Messuvertailu

Erilaisten jumalanpalveluskaavojen vertailua
Messu
Viikkomessu
Perhemessu
Sanajumalanpalvelus
Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus on
seurakunnan elämän keskus. Sunnuntain, Herran päivän, jumalanpalveluksena
se
on viikoittainen pääsiäisjuhla.
Messun ytimenä ovat Jumalan sana ja
sen saarna sekä ehtoollisen sakramentti.
Niihin kytkeytyvät erottamattomasti
seurakunnan rukous, tunnustus ja ylistys.
Kolmiyhteinen Jumala ja hänen hyvät
tekonsa sekä koko pelastushistoria ovat
messussa läsnä ja kohtaavat ihmisen
hänen elämäntilanteessaan.
Viikkomessu sisältää messun eli ehtoollisjumalanpalveluksen keskeiset osat.
Siinä noudatetaan messun kaavan ohjeita.
Perhemessu on seurakunnan yhteinen
jumalanpalvelus, jossa otetaan huomioon
erityisesti lapsiperheet. Perhemessuun
voidaan liittää kaste tai esimerkiksi kouluun lähtevien siunaaminen.
Perhemessua voidaan viettää myös
arkipäivän tai erityistilanteen (esim. koulujumalanpalvelus) jumalanpalveluksena.
Tällöin kaavaa voidaan soveltaa tilanteen
mukaan.
Sanajumalanpalveluksessa keskitytään
sanaan ja rukoukseen.
Koko viikkomessu voidaan toteuttaa
myös lukien.
Kun perhejumalanpalvelusta vietetään
sanajumalanpalveluksena, jätetään ehtoollisosa pois. Tällöin kolehti kootaan
virren (kohta 13) aikana ja Isä meidän rukous luetaan yhteisen esirukouksen
aamenen jälkeen.
Kun sanajumalanpalvelus vietetään messun rakenteen mukaan, jätetään ehtoollisosa pois. Tällöin kolehti kootaan virren
(kohta 17) aikana ja Isä meidän -rukous
luetaan yhteisen esirukouksen aamenen
jälkeen.
I JOHDANTO
1. Alkuvirsi
2. Alkusiunaus
3. Johdantosanat
4. Yhteinen rippi
[5. Päivän psalmi]
6. Herra, armahda (Kyrie)
*7. Kunnia (Gloria) ja kiitosvirsi Pyhälle Kolminaisuudelle
Kunnia ja kiitosvirsi jätetään pois paastonaikana (tuhkakeskiviikosta lähtien) ja adventtiaikana (1. adventtisunnuntain jälkeisestä
maanantaista lähtien).
8. Päivän rukous
I JOHDANTO
[1. Alkuvirsi]
2. Alkusiunaus
3. Johdantosanat
4. Yhteinen rippi
[5. Virsi]
6. Päivän rukous
I JOHDANTO
1. Alkuvirsi
2. Alkusiunaus
3. Johdantosanat
4. Yhteinen rippi
5. Herra, armahda
*6. Kunnia ja kiitosvirsi Pyhälle Kolminaisuudelle
7. Päivän rukous
I JOHDANTO
1. Alkuvirsi
2. Alkusiunaus
3. Johdantosanat
4. Yhteinen rippi
5. Virsi
6. Päivän rukous
II SANA
9. Ensimmäinen lukukappale
10. Vastaus
11. Toinen lukukappale
12. Päivän virsi eli graduaali
*13. Evankeliumi
[14. Virsi]
15. Saarna
*16. Uskontunnustus
[17. Virsi]
18. Yhteinen esirukous
III EHTOOLLINEN
19. Uhrivirsi
20. Ehtoollisrukous
 Vuorolaulu
 Prefaatio
 *Pyhä
 Rukous ja asetussanat
21. Isä meidän
22. Herran rauha
*23. Jumalan Karitsa
24. Ehtoollisen vietto
25. Kiitosrukous
IV PÄÄTÖS
26. Ylistys
Ylistys jätetään pois kiirastorstain, pitkäperjantain ja hiljaisen lauantain jumalanpalveluksista.
*27. Siunaus
[Lähettäminen]
[28. Päätösmusiikki]
II SANA
7. Raamatunluku ja saarna
*8. Uskontunnustus
[9. Virsi]
10. Yhteinen esirukous
II SANA
[8. Lukukappale]
9. Päivän virsi
*10. Evankeliumi
11. Saarna
*12. Uskontunnustus
[13. Virsi]
14. Yhteinen esirukous
II SANA
[7. Ensimmäinen lukukappale]
[8. Vastaus]
9. Toinen lukukappale
10. Päivän virsi
*11. Evankeliumi
[12. Virsi]
13. Saarna
*14. Uskontunnustus
15. Virsi
III EHTOOLLINEN
11. Uhrivirsi
12. Ehtoollisrukous
 [Vuorolaulu]
 [Prefaatio]
 [*Pyhä]
 Rukous ja asetussanat
13. Isä meidän
[14. Herran rauha]
[*15. Jumalan Karitsa]
16. Ehtoollisen vietto
[17. Kiitosrukous]
IV PÄÄTÖS
[*18. Ylistys]
*19. Siunaus
[Lähettäminen]
[20. Päätösmusiikki]
III EHTOOLLINEN
15. Uhrivirsi
16. Ehtoollisrukous
 [Vuorolaulu]
 [Prefaatio]
 *Pyhä
 Rukous ja asetussanat
17. Isä meidän
18. Herran rauha
*19. Jumalan Karitsa
20. Ehtoollisen vietto
21. Kiitosrukous
IV PÄÄTÖS
22. Ylistys
III RUKOUS
16. Yhteinen esirukous
17. Isä meidän
Paastonaikana ylistyksenä käytetään virttä.
Ylistysvirsi jätetään pois kiirastorstain, pitkäperjantain ja hiljaisen lauantain jumalanpalveluksista.
*23. Siunaus
[Lähettäminen]
[24. Päätösmusiikki]
IV PÄÄTÖS
*18. Ylistysvirsi
*19. Siunaus
[Lähettäminen]
[20. Päätösmusiikki]