LAATUKESKUS TOIMII NIIN KUIN OPETTAA Laatukeskuksen toiminnan ja tulosten taso arvioitiin kattavasti European Foundation for Quality Managementin (EFQM) toimesta lokakuussa 2015. Laatukeskus saavutti arvioinnissa Recognised for Excellence 4 star -tunnustuksen, joka myönnettiin kansainvälisen arviointiryhmän tekemän arviointikäynnin perusteella. Laatukeskuksen jäsenille ja asiakkaille Laatukeskuksen toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen ilmenee muun muassa uusiutuvina ja kehittyvinä palveluina sekä parempina tuotteina. Tunnustus on myös osoitus siitä, että Laatukeskus toimii niin kuin opettaa. EFQM-arviointimalli parantaa kilpailukykyä EFQM-malli on kansainvälinen arviointi- ja kehittämistyökalu, jota hyödynnetään tuhansissa organisaatioissa sekä yksityisellä että julkisella sektorilla eri puolilla maailmaa. EFQM-mallissa organisaation toimintaa ja tuloksia tarkastellaan kokonaisuutena. Arvioinnin avulla organisaatio saa käsityksen toimintojensa nykytilasta ja kriittisimmistä kehityskohteista. Malli tarjoaa myös mahdollisuuden toiminnan ja tulosten vertaamiseen sekä kansallisesti että kansainvälisesti. EFQM Recognised for Excellence -tunnustukseen ovat oikeutettuja arvioinnissa yli 300 pistettä saavuttaneet organisaatiot. Recognised-tunnustukset luokitellaan pistetason mukaisesti: yli 300 pistettä saaneet organisaatiot saavat kolme tähteä, yli 400 pistettä neljä tähteä ja yli 500 pistettä viisi tähteä. Laatukeskuksen toiminta tunnustettiin Kansainvälinen arviointiryhmä haastatteli Laatukeskuksen koko henkilöstön. Arvioinnissa käsiteltyjä teemoja olivat johtaminen, strategia, henkilöstö, kumppanuudet, resurssit, prosessit, tuotteet ja palvelut sekä asiakas-, henkilöstö-, yhteiskunta- ja toiminnan keskeiset tulokset. Laatukeskuksen saama neljän tähden tunnustus tarkoittaa, että Laatukeskus suoriutuu hyvin useilla osa-alueilla ja suhtautuu muutokseen vakavasti. Laatukeskus saa asioita tapahtumaan ja panostaa toimintatapoihin sekä Laatukeskuksen tulos on kehittynyt tai kehittyy myönteiseen suuntaan. ”Matkamme erinomaisuuteen ei tähän lopu, mutta tuntuu hyvältä, että ulkopuolisetkin huomaavat sen kehityksen ja muutoksen mitä olemme läpikäyneet. Kiitos menestyksestä kuuluu koko henkilöstölle, sillä ilman heidän panostaan tunnustus ei olisi ollut mahdollista,” kiittää Tani Järvinen, Laatukeskus Excellence Finlandin toimitusjohtaja. Seuraavaksi Laatukeskus tavoittelee viiden tähden tunnustusta. Lisätietoja: Tani Järvinen, [email protected], Puh. 040 844 5767
© Copyright 2025