JÄSENKIRJE 3/2015

JÄSENKIRJE 3/2015
1.10.2015
LOUNAIS-HÄMEEN AGRONOMIT RY
Hyvät Lounais-Hämeen agronomit ry:n jäsenet,
Tässä jäsenkirjeessä on kutsut yhdistyksemme kokoukseen ja tietoa syksyn kulttuuriretkestä.
Yhdistyksemme täyttää marraskuussa 60 vuotta, mitä juhlistetaan kakkukahveilla. Toivomme aktiivista
osallistumista tapahtumiin! Tarkoituksemme on tarjota tutustumismahdollisuuksia paikallisiin maaelintarvike- ja biotalousalan toimijoihin ja tavata muita alamme asiantuntijoita.
Yhdistyksen kokous 19.10.2015
Lounais-Hämeen agronomien kokous pidetään Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n
(www.lhj.fi) toimitiloissa maanantaina 19.10.2015 klo 18. (Päivämäärä on muuttunut
aiemmin ilmoitetusta.) Samalla pääsemme tutustumaan yrityksen toimintaan. Vierailu
kuuluu meneillään olevaan vierailusarjaamme alan yrityksiin. Aiemmin olemme vierailleet Biotehdas
Oy:ssä, Envor Biotech Oy:ssä, Jokioisten Leipä Oy:ssä, lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy:ssä ja
Kankaisten Öljykasvit Oy:ssä.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat sekä sääntöjen muutos. Hallitus ehdottaa, että
sääntöjä muutetaan niin, että hallituksen toimikausi alkaa kalenterivuoden alussa (eikä yhdistyksen
kokouksesta) ja että yhdistyksen kokous pidetään syys-marraskuussa. Kokouksen esityslista on
jäsentiedotteen liitteenä.
Lämpimästi tervetuloa kokoukseen ja tutustumaan juuri 20 vuotta täyttäneeseen jätealan
edelläkävijäyritykseen! Toivomme ennakkoilmoittautumisia jo ennen syyslomaa eli viimeistään 9.10.2015
sihteerille ([email protected], puh. 040 577 8567). LHJ:n toimitilojen osoite on Kiimassuontie 127,
Forssa (tien oikealla puolella juuri ennen jäteaseman porttia).
Mamma Mia! -musikaalimatka
Mamma Mia! –musikaalimatkalle 6.11.2015 on ilmoittautunut 26
osallistujaa. Heille lähetetään lisätietoja erillisessä viestissä. Jos joku
vielä haluaa matkalle mukaan, se on mahdollista ostamalla itse lippu
osoitteesta http://www.svenskateatern.fi ja ilmoittautumalla
yhdistyksen tarjoamaan bussikyytiin sihteerille. Lippuja on vielä
saatavana, ja bussissa on tilaa.
jäsenkirje jatkuu →
Lounais-Hämeen agronomit ry 60 vuotta
Lounais-Hämeen agronomikerhon perustava kokous pidettiin 20.11.1955 Jokioisten kartanoiden
päärakennuksessa. Kokoonnumme samaan paikkaan maanantaina 23.11.2015 klo 19 juhlistamaan
yhdistyksen 60. vuosijuhlaa. Ohjelmassa on pieni katsaus historiikkiin, tutustuminen kartanoiden
juhlatiloihin, kakkukahvit ja vapaata jutustelua.
Tervetuloa juhlaan! Myös seuralaiset ovat tervetulleet. Tämä saattaa olla viimeisiä tilaisuuksia päästä
käymään kartanoiden päärakennuksessa, sillä Luonnonvarakeskus aikoo luopua rakennuksesta.
Tarjoilujen takia pyydämme ennakkoilmoittautumiset sihteerille ([email protected], puh. 040 577
8567) viimeistään to 19.11.2015.
Kertomaan elintarvikealan opinnoista ja ammateista kouluihin?
Agronomiliitto on välittänyt paikallisyhdistyksille idean, että yhdistykset voisivat
organisoida seudun lukioiden opinto-ohjaustunneille tietoiskuja, joissa kerrottaisiin
elintarvikealan opinnoista ja ammateista. Liitolla on tähän materiaalia, mm. esite
”Elintarvikealalta ammatteja moneen makuun”. Tiedustelemme nyt teiltä jäseniltä,
onko tiedossanne opiskelijoita tai vastavalmistuneita, jotka saattaisivat käydä
kouluilla? Kiinnostuneet voivat ilmoittautua sihteerille, niin tehdään tarkempia
suunnitelmia.
Lounais-Hämeen agronomien hallitus toivottaa kaikille hyvää syksyä!
puheenjohtaja Juha Pirkkamaa, [email protected], puh. 040 580 3692
sihteeri Merja Myllys, [email protected], puh. 040 577 8567
Matleena Haapa
Kaija Hakala (taloudenhoitaja)
Mira Jääskeläinen
Kaarina Saastamoinen (varapuheenjohtaja)
Yhdistyksen nettisivut: www.agronomiliitto.fi/yhdistykset/lounais-hameen-agronomit/
LOUNAIS-HÄMEEN AGRONOMIT ry.
ESITYSLISTA
YHDISTYKSEN KOKOUS
Ajankohta:
Paikka:
19.10.2015 klo 18:00
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy, Kiimassuontie 127, Forssa
ESITYSLISTA
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi ääntenlaskijaa ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus
4. Hyväksytään esityslista
5. Hyväksytään vuoden 2014 toimintakertomus
6. Esitellään toiminnantarkastuskertomus ja vahvistetaan vuoden 2014 tilinpäätös
7. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille
8. Päätetään hallituksen jäsenten matkakorvauksista ja palkkioista sekä toiminnantarkastajien palkkioista
9. Valitaan hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle uudet jäsenet
10. Valitaan hallituksen keskuudesta puheenjohtaja
11. Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö
12. Päätetään vuoden 2016 jäsenmaksun suuruudesta
13. Hyväksytään vuoden 2016 toimintasuunnitelma ja talousarvio
14. Käsitellään Agronomiliiton valtuustossa esille tulevat asiat
15. Käsitellään sääntöjen muutosasia
16. Käsitellään muut mahdolliset asiat
17. Ilmoitusasiat
18. Kokouksen päättäminen