Mielipiteet kaavaluonnoksesta

puisto jaetaan osiin piha-alueiksi, lisääntyy myös tavanomaiset kerrostalojen näkyvillä olevat piharakenteet
(leikkialueet, pysäköintipaikat yms.), mitkä eivät ole alueen yleisilmeeseen sopivia.
Tonteille jaettujen puistoalueiden sijasta kaavassa voisi tarkastella mahdollisuutta yhteispihoihin ja
kaupungin ylläpitämiin yleisiin puistoalueisiin. Pihakohtaisten leikkipaikkojen sijasta alueen reunalle voisi
sijoittaa kaupungin yleisen leikkialueen. Tonttikohtaisten pysäköintialueiden sijasta tulisi pyrkiä yleisiin
pysäköintiratkaisuihin esimerkiksi Upseerikerhon yhteyteen.
Karttaan on merkitty punaisella tärkeät kävely-yhteydet, jotka kulkevat tulevaisuudessa yksityistonttien
läpi. Nämä yhteydet tulee säilyttää kaavassa.
Vihreällä on merkitty uusi vaihtoehtoinen kävelytie rakennuksen 90 ja Helsingintien välistä. Tämä yhteys
korvaisi kaavaluonnoksessa mainitun uuden kävelytien rakennusten 89 ja 90 välissä.
Katusuunnitelma
Alueen asukkaissa on eniten huolta aiheuttanut alueelle suunnitellut katuyhteydet. Kolmessa
kaavavaihtoehdossa ei ollut tarkasteltu lainkaan erilaisia katuvaihtoehtoja, minkä näemme merkittäväksi
puutteeksi.
Näkemyksemme mukaan katusuunnitelmasta tulee laatia nähtäville useampi erilainen vaihtoehto, joissa on
tarkasteltu liikenteen ohjaamista eri suunnista (Varuskunnan pääportti, Helsingintie, Hennalankadun
ympyrä). Nämä vaihtoehdot tulee antaa uudelleen myös asukkaiden kommentoitaviksi. Tarkasteluun tulee
sisältyä myös nollavaihtoehto, eli liikenneratkaisujen pitäminen ennallaan.
Katuverkosto tulee kunnostaa mm. pinnoituksen osalta, sillä asvaltti on paikoin kuoppainen. Katuverkoston
leventämistä ja kadun reunaan sijoittuvien jalkakäytävien rakentamista vastustamme jyrkästi, sillä leveä
katurakenne muuttaa alueen yleisilmettä merkittävästi huonompaan suuntaan, kadun leventämisen
johdosta joudutaan kaatamaan merkittävästi alueen puistopuustoa.
Nykyinen kapea katurakenne on hyvä ja pihakaturajoitus hidastaa autoliikenteen nopeuksia. Nykyratkaisu
on erityisen turvallinen jalankulkijoille. Vastaavaa katumallia on rakennettu uutena mm. Kariston alueella,
joten katujen leventämistä ei tule varuskunnan alueella toteuttaa.
Pääosa alueen kapeimmista katu- ja kävelytieyhteyksistä tulee säilyttää hiekkapintaisina.
Rakennusten 89 ja 90 väliin suunnitellut uuden kävelytien linjausta tulee vielä harkita uudelleen. Uusi
Helsingintien ja rakennus 90 väliin sijoittuva vaihtoehtoinen linjaus on merkitty karttaan vihreällä.
Uudet rakennuspaikat
Kaavaluonnoksessa on osoitettu alueelle kaksi uutta kerrostalon rakennuspaikkaa.
Eteläinen, Upseerikerhon rakennuspaikka ei sovellu lainkaan uudisrakentamiseen. Paikalla on nykyisin
puisto, jossa on alueen miljöölle erittäin tärkeää puustoa ja kaikille avoin viheralue. Upseerikerhon aukion
suunnalta uusi rakennus pilaisin miljöön erittäin pahasti. Lisäksi rakennus katkaisisi kulkuyhteyden alueen
läpi, sekä akselimaisen puistonäkymän kolmen kasarmin itäpuolella.
Pohjoinen, päiväkodin tilalle osoitettu rakennuspaikka kaipaa myös uudelleensijoittelua ja harkintaa. Uuden
rakennuksen hahmon ja korkeuden tulisi toimia parina vanhalle punatiilikasarmille. Samoin vanhan
kasarmin ja uuden rakennusmassan etäisyys tulee sovittaa lehmuskujan mittakaavan mukaiseksi.
Korkeampi uusi rakennus toimisi myös ääniesteenä Helsingintien suunnalta tulevalle melulle.
Rakennuspaikan toteuttamisen edellyttää puuston kaatamista rakennuksen ja Helsingintien välistä. Uuden
rakennuksen pysäköintitarve tuo ongelmia tontin tilankäytölle. Nykyisestä puistosta tulisi osoittaa varsin
suuri alue uuden rakennuksen autoille, mikä ei ole alueen yleisilmeelle eduksi. Mahdolliset pysäköintipaikat
sopisivatkin parhaiten uuden rakennuksen ja Helsingintien väliin, nykyisen koirakentän tilalle.
Uusien rakennusten sijoittamisessa tulee tarkastella myös vaihtoehtoa, jossa päiväkotirakennus säilytetään,
eikä kaava-alueelle sijoiteta uusia rakennuspaikkoja lainkaan. Päiväkodin tarve tulee lisääntymään alueella
lähivuosina uusien asukkaiden myötä.
Uusille rakennuksille on runsaasti tilaa varuskunnan harjoitusalueella, jonne moderni ja tiivis
asuinrakentaminen sopii mainiosti. Vanha varuskunta-alue puolestaan ei kaipaa raskasta
uudisrakentamista.
Rakennustyyli
Hennalan kaavan asukastilaisuudessa kerrottiin, että uusien rakennusten tyyli tulee olemaan moderni,
vaikka rakennusmateriaalina olisikin punatiili.
Esitämme, että kaavamääräyksissä asetettaisiin tiukat reunaehdot uusien rakennusten rakennustyylille ja
arkkitehtuurille. Uudet rakennukset tulisi olla hahmoltaan ja ikkunajaoltaan ehdottomasti perinteisen
mallin mukaisia.
Lisäksi käsin muurattaville tiilijulkisivuille tulee osoittaa laadukas tiilimateriaali. Nykyään tarjolla on useita
vaihtoehtoja uusille käsinlyödyn kaltaisille tiilille. Modernit elementtikerrostalot eivät sovellu alueelle
lainkaan.
Osoitenumerointi
Alueen rakennuksilla ei ole katuosoitteita, vaan rakennukset on numeroitu Puolustusvoimien tavan mukaan
järjestysnumeroin. Vastaava varuskunta-aikainen numerointi on käytössä edelleen mm. Suomenlinnan
alueella. Rakennusten osoitteita ei tule muuttaa Hennalassa, vaan säilyttää numerointi ennallaan.
As oy Hennala 88 puolesta,
Lahdessa 13.5.2015
Markus Niemelä
hallituksen puheenjohtaja
Postiosoite:
As oy Hennala 88
c/o Niemelä
Hennala rak. 88 as 11
15700 LAHTI
Marko Mälly
hallituksen jäsen
Lisäksi kevyenliikenteenväylän sijoitus rakennusten 89 ja 90 väliin tarkoittaisi puun kaatoja juuri sieltä,
missä niitä eniten tarvitaan. Promethor Oy:n vuonna 2014 tekemän selvityksen mukaan Hennalan
rakennuksien 89 ja 90 asukkaat kärsivät Helsingintiestä aiheutuvasta melusta. Päiväajan keskiäänitaso on
tarkastelun perusteella rakennuksen 90 kaakkoispuolella yli 60 dB(A). Rakennuksen 90 koillis- ja
lounaispuolella sekä rakennuksen 89 kaakkoispuolella päiväajan keskiäänitaso on yli 55 dB(A). Melutasot
siis ylittävät valtioneuvoston päätöksen 993/1992 mukaisen ohjearvon 55 dB(A) keskiäänitasolle LAeq ulkona
klo 7-22.
Kaavaluonnoksessa esitetty kevyenliikenteenväylän sijoitus rakennusten 89 ja 90 väliin tarkoittaisi olemassa
olevien puiden kaatoa. Tämä vaikeuttaisi entisestään melutilannetta. Puut ja pensaat eivät vaimenna melua
merkittävästi, mutta ne vaikuttavat ääniaaltojen heijastumiseen ja sirontaan (Tiehallinto 2006, Tieliikenteen
melu). Puiden merkitys melun vaimennukseen ei siis ole suuri, mutta tilanteessa, jossa asetetut melun
ohjearvot jo ylitetään, voidaan pitää pientäkin äänitason kasvua hyvin haitallisena. Lisäksi puiden
kaatamisen myötä pahimmin melusta kärsivässä rakennuksessa 90 myös luoteispuolen melutaso voi kasvaa
häiritseväksi, kun puut eivät olisi enää vaikuttamassa ääniaaltojen heijastumiseen ja sirontaan. Puut myös
vähentävät Helsingintieltä kantautuvaa katupölyä.
Lähtökohtaisesti tuntuisi järkevimmältä sijoittaa kevyenliikenteenväylä kulkemaan Helsingintien varressa.
Tällöin väylä voisi kulkea etäällä kaikista rakennuksista ja puiden kaatotarve olisi todennäköisesti
vähäisempi. Väylän sijoitus kasarmipuiston puukujan jatkeeksi talojen 87 ja 88 väliin tai isommalle
viheralueelle rakennusten 88 ja 89 voisi olla toinen kohtuullisempi ratkaisu.
Lahdessa 15.5.2015
Ville Klinga
Essi Auvinen
Rakennuksessa 89 on tällä hetkellä kahdessa asunnossa asukkaita, joten muita allekirjoittajia ei tähän sen
vuoksi kerätty. Tulevat asukkaat olisivat todennäköisesti kanssamme samaa mieltä asiasta.
2(3)
Pihapiirit ovat tärkeä osa kulttuurihistoriallisesti arvokkaita alueita. Puiden
kuntoa tutkittaessa on huomioitava vaihtoehtona vanhojen puiden
tukeminen,
jos
ne
koetaan
vaarallisiksi.
Useissa
Euroopan
suurkaupungeissa, kuten esim. Berliinissä vanhoja puita ei aina kaadeta
vaan tuetaan, ettei tarvitse pelätä puun kaatumista. Ehkäpä Suomessakin
jossain on tästä kokemuksia ja ellei ole, niin Lahti voisi toimia
edelläkävijänä. Mahdollisimman kapeat autotiet ja kevyenliikenteenväylät
mahdollistavat
vanhojen
puiden
säilymisen
luontoarvoiltaan viihtyisän ympäristön.
alueen
arvokkuuden
kulttuuriperintöä
ja
tuntua
ja
ja
ja
Vanhat, suuret puut lisäävät
esteettisyyttä
luontoarvoja
kulttuurihistoria-
ylläpitäen
arvokasta
niiden
tarjoamia
unohtamatta
ekosysteemipalveluita.
Hulevesien hallinnan ja pohjavesien suojelun kannalta on tärkeää pitää
alue
mahdollisimman
paljon
päällystämättömänä.
Autoteiden
ja
parkkipaikkojen määrä on hyvä pitää minimissä. Kaikkien ei tarvitse
saada pysäköiden ulko-oven läheisyyteen vaan autopaikat voivat sijaita
hallitusti myös vähän kauempana ja taivasalla, mikä saattaa kannustaa
pyöräilyyn ja joukkoliikenteen käyttöön. Laajat, hieman villiintyneet
viheralueet ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta ja tarjoavat pölyttäjille
elintilaa
sekä
auttavat
ilmastonmuutoksen
hillinnässä
(ja
sopeutumisessa).
Kulttuurihistoriallisesti
huomioida
rakennukset
arvokkaalle
uudisrakennusten
eivät
voi
olla
alueelle
rakennettaessa
pitää
ympäristöön.
Uudet
soveltuminen
vanhoja
rakennuksia
korkeampia
ja
pintamateriaalien ja värien on sovelluttava arvokkaaseen ympäristöön
mukaillen
vanhojen
pintamateriaaleja.
rakennusten
Kaavassa
ulkonäköä,
määriteltyjen
värimaailmaa
ja
rakentamistapaohjeiden
noudattamista on valvottava.
Hennalan
alueella
on
mahdollista
kokeilla
ekologisempia
ja
yhteisöllisempiä asumisratkaisuja (Lahden kaupungin strategian kohta
A8): piha-alueet ihmisille eikä autoille, hyvät pyöränsäilytys- ja korjaustilat,
taloyhtiösauna omien saunojen sijaan, yhteinen takka-/kerhohuone.
Sipoossa entisen Nikkilän sairaalan alueella on toteutettu suosittuja ja
onnistuneita, jopa melkoisen prameita kerhohuoneita, joita asukkaat
voivat varata illanviettoon.
3(3)
Alue on nykyisellään erinomainen yhdistelmä kulttuurihistoriaa ja
monipuolista kaupunkiluontoa ja sen myötä myös täydellinen paikka
päiväkodille. Alueen houkuttelevuutta ja lapsiystävällisyyttä (strategian
kohta B5) lisäisi edes pieni päiväkoti, joka on mahdollista sijoittaa
uudisrakennuksen ensimmäiseen kerrokseen.
Pitämällä uudisrakennuksen kohtuullisen kokoisina vältytään alueen
muuttumiselta asfaltoiduksi parkkipaikaksi ja pystytään säilyttämään
mahdollisimman
paljon
alueen
puistomaisuutta
ja
monipuolista
kasvillisuutta.
Pyydämme huomioimaan tämän mielipiteen kaavatyössä. Pyydämme
ilmoittamaan
kirjallisesti
kaavatyön
etenemisestä.
Yksittäisten,
asiayhteydestään irrotettujen lauseiden lainaaminen tästä lausunnosta on
kielletty.
Varaamme oikeuden täydentää tätä lausuntoa tarvittaessa.
Lahdessa toukokuun 15. päivänä 2015
Liekki ry
Hanna Virtanen, pj.
p.040-5944434