Hakijan opas 2015 - 2016 - Valkealan kristillinen kansanopisto

!
ä
m
ä
l
E
k
a
u
m
a
n
HAKIJAN OPAS 2015-2016
A
www.valkealanopisto.fi
T
ervetuloa opiskelemaan Valkealan
kristilliseen kansanopistoon!
Valkealan kristillinen kansanopisto on herännäistaustainen kansanopisto. Se sijaitsee Kouvolassa, Selänpään
kylässä, noin puolen tunnin
ajomatkan päässä Kouvolan
matkakeskuksesta.
rusopetusta. Lisäksi opisto
järjestää kursseja kysynnän
mukaan sekä vuokraa tiloja,
tarjoaa majoitus- ja ruokailupalveluja erilaisten kurssien,
kokousten, leirien ja juhlien
järjestämiseksi.
Opisto tarjoaa mahdollisuuden täydentää perusopetuksen opintoja peruskoululinjalla ja kymppiluokalla sekä
suorittaa ammatillisia opintoja lasten ja nuorten erityisohjaaja- sekä koulunkäynninohjaajalinjalla. Lisäksi opistolla
voi suorittaa Henkilökohtainen avustaja –koulutuksen.
Maahanmuuttajille
opisto
tarjoaa lisäksi kotouttavaa
koulutusta ja aikuisten pe-
Sisäoppilaitoksessa opiskelu,
asuminen ja vapaa-aika mahdollistavat kokonaisvaltaisen
oppimisen ja kasvamisen.
Koko opiston henkilökunta
tukee ja ohjaa opiskelijoita
niin ryhmässä kuin yksilöllisestikin. Opistovuosi tarjoaa nuorelle erinomaisen
mahdollisuuden itsenäistyä
ja irtaantua kotoa sekä luoda
uusia ystävyyssuhteita. Iltaisin opiskelijoille järjestetään
A
2
Vierellä on puhdasvetinen
Saanjärvi ja lähellä Repoveden mahtavat erämaa-alueet.
Tervetuloa opiskelemaan Valkealan
kristilliseen kansanopistoon!........................... 2
Lasten ja nuorten erityisohjaajan
ammattitutkinto..............................................13
Henkilökohtaisen avustajan koulutus.............14
Opisto järjestää................................................15
Perusopetus ja 10-luokka
Perusopetus...................................................... 4
Kymppiluokka eli lisäopetus............................ 5
Kennelkymppi.................................................. 6
vapaa-ajan toimintaa.
Opiston ympäröivä luonto,
monipuoliset opetustilat, kodikkaat majoitustilat ja herkullinen ruoka luovat oppimiselle ja elämiselle viihtyisät
puitteet.
Sisällys:
Pauliina Ahola, rehtori
Maahanmuuttajakoulutus
Maahanmuuttajana Suomessa
–kotoutumiskoulutus....................................... 8
Perusopetus...................................................... 9
Henkilökohtaisen avustajan koulutus............ 10
Ammatillinen koulutus
Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan
ohjauksen ammattitutkinto............................. 11
A3
P
ERUSOPETUS 24.8.2015 – 27.5.2016
PERUSKOULULINJA
KENELLE
Perusopetus eli peruskoululinja on tarkoitettu
1. nuorille, joilta puuttuu peruskoulun päättötodistus tai jotka
tarvitsevat peruskoulunsa loppuunsaattamiseksi vaihtoehtoisen oppimisympäristön.
2. aikuisille, jotka haluavat suorittaa peruskoulun ja sitä kautta etsiä pohjaa uudelle ammatilliselle koulutukselle.
KOULUTUKSEN SISÄLTÖ
Lukuvuosi koostuu peruskouluaineiden kertaamisesta, urasuunnittelusta, työelämään tutustumisesta (TET) sekä harraste- ja elämäntaitoaineista. Opiskelu on kurssimuotoista.
Jokaiselle opiskelijalle tehdään oma henkilökohtainen opiskelusuunnitelma sekä tuetaan jatko-opintojen suunnittelussa.
KOULUTUKSEEN HAKEUTUMINEN
Peruskoululinjalle voivat hakea vuonna 1998 tai sitä ennen
syntyneet. Hakulomake toimitetaan suoraan opistolle 8.8.2015
mennessä. Hakulomakkeen saa opistolta tai opiston kotisivuilta.
A
4
OPINTOMAKSUT
Opetus, asuminen (2 hh) ja päivittäiset ruokailut ovat maksuttomia. Kirjautumismaksu 50 €.
LISÄTIETOJA: Jussi Peurala 044 077 8702, jussi.peurala@
valkealanopisto.fi tai toimisto 05 341 4600, [email protected]
P
ERUSOPETUKSEN LISÄOPETUS
KYMPPILUOKKA 24.8.2015-27.5.2016
KENELLE
Kymppiluokka on tarkoitettu nuorille, jotka haluavat parantaa
peruskoulun päättötodistustaan jatko-opintoja varten.
KOULUTUKSEN SISÄLTÖ
Kymppiluokka on perusopetuksen lisäopetusta. Opiskelu on
kurssimuotoista ja laajuudeltaan 1100 tuntia. Lukuvuosi koostuu peruskouluaineiden kertaamisesta, urasuunnittelusta, työelämään tutustumisesta (TET) sekä harraste- ja elämäntaitoaineista.
Jokaiselle opiskelijalle tehdään oma henkilökohtainen opiskelusuunnitelma sekä tuetaan jatko-opintojen suunnittelussa.
Vuosi kymppiluokalla sisäoppilaitoksessa tukee myös nuoren
itsenäistymistä.
rusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haussa osoitteessa www.opintopolku.fi 19.5. – 21.7.2015 välisenä aikana.
OPINTOMAKSUT
Kirjautumismaksu 50 €. Opetus, oppikirjat ja lounas koulupäivinä ovat maksuttomia opiskelijoille, jotka ovat saaneet peruskoulun päättötodistuksen vuosina 2014 tai 2015. Kymppiluokan opiskelijoilla on mahdollisuus asua opiston asuntolassa.
Asuntolassa asuville myös asuminen, aamupala ja päivällinen
koulupäivinä ovat maksuttomia. Ennen vuotta 2014 päättötodistuksen saaneille opiskelu on maksullista. 100 € viikkohintaan sisältyy opetus, asuminen, lounas ja päivällinen.
LISÄTIETOJA: Jussi Peurala 044-077 8702, jussi.peurala@
valkealanopisto.fi tai (05) 341 4600, toimisto@valkealanopisto.
fi
KOULUTUKSEEN HAKEUTUMINEN
Kymppiluokalle voivat hakea perusopetuksen päättötodistuksen vuonna 2014 tai 2015 saaneet. Koulutukseen haetaan pe-
A5
K
ENNELKYMPPI 24.8.2015 - 27.5.2016
KENELLE
Kennelkymppi on tarkoitettu nuorille, jotka haluavat korottaa
peruskoulun päättötodistusta, hankkia lisää osaamista koira- ja
kennelasioissa sekä parantaa mahdollisuuksia jatko-opintoihin
hakeutumisessa.
KOULUTUKSEN SISÄLTÖ
Kennelkympin tavoitteena on antaa opiskelijalle tietoa koirien käsittelystä, hoidosta, ruokinnasta, koiraharrastelajeista ja
koirien kasvattamisesta sekä vahvistaa opiskelijan osaamista
omien tavoitteidensa mukaisesti. Kennelkymppi antaa opiskelijalle valmiuksia alan jatko-opintoihin (esim. ammatillisen
koulutuksen valintakokeisiin) ja toisaalta välineitä oman koiraharrastuksen syventämiseen. Kennelkympillä opiskellaan
myös peruskouluopintojen keskeisiä aineita. Tämä mahdollistaa päättötodistuksen arvosanojen ja keskiarvon nostamisen ja
siten parantaa opiskelijan mahdollisuuksia päästä haluamaansa opiskelupaikkaan.
A
6
OPINTOMAKSUT
Kirjautumismaksu 50 €. Opetus, oppikirjat ja lounas koulupäivinä opiskelijoille, jotka ovat saaneet peruskoulun päättötodistuksen vuosina 2014 tai 2015. Kennelkympin opiskelijalla on
mahdollisuus asua opiston asuntolassa. Asuntolassa asuville
myös asuminen, aamupala ja päivällinen koulupäivinä ovat
maksuttomia. Ennen vuotta 2014 todistuksen saaneille opiskelu on maksullista. 100 euron viikkohintaan sisältyy opetus,
asuminen, aamupala, lounas ja päivällinen. Asuntolassa asuminen on mahdollista myös viikonloppuisin 30 €:n viikonloppuhintaan.
Kennelopiskelijoilla toivotaan olevan mukanaan oma koira. Ilman omaa koiraa on myös mahdollista hakeutua koulutukseen.
Oman koiran ruokinnan ja muut kustannukset kennelopiskelija
maksaa itse.
17 vuotta täyttäneet voivat hakea opintoihinsa opintotukea.
LISÄTIETOJA Enni Aalto p.044 739 3866, [email protected] tai 05 341 4600, [email protected]
UUTTA lukuvuonna 2015-2016: Ratsastuskymppi!
Kysy lisää: 044 739 3866.
KOULUTUKSEEN HAKEUTUMINEN
Kennelkympille voivat hakea perusopetuksen päättötodistuksen vuonna 2014 tai 2015 saaneet. Koulutukseen haetaan perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haussa osoitteessa www.opintopolku.fi 19.5. – 21.7.2015 välisenä aikana.
A7
M
AAHANMUUTTAJANA SUOMESSA
KOTOUTUMISKOULUTUS 31.8.2015 – 27.5.2016
KENELLE
Koulutus on tarkoitettu eri taustoista tuleville maahanmuuttajille. Koulutus tukee maahanmuuttajan kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, kulttuuriin ja kieleen.
KOULUTUKSEN SISÄLTÖ
Koulutuksen tavoitteena on kehittää opiskelijan kulttuurituntemusta, suomen kieltä ja opiskelutaitoja sekä antaa itsevarmuutta suomalaisessa yhteiskunnassa toimimiseen. Tavoitteena on, että koulutuksen päättyessä opiskelijalla olisi tiedossaan
jatko-opiskelupaikka tai että hän sijoittuisi työelämään. Koulutukseen sisältyy työssäoppimisjakso, jossa opiskelija oppii
suomalaisen työelämän taitoja ja saa mahdollisuuden pohtia
ammatinvalintakysymyksiä tuetusti.
KOULUTUKSEEN HAKEUTUMINEN
Hakulomake toimitetaan suoraan opistolle 11.5. – 5.6.2015 välisenä aikana. Hakulomakkeen saa opistolta tai opiston kotisivuilta. Pääsyvaatimuksena on positiivinen asenne opiskeluun
ja riittävä kielitaito. Jokainen hakija haastatellaan.
A
8
OPINTOMAKSUT
Kirjautumismaksu 50 €. Opiskelu 25€/vko.
Asuminen (2 hh) 25€/viikko. Lounas tai päivällinen 5€/kerta. Opistolle on linja-autoyhteys Kouvolan matkakeskuksesta.
LISÄTIETOJA
Piritta Toivonen p. 044 338 9961, [email protected] tai 05 341
4610, [email protected]
jautta
u
m
n
a
Maah lutusten e
k
kou
ovet t
e
avoim 015. Ter
.2
u20.5 a tutust
o
l
vetu aan!
m
M
AAHANMUUTTAJIEN
PERUSKOULULINJA 24.8.2015 – 22.12.2016
KENELLE
Koulutus on tarkoitettu maahanmuuttajille, jotka haluavat suorittaa peruskoulun ja joiden suomen kielen kielitaito on riittävä
opintojen suorittamiseen.
KOULUTUKSEN SISÄLTÖ
Koulutus koostuu peruskouluaineista, jatko-opintojen suunnittelusta, työelämään tutustumisesta (TET) sekä harraste- ja
elämäntaitoaineista. Opiskelu on kurssimuotoista.
Jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opintosuunnitelma. Opinnot kestävät 1,5 vuotta.
OPINTOMAKSUT
Kirjautumismaksu 50 €. Opetus, oppikirjat ja lounas ovat koulupäivinä maksuttomia. Peruskoululinjan opiskelijalla on mahdollisuus asua opiston asuntolassa. Asuntolassa asuville asuminen, aamupala ja päivällinen ovat maksuttomia. Opistolle on
linja-autoyhteys Kouvolan matkakeskuksesta.
LISÄTIETOJA
Opiston toimisto p. 05 341 4600, [email protected]
KOULUTUKSEEN HAKEUTUMINEN
Hakulomake toimitetaan suoraan opistolle 11.5. – 5.6.2015 välisenä aikana. Hakulomakkeen saa opistolta tai opiston kotisivuilta. Jokainen hakija haastatellaan.
A
9
H
HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN
KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE (17 ov)
31.8.2015 – 14.1.2016 ja 20.1.2016 - 27.5.2016
Henkilökohtaisen avustajan työnantajana toimii hänet palkannut vammainen henkilö. Henkilökohtainen avustaja avustaa vaikeavammaista henkilöä kotona ja kodin ulkopuolella:
päivittäisissä toimissa (työssä, askareissa ja harrastuksissa),
yhteiskunnallisessa osallistumisessa tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Henkilökohtaisen avustajan työn
tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan
omia valintojaan elämässään eli tukea vammaisen ihmisen itsemääräämisoikeuden toteutumista.
Koulutuksen suorittamisen tavoitteena on antaa henkilölle
valmiudet toimia henkilökohtaisen avustajan tehtävissä. Koulutuksen suorittanut henkilökohtainen avustaja ymmärtää
henkilökohtaisen avustajan työn eettiset periaatteet ja osaa
toimia niiden mukaan työssään vammaisen ihmisen itsenäisen
elämän mahdollistajana. Koulutuksen aikana suoritetaan hygieniapassi ja ensiapukurssi.
10
A
KOULUTUKSEN SISÄLTÖ
Koulutukseen sisältyy ammatillisten aineiden lisäksi mm. suomen kielen opiskelua sekä työharjoittelu. Jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Opistolle
on linja-autoyhteys Kouvolan matkakeskuksesta.
KOULUTUKSEEN HAKEUTUMINEN
Hakulomake toimitetaan suoraan opistolle 12.5. – 5.6.2015
välisenä aikana 31.8.2015 alkavaan koulutukseen ja 26.10. 30.11.2015 20.1.2016 alkavaan koulutukseen. Hakulomakkeen
saa opistolta tai opiston kotisivuilta. Jokainen hakija haastatellaan.
OPINTOMAKSUT
Kirjautumismaksu 50€. Opiskelumaksu 25€/vko. Asuminen (2
hh) 25€/viikko. Lounas tai päivällinen 5€/kerta. Opistolle on
linja-autoyhteys Kouvolan matkakeskuksesta.
LISÄTIETOJA
Maritta Mörk-Huttunen p. 044 739 4394, [email protected] tai 05 341 4600, [email protected]
K
OULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTO (40 ov)
Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto (KAITO) on tutkinto, jossa yhdistyvät entiset
koulunkäyntiavustajan ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinnot.
Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja toimii
mm. kouluissa, aamu- ja iltapäivätoiminnassa, päiväkodeissa ja
vapaa-ajantoiminnoissa erilaista tukea ja ohjausta tarvitsevien
asiakkaiden parissa. Ohjaajalta vaaditaan ongelmanratkaisu- ja
vuorovaikutustaitoja sekä joustavuutta.
10.8.2015 – 27.5.2016
KOULUTUKSEN TOTEUTUS
Koulutus suoritetaan päiväopiskeluna, ja opinnot kestävät
yhden lukuvuoden. Koulutus sisältää teoriaopetusta, työssä
oppimista ja itsenäistä opiskelua. Saavutettu ammattitaito
osoitetaan tutkintotilaisuuksissa. Opiskelijalle laaditaan oma
henkilökohtainen opiskelu- sekä näyttötutkinnon suorittamisen suunnitelma.
11
A
KOULUTUKSEN SISÄLTÖ
Koulutuksen laajuus on 40 opintoviikkoa. Koulunkäynnin ja
aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto koostuu neljästä pakollisesta tutkinnon osasta:
1. Ammatissa toimiminen
2. Kasvun ja kehityksen tukeminen ja ohjaaminen
3. Oppimisen ja toiminnan tukeminen ja ohjaaminen
4. Erityistä tukea tarvitsevien ohjaaminen
KOULUTUKSEN PÄÄSYVAATIMUKSET
JA KOULUTUKSEEN HAKEUTUMINEN
Hakijan tulee olla vähintään 18-vuotias ja oppivelvollisuuden
suorittanut. Kokemus työskentelystä tai harrastuksista lasten ja
nuorten ja/tai erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden parissa
sekä kasvatusalan opinnot katsotaan eduksi.
Haku 15.5.2015 mennessä. Hakulomakkeita saa opistolta tai
opiston kotisivuilta www.valkealanopisto.fi KOULUTUKSEN KUSTANNUKSET
Opiskelijan omamaksuosuus on 520 euroa. Hinta sisältää hygieniapassin ja ensiapukortin. Lisäksi kaikilta opiskelijoilta peritään näyttötutkintomaksu 58 € opintojen alussa sekä kirjautumismaksu 50 €.
ASUMINEN JA RUOKAILUT
Asuminen (2 hh) 25 €/vko omin liinavaattein. Lounas tai päi-
12
A
vällinen 5 €/kerta.
LISÄTIETOJA
Piia Kohonen p.044 338 8975 tai [email protected] , 05 341 4600, [email protected]
L
ASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN
AMMATTITUTKINTO (40 OV) 2015-2016
Koulutus on tarkoitettu Sinulle, joka työskentelet lasten ja/
tai nuorten parissa, kohtaat työssäsi haasteellisia ohjattavia
ja tarvitset työkaluja erityisohjaukseen. Lasten ja nuorten erityisohjaaja toimii vaativissa kasvatus-, ohjaus- ja organisointitehtävissä. Koulutus antaa valmiuksia kohdata erityistä tukea
tarvitsevia lapsia/nuoria ja heidän perheitään sekä kehittää
opiskelijan erityiskasvatuksellista osaamista.
Koulutus suoritetaan työn ohella monimuotokoulutuksena.
Koulutus sisältää lähiopetuspäiviä, työssä oppimista ja itsenäistä opiskelua. Opiskelijalle laaditaan oma henkilökohtainen
opiskelu- sekä näyttötutkinnon suorittamisen suunnitelma.
Tutkinnossa vaadittava ammattitaito osoitetaan tutkintosuorituksilla. Mikäli sinulla on pitkä työkokemus alalta ja tarvittava
ammattitaito, voit suorittaa ammattitutkinnon ilman valmistavaa koulutusta. Kysy suoritusmahdollisuudesta opistolta.
KOULUTUKSEN PÄÄSYVAATIMUKSET JA
KOULUTUKSEEN HAKEUTUMINEN
Pääsyvaatimuksena koulutukseen on soveltuva perustutkinto
tai vähintään kolmen vuoden työkokemus lasten tai nuorten
parissa, riittävä terveydentila, soveltuvuus alalle sekä alan työpaikka.
Oppilaitoksessa noudatetaan 1.1.2012 voimaan tullutta ns.
SORA lainsäädäntöä, joka koskee mm. opiskelijaksi ottamisen
edellytyksiä ja opiskeluoikeuden peruuttamista.
KOULUTUKSEN KUSTANNUKSET
Opiskelijan omamaksuosuus on 520 €, kirjautumismaksu on 50
€. Lisäksi kaikilta opiskelijoilta peritään näyttötutkintomaksu
58 € opintojen alussa. Koulutuksen voi suorittaa oppisopimuskoulutuksena tai omarahoitteisesti (ns. valtionosuusrahoitus).
ASUMINEN JA RUOKAILUT
Asuminen (2 hh) 25 €/vrk omin liinavaattein. Lounas tai päivällinen 5 €/kerta.
LISÄTIETOJA
Maritta Mörk-Huttunen p. 044 739 4394, [email protected] tai 05 341 4600, [email protected]
A
13
HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN KOULUTUS
Henkilökohtaisen avustajan työnantajana toimii hänet palkannut vammainen henkilö. Henkilökohtainen avustaja avustaa vaikeavammaista henkilöä kotona ja kodin ulkopuolella:
päivittäisissä toimissa (työssä, askareissa ja harrastuksissa),
yhteiskunnallisessa osallistumisessa tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Henkilökohtaisen avustajan työn
tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan
omia valintojaan elämässään eli tukea vammaisen ihmisen itsemääräämisoikeuden toteutumista.
Koulutuksen suorittamisen tavoitteena on antaa henkilölle
valmiudet toimia henkilökohtaisen avustajan tehtävissä sekä
ymmärtää henkilökohtaisen avustajan työn eettiset periaatteet
ja osata toimia niiden mukaan työssään vammaisen ihmisen
itsenäisen elämän mahdollistajana. Koulutuksen aikana suoritetaan hygieniapassi ja ensiapukoulutus.
PÄIVÄMUOTOINEN KOULUTUS (17 ov)
31.8.2015 – 14.1.2016
20.1.2016 – 27.5.2016
Koulutukseen sisältyy ammatillisten aineiden lisäksi työharjoittelu. Jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma.
KOULUTUKSEN KUSTANNUKSET
Kirjautumismaksu 50 €. Opiskelumaksu on 25 €/viikko. Opis-
A
14
kelu on päivämuotoista. Asuminen (2 hh) 25 €/viikko. Lounas
tai päivällinen 5 €/kerta. Opistolle on linja-autoyhteys Kouvolan matkakeskuksesta.
MONIMUOTOINEN KOULUTUS (25,2 ov)
12.3.2015 – syksy 2015, Kouvolan keskustassa
Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena sisältäen lähiopetusta, itsenäistä opiskelua, etäopiskelua ja työssä oppimista. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Opiskelijan tulee koulutuksen aikana toimia
henkilökohtaisen avustajan työssä.
Uusi koulutusryhmä talvi 2016 - syksy 2016
KOULUTUKSEN KUSTANNUKSET
Koulutuksen omakustannehinta on 300 euroa. Opiskelija voi
tiedustella mahdollisuuttaan oppisopimukseen suoraan oppisopimustoimistosta.
LISÄTIETOJA
Maritta Mörk-Huttunen p. 044 739 4394, [email protected] tai 05 341 4610, [email protected]
O
OPISTON TILAT
Opisto pystyy tarjoamaan majoitusta noin 100 asiakkaalle.
Luokkatilat (7 kpl) soveltuvat kooltaan hyvin 20 - 40 henkilön
kurssi- ja kokoustilaisuuksiin. Oleskeluun ja muuhun vapaaaikaan käytettävissä ovat lisäksi liikuntasali, takkahuone, kirjasto, grillikatos ja saunatilat. Kesällä käytössä ovat myös rantasauna ja lapsille erinomaisesti soveltuva uimaranta. Opisto
tarjoaa majoituspalveluita koiraihmisille. Tilat tarjoavat mahdollisuuden erilaisten koiratapahtumien järjestämiseen.
MAJOITUSVAIHTOEHDOT
• 4 yhden hengen huonetta
• 24 kahden hengen huonetta
• 4 soluasuntoa, joissa kolme kahden hengen huonetta
• 7 perhehuoneistoa, joissa 4-7 hengen majoitusmahdollisuus, keittomahdollisuus
PISTO JÄRJESTÄÄ
yhteistyökursseja seurakuntien ja järjestöjen kanssa. Opisto vuokraa tiloja, tarjoaa majoitus- ja ruokailupalveluja
erilaisten kurssien, kokousten, leirien ja juhlien järjestämiseksi.
RETKEILY- JA TUTUSTUMISKOHTEET
Suomen eteläisimmällä erämaa-alueella,
Repovedellä,
voi patikoida useita kilometrejä tai harrastaa kalliokiipeilyä
sen jylhillä kallioilla. Unescon
maailmanperintöluetteloon
kuuluva Verlan tehdasmuseo
sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä opistolta kuten
myös Puolakankosken virkistyskalastusalue. Tykkimäen
huvipuisto sijaitsee noin 30
km päässä opistolta. Opiston
läheisyydessä toimii Kymen
ratsupalvelut oy, joka tarjoaa
eritasoisia ratsastustunteja ja
tallipaikkoja täysihoidolla.
15
A
VALKEALAN
KRISTILLINEN KANSANOPISTO
Kansanopistontie 53, 47830 HASULA
puh. (05) 341 4600, fax (05) 341 4610
e-mail: [email protected]
www.valkealanopisto.fi
löydät meidät myös Facebookista
Näin löydät meille
A