Minna Säävälä - Väestöliitto

Minna Säävälä
Monikulttuurisuusasioiden päällikkö, Väestöliitto
dosentti, sosiaali- ja kulttuuriantropologia (Helsingin yliopisto 2008)
PhD (Amsterdam School for Social Science Research. Amsterdamin yliopisto 1997)
VTM (sosiologia, sosiaaliantropologia, Helsingin yliopisto 1992)
YHTEYSTIEDOT
Puh. (09) 2280 5142, 040 573 6557 [email protected]
ASIANTUNTEMUS
Väestöantropologia, muuttoliike, sukupuoli, perhe ja sukulaisuus, kehitysmaiden lisääntymisterveys,
Intian-tutkimus
MENEILLÄÄN OLEVAT TUTKIMUSHANKKEET
Intiaa koskeva osatutkimus Sangita Kulathinalin (Helsingin yliopisto) kanssa hankkeessa Epävarma
perheellistyminen: Nuoret ja väestödynamiikka kolmessa maanosassa. Tutkimus koskee
slummeissa elävien nuorten intialaisten perheellistymisaikeita ja tulevaisuudenkäsityksiä 2012-15.
Arviointitutkimus Raskauden ehkäisy ja mobiilipalvelut Intiassa toteutetaan yhteistyössä Sangita
Kulathinalin ja Arundhati Charin kanssa 2014-2017. Rahoitus Otto A. Malmin lahjoitusrahastosta ja
Koneen säätiöistä.
Tutkin monikulttuuristuvien koulujen oppilashuoltoa sekä kodin ja koulun yhteistyötä Terveyden ja
hyvinvoinnin laitoksen kanssa toteutetussa ETNOKIDS-hankkeessa. Hanketta koordinoi
osastonjohtaja, professori Tiina Laatikainen THL:stä ja sitä rahoittivat Suomen Akatemia ja EU:n
kotouttamisrahasto 2010-2013. Hankkeesta julkaistaan edelleen.
Perhebarometri 2012: Kahden kulttuurin avioliitot. Kirjoitamme Lassi Lainialan kanssa
perhebarometrin pohjalta tieteellisiä artikkeleita, jotka perustuvat kansainvälisissä avioliitoissa
olevilta postikyselyllä kerättyyn aineistoon. Hankkeesta julkaistaan edelleen.
TYÖURA
Erikoistutkija, aiemmin projektitutkija Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos (2006-2014); osa-
aikainen tutkija, Tampereen yliopisto kasvatustieteiden laitos (2008-2009); tutkijatohtori, Suomen
Akatemia/Helsingin yliopisto, sosiologian laitos,sosiaaliantropologia (2003-2005); vastuullinen
tutkija, Helsingin yliopisto, Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke Gender, Hierarchies and
Social Dynamics in India (1999-2002); apurahatutkija Helsingin yliopisto (1997-1999);
apurahatutkija, Amsterdamin yliopisto, Amsterdam School for Social Science Research (19931997)
TIETEELLISET LUOTTAMUSTEHTÄVÄT
Suomen edustaja COST-verkostossa Adapting European health systems to diversity; Hallituksen
jäsen, Suomen Väestötieteen Yhdistys ry. (2010-); Hallituksen varajäsen, aiemmin jäsen ja
rahastonhoitaja, Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura ETMU ry.
(2008-2012), Hallituksen varajäsen, Suomen Antropologinen Seura ry, (2006-2010), Hallituksen
jäsen, Nordic Association of South Asian Studies (NASA) (1999-2001), Suomen Antropologilehden toimittaja (1999).
Arvioitsijana mm. lehdissä Population Research and Policy Review, Journal for Ethnic and Migration
Studies, Population Studies, Culture and Sexuality, Ethnos, Population Geography, Studies in Family
Planning, European Journal of Population, Suomen Antropologi - Finnish Journal of the
Anthpological Society, Finnish Journal of Ethnicity and Migration, Finnish Yearbook of Population
Research
VALIKOIDUT VIIMEAIKAISET JULKAISUT
Khopkar, S., Kulathinal, S., Virtanen S. & Säävälä, M. (2015). Age at menarche and diet among
adolescents in slums of Nashik, India. International Journal of Adolescent Medicine and Health.
Säävälä, Minna & Tenhunen, Sirpa (eds) (2015). Innovation as Social Change in
South Asia. Routledge: London.
Kulathinal, S. & Säävälä, M. (2014) Fertility intentions and early life health stress among women in
eight Indian cities: Testing the reproductive acceleration hypothesis. Journal of Biosocial Science
Available on CJO 2014 doi:10.1017/S0021932014000261.
Ashrafun, Laila & Säävälä, Minna (2014). Domestic violence made public: A case study of the use
of Alternative Dispute Resolution (ADR) among underprivileged women in Bangladesh.
Contemporary South Asia 22(2).
Säävälä, Minna & Char, Arundhati 2013. Semen loss and sexual anxiety among young unmarried
men: Being young and vulnerable in rural India. Sexuality & Culture 2013, online DOI
10.1007/s12119-013-9177-2.
Martikainen, Tuomas, Saukkonen, Pasi & Säävälä Minna (eds) 2013. Muuttajat: Kansainvälinen
muuttoliike ja suomalainen yhteiskunta. Helsinki: Gaudeamus
Säävälä, Minna. 2013. Monikulttuurisuus. Teoksessa Äitiysneuvolaopas:
äitiysneuvolatoimintaan, toim. Klemetti, R. & Hakulinen-Viitanen T. Helsinki: THL..
Suosituksia
Säävälä, Minna 2013. Maahanmuuttajakoti ja koulu yhteistyössä. Teoksessa Anne AlitolppaNiitamo, Stina Fågel & Minna Säävälä (toim.), Olemme muuttaneet – ja kotoudumme. Helsinki:
Väestöliitto.
Laatikainen Tiina, Säävälä Minna, Wikström Katja, Haikkola Lotta, Malin Maili, AlitolppaNiitamo Anne. 2013. Maahanmuuttajalasten ja nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista liian vähän
tietoa. Teoksessa Leena Vähäkylä & Jukka Reivinen (toim.): Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten
hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus.
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/116199/URN_ISBN_978-952-302-2126.pdf?sequence=1.
Säävälä, Minna (2012) The Burden of Difference? School Welfare Personnel´s and Parents` Views
on Wellbeing of Migrant Children in Finland (pdf). Finnish Yearbook of Population Research 2012,
Vol. XLVII pp. 31-50.
Tenhunen Sirpa & Säävälä Minna (2012) An Introduction to Changing India: Culture, Politics and
Development. Lontoo: Anthem Press.
Lainiala, Lassi & Säävälä, Minna (2012) Rakkautta, rikkautta ja ristiriitoja. Suomalaisten solmimat
kaksikultuuriset avioliitot. Perhebarometri 2012. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E/46. Helsinki:
Väestöliitto
Säävälä, Minna. (2012) Koti, koulu ja maahan muutttaneiden lapset. Oppilashuolto ja vanhemmat
hyvinvointia turvaamassa. 96 s. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E/43.
Julkaisuluettelo
Päivitetty toukokuussa 2015