirjatutkimuksen tavoitteista, aineistoista, johtopäätöksistä sekä omaishoidon kehittämisehdotuksia. Olen tehnyt muutamia lisäyksiä ja kommentteja kursiivilla. Antoisia lukuhetkiä Marja Tuomi toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Teksti on pääosin suoraan väitöskirjasta. Kaikki numeerinen tieto on väitöskirjasta. Suomen väestö ikääntyy, ja tulevat vanhusikäluokat elävät aikaisempaa pidemmän elämän. Eliniän pidentyessä tulevaan palvelujen tarpeeseen vaikuttaa se, eletäänkö lisäelinvuodet terveenä ja toimintakykyisenä vai heikkokuntoisena. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että pitkäaikaisten sairauksien esiintyminen ei ole vähentynyt väestön eliniän pidetessä, mutta näiden sairauksien kanssa pystytään elämään pidempään. Kasvavaan hoidon tarpeeseen pyritään vastaamaan ensisijassa kotiin annettavalla hoidolla. Kotihoito, jonka tavoitteena on mahdollistaa ja tukea elämää kotona sairauksista ja toimintakyvyn heikkenemisestä huolimatta, on vanhojen ihmisten yleisin sosiaalipalvelu. Sosiaalipalvelujen järjestäminen kuuluu kunnalle. Kunnan tarjoamien palvelujen lisäksi omaisten ja läheisten antamalla hoivalla on suuri merkitys. Lähes 300 000 suomalaista auttaa läheistään selviytymään arjessa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 1) Mitkä tekijät ovat yhteydessä ja vaikuttavat iäkkäiden ihmisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöön ja siitä aiheutuviin hoidon menoihin (tulokset s. 60–63). 2) Onko geriatrisella kuntoutuksella (korkeimman mahdollisen toimintakyvyn palauttaminen ja ylläpitäminen sairauksista ja vammoista huolimatta) täydennetty palvelujärjestelmä kustannusvaikuttavampi (kustannusten ja vaikuttavuuden suhde) kuin nykyinen palvelujärjestelmä (tulokset s. 64–67). REFERAATTI/MARJA TUOMI 3) Miten omaisten antama hoiva-apu vaikuttaa ikääntyneiden palvelujen käytön menoihin (tulokset s. 68–69) 4) Millaisia budjettivaikutuksia olisi omaishoidon tuen kattavuuden lisäämisellä (tulokset s. 70–71). Tutkimusaineistot Tutkimus perustuu aineistoon, joka on kerätty 741 eläkkeellä olevasta Kelan hoitotuen saajasta, jotka asuivat 41 erikokoisessa kunnassa eri puolella Suomea. Tutkittavien toimintakyky oli heikentynyt ja kotona selviytyminen vaarantunut siinä määrin, että he saivat kunnallista kotihoitoa tai vastaavaa apua omaisiltaan tai läheisiltään. Tutkimusta ei rajattu sairauksien mukaan, mutta siitä rajattiin pois vaikea dementia ja vaikea muistihäiriö. Tutkimuksessa tarkasteltiin sekä sosiaali- että terveyspalvelujen käytöstä aiheutuneita menoja. Käytetyistä kunnallisista palveluista (kotipalvelu, palveluasuminen, kotisairaanhoito ja vanhainkotihoito) kerättiin tiedot kunnista. Kelan rekisteristä kerättiin tiedot lääkekustannuksista, lääkärikäynneistä, tutkimuksista ja hoidosta yksityisellä sektorilla sekä matkakustannuksista. Valtakunnallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon hoitoilmoitusjärjestelmästä saatiin tiedot erikoissairaanhoidon käytöstä ja perusterveydenhuollon käynneistä tehtiin kysely tutkittaville. Omaisten antamasta avusta kysyttiin sekä tutkittavilta itseltään että kuntien yhteyshenkilöiltä. Johtopäätökset Tarkastelemansa aineiston perusteella Kehusmaa päätyi seuraaviin johtopäätöksiin keinoista, joilla voidaan vaikuttaa ikääntyneiden hoidon menoihin. 1) Omaishoito kattaa suuren osan vanhusten pitkäaikaishoidosta, ja sillä on merkittävä vaikutus hoidon menoihin. Elleivät omaiset hoitaisi nykyisessä määrin kunnan järjestämisvastuulle kuuluvia tehtäviä, olisivat ikääntyneiden hoidon menot 2,8 miljardia euroa nykyistä korkeammat. Omaisten avun vähentyessä hoitomenot kasvavat. Omaishoidon tuen maksaminen raskaissa ja vaativissa omaishoitotilanteissa edesauttaa omaishoitajaksi ryhtymistä. 2) Panostamalla riittäviin sosiaalipalveluihin on mahdollista vähentää vanhusten terveyspalvelujen tarvetta ja menoja. Sosiaalipalveluja käyttäneillä terveydentila on useammin parantunut tai pysynyt ennallaan kuin niillä, jotka eivät saaneet sosiaalipalveluja. 3) Vanhojen heikkokuntoisten ihmisten ryhmämuotoinen kuntoutus ei osoittautunut kustannusvaikuttavaksi. Kuntoutukseen valittiin liian heikkokuntoisia osallistujia eikä todennäköisesti huomioitu riittävästi ikäihmisten tarpeita ja hänen kotona selviytymistään haittaavia tekijöitä. Kuntoutukseen pitäisi valita henkilöitä, joilla ei vielä ole merkittävää palvelutarvetta päivittäisissä toiminnoissa, mutta on kohonnut riski palvelujen tarpeeseen esimerkiksi lisääntyneen sairastavuuden vuoksi. Johtopäätökset vahvistavat aikaisempien tutkimusten tuloksia. Omaishoito on kansantaloudellisesti kannattava ja merkittäviä säästöjä kuntataloudelle tuova hoitomuoto. Huolimatta siitä, että omaishoidon tuki on euromääräisesti usein melko pieni ja veronalaista tuloa, sen saaminen tukee päätöstä jäädä omaishoitajiksi. Johtopäätöksissä todetaan myös oikea-aikaisten, ennaltaehkäisevien sosiaalipalvelujen ja kuntoutuksen merkitys. REFERAATTI/MARJA TUOMI Sari Kehusmaan ehdotuksia omaishoidon tukijärjestelmän ja sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kehittämiseksi: 1) Omaishoidon tukea olisi taloudellisesti perusteltua käyttää laajemmassa mittakaavassa. Maksetun omaishoidon tuen menot ovat vain pieni osa omaishoidolla aikaansaadusta säästöstä. Omaishoidon tukijärjestelmän rahoitus tulisi vakauttaa. Kunnilla on nykyisessä järjestelmässä mahdollisuus alibudjetoida omaishoidon tuen määrärahoja ja toimia nk. vapaamatkustajina, koska omaiset hoitavat joka tapauksessa läheisiään. 2) Omaishoitajien saamat tukipalvelut ovat yhteydessä hoitajan jaksamiseen. Omaishoitajat jättävät usein käyttämättä lakisääteiset vapaapäivänsä hoitovaihtoehtojen puuttumisen vuoksi. Jaksamisongelmat koskevat erityisesti iäkkäitä hoitajia. Järjestelmää voitaisiin kehittää siihen suuntaan, että iäkkään hoitajan tuki sidottaisiin enemmän jaksamista tukevien palvelujen käytöstä aiheutuneiden kulujen kattamiseen. 3) Sosiaali- ja terveydenhuollon työnjakoa tulisi tarkastella uudelleen. Panostamalla riittäviin sosiaalipalveluihin on mahdollista vähentää vanhusten terveyspalvelujen tarvetta. Terveydenhuollossa suurimmat menot aiheutuvat viimeisten elinvuosien hoidosta. Sosiaalipalveluissa menot jakautuvat pidemmälle ajalle. Palvelumenoihin vaikuttaa myönteisesti heikkokuntoisten vanhojen ihmisten hoitovastuun siirtäminen moniammatilliselle geriatriselle tiimille, joka optimoi tarvittavan lääketieteellisen hoidon yhteen sosiaalipalvelujen kanssa. 4) Sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinnollinen yhdistäminen ei takaa positiivisia vaikutuksia ikääntyneiden palvelujen käyttöön. Sen sijaan enemmän huomiota pitäisi kiinnittää uudenlaisten toimintatapojen luomiseen. Sari Kehusmaan tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset ovat samansuuntaisia kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman esitysten kanssa. Omaishoidon tukijärjestelmää tulee kehittää niin, että omaishoidosta tulee todellinen vaihtoehto muiden hoitomuotojen rinnalle. Koko maahan tulee saada yhtenäiset omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja palkkioluokat ja siten varmistaa omaishoitajien tasavertainen kohtelu asuinpaikkakunnasta riippumatta. Omaishoidon rahoituksen tulee olla vakaalla pohjalla ja se tulee järjestää siten, että tuen jatkuvuus pystytään turvaamaan. Omaishoitoon on saatava selviä kannusteita. Omaishoito, ja etenkin etäällä asuvien omaisten ja läheisten hoitaminen, ei ole enää itsestäänselvyys. Omaishoitajia on tuettava joko työajan joustoin, taloudellisesti tai vapaapäivät turvaamalla. Myös sijaishoidon palveluvalikoimaa on laajennettava ja sen tulee sisältää mahdollisuus saada sijaishoitaja myös hoidettavan kotiin. Tutkimus vahvistaa myös tiedon, että pelkkä rakenteiden muuttaminen ei riitä, vaan myös toimintatapoja ja käytäntöjä tulee muuttaa.