Luterilainen sanan- julistus kirkon tärkein tehtävä

Puheenvuoro valtuutetulla
Arja Koskenkorva:
Luterilainen sananjulistus kirkon
tärkein tehtävä
- Mielestäni luterilainen sananjulistus on
kirkon tärkein tehtävä. Huolestuttavaa on
suuri kirkosta eroajien määrä. Mistä kaikesta
kirkkoon kuulumattomat jäävät paitsi: kaste,
rippi, häät, hautajaiset. Näitä voisi tuoda
julkisuuteen enemmän esille.
- En kaipaa seurakunnan toimintaan mitään
erikoista, tavallinen toiminta riittää. Diakonia ja
vapaaehtoistyö, ihmisten auttaminen, kuuluvat
luontaisesti seurakunnan toimintaan.
Arja Koskenkorva juhli miehensä Olavin kanssa yhteistä 50vuotista taivalta lasten järjestämässä juhlassa marraskuussa
2014.
- Lempivirteni on ehkä 571, Jo joutui armas aika, jota kohta saadaan laulaa koulujen loppuessa.
Mieleinen sitaatti Raamatusta on tämä: Kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden. Ja toinen:
Tee lähimmäisellesi se mitä itsellesi haluaisit tehtävän.
Julkaistu 19.5.2015
Jutuksi muokannut: Tuija Siidorow
Kuva: Arja Koskenkorvan perhealbumista
Juttusarjassa jokaista valtuutettua on pyydetty vastaamaan
seuraaviin kysymyksiin:
-Mikä on tärkein ja/tai kiireellisin kehittämiskohde
seurakunnan toiminnassa? Miksi? Miten kehittäminen
voidaan toteuttaa ja mikä on sen päämäärä?
- Mikä seurakunnassa "liikuttaa" - mihin toimintamuotoihin
osallistut?
- Mikä on lempivirtesi tai mieleisin sitaatti Raamatusta?
Juttusarja jatkuu, rullaa alaspäin…
Puheenvuoro valtuutetulla
Päivi Leivonen-Majaniemi:
Kyläkirkko on aina
odotettu tilaisuus
- Kysymys seurakunnan kiireellisistä tai tärkeistä
kehittämiskohteista on aika vaikea. Seurakunnan
lähiajan kehityskohteista odotan mielenkiinnolla
internet-sivujen uudistusta.
- Toivon lapsikuoroa. Voisiko se harjoitella
koulukeskuksessa lähellä koululaisia? Voisiko se
olla osa koulun kerhotoimintaa?
- Käyn kirkossa muutaman kerran vuodessa.
Joskus kuuntelen jumalanpalveluksen radiosta.
Kyläkirkko on aina odotettu tilaisuus.
Päivi Leivonen-Majaniemi Aleksis Kiven synnyinkodin
portailla Nurmijärvellä. Leivonen-Majaniemen perhe
matkailee lomilla eri puolilla Suomea.
- Olen Viitasaaren seurakunnan edustaja Perheneuvontakeskuksen johtokunnassa. Kuulun viestinnän
tukiryhmään. Nettisivu-uudistus taitaa olla tulossa.
- Mieleisin virsi minulle on virsi 30, "Maa on niin kaunis". Lauloin seurakunnan lapsikuorossa pari
vuotta. Koulussakin laulettiin paljon virsiä ja muita hengellisiä lauluja. Seurakunnan ja koulun kuoroissa
lauloin aina toista tai kolmatta ääntä. Monesta laulusta osaan ne vieläkin ulkoa. Maa on niin kaunis on
yksi niistä ja sen kuullessani laulan aina mielessäni alttoa. Se on kaunis virsi ja sopii moneen tilanteeseen.
--Julkaistu 29.4.2015
Jutuksi muokannut: Tuija Siidorow
Kuva: Meri Majaniemi
Juttusarjassa jokaista valtuutettua on pyydetty vastaamaan
seuraaviin kysymyksiin:
-Mikä on tärkein ja/tai kiireellisin kehittämiskohde
seurakunnan toiminnassa? Miksi? Miten kehittäminen
voidaan toteuttaa ja mikä on sen päämäärä?
- Mikä seurakunnassa "liikuttaa" - mihin toimintamuotoihin
osallistut?
- Mikä on lempivirtesi tai mieleisin sitaatti Raamatusta?