1. No category

Kierinniemen metsäpolku
Edessäsi on Kierinniemen noin 2,5 kilometrin mittainen, ähtäriläistä
metsäluontoa esittelevä polku. Reitti on merkitty maastoon maalimerkein
ja risteyksissä on luontopolku-viitat. Kosteissa paikoissa on pitkospuuut,
joten sään salliessa reitin voi kulkea pikkukengin. Polun varressa on
Kierinniemestä kertovia kohdetauluja.
Kierinniemen luontopolun on perustanut 1984 Tuomarniemen metsäteknikkoopiskelija Esa Niinivirta. Nykyasuun polun ovat kunnostaneet Tuomarniemen
metsäluonnonhoitajaopiskelijat 2003 -2004. Kunnostusta ovat tukeneet
Ähtärin Kaupunki, Ähtärinreitin Loma Oy ja Ähtärin Urheilijat (kartta).
Aikaa reitin kiertoon ja kohteiden rauhalliseen tarkasteluun kuluu noin kaksi
tuntia. Kiire kannattaa jättää pois, hätäillä voit muualla. Ennen polulle lähtöä
voit kerrata alta Kierinniemen perustiedot ja viereisestä taulusta jokamiehen
oikeudet.
Antoisaa retkeä!
Kierinniemi on pitkään ollut Metsähallituksen hallinnassa olevaa valtion
omistamaa maata. Metsänhakkuut on jo kauan sovitettu maisemaa ja alueella
kulkevaa metsäpolkua säästäen.
Kierinniemi sisältyy Moksunniemen rakennuskaavaan (kaavan muutos ja
laajennus vahvistettu 23.2.1994). Kierinniemi on merkitty kaavassa
maisemanhoitoalueeksi (EM), jossa vain maisemanhoidolliset toimenpiteet
ovat sallittuja. Alueen eteläpäähän on merkitty rakennusoikeutta 300
kerrosalaneliömetriä. Tämänhetkisen tiedon mukaan alueelle myönnetty
rakennusoikeus pitää käyttää alueen käyttötarkoituksen mukaiseen
rakennustoimintaan.
Geologisena muodostumana Kierinniemi on drumliini. Drumliini on syntynyt
mannerjäätikön sulamisvaiheessa. Se on jäätikön liikesuuntaan moreeniaineksista kasautunut pitkänomainen kohouma. Moreeniainekset ovat jään
sekoittelemaa vanhan maaperän, kallion rapautuneen pintaosan ja terveestä
kalliosta irronneitten aineitten seosta.
Kierinniemi sijaitsee Ähtärin matkailualueen välittömässä läheisyydessä.
Alue tarjoaa matkailullisesti ja luonnon virkistyskäytön suhteen suuria
mahdollisuuuksia.
Olet tässä,
lähtö ja tulo
Kohdetaulu
Polku
Jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet
Kierinniemessä, niin kuin muuallakin luonnossa saa kuka tahansa kulkea vapaasti jalan, hiihtäen,
ratsain tai poluilla pyöräillen. Luonnossa voi vapaasti poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia,
kunhan muistaa jättää rauhoitetut kasvit rauhaan. Vapaa liikkuminen koskee myös vesistöjä niin
kesällä kuin talvellakin. Lisäksi onkiminen ja pilkkiminen kuuluvat nykyään jokamiehen oikeuksiin.
Liikuttaessa luonnossa toisille ihmisille tai eläimille ei saa aiheuttaa häiriötä tai haittaa, esimerkiksi
eläinten pesät ja poikaset tulee jättää rauhaan. Toisen kotirauhaa tulee jokamiehen myös
kunnioittaa. Ilman maanomistajan lupaa ei maastossa saa liikkua moottoriajoneuvolla. Kasvavaa
tai edes kaatunutta puuta tai sen osaa ei saa ottaa tai vahingoittaa. Avotulen tekeminen ilman
maanomistajan lupaa on myös aina kielletty. Kunnon jokamies ei myöskään roskaa luontoa.
Muista siis tuoda roskasi pois Kierinniemestä!
Myrskytuhot
Myrsky kaataa puita, murtaa latvoja, taittaa oksia ja lisäksi puun heiluva liike voi aiheuttaa runkoon ja juuristoon
vaurioita. Kun tuuli on puuskittainen tai sen nopeus ylittää 20 m/s, alkaa puustovaurioita syntyä. Juuri harvennetut
tai lannoitetut metsiköt sekä avohakkuualojen reunametsät ovat erityisen alttiita myrskytuhoille. Syyssateen
pehmittämässä maassa varsinkin turvemailla juurten sitomiskyky on heikko ja se lisää myrskytuhoriskiä.
Myrskyt nimetään tapahtumapäivän nimipäiväsankarin mukaan. Vuonna 2001 Pyryn (1.11.) ja Janikan päivinä (15.11.)
Ähtäriä koetteli kaksi pahaa metsätuhoa. Pyryn päivän tuhot johtuivat puihin tarttuneen jäätyneen lumen kuormasta
yhdistyneenä kovaan tuuleen. Janika-myrsky johtui yksinomaan kovasta tuulesta.
Myrskyn kaatama puusto pyritään korjaamaan talteen mahdollisimman
nopeasti toisaalta sen vuoksi, että kaatuneet puut
eivät ehtisi pilaantua ja toisaalta siksi, että metsälle
vaaralliset hyönteiset eivät pääsisi lisääntymään niissä.
Tällä kumpareella kasvoi kontortamäntyä, josta Pyry
kaatoi suurimman osan. Osa kaatuneesta puustosta on jätetty
korjaamatta muistuttamaan myrskytuhosta. Alue uudistuu
luontaisesti kymmenien vuosien kuluessa, jos mitään
metsänhoitotoimenpiteitä ei tehdä.
Kontortamänty
Kontortamänty on kotoisin Pohjois-Amerikan länsiosista.
Suomessa sen kasvatusta on kokeiltu
1900-luvun alusta lähtien. Tälle
alueelle on perustettu kontortamännikkö istuttamalla v. 1928.
Puu on melko lyhytikäinen,
mutta se kasvaa nuorena erittäin
nopeasti. Kontortamännyn kiertoaika
on 60 vuotta. Oksaisuuden ja muiden
runkovikojen takia kontortamännystä saadaan
vain vähän sahatavaraa ja siksi sitä on kokeiltu kasvattaa
Suomessa vain paperitehtaille kuitupuuksi.
Tervahauta
Vasemmalla näkyvä kumpare on ollut yksi Ähtärin monista tervahaudoista.
Tervanpoltto oli Etelä-Pohjanmaalla 1700- ja 1800-luvuilla paikoittain jopa
pääelinkeino. Valtiovalta pyrkikin jo 1700-luvulla rajoittamaan tervanpolttoa; pelättiin
metsien loppumista. Suomenselän alueella tervaa poltettiin eniten 1800 -luvun
loppupuolella.
Tervaa poltettiin sekä männyn kannoista että kolopuista pilkotuista säleistä. Keväällä
säleet ladottiin maahan kaivettuun kartiomaiseen kuoppaan. Säleet ladottiin
loivarinteiseksi kummuksi ja päälle luotiin multaa sekä turvetta. Keskellä hautaa oli
syvennys, johon terva valui ja juoksi edelleen halssiin. Haudan sytytys tapahtui
sytytysaukoista tyynellä ilmalla. "Sytytys oli juhla-aikaa; ihmisiä kokoontui paikalle,
talo tarjosi ja pantiin piiriksi. Palamisen tuli tapahtua hitaasti. Multaa tallattiin ja
nuijittiin pitkävartisilla puuseipäillä palamisen edistyessä. Terva juoksi putkea pitkin
halssissa olevaan koloon, jossa se selitettiin ja pestiin lisäämällä siihen vettä. Sitä
hämmennettiin porkalla, kunnes se tuli maksanväriseksi ja oli valmis
pantavaksi tynnyreihin, joiden koko oli 125 litraa.”
(Vanhan Ruoveden historia II)
Tervan tärkein käyttökohde oli puisten purjelaivojen ja niiden
köysien kyllästäminen. Tärkein vientimaa oli Englanti.
Tervanvienti Suomesta oli korkeimmillaan v.1863,
jolloin vietiin 227000 tynnyriä. Hankalat
kuljetusmatkat rajoittivat ähtäriläisten tervanvientiä.
Kelo
Mänty
Mänty on yleisin ja taloudellisesti arvokkain
puulajimme. Mänty menestyy kaikenlaisilla
kasvupaikoilla, parhaiten se sopii kuiville ja
valoisille paikoille. Mänty vaatii kasvaakseen
runsaasti valoa ja uudistuu koivun tavoin herkästi
aukeille aloille. Alikasvoksena se ei menesty.
Tukkipuun koon mänty saavuttaa 60 – 90-vuotiaana
ja 150 – 250-vuotiaana siitä tulee lakkapää
(tasalatvainen mänty) pituuskasvun loputtua.
Hengissä se saattaa pysyä jopa 800 vuotta.
Tällä puulla on ikää arviolta 350 vuotta. Se on
sisältä laho, joten monet linnut ovat kaivaneet
pesäkolonsa sen runkoon. Puun kyljessä olevista
leimakirveen jäljistä voi päätellä, että se on ainakin
kahdesti leimattu kaadettavaksi. Jostakin syystä,
ehkä kunnioituksesta puuvanhusta kohtaan,
kaatoaikeet on kuitenkin peruttu.
Kelolla tarkoitetaan pystyyn kuollutta, kuoretonta havupuuta.
Yleisintä keloutuminen on männyllä. Männyn kuolema ja kehitys
kelohongaksi kestää 30 - 40 vuotta ja keloutunut runko saattaa
seistä pystyssä toista sataa vuotta. Myös kuusi, tammi ja
Ahvenanmaalla kasvava marjakuusi voivat keloutua.
Kelot ovat tunnusomaisia vanhoille, pitkään luonnontilassa olleille
metsille, joiden määrä vähenee jatkuvasti. Lapin kelovarojen
uhkana on myös kelohongan lisääntynyt käyttö
rakennusmateriaalina.
Talousmetsien kiertoaika on liian lyhyt kelojen syntymiselle.
Vanhoja, kookkaita puuyksilöitä,
keloutuvia puita ja keloja säilytetään osana
metsäluontoa myös talousmetsissä.
Kelot ovat myös monille metsän eläimille
arvokkaita asumuksia. Tästä esimerkkinä on
tässä kelossa asustava viirupöllö,
joka on pesimäaikana aggressiivinen,
joten olkaa varuillanne!
Juoksuhaudat
Vuonna 1910 aloittivat venäläiset Suomessa voimakkaat venäläistoimenpiteet,
joiden tarkoituksena oli sitoa Suomi entistä tiukemmin Venäjään. Ensimmäisen
maailmansodan sytyttyä v. 1914 Venäjä korosti Suomen alueen
puolustuksellista merkitystä ja lisäsi täällä olevia joukkojaan,
sekä aloitti laajat linnoitustyöt eri puolilla maata.
Nämä juoksuhaudat ovat osa linnoitustöistä,
joita venäläiset teettivät Ähtärissä
vuosina 1916 - 1917.
Tuomarniemen silloisen metsänvartijakoulun viljelykirjoista käy ilmi,
että puusto näiden juoksuhautojen ja rannan välistä oli tuolloin hakattu
erittäin harvaksi ja osittain kokonaan pois. Näin näistä asemista avautui
vapaa näkymä lahden toisella puolella kulkevalle
Vaasa-Tampere-radalle.
Näitä, kuten muitakaan Ähtäriin silloin rakennettuja
juoksuhautoja, ei ole koskaan käytetty.
Suomalainen metsänhoito
Nykyaikaisen metsänhoidon tavoitteena on säilyttää metsien monimuotoisuus,
tuottavuus, uusiutumiskyky ja elinvoimaisuus. Hyvä metsänhoito turvaa metsän
niin taloudellisen, sosiaalisen kuin ekologisenkin kestävyyden.
Metsän uudistamisen tavoitteena on saada vanhan, hakatun tilalle uusi elinkelpoinen
metsä. Uudistamisen toimenpideketjuun kuuluvat hakkuualan raivaus,
maanmuokkaus ja viljely tai luontainen uudistaminen. Hakkuualan raivauksessa
poistetaan uudistamista haittaava pienpuusto. Maanmuokkauksen tavoitteena on
mahdollistaa uusien puuntaimien mahdollisimman hyvä kasvuun lähtö. Muokkaus
tehdään koneellisesti ja menetelmiä ovat mm. äestys, laikutus ja mätästys. Metsä
viljellään Suomessa kylväen tai istuttaen.
Taimikonhoitotyöt parantavat kasvupaikalla olevan
taimikon kehitystä niin, että siitä myöhemmin kehittyy
mahdollisimman hyvä ja arvokas tuotantopuusto. Työ
tehdään pääasiassa raivaussahalla ja työmuotoja ovat
taimikon perkaus ja harvennus.
Harvennushakkuissa kasvaville puille tehdään
tilaa ja samalla puuston kasvu keskitetään
laadultaan ja kasvukyvyltään parhaisiin
puihin.
Nykyaikainen puunkorjuu
Puunkorjuu on Suomessa koneellistettu varsin
pitkälle: nykyään yli 90 % puutavarasta hakataan
monitoimikoneella. Puutavara kuljetetaan
metsästä välivarastolle useimmiten kuormaakantavilla metsätraktoreilla, ainoastaan
metsänomistajien omassa korjuussa käytetään
maataloustraktoreita. Koneellisen puunkorjuun
tekevät yksityiset koneyrittäjät, joita on
Suomessa yli 1000 kpl. Puunkorjuun tuottavuus
ja taloudellisuus on meillä maailman
huippuluokkaa.
Teollisuuden raakapuu korjataan Suomessa lähes yksinomaan tavaralajimenetelmällä:
rungot katkotaan metsässä eripituisiksi eri käyttötarkoituksia varten. Puuta korjataan
Suomen metsistä teolliseen käyttöön vuosittain noin 55 miljoonaa kuutiota.
Kuljetus
Suomessa puuraaka-aine kuljetetaan metsistä tehtaille pääasiassa rekka-autoilla,
harvinaisempia puunkuljetusmuotoja ovat rautatiekuljetus ja uitto. Yksityiset
kuljetusyritykset ja VR huolehtivat valtaosasta puuraaka-ainekuljetuksista.
Tarunhohtoinen metsä
Vanhojen tarujen mukaan Suomen metsissä elelee
monia erilaisia metsäneläjiä.
Tapio
Yksi tunnetuimmista suomalaisista taruista kertoo metsänjumala
Tapiosta ja hänen valtakunnastaan Tapiolasta. Entisaikaan Tapio
oli metsässä kaikkialla läsnä oleva, ”milloin puitten korkuinen,
milloin ruohon mittainen”. Vieläkin kun kävelet luonnossa saatat
nähdä merkkejä Tapiosta: "Tapion tuulihattu" nimetään nykyään
tuulenpesäksi, "Tapion hiuksia" ovat kannot, jotka työntävät uutta
vesaa ja "Tapion sammal" on puissa riippuva harmaa naava.
Tapio oli avustamassa pyyntimiehiä metsästysretkillä,
mutta vain tietyn määrän riistaa hän ajoi erämiesten
ansoihin. Kun saalisosuus oli täynnä, oli metsästys
lopetettava.
Peikot
Metsänpeikot ovat keskimitaltaan ihmisen
kokoisia, joskus suurempia, joskus hiukan
pienempiä. Yleensä ne ovat ihmisen mittapuun mukaan rumia ja aina karvaisia.
Peikkolapset ovat suuria, väkeviä ja
terävähampaisia. Peikot asuvat kallion
lähistöllä tai niiden sisällä. Nykyäänkin
voi peikon joskus nähdä kiven
takaa kurkistamasta, mutta peikko
piiloutuu hyvin nopeasti, jotta
kukaan ei häntä näkisi. Peikkojen
kieli on erilaista kuin ihmisten,
sanat voi kuulostaa hassuilta:
siuhansouhakka on lypsy-
kiulu, viiksivaaksittimet ovat vyyhdinpuut ja
hömpäntömppä on perunanuija. Hupsuntupsu on
peikkojen vanha opettaja.
Maahiset
Maahiset ovat pieniä ja karvaisia, noin lapsen kokoisia
olentoja, jotka asuvat maan alla, ei ehkä niin karuilla
paikoilla kuin peikot. Maahiset viettävät jokseenkin normaalia
elämää: hoitavat lapsia ja kotia, tekevät ruokaa ja siivoavat,
ja kasvattavat karjaa. Maahiset ovat tunnettuja siitä,
että he järjestävät kovia juhlia; joskus voi
maahisten juhlinnan kuulla metsästä….
Jättiläiset
”Vielä siinä on entinen hyvä maku, sanoi
jättiläinen, kun tervaa ryyppäsi. ”Terva on ollut
jättiläisten mieluisinta juotavaa. Jotkut jopa
uskovat, että juuri jättiläiset ovat ihmisille
opettaneet tervanpolton salat, ja ei
sitä tiedä vaikka näilläkin tervanpolttoseuduilla olisi aikoinaan
jättiläisiä liikkunut. Jättiläisen
jättämiä jälkiä voi vielä nykyäänkin
nähdä luonnossa: jättiläiset
ovat muokanneet maan pintaa
liikkumalla ja heittelemällä
kiviä tai jopa tasoittaneet
kokonaisia vuoria istumalla
niiden päälle. Jättiläiset
ovat muuttaneet pois, kun
ihminen tuli heidän mailleen.