Vuosikertomus 2014-2015

LUKUVUOSI 2014-2015
REHTORIN AJATUKSIA
LUKUVUODEN LOPUKSI
Elämä muutoksessa?
Jälleen on aika koota asioita ja tarinoita koulun vuosikertomukseen päättyvältä lukuvuodelta. Kaurialan koulun
toimintaa on koko lukuvuoden 2014 – 2015 varjostanut epätietoisuus koulun tulevaisuudesta. Jäljempänä
tämän vuosikertomuksen sivuilla on tiivis mutta kattava yhteenveto ja pohdinta asiasta.
Kevään 2014 vuosikertomukseen kirjoitin aiheesta seuraavaa: ”Kaupunkimme useissa kouluissa on havaittu
ongelmia sisäilman laadussa. Tämän sekä koulujen muun suuren peruskorjaustarpeen seurauksena
kaupungissa ollaan suunnittelemassa koulutilojen kunnostusta sekä mahdollisesti koulujen yhdistämistä
(osana laajaa kouluverkkoselvitystä). Toivon päättäjiltä taitoa ja viisautta nähdä, mistä oppilaan hyvä arki
peruskoulussa muodostuu.”
Vuoden aikana kouluverkkoasia ei ole kuitenkaan edennyt mihinkään. Emme siis tiedä, missä ja millaisessa
koulumuodossa Kaurialan koulun hienoa toimintaa tulevaisuudessa jatketaan. Varmaa tällä hetkellä on
vain se, että siirrymme elokuussa Hämeen ammattikorkeakoulun Myllymäessä sijaitseviin tiloihin. Tulevissa
tiloissa toimimisen kestosta ei ole tietoa. Muutamme pois nykyisistä tiloista tietämättä, milloin palaamme vai
palaammeko enää ollenkaan tänne Torikadun tontille.
Tämän nyt tuntemamme olotilan osaisivat varmasti kanssamme jakaa aikoinaan suurille löytöretkille
laivansa ohjanneet Dias, Kolumbus ja da Gama. Edessä olivat heille tuntemattomat vedet, eikä paluusta
ollut varmuutta. Heillä puolestaan täytyi olla luja usko omiin taitoihinsa selviytyä tulevasta ja tahto onnistua
tehtävässään. Heillä oli ja he onnistuivat. Erona näihin löytöretkeilijöihin tilanteessamme on tietysti se, että
he lähtivät retkelleen omasta aloitteestaan, kun taas me siirrymme toisaalle pakon edessä. Tästä huolimatta
mielestäni meidän tulee toimia kuin löytöretkeilijät; uskoa omiin taitoihimme. Meidän osaamisemme ei
ole kiinni seinistä eikä koulurakennuksen sijainnista. Ne ovat kuitenkin merkittäviä asioita. Löytöretkeilijät
lähtivät matkaan unelmoiden turvallisesta paluusta omaan kotisatamaan. Toivon tällaista tulevaisuutta myös
KauKo- laivallemme tulevien evakkovuosien jälkeen, eli onnistunutta paluuta Torikadun satamaan.
Löytöretkeilijät onnistuivat, koska matkalla laivassa
jokaisella oli oma roolinsa. Kukin rooli oli tärkeä
kokonaisuuden kannalta osana yhteistä matkaa.
Samoin Kaurialan koulu on yhtä kuin me kaikki yhdessä.
Joka päivä. Omissa rooleissamme. Onnistumme
yhdessä myös tulevaisuuden haasteista.
Kiitos kaikille matkassa mukana olleille ja osansa
onnistuneeseen matkaan antaneille.
rehtori Pekka
30.5.2015
1
KAURIALAN KOULU
OPETTAJAKUNTA
Aalto Maria
venäjä, englanti
Ahola Kari
erityisluokanopetus
Forss Tomi
musiikki
Hannelin Harri
tekninen työ
Heino Johanna
erityisopetus
Heino Raine
erityisopetus
Helttunen Henna
biologia, maantieto
Ihatsu Maura
ortodoksiuskonnon opetus
Joenmäki Jarmoliikunta
Jogi Ilona
venäjä, viro
Jurvelin Minna
äidinkieli, kirjallisuus
Juvonen Eija
ranska
Kalliovaara-Niemi Sari
englanti, ruotsi, saksa
Karkama-Susi Marja
kuvataide
Kautto Lea
äidinkieli, kirjallisuus
Kiipula Ari
historia, yhteiskuntaoppi
Kivinen-Raiskila Pirkko
englanti, ruotsi
Laurila Mervi
matematiikka, fysiikka, kemia, atk
Loikkanen Kaija
kotitalous
Martikka Saara
äidinkieli, kirjallisuus
Modig Päivi
oppilaanohjaus
Moliis Merja
erityisluokanopetus
Mäki Päivikki
matematiikka, fysiikka, kemia
Oja-Fagerlund Eeva-Liisa
käsityö, tekstiilityö
Ojanen Jorma
matematiikka, fysiikka, kemia
Papunen Riitta
biologia, maantieto
Reinikainen Virpi
englanti, ruotsi
Routamo Sanna
erityisluokanopetus
Ruotsalainen Wille
äidinkieli,historia, uskonto, yhteiskuntaoppi
Salminen Kaapo
kuvataide, tekninen työ
Saros Elisa
liikunta, kemia
Saros Pekka
rehtori, liikunta
Savijoki Teijo
oppilaanohjaus
Sirkesalo Arja
äidinkieli ja kirjallisuus
Sääksjärvi Pauliina
terveystieto
Tamminen Kari
yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja kirjallisuus, uskonto
Tattari Soile
englanti, ruotsi
Tiipiö Tapio
matematiikka, fysiikka, kemia, atk
Tohni Johanna
englanti, ruotsi
Tuomilehto Sari
kotitalous
Tuominen Jari
tuntiopettaja, erityisopettaja
Tuominen Markku
uskonto, historia, elämänkatsomustieto
Turunen-Tzellu Riitta
ruotsi, saksa
Vaara Anne
matematiikka, fysiikka, kemia
Vassinen Kari
matematiikka, fysiikka, kemia
Wihersaari Kaija
joustava perusopetus
2
LUKUVUOSI 2014-2015
MUU HENKILÖKUNTA
Anttonen SannaTerveydenhoitaja
Eerola LauraKuraattori
Eloranta LeenaKoulusihteeri
Heinonen-Bemerståhl Minna
Kouluohjaaja
Jokinen MarkkuKouluohjaaja
Lehtonen TarjaKouluohjaaja
Mella-Aho SariKouluohjaaja
Nurmio JoeKouluohjaaja
Ravantti PäiviKouluohjaaja
Rosendahl HeidiKouluohjaaja
Tetri SaaraKouluohjaaja
Uusivirta-Jeynes Taija
Kouluohjaaja
Viitala NiinaKouluohjaaja
OPPILASKUNTA
Luokkien luottamusoppilaat ja varalla olevat oppilaat äänestivät keskuudestaan kouluamme KauKoa
edustamaan seitsemän oppilasta eri luokka-asteilta oppilaskunnan hallitukseen: Aino Posti 7F (sihteeri), Pinja
Laine 7D, Rodrique Mbakwe 7B, Apisit Boonkhuntod 8G, Wahida Jafari 8G, Kaisa Silokangas 9C ja Eemeli
Tikkanen 9E (puheenjohtaja).
Oppilaskunta osallistui jälleen SPR:n Nälkäpäiväkeräykseen. Perinteisen taksvärkkipäivän keräyskohteeksi
oppilaskunta valitsi ajankohtaisen toimijan. Vappuaattona järjestettyyn päivätyöhön otti osaa tärkeän
asian takia suurin osa oppilaista. Keräyskohteena oli Sisäilmayhdistys ry., joka on vuonna 1990 perustettu
aatteellinen yhdistys ja jonka tarkoituksena on edistää rakennusten terveelliseen ja viihtyisään sisäilmaan
tähtäävää työtä. Yhdistys parantaa tiedonsiirtoa tutkimuksesta käytäntöön sekä valistaa rakennusten käyttäjiä
ja omistajia ylläpitämään hyvää sisäilmastoa. KauKon oppilaat olivat taksvärkillä mukana tuhansia ihmisiä
auttavassa valistustyössä.
Oppilaat saivat ilmaista mielipiteensä heitä koskevissa asioissa kuten välitunti- ja kännykkäkäytänteissä,
valinnaisainevalikoimassa sekä Myllymäen väistötilojen piharakenteissa. Suosittuja koripallotelineitä ja
penkkejä toivottiin pihalle erityisesti. Lisäksi Linnanaterioiden edustaja otti mielihyvin vastaan oppilaiden
kouluruokatoiveita. Suosittuja ruokia pyritään lisäämään ja inhokkeja vähentämään mahdollisuuksien
mukaan.
Vaikuttamiseen ja erityisesti demokratiakasvatukseen liittyi kuntavaalien aikaan oppilaskunnan järjestämät
Kuntavarjovaalit. Oppilaskunta antoi myös oman lausuntonsa lasten ja nuorten asioista päättäville tahoille.
Lausunnossa otettiin kantaa KauKon tulevaisuuden puolesta Kaurialalaisena yläkouluna. Sijainti on keskeinen,
mikä mahdollistaa etenkin koulun ulkopuolisten oppimisympäristöjen sujuvan käytön.
Yhteistyö Hämeenlinnan nuorisotoimen kanssa oli jälleen antoisaa. Kasiluokkalaisten V- eli vaikuttamispäivä
osoitti taas oppilaiden kiinnostuksen yhteisiä asioita kohtaan. KauKon oppilaita oli mukana Raatihuoneella
pidetyssä Nuorten huippukokouksessa. Tänä vuonna KauKon oppilaiden ehdotus koski yleisurheilupaikkojen
kunnostusta. Vaikka rahaa kunnostukseen ei nyt luvattu, sai ehdotus ansaitsemaansa huomiota. Kiitos
siitä kuuluu huippukokousedustajille 8E-luokan Pinja Tammiselle ja Olivia Vanamolle. Vielä lopuksi kiitos
oppilaskunnan virallisille radioäänille, 8C-luokan Lotta Kannistolle ja Katariina Viitaselle, jotka innokkaina
tiedottivat oppilaiden asioista keskusradiossa.
3
KAURIALAN KOULU
LUOKAT/luokanvalvojat
7-9 Kari Ahola
Aaltonen
Emma
Mäkelä
Jenna
Ojaniemi
Ida
Olkinuora
Markus
Parkkonen
Tuija
7-9 Merja Moliis
Etelä
Toni
Glumov
Maija
Heikkilä
Antti
Koskelainen Niki
Tuominen
Juho
Tuononen
Antti
VuorinenJoona
7-9 Sanna Routamo
Heikkinen
Matteus
Kappinen
Kristin
Pietilä
Leevi
Rainio
Ilmari
Saukkonen Johanna
Taavila
Lilli
7A Mervi Laurila
Björk
Fanny
Gustafsson Jere
Henriksson Oskari
Junttila
Edvin
JurvanenSanteri
Kaisla
Aapo
Kivinen
Jesse
Kuusinen
Iines
Linnanmäki Albert
Malinen
Antti
Mäkinen
Aaron
Mäkinen
Oliver
Niskanen
Elmeri
Tuovinen
Emma
UosukainenVenla
Uschanoff
Miina
Vainio
Juuli
7B Saara Martikka
Havula
Valtteri
Holopainen Pihla
Huusko
Ulpu
Ilonen
Jussi
Kakko
Mimmi
Kannisto
Inka
Kantola
Sofie
Koskikunnas Mikael
Koskinen
Maisa
4
Kosola
Katariina
Lamberg
Elise
Matveinen Lilli
Mbakwe
Rodrigue
Mäkelä
Alisa
Paatero
Daniel
Rantala
Oskari
Räisä
Aino
Satama
Eetu
Susi
Hanna
Toivonen
Veikka
UusitaloSantra
Warjovaara Miko
Wolin
Adam
7C Soile Tattari
Avelin
Niclas
Grönberg
Jesperi
Hodzic
Amela
Jyrämö
Jussi
Karjala
Sofia
Ketola
Emmi
Kiuru
Inka
Koivurinne Iida
Korpelin
Emmi
Koskinen
Sanni
Kuivalahti
Liisa
Mäkinen
Anneliina
Ollila
Maximiliam
Ordning
Aapo
Peltokangas Anniina
Pitkänen
Inka
Rintala
Ossi
Saari
Topias
Saarinen
Arttu
Seppänen
Niko
Toivanen
Aleksi
Tuunainen
Jasmin
VaajamoSanteri
Vaha
Tuomas
7D Pirkko Kivinen-Raiskila
Aalto
Niklas
AarikkaJenna
Kirvesmäki Venla
Korhonen
Santeri
Kurki
Olli
Laine
Pinja
Lehtonen
Ossi
Lindroos
Tomi
Luokkanen Johannes
Mäkinen
Riku
Räinä
Siru
Salomäki
Tony
Santahuhta Veeti
SeppänenSini
Solja
Mandi
Tamminen
Leevi
Valliaro
Esa
VirtamoSara
VirtanenSanteri
7E Kaapo Salminen
Ahonen
Peetu
Dalin
Miro
Glumov
Jonna
Haulos
Paju
Heinonen
Mette
Henriksson Siri
Hälvä
Sampsa
Kaasalainen Eetu
Kalliomäki
Lassi
Koponen
Joonas
Laukkanen Isak
Lukanniemi Teemu
Mikkonen
Oskari
Mohamud
Hussein
Nurminen
Pihla
Peltola
Vesteri
Puhakainen Samuli
Reunanen
Nea
Salminen
Niklas
Salo
Iikka
SuoraniemiAnni
Syrjälä
Tuukka
Viberg
Santra
7F Henna Helttunen
Altio
Arttu
Dhakal
Rosita
Jaakkola
Aino-Elina
JärvinenAliisa
Kauppinen Eemi
Kivinen
Lasse
Lana
Jussi-Pekka
Latvala
Henniina
Lehtinen
Jaarle
Lähti
Jami
Majuri
Fanni
Mustajärvi Oskari
Nurminen
Stina
Nylander
Sonja
Närvänen
Katariina
Pakarinen
Aino
Posti
Aino
Reinonen
Jaakko
Mäkelä
Matias
Ojanen
Samu
Palmanto
Konsta
Pulkkinen
Emil
Raulamo
Olga
Roininen
Niklas
SaarinenSalla
Viitanen
Katariina
VuorinenVille
Yildirim
Tuukka
8D Marja Karkama-Susi
Anttila
Anselmi
Eklund
Sakari
Erkintalo
Elina-Maaria
Hautala
Emilia
Honkasalo
Casper
JaakkolaSonja
Kallioinen
Anni
Kiikkala
Vilma
Kivinen
Wenla
Kosonen
Enni
Kostiainen
Maria
Kärri
Kristian
Latva
Meeri
Mikkonen
Pekka
Nurmi
Milla
Rissanen
Nico
Rämö
Jenni
Sandberg
Sonja
Toiviainen
Runo
Tuomi
Taru
Tuominen
Juho
Vuorinen
Juhani
8E Riitta Turunen-Tzellu
Aarresuo
Eerik
Jokinen
Tiia
Kaaranen
Jenna
Kaleva
Aaron
Komsi
Lucia
Konttila
Jooseppi
Korpela
Santeri
Lehtimäki
Kalle
Lempinen
Topi
Liukkonen
Topi
Mehtonen
Lauri
Niskanen
Moona
Pelto
Pauliina
Salminen
Tuukka
Takala
Jose
Tamminen
Leo
Tamminen
Pinja
Valtee
Casper
Vanamo
Olivia
8F Eeva-Liisa Oja-Fagerlund
Aaltonen
Henri
Ahola
Joanna
Kaleva
Anton
Kalliomäki
Santeri
Laitila
Rilla
Lundahl
Mira
Narsakka
Naomi
Oleander
Niko
Olkinuora
Lauri
Peltonen
Reeta
Pettersson Emma
Rantanen
Malviina
Ripatti
Vilma
Saarinen
Kirka
Seyar
Sodabah
Suuriniemi Emilia
Tervaniemi Topi
Weeraratne Pepita
Ylenius
Tom
8G Riitta Papunen
Boonkhuntod Apisit
Gaonkar
Joel
Hiltunen
Fanny
Honkamäki Lidia
Hovila
Amanda
Ishay
Yotam
Jafari
Wahida
Kombe
Kristjan
Lehtonen
Iida
Lihavainen Aliisa
Mattila
Sakke
Mohamud
Hasan
Orkola
Juuso
Prittinen
Sanni
Siiro
Ilmari
SiltanenJenna
Simpanen
Oona
Sola
Sara
ValkamaAnna
8H Virpi Reinikainen
Eloranta
Henri
Hautala
Iida
Helander
Jimi
Holmberg
Daniel
Huuskonen Rosa
JokinenJaromir
Kanerva
Turo
Kuvaja
Sanni
Lehtinen
Tomi
Loukojärvi
Matias
Mikkola
Tomi
Nurminen
Lasse
LUKUVUOSI 2014-2015
Roslander
Eero
Sainio
Aurora
Sarkola
Katariina
SivunenAleksanteri
Tiihonen
Suvi
Tomminen Ella
8A Jorma Ojanen
Argillander Salla
Brusila
Rebecca
Karjala
Emilia
Lahti
Juuso
Marttila
Jenni
Paajanen
Saraliina
Renfeldt
Kalle
Saranpää
Petra
Selin
Wilhelmiina
Sipponen
Teemu
Tapiala
Jerry
Töyry
Samuli
Virtanen
Oona
Winkelmann Joel
8B Tapio Tiipiö
Haulos
Ara
Kallioinen
Emmi
Kivelö
Sani
Koskenlaine Miska
Lehti
Jimi
Martinson
Minttu
Mustonen
Aleksi
Mäkinen
Julia
Nokelainen Jami
Nurminen
Inka-Emilia
Rantanen
Mira
Rantanen
Tiia
Rantanen
Tomi
Rastas
Milána
Rouhiainen Salla
Santahuhta Ronja
Tallqvist
Sofia
Vartiainen
Urho
8C Lea Kautto
Eerola
Ville
Hartikka
Leevi
Heinilä
Saku
Helander
Veera
JokinenJanek
Kannisto
Lotta
Kinnunen
Julia
Koponen
Emma
Koponen
Matias
Lundahl
Marika
Myllykangas Senni
5
KAURIALAN KOULU
Rantanen
Elias
Ristamäki
Eveliina
Suomalainen Ira-Anna
Tapanainen Siiri
Toivonen
Elmo
Toivonen
Maiju
Virta
Kasper
Waljakka
Tuuli
9A Wille Ruotsalainen
Avelin
Melina
Dahlgrén
Amanda
JokirantaAnna
Järvinen
Niko
Korhonen
Samu
Kurki
Elina
Lehtinen
Sara
Lukin
Daniil
Luokkanen Jaakko
Makkonen Sini
Mikkola
Ari
Mäkelä
Antti
Partanen
Elena
Pekarila
Elias
SlepakovaSusanna
Tuominen
Tea
9B Ari Kiipula
Friman
Elli-Sofia
Helminen
Onni
Kaila
Max
Keronen
Saana
Koivukoski
Jesse
Koivunen
Julia
Lahti
Alisa
Laine
Saku
Mantere
Atte
Puhakainen Eetu
Rosenberg Reetta
Rusila
Elisa
SuojanenJarkko
Valliaro
Elina
Vilmunen
Onni
9C Pauliina Sääksjärvi
Alanen
Jemina
Dalin
Roni
Haanpää
Elias
Hasari
Santeri
Karonen
Jenni
Kemppainen Alpi
Kivinen
Samu
Kohtala
Jenna
Kokkonen
Tiina
Laakso
Janita
6
Laitinen
Maija
Nylander
Ilmari
Orkola S
aara
Pekarila
Alisa
Purhonen
Miika
SaarinenJoel
Silokangas
Kaisa
Verho
Roosa
9D Sari Tuomilehto
Auriola
Nestori
Göös
Nelli
Haukioja
Martti
Hietala
Eetu
Hyttinen
Siiri
Hyvönen
Oona
Kaurola
Henry
Kemppainen Tatu
Korkiamäki Eetu
Kuusinen
Viivi
Laitinen
Oskari
Mese
Veli
Mäkelä
Karoliina
Mäkinen
Ville-Aapeli
Ojala
Taru
Pihlajamäki Miska
Sivunen
Amanda
Sundholm
Jack
9E Sari Kalliovaara-Niemi
AaltonenAino
Eerola
Viljami
Elsinen
Taneli
Järvinen
Olavi
Lahtinen
Emma
Lehtikallio
Isabel
Markkula
Santra
Mäkinen
Viljami
Niemi
Manu
Niskanen
Oskari
Pärssinen
Raita
Reuna
Camilla
Riekkola
Juho
Riippi
Onni
Ruini
Jenny
Saarinen
Jenna-Maria
Salo
Sanni
Suoraniemi Antti
Tammilehto Ida-Sofia
Tiihonen
Sini
Tikkanen
Eemeli
Waldén
Pyry
9F Kari Vassinen
Heikkilä
Santeri
Heiskanen
Camilla
Heiskanen
Miia
Helminen
Ellen
Juurakko
Reetta
JärvensuoJesse
Käkelä
Annaliina
Lahtinen
Taru
Linnanmäki Linnea
Nylund
Jesse
Näre
Samuli
Paananen
Maiju
Ruini
Eemil
Toivonen
Emma
Tuimala
Juuso
Tuomisto
Erkka
VirolainenIlona
Virtanen
Veeti
Weck
Henri
Winkelmann Emilia
Yli-Marttila Antti
Yrjölä
Aleksi
9G Harri Hannelin
Alho
Siiri
Eerola
Atte
Helkiö
Aleksi
Hyytiä
Helena
Jalava
Iiris
Katajala
Aada
Keskinen
Anni
Kivinen
Veera-Maria
Kivistö
Aleksi
Kokko
Petra
Koskinen
Janetta
Lindgren
Luuka
Mönttinen Irene
Nurmi
Konsta
Roosmäe
Kadri
SaarinenVilma
Sarkola
Mikko
Seppälä
Erkka
SillanpääJan
SulkavaSaku
Tuomaala
Sara
Törrönen
Tuukka
Vaajamo
Eva-Maria
Viitala
Aleksi
Viitala
Matleena
KINUSKIKAKKU
Sibeliuksen maun
mukaan
Kakkupohja:
2 kananmunaa
¾ dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostuttamiseen:
1 dl vaaleaa mehua
Täyte:
1 dl omenasosetta
2 dl marjoja tai hedelmäpaloja
1 dl kuohukermaa
Kuorrutus
1½ dl kuohukermaa
1½ dl sokeria
1 rkl siirappia
2 tl voita tai margariinia
Koristeeksi
1 dl kermavaahtoa
sokeria
mantelilastuja
1. Pane uuni kuumenemaan
200 asteeseen. Voitele ja
korppujauhota vuoka
2. Sekoita leivinjauhe jauhoihin.
Vatkaa munat ja sokeri
vaahdoksi ja lisää jauhot
kevyesti sekoittaen. Kaada
taikina vuokaan ja kypsennä
kakkua 13-15 minuuttia
uunin keskitasossa
3. Kumoa kakku tasaiselle
alustalle ja anna jäähtyä.
Leikkaa se veitsellä kolmeksi
levyksi, päällimmäinen
ohuimmaksi.
4. Leikkaa hedelmät pieniksi
kuutioiksi tai soseuta osa
niistä. Vatkaa täytteen kerma
5. Aseta kakun alin kerron
leivinpaperille ja kostuta
se kevyesti. Levitä puolet
omenasoseesta ja marjoista
(hedelmistä) levylle ja
niiden päälle puolet
kermavaahdosta.
6. Nosta päälle toinen levy
ja levitä sille lopputäyte ja
päällimmäinen levy. Aseta
kakun päälle leikkuulauta,
jotta se tasoittuu ja tiivistyy.
7. Kuorrutus: sekoita
kuorrutuksen aineet
kattilassa ja keitä hiljalleen
välillä hämmentäen, kunnes
seos sakenee. Kun tippa
kuorrutusta jähmettyy
vedessä, kinuski on valmista
8. Kaada kuorrutus kakun
päälle ja levitä veitsellä pinta
tasaiseksi. Nostele valuvaa
kuorrutusta reunoille.
Leikkaa aluspaperi kakun
reunaa pitkin pois.
9. Ripottele kakun reunoille
mantelilastuja tai hakattua
mantelia
10. vatkaa 1 dl kuohukermaa
vaahdoksi ja mausta kevyesti
sokerilla. Pane kermavaahto
muovipussiin, tee pieni
reikä kulmaan ja pursota
kermavaahtoreunus kakun
pinnalle
7
LUKUVUOSI 2014-2015
9H Kaija Loikkanen
Grankvist
Emil
Hurme
Aarne
Ilonen
Emma
Immonen
Emmi
Järvinen
Ester
Kainulainen Hanna-Riikka
Kenetti
Otto
Keskinen
Onni
Kovanen
Hilma
Kähkölä
Hilla
Laine
Emmi
Laineinen
Konsta
Liukkonen
Aliisa
Ranta-Eskola Jaakko
Ryhänen
Juuso
SalminenAlma
Tikkala
Ilkka
Vaahtera
Reeta
Waldén
Melisa
Weeraratne Ida
Yildirim
Tuomas
9J Kaija Wihersaari
Ahlgren
Rasmus
Haarala
Mari
JacksonJulia
JokinenSanni
Pylkkänen
Rasmus
Ruotsalainen Daniel
Salvisto
Meri
Santama
Antti
Tallqvist
Emil
Tuppurainen Riina
Viitanen
Roosa
KAURIALAN KOULU
SIBELIUS 150 V.
KOTITALOUDESSA
Alkuvuodesta me kotitaloudessakin huomioimme Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotis juhlavuoden.
8.-luokan pitkän kotitalouden valinnaisryhmät tutustuivat pareittain Sibeliuksen ruokapöydän antimiin
säveltäjämestarin eri elämänvaiheissa. Tutkailut päätyivät mielenkiintoisiksi julisteiksi teksteineen ja
kuvineen. Julisteiden otsikkoina olivat : Lapsuus Hämeenlinnassa, Opiskeluajat Helsingissä, Wienissä ja
Berliinissä, Ainon ja Jannen häät, Perhe-elämää Helsingissä ja Ainolassa ja Mestaruuden vuodet. Asetimme
julisteet näytteille koulumme ruokalaan ja matalan puolen käytävälle.
8.- ja 9.-luokan pitkän valinnaisen kotitalouden opiskelijat toteuttivat tunneillaan myös Sibeliuksen
kahvikutsut. Suolaiseksi syötäväksi tarjotiin porkkanapiirasta, jonka ohje löytyi keittokirjasta, johon
oli koottu Tuusulanjärven taiteilijayhteisön ruoka- ja leivonnaisohjeita. Lisäksi kahvipöydässä oli
mantelikransseja Elisabeth Järnefeltin (Aino Sibeliuksen äiti) ohjeen mukaan. Kahvipöydän kruununa oli
kinuskitäytekakku, joka oli Jean Sibeliuksen lempileivonnainen. Reseptin löydät edelliseltä sivulta.
Sari Tuomilehto ja Kaija Loikkanen
Viljami Eerola
8
LUKUVUOSI 2014-2015
KUVATAITEEN TÖITÄ
Arx-työpaja -kuvassa (yllä) on mukana taiteilija Mikko Myöhänen ja 7.C-luokka. Työpajan nimi oli
”Näinkin voi maalata” ja siellä tehtiin pahvilaatikon palasille maalitusseilla 7.C luokan yhteinen abstrakti
teos. Vuosikertomuksen sivuilla on eri oppilaiden vuoden aikana tekemiä kuvataiteen töitä.
Albert Linnanmäki
9
KAURIALAN KOULU
MATEMAATTISISSA AINEISSA
TAPAHTUNUTTA
Matemaattisten aineiden vuotta ovat rytmittäneet perinteiksi muodostuneet valtakunnallinen matematiikkakilpailu,
Hämeenlinnan alueen koulujen päässälaskukilpailu sekä matematiikan valtakunnallinen koe.
Valtakunnalliseen matematiikkakilpailuun osallistui koulustamme tänä vuonna yhteensä huikeat 26 oppilasta, mikä on
enemmän kuin kymmeneen vuoteen. Toivomme runsasta osanottoa myös ensi vuonna. Koulumme alkukilpailun voitti
Tomi Mikkola (8H), joka sai yhteensä 32 pistettä sijoittuen samalla valtakunnallisesti alkukilpailun kuudenneksi. Tomi
sai osallistumisoikeuden myös Helsingissä järjestettyyn loppukilpailuun, jossa sijoittui jaetulle 10. sijalle.
Koulumme alkukilpailun toiseksi sijoittui Jaakko Luokkanen (9A) ja kolmanneksi Sini Makkonen (9A). Koulu palkitsi
kilpailun kolme parasta rahapalkinnoin ja viisi seuraavaa sai palkinnoksi elokuvaliput. Lisäksi Katariina Viitanen (8C) sai
kunniakirjan hyvästä geometrian tehtävän ratkaisusta.
Päässälaskukilpailu järjestettiin tänä talvena aikaisemmista vuosista poiketen vasta keväällä huhtikuussa. Koulumme
alkukilpailuihin osallistui 20 oppilasta. Jaetulle ensimmäiselle sijalle ylsivät Tomi Mikkola (8H) ja Samu Korhonen (9A).
Kolmannen sijan nappasi Jaakko Luokkanen (9A). Päässälaskukilpailun finaali järjestettiin Hämeenlinnan yhteiskoululla
ja siihen saivat osallistumisoikeuden koulun kolme parasta päässälaskijaa. Koulumme oppilaat menestyivät finaalissa
erinomaisesti. Voittajaksi selvisi Tomi Mikkola ja toiseksi tuli Samu Korhonen.
Loppukevään viimeisiä rutistuksia oli matematiikan valtakunnallinen koe, johon osallistuivat kaikki 9.-luokkalaiset.
Tälle vuodelle tarjosimme vuosien tauon jälkeen matematiikan syventävää kurssia lyhyeksi valinnaisaineeksi ja saimme
ryhmät sekä kahdeksannelle että yhdeksännelle luokalle. Valinnaiskurssille oli siis selvästi tilausta. Tietotekniikka
puolestaan jatkoi vahvana pitkissä valinnaisainevalinnoissa, kun sekä kahdeksannella että yhdeksännellä luokalla oli
kaksi täyttä opetusryhmää.
Matematiikassa kirjasarjan vaihto jatkui ja tänä vuonna
sekä 7. että 8. luokkalaiset opiskelivat matematiikkaa
Kuutio-kirjasta. 9. luokkalaiset jatkoivat opiskelua omien
kirjasarjojensa Laskutaidon ja Kolmion parissa. Fysiikassa
ja kemiassa kirjasarjana pysyi edelleen Aine ja energia.
Yhteisesti kaikkia oppiaineita hyödyttämään saatiin
koulullemme 25 kappaletta iPadeja. Laitteita on
hyödynnetty myös osalla matemaattisten aineiden
oppitunneista muun muassa opetusvideoita tekemällä.
Talven aikana olemme tehneet yhteistyötä Kaurialan
lukion kanssa. Useita oppilaitamme on käynyt lukion
järjestämässä matematiikkakerhossa. Lisäksi kaksi
9.luokkalaista on talven aikana osallistunut normaaleille
pitkän matematiikan kursseille matematiikan opintoja
edistääkseen ja nopeuttaakseen. Myös muiden
lähialueiden koulujen kanssa on tehty yhteistyötä.
Esimerkiksi lähes kaikki tulevat 7-luokkalaiset kävivät
tänäkin vuonna tutustumispäivänä kokeilemassa kemian
laboratoriotöiden tekemistä.
Kuva: CC-lisenssillä
Lukuvuoden loppupuolella 8.luokkalaiset innostuivat opettelemaan piin desimaaleja. Tässä muillekin kesäpuuhaa
sateisiin päiviin: 3,1415926535 8979323846 2643383279 5028841971 6939937510 5820974944 5923078164
0628620899 8628034825 3421170679…
10
LUKUVUOSI 2014-2015
LUCIA -juhla
Koulumme perinteikäs Lucia -kulkue toi valon pimeyteen
koulumme juhlasalissa perjantaina 12. joulukuuta
klo 8.30. Koulumme ruotsin opettajat valitsivat Lucia
-neidoksi ruotsin opinnoissa kunnostautuneen ja
miellyttäväkäytöksisen Alisa Lahden 9B:ltä.
Salissa kuulimme Lucia -legendan lisäksi Lucia -laulun kulkueen
tyttöjen ja 8.lk:n valinnaisen musikanttien hienosti esittämänä
ja säestämänä ja 7B:n oppilaat pitelivät ansiokkaasti kulkueelle
valoköynnöskujaa luoden saliin ihanan tunnelman.
Koulun tilaisuuden jälkeen osa kulkueesta jatkoi matkaansa
ilahduttamaan läheisen päiväkodin lapsia ja osa Turuntien
vanhuksien luokse Olokololle.
Biologiaa “kentällä”
Biologian opiskelua: kaseja Hattelmalan lintutornilla
11
KAURIALAN KOULU
LUKUVUODEN TAPAHTUMIA
ELOKUU
Lukuvuosi alkaa
JOPO- luokan ryhmäyttämispäivät
7. luokkien ryhmäyttämispäivät
JOPO- luokan vanhempainilta
SYYSKUU
V-päivän tulosten tietoisku
Pienluokkien vanhempainilta
liikuntapäivä
7lk vanhempainilta
Metsäpäivä, Ahvenisto
Koulukuvaus
Nälkäpäiväkeräys
Mopodisco
Yläkoulujen urheilukilpailut
“ Kodin ja koulun päivä / iltatilaisuus; esitelmöijänä Päivi Niemi”
Tekijänoikeusvierailu
LOKAKUU
Viulisti Teemu Kupiainen vieraili
HPV-rokotuspäivä
Tiedotustilaisuus sisäilmatilanteesta
Vanhempainilta sisäilmatilanteesta
Lasten- ja Nuorten Hyvä Päivä - teemailta
Linnaviesti, koulujen välinen kilpailu
Syysloma
Pienluokkien opo-matka Aitooseen
Veso
Tietotekniikkaopastus seiskoille
9lk TET
MARRASKUU
Yläkoulujen lentopalloturnaus
Valtakunnallinen matematiikkakilpailu
Kela-ilta pienluokkien vanhemmille
8.lk vanhempainilta
JOULUKUU
Itsenäisyyspäivänjuhla
Tiedotustilaisuus sisäilmatilanteesta
Vanhempainilta sisäilmatilanteesta
Lucian-päivän aamunavaus
Autolla Nepaliin - elokuva elokuvateatteri Marilyn
Unicef-tilaisuus salissa
Jouluradio ja tonttupartio
Joulujuhla
12
Teemu Kupiainen Intiassa,
valokuva Stefan Bremer
LUKUVUOSI 2014-2015
TAMMIKUU
Kevätlukukausi alkaa
Valinnaisaineinfo 7.lk huoltajille ja oppilaille, iltatilaisuus
Kieli-info
KauKo Sibelius- juhla
Yhdeksänsien luokkien rekrtytori
HELMIKUU
penkkariajelut
1/2 veso
Vanhojen tanssit
ystävänpäivä
V-päivä
Talviloma
MAALISKUU Talviliikuntapäivä
Askelmat 5. porras
HUHTIKUU
Saksan valtakunnallinen koe
Englannin valtakunnallinen koe
Matematiikan valtakunnallinen koe
AI-valtakunnallinen koe
Mopoilun teemapäivä
Veso, Marskin Maja, Loppi
7lk:t Lomasankarit elokuva TET
Taksvärkki
TOUKOKUU
malli-YK
ympäristöpäivä
kasiluokkien rastipäivät Ammattiopisto Tavastiassa
ysipäivä,
ysigaala
ysien tanssiaiset
ysien juhlaruokailu
kevätjuhla
Sibelius räppärit
13
KAURIALAN KOULU
Sanni Koskinen
Ronja Santahuhta
14
sisäilmaongelmat, väistöratkaisut ja tulevaisuus
Vuosi takaperin kesäkuussa 2014 Lasten ja nuorten lautakunta päätti, että Kaurialan yläkoulu peruskorjataan nykyiselle
paikalleen vuosien 2015–2017 aikana. Kaupunginvaltuusto kiitteli hienoa päätöstä hyvän valmistelun pohjalta ja
hankkeen rahoitussuunnitelmat valmisteltiin ja päätettiin vuoden 2014 aikana. Lukuvuoden 2014–2015 aikana tilanne
ehtikin sitten vaihdella suuntaan josko toiseen.
Lokakuun alussa järjestettiin infotilaisuudet sekä koulun henkilöstölle että vanhemmille, ja linjattiin, että Kaurialan koulun
peruskorjauksen aloittamista tulee kiirehtiä. Pari päivää myöhemmin Hämeen Sanomista saatiin lukea, että tilanne
olikin taas muuttunut ja uusien tietojen perusteella virkamiespuolella oli tultu näkemykseen, että kouluverkkopäätös
voitaisiin ehkä avata. Eli Kaurialan yläkoulunkin tilannetta pitäisi tarkastella taas uudelleen. Poliittiselta puolelta muun
muassa lautakunnan puheenjohtajisto tyrmäsi tällaiset pohdinnat. Kaurialan koulun sisäilmaongelmat olivat edelleen
keskustelussa ja kaupungin sisäilmatyöryhmä suositteli tilojen sulkemista, mahdollisimman nopeasti, mutta viimeistään
lukuvuoden 2015 päätteeksi.
Vaihtoehdoksi nousi parakkikoulu, joka toimisi Kaurialan yläkoulun tontilla väistötilana peruskorjausten ajan Kaupungin
tilaajapuoli valmisteli asiaa yhdessä koulun kanssa, suunnitelmat saatiin valmiiksi ja alkuvuodesta kaikki oli tilaamista
vaille valmiina. Myös oppilaat ja vanhemmat odottivat parakkikoulun tuloa syksyyn 2015. Sitten esille nousi tuttu
ongelma: raha. Parakkikouluratkaisu onkin ehkä liian kallis...
Helmikuun alussa rehtori ajeli töihin ja kuuli radiosta, että Kaurialan yläkoulu siirtyykin syyslukukauden 2015 alusta
lukien väistötiloihin Hämeen ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajakorkeakoulun Metsola- ja Tapiola-rakennuksiin
Myllymäkeen. Tilaajajohtaja Markku Rimpelän päätös (12.2.2015) tiedotettiin seuraavalla viikolla koulun väelle ja kävi
ilmi, että nämä tilat olivat löytyneet korvaaviksi tiloiksi. Samoja Hamkin tiloja oli jo aiemmin opetustoimen puolelta
selvitelty sekä lukion että perusopetuksen tiloiksi, mutta todettu ne tähän tarkoitukseen kelpaamattomiksi. Kevään
suunnittelu lähtikin sitten etenemään tältä pohjalta eli syksyllä 2015 Kauko väistäisi Myllymäkeen.
Jotta homma ei olisi liian helppo, huhtikuun alussa ilmeni uusi ongelma, jota toki oli ennakoitu jo helmikuusta lähtien.
Koululle ilmoitettiin, että ainakaan teknisen työn ja kotitalouden tiloja ei pystytä väistötiloihin rakentamaan eli ... ne
pitää hoitaa muualla, esimerkiksi nykytiloissa. Sisäilmatyöryhmä käsitteli huhtikuussa uudelleen Kaurialan koulun asiaa,
antoi uuden suosituksensa ja tilaajajohtaja Markku Rimpelä teki vapun alla uuden päätöksensä (29.4.2015) tämän
suosituksen pohjalta. Eli ”Kaurialan koulun teknisen työn, tekstiilityön ja kotitalouden luokat ovat opetuskäytössä siihen
asti, kunnes korvaavat tilat em. toiminnoille saadaan osoitettua, kuitenkin enintään syyslukukauden 2015 loppuun asti.
Kaurialan koulun pienluokat siirtyvät väistötiloihin HAMKin kiinteistöön syyslukukauden 2015 alusta lukien.”
Noissa Hamkin tiloissa on kevään aikana teetetty myös tutkimuksia epäiltyjen sisäongelmien takia.
Nämä tutkimukset piti valmistua alun perin jo maaliskuun loppuun, mutta konsulttiyritystä jouduttiin
vaihtamaan ja tuloksia on ennakoitu tulevaksi toukokuun puoliväliin mennessä. tätä luettaessa toukokuun
lopussa tilanne on voinut jo muuttua taas johonkin suuntaan, mutta Wappuna 2015 tilanne oli tämä:
Syksyllä 2015 Kaurialan yläkoulun toiminta jatkuu väistötiloissa Myllymäessä Hamkin tiloissa, paitsi tekninen työ,
tekstiilityö ja kotitalous, jotka jatkavat enintään ensi syyslukukauden nykytiloissaan ja siirtyvät sitten myös väistötiloihin
jonnekin.
Entä Kaurialan koulukiinteistöjen kohtalo ja jatko? No, Hämeenlinnan kaupunki haki rakennuksille purkulupaa,
Museovirasto ja Hämeen ELY-keskus vastustivat purkua ja antoivat kielteiset lausuntonsa, mutta Ympäristö- ja
rakennuslautakunta on näistä lausunnoista huolimatta päättänyt 14.4.2015 antaa purkuluvan ja nyt odotellaan, tuleeko
lopullinen purkupäätös ja valittaako siitä joku.
Ja tulevaisuuden kouluverkko? Valmistelu on uudelleen menossa, touko-kesäkuussa asia on menossa uudelleen
Lasten ja nuorten lautakunnan käsittelyyn, vaihtoehtoja on ollut useampia ja niistä ensimmäiseksi on listattu Kaurialan
yläkoulun uudisrakennus nykyiselle tontille. Eli samantyyppinen malli, josta vuosi sitten kesäkuussa 2014 Lasten ja
nuorten lautakunta jo päätti ja jota myös kaupunginvaltuusto on yksimielisesti pitänyt hienona suunnitelmana.
Kun toukokuu on kulunut ja suvivirsi on laulettu, saattaa näihinkin asioihin olla jo uusia linjauksia ja päätöksiä.
On tämä nykyaika niin nopeaa käänteissään!
15
LUKUVUOSI 2014-2015
LUKUVUODEN SUURET ASIAT
KAURIALAN KOULU
LIIKUNNASSA TAPAHTUNUTTA
Liikuntapäivät 4.9.2014 ja 6.3.2015
Kaurialan koulun liikuntapäivissä jokainen oppilas sai valita itselleen mieluisat liikuntamuodot ja hikoilla
päivän niiden parissa. Perinteisten pallopelien lisäksi valittavana olivat mm. laskettelu, zumba, keilailu,
ratsastus, cheerleading ja melonta.
Koulujen väliset kilpailut
Kaurialan koulu osallistui seuraaviin Hämeenlinnan koulujen välisiin kilpailuihin sekä koululiikuntaliiton
kilpailuihin:
- KLL:n suunnistuksen mestaruuskilpailut 29.-30.8. Tampereella
- yleisurheilukilpailut 23.9.2014 (useita mitaleja eri lajeissa)
- Linna-viesti 10.10.2014 (voitot sarjoista 8lk pojat, 8lk tytöt ja 9lk pojat, mitalit myös muista sarjoista)
- salibandyturnaus 18.11.2015 (poikien joukkueelle Hämeenlinnan mestaruus)
- KLL:n salibandyn mestaruuskilpailut 22.4.2015 (poikien joukkue sijalle 4.)
- uintikilpailut kilpa- ja harrastesarjoissa 30.3.2015 (useita mitaleja eri lajeissa, mm. viestin voitto)
- KLL:n Kanta-Hämeen piirin uintikilpailut Forssassa 9.4.2015
- jalkapalloturnaus 23.4.2015 (poikien joukkeelle Hämeenlinnan mestaruus)
- maastojuoksukilpailut 12.5.2015
Liikuntaryhmät ovat tehneet yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa muun muassa seuraavilla
tavoilla:
- Linnarugbyn vetäjien avustuksella 8. luokan tyttöjen valinnaisryhmä pelasi lippurugbyn ystävyysottelun
Parolan koululaisia vastaan 4.12.2015
- Tanssin päivän tapahtumassa 29.4.2015 oli mukana luovan liikunnan ryhmä sekä muutamia oppilaita
muista ryhmistä.
Lukuvuoden lopulla ysiluokkalaiset haastoivat opettajat salibandypeliin, joka pelattiin 26.5.2015. Viimeisellä
viikolla pidettiin myös ysiluokkalaisten tanssiaiset, jossa ysit pääsivät näyttämään yläkoulun aikana opittuja
tanssitaitoja muulle koululle.
Salibandy -joukkueen jäseniä
16
LUKUVUOSI 2014-2015
PISA-TUTKIMUS
Koulumme oli taas mukana kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa, jossa mitattiin , miten 15-vuotiaat osaavat
matematiikkaa, luonnontieteitä, millainen on heidän lukutaitonsa ja kuinka he suoriutuvat yhteistoiminnallisista
ongelmanratkaisutehtävistä. Kaurialasta oli mukana 37 oppilasta ja he suorittivat annetut tehtävät keskittyen ja
parhaansa tehden.
Tutkimus oli 8. ja 9. huhtikuuta.
Kirka Saarinen ja Jimi Lehti oikealla työssä
ja ylhäällä lopputulos
17
KAURIALAN KOULU
STIPENDIT JA MUITA HYVIÄ SUORITUKSIA
Kiitos kaikille lahjoittajille!
Opettajakunnan myöntämä myönteisen ja reilun
oppilaan stipendi: Oliver Mäkinen 7a, Adam Wolin
7b, Santeri Vaajamo 7c, Riku Mäkinen 7d, Teemu
Lukanniemi 7e, Rosita Dhakal 7f, Tuija Parkkonen
7-9KA, Kristin Kappinen 7-9 SR, Antti Tuononen
7-9 MM, Elena Partanen 9a, Aliisa Lahti 9b, Santeri
Hasari 9c, Eetu Hietala 9d, Pyry Waldén 9e, Jesse
Nylund 9f, Atte Eerola 9g, Aliisa Liukkonen 9h, Antti
Santama 9j
Vanhempainyhdistyksen tsemppari-stipendi
ahkeralle tai opinnoissaan parantaneelle oppilaalle
30€: Oona Virtanen 8a, Sani Kivelö 8b, Katariina
Viitanen 8c, Wenla Kivinen 8d, Jenna Kaaranen 8e,
Vilma Ripatti 8f, Sara Sola 8g, Matias Loukojärvi 8h
Stipendit hyvästä koulumenestyksestä
ysiluokkalaisille. Keskiarvoltaan parhaat 9f ja 9h
stipendit (50€) tarjonnut Osuuspankki. Muut (30€)
koulun rahoittamia: Sini Makkonen 9a, Max Kaila
9b , Maija Laitinen 9c, Viivi Kuusinen 9d, Isabel
Lehtikallio 9e, Ellen Helminen 9f, Sara Tuomaala 9g,
Reeta Vaahtera 9h, Roosa Viitanen 9j
Hämeenlinnan Suomalais-Brittiläinen yhdistys,
50€ englannin opinnoissa hyvin menestynyt
9-luokkalainen: Henri Weck 9f
Hämeenlinnan Venäjä-seuran stipendi: Emilia
Winkelmann 9f, Hilla Kähkölä 9h, Saku Heinilä 8c,
Niklas Roininen 8c
Teknologiateollisuuden stipendi 40€: Ville Eerola
Teknisen työn stipendit: Eemeli Tikkanen 9e, Taneli
Elsinen 9e, Ari Mikkola 9a
Kotitalouden kirjastipendi: Juuli Vainio 7a, Ulpu
Huusko 7b, Santra Uusitalo 7b, Sanni Koskinen 7c,
Peetu Ahonen 7e, Tuukka Syrjälä 7E, Eero Roslander
7f, Sonja Nylander 7f
Kotitalouden lahja-stipendi: Tea Tuominen 9a,
Jenny Ruini 9e
Kauko-stipendi 50€ hyvästä ryhmähengestä: Miia
Heiskanen 9f
Metsävisa 8. luokkalaisille: Tomi Mikkola 8h, Matias
Loukojärvi 8h, Konsta Palmanto 8c
Valtakunnallinen Historian ja yhteiskuntaopin
opettajien liiton 50. taloustietokilpailu yseille:
Henri Weck 9F, Jaakko Luokkanen 9a, Daniil Lukin 9a
Kiitokset lahjoittajille: Kaurialan koulun
vanhempainyhdistys, Hämeenlinnan seudun
Osuuspankki, Teknologiateollisuus, Hämeenlinnan
Suomalais-Brittiläinen yhdistys, Hämeenlinnan
Venäjä-seura.
Saksan stipendi: Emma Ilonen 9h
Ranskan stipendi: Annaliina Käkelä 9f
Ruotsinopettajien stipendi: Sanni Salo 9e
Kuvataiteen stipendit: Eva-Maria Vaajamo 9g ,
Camilla Heiskanen 9f, Alma Salminen 9h
Käsityön kunniakirjat: 7a Juuli Vainio, Venla
Uosukainen, 7b Lilli Matveinen, Aino Räisä, 7c Inka
Kiuru, Anniina Peltokangas, 7d Mandi Solja, Sara
Virtamo, 7e Paju Haulos, Siri Henriksson, 7F Aino
Pakarinen, Ella Tomminen, 8a Salla Argillander,
8b Tiia Rantanen, 8d Anni Kallioinen, 8g Amanda
Hovila, 9b Elina Valliaro, 9e Sanni Salo, 9f Reeta
Juurakko, 9h Hilma Kovanen
Konsta Nurmi
18