Kokonainen kirja musapuujalkavitsejä

KIRJA: Kuopiolaislähtöinen musiikkitoimittaja Samuli Väänänen pisti puujalkavitsit kansien väliin.
Kokonainen kirja
musapuujalkavitsejä
INKA MATILAINEN
M
itä Elastinen tokaisi
kiinalaisessa ravintolassa? Anna
se soija! Mitä Musta Barbaari
sanoi kääntyessään Jehovan
todistajaksi? Salil eka, salil
vika. Olli Lindholmia bändeineen ei päästetty esiintymään juhannusjuhliin. Kyseessä on Yötön yö,
yhtyeelle ilmoitettiin. Nämä ja lähes 400 muuta
musapuujalkavitsiä löytyvät viikolla
18 ilmestyvästä Keik-
kabussin parhaat musavitsit
-kirjasta.
Vitsikirja on kuopiolaislähtöisen Radio Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen
käsialaa. Väänänen sanoo, että hän on kertonut musapuujalkoja niin kauan kuin muistaa. Viime syksynä hänen työkaverinsa kysyi, miksi toimittajana työskentelevä mies ei
kirjoita kirjaa.
– Vastasin, että minulla ei
ole mitään kantavaa teemaa.
Jonkin aikaa pohdittuani tajusin, että mähän tykkään näistä
vitseistä. Laitan vitsejä säännöllisesti Facebookiin ja niillä on jo oma yleisökin. Työkaveri tykästyi ja sanoi heti, että lähetä idea jollekin kustantamolle.
Itkettää ja
naurattaa
Kuopiolaislähtöinen Samuli
Väänäsen kirjan vitsit liittyvät aina johonkin pop- tai
rock-artistiin.
KUOPION KANSALAISOPISTO
Koe tekemisen ilo ja innostu uuden oppimisesta!
Kevään ja kesän kurssitarjontaa
105012065K Asahia kevääseen
105022385K Military fitness
105022195K Kahvakuulastartti
354540035K TaideVehmer: teatteri-ilmaisu
354512025K TaideVehmer: musiikki
103512185K Maalataan kukkia ja lintuja
103514065K Puupiirtäjän kevät
104518195K Salaperäiset kätkeytyjät
Alkuun Väänänen ajatteli, että idea oli typerä, mutta laittoi kuitenkin viestiä Minerva-kustannukselle. Minervalta vastattiin pian innostuneina ja pyydettiin lisää
näytteitä. Hetken kuluttua
kustannosyhtiöstä kysyttiin,
kiinnostaisiko Väänästä kirjan teko.
– Vastaus tuli samana päivänä, kun laitoin viestiä.
Olin todella iloinen ja yllättynyt. Tämä on kuitenkin
hyvä osoitus siitä, että vaik-
❞ Vaikka
olisi kuinka
hoopo idea
tahansa,
kannattaa
siitä kertoa.
ka olisi kuinka hoopo idea
tahansa, kannattaa siitä kertoa.
Osa vitseistä on Väänäsen
omia, osan hän kuullut jostain. Vitsit liittyvät aina johonkin pop- ja rock-artistiin
tai tuttuihin biiseihin. Kirjan
vitsit ovat lyhyitä puujalkoja,
joista osa varmasti naurattaa,
osa ehkä itkettää.
Siilinjärvi
Sänkimäki
Juankoski
Luikonlahti
Sysmäjärvi
Viinijärvi
• Siilinjärvi
• Sänkimäki
• Juankoski,
Samuli
Väänänen on Radio Novan musiikkitoimittaja ja on
työskennellyt aikaisemmin muun muassa The Voice -radiokanavalla.
Väänänen
on soittanut rokkibändeissä läpi elämänsä ja istunut satoja tunteja keikkabussissa.
Väänänen
on armoitettu musiikkidiggari ja savolaissyntyinen
viäräleuka, jolle ”mikään vitsi ei ole liian huono”.
lähtö
9.41
10.08
10.24
10.51
11.15
11.46
11.58
paluu
14.30
14.07
13.52
13.25
13.02
12.35
12.22
10/20 €
15/30 €
• Sänkimäki
• Juankoski,
Junaan pääsee kaikilta asemilta!
Matkustajien toivotaan pukeutuvan ja
asennoituvan 1950-luvun junamatkan tunnelmaan.
Junasta voi ostaa pientä purtavaa, kahvia ja virvokkeita.
TERVETULOA JUNAMATKALLE
1950-LUVUN TYYLIIN!
(meno/meno-paluu)
10/20 €
Luikonlahti 15/30 €
Luikonlahti 20/40 € • Sysmäjärvi,
• Sysmäjärvi,
Viinijärvi 20/40 €
Viinijärvi
25/50 € Lapset alle 6–15v ½-hintaan.
Liput käteisellä konduktööriltä junassa.
KEITELE-MUSEO
www.aanekoski.fi/keitelemuseo
Tiedustelut:
[email protected]
tai puh. 0400 673 215
Kuopio I Juankoski I Kaavi I Rautavaara I Tuusniemi
Asiakaspalvelu:
ma-ti, to-pe klo 10-14, ke klo 12-18
puh. 017 184 722, Puistokatu 20, Kuopio
i
. Uus a
.
.
t
s
s
P
lm
-ohje
opinto 13.5.!
tyy
ilmes
h t t p : / / k a n s a l a i s o p i s t o. k u o p i o. f i
Vaikka Väänänen on viettänyt viimeiset kymmenkunta
vuotta pääkaupunkiseudulla, ei savolainen viäräleukuus
lähde hänestä kulumallakaan.
Mies kertoo, että Kuopion
leveyspiireillä asuvien ihmisten lupsakkuus on pelastanut
hänestä monesta kiperästä tilanteesta.
– Juureni ovat vahvasti Kuopiossa. Savolaisuus näkyy välillä, kun teen töitä. Puhetyön vuoksi olen opetellut
puhekielen, mutta silti moni
tunnistaa ja sanoo, että et kyllä ole aito helsinkiläinen. Valitettavasti ehdin käydä Kuopiossa nykyisin vain jouluna
ja kesällä.
Samuli
Kuopiosta (meno/meno-paluu) Siilinjärveltä
www.opistopalvelut.fi/kuopio
Juuret vahvasti
Kuopiossa
LÄTTÄHATULLA
VIINIJÄRVELLE
LA 25.4.2015
Kuopio
Ilmoittaudu netissä tai asiakaspalvelussa!
– Osa ehkä osuu ja uppoaa,
osa ehkä vain uppoaa. Hoopoa huumoria kuitenkin koko kirjan täydeltä.
Paras paikallinen.