Uusia jouluvirsiä
RUOTSIN KIRKON VIRSIKIRJA 10 VUOTTA Keskustelu- ja virikeaineistoa 7 Uusia jouluvirsiä Tomi Valjus Virsikirjamme Ruotsin kirkon Virsikirja täyttää kymmenen vuotta. Syksyllä 2002 Kirkolliskokous hyväksyi virsikirjamme. Se valmistui painosta vuoden 2003 lopulla ja voitiin ottaa käyttöön 1. adventtina 2003. Yhä edelleen se on monille ”uusi”, monet sen virret ovat tuntemattomia tai niitä käytetään harvoin. Virsikirjamme juhlavuosi on lopullaan: on siis aika laulaa joulun ajan virsiä. Tässä vihkossa esitellään adventti-, joulu- ja loppiaisvirsiä. Osa niistä on tuttuja. Kaikkia voidaan kuitenkin nimittää uusiksi, vaikka niiden uutuus voi olla eri-ikäistä. Eräät virret ovat meille suomalaisille uusia, aikaisemmin tuntemattomia, osan taas tunnemme ennestään joululauluina, mutta nyt ne ovatkin virsinä virsikirjassamme. Muutamat tutuista joululauluista ovat virsikirjassamme saaneet uuden kieliasun, muutamia ei koskaan aikaisemmin ole suomennettu. Monet ovat kyselleet, miksi tuttuja joululauluja on suomennettu uudelleen. Siihen on monia syitä. Tavoitteena on ensinnäkin ollut, että ruotsin- ja suomenkielinen teksti vastaavat toisiaan, ja jo se on usein edellyttänyt uutta käännöstä tai vanhan käännöksen muokkaamista. Joidenkin virsien ruotsinkielinen lähtöteksti tai käännös alkutekstistä on vuosin myötä muuttunut niin paljon, että vanha suomenkielinen teksti ei vastaa sitä, jopa säkeistömäärä saattaa olla erilainen. Monet perinteiset joululaulut ja –virret on käännetty suomeksi kauan sitten, mutta aikojen varrella on muuttunut myös käsitys, millainen hyvä runo ja hyvä käännös ovat. Tuttujenkin joululaulujen laulaminen uusin, tuorein sanoin saattaa virkistää ja avata virsien sanoman uudella, puhuttelevalla tavalla. Tiedot virsistä on koottu mm. seuraavista lähteistä Den svenska psalmboken, volym 3. SOU 1985:18 Hansson, Karl-Johan; Bohlin, Folke; Starrup, Jörgen. Dejlig er jorden. Psalmens roll i nutida nordiskt kultur- och samhällsliv Åbo. 2001. Hallio, Ilmari: Suomalaisen virsikirjan virret Alkuperä ja kehitys. 1936 Huovinen, Eero: Enkeli taivaan. WSOY. 2012 Lempiäinen, Pentti: Virsitieto. Kirjapaja. 1988 Lövgren, Oscar: Psalm- och sånglexikon Gummersons. 1964 Nisser, Per Olof: Ett samband att beakta – psalm, psalmbok, samhälle. Artos. 2005 Nivenius, Olle: Psalmer och människor Verbum. 1991 Pajamo, Reijo, Suokunnas, Seppo: Virtemme kiitosta kantaa. WSOY. 1984 Pajamo, Reijo: Joululaulujen kertomaa. Repale-kustannus. 2011 Pajamo, Reijo: Taas kaikki kauniit muistot. WSOY. 1982 Ronnes, John: Våra gemensamma psalmer. Verbum. 1990 Väinölä, Tauno: Virsikirjamme virret. Kirjapaja. 2008 Internet, esim. www.hymntime.com (cyberhymnal) Virsikirjan käännöstyöryhmässä toiminut lehtori Pekka Kivekäs on lukenut ja täydentänyt näitä tekstejä. Kiitokset hänelle. Tomi Valjus 2 SISÄLLYS ADVENTTI 106 Jerusalem, nyt iloitse 422 Oi Luoja taivaan tähtivyön 423 Oi saavu jo, Immanuel 609 Maan päällä adventin aikaan 4 5 6 7 JOULU 115 Oi herää, pikku Betlehem 116 Nyt jouluvalot syttyvät 118 Riemuitse mieli 122 Päivä jo koittaa 123 Enkellaulu kaikuu nyt 127 Joulu riemukas 128 Ovat paimenet äärellä nuotion 432 Yöhön synkkään päivä koittaa 433 In dulci jubilo 645 Ei kultaa valtaa, loistoa 9 10 11 12 14 15 16 17 18 20 LOPPIAINEN 134 Kirkkaus yllä maan 434 Oljilla, tallissa 435 Oi kuinka suuret lahjat 23 25 27 Aikaisemmin ilmestyneissä virsivihkoissa on esitelty seuraavat adventti- ja jouluvirret: 103 Te laaksot, notkot nouskaa 112 Jeesus Kristus meille nyt 125 Tuon teille ilosanoman 126 On lapsi tänään syntynyt 297 Maa on niin kaunis 428 Aikaan keskitalven 431 Soi kiitos, Jeesus, sinulle 4. vihko 3. vihko 1. vihko 3. vihko 2. vihko 5. vihko 3. vihko Kuvat, ellei muuta lähdettä: Internet ja Wikipedia 3 ADVENTTI 106 Jerusalem, nyt iloitse Johan Olof Wallin (1779-1839) on usein korotettu Ruotsin suurimmaksi virsirunoilijaksi. Hän asetti pitkäksi aikaa normin, millainen ruotsalainen virsi on. Vuonna 1819 ilmestynyttä virsikirjaa kutsutaan Wallinin virsikirjaksi, ja monet sen virsistä säilyivät muuttumattomina vielä vuoden 1937 virsikirjassakin. Wallinin virsikirja korotettiin ilmestyttyään ”kristikunnan parhaan virsikirjan” asemaan. muuttumattomana siitä saakka kun se julkaistiin vuoden 1819 virsikirjassa. Virren alussa ”Jerusalem, nyt iloitse ja tytär Siion, riemuitse” Jerusalem ja Siion tarkoittavat samaa asiaa. Siion oli alkuaan Jerusalemin vanhimman osan linnoituksen nimi. Vanhassa testamentissa kaupunkeja kutsutaan usein naistennimillä ja Jerusalemia nimitetään tytär Siioniksi (nuori tyttö Siion). Näin haluttiin kertoa kaupungin kauneudesta ja viattomuudesta. On syytä huomata, että nimimuoto on ”tytär Siion” eikä ”tytär Siionin”. Uudessa testamentissa on Siion muuttunut kirkon ja taivaallisen maailman nimeksi (Hepr. 12. 22). Wallin syntyi Stora Tunassa, köyhän vääpelin lapsena. 1806 hänet vihittiin papiksi. Hän saavutti pian myös teologian tohtorin arvon ja hänet valittiin pappisvirkansa ohella Ruotsin Akatemiaankin. Wallin toimi pappissäädyn edustajana valtiopäivillä, Västeråsin tuomiorovastina, Tukholman Suurkirkon kirkkoherrana (pastor primarius) sekä ylihovisaarnaajana. Vihdoin vuonna 1837 hänet valittiin arkkipiispaksi, mutta hän kuoli, ennen kuin ehti muuttaa asumaan Upsalaan. ”Armon kuningas”, joka saapuu, on Messias, Jeesus. Messias - voideltu - viittasi alkuaan kuninkaaseen, joka voideltiin tehtäväänsä pyhällä öljyllä. Vähitellen Messias muuttui tarkoittamaan tulevaa kuningasta, joka perustaa uuden, rauhan valtakunnan. Tämän adventtivirren sävelmäksi on alusta pitäen valittu Martti Lutherin jouluvirren 125 sävelmä. Myös kahta muuta adventti- ja jouluvirttä (117 Kun Jeesus nukkui seimessään, 121 Yön voittaa päivä) lauletaan samalla sävelmällä. Ehkäpä tällä valinnalla on haluttu tuoda jo adventtiin jotain joulun keskeisimmästä sanomasta – laulattamatta silti Lutherin perinteistä jouluvirttä ennen joulua. Suomessa tätä virttä ei ole tunnettu, todennäköisesti siitä syystä, ettei Wallinin virsikirjaa Suomen irtauduttua Ruotsin yhteydestä ryhdytty siellä käyttämään. ”Luulajan virsikirjassa”, joka oli Ruotsin kirkon vuonna 1972 ilmestynyt suomenkielinen virsikirja, siitä on Per Boremanin tekemä käännös. Virsikirjamme käännös on Pekka Kivekkään tekemä. Wallin on kirjoittanut tämän adventtivirren. Sen ensimmäinen versio ilmestyi vuoden 1813 virsikirjaehdotuksessa. Ruotsinkielisenä se on säilynyt sanamuodoiltaan lähes 4 422 Oi Luoja taivaan tähtivyön ”Conditor (Creator) alme siderum” on vanha, jopa 600-luvulta peräisin oleva adventtihymni ja sitä on käytetty adventtiajan alkupuolella, vesperin hymninä ennen joulukuun 16. päivää eli juuri ennen ”oi-antifoneja” (Ks. virsi 423). hänelle. Keskellä modernia 1960-lukua alkoi Frostenson kääntää ja tulkita uudelleen keskiaikaisia hymnejä. Hän on kääntänyt nelisenkymmentä hymniä ruotsiksi; virsikirjassa niitä ovat mm. 422, 497, 500 ja 640. Frostenson on ruotsintanut tämänkin latinankielisen tekstin, jonka Anna-Maija Raittila vuorostaan suomensi. Latinankielinen teksti käsittää kuusi säkeistöä samoin kuin useimmat englannin- ja saksankieliset käännökset, mutta Frostenson lyhensi käännöstään yhdellä säkeistöllä. Hymniä ei liene ennen AnnaMaija Raittilaa kukaan suomentanut, joten se on meille uusi adventtiajan virsi. Hymni on kuitenkin ollut tunnettu myös Suomessa. 1600-luvun alkuvuosina kirjoitetussa ns. Urjalan käsikirjoituksessa tämä hymni on mukana. Urjalan käsikirjoitus on Urjalan seurakunnan arkistossa säilynyt liturgista musiikkia sisältävä käsinkirjoitettu sidos. Hymnin sisältö kattaa koko pelastushistorian luomisesta Kristuksen toiseen tulemiseen. Se liittyy Fil. 2: 8-18:n suureen hymniin, ”Hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken”. Virsi puhuttelee Kristusta, Lunastajaa, ja ylistää häntä ikuisena Jumalan Poikana, joka syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja tuli pelastamaan ihmiskunnan sekä koko luomakunnan takaisin Jumalan yhteyteen. Virren ajatukset sivuavat lähinnä toista adventtisunnuntaina. Viides säkeistö ylistää vanhan hymniperinteen mukaan Kolmiyhteistä Jumalaa. Kaunis hymnisävelmä periytyy keskiajalta ja on monien hymnien tavoin syllabinen: jokaista tavua vastaa yksi sävel ja uusi säe alkaa samasta sävelestä, johon edellinen säe päättyy – yhtä säerajaa lukuun ottamatta. 1960-luvulla virsirunoilija Anders Frostenson teki kaksi matkaa Keski-Eurooppaan ja Englantiin ja nämä matkat merkitsivät paljon 5 423 Oi saavu jo, Immanuel Joulupaasto, adventtiaika on meille jopa riehakasta pikkujoulujen aikaa – juhlimme joulua etukäteen niin, että varsinainen jouluaika muuttuu jälkivietoksi. Kirkollisessa perinteessä joulua edeltävät neljä viikkoa ovat kuitenkin paastonaikaa, jolloin meidän tulisi valmistaa itseämme joulun sanomalle. Jouluun meitä auttaa valmistautumaan 1100luvulta periytyvä virsi ”Oi saavu jo, Immanuel”. Nimipäiväkalenterissamme on joulukuussa ja joulunalusviikolla paljon Vanhassa testamentissa esiintyviä nimiä, jotka ennakoivat sanomaa tulevasta Vapahtajasta. Tämä virsi esittelee Vanhassa testamentissa esiintyviä ennustuksia Jeesuksesta (esim. Jes. 59: 20). Sen pohjana ovat 700800 -lukujen vaihteesta periytyvät ns. Oiantifonit, jotka on luettu tai laulettu kirkoissa 17-23. joulukuuta, jolloin vesperissä lauettavan Marian kiitosvirren antifoni alkaa sanalla "Oi": Oi ikuinen viisaus, Oi Adonai, Herra, Oi Iisain juurivesa, Oi Daavidin avain, Oi aamunkoitto, Oi kansojen kuningas, Oi Immanuel. Virsi on englanninkielisessä maailmassa adventtiajan perusvirsiä riippumatta kirkkokunnasta. Sen on laskettu kuuluvan kahdenkymmenen eniten levinneen virren joukkoon. Englantilainen pappi ja virsirunoilija John M. Neale on 1800-luvulla muokannut latinalaisen hymnin pohjalta englanninkielisen virren, jossa toistuvat oi-antifonien puhuttelut (O come Emmanuel, Rod of Jess, Dayspring, Key of David, Lord of Might). Samat puhuttelut löytyvät hieman peitellymmin niin ruotsin kuin suomenkielisestäkin tekstistä. Virsi kertoo, mitä kaikkea me odotamme Messiaan, Immanuelin tekevän kansalleen. Immanuel on suomeksi ”Jumala kanssamme”, (Babylonian) vankeus tai orjuus on syntiinlankeemuksen vertauskuva. (Ks. Neale, myös virsivihko 6, virsi 470.) Mielenkiintoinen jekku alkuperäisessä latinankielisessä sarjassa on, että antifonien seitsemästä alkukirjaimesta muodostuu sana ”sarcore”, ja jos se luetaan takaperin, lopusta alkuun, saadaan latinan sanat ”ero cras” olen huomenna / aion olla huomenna: näin Immanuel, Jumala kanssamme, jota rukoillaan saapuvaksi, vastaa salaisella viestillä: Olen kanssanne huomenna. Hän siis saapuu pian - nimittäin jouluna! 17. 12 O Sapientia (Oi ikuinen viisaus) 18. 12 O Adonai (Oi Adonai, Israelin Herra) 19. 12 O Radix Jesse (Oi Iisain juurivesa) 20. 12 O Clavis David (Oi Daavidin avain 21. 12 O Oriens (Oi aamunkoitto) 22. 12 O Rex Gentium (Oi kansojen kuningas) 23. 12 O Emmanuel (Oi Immanuel) Virren sisältö on säilynyt hämmästyttävän muuttumattomana virsikirjaamme saakka, vain säkeistöjen järjestys on muuttunut. Alun perin antifonit olivat varsin valittavia ja kaipaavia, mutta lauluun lisättiin kertosäe ”Gaude, gaude, Emanuel, / Nascetur pro te, 6 Israel” (Iloitse, iloitse, Immanuel syntyy sinulle, Israel), jolloin sävy muuttui iloisemmaksi, odottavaksi, oikeastaan varmaksi Kristuksen syntymästä. kirkkokäsikirjaan. Siellä virsi on otsikolla ”Virsi adventtiajan rukoushetkiin”. Sekin on Niilo Rauhalan käännös, mutta sitä lauletaan toisella sävelmällä, eikä siihen yleisimmin liittyvällä keskiaikaisella melodialla. Sävelmä lienee ranskalainen, keskiaikainen hymni, ja se on tavattu 1400-luvulta peräisin olevassa pariisilaisessa käsikirjoituksessa. Virrestä on äänite SR-Sisuradion ja Ruotsin kirkon virsilevyllä 3 ”Nyt kaikki kielet, murteet, soikaa!” Tämä virsi, tai oikeammin Oi-antifonit ovat päässet myös Suomen kirkon nykyiseen 7 609 Maan päällä adventin aikaan Margareta Melin kirjoitti ”Maan päällä adventin aikaan” -adventtilaulunsa lapsille. Adventtilaulut ovat usein idyllisiä ja kiiltokuvamaisia. Monet lapset saattavat silti kokea, etteivät laulujen välittämä kuva ja todellisuus aina vastaa toisiaan. Tämä laulu, josta on tullut myös virsi, ei esitä adventtia vain kauniina joulun odotusaikana, vaan asettaa pimeyden tehokkaaksi taustaksi adventtikynttilöille. Vuoden lopun pitkä yö ja maailmassa myllertävät konfliktit luonnehtivat adventtia. Virrestä aukeaa lapsen näkökulma maailman tapahtumiin: ”Maan päällä adventin aikaan on kylmää ja pimeää. Me rauhasta uneksumme”. Kolmannessa säkeistössä adventin odotusluonne nousee keskeiseksi. Maa, maailma kaipaa adventtia, me kaipaamme Kristusta ja sitä, että hänen avullaan oppisimme luomaan tietä, polkuja sovinnolle. Virren kielikuvat voi pieninkin laulaja tunnistaa: melske, katsomme kynttilää, katso meihin; monet sen sanat herättävät positiivisia mielteitä: jää luoksemme. Myönteisyyden ohella virttä sävyttää myös adventtiajan, paastonajan, perinteinen vakavuus. Jönköpingiläinen runoilija Margareta Melin kirjoitti aluksi lasten, mutta myöhemmin myös aikuisten kirjoja. Kasvaminen ja elämästä huolehtiminen ovat hänen keskeisiä teemojaan. ”Maan päällä adventin aikaan” ilmestyi painettuna 1971 kirjassa ”Jag vill tala med Gud”. Sävelmän siihen sepitti Lars Åke Lundberg, ja pian laulu myös levytettiin. (Ks. lisätietoja Melinistä virsivihko 5, virsi 607) Virren suomensi Anna-Maija Raittila. Ensimmäisen säkeistön teemana ovat rauhattomuus ja riidat, aivan kuin Margareta Melin tahtoisi sanoa, että sisäinen pimeys on vaikeampi kokea kuin pimeys ulkona. Toinen ja kolmas säkeistö ovat rukousta. Toinen säkeistö liittyy perinteisiin adventtikynttilöihin. Kynttilän liekki kuvaa rukousta, kun me ”kylmän adventin aikaan - - pyydämme - luoksemme jää”. Sanotaanhan: Älä syytä pimeyttä, vaan sytytä kynttilä. Virrestä on äänite SR-Sisuradion ja Ruotsin kirkon virsilevyllä 4 ”Riemuitsee taivas ja maa”. 8 JOULU 115 Oi herää, pikku Betlehem Adventti- ja jouluvirret eroavat luonteeltaan. Adventtina laulamme mielellämme mahtavia virsiä, "Te laaksot, notkot nouskaa", "Avaja porttis, ovesi" tai "Hoosianna!" Jouluvirret ovat kuin pienempiä olemukseltaan. Niissä puhutaan usein pienestä Betlehemistä pääkaupunki Jerusalemin asemasta, pienestä tallista, jopa pienestä Jeesus-lapsesta Kristus-kuninkaan asemasta. Alkuaan Brooksin virresä on ollut viirsi säkeistöä. Virrestä on useita erilaisia suomennoksia, mm. Hengellisessä laulukirjassa ja Laula kaikki maa -kirjassa. Virren ruotsinsi 1951 metodistipastori Arne Widegård; hänen käännökseensä pohjaa Anders Frostensonin teksti virsikirjassamme ja siihen puolestaan Anna-Maija Raittilan suomennos. Virsi 115 on siitä hyvä esimerkki. Sen sanat runoili 1868 pyhäkoulua varten amerikkalainen Phillips Brooks (1835-1893), episkopaalisen kirkon piispa Massachusettissa. Innoituksen virteen hän sai käynnistään Betlehemissä jouluna 1865 Virren toisessa säkeistössä kohtaavat joulu ja pääsiäinen ”Ei kuulu askel Herran. Hän meitä lähestyy, hän niin kuin vieras matkamies joukkoomme ilmestyy”. Ehkäpä ensimmäisenä jouluna Betlehemiin kokoontuneet matkamiehet saivat joukkoonsa yhden, joka sitten Emmauksen tiellä liittyi huomaamatta siellä vaeltavien seuraan. Brooks kertoo matkastaan Palestiinaan, Jerusalemin ja Betlehemiin, jossa hän avusti jouluyön messussa: ”Muistan, miten seisoin vanhassa kirkossa Betlehemissä, lähellä sitä paikkaa, jossa Jeesus syntyi. Muistan miten koko kirkko kaikui tuntikausia loistavia ylistyshymnejä Jumalalle; jälkeenpäin minusta on aina uudelleen tuntunut kun kuulisin nuo äänet ja soinnut, jotka tunsin niin hyvin ja jotka kertovat toinen toisilleen Vapahtajan ihmeellisestä syntymäyöstä”. Virren sävelmä on englantilainen kansansävelmä. Se tunnetaan nimellä Forest Green ja sen on sovittanut säveltäjä Ralph Vaughan Williams. Virrestä on äänite SR-Sisuradion ja Ruotsin kirkon virsilevyllä 1 ”Soi riemuiten, soi!” 9 116 Nyt jouluvalot syttyvät ”Nyt jouluvalot syttyvät” on jouluaaton virsi – vai onko se pikemminkin joululaulu? Ainoa hengellinen laulukirja, jossa tämä laulu on vanhastaan ollut suomeksi, on vapaitten suuntien ”Hengellinen laulukirja”. Suomenruotsalaisesta virsikirjasta virsi on ja siinä se kuuluu jouluaaton keskeisiin virsiin. kielikuvaa käyttäen runoilija pyytää Betlehemin tähteä lähettämään Jumalan rakkauden säteen jokaiseen pimeään sydämeen Koko virren, siis sekä tekstin että sävelmän, on sepittänyt Emmy Köhler (1858–1925). Hän oli kotiopettaja ja joutui siinä tehtävässään Köhlerin perheeseen Smålannin Ryssbylundiin. 1891 hän avioitui perheen Svenpojan kanssa, josta vähitellen tuli valtionvarainministeriön kansliapäällikkö. Lukuisista Emmy Köhlerin kirjoittamista lastenlauluista tämä joululaulu on tunnetuin. Emmy lienee nähnyt, kuinka tuhannet joulukynttilät sytytettiin valaisemaan Ryssbylundin taloja vasta jouluaattona. Sitä ennen vallitsi iltaisin pimeys, eihän ollut katuvaloja. Jacobus Finno, ensimmäisen suomenkielisen virsikirjan tekijä kuvasi 1500-luvulla Pohjolan iltaa: ”Auringo paistens nyt pois wei, / Syngä pimeys sijan iäi, / Cauhistos maan päällä poucois” (Kauhistos – pahat henget ja pirut). Me emme saa enää juuri missään kokea jouluvalojen syttymiselämystä – oma joulumme on täynnä valosaastetta. Köhlerin laulun alkuteksti sanoo, että jouluvalot syttyvät maan pimeään piiriin. Samaa Emmy Köhler julkaisi laulunsa Korsblomman-lehdessä 1899. Virsikirjaamme virren suomensi Niilo Rauhala. Moni tuntee virrestä varhemman, Tapio Lahtisen, alias Kullervon, sepittämän suomennoksen, joka alkaa: ”Nyt syttyy valot tuhannet” . Virren melodia on Suomen virsikirjassa liitetty norjalaisperäiseen adventtivirteen 13, ”Nyt sytytämme kynttilän”. 118 Riemuitse mieli 1900-luvun alussa syntyi paljon jouluvirsiä ja -lauluja. Muutamat ovat päässeet virsikirjaankin, yhtenä niistä virsi 118. Laulun vanhin suomennos "Riemuitse mielen', kiittäös kielen', joulu jo tullut on!" ilmestyi 1905. Myöhemmin laulun sanoja hieman virtaviivaistettiin: "Riemuitse mieli, kiitä sä kieli, joulu jo tullut on" jne. Suomalaisessa jouluperinteessä se ei ole kuulunut kaikkein tunnetuimpien joululaulujen joukkoon ainakaan viime aikoina. Sitä ei ole esimerkiksi 2012 ilmestyneessä Kauneimpien joululaulujen säestyslaitoksessa. vapaat suunnat. Suosiota on saattanut vahvistaa Frykmanin vapaakirkollinen tausta. Kun uusevankelinen herätys saapui Vermlantiin, Frykman ryhtyi liikkeen maallikkosaarnaajaksi. Hän kannatti waldenströmiläistä sovituskäsitystä, osallistui maallikoiden johtamiin ehtoollisen viettoihin eikä antanut kastaa lapsiaan Ruotsin kirkon yhteyteen. Näistä syistä hän ajautui erimielisyyksiin kouluasioita tuolloin johtaneen viranomaisen kanssa. Kansakoulunopettajana hän oli kirkollisten virkamiesten, tuomiokapitulin ja piispan valvonnassa; viimeksi mainittu taas kritisoi vapaakirkollista hengellisyyttä. Frykman jätti virkansa, toimi pari vuotta saarnaajana ja saatuaan kutsun pastorin tehtäviin Chicagoon muutti sinne perheineen. Hän kuoli Minnesotassa. Virsi kuvaa jouluaamua. Virren kirjoittaja Nils Frykman (1842-1911) on julkaissut sen aikanaan otsikolla "Jouluaamu". Jotakin jouluaamun jumalanpalveluksen tunnelmasta välittyykin virren kautta: ”Kynttilät loistaa, kiitosta toistaa lapsesta kirkkauden”. Virressä on samaa sävyä kuin samoihin aikoihin kirjoitetuissa suomalaisissa joululauluissa, esimerkiksi Topeliuksen virressä "Ei kultaa, valtaa loistoa, tuo joulu tullessaan” tai laulussa "Kello löi jo viisi, lapset herätkää" – siinähän lauletaan, kuinka jouluaamuiseen kirkkoon matkatessa jokaisen talon ikkunalla loistaa kaksi kynttilää. Joulukorttien kuva kynttilöin valaistusta kirkosta hankien keskellä tulee virren sanoista helposti mieleen. Frykmanin laulujen yleissävy on valoisa; häntä onkin syystä kutsuttu ilon laulajaksi. Tämänkin virren iloinen sävy kuvastelee Frykmanin kokemuksia lapsuuden Värmlannissa, matkaa joulukirkkoon ja kynttilöiden syttymistä ikkunoihin matkan varrella. Laulun säveltäjä Wilhelm Theodor Söderberg (1845-1922) oli kotoisin Össebygarnista, Upplannista, missä hänen isänsä toimi urkurina. Theodor toimi urkurina Tukholmassa ja Karlshamnissa. Urkurin viran ohessa Söderberg toimi musiikinopettajana. Hänen säveltämiään lauluja julkaistiin mm. kokoelmissa Sånger till Lammets lof ja Hemlandstoner. Söderbergin säveltämä ”Fröjdas vart sinne” - Riemuitse, mieli ilmestyi Sanningsvittnet-nimisessä lehdessä joulukuussa 1881. Myös virren neljäs säkeistö viittaa jouluaamun jumalanpalvelukseen: alkutekstin tekstin "Gamla och unga, låtom oss sjunga" on lähes suora lainaus perinteisestä jouluaamun aloitusvirrestä 119, ”Var hälsad, sköna morgonstund / Oi, kirkas aamun sarastus”, sen 1. säkeistöstä: "Unga, sjunga med de gamla". Virsikirjaan tämä laulu pääsi vasta 1986. Sitä ovatkin Ruotsissa käyttäneet varsinkin 11 122 Päivä jo koittaa Jouluvirsien joukossa on useita vanhoja, alkuaan latinankielisiä joululauluja. Sukupolvesta toiseen niiden sävelmät ja tekstit ovat antaneet arvokkaan leimansa joulun juhlintaan. Vanhoja ilovirsiä laulaessamme tulemme osallisiksi kallisarvoisesta perinnöstä. Suomen kielelläkin niitä on veisattu jo neljä vuosisataa, Jacobus Finnon ja Maskun Hemmingin päivistä saakka. Nykyiseen virsikirjaamme on kuitenkin otettu entisten lisäksi uusia, alun perin latinankielisiä virsiä, joista tunnetuin lienee virsi 122. Moni tuntee sen suosittuna kuorolauluna ”Adeste fideles”, jota laulaessa tai kuunnellessa saattaa kuvitella, että ollaan tekemisissä keskiaikaisen laulun kanssa, kun kerran latinaksi - -. Suomen ev.-lut. kirkon virsikirjassa virteen kuuluu neljä säkeistöä, ei meidän virsikirjamme viidettä. Ruotsinkielinen käännös on Eva Norbergin tekemä. Sekä Suomen kirkon virsikirjan että meidän virsikirjamme suomennoksen laati Pekka Kivekäs. Sävelmän alkuperäkin on osin tuntematon. Joidenkin lähteiden mukaan se olisi vanha portugalilainen joululaulu, toisten mukaan Waden sävellys. Vanhin tunnettu lähde on Englannissa 1751 ilmestynyt kokoelma ”Cantus Diversi pro Dominicis et Festis per Annum”. Tämä jouluvirsi on täynnä ylistävää ja riemullista palvontaa. Joulu on palvonnan ja ihmettelyn aikaa. Inkarnaatiota, Jumalan tulemista ihmiseksi Kristuksessa emme käsitä järjen avulla. Tarvitaan kumartamista ja kiittämistä – uskoa. Kehotus ”Oi, tulkaa, palvokaamme” liittää yhteen rukouksen ja ylistyksen. Virsi alkaa asettumisella paimenten joukkoon, jotka rientävät enkelin sanoman mukaan talliin. Mutta virren perspektiivi muuttuu pian. Se alkaa kertoa ja selittää tallin ihmettä. Yksinkertaisen, aikaan ja paikkaan sidotun tapahtuman taustalla onkin suuri Jumalan salaisuus. Sitä meidän on tultava palvomaan. Vielä sata vuotta sitten niin otaksuttiinkin. Vähitellen tutkijat silti päätyivät käsitykseen, että kyseessä olisikin ranskalainen laulu 1700-luvulta. Luotettavimmat tiedot on esittänyt hymnologi, tutkija Dom John Stéphan vuonna 1949. Hän tutki laulusta säilyneitä käsikirjoituksia, jotka kaikki oli kirjoittanut John Francis Wade (1711-1786). Hän oli englantilainen, mutta joutui lähtemään Englannista, koska hän oli katolinen. Hän eli Pohjois-Ranskassa, Douaissa, toimien musiikin opettajana ja musiikinkustantajana. Laulun vanhin käsikirjoitus on vuodelta 1743, ja Stéphanin mukaan on Waden tekemä. Wade lienee kirjoittanut vain virren 1-4. säkeistöt. Viidennen säkeistön kirjoitti ranskalainen Étienne Jean F. Borderies v. 1822. Englanninkielisissä kokoelmissa lauluun saattaa kuulua jopa kahdeksan säkeistöä. Paimenten seurasta huolimatta kertomus muuttuu pian teologisten termien ja käsitteiden pohdinnaksi. Siten se eroaa useista muista jouluvirsistä, jotka jäävät talliin, pyhän perheen seuraan. Wade heittäytyy teologiseen pohdintaan, tulkitsemaan, mitä kaikkea on tapahtunut. Toista ja kolmatta säkeistöä värittävät ns. Johannes-prologin (Joh.1.) ajatukset, kuinka Sana on tullut ihmiseksi ja asuu keskellämme. Toisen säkeistön sanonnat sivuavat Nikean uskontunnustuksen ilmauksia ”Valkeus valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta - - neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi. Jouluvirren ”Adeste fideles” moni on oppinut joululaulukokoelmista ja -äänitteistä, yleensä suomennoksena ”Nyt riemuiten tänne kiiruhusti tulkaa”, jonka on tehnyt Jyväskylän seminaarin musiikin lehtori P. J. Hannikainen. Laulu ilmestyi 1892 hänen toimittamassaan kokoelmassa ”Pieni lauluseppele II”, ja koululaulukirjojen ansiosta se tuli suosituksi joululauluksi jo ennen virsikirjaan päätymistään. 12 Teologisten pohdintojen jälkeen neljäs säkeistö kehottaa meitä ylistämään enkelten ja koko taivaan ja maan kansojen kanssa. Virsi voisi hyvin päättyä tähän säkeistöön, niin kuin se monissa virsikirjoissa päättyykin. Mutta meidän virsikirjassamme joulun ihmeen tarkastelu jatkuu vielä hetken. Betle- hemin ja Jumalan taivaan valo hohtaa ja valaisee. Virren juhlallinen ja intensiivinen sävelmä sopii vastapainoksi monille hiljaisille ja rauhallisille paimenidylleille, joita joululauluissa on. Sävelmälläänkin Wade – tai kuka lieneekään – maalaa loistavan tähtitaivaan joulumaisemamme ylle. 13 123 Enkellaulu kaikuu nyt Tämä Charles Wesleyn kirjoittama joululaulu lienee yksi maailman tunnetuimmista, soihan sen melodia etenkin englanninkielisessä osassa maailmaa ja on TV:n välityksellä tullut tutuksi myös meillä. Kovin kauan laulua ei silti liene meillä tunnettu. Esimerkiksi 1964 ilmestynyt Oscar Lövgrenin ”Psalm- och sånglexikon” ei mainitse sitä. Eva Norbergin ruotsinnos, jota Britt G. Hallqvist on muokannut, lienee virren tunnetuin ruotsinkielinen versio. Monet muutkin tunnetut englanninkieliset joululaulut näyttävät tulleen Ruotsiin suhteellisen myöhään. Virren sävelmän loi taitava saksalainen säveltäjä Felix Mendelssohn Leipzigissä v. 1840 vietetyn kirjapainotaidon 400 vuotisjuhlan kantaattiin; sävelmän tahdista 9 tahtiin 12 laulettiin alun perin: ”Gutenberg! Du deutscher Mann!” (Gutenberg, sinä saksalainen mies!) Mendelssohn leikitteli ajatuksella, että hänen sävelmänsä liitettäisiin johonkin laajemmin käyttökelpoiseen runoon, mutta oli varma, ettei se sopisi hengellisiin sanoihin. Toisin kävi! 1855 englantilainen kirkkomuusikko William Cummings yhdisti Charles Wesleyn tekstin ja Mendelssohnin sävelmän. Teksti vaati pieniä muutoksia, mutta sävelmä noudattaa Wesleyn toivomusta, että hänen virtensä sävelmän tulisi olla rauhallinen, jopa hidas ja juhlallinen. Sekä sanoittajan velimiehen että säveltäjän vastaanhangoittelusta huolimatta meillä on nyt komea jouluvirsi. Virren siis kirjoitti metodismin perustajan John Wesleyn veli Charles, ja se ilmestyi 1739 hänen Psalms and hymns-kirjassan. Sittemmin tekstiä ovat peukaloineet monet muut tekstinikkarit. John Wesley puolestaan ei lainkaan hyväksynyt omien eikä veljensä virsien mukailtuina julkaisemista. Hän ehdotti alkuperäisen tekstin painattamista mukailtujen viereen, jotta ”me emme joutuisi vastuuseen typeryyksistä emmekä toisten kirjoittajien kalikkasäkeistä”. (Ks. lisää Wesleystä virsivihko 6, virsi 44) Virsikirjaamme virren suomensi Niilo Rauhala. Samasta alkutekstistä tunnetaan myös Erkki Ainamon (k. 1974) käännös ”Enkellaulu kajahtaa kunniaksi Kuninkaan” ja Hengellisen laulukirjan vapaa suomennos ”Nouse, sielu, laulamaan kunniaksi Kuninkaan”. Ainamon suomennoksesta on tehty ainakin 15 äänitettä. Nykyiseen muotoon virren on muokannut George Whitfield. Teksti mukailee Johanneksen evankeliumin 1. luvun ”Sana tuli lihaksi” -teemaa: ”Hän on sana elämän, ihmisenä kulkee hän, näyttää tietä rakkauden keskellämme asuen”. Virrestä on äänite SR-Sisuradion ja Ruotsin kirkon virsilevyllä 1”Soi riemuiten, soi!” 14 127 Joulu riemukas julkaistiin kauttaaltaan jouluaiheisena. Laulun lopussa oli merkintä: ”Suom. saksankielestä”; se tarkoittanee, että jouluaiheiset lisäsäkeistöt oli suomennettu Holzschuherin tekstistä. Tästä jouluversiosta tuli Suomessa rakastettu joululaulu. Järvisen suomennokseen pohjaa kolmen juhlan laulu Suomen virsikirjassa (n:o 35). Ruotsin virsikirjassa virsi on joululaulu. Sen suomensi Niilo Rauhala, jonka suomennokseen pohjaa myös Suomen virsikirjan kolmen juhlan laulu. Johannes Daniel Falk opiskeli Hallen yliopistossa klassista kirjallisuutta ja teologiaa. Hän toimi yksityisopettajana Weimarissa. Napoleonin sodan jälkeen hän löysi varsinaisen kutsumuksensa sairaiden, köyhien ja lasten auttamisesta. Napoleonin sodat vetivät Johannes Falkin humanitaariseen toimintaan. Kun sotavuonna 1813 riehunut kulkutauti oli vienyt hänen perheestään neljä lasta, hän otti omakseen orpolasten asian ja perusti silloiseen kotikaupunkiinsa Weimariin orpokodin. Sen lapsille Falk kirjoitti kolmen juhlan laulunsa 1816. Virsi 127 on alkuaan ollut ns. kolmen juhlan laulu. Saksalainen Johannes Daniel Falk (1768-1826) kirjoitti laulunsa ”O du fröliche” siten, että ensimmäinen säkeistö käsitteli joulua, toinen pääsiäistä ja kolmas helluntaita. Virrestä on myös yhdeksänsäkeistöinen muoto, jossa 1-3 ovat joulu-, 4-6 pääsiäis- ja 7-9 helluntaiaiheisia. Lisäsäkeistöt lienee muotoillut J. Ch. Heinrich Holzschuher. Vain joulusäkeistöt ovat jääneet elämään. Itsenäisenä joululauluna ne esiintyvät ensimmäistä kertaa 1827. Sittemmin laulu on levinnyt eri puolille maailmaa, myös Pohjoismaihin nimenomaan joululauluna. Virren sävelmä on mahdollisesti italialainen. Saksalainen J. G. von Herder kuuli matkallaan Italiaan vanhan sisilialaisen merimieslaulun, joka oli omistettu Neitsyt Marialle: ”O Sanctissima, o piissima”. Sen hän julkaisi vuosina 1778-79 kokoelmassaan ”Stimmen der Völker in Liedern”. Sittemmin se on yleistynyt joululauluksi ja liitetty Falkin tekstiin. Suomessa sävelmä julkaistiin jo 1858 kokoelmassa ”Samling af valda sångstycken för skolorna”. ”Joulu riemukas” on tullut Suomeen 1800luvun lopulla. Se ilmestyi Nestor Järvisen kääntämänä kolmen juhlan lauluna ”Suomalainen Lauluseppele I” -kokoelmassa 1871 (O sä riemuisa, o sä autuisa). Hengellisten Laulujen ja Virsien 1. vihkossa v. 1900 laulu 15 128 Ovat paimenet äärellä nuotion Virsi 128 on englantilaista alkuperää, tulee käyttöömme hieman toisenlaisesta joululauluperinteestä kuin omamme on. Radiosta ja TV:stä sen on kyllä jo moni oppinut. Se on lapsenomaisen yksinkertainen joulukertomus. Voisi hyvin kuvitella miten lapset esittävät joulun tapahtumia kuvaelmana kuoron laulaessa virttä; seurakunta yhtyy aina kertosäkeeseen ”Iloitkaa, iloitkaa, kaikki kansat maan. Kristus on syntynyt maailmaan!” Niilo Rauhalan suomennos on valoisan lämmin ja selkeä. Tämäntyyppistä laulua on totuttu kutsumaan nimellä "carol". Tutkijat ovat eri mieltä, mistä nimitys on saanut alkunsa, Se saattaa juontua antiikin aikaisesta musiikista, jossa ”choraula” oli kuorotanssia säestäneen huilunsoittajan nimitys. Kristillisen kirkon historiassa suuriin juhlapäiviin on liittynyt tanssia – monet suomalaisen Piae Cantiones kokoelman lauluistakin ovat säestäneet teinien tanssia – ja myös tämän virren melodiaa kuunnellessa voi hyvin kuvitella sen liittyneen piirileikkiin tai piiritanssiin. Virren ruotsintaja Eva Norberg on kirjoittanut käännöksestään: ”Teksti tahtoo korostaa jouluevankeliumin kertomusta, kuinka se on tarkoitettu kaikille, niin köyhille, pelokkaille, hyvin toimeentuleville kuin viisaillekin. Se kehottaa meitä etsimään Kristusta, rohkeasti katsomaan eteenpäin ja kumartumaan nöyrästi Jumalan eteen, hänen eteensä, joka tuli keskellemme lapsen hahmossa.” Toisten tutkijoiden mukaan carol on alkuaan tarkoittanut kertosäkeistä runoa, jossa kertosäe toistuu jokaisen säkeistön jälkeen – näin tässäkin virressä. Nimitys carol on liitetty erityisesti joulumusiikkiin, vaikka vastaavia lauluja on myös muihin kirkkovuoden juhliin. (Virsi 204 on pääsiäisajan carol.) Caroleita ei laulettu jumalanpalveluksissa, vaan muissa tilanteissa. Virsi 128 "The first Nowell – Ovat paimenet äärellä nuotion" – on peräisin 1600-luvulta, mutta se saattaa olla vieläkin vanhempaa perua. Sävelmä ja teksti esiintyvät ensimmäistä kertaa yhdessä vuonna 1833 julkaistussa kokoelmassa ”Christmas Carols, Ancient and Modern”. Virrestä on äänite SR-Sisuradion ja Ruotsin kirkon virsilevyllä 1”Soi riemuiten, soi!” . . 16 432 Yöhön synkkään päivä koittaa Tämä jouluvirsi on vanha, 1400-luvulta peräisin oleva latinalainen joululaulu ”Quem pastores laudavere”. Sitä on kuitenkin laulettu reformaation jälkeenkin vesperissä ja matutinassa, aamun ensimmäisessä rukoushetkessä. kuoro laulaa aina yhden säkeistön ”Nunc angelorum gloria” -laulusta, ja sitä seuraa seurakunnan kertosäe, kaksi loppusäettä virrestämme 430. Myös Tukholman Saksalaisessa kirkossa ”Der Quempas” kaikuu joulun alla. ”Quem pastores” on ollut keskiajan lopun tunnetuimpia jouluvirsiä, jopa niin, että teinien joulun aikaan laulamia joululauluja on kutsuttu yhteisnimellä ”quempas” virren alkusanan mukaan. Ihme kyllä laulu ei koskaan päätynyt Piae Cantiones -kokoelmaamme – mutta sen kanssa vuorotellen laulettava laulu ”Nunc angelorum gloria” (Enkeleiden kirkkaus nyt koskettaa) kyllä, vuoden 1625 -painokseen! Siten tämä laulu on jäänyt meiltä tuntemattomaksi. Virren ruotsinkielinen tekstin laati Britt G. Hallqvist jo 1957. Sen pohjalta Anna-Mari Kaskinen käänsi virren suomeksi. Sävelmä on julkaistu Saksassa, Hohenfurtissa noin 1450 sekä Prahassa 1541. Mutta tuskin mikään käännös kykenee latinankielisen tekstin kieliopilliseen kikkaan: säkeistöt 1, 2 ja 4 ovat yhtä virkettä, jossa tärkein verbi ”resonet” eli ”soi” tai ”kaikuu”, ”soikoon”, ”kaikukoon”, tulee vasta aivan virkkeen lopulla viimeisessä säkeistössä. 3. säkeistö on myöhempi lisäys. Quempas-perinne elää edelleen voimakkaana Saksassa, jossa kaupunkien ja kylien kirkkoihin kuorot kokoontuvat laulamaan Quempas-laulua muiden joululaulujen ohella. ”Der Quempas”, joka on myös Saksan evankelisten kirkkojen virsikirjassa, koostuu Quem pastores laulusta, sen Nunc angelorum gloria -parikista ja seurakunnan osuudesta: Solistit tai esilaulajat laulavat Quem pastores -laulun säkeistöjen eri säkeet kirkon eri nurkista tai eri puolilta kirkkoa antaakseen vaikutelman enkeleiden laulusta, joka kaikuu avaruudessa. Yhden solistisäkeistön jälkeen Virrestä ovat monet tunnetut säveltäjät tehneet sovituksia, se tunnetaan eri puolilla maailmaa. Sävelmällä on Ruotsin virsihistoriassa erikoinen kohtalo. 1858 se julkaistiin vaihtoehtoisena sävelmänä Lutherin ehtoollisvirrelle ”Jeesus Kristus elämämme” (387). Se ei täysin sopinut virren runomittaan, mutta jollain tavoin laulaminen lienee onnistunut. Vielä vuoden 1937 virsikirjassa se oli Lutherin ehtoollisvirren ainoa sävelmä. Nyt sitäkin virttä lauletaan sen omalla, alkuperäisellä sävelmällä. 17 433 In dulci jubilo ”In dulci jubilo”-virsi on erikoisuus virsiemme joukossa. Se on kaksikielinen, latinalais-suomalainen. Vanhemmissa virsikirjoissamme oli muutamien virsien teksti sekä suomeksi että latinaksi, mutta tämä virsi on ainoa, jossa kansankieli ja latina vuorottelevat samoissa säkeistöissä. Tällaisia sekalauluja on kutsuttu nimellä "makaronilaulu". Makaronirunous, joka perustuu kahdenkielen leikilliseen yhdistämiseen, sai alkunsa italialaisen Tifi Odassin 1490 julkaisemasta satiirista Carmen Macaronicum ja sen tunnetuin edustaja on Teofilo Folengo (1491-1544), joka runotyylin avulla pilkkasi aikansa tapaa jäljitellä antiikkia. Mistä taas nimitys makaronilaulu tulee, sitä ei tiedetä. Virsi on edelleen Suomen kirkon virsikirjassa numerona 18, "Nyt ilovirttä veisaten”. Ruotsissa sekakielinen versio jäi pois virsikirjasta 1800-luvulla ja samalla melodialla laulettava virsi, joka on nykyisessä virsikirjassa numero 131 (Nyt nouse Siion laulamaan), tavallaan korvasi In dulci jubilon. Sekakielinen versio (ruotsi-latina) säilyi kuitenkin virsikirjassa erityisessä hymnien osastossa. Nykyisessä virsikirjassa virsi on jälleen sekakielinen, mutta ohessa on myös suorasanainen käännös, jotta kaikki voivat ymmärtää, mitä latinaksi lauletaan. Virsi ei alkuaan ole ollut joulu-, vaan mikkelinpäivän virsi. Alkuperäisteksti ei kerro seimestä maallisessa Betlehemissä, missä nähtäisiin köyhä nainen tuudittamassa lasta sylissään, vaan seimi on taivaassa, lasta pitää sylissään Taivaan kuningatar, ja lapsi säteilee kuin aurinko. Ympärillä on enkeleitä laulamassa uusia lauluja, ”nova cantica”: on siis enkelien juhla. Laulu on liittynyt uskonnolliseen tanssiin, siitä todistaa saksalainen dominikaaniveli ja mystikko Heinrich Suso omaelämäkerrallisessa teoksessaan ”Das Büchlein der ewigen Weisheit” vuodelta 1328. Suso kertoo vierailleensa taivaassa ja osallistuneensa enkeleiden riemukkaaseen ja taitavaan tanssiin; tanssinsa säestykseksi enkelit kuulemma lauloivat juuri tätä laulua. Alkuaan tässä joululaulussa oli sekaisin latinaa ja saksaa. Sen kaltaista kielten sekoittamista käytettiin aikoinaan erityisesti leikillisissä tai pilkallisissa runoissa, jollaisiin se hyvin soveltuukin. Tässä jouluvirressä ei kuitenkaan ollut kyse mistään kieltensekoituksesta tai muusta hulluttelusta makaronirunouden tapaan, joten nimitys makaroni on sen kohdalla hiukan harhaanjohtava. ”In dulci jubilo” on ollut meillä suosittu kautta vuosisatojen. Jacobus Finno oli suomentanut koko virren, siis latinankielisetkin säkeet virsikirjaansa 1583. Laulu painettiin ruotsi-latina-versiona Piae Cantiones kokoelmaan 1582 ja Turun tuomiorovasti Pietari Melartopaeuksen laatimana suomi-latina-versiona Maskun Hemmingin virsikirjaan 1605. Sekakielisenä se oli vielä vuoden 1701 virsikirjassa. Virsikirjassamme virren melodia on palautettu alkuperäisempään asuun. Se on siten hieman rikkaammin kuvioitu kuin virren 131 sävelmä tai Suomen kirkon virsikirjan "Nyt ilovirttä veisaten" virren sävelmä. Vuoden 1886 virsikirjaan Melartopaeuksen käännös korvattiin kokonaan suomenkielisellä tekstillä, jonka kätilöinä toimivat August Ahlqvist-Oksanen ja Elias Lönnrot. Virrestä on äänite SR-Sisuradion ja Ruotsin kirkon virsilevyllä 3 ”Nyt kaikki kielet, murteet, soikaa”. 18 Virsi vuoden 1701 virsikirjassa. Kuva Tomi Valjus. 19 645 Ei valtaa, kultaa, loistoa ”Zachris Topeliuksen 1800-luvun lopulla kirjoittama jouluruno on suomalainen joululaulukirjallisuutemme herkintä uskonnollista lyriikkaa, jolla on sanottavaa jokaisen ajan ihmiselle”. Näin kirjoittaa Reijo Pajamo kirjassaan ”Taas kaikki kauniit muistot”. ma ovat osaltaan antaneet lisävirikkeitä. Laululla oli erityisasema Ainolan joulunvietossa. Joululaulut säesti tavallisesti säveltäjämestari itse, mutta tätä laulua säestämään asettui aina rouva Aino Sibelius. Topeliuksen runo on kansanomainen kuvaus siitä, mikä on joulun ydinsanoma. Se on myös rukous siitä, että osaisimme ottaa joulun vastaan oikealla tavalla ja että joulun sanoma ja joulurauha saavuttaisi jokaisen ihmisen säätyyn ja varakkuuteen katsomatta. Zachris Topeliuksen (1818-1898) kirjoittama ja Jean Sibeliuksen (1865-1957) säveltämä Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt” on suosituimpia ja lauletuimpia suomalaisia joululauluja. Se ilmestyi 1887 ” Jul-Qvällen” lehden kansisivuna otsikolla Julpsalm. Suomennettuna laulu ”En etsi valtaa, loistoa” ilmestyi ensimmäisen kerran 1909. Pian se ilmestyi monissa eri kokoelmissa ja vakiinnutti asemansa yksinlauluna sekä vähitellen suosittuna yhteislauluna. Se otettiin Suomen ruotsinkieliseen virsikirjaan 1943 ja suomenkieliseen virsikirjaan uutena käännöksenä 1986. Monet alkuperäistekstissä esiintyvät keskeiset ilmaisut kuten siunattu jouluaika, Jumalan kunnia, enkelivartio, kuningas ja omantunnonrauha eivät esiinny tutuksi tulleessa suomenkielisessä käännöksessä ja jonka suomentajaa ei tiedetä varmasti – Martti Korpilahti mainitaan joskus kääntäjäksi, mutta hän aloitti runoilijantyönsä paljon em. vuoden jälkeen. Topeliuksen jouluvirrellä ja muutamalla muulla joululaululla on erityisasema säveltäjämestari Sibeliuksen tuotannossa: ne ovat hänen sävellysluettelonsa opusnumero yksi. Sibelius on säveltänyt ne vuosina 18951913. Sibeliuksen sävelmä ilmestyi ensimmäisen kerran 1909 Sampo-lehdessä. Tarkkaa tietoa laulun säveltämisajankohdasta ei ole. On mahdollista, että virikkeen säveltämiseen antoi säveltäjän muutto pääkaupungista Järvenpään Ainolaan 1904. Ainolan luonnonkaunis ympäristö ja talvinen maise- 1980-luvulla Suomessa virsikirjakomitea katsoi, että Topeliuksen runosta tarvitaan uusi, paremmin runoilijan alkuperäistekstiä vastaava suomennos. Uuden suomennoksen teki Niilo Rauhala. Ruotsin virsikirjan suomennokseen hän teki vielä muutoksia – ja pääsi yhä lähemmäs Topeliuksen alkutekstiä. Niilo Rauhala: Topeliuksen jouluvirren uusi suomennos (Crux-lehti 7/2001) Ruotsin kirkon virsikirjan käännöstyössä hyväksyimme alusta alkaen ennakkoluulottoman periaatteen: ei ole olemassa ikään kuin kanonisoituja entisiä suomennoksia, joita ei voisi tarvittaessa muokata tai muuttaa, jos kieli tai sävelmä sitä vaativat. Suomennosten joukossa oli sekä Suomen että Ruotsin kirkon virsikirjojen yhteisiä virsiä ja meille tuttuja hengellisiä lauluja, joilla Ruotsin kirkossa on virren asema. Yksittäisistä virsistä olen itse tehnyt eniten töitä Topeliuksen jouluvirren ”Ei valtaa, kultaa, loistoa" (Svk. 31, Rvk. 645) kääntämiseksi. Jo Suomen virsikirjaa varten tein runosta useita eri versioita, joista yksi oli varovainen muunnelma tutun joululaulun "En etsi valtaa, loistoa" sanamuodosta. Silloisen virsikirjavaliokunnan puheenjohtajan piispa Paavo Kortekankaan mielestä uuden 20 käännöksen tulisi kuitenkin olla selkeästi erilainen kuin joululaulun perinteinen teksti. Niinpä Topeliuksen jouluvirsi sai sen asun, mikä sillä nyt on Suomen ev. -lut. kirkon virsikirjassa. Tämä laulu on yksi niistä, joihin liittyvät vahvat tunnearvot ja perinne. Sen vuoksi täytyi asettaa kysymys: Voiko ja saako olla olemassa muuta sanamuotoa kuin se, jota on käytetty jo liki sata vuotta? M. Korpilahden käännös on näet jo vuodelta 1909. Ovatko tutun sanamuodon ilmaisut niin kanonisoituja, ettei niihin voi kajota, vaikka runokieli on sadassa vuodessa yleensäkin paljon kehittynyt ja sisältää uusia mahdollisuuksia alkutekstin kääntämiseen? Minua ovat hämmästyttäneet jotkut tästä uudesta käännöksestä tulleet palautteet. Virsikirjan ilmestymisen jälkeen muuan helsinkiläinen pappi vähätteli eräässä kulttuurilehdessä uutta suomennosta haluten osoittaa, miten perinteinen käännös on uskollisempi alkutekstille kuin uusi. Tätä tulkintaa en ole vieläkään lakannut hämmästelemästä. Samantapaista uudelleen kääntämisen kyseenalaistamista on kuulunut joskus sieltä ja täältä. Toisaalta sain palautetta mm. eräältä teologisen tiedekunnan nyt jo edesmenneeltä professorilta, opettajaltani. Hän puolestaan oli ilahtunut uudesta käännöksestä, koska se hänen mielestään oli lähempänä Topeliuksen runon sanomaa. Olemmeko perinteen vankeja? Teemmekö näin oikeutta virren runoilijalle ja hänen ajatuksilleen? Emmekö välitä tutustua lähemmin virren sanoman rikkauteen? Niin tuttu ja rakas kuin perinteinen sanamuoto onkin, se kuitenkin käännöksenä on paikoin hyvin ylimalkainen ja yleislyyrinen ja jättää ilmaisematta monia Topeliuksen alkutekstin tärkeitä ja keskeisiä ajatuksia. Käännös on viime vuosisadan alussa tehtynä kaunista runokieltä ja Sibeliuksen säveltämänä lauluna siinä elää herkkä joulun tunnelma. On todettava, ettei mikään käännös voi siirtää kielestä toiseen lähtötekstin kaikkia ilmauksia, kielikuvia eikä vivahteita. Mikään suomennos ei ole koskaan lopullinen. Mutta tavoitteena tulisi olla sellainen käännös, jossa tekstin keskeisin sanoma ja tärkeimmät ilmaukset välittyvät toiseen kieleen. Tähän olen omalta osaltani pyrkinyt, kun olen yrittänyt kääntää Topeliuksen runon Ruotsin kirkon suomenkieliseen virsikirjaan vielä tarkemmin ja uskollisemmin kuin omaan virsikirjaamme. Virsi on saanut nyt uutta ilmettä verrattuna Svk:n virteen 31. ”Ei valtaa, kultaa, loistoa / tuo joulu lahjanaan, / vaan Luojan olkoon kunnia / ja rauha päällä maan. / Oi Herrani, / käy vieraaksi, / tuo enkeleitä turvaksi. / Ei valtaa, kultaa loistavaa / vaan Luojan kunniaa”. Alkuteksti vapaasti suomennettuna on tällainen: "Älä anna minulle loistoa, kultaa, komeutta / siunattuna jouluaikana. / Anna minulle Jumalan kunniaa, enkelivartio / ja rauha maan päälle. / Anna minulle juhla, / joka ilahduttaa eniten / sitä kuningasta, jonka olen pyytänyt vieraaksi. / Älä anna minulle loistoa, kultaa, komeutta, / anna minulle enkelivartio.” Mielellämmehän me nimenomaan etsimme valtaa ja loistoa, mutta jouluvirsi pyytää jotain aivan muuta. Tutun joululaulun säkeet "se joulu suo, / mi onnen tuo / ja mielet nostaa Luojan luo" ovat alkutekstiin verrattuna kovin etäisiä ja yleislyyrisiä ilmauksia. ”Suo koti luona rakkaiden / ja lasten joulupuu / ja sanan valo taivainen, / kun ilta tummentuu. / Ja rauhasi / tuo tuntooni, / luo ilo uskoon, toivooni. / Suo koti luona rakkaiden / ja valo taivainen”. ”Anna minulle koti isänmaassa, / kuusi, jonka ympärillä lapset ovat piirissä, / anna Herran sanan valaisema ilta, / kun pimeys on ympärillä. / Anna minulle koti [pesä], jossa vallitsee omantun21 nonrauha, / iloinen luottamus, toivo ja usko. / Anna minulle koti isänmaassa / ja Herran sanan valoa.” Perinteisen joululaulun säkeet "tuo kotihin / jos pieneenkin / nyt joulujuhla suloisin" eivät tulkitse Topeliuksen rukouksen sisimpiä sydänääniä, joissa pyydetään nimenomaan tunnonrauhaa, toivoa ja uskoa. Eivätkö nämä ole joulun ydinajatuksia? Säkeistön alkua "giv mig ett hem på fosterjord" on vaikea sellaisenaan kääntää suomeksi. ”Suo mulle maja rauhaisa" tuo kuitenkin tänä päivänä mieleen jonkin tilapäisen asumuksen eikä niinkään kotia. ”Luo köyhien ja rikkaiden / käy, joulu, rauha tuo. / Ja toivo lämmin, iloinen / maailman talveen luo. / Saan Kuninkaan, / kun Herran saan, / et sinä muutu milloinkaan. / Luo köyhien ja rikkaiden / tuo toivo iloinen”. ”Korkean ja alhaisen, rikkaan ja köyhän luo / tule, pyhä joulurauha. / Tule lapseniloisena, tule sydämellisen lämpimänä / nyt maailman talviaikana. / Tule sinä ainoa, joka et muutu, / tule, Herrani ja Kuninkaani. / Korkean ja alhaisen, rikkaan ja köyhän luo / tule iloisena ja sydämellisen lämpimänä.” Viimeisen säkeistön rukouksessa korostuvat sanat "lapseniloinen" ja "sydämellisen lämmin", joiden sisältöä ja tunnetta tulisi saada käännökseen. Ilmaus "maailman talviaikana" voi tarkoittaa muutakin kuin pelkästään talvea. Onko se kuva myös ahdistavasta maailmantilanteesta, josta puuttuvat rakkaus, ilo ja toivo sekä lämpö ihmisten välillä? Perinteisen käännöksen säkeet "sua halajan, sua odotan, / sä Herra maan ja taivahan" eivät sisällä ajatusta, että joulun Herra on ainoa, joka ei muutu. Hän pysyy samana, vaikka ajat vaihtuvat. Tämän virren käännös ei ole siis syntynyt hetkessä. Siinä on ollut monta vaihetta ja myös tätä uusinta käännöstäni olen hionut ja muokannut uudelleen ja uudelleen. Pyrkimyksenäni on ollut tulkita Topeliuksen runon rikkaita ja syviä ajatuksia niin uskollisesti ja runollisesti, kuin se minulle kääntäjänä on ollut mahdollista. Ruotsin kirkon virsikirjan suomennostyössä kääntäjiä ja kirkkomuusikkoja on ohjannut visio virren kolmiyhteisyydestä: uskollisuus alkutekstin sanomalle, ehyt, ilmeikäs ja osuva kielellinen ilmaisu sekä sanojen ja sävelmän kangertelematon yhteys, niin että laulaminen sujuu luontevasti. Tämän toteuttaminen on vaatinut monien perinteen kahleiden katkaisemista. 22 LOPPIAINEN 134 Kirkkaus yllä maan Tämä virsi on ruotsalaisille yhtä keskeinen joululaulu, kuin suomalaisille Topeliuksen ”Ei kultaa valtaa loistoa / En etsi valtaa loistoa” – laulu. Sitä ei kuitenkaan ole kirjoitettu joululauluksi, vaan se sisältyi Viktor Rydbergin (1828-1893) romaaniin ”Vapensmeden. Hägringar från reformationstiden” (Aseseppä, kajastuksia uskonpuhdistuksen ajalta). Romaani liittyy Rydbergin kotikaupungin Jönköpingin historiaan. Sen tapahtumat on sijoitettu reformaation aikaan, mutta käsittelevät Rydbergin omaa aikaa. Kirjan aseseppä on nimeltään Gudmund ja hänen tyttärensä Margit. Kirjan seitsemännessä luvussa kerrotaan miten Margit pyytää päästä venematkalle. Yhdessä harpunsoittaja Svanten kanssa hän lähtee soutelemaan kesäiltana Vätternjärvelle, suoraan pois rannasta. He antavat välillä airojen levätä ja vain katselevat ympärillä avautuvaa kaunista maisemaa. Svante ei ehdi soutaa kovin pitkälle, kun Margit tarttuu harppuun ja alkaa laulaa airojen vedon ja veneen keulasta kantautuvien aaltojen rytmissä Svanten kirjoittamaa laulua ”Gläns över sjö och strand” – ”Kirkkaus yllä maan, kaukainen tähti, viestinä Messiaan liikkeelle lähti”. Rydbergin runon ajatukset liittyvät ennen muuta Luuk. 2: 1-10 ja Matt. 2: 1-12 kohtiin, joista jälkimmäisessä Betlehemin tähti mainitaan. Rydberg kuvaa myös tähden valaisemaan vaellustamme maallisen elämän halki kotiin (3. säk.). Romanttinen kuva saattaa viitata Johan Olof Wallinin ajatuksiin, koti-ikävään ja etenkin hänen runoonsa ”Hemsjukan” vuodelta 1821: – ”Mig drifver en längtan / En aningsfull trängtan - / Jag vill öfver hafvet till okända land!” Alice Tegnér, musiikinopettaja ja lastenlaulujen säveltäjä (1864-1943) sävelsi Rydbergin runon ja julkaisi sen 1893 lastenlauluja sisältävässä vihkossa ”Sjung med oss, mamma II”. Siinä runo oli saanut nimen ”Betlehems stjärna”. Siten tämä laulu, jonka romaanin Margit lauloi alkukesäisellä soutumatkalla Vätternin aalloilla, muuttui joululauluksi ja julkaistiin vuoden 1920 Virsikirjan lisäyksessä. Tengérin sävelmä on kohtalaisen vaikea eikä taivu kovin helposti etenkään yhteislauluksi. Varsinkin kuorosovituksina virttä kuulee laulettavan myös muilla sävelmillä; tunnetuin niistä lienee Ivar Widénin sävellys. Rydbergin tekstin ovat säveltäneet myös mm. Hugo Hammarström, Oscar Lindberg ja Gabriel Gullin (1995). Romaanissa ”Aseseppä” kamppailevat siis uskonkiihko ja vapaan humanismin ihanne. Kullervo- sinfoniaansa valmisteleva Jean Sibeliuskin pakeni aikanaan joulu- ja uudenvuodenkutsuilta Asesepän pariin ja sävelsi myöhemmin yhden romaanin runoista, samoin muita Rydbergin tekstejä. Laulun vanhin suomennos on Valter Juvan (oik. Juvelius) kokoelmassa ”Valikoima Rydbergin runoelmia” (Kirkasta maamme nyt, tähti sä Herran). Aukusti Simojoen suomennos alkaa sanoilla ”Loistaos yllä yön, tähtönen taivaan”. Laulu ei ole saavuttanut suomennoksena suurta suosiota. Miksi – näin voisi kysyä? Virsikirjaamme runon suomensi Anna-Maija Raittila. Suomalaisten kenties parhaiten tuntema Rydbergin runo lienee Tonttu. Senkin suomensi ensimmäisenä Valter Juva, ja suomennos tuli tunnetuksi Lyyli WartiovaaraKallioniemen säveltämänä lauluna ”Pakkasyö on, ja leiskuen”. Runon suomensi uudelleen Yrjö Jylhä. Rydberg vaikutti aikanaan jonkin verran suomalaiseenkin kulttuuriin. Hänen kulttuurihistoriallinen teoksensa ”Bibels lära om Kristus” vuodelta 1862 kiehtoi Jeesusnäkemyksellään myös Suomen nuorta, vapaamielistä sivistyneistöä, mutta herätti kirkollisissa piireissä ankaraa vastarintaa. Virrestä on äänite SR-Sisuradion ja Ruotsin kirkon virsilevyllä 1”Soi riemuiten, soi!” 24 434 Oljilla, tallissa Virsi 434 on kotoisin ”Piae Cantiones” kokoelmasta, jolla on erityinen liittymäkohtansa Suomen kirkkohistoriaan. Latinankielisiä kirkko- ja koululauluja sisältänyt kirja ilmestyi Saksassa Greifswaldissa 1582 suomalaisen Theodoricus Petri Ruthan julkaisemana. ”Piae Cantiones ecclesiasticae et scholasticae veterum Episcoporum” (Vanhojen piispojen hurskaita kirkko- ja koululauluja) kokoelman merkitys Suomen ja Ruotsin musiikinhistoriassa on esiarvoinen. Kokoelmaa on vuosisatojen ajan käytetty Suomessa enemmän kuin Ruotsissa; siitä kertoo, että yhtä lukuun ottamatta kaikki kokoelman painokset julkaistiin Suomesta käsin, suomalaisten toimittamina. Muutamia kokoelman lauluista ei ole löydetty eurooppalaisista käsikirjoituslähteistä, joten ne saatattavat olla Suomessa sepitettyjä. suuren osan messusta. Samaan käytäntöön viitataan ilmeisesti vielä laulun 4. säkeistössä, jossa kehotetaan pappeja ja poikia (clericuli, pueri) laulamaan kuin enkelit kiitosta joulun lapsen maailmaan tulosta. Muutenkin juuri tietäjät, joista laulu kertoo, kytkeytyvät Viattomain lasten päivän vaiheisiin. Pyhän Nikolauksen, 300-luvulla eläneen vähäaasialaisen Myran kaupungin piispan, vaiheisiin laulun liittää silti yhä se seikka, että sen jokaisessa säkeistössä lauletaan yksi sana kolmeen kertaan. Nikolaus näet pelasti kolme neitoa joutumasta prostituoiduiksi lahjoittamalla heille kultaa ja herätti henkiin kolme poikaa, jotka paha kauppias oli jo paloitellut lihoiksi ja pistänyt pataan. Nikolaus olikin mm. lasten suojeluspyhimys, ja mahdollisesti sama poikien messu-käytäntö, johon edellä viitataan, on ollut käytössä Moosburgissa myös 6.12. eli Nikolauksen päivänä. Kokoelman laulut liittyvät usein kirkkovuoden suuriin juhliin, suurin osa jouluun. Muut laulut käsittelevät mm. maallisen elämän katoavaisuutta, ihmiselon kurjuutta, koululaisten elämää ja luonnon heräämistä keväällä. Ruotsin kirkon virsikirjassa muita Piae Cantiones lauluja ovat mm. Resonet in laudibus – Kristikansa riemuaan (430), Puer natus in Betlehem - Taivaalla tähti välkehti (130), In dulci jubilo (433) ja ehtoollisvirsi Jesus Christus, nostra salus – Jeesus, Kristus, elämämme (387). Nikolaus on ollut suosittu pyhimys keskiajan Suomessakin: Turussa toimi mm. P. Nikolauksen kilta ja keskiajan käsinkirjoitetuilta nuottilehdiltä löytyy P. Nikolauksen vaiheista kertova sekvenssi. Koska Nikolaus on myös merimiesten ja merenkulkijoiden suojelija, monien vanhojen satamakaupunkien kirkot, mm. Tukholman Suurkirkko on pyhitetty Nikolauksen muistolle. Suomen ainoa keskiaikainen Nikolauksen kirkko on Inkoossa. ”Personent hodie” laulun vanhin lähde, niin sanat kuin sävelmä on kirjoitettu muistiin noin 1360 Saksassa, Moosburgin gradualessa, jossa se on Pyhän Nikolauksen päivän 6. 12. laulu. Laulu alkaa siinä "Intonent hodie voces ecclesiae " eli ”Kaikukoot tänään seurakunnan äänet”. ”Personent hodie” kuuluu yhtenä useista myös Turun teinien tanssilauluihin. Professori Timo Mäkisen tutkimusten mukaan varsin monet Piae Cantiones -kokoelman lauluista ovat toimineet teinien tanssin säestyksenä. Kuoron laulaessa niitä toiset teinit tanssivat ns. kaaritanssia: tanssijalta toiselle kulkivat korkeaksi kaareksi taivutetut ja maalauksin koristellut pajunoksat; tanssittaessa niistä muodostettiin holvikaaria, joiden alitse kuljettiin; välillä kaaret laskettiin alas ja hypähdettiin niiden yli. Teinien tiedetään tanssineen vuonna 1557 Juhana III:lle, kun tämä piti hovia Turussa, mutta laulut ja tans- Piae Cantiones -kokoelmaan tekstiä on aika lailla mukailtu, ja onkin arveltu, että laulua on mahdollisesti käytetty Viattomain lasten päivän 28.12. lauluna, koska sen alku on muutettu kuulumaan "Personent hodie voces puerulae" – ”Kaikukoot tänään poikien äänet”. Tiedetään nimittäin tavasta, että Viattomain lasten päivänä kuoripojat toimittivat 25 sit palvelivat myös pitäjänkierroilla teinien kerätessä loma-aikoinaan opintotukea maaseudulla. vät vanhan tradition tunteneet, olihan Sibeliuksella sukulaisia ja poikavuosien kesäparatiisikin Loviisassa. Kaari- ja miekkatanssitraditio periytynee jo ns. pakanuuden ajalta; niistä kirjoittaa jo Olaus Magnus "Pohjoisten kansojen historiassaan" oikein kuvien kera. - Teinien tanssin traditio on eräissä Suomen kouluissa jatkunut pitkään: Oulun koulusta siitä on kuvaus vuodelta 1799, ja mm. Porvoon, Loviisan ja Porin kouluissa on tanssittu ainakin 1900luvun alkuun asti; Borgå Gymnasiumin urheiluseuran pojat tanssivat edelleen Lucian päivän juhlassa koululla. Jean Sibelius julkaisi 1898 urkuharmonille sovittamansa kolme Piae Cantiones-laulua, joita oli tanssittu sarjana Loviisan seudulla, ja juuri näistä kolmesta laulusta ovat esitysohjeetkin säilyneet. Sibeliuksen nuottilehden kansikuvan on piirtänyt Albert Edelfelt; siinä esiintyvät keskeisinä hahmoina kaaritanssia esittävät pojat, joten sekä Sibelius että Edelfelt liene- Virsikirjamme sävelmä on omituinen typistelmä Piae Cantiones-sävelmästä, ja se taas on typistelmä ja muunnelma Moosburgin sävelmästä. Laulun latinankielinen teksti on alun perin 4säkeistöinen, ja sekä ruotsinkielistä tekstiä että sen suomennosta voi pitää mukailuna latinankielisestä. Laulusta on useitakin suomennoksia, vanhin niistä on Maskun Hemmingin Piae Cantiones -kokoelman suomennoksessa v.:lta 1616 Virsikirjaamme laulun suomensi Niilo Rauhala Anders Forstensonin ruotsinnoksen pohjalta. Virrestä on äänite SR-Sisuradion ja Ruotsin kirkon virsilevyllä 1”Soi riemuiten, soi!” . Olaus Magnuksen kuva kaaritanssista. 26 435 Oi kuinka suuret lahjat Norjalainen Svein Ellingsen on kirjoittanut tämän loppiaisvirren lapsille. Sitä sävyttää lähetysajatus. kantaa omanaan. Se kysyy laulajalta, kuka juuri nyt seuraa tähden valoa, kuka sen valossa antaa lahjansa tarvitsevalle. Virsi on konkreettisuudessaan erikoinen jopa lähetysvirsien joukossa: sen kysymykset koskevat koko maailmaa, vaikka se aluksi johtaakin ajatukset tiettyyn kaupunkiin. Virren ensimmäinen säkeistö on hyvin perinteinen loppiaisen evankeliumin ”kiiltokuva” tietäjistä, jotka tulevat Jeesuksen seimen äärelle ja avaavat lahjansa.(Matt. 2:1-12). Mutta jo toisessa säkeistössä tähtäyspiste siirtyy tämän päivän todellisuuteen, ”siellä” – Lähi-idässä – on lapsilla ”tuskin huomispäivää, vain slummit köyhtyneet”. Ei vain aika vaan paikkakin kerrotaan tarkasti. Virren ajatukset vievät laulajan helposti ajattelemaan Lähi-idän tilannetta 1970-luvulla ja sen jälkeen: Betlehemiä ovat usein taistelut repineet. Ellingsenin mielessä ei kuitenkaan ole ollut mitään tiettyä tapahtumaa, joka olisi innoittanut häntä tämän virren kirjoittamiseen. Svein Ellingsen (s. 1929) on oman aikamme merkittävimpiä norjalaisia virsirunoilijoita. Britt G. Hallqvist on kääntänyt virren ruotsiksi, ja Anna-Mari Kaskinen suomeksi 1999. Anna-Marin tekstiä muokkasi edelleen Niilo Rauhala. David Helldén on säveltänyt virren. Hän on göteborgilainen musiikkipedagogi ja säveltäjä. Virrestä on äänite SR-Sisuradion ja Ruotsin kirkon virsilevyllä 4 ”Riemuitsee taivas ja maa”. Virren neljäs säkeistö laajentaa ajatuksemme koko maailman hätään, jonka Jeesus-lapsi Suomen kirkon kuvapankki / Kirkkovuoden kuvat 27
© Copyright 2024