Toimintasuunnitelma 2015 HYVÄKSYTTY

 Autismi- ja Aspergerliitto ry
Toimintasuunnitelma 2015
V I S I O Autismi- ja Aspergerliitto ry on
aktiivisesti toimiva kansalaisjärjestö. Liiton
toiminta edistää esteettömyyden
toteutumista, lisää saavutettavuutta ja
mahdollistaa yksilöllistä osallisuutta.
TOIMINTA-AJATUS
Liiton tarkoituksena on edistää ja valvoa
autismin kirjon henkilöiden ja heidän
läheistensä etujen ja tasa-arvon
toteutumista yhteiskunnassa.
ARVOT: Yhdenvertaisuus, Moniarvoisuus, Yhteisöllisyys, Asiantuntijuus
Liiton jäseniä ovat eri puolilla Suomea toimivat paikalliset yhdistykset, joita on 26 ja niissä on noin
3500 jäsentä. Raha-automaattiyhdistys tukee liiton toimintaa.
Autismi- ja Aspergerliitto ry jatkaa vuonna 2015 toimintaansa aktiivisena edunvalvontaa tekevänä
kansalaisjärjestönä. Edellisen vuoden teema ”Esteetön osallisuus” tarkentuu teemaksi ”Esteetön arki”,
jolla liitto haluaa kiinnittää huomiota erilaisiin osallisuuden esteisiin, jotka vaikeuttavat tavallisen arjen
sujumista. Vuonna 2014 laadittua Esteettömyysohjelmaa kehitetään ja sen avulla tehdään näkyviksi
arjen esteitä ja edistetään esteiden poistamista muun muassa aistikuormituksessa, kommunikoinnissa
ja tilaratkaisuissa. Esteettömyystyökalun kehittämistä jatketaan yhdessä Satakunnan
ammattikorkeakoulun kanssa.
Päätavoite Esteetön arki
Osatavoitteet


Esteettömyys osaksi
arkipäivää.
Esteettömyystietoisuus
tulee samankaltaiseksi
normiksi kuin
ympäristötietoisuus.
Keinot
Vaikutus
Esteiden
Fyysiset, sosiaaliset ja
psyykkiset esteet
vähenevät.




tunnistaminen
poistaminen
ennaltaehkäisy
vaihtoehtojen
tarjoaminen
Tiedon avulla asenteisiin ja
ennakkoluuloihin
vaikuttaminen.
Tietoisuus esteettömyyden
merkityksestä lisääntyy.


Asenteet lientyvät
Ennakkoluulot
erilaisuutta
kohtaan
vähenevät
Arki sujuu.
Liitto nostaa esille autismin kirjon henkilöiden elämänvaiheiden sisältämiä haasteita ja kehittää
projekteillaan uusia toimintatapoja ja yhteistyötä haasteisiin vastaamiseksi.

Vuonna 2015 liitto kiinnittää erityistä huomiota nuoruuden nivelvaiheisiin (koulu, opiskelu ja
työhön sijoittuminen). Liitto selvittää oppimisen haasteita ja yhteiskuntaan sijoittumisen
edellytyksiä opintojen jälkeen. Selvityksen perusteella liitto suunnittelee RAY-hanketta kentän
tarpeisiin.

Empowerment-toimikunta suunnittelee hanketta, jossa empowerment-toiminta ulotetaan koko
liiton toimintaan eli ei vain autismin kirjon henkilöiden toimintaan, vaan myös muita yhdistysten
jäseniä koskevaksi.
Liitto hakee vuonna 2015 alkaviksi hankkeiksi:

Autismin kirjon diagnoosi tutuksi -projektia, jossa tiedotetaan kansainvälisestä
diagnoosimuutoksesta.

Paikka auki - nuoret työelämään -avustusohjelmasta Ak-avustusta Järjestöavustajan
palkkaamiseen.
EDUNVALVONTA 2015
Liiton edunvalvonnan päätavoite on tasavertainen kansalaisuus autismin kirjon henkilöille.
Se sisältää kansallisen vammaispolitiikan tavoitekärjet:
Päätavoite edunvalvonnassa Tasavertainen kansalaisuus
Osatavoitteet
Keinot
Vaikutus

YK:n vammaisten
oikeuksien
yleissopimuksen
ratifiointi.
Ratifioinnin etenemisen valvonta
aktiivisella yhteydenpidolla
lainlaatijoihin yhteistyössä
muiden edunvalvontajärjestöjen
kanssa (Valtakunnallinen
vammaisneuvosto ja
Vammaisfoorumi).
Suomen lainsäädäntö
saatetaan YK:n vammaisten
oikeuksien yleissopimuksen
tasolle samoin kuin
naapurimaissa (Ruotsi,
Norja, Tanska, Viro ja
Venäjä).

Yhteiskunnan
esteettömyyden laajaalainen lisääminen
Panostetaan
Esteetön arki -teemaan ja
Esteettömyysohjelmaan. Esteettömyys on osa
arkipäivää. 
Erityispalvelujen ja
tukitoimien saatavuuden
ja laadun parantaminen
eri puolilla maata
Projektit kehittävät tukitoimia ja
palveluiden laatua
valtakunnallisesti.
Liitto vaikuttaa lainsäädäntöön.
Kansallinen tasavertaisuus.

Tietopohjan ja
vammaistutkimuksen
aseman parantaminen
Liitto tekee yhteistyötä
tutkimustahojen kanssa ja tuo
esille tutkimusten tuloksia
(Autismin talvipäivät ja muu
tiedottaminen).

Tiedon
lisääntyminen

Monialainen
asiantuntijuus ja
yhteistyö lisääntyy.
Esteetön tiedon saatavuus, palvelujen laatu kilpailutekijänä sekä perus- ja erityisterveydenhoidon
saatavuus myös autismin kirjon henkilöille ovat liiton edunvalvonnantavoitteita. Eri hallinnonalojen
yhteistyö on erityisen tärkeää saumattomien palvelujen aikaansaamiseksi; esimerkiksi sosiaalialan,
terveysalan ja sivistystoimen yhteistyö ja Sote-uudistus.
Vuonna 2015 liitto jatkaa Kehitysvammaisten asumisen ohjelman valtakunnallisen toimeenpanon
seurantaryhmän jäsenenä. Liitto osallistuu sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteiseen edunvalvontaan.
Autismi- ja Aspergerliiton jäsenyhdistyksen edustaja Jan-Mikael Fredriksson toimii Valtakunnallisen
vammaisneuvoston puheenjohtajana 2013 - 2015. Liittohallituksen puheenjohtaja Merja Hyytiäinen on
Kehitysvammaliiton valtuuston jäsen. Edunvalvontaan Euroopan Unionissa liitto vaikuttaa Autism
Europe -järjestön kautta. Puheenjohtaja Hyytiäinen jatkaa järjestön valtuuston jäsenenä.
Jäsenlähtöistä edunvalvontaa tekee liiton Empowerment-toimikunta toiminnassaan ja www.puoltaja.fiverkkolehdessä jakamalla tietoa yhteiskunnallisista epäkohdista ja vaikuttamistavoista.
Jäsenyhdistysten omaa edunvalvontaa tukee liiton ”Paikallisen vaikuttamisen strategia”.
JÄSENYHDISTYSTEN TUKEMINEN 2015
Liiton tavoitteena on vahva jäsenyhdistystoiminta. Jäsenyhdistysten omaa toimijuutta liiton
kumppanina vahvistetaan. Järjestösuunnittelijat pitävät yhteyttä aktiivisesti ja suunnitelmallisesti
jäsenyhdistyksiin tarjoten käytännön apua yhdistyskysymyksissä, toimintaideoita ja
edunvalvontaopastusta.
Vuorovaikutusta liiton ja yhdistysten välillä lisätään vuonna 2015 erityisesti jatkamalla
projektikumppanuutta Aktiivinen ikääntyminen autismin kirjolla ja Arjessa alkuun -projekteissa
toimijoina ja asiantuntijoina. Liitto jakaa yhdistysten toimintaan RAY-avustusta (Jäsenjärjestöille
kohdistettavat avustukset Ak7 ja Ak2).
Liitto järjestää jäsenyhdistysten kokoontumisen kerran vuodessa.
Vertaisryhmien vetäjille järjestetään työnohjauksellinen viikonlopputapaaminen kolmikantayhteistyönä
(Autismi- ja Aspergerliitto, ADHD-liitto ja Aivoliitto). Liitto jatkaa yhteistyötä Kokemuskouluttajaverkoston kanssa ja pyrkii saamaan lisää koulutuspaikkoja uusille koulutettaville. Jäsenyhdistysten
jäsenet saavat jäsenetuna Autismi-lehden. Liitto varaa Autismi-lehteen jäsenyhdistyksille tilaa omia
tapahtumailmoituksia varten.
Päätavoite Jäsenyhdistysten tukemisessa Luja kumppanuus
Osatavoitteet
Keinot
Vaikutus


Ohjaus
Koulutus (Autismin kirjo tutuksi koulutus, NV-verkkokoulutukset,
kolmikantayhteistyö)
Omavoimaisuus
Vuorovaikutuksen lisääminen
o yhdistysten välillä
o liiton ja
yhdistysten välillä


Yhteistyön lisääminen
Projektikumppanuus
Voimaantuminen
Moderni yhdistystoiminta

Yhdistystoiminnan muutokset ja
uudet toimintatavat (Pop up tapahtumat, pätkä-osallisuus, SoMe
ja muut uuden teknologian
sovellukset)
Osallisuus kaikille
Järjestöosaamisen vahvistaminen
AUTISMITIEDON JAKO
Liiton tavoitteena on autismiosaamisen ja tiedon lisääntyminen niin yksilöillä kuin
yhteiskunnassa yleensäkin. Liitto kerää autismitietoa ja kehittää projektien avulla autismiosaamista.
Tietoa jaetaan palveluneuvonnan kautta, koulutuksissa, messuilla, Autismi-lehdessä, tiedotteissa,
painetuissa ja sähköisissä esitteissä ja julkaisuissa sekä kirjaston lainatoiminnassa. Tietoa jaetaan
kaikissa kontakteissa ja tapaamisissa.
Palveluneuvonta




Palveluneuvontatiimi vastaa neuvonnasta.
Palveluneuvonnan puhelinpäivystys 3–4 kertaa viikossa.
Vertaistoimintaan ohjaavaa vertaisneuvontaa pyritään jatkamaan.
Ulkopuolisen juristin antamaa lakineuvontapalvelua jatketaan.
Viestintä
Viestinnässä jatketaan sähköisen viestinnän tehostettua käyttöä.
 Nopeaan reagointiin mediassa liitto käyttää mediajakelupalvelua, jonka avulla tärkeä ja
ajankohtainen viesti leviää tehokkaasti.
 Liiton kotisivut, Facebook-sivu ja Twitter-tili ovat yhä aktiivisemmassa käytössä.
 Liiton Youtube-tilille lisätään omatuotanteisia videoklippejä
 Tapahtumista ja tilaisuuksista lähetetään joko suoraa videota tai videopätkiä mahdollisuuksien
mukaan (Bambuserin ja Ustreamin kautta).
 Arjessa alkuun -projektin blogi jatkaa tiedonvälitystä.
 Autismi-lehti ilmestyy neljä kertaa.
 Liiton kirjastopalvelua ajanmukaistetaan.
 Esitteitä uudistetaan ja muita julkaisuja tuotetaan yhteistyössä projektien ja sidosryhmien
kanssa.
Liitto on hakenut vuonna 2015 alkavaksi uutta hanketta ”Autismin kirjon diagnoosi tutuksi”.
Hankkeessa tiedotetaan kansainvälisen diagnoosimuutoksen vaikutuksista suurelle yleisölle ja
jäsenistölle. Mediakampanjan tavoitteena on tuoda tietoa diagnoosimuutoksesta ja sen vaikutuksista
asennevaikuttamisella ja vastaamalla diagnoosimuutoksen mahdollisesti tuomaan identiteettikriisiin
autismin kirjon henkilöille. Keinoina käytetään muun muassa monikanavaista viestintää.
Tiedottavat tapahtumat:
 Autismin talvipäivät Lahdessa tammi/helmikuussa (päivämäärä varmistuu toukokuussa 2015)
 Aivoviikko vko 11(eri tapahtumia NV-järjestöyhteistyössä)
 Maailman autismitietoisuuspäivä 2.4. (WAAD) kiirastorstaina 2015 (valmis paketti
yhdistyksille)
 Jäsenyhdistyspäivä ja liittokokous 22. - 23.5.2015
 Autistic Pride Day (APD) kesäkuussa
 AAC-päivä 6.10. (Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät)
 Euroopan autismiviikko
 Empowerment-päivät marraskuussa
 Avoimet ovet -tapahtumat joulukuussa
 ”Näkymätön näkyväksi” -kampanja kolmikantayhteistyönä
Medianäkyvyys keskitetään näihin tapahtumiin.
Messut ja muut tapahtumaosallistumiset
Autismi- ja Aspergerliitto osallistuu vuonna 2015 useampaan messutapahtumaan. Mahdollisia
messutapahtumia:
 Educa-messut Helsingissä 23.–24.1.2015
 Lapsimessut Oulussa maalis-huhtikuu
 Lapsimessut Helsingissä toukokuussa
 Suomi Areena heinäkuussa 2015
 Apuvälinemessut Tampereella 5.–7.11.2015
 Mielenterveys-messut
 Ikä-messut
 Neuvolapäivät tai koulupäivät
Koulutus
Liitto jakaa perustietoa autismin kirjosta koulutusyhteistyönä ja järjestää pienimuotoisia koulutuksia
jäsenistölle ja sidosryhmille. Liitto julkaisee autismialan koulutuskalenteria verkkosivuilla ja tarvittaessa
Autismi-lehdessä. Autismin kirjo tutuksi -koulutussarjaa jatketaan vuonna 2015 kolmella
paikkakunnalla. Tärkein koulutustapahtuma on Autismin talvipäivät Lahdessa. Lisäksi järjestetään
autismin kirjon henkilöiden omavoimaiset Empowerment-päivät marraskuussa 2015.
Kolmikantayhteistyössä on suunnitteilla koulutus Jyväskylään tammikuussa 2015, teemana aistit.
Kolmikantayhteistyönä toteutetaan myös vertaisohjaajakoulutus.
Projektit järjestävät omia koulutuksiaan ja avoimia koulutustilaisuuksia sekä jäseniltoja projektin
sisällöistä ja tuloksista eri puolilla Suomea.
Projektit
Projektien avulla liitto lisää autismiosaamista keräämällä tietoa ja menetelmiä sekä kehittämällä
toimintatapoja, joilla voidaan edistää autismin kirjon henkilöiden ja heidän omaistensa hyvinvointia.

Aktiivinen ikääntyminen autismin kirjolla -projektissa (2013 - 2016) kehitetään
toimintatapoja, joilla edistetään hyvää autismityötä huomioiden ikääntymisen tuomat
erityisvaatimukset. Projektissa edistetään sekä ikääntyvien autismin kirjon henkilöiden että
omaisten hyvinvointia myös järjestölähtöisin toimin eli yhteistyössä jäsenyhdistysten kanssa.

Arjessa alkuun -projektissa (2014 - 2017) kehitetään yhdessä jäsenyhdistysten ja
ammattilaisten kanssa vertaistukea arkeen siihen elämänvaiheen, jossa diagnoosi on tuore ja
ensitieto on saatu. Vapaaehtoiset saavat tukea vertaisena toimimiseen ja pääsevät jo
jakamaan osaamistaan tukea tarvitseville siinä vaiheessa, kun arki on monella tapaa
haastavaa. Liitto osallistuu vammaisjärjestöjen yhteiseen Ensitieto-verkostoon, jonka
tavoitteena on saada Suomeen ensitiedon antoa varten Käypä hoito -suositukset ja vaikuttaa
ensitiedon antotapoihin positiivisesti.

Autismin kirjon diagnoosi tutuksi -projektissa tiedotetaan diagnoosimuutoksesta ja uusista
diagnoosikriteereistä ja muutoksen vaikutuksista erityisesti aiemmin Asperger-diagnoosin
saaneiden elämään ja identiteettiin.

Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöprojekti Prerona päättyi 2014. Kehitysyhteistyötä
jatketaan projektiyhteistyönä Keskuspuiston ammattiopiston kanssa. Keskuspuiston
ammattiopisto on Preronan jatkohankkeessa projektivastuussa ja liitto toimii
asiantuntijakumppanina.
Vahva liitto
Tavoitteena on turvata toimintaedellytykset autismin kirjon henkiöiden etujen ajamiselle. Liittohallitus
ohjaa liiton toimintaa tavoitteellisesti. Hyvin hoidettu talous, osaava henkilökunta, toiminnan jatkuva
kehittäminen ja aktiivinen yhteistyö ovat toimivan liiton perusta. Liiton strategiaan pohjautuen jatketaan
liiton sääntöjen uudistamista.
Talous
Liiton talous perustuu RAY:n yleisavustukselle. Lisäksi liiton työtä rahoitetaan RAY:n projekti- ja
kohdeavustuksilla sekä omarahoituksella (myyntitulot ja koulutustulot). Liitto järjestää keräyksiä ja
ottaa vastaan lahjoituksia. Liiton tulee lisätä omarahoitusta esimerkiksi käyttäen haastekeräyksiä,
internet-pohjaisia lahjoituskanavia ja tuotemyynnillä. Varainhankinta on liitolle haaste. Liitto lisää
rahoituksen suunnittelua.
Osaava henkilökunta
Liiton tavoitteena on olla luotettava, osaamista arvostava ja kehittymistä edistävä työnantaja.
Rekrytoinneissa pyritään täydentämään liiton kokonaisosaamista. Liitto kannustaa työntekijöitä työtä
tukevaan opiskeluun sovituin ehdoin. Vuonna 2015 liitossa aloittaa uusi toiminnanjohtaja ja lisäksi
varaudutaan osaamisen siirtämiseen myös muissa henkilöstövaihdoksissa. Vuonna 2013 tehty
työhyvinvointikartoitus uusitaan vuonna 2015.
Järjestöyhteistyö
Liiton jäsenten tehokas ja tuloksellinen edunvalvonta vaatii yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa.
Yhteiset lausunnot ja julkilausumat tulevat paremmin kuulluiksi, kun takana on laaja kannatus.
Tärkeimmät järjestökumppanit:
 SOSTE:n kautta laaja järjestökenttä
 Valtakunnallinen vammaisneuvosto
 Vammaisfoorumi
 Neurologisten vammaisjärjestöjen NV-yhteistyö
 ADHD-liiton ja Aivoliiton kanssa tehtävä ”kolmikantayhteistyö”
 Suomen Tourette ja OCD -yhdistys ry



Kehitysvammaliitto
Kehitysvammaisten tukiliitto
Projektien yhteistyökumppanit
Sidosryhmäyhteistyö
Autismin kirjon vaikutus yksilön elämään ulottuu laajalle alalle ja tuo monenlaisia haasteita kaikille
osapuolille. Useimmissa toimissa tarvitaan monien tahojen yhteistyötä. Tärkeitä sidosryhmiä
autismialalla ovat terveydenhoito-, sosiaali- ja sivistystoimen toimijat sekä työllistymiseen, asumiseen
ja vapaa-aikaan liittyvät toimijat. Liitto tarvitsee sidosryhmiä myös projektityön kumppaneina. Niissä
sidosryhmien osaaminen tuodaan yhteiseen käyttöön ja jäsenistön avuksi. Sidosryhmäkumppanuudet
ovat pitkäikäisiä ja ulottuvat moniin yhteisiin toimiin. Vuonna 2015 tehdään sidosryhmäkartoitus ja
tyytyväisyyskysely ja sidosryhmärekisteri ajantasaistetaan. Sidosryhmiä täydentämään etsitään
kuntatason, liikemaailman ja median toimijoita.
Vuotuiset Autismin talvipäivät ovat sidosryhmäyhteistyön voimannäyte. Vuonna 2015 järjestetään
Autismin talvipäivät Lahdessa. Teemana on Esteetön arki.
Kansainvälinen yhteistyö
Autismi- ja Aspergerliitto osallistuu pohjoismaisten autismijärjestöjen yhteistyöhön, jossa ovat mukana
myös Viro ja Latvia. Nordic Meeting järjestetään vuosittain. Liitto osallistuu myös Autism Europe järjestön toimintaan ja on jäsenenä World Autism -järjestössä.
Päätavoite
Autismitiedon jakamisessa
Autismitiedon lisääntyminen yksilöillä ja yhteiskunnassa
Osatavoite
Keinot
Vaikutus
Yksilö saa tarvitsemansa
tiedon palveluista
Palveluneuvonta
Palveluiden löytyminen
Autismi tutuksi
Viestintä
Ymmärrys ja asennemuutos
Autismin erityiskysymykset
tutuiksi
Koulutus ja muu tiedon välitys
Osaamisen lisääntyminen
Työtavat ja palvelut tutuiksi
Projektit keräävät ja kehittävät
Erityisosaaminen lisääntyy
Vahva asiantuntijuus liitossa
Osaava henkilökunta ja hallitus
Autismin kirjon henkilöiden
hyvinvointi kasvaa
Riittävät taloudelliset resurssit
Varainhankinta, hyvä
taloudenpito
Liitto on luotettava toimija
Monialainen yhteistyö
Alueellinen, valtakunnallinen ja
kansainvälinen yhteistyö yli
sektorirajojen
Yksilö huomioidaan
kokonaisuutena
Toimivat palvelut
TAVOITTEIDEN SEURANTA 2015
Toiminan arviointi ja seuranta on osa jokapäiväistä työtä ja sen avulla kehitetään liiton
toimintaa.Toiminnasta tehdään Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (TVS). Liiton strategia 2014–2018
ohjaa toimintaa. Lisäksi Paikallisen vaikuttamisen strategia tukee jäsenyhdistysten toimintaa.
Jäsenyhdistysten valitsema liittohallitus ohjaa, seuraa ja arvioi liiton toimintaa. Jäsenet antavat
palautetta toiminnasta kyselyissä ja esimerkiksi jäsenyhdistyspäivässä. Sidosryhmä- ja
jäsenpalautetta saadaan sähköisesti kotisivujen, Facebookin ja sähköpostin kautta. Kotisivujen,
facebookin, Youtube-palvelun ja muiden palveluiden seurantajärjestelmien avulla tarkastellaan muun
muassa viestinnän vaikuttavuutta; kävijämääriä ja käyntiajankohtia.
Palveluneuvonnan määrällistä ja sisällöllistä seurantaa tehdään seurantajaksoittain.
Palveluneuvontatiimi käsittelee palautteet ja sopii kehittämistoimenpiteistä.
Toimintasuunnitelmaan asetettuja tavoitteita seurataan neljännesvuosittain. Vuosikertomuksessa
seurataan vuositasolla toimintasuunnitelman mukaisten tavoitteiden toteutumista. Arviointia toiminnan
tavoitteiden laadullisesta ja määrällisestä toteutumisesta tehdään arviointimentorin opastamana.
PUITESUUNNITELMA 2016–2020
Autismi- ja Aspergerliitto jatkaa työtään autismin kirjon henkilöiden hyvän elämän edistämiseksi. Liitto
toimii aktiivisesti autismin kirjon henkilöiden kansallisena ja kansainvälisenä edunvalvojana
muuttuvassa yhteiskunnassa. Yleismaailmalliset ilmiöt vaikuttavat Suomen yhteiskuntakehitykseen ja
näkyvät arkielämässä. Liitto osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja seuraa aktiivisesti
järjestömaailmassa tapahtuvia muutoksia. Liiton on huolehdittava oman ryhmänsä erityistarpeista
yhteiskunnassa. Liitto aktivoi keskustelua jäsenkuntansa kanssa. Liitto osallistuu aktiivisesti
kansainvälisten autismijärjestöjen toimintaan ja seuraa vammaisasioiden kehityslinjoja Euroopan
Unionissa.
TAVOITTEITA 2016 - 2020
TOIMINTAA 2016 - 2020
Jäsenyhdistystoiminnan lujittaminen ja liiton
toiminnan vahvistaminen
Liiton strategian ja Paikallisen vaikuttamisen strategian
jalkauttaminen.
Jäsenyhdistysten jäsenmäärän kasvattaminen
(Lisäys 17.5.14 Liittokokous)
Jäsenyhdistysten ja niiden jäsenten omatoimijuus ja
kumppanuus toiminnan kärjeksi.
Itsemääräämisoikeuden toteutuminen
Autismin kirjon henkilöiden perusoikeudet
kansalaisina toteutuvat koko elämän ajan.
Mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään ja saada
oma ääni kuuluville.
Liitto vaikuttaa lainsäädäntöön: Sosiaali- ja
terveydenhuollon asiakkaan
Itsemääräämisoikeus ja muihin
lainvalmisteluihin. Projekteilla liitto kehittää uusia
toimintatapoja, jotka tukevat autismin kirjon
henkilöiden selviytymistä mahdollisimman
itsenäisesti.
Tasavertainen asiantuntijuuden tunnistaminen
Autismin kirjon henkilöiden ja heidän läheistensä
kokemusosaajuuden sekä ammattilaisten
tietotaidon molemminpuolinen tunnistaminen ja
hyödyntäminen.
Liitto jatkaa ammattilais- ja vertaisverkostojen
yhteistyön kehittämistä sekä tiedon ja hyvien
käytänteiden jakamista. Kokemuskouluttajia
koulutetaan ja heidän asiantuntemustaan
viedään jäsenyhdistyksiin ja muualle
yhteiskuntaan.
Esteetön arki
Mahdollisuus hyvään elämään autismin kirjon
haasteista huolimatta. Arjen sujuvuuden
tukeminen ja toimintakyvyn aktivoiminen läpi
elämän.
Liitto jatkaa järjestölähtöisen auttamisen
kehittämistä jäsenyhdistyksissä. Liitto edistää
toimintaympäristöjen kehittämistä siten, että
osallistuminen on mahdollista. Esimerkiksi
Aktiivinen ikääntyminen autismin kirjolla -hanke
ja Arjessa alkuun -hanke ja Esteettömyysohjelma
käytössä.
Arviointimenetelmien yhtenäistäminen
Alueesta ja arvioijatahosta riippumattomien
arviointimenetelmien saatavuus ja käyttöönotto.
Toimintakyvyn saumaton ylläpito vaatii
verrattavissa olevia, yhteismitallisia arviointeja.
Arviointimittarit ja
-menetelmät kootaan ja niille määritellään
jakelukanavat. Hankitaan yhteistyökumppani ja
rahoitus.
Edistetään tiedonjakamisen eri välineiden
käyttöönottoa ja saatavuutta (tulkkauspalvelut,
kommunikaatiovälineet, AAC-menetelmät,
selkokielinen materiaali ja muut välineet)
Tiedonsaannin esteettömyys
Liittokokouksessa 17.5. kirjattu lisäys puitesuunnitelmaan:
Liittokokous lisäsi puitesuunnitelmaan seuraan lisäyksen: Puitesuunnitelman ensimmäiseen tavoitteeseen lisätään jäsenyhdistysten jäsenmäärän kasvattaminen. Autismi- ja Aspergerliitto tekee entistä enemmän yhteistyötä samankaltaisia asioita
edistävien toimijoiden kanssa. Yhteistyössä vältytään päällekkäisiltä toiminnoilta ja
saavutetaan laaja-alainen tuki jäsenistölle.
Mirjami Hagman
Toiminnanjohtaja
Merja Hyytiäinen
Puheenjohtaja
Autismi- ja Aspergerliitto ry