täältä. - Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry

Tiedotusvälineille
7.12.2015
Etsivään vanhustyöhön on uskallettava satsata tiukan talouden aikoina
Suomessa tarvitaan systemaattista ja organisoitua etsivää vanhustyötä, jotta apua tarvitsevat
ikääntyneet löydetään ja heitä pystytään auttamaan tehokkaasti. Etsivään vanhustyöhön on
tärkeää satsata erityisesti silloin, kun talous on tiukalla, sillä se tuottaa selkeitä säästöjä
vaativissa erityispalveluissa.
Tätä asiakokonaisuutta pohditaan tuoreessa Etsivä vanhustyö meillä ja muualla -raportissa, joka on
toteutettu Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:n Etsivä mieli -projektissa.
Selvityksen mukaan etsivää vanhustyötä tulee tehdä selvästi nykyistä enemmän ikääntyneiden
elinympäristöissä, siellä missä he liikkuvat ja asuvat.
”Virallisen ja epävirallisen hoivan välimaastoon tarvitaan etsivän vanhustyön tekijöitä, jotka etsivät apua
tarvitsevia, yksinäiseksi itsensä kokevia ja vaikeuksissa sekä syrjässä eläviä ikääntyneitä”, ehdottaa
toiminnanjohtaja Virpi Dufva Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry:stä.
Etsivää vanhustyötä voivat tehdä työhön koulutetut ammattilaiset, eri palveluntuottajaorganisaatiot, muut
ammattiryhmät ja vapaaehtoiset yhdessä. Olennaista on tiivis yhteistyö ja tiedon vaihto.
Laitoshoidon väheneminen lisää etsivän työn tarvetta
Sote-palveluiden rakennemuutos tarkoittaa ikääntyneiden kohdalla sitä, että yhä useampi ikääntynyt asuu
yksin ja mahdollisimman pitkään kotona. Laitoshoitoa vähennetään muiden Euroopan maiden tapaan.
Kotiin tuotettujen palvelujen määrä tulee lisääntymään ja kotona asumista tukevien palveluiden rooli
korostuu.
”Etsivä vanhustyö tulee jatkossa olemaan vaa’ankielenä vanhusten hyvinvoinnille. Ikääntyneihin
mahdollisesti kohdistuvat säästöt tarkoittavat sitä, että yhä huonokuntoisempia ikääntyneitä asuu kotona
ilman riittävää tukea. Meitä Valli ry:ssä huolestuttaa se, kuka palveluja saa ja kuka ei. Kartoittavat
lakisääteiset kotikäynnit tavoittavat joitakin ikäryhmiä, mutta suuri osa jää niiden ulkopuolelle”, sanoo
Etsivä mieli -projektin suunnittelija Anu Kuikka.
Etsivään vanhustyöhön tarvitaan lisää rahaa, sillä se säästää rahaa. Sillä ehkäistään ikääntyneiden
joutumista raskaisiin hoitoihin, vähennetään terveyspalvelujen tarvetta, syrjäytymistä ja yksinäisyyttä sekä
niiden aiheuttamien ongelmien kustannuksien kasvua. Etsivän vanhustyön tavoittamille ikääntyneille tulee
myös järjestää matalan kynnyksen toimintaa lähelle kotia, jotta heillä olisi sosiaalisia verkostoja.
”Laskusuhdanteen aikana ehkäisevään toimintaan panostamisessa vaaditaan suurta rohkeutta. On
luotettava siihen, että hyödyt tulevat näkyviin ihmisten hyvinvoinnissa, talouden säästökuureista
huolimatta. Tästä teemasta toivomme tehtävän myös tarkempaa tutkimusta”, sanoo Virpi Dufva.
Lataa raportti osoitteessa: www.valli.fi/uutiset
Tilaa painoversio: [email protected]
Lisätietoa:
Virpi Dufva
Toiminnanjohtaja
puh. 050 3654 664
e-mail [email protected]
www.valli.fi
Raportin laatija:
Anu Kuikka
Etsivä mieli -projekti
Suunnittelija
puh. 050 326 8925
e-mail [email protected]
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry (Valli ry) on vuonna 1953 perustettu valtakunnallinen vanhustyötä
tekevä asiantuntijajärjestö. Teemme työtä paremman vanhuuden puolesta. Liitolla on yli 70 jäsenjärjestöä
eri puolilla Suomea. Liitto kehittää vanhuspalveluja, järjestää koulutusta ja konsultaatiota sekä toimii
jäsenjärjestöjensä edunvalvojana.
Etsivä mieli 201-2016 -projekti on Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella toimiva ennaltaehkäisevän
toiminnan kehittämisprojekti. Projektin kehitystyön tuloksena julkaistaan vuoden 2016 alussa Ikääntyneen
välittävä verkosto – Hyvät käytännöt -malli. Mallissa kuvataan mm. etsivän vanhustyön tapoja,
verkostoyhteistyötä ja osallisuutta tukevaa sekä matalan kynnyksen toimintaa ikääntyneille.